KHO:2022:10 – Utlänningsärende

A ansökte om permanent uppehållstillstånd medan hens tidigare uppehållstillstånd var i kraft och uppgav som grund för uppehållstillståndet familjeband till en finsk medborgare. A:s föregående uppehållstillstånd hade beviljats på samma grund. Migrationsverket ansåg att det inte fanns förutsättningar enligt 56 § 1 mom. i utlänningslagen för permanent uppehållstillstånd och att inte heller förutsättningarna för ett tidsbegränsat uppehållstillstånd uppfylldes eftersom A medan det förra fyraåriga uppehållstillståndet var i kraft hade vistats endast några månader i Finland och det inte därför fanns förutsättningar enligt 33 § 2 mom. i utlänningslagen att bevilja ett kontinuerligt uppehållstillstånd.

Högsta förvaltningsdomstolen beviljade besvärstillstånd och prövade ärendet till den del det gällde beviljande av tidsbegränsat uppehållstillstånd. Frågan var om Migrationsverket hade kunnat avgöra ärendet gällande A:s tidsbegränsade uppehållstillstånd direkt med stöd av 33 § 2 mom. i utlänningslagen utan att förutsättningarna för beviljande av fortsatt tillstånd hade bedömts enligt 54 § 1 mom. i utlänningslagen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att 33 § 2 mom. i utlänningslagen är en definitionsbestämmelse. Med stöd av bestämmelsen kan ett tidsbegränsat uppehållstillstånd som beviljas med stöd av utlänningslagen beviljas antingen som tillfälligt eller kontinuerligt. Eftersom bestämmelsen inte innehåller bestämmelser om förutsättningarna för beviljande av ett tidsbegränsat uppehållstillstånd, hade Migrationsverket inte kunnat tillämpa nämnda bestämmelse som en självständig grund för att avslå A:s ansökan om fortsatt tillstånd på grund av familjeband. Eftersom Migrationsverket inte överhuvudtaget hade bedömt huruvida sökanden uppfyller förutsättningarna för fortsatt tillstånd enligt 54 § 1 mom. i utlänningslagen, återförsändes ärendet till Migrationsverket för ny behandling.

Omröstning 4 – 1.

Utlänningslagen 33 § 2 mom. och 54 § 1 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Outi Suviranta, Petri Helander, Monica Gullans, Juha Lavapuro och Outi Siimes. Föredragande Oona Fromholdt-Nyman.

A oli hakenut pysyvää oleskelulupaa edellisen oleskelulupansa voimassa ollessa ja ilmoittanut oleskelulupansa perusteeksi perhesiteen Suomen kansalaiseen. A:n edellinen oleskelulupa oli myönnetty samalla perusteella. Maahanmuuttovirasto oli katsonut, ettei pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ollut ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin edellytyksiä ja etteivät myöskään määräaikaisen oleskeluluvan edellytykset täyttyneet, koska A oli oleskellut Suomessa edellisen neljän vuoden oleskelulupansa aikana vain muutamia kuukausia eikä jatkuvan oleskeluluvan myöntämiselle ollut siten ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentissa säädettyjä edellytyksiä.

Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja tutki valituksen siltä osin kuin kysymys oli määräaikaisen oleskeluluvan myöntämisestä. Asiassa oli tältä osin kysymys siitä, oliko Maahanmuuttovirasto voinut ratkaista A:n määräaikaista oleskelulupaa koskevan asian suoraan ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentin nojalla ilman, että asiassa oli arvioitu jatkoluvan myöntämisen edellytyksiä ulkomaalaislain 54 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentti on määritelmäsäännös, jonka nojalla ulkomaalaislain perusteella myönnettäväksi tuleva määräaikainen oleskelulupa voidaan myöntää joko tilapäisenä tai jatkuvana. Koska mainitussa säännöksessä ei säädetä määräaikaisen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä, Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut soveltaa kyseistä säännöstä itsenäisenä perusteena evätä A:n perhesideperusteinen jatkolupahakemus. Kun Maahanmuuttovirasto ei ollut lainkaan arvioinut, täyttääkö hakija ulkomaalaislain 54 §:n 1 momentissa tarkoitetut jatkoluvan edellytykset, asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Äänestys 4 – 1.

Ulkomaalaislaki 33 § 2 momentti ja 54 § 1 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 1.6.2020 nro 20/0948/4

Asian aikaisempi käsittely

ei ole päätöksellään 13.5.2019 myöntänyt Irakin kansalaiselle A:lle pysyvää eikä määräaikaista oleskelulupaa.

Pysyvää tai määräaikaista oleskelulupaa ei myönnetä ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin ja 33 §:n 2 momentin mukaisesti, koska jatkuvan oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia edellytyksiä. Hakija ei ole oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti neljää vuotta jatkuvalla oleskeluluvalla eli vähintään puolet oleskelulupansa voimassaoloajasta. Asiassa saadun selvityksen perusteella hän oleskelee myös tällä hetkellä toistaiseksi kotimaassaan Irakissa. Hakijalle ei voida myöntää oleskelulupaa, koska hän ei ole oleskellut Suomessa edellisen neljän vuoden oleskelulupansa aikana kuin muutamia kuukausia, eikä hän tällä hetkelläkään oleskele Suomessa. Hakijan oleskelu painottuu hänen kotimaahansa. Hakija voi vierailla Suomessa viisumilla ja hakea uutta oleskelulupaa, jos muuttaa takaisin Suomeen. Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaiset seikat eivät myöskään edellytä oleskeluluvan myöntämistä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostanut soveltamansa oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen ja esittänyt oikeudellisena arviointinaan ja johtopäätöksenään seuraavaa:

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on 19.3.2015 – 19.3.2019 voimassa olleen oleskelulupansa aikana oleskellut Suomen ulkopuolella yhteensä noin kolme ja puoli vuotta oleskelulupansa neljän vuoden voimassaoloajasta tehden tänä aikana vain verrattain lyhyitä käyntejä Suomeen. Valittaja on kertomansa mukana oleskellut vuoden 2018 aikana Egyptissä lihavuusleikkauksessa sekä Irakissa lihavuusleikkaukseen liittyvissä konsultaatioissa ja Egyptissä suoritetusta leikkauksesta toipuessaan. Valittaja oleskelee tällä hetkellä Irakissa, koska hän on ollut auttamassa poikaansa ylioppilaskirjoituksissa.

Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan matkoja ei voida pitää ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitettuina tavanomaisina loma- tai muina matkoina. Esitetyn selvityksen perusteella valittajan ei näin ollen voida katsoa oleskelleen jatkuvan oleskeluluvan saatuaan luvallisesti maassa yhtäjaksoisesti neljän vuoden ajan ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, koska yhtäjaksoisuus edellyttää oleskelua Suomessa vähintään puolet oleskeluluvan voimassaoloajasta. Edellytyksiä pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ei siten ole ollut.

Hallinto-oikeus toteaa, että oleskelulupa on tarkoitettu pääasiallista Suomessa oleskelua varten. Valittaja on kuitenkin edellä todetusti oleskellut viimeisimmän oleskelulupansa voimassaoloajan pääosin Suomen ulkopuolella lyhyitä vierailuja lukuun ottamatta, eikä asiassa ole esitetty sellaista selvitystä, josta luotettavasti ilmenisi, että valittajan olisi nyt tosiasiallisesti tarkoitus muuttaa Suomeen jatkuvaluonteista, pääasiallista maassa oleskelua varten. Hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on näin ollen voinut jättää myöntämättä valittajalle myös määräaikaisen oleskeluluvan. Oleskeluluvan myöntämättä jättäminen ei loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa, kun valittajan ei Suomessa oleskelusta saadun selvityksen perusteella ole katsottava viettäneen täällä tosiasiallista perhe-elämää.

Asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia ulkomaalaislain 66 a §:n mukaisia seikkoja, joiden perusteella oleskelulupa olisi tullut myöntää. Hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttoviraston päätös ei ole lapsen edun vastainen, koska valittajan huollettavana oleva alaikäinen lapsi voi jatkaa asumistaan äitinsä luona Suomessa, kuten hän on tähänkin asti tehnyt. Päätös ei myöskään loukkaa valittajan yksityiselämän suojaa. Asiassa ei ole tapahtunut sellaista menettelyvirhettä, jonka vuoksi valituksenalainen päätös olisi kumottava. Valituksenalaista päätöstä ei näin ollen ole syytä muuttaa.

Ulkomaalaislaki 3 § 1 momentti 5 kohta, 5 §, 6 § 1 momentti, 33 § 2 momentti, 50 § 1 momentti, 56 § 1 momentti ja 66 a §

Suomen perustuslaki 10 § 1 momentti

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on ollut väärässä epäillessään, ettei muutoksenhakijalla olisi tosiasiallista tarkoitusta muuttaa Suomeen jatkuvaluonteista ja pääasiallista oleskelua varten. Muutoksenhakijan koti ja vakinainen asunto on ollut koko ajan Suomessa, minkä lisäksi hänen puolisonsa ja alaikäinen lapsensa asuvat Suomessa. Muutoksenhakija haluaa jatkaa asumista heidän kanssaan. Hänellä on Suomessa myös aikuisia lapsia. Hän on esittänyt selvitystä siteistään Suomeen. Olisi kohtuullista, että muutoksenhakija pääsisi jatkamaan perhe-elämäänsä Suomessa varsinkin kun otetaan huomioon, että hänen kotinsa on ollut Suomessa vuodesta 1993 lähtien.

on antamassaan lausunnossa vaatinut valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä. Maahanmuuttovirasto on perusteluina vaatimukselleen viitannut päätökseensä ja sen perusteluihin sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Jatkuvan oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia edellytyksiä, koska valittaja on ollut edellisen oleskelulupansa aikana pääosin poissa Suomesta eikä hänen Suomeen paluustaan voitu kaikki asiassa saatu selvitys huomioon ottaen vakuuttua.

Muutoksenhakijalla on muodollinen perhe Suomessa, mutta hän ei ole viettänyt tosiasiallista perhe-elämää yhdessä aviopuolisonsa ja alaikäisen lapsensa kanssa. Hänellä ei tällä hetkellä myöskään ole yhteisiä osoitetietoja muodollisen perheensä kanssa. Oleskeluluvan myöntämättä jättäminen ei ole loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa, koska valittaja ei ole viettänyt Suomessa tosiasiallista perhe-elämää. Asiassa tulee ottaa huomioon myös se, että valittajalla on perhesiteitä myös kotimaassaan.

Oleskelulupa on tarkoitettu pääasiallista Suomessa oleskelua varten. Muutoksenhakija voi valituksenalaisen päätöksen estämättä hakea uutta määräaikaista oleskelulupaa Suomesta, mikäli hän muuttaa takaisin Suomeen jatkuvaluontoista pääasiallista maassa oleskelua varten. Muutoksenhakijan oikeuksia ei siten ole rajoitettu enempää, kun on välttämätöntä.

on antanut vastaselityksen, jossa on todettu muun ohella, että ulkomaalaislaissa jatkoluvan myöntämisen edellytyksenä ei ole esimerkiksi se, että hakija on oleskellut suurimman osan ajasta Suomessa, toisin kuin pysyvän oleskeluluvan myöntämisen kohdalla. Ulkomaalaislain 54 §:ssä mainitut edellytykset, joiden perusteella muutoksenhakija on aikanaan saanut vuonna 2014 perhesideperusteisen oleskeluluvan, ovat edelleen samat ja olemassa. Muutoksenhakijan perheside ei ole katkennut, vaikka hän on oleskellut viime vuosina Irakissa. Asiassa olisi tullut myös ottaa huomioon se, että jos muutoksenhakija hakisi tässä tilanteessa ensimmäistä oleskelulupaa perhesiteen perusteella, hänelle lähtökohtaisesti myönnettäisiin se.

Muutoksenhakija on oleskellut Irakissa hyväksyttävästä terveydellisestä syystä. Hän on pitänyt perheeseensä tiiviisti yhteyttä ollessaan Irakissa. Lisäksi hänen Suomeen paluustaan voidaan vakuuttua asiassa esitetyn selvityksen perusteella. Hänen ei voida kohtuudella edellyttää hakevan uutta oleskelulupaa, koska jatkoluvan myöntämisen edellytykset ovat täyttyneet hänen kohdallaan.

Lisäksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ovat lapsen edun vastaisia. Lapsen etua ei ole mainittu lainkaan Maahanmuuttoviraston päätöksessä, vaikka muutoksenhakijalla on alaikäinen lapsi. Hallinto-oikeuden päätöksessä lapsen etua on arvioitu suppeasti ja riittämättömästi.

on toimittanut lisäselvitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian siltä osin kuin asiassa on kysymys määräaikaisesta oleskeluluvasta. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan määräaikaisen oleskeluvan osalta Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislain 196 §:n 4 momentin mukaan valituslupa voidaan myöntää, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos luvan myöntämiseen on muu erityisen painava syy.

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei tältä osin ole ulkomaalaislain 196 §:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

Asiassa on tutkittavalta osin ratkaistavana, onko Maahanmuuttovirasto voinut olla myöntämättä muutoksenhakijalle uutta määräaikaista oleskelulupaa ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentin perusteella ilman, että asiassa on arvioitu ulkomaalaislain 54 §:ssä tarkoitetun jatkoluvan myöntämisedellytyksiä.

Ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentin mukaan määräaikainen oleskelulupa myönnetään tilapäisluonteista (tilapäinen oleskelulupa) tai jatkuvaluonteista (jatkuva oleskelulupa) maassa oleskelua varten. Lupaviranomainen ratkaisee maassa oleskelun tarkoituksen ottaen huomioon ulkomaalaisen antamat tiedot maahantulonsa tarkoituksesta.

Ulkomaalaislakia koskevan hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu ulkomaalaislain 33 §:n osalta muun ohella, että oleskeluluvan määritelmä ehdotetaan kirjattavaksi lakiin siten, että tilapäistä ja jatkuvaa maassa oleskelua kuvaava jaottelu on selkeästi mainittu laissa. Edelleen hallituksen esityksessä on todettu, että pykälän 2 momentissa korostettaisiin sitä, että lupaviranomainen ratkaisee hakijan maassa oleskelun tarkoituksen hakijan oleskelulupahakemuksessaan esittämän tahdonilmaisun pohjalta. Oleskelulupa jatkuvaa maassa oleskelua varten myönnettäisiin pysyvässä maahanmuuttotarkoituksessa maahan saapuvalle ulkomaalaiselle. Tilapäisen oleskeluluvan saaneella ulkomaalaisella on milloin tahansa maassa oleskelunsa aikana mahdollisuus hakea oleskelulupaa jatkuvaa oleskelua varten ja saattaa asia lupaviranomaisen arvioitavaksi.

Muutoksenhakija on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1992 ja hänelle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa vuonna 1993. Hänelle on myönnetty pysyvä oleskelulupa vuonna 1995. Muutoksenhakijan pakolaisasema on sittemmin lakkautettu vuonna 2013, ja hänen pysyvä oleskelulupansa on samalla peruutettu.

Muutoksenhakijalle on myönnetty uusi ensimmäinen oleskelulupa Suomen kansalaisen puolisona ajalle 19.3.2014 – 19.3.2015 ja tämän jälkeen jatkolupa samalla perusteella ajalle 19.3.2015 – 19.3.2019. Hän on hakenut pysyvää oleskelulupaa 26.8.2018 ja ilmoittanut Suomessa oleskelunsa perusteeksi perhesiteen puolisoonsa, joka on Suomen kansalainen. Muutoksenhakijan puoliso ja 13 lasta asuvat Suomessa. Hän on asunut puolisonsa ja nuorimman alaikäisen lapsensa kanssa samassa osoitteessa.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella muutoksenhakija on oleskellut viimeisimmän jatkolupansa aikana poissa Suomesta yhteensä 1 284 päivää. Muutoksenhakija on poistunut Suomesta Irakiin 10.9.2018 ja hänen oleskelulupansa on umpeutunut 19.3.2019. Muutoksenhakija on kertonut matkustelunsa johtuneen terveyssyistä, minkä lisäksi hän on auttanut poikaansa valmistautumaan arabiankielisiin ylioppilaskirjoituksiin. Hän on kertonut haluavansa palata Suomeen heinäkuussa 2019, jotta voisi asua yhdessä perheensä kanssa.

Rajavartiolaitokselta saatujen tietojen mukaan muutoksenhakija on poistunut Suomesta 10.9.2018. Hänen oleskelulupansa voimassaolo on päättynyt 19.3.2019, eikä hän ole palannut Suomeen.

Muutoksenhakija on hakenut pysyvää oleskelulupaa Suomessa edellisen oleskelulupansa ollessa voimassa ja ilmoittanut oleskelunsa perusteeksi Suomen kansalaiseen olevan perhesiteen. Muutoksenhakijan edellinen oleskelulupa oli myönnetty samalla perusteella. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään muun ohella katsonut, ettei määräaikaista oleskelulupaa myönnetä, koska jatkuvan oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentin mukaisia edellytyksiä.

Ulkomaalaislain 33 §:ssä säädetään oleskelulupalajeista. Oleskelulupa voi mainitun säännöksen mukaan olla joko pysyvä tai määräaikainen. Pykälän 2 momentin mukaan määräaikainen oleskelulupa voidaan myöntää joko tilapäisenä tai jatkuvana riippuen siitä, minkä luonteista ulkomaalaisen maassa oleskelu on. Lain esitöiden mukaan ulkomaalaislain 33 §:n tarkoituksena on jaotella oleskeluluvat selkeästi maassa oleskelun tarkoituksen mukaan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentti on niin sanottu määritelmäsäännös, jonka nojalla ulkomaalaislain perusteella myönnettäväksi tuleva määräaikainen oleskelulupa voidaan myöntää joko tilapäisenä tai jatkuvana. Mainitussa säännöksessä ei sen sijaan säädetä määräaikaisen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä eikä sitä niin ollen voi soveltaa itsenäisenä perusteena hylätä määräaikaista oleskelulupaa koskeva hakemus.

Jatkoluvan myöntämisen edellytyksistä säädetään ulkomaalaislain 54 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ovat edelleen olemassa. Kun otetaan huomioon, että muutoksenhakija on hakenut uutta oleskelulupaa samalla perusteella, jolla hänelle oli myönnetty edellinen määräaikainen oleskelulupa, Maahanmuuttoviraston olisi tullut arvioida, täyttääkö hakija ulkomaalaislain 54 §:n 1 momentissa tarkoitetut jatkoluvan edellytykset.

Maahanmuuttovirasto on siten menetellyt virheellisesti, kun se on evännyt muutoksenhakijan määräaikaisen oleskeluluvan ulkomaalaislain 33 §:n 2 momentin nojalla.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava siltä osin kuin kysymys on jatkoluvan myöntämisestä ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Petri Helander, Monica Gullans, Juha Lavapuro ja Outi Siimes. Asian esittelijä Oona Fromholdt-Nyman.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto:

Asiassa saadun selvityksen osalta Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenee edellä hallinto-oikeuden ja enemmistön perusteluissa esitetyn lisäksi muun ohella, että verotietojen mukaan hakija on vuosina 2016 ja 2017 saanut Suomesta eläkettä yli 9 000 euroa vuodessa ja on Kelan rekisteritietojen mukaan saanut Maahanmuuttoviraston päätöksen teon aikaan eläkettä noin 785 euroa kuukaudessa ja yleistä asumistukea noin 750 euroa kuukaudessa.

$ff

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sirpa Tammisalo ja Essi Kärkkäinen. Esittelijä Sami Sihvonen.

Muutoksenhakija

1. Pysyvä oleskelulupa

2. Määräaikainen oleskelulupa

2.1. Kysymyksenasettelu

2.2. Sovellettavat oikeusohjeet

2.3. Asiassa saatu selvitys

2.4. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Perustelut