KHO:2022:8 – Ulkomaalaisasia

Den afghanska medborgaren A som ansökte om uppehållstillstånd på grund av familjeband, och anknytningspersonen B som var finsk medborgare men hemma från Afghanistan, hade ingått äktenskap år 2017. B var inte personligen närvarande vid vigseln utan vigseln hade förrättats genom videoförbindelse så att A var i Afghanistan och B i Finland. Äktenskapet hade legaliserats i Finland och införts i Finlands befolkningsdatasystem.

Migrationsverket hade när det prövar ansökan behörighet att undersöka äktenskapets giltighet ur den synvinkeln, huruvida förutsättningarna för beviljande av uppehållstillstånd uppfylls. I detta sammanhang är Migrationsverket inte bundet till befolkningsdatasystemets uppgifter.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att sökanden och anknytningspersonen hade band till det land där äktenskapet ingåtts. Äktenskap som ingåtts genom videoförbindelse är lagliga i Afghanistan. Äktenskapet skulle enligt principen favor matrimonii preliminärt anses giltigt även i Finland.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att de motiveringar som makarna framfört för att ingå äktenskapet genom videoförbindelse inte var särskilt övertygande. Det att anknytningspersonen hade deltagit i bröllopsfesten som ordnats rätt snart efter vigseln ansågs i bedömningen ändå vara beaktansvärt. I bedömningen av om det i ärendet fanns särskilda skäl skulle man ännu fästa uppmärksamhet vid makarnas band till den stat där äktenskapet hade ingåtts samt faktorer som tydde på att familjelivet skulle bestå. Efter att ha bedömt den utredning som makarna lämnat om sin samlevnad och kommunikation ansåg högsta förvaltningsdomstolen att makarna med sina handlingar visat att deras syfte varit att som gifta makar leva familjeliv. I ärendet hade inte framkommit sådant som antydde att äktenskapet hade ingåtts på ett avvikande sätt i något annat syfte än för att leva familjeliv.

Äktenskapet skulle anses giltigt i Finland när man avgjorde om sökanden var anknytningspersonens familjemedlem enligt 37 § 1 i utlänningslagen. Ärendet återförsändes till Migrationsverket för ny behandling.

Utlänningslagen 37 § 1 mom.

Äktenskapslagen 115 § 1 mom., 116 § och 117 § 2 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Petri Helander, Juha Lavapuro, Kristina Björkvall och Outi Siimes. Föredragande Anna Heikkilä.

Perhesideperusteisen oleskeluluvan hakija, Afganistanin kansalainen A ja perheenkokoaja, Afganistanista kotoisin oleva Suomen kansalainen B olivat avioituneet vuonna 2017. B ei ollut vihittäessä henkilökohtaisesti saapuvilla, vaan vihkiminen oli tapahtunut videoyhteyden välityksellä siten, että A oli ollut Afganistanissa ja B Suomessa. Avioliitto oli laillistettu Suomessa ja rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.

Maahanmuuttovirastolla oli hakemusta käsitellessään toimivalta tutkia avioliiton pätevyyttä siitä näkökulmasta, täyttyvätkö oleskeluvan myöntämisen edellytykset. Tällaisessa yhteydessä se ei ole sidottu väestötietojärjestelmän tietoihin.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hakijalla ja perheenkokoajalla oli liityntä avioliiton solmimismaahan. Videoyhteyden välityksellä solmittuja avioliittoja voidaan Afganistanissa pitää laillisina. Avioliittoa oli pidettävä

-periaatteen kannalta lähtökohtaisesti pätevänä myös Suomessa.

Seuraavaksi oli vielä arvioitava, oliko avioliiton katsomiseen Suomessa päteväksi erityistä syytä. Perheenkokoaja ei ollut esittänyt henkilöönsä liittyvää syytä, jonka vuoksi hän ei olisi voinut matkustaa Afganistaniin. Asiassa oli arvioitava, oliko asianmukaiseksi perusteeksi solmia avioliitto poikkeuksellisella tavalla esitetty muita erityisiä syitä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa esitettyjä perusteluja videoyhteyden välityksellä toteutetulle vihkimiselle voitu pitää erityisen vakuuttavina. Perheenkokoajan osallistumista melko pian vihkimisen jälkeen pidettyyn hääjuhlaan pidettiin kuitenkin arvioinnissa huomioon otettava seikkana.

Erityisen syyn täyttymistä arvioitaessa oli kiinnitettävä vielä huomiota puolisoiden yhteyksiin avioliiton solmimisvaltioon sekä perhe-elämän kestoa osoittaviin seikkoihin. Arvioituaan selvitystä yhteiselämän viettämisestä ja yhteydenpidosta korkein hallinto-oikeus katsoi puolisoiden toiminnallaan osoittaneen, että heidän tarkoituksenaan oli ollut perhe-elämän viettäminen aviopuolisoina. Asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat viitanneet siihen, että avioliitto olisi solmittu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla muussa kuin perhe-elämän viettämisen tarkoituksessa.

Avioliittoa oli pidettävä Suomessa pätevänä ratkaistaessa sitä, oliko hakija perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettu perheenjäsen. Asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislaki 37 § 1 momentti

Avioliittolaki 115 § 1 momentti, 116 § ja 117 § 2 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 27.8.2020 nro 20/1635/4

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Hakija ei ole perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukainen perheenjäsen. Perheenkokoajan ja hakijan solmimaa avioliittoa ei voida pitää Suomessa pätevänä, koska asianosaiset eivät ole esittäneet avioliittolain 116 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista erityistä syytä, jonka vuoksi avioliitto voitaisiin katsoa päteväksi Suomessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittajaa ja perheenkokoajaa on kuultu asian hakemusvaiheessa heidän avioliittoonsa liittyvistä olosuhteista ja että he ovat tällöin voineet esittää kirjallista selvitystä avioliiton solmimisesta. Huomioiden, että asiassa on ollut osaltaan kysymys avioliiton pätevyyteen liittyvästä Maahanmuuttoviraston laintulkinnasta sekä harkintavallasta, hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston täyttäneen selvitysvelvollisuutensa asiassa. Valittajalla on lisäksi ollut mahdollisuus valitusvaiheessa lausua Maahanmuuttoviraston päätöksen perusteena olleista seikoista ja antaa niiden osalta selvitystä, kuten hän on tehnytkin. Asiassa ei ole tapahtunut sellaista menettelyvirhettä, jonka vuoksi päätös olisi kumottava ja asia palautettava virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on sanotuilta osin ilmoittanut soveltaminaan oikeusohjeina hallintolain 34 §:n 1 momentin ja ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin.

Hallinto-oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti Suomen kansalaisen kanssa avioituneelle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa perhesiteen perusteella. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella valittajan avioliitto on sen solmimismaassa Afganistanissa pätevä, ja siten se on myös avioliittolain 115 §:n 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti pätevä Suomessa. Lisäksi avioliitto on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään. Yksinomaan avioliiton siviilioikeudellisella pätevyydellä ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa ulkomaalaislain mukaan sitä, onko avioliitto sellainen perheside, jonka perusteella hakijalle tulee myöntää oleskelulupa. Näin ollen Maahanmuuttovirastolla on oleskeluluvan myöntämistä koskevassa asiassa avioliittolain 117 §:n perusteella viranomaisen toimivalta arvioida avioliittolain 116 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset avioliiton pätevyyden osalta.

Asiassa on hallinto-oikeudessa siten kyse siitä, onko valittajalla ja perheenkokoajalla ollut avioliittolain 116 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu erityinen syy solmia avioliitto ilman perheenkokoajan läsnäoloa Afganistanissa. Tässä arvioinnissa on erityisesti otettava huomioon valittajan sekä perheenkokoajan yhteydet siihen valtioon, jossa avioliitto solmittiin, sekä heidän yhteisen perhe-elämänsä kesto.

Valittaja ja perheenkokoaja ovat molemmat kotoisin Afganistanista, joten heillä voidaan katsoa olevan taustansa perusteella liityntä avioliiton solmimismaahan. He ovat kertoneet yhtenevästi tutustumisestaan, naimisiinmenostaan sekä yhdessä viettämästään ajasta. Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että avioliiton solmiminen ilman, että puolisot ovat aikaisemmin tavanneet tai viettäneet aikaa yhdessä ennen vihkimistä, ei ole valittajan ja perheenkokoajan kulttuurissa poikkeuksellista. Nämä seikat sinänsä puoltavat avioliittolain 116 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen erityisten syiden olemassaoloa.

Toisaalta perheenkokoaja on matkustanut Kabulissa 5.9.2017 pidettyyn hääjuhlaan lyhyen ajan kuluttua sen jälkeen, kun hänet on vihitty valittajan kanssa puhelimen välityksellä 31.7.2017. Perheenkokoaja on valitusvaiheessa myös ilmoittanut matkustaneensa valittajan luo Afganistaniin uudelleen ajanjaksolla 1.4. – 2.5.2019. Edellä todettuun nähden Afganistanin turvallisuustilanteen ja perheenkokoajan henkilökohtaisten olosuhteiden ei voida katsoa olleen esteenä hänen matkustamiselleen henkilökohtaisesti 31.7.2017 pidettyyn vihkitilaisuuteen. Asiassa saadun selvityksen mukaan valittajan ja perheenkokoajan Afganistanissa sekä Intiassa yhdessä viettämä ajanjakso heidän avioitumisensa jälkeen on kestänyt yhteensä vain hieman alle kuusi viikkoa.

Hallinto-oikeus kiinnittää edellä todetun lisäksi Maahanmuuttoviraston tavoin huomiota siihen, että valittajan ja perheenkokoajan kertomus avioliiton solmimispäivästä on ollut ristiriidassa avioliittotodistukseen kirjatun päivämäärän kanssa.

$103

Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Ulkomaalaislaki 37 § 1 momentti, 50 § 1 momentti ja 66 a §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Päätöksenteossa on tapahtunut muotovirhe, koska hakijaa ja perheenkokoajaa ei ole kuultu avioliiton pätevyyden suhteen. Heille olisi tullut antaa mahdollisuus esittää oma näkemyksensä tilanteessa, jossa avioliitto on vahvistettu molempien maiden viranomaisten taholta päteväksi.

Suomen lähetystö on vahvistanut hakijan ja perheenkokoajan avioliittotodistuksen oikeaksi, ja maistraatti on merkinnyt avioliiton Suomen väestötietojärjestelmään. Maahanmuuttovirastolla ei ole oikeutta tutkia avioliittotodistuksen pätevyyttä toistamiseen ilman erillistä riitauttamista käräjäoikeudessa.

Asiassa on otettava huomioon, että perheenkokoaja on ollut saapuvilla etäyhteyden välityksellä vihkimistilaisuudessa. Siten suostumus avioliittoon on saatu molemmilta puolisoilta samaan aikaan ja vihkijän läsnä ollessa. Myös molempien perheet ovat antaneet suostumuksensa avioliittoon, mikä on asianosaisten kulttuurissa edellytys avioliiton solmimiselle. Kyseessä on Afganistanin lakien mukainen avioliitto, joka on solmittu perhe-elämän viettämisen tarkoituksessa. Kysymys ei siten ole lumeavioliitosta. Avioliitto on kestänyt jo kolme vuotta. Asian myöhempi kehittyminen on osoittanut, että puolisot elävät avioliitossa ja pitävät jatkuvasti edelleen yhteyttä etäyhteyden välityksellä.

-periaatteen perusteella asia tulee ratkaista muutoksenhakijan eduksi.

Hakija ja perheenkokoaja ovat tutustuneet internetin välityksellä useita vuosia sitten. Vihkiminen suoritettiin videopuhelun välityksellä, koska heidän kulttuurissaan ei ole soveliasta asua yhdessä ennen naimisiinmenoa. Perheenkokoajalla ei olisi ollut Afganistanissa paikkaa, johon mennä ilman hakijaa. Vihkimisen jälkeen perheenkokoaja matkusti Afganistaniin, jossa myös hääjuhla järjestettiin. Perheenkokoaja on tullut alaikäisenä Suomeen ja hän on hyvin suomalaistunut. Hänellä on lävistyksiä ja tatuointeja, jotka eivät ole soveliaita Afganistanissa. Perheenkokoajalla on myös kielellisiä haasteita, koska hän ei enää muista eikä koskaan ole oppinutkaan kunnolla darin kieltä.

on antanut selityksen. Avioliittolain säännösten ohella Maahanmuuttovirasto arvioi perhesuhdetta aina myös ulkomaalaislain näkökulmasta ja näin ollen yksinomaan siviilioikeudellisella pätevyydellä ei ole ratkaisevaa merkitystä. Maahanmuuttovirasto katsoo, että sillä on viranomaisena toimivalta tutkia avioliiton pätevyys, kun pätevyydellä on vaikutusta oleskeluluvan myöntämisen edellytysten täyttymiseen.

Afganistanissa valtakirjalla avioituminen on mahdollista ja videoyhteyksien käyttö on uutta. Estettä tällaisen avioliiton rekisteröimiselle ei pääsääntöisesti ole, jos todistajat, sukulaiset ja viranomaiset suhtautuvat asiaan ennakkoluulottomasti. Asianosaiset ovat kertoneet avioituneensa 31.7.2017 ja avioliitosta on esitetty laillistettu todistus ja avioliitto on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.

Asiassa on harkittava, onko avioliiton päteväksi katsomiselle Suomessa erityistä syytä, koska perheenkokoaja ei ole ollut läsnä vihkitilaisuudessa. Erityiseksi syyksi voidaan Maahanmuuttoviraston käsityksen mukaan katsoa se, että molemmat asianosaiset eivät pakottavasta syystä voi olla henkilökohtaisesti läsnä vihkimistilaisuudesta. Tällainen syy voi olla esimerkiksi avioliiton toiselle osapuolelle myönnetty pakolaisasema, jolloin hänen ei voida edellyttää matkustavan kotimaahansa. Toisaalta esimerkiksi yksinomaan taloudelliset syyt eivät Maahanmuuttoviraston käsityksen mukaan ole laissa tarkoitettu erityinen peruste. Ottaen huomioon asianosaisten vähäinen perhe-elämä ja asiassa esitetyt syyt avioliiton solmimiselle ilman perheenkokoajan läsnäoloa, asiassa ei ole ilmennyt riittäviä perusteita sille, etteivät asianosaiset ole solmineet avioliittoa molempien osapuolten läsnä ollessa.

on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä. Perheenkokoaja on ollut hakijan luona noin kolmen kuukauden ajan lokakuusta 2020 tammikuun 2021 alkuun.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Asiassa on ensin ratkaistavana, onko Maahanmuuttovirastolla ollut toimivalta arvioida videopuhelun välityksellä solmitun avioliiton pätevyyttä tilanteessa, jossa avioliitto on jo rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.

Toiseksi kysymys on siitä, onko hakemus voitu hylätä sillä perusteella, että hakijaa ei ole pidetty perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna perheenjäsenenä, koska avioliiton solmimiselle ilman, että perheenkokoaja on ollut henkilökohtaisesti saapuvilla, ei ole esitetty erityistä syytä.

115 §:n 1 momentin mukaan avioliitto, johon puolisot ovat menneet vieraassa valtiossa sen valtion viranomaisen edessä, on pätevä Suomessa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jossa avioliitto solmittiin, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa.

Avioliittolain 116 §:n 1 momentin mukaan avioliitto, joka on solmittu vieraassa valtiossa ilman, että kihlakumppani oli vihittäessä henkilökohtaisesti saapuvilla, on Suomessa pätevä ainoastaan, jos 1) se on pätevä 115 §:n 1 momentissa tarkoitetussa valtiossa; ja 2) avioliiton katsomiseen täällä päteväksi on erityistä syytä. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa, onko 1 momentissa tarkoitettua avioliittoa pidettävä pätevänä, on erityisesti otettava huomioon kihlakumppanien yhteydet siihen valtioon, jossa avioliitto solmittiin, sekä puolisoiden yhteiselämän kestoaika.

Avioliittolain 117 §:n 2 momentin mukaan, jos jonkin asian ratkaisu riippuu siitä, onko avioliitto pätevä, Suomen viranomainen voi tutkia avioliiton pätevyyden tuon asian ratkaisemisen yhteydessä, vaikka viranomaisella ei 1 momentin mukaan olisi toimivaltaa.

2.3.1 Maahanmuuttoviraston toimivalta

A:n ja B:n avioliitosta on esitetty Afganistanin viranomaisen todistus, jonka mukaan puolisot ovat menneet naimisiin Kabulissa 10.8.2017. Todistukseen leimatun Suomen Kabulin suurlähetystön notaaritodistuksen mukaan asiakirja on annettu Afganistanin toimivaltaisen viranomaisen toimesta. Avioliitto on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.

$111

2.3.2 Avioliiton pätevyys

Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, että hakija ei ole perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukainen perheenjäsen. Heidän solmimaansa avioliittoa ei Maahanmuuttoviraston mukaan voida Suomessa pitää pätevänä, koska asianosaiset eivät ole esittäneet avioliittolain 116 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua erityistä syytä avioliiton solmimiselle ilman, että perheenkokoaja on ollut vihittäessä henkilökohtaisesti saapuvilla. Hallinto-oikeus on katsonut, että Maahanmuuttovirasto on päätöksessään esittämillään perusteilla voinut hylätä oleskelulupahakemuksen.

Asiassa saadun selvityksen perusteella A ja B ovat avioituneet uskonnollisesti (nikah) 31.7.2017 videoyhteyden välityksellä siten, että A on ollut Afganistanissa ja B Suomessa. Hääjuhlaa, jossa molemmat aviopuolisot ovat olleet paikalla, on vietetty Kabulissa 5.9.2017.

Asiassa on kysymys avioliittolain 116 §:n 1 momentissa tarkoitetusta avioliitosta, joka on solmittu vieraassa valtiossa ilman, että kihlakumppani oli vihittäessä henkilökohtaisesti saapuvilla. Avioliittolain 116 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tällainen avioliitto on Suomessa pätevä ainoastaan, jos se on pätevä 115 §:n 1 momentissa tarkoitetussa valtiossa ja jos avioliiton katsomiseen täällä päteväksi on erityistä syytä. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa, onko 1 momentissa tarkoitettua avioliittoa pidettävä pätevänä, on erityisesti otettava huomioon kihlakumppanien yhteydet siihen valtioon, jossa avioliitto solmittiin, sekä puolisoiden yhteiselämän kestoaika.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että sekä hakija, joka on Afganistanin kansalainen, että perheenkokoaja, joka on Suomen kansalainen, ovat kotoisin Afganistanista. Molemmilla on siten liityntä avioliiton solmimismaahan. Videoyhteyden välityksellä solmittuja avioliittoja voidaan Afganistanissa pitää laillisina. Näin ollen hakijan ja perheenkokoajan avioliittoa on pidettävä avioliittolain 115 §:n 1 momentissa ilmaistun

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko avioliiton katsomiseen päteväksi Suomessa erityistä syytä. Sääntelyn taustalla on avioliittolain 116 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 44/2001 vp) yksityiskohtaisten perustelujen perusteella se, että säännöksessä tarkoitettujen avioliittojen pätevyyttä ei voida arvioida täysin samojen perusteiden mukaan kuin sellaisten avioliittojen pätevyyttä, jotka vihkijä on päättänyt kummankin kihlakumppanin ollessa samanaikaisesti läsnä. Jos tällaiset poikkeavalla tavalla syntyneet avioliitot tunnustettaisiin ilman lisäedellytyksiä, se voisi perustelujen mukaan joissakin tapauksissa johtaa siihen, että mahdollisuutta solmia avioliitto tällä tavoin käytetään hyväksi avioliitolle vieraiden epäasiallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Erityisen syyn täyttymistä arvioitaessa on lain esitöiden perusteella ensinnäkin otettava huomioon se, onko avioliiton solmimiselle poikkeuksellisella tavalla ollut asianmukainen peruste. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislainsäädännön soveltamisen yhteydessä hyväksyttävänä erityisenä syynä sille, että puolisot eivät ole olleet samanaikaisesti paikalla vihkimistilaisuudessa, voidaan pitää ainakin sitä, että perheenkokoajalle on myönnetty kansainvälistä suojelua, jolloin hänen ei ole voitu edellyttää matkustavan kotimaahansa. Kysymykseen voivat yksittäistapauksellisesti tulla myös muut sellaiset erityiset syyt, joiden vuoksi puolisoiden ei voida edellyttää olevan yhtä aikaa paikalla vihkimistilaisuudessa. Sen sijaan esimerkiksi pelkästään taloudellisia, matkustamisen hankaluuteen liittyviä tai muita vastaavia käytännön syitä ei lähtökohtaisesti voida pitää laissa tarkoitettuna erityisenä syynä.

Perheenkokoaja on kertonut, että hän ei ollut läsnä vihkimisessä, koska kulttuurin mukaisesti he eivät voineet olla hakijan kanssa yhdessä tämän vanhempien luona ennen vihkimistä. Tämän vuoksi he ovat päättäneet, että vihkijä toimittaa vihkimisen, jossa perheenkokoaja on mukana videopuhelun välityksellä. Lisäksi perheenkokoaja on kertonut, että hän ei ole voinut käydä Afganistanissa suomalaistumisensa, ottamiensa lävistysten ja tatuointien sekä kielellisten haasteiden vuoksi.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että sellaiset uskontoon ja kulttuurin liittyvät seikat, jotka estävät puolisoiden yhtäaikaisen läsnäolon vihkimistilaisuudessa, voivat sinänsä muodostaa avioliittolaissa tarkoitetun erityisen syyn. Tässä tapauksessa esitettyjä syitä videopuhelun välityksellä toteutetulle uskonnolliselle vihkimiselle ei kuitenkaan voida pitää erityisen vakuuttavina, koska perheenkokoaja on matkustanut Afganistaniin melko pian vihkimisen jälkeen. Toisaalta korkein hallinto-oikeus toteaa, että puolisot ovat viettäneet runsas kuukausi videoyhteyden välityksellä tapahtuneen uskonnollisen vihkimisen jälkeen hääjuhlaa, jossa molemmat ovat olleet paikalla. Kun otetaan huomioon, että puolisoiden kulttuurin mukaiseen avioliiton solmimiseen kuuluu tavanomaisesti sekä uskonnollinen toimitus (nikah) että hääjuhla, perheenkokoajan osallistuminen melko pian uskonnollisen vihkimisen jälkeen pidettyyn hääjuhlaan on arvioinnissa huomioon otettava seikka.

Erityisen syyn täyttymistä arvioitaessa on avioliittolain 116 §:n 2 momentin ja lain esitöiden perusteella kiinnitettävä vielä huomiota puolisoiden yhteyksiin avioliiton solmimisvaltioon sekä perhe-elämän kestoa osoittaviin seikkoihin. Tämän taustalla on lain perustelujen mukaan se, että tunnustamisen epäämisen ei tulisi merkitä laillisesti syntyneen ja vakiintuneen perhesuhteen rikkomista.

Korkein hallinto-oikeus toteaa tältä osin, että molemmilla aviopuolisoilla on yhteys avioliiton solmimisvaltioon Afganistaniin. Asiassa saadun selvityksen mukaan hakija ja perheenkokoaja ovat avioliiton solmimisen jälkeen asuneet yhdessä osin Afganistanissa ja osin Intiassa noin kolme viikkoa vuonna 2017, noin kaksi viikkoa vuonna 2018, noin kuukauden vuonna 2019 sekä lähes kolme kuukautta vuonna 2020 – 2021. He ovat yhtenevästi kertoneet olleensa eri maissa oleskellessaan päivittäin yhteyksissä toisiinsa käytössä olevilla yhteydenpitovälineillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo hakijan ja perheenkokoajan toiminnallaan osoittaneen, että heidän tarkoituksenaan on ollut perhe-elämän viettäminen aviopuolisoina, kun otetaan huomioon avioliiton solmimiseen liittyneet edellä mainitut olosuhteet, puolisoiden yhdessä avioliiton solmimisen jälkeen viettämä aika ja se, että eri maissa asuvilla aviopuolisoilla ei lähtökohtaisesti ole samanlaista mahdollisuutta viettää tosiasiallista perhe-elämää kuin samassa maassa yhdessä asuvilla puolisoilla. Afganistanin turvallisuustilanteessa tapahtuneen muutoksen vuoksi Suomen kansalaisen B:n ei voida enää katsoa pystyvän matkustamaan maahan tapaamaan puolisoaan. Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että avioliitto olisi solmittu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla muussa kuin perhe-elämän viettämisen tarkoituksessa. Pelkästään se seikka, että asianosaisten kertomus avioliiton solmimispäivästä on ollut ristiriidassa avioliittotodistuksen kanssa, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että edellä mainituin perustein hakijan ja perheenkokoajan avioliittoa on pidettävä Suomessa pätevänä ratkaistaessa sitä, onko hakija perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettu perheenjäsen. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on siten kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Petri Helander, Juha Lavapuro, Kristina Björkvall ja Outi Siimes. Asian esittelijä Anna Heikkilä.

favor matrimonii

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeus on Maahanmuuttovirastossa tapahtunutta kuulemisvirhettä koskevien väitteiden osalta perustellut päätöstään seuraavasti:

Hallinto-oikeus on pääasian osalta selostanut sovelletut oikeusohjeet ja lain esityöt sekä asiassa saadun selvityksen, ja esittänyt asian arviointina ja johtopäätöksinään seuraavaa:

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet pääasian osalta

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Elina Hallimaa, Lea Alén ja Pasi Mäkelä (eri mieltä). Asian esittelijä Henri Turunen.

Muutoksenhakