KHO:2021:167 – Ulkomaalaisasia

A ansökte i Finland om uppehållstillstånd som före detta finsk medborgare. A hade tidigare förlorat sitt finska medborgarskap med stöd av 33 § i medborgarskapslagen på grund av lämnande av oriktiga uppgifter. Migrationsverket ansåg därför att A inte i verkligheten var en före detta finska medborgare. Migrationsverket ansåg vidare att försöket att använda den formella tidigare ställningen som finsk medborgare som grund för uppehållstillstånd kunde anses vara kringgående av bestämmelserna om inresa.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att en indelning i formella och verkliga före detta medborgare inte hade någon grund i lag. Med vidare beaktande av att en person som förlorar sitt medborgarskap på grund av lämnande av oriktiga uppgifter enligt medborgarskapslagens förarbeten bibehåller sin ställning som en före detta finsk medborgare, hade Migrationsverket inte kunnat avslå A:s ansökan om uppehållstillstånd på den grunden att hen inte ansågs vara en före detta finsk medborgare.

Det att A i sin ansökan om uppehållstillstånd hänvisade till sin ställning som före detta finsk medborgare enligt lagen, kan inte anses vara kringgående av bestämmelserna om inresa.

Utlänningslagen 49 § 1 mom. 1 punkten och 36 § 2 mom.

Medborgarskapslagen 33 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Petri Helander, Monica Gullans, Ari Wirén och Outi Siimes. Föredragande Oona Fromholdt-Nyman.

A oli Suomessa ollessaan hakenut oleskelulupaa entisenä Suomen kansalaisena. Hän oli aiemmin menettänyt kansalaisuutensa kansalaisuuslain 33 §:ssä tarkoitetulla tavalla väärien tietojen antamisen perusteella. Maahanmuuttovirasto ei tämän vuoksi pitänyt häntä tosiasiallisena entisenä Suomen kansalaisena. Se katsoi lisäksi, että yritystä käyttää oleskeluluvan perusteena muodollista asemaa entisenä Suomen kansalaisena voitiin pitää maahantulosäännösten kiertämisenä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että jaottelu muodollisiin ja tosiasiallisiin entisiin Suomen kansalaisiin oli lakiin perustumaton. Kun lisäksi otettiin huomioon kansalaisuuslain esitöissä todettu siitä, että väärien tietojen perusteella kansalaisuutensa menettänyt henkilö säilyttää asemansa entisenä Suomen kansalaisena, ei Maahanmuuttoviraston olisi tullut hylätä A:n oleskelulupahakemusta sillä perusteella, ettei häntä voida pitää entisenä Suomen kansalaisena.

Sitä, että A oli oleskelulupaa hakiessaan vedonnut lakiin perustuvaan asemaansa entisenä Suomen kansalaisena, ei voitu pitää maahantulosäännösten kiertämisenä.

Ulkomaalaislaki 49 § 1 momentti 1 kohta ja 36 § 2 momentti

Kansalaisuuslaki 33 §

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 6.11.2019 nro 19/0955/6

Asian aikaisempi käsittely

ei ole päätöksellään 31.1.2019, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, myöntänyt Somalian kansalaiselle A:lle (hakija) oleskelulupaa entisenä Suomen kansalaisena.

Maahanmuuttovirasto on selostanut soveltamansa säännökset ja asian tosiseikat sekä perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Hakija on saapunut Suomeen väärällä henkilöllisyydellä ja saanut ensimmäisen oleskelulupansa Suomeen erehdyttämällä Suomen viranomaisia. Hän on salannut todellisen henkilöllisyytensä sekä perhesuhteensa, ja hänen oleskeluhistoriansa Suomessa on perustunut järjestelmälliseen viranomaisten erehdyttämiseen. Saatuaan Suomen kansalaisuuden hän on saattanut Suomen viranomaisten tietoon oikean henkilöllisyytensä ja perhesuhdetietonsa. Hakija on menettänyt Suomen kansalaisuuden näiden väärinkäytösten vuoksi. Tästä syystä Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei asiassa ole olemassa oleskeluluvan myöntämisen edellytyksiä ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin nojalla. Vaikka hakija onkin muodollisesti entinen Suomen kansalainen, on hän saanut kansalaisuutensa vilpillisesti ja menettänyt sen väärien tietojen antamisen perusteella. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakija ole tosiasiallisesti entinen Suomen kansalainen ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Asiaa kokonaisuutena harkittaessa on otettava huomioon myös se, ettei hakijalle todennäköisesti olisi myönnetty ensimmäistäkään oleskelulupaa, mikäli hänen todellinen henkilöllisyytensä ja perhesuhteensa olisivat olleet Maahanmuuttoviraston tiedossa ensimmäistä lupaa harkittaessa, jolloin hänelle ei olisi muodostunut myöskään Suomen kansalaisuuden perusteena ollutta oleskeluhistoriaa Suomeen.

Oleskelulupaa ei myönnetä, koska on perusteltua aihetta epäillä, että hakijan tarkoituksena on maahantuloa koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla. Hakijalla on muodollisesti entisen Suomen kansalaisen asema, jonka hän kuitenkin on saanut viranomaisia erehdyttämällä. Hakijan yritystä käyttää tätä vilpillisesti hankittua asemaa uuden oleskeluluvan perusteena voidaan perustellusta syystä pitää maahantulosäännösten kiertämisenä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostanut soveltamansa oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen sekä esittänyt johtopäätöksenään seuraavaa:

Hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 49 §:ssä on kysymys ensimmäisen määräaikaisen oleskeluluvan myöntämisestä ilman oleskelulupaa Suomeen saapuneelle ulkomaalaiselle. Valittaja on asunut Suomessa jo noin 12 vuoden ajan ensin oleskeluluvalla ja sen jälkeen Suomen kansalaisena. Näin ollen, vaikka valittaja on sittemmin Suomen kansalaisuuden menetettyään hakenut oleskelulupaa Suomeen, ei hänen kohdallaan ole kysymys sellaisesta ilman oleskelulupaa maahan saapuneesta ulkomaalaisesta, jota ulkomaalaislain 49 §:ssä tarkoitetaan. Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä valittajan oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Ulkomaalaislaki 36 § 2 momentti ja 49 § 1 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle oleskeluluvan myöntämiseksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Ulkomaalaislain 49 §:ssä tai sitä koskevissa esitöissä ei viitata siihen, että säännöstä ei voitaisi soveltaa tilanteessa, jossa entinen Suomen kansalainen olisi oleskellut Suomessa jo pidemmän aikaa. Säännöksen sanamuodon tarkoituksena on lähinnä selkeyttää tilannetta, jossa poiketaan siitä pääsäännöstä, että ulkomaalaisella tulisi olla maahan saapuessaan oleskelulupa. Tällöin aiempi oleskelu Suomessa ei ole ratkaisevaa. Tällainen tulkinta on myös perusteltu ottaen huomioon kumotun ulkomaalaislain (378/1991, muutoksineen) 20 §:ssä ollut nykyistä 49 §:ää vastaava säännös.

Oleskeluluvan epääminen olisi myös ilmeisen kohtuutonta, koska muutoksenhakija on asunut Suomessa noin 12 vuotta, ja hänellä on siteitä Suomeen. Ei olisi myöskään kohtuullista, että muutoksenhakijalle ei myönnettäisi oleskelulupaa siitä samasta syystä, joka on johtanut kansalaisuuden menettämiseen.

on lausunnossaan vaatinut valituksen hylkäämistä. Maahanmuuttovirasto on viitannut päätöksensä perusteluihin sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on saanut ensimmäisen oleskelulupansa vilpillisin keinoin ja menettänyt hänelle myönnetyn kansalaisuuden kansalaisuuslain 33 §:n nojalla virheellisten tietojen antamisen vuoksi. Asiassa jää arvioitavaksi, mikä merkitys on annettava sille, että kansalaisuuslain esitöiden mukaisesti kansalaisuuden väärien tietojen antamisen perusteella menettäneelle henkilölle jää muodollinen entisen Suomen kansalaisen asema. Kansalaisuuslaissa tai ulkomaalaislaissa ei ole määritelty, mitä tämä jatkossa tarkoittaa henkilön tai viranomaisen kannalta.

On hallitun maahanmuuton periaatteiden vastaista, että henkilö voisi hankkia vilpillisesti oleskeluluvan ja sen suoman asumisajan myötä saada kansalaisuuden, ja menetettyään tämän kansalaisuuden väärien tietojen antamisen vuoksi hänelle silti jäisi voimaan asema, jonka avulla hän voisi saada itselleen entisen Suomen kansalaisen asemasta johdettuja etuja. Käsillä olevassa tapauksessa tämä merkitsisi, että muutoksenhakija saisi uuden oleskeluluvan ja oikeuden jäädä maahan pysyvästi asumaan väärinkäytöksistään huolimatta.

Maahanmuuttovirasto on arvioinut muutoksenhakijan henkilöhistoriaa ja toimintaa kokonaisuudessaan. Muutoksenhakijaa ei voida pitää sellaisena entisenä Suomen kansalaisena, jolle voitaisiin tämän määritelmän perusteella myöntää oleskelulupa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti.

on antanut vastaselityksen. Hän ei ole hankkinut vilpillisesti oleskelulupaansa tai Suomen kansalaisuutta. Hän on joka tapauksessa entinen Suomen kansalainen ja hänen asemaansa ja oikeuksiaan on arvioitava tältä pohjalta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asiassa on ratkaistava ensinnäkin, voidaanko asiassa soveltaa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohtaa, vaikka muutoksenhakija on oleskelulupaa hakiessaan jo oleskellut Suomessa. Mikäli tämä ei muodostu oleskeluluvan myöntämisen esteeksi, on ratkaistava, onko muutoksenhakijaa pidettävä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna entisenä Suomen kansalaisena, vaikka hän on menettänyt kansalaisuutensa väärien tietojen antamisen perusteella.

Mikäli asiassa voidaan soveltaa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohtaa, on vielä arvioitava, onko oleskelulupa voitu jättää myöntämättä maahantulosäännösten kiertämisen perusteella.

Muutoksenhakijalle on myönnetty hakemuksesta Suomen kansalaisuus 20.12.2013. Hän on menettänyt Suomen kansalaisuuden Maahanmuuttoviraston päätöksellä 27.7.2016 kansalaisuuslain 33 §:n nojalla. Maahanmuuttoviraston päätös on perustunut siihen, ettei muutoksenhakijan nimi ole B vaan A. Muutoksenhakija oli myös avioitunut toisen henkilön kanssa jo 2.2.1998 ja pariskunnalla on yhteisiä lapsia.

Muutoksenhakija on kansalaisuuden menettämisen jälkeen hakenut ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin perusteella uutta oleskelulupaa entisenä Suomen kansalaisena. Maahanmuuttoviraston mukaan muutoksenhakija on muodollisesti, mutta ei tosiasiallisesti entinen Suomen kansalainen. Hallinto-oikeus on katsonut, että muutoksenhakijaa ei voida pitää ulkomaalaislain 49 §:ssä tarkoitettuna ilman oleskelulupaa maahan saapuneena ulkomaalaisena.

Ulkomaalaisella tulee pääsääntöisesti olla oleskelulupa maahan saapuessaan, mutta ulkomaalaislaissa on säädetty sellaisista tilanteista, joissa oleskelulupaa voidaan hakea myös Suomeen saapumisen jälkeen. Ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ilman oleskelulupaa maahan saapuneelle ulkomaalaiselle voidaan myöntää oleskelulupa Suomessa, jos edellytykset tällaisen oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomailla ovat olemassa, ja ulkomaalainen on ollut Suomen kansalainen. Ulkomaalaislaissa ei ole erikseen säännöstä, joka koskee oleskeluluvan myöntämistä Suomessa pidemmän aikaa oleskelleelle entiselle Suomen kansalaiselle.

Muutoksenhakija on saanut ensimmäisen oleskeluluvan Suomeen vuonna 2007 ja Suomen kansalaisuuden vuonna 2013. Hän on sittemmin menettänyt kansalaisuutensa ja hakenut tämän jälkeen oleskelulupaa entisenä Suomen kansalaisena.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on voinut nyt kyseessä olevassa tilanteessa soveltaa ulkomaalaislain 49 §:ää, vaikka muutoksenhakija onkin oleskellut Suomessa jo pidemmän aikaa. Siten hallinto-oikeus ei ole voinut hylätä muutoksenhakijan valitusta vain sillä perusteella, että muutoksenhakijaa ei voida pitää ulkomaalaislain 49 §:ssä tarkoitettuna ilman oleskelulupaa maahan saapuneena ulkomaalaisena.

49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ilman oleskelulupaa maahan saapuneelle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen tai jatkuva oleskelulupa Suomessa, jos edellytykset tällaisen oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomailla ovat olemassa ja ulkomaalainen on ollut Suomen kansalainen tai ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi hänen isovanhemmistaan on tai on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen.

Oleskeluluvan myöntämisestä entiselle Suomen kansalaiselle säädettiin Maahanmuuttoviraston tehdessä päätöksensä ulkomaalaislain 47 §:n 1 momentin 1 kohdassa (720/2018). Sen mukaan jatkuva oleskelulupa myönnetään ulkomailla olevalle henkilölle muun ohessa, jos hän on ollut Suomen kansalainen.

33 §:n 1 momentin mukaan, jos henkilö on antanut sellaisen henkilöään koskevan tai muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon, jonka tunteminen olisi johtanut Suomen kansalaisuuden epäämiseen, taikka salannut sellaisen olennaisen seikan, joka olisi vaikuttanut samalla tavoin, voidaan päättää, että henkilö menettää hakemuksesta tai ilmoituksesta saadun Suomen kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 235/2002 vp) on todettu 33 §:n osalta muun ohella, että väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen taikka tiedon salaaminen voisi ehdotuksen mukaan johtaa hakemuksesta tai ilmoituksesta myönnetyn kansalaisuuden menettämiseen. Päätös kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin tehdä, jos kansalaisuuden myöntämisen jälkeen ilmenisi hakijan antaneen tai salanneen olennaisen tiedon. Tiedon pitäisi olla niin merkittävä, ettei hakijalle olisi myönnetty kansalaisuutta, jos tieto olisi ollut käytettävissä päätöstä tehtäessä. Jos päätös menettämisestä tehtäisiin, henkilölle jäisi entisen Suomen kansalaisen asema.

$fc

Ulkomaalaislain 49 §:ssä ei ole säädetty eikä sitä koskevissa lain esitöissä ole määritelty, milloin ulkomaalaista voidaan pitää säännöksessä tarkoitettuna entisenä Suomen kansalaisena. Kansalaisuuden menettämisestä puolestaan säädetään kansalaisuuslaissa. Kansalaisuuden voi menettää muun ohella kansalaisuuslain 33 §:n nojalla väärien tietojen antamisen tai kansalaisuuslain 33 a §:n nojalla maanpetos-, valtionpetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella. Kansalaisuuslain 33 §:ää koskevissa esitöissä on erikseen todettu, että jos väärien tietojen antamisen perusteella tehdään päätös kansalaisuuden menettämisestä, henkilölle jäisi entisen Suomen kansalaisen asema.

Asian harkinnassa voidaan ottaa huomioon myös, mitä ulkomaalaislain 47 §:ssä ja sitä koskevissa lain esitöissä on todettu ulkomailla olevalle entiselle Suomen kansalaiselle myönnettävästä oleskeluluvasta, vaikka ulkomaalaislain 47 §:n säännöstä ei sovelleta tässä asiassa. Mainitun pykälän 1 momentin 1 kohtaa on muutettu ulkomaalaislain muuttamisesta annetulla lailla (565/2019), joka on tullut voimaan 1.5.2019. Lain esitöiden mukaan entisen Suomen kansalaisen oleskelulupaa ei ole tarkoitettu sellaiselle henkilölle, joka on syyllistynyt kansalaisuuslain 33 a §:ssä tarkoitettuun rikokseen. Sen sijaan lain esitöissä on todettu, että sellaiselta ulkomailla oleskelevalta Suomen kansalaiselta, joka on menettänyt kansalaisuuden Maahanmuuttoviraston päätöksellä jollakin muulla perusteella, ei suljeta pois mahdollisuutta saada oleskelulupaa entisenä Suomen kansalaisena.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa muutoksenhakija on menettänyt Suomen kansalaisuuden väärien tietojen antamisen perusteella eli kansalaisuuslain 33 §:n nojalla.

Edellä esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttoviraston päätöksessään tekemä jaottelu muodollisiin ja tosiasiallisiin entisiin Suomen kansalaisiin ulkomaalaislain 49 §:ää sovellettaessa on lakiin perustumaton. Ulkomaalaislakia tai sen esitöitä ei näin ollen voida tulkita siten, että kansalaisuutensa kansalaisuuslain 33 §:n nojalla menettäneelle henkilölle ei voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla sen vuoksi, että hän on muodollisesti mutta ei tosiasiallisesti entinen Suomen kansalainen. Kun otetaan lisäksi huomioon kansalaisuuslain esitöissä todettu siitä, että kansalaisuuslain 33 §:n perusteella kansalaisuutensa menettänyt henkilö säilyttää asemansa entisenä Suomen kansalaisena, ei Maahanmuuttovirasto ole voinut hylätä muutoksenhakijan oleskelulupahakemusta sillä perusteella, ettei häntä voida pitää entisenä Suomen kansalaisena.

Ulkomaalaislain 36 §:ssä säädetään yleisistä edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle. Säännöksen 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Edellä kohdassa 3.2 mainituilla perusteilla muutoksenhakijaa on pidettävä ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna entisenä Suomen kansalaisena. Hän on oleskelulupaa hakiessaan vedonnut tähän lakiin perustuvaan asemaansa eikä hänen näin toimiessaan voida katsoa toimineen vilpillisesti. Tämän vuoksi Maahanmuuttovirasto ei ole voinut hylätä muutoksenhakijan oleskelulupahakemusta ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin nojalla.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Petri Helander, Monica Gullans, Ari Wirén ja Outi Siimes. Asian esittelijä Oona Fromholdt-Nyman.

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Mika Hämäläinen, Jaana Hemminki ja Marko Ahlstedt, joka on myös esitellyt asian.

Muutoksenhakija

1. Kysymyksenasettelu

2. Asiassa saatu selvitys

3. Oikeudellinen arviointi

3.1 Ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan soveltamisala

3.2 Oleskelulupa entisenä Suomen kansalaisena

3.2.1 Huomioon otettavat oikeusohjeet esitöineen

Ulkomaalaislain

Kansalaisuuslain

3.2.2 Arviointi kansalaisuuden menettämisen merkityksestä

3.3 Arviointi maahantulosäännösten kiertämisestä

4. Lopputulos

Perustelut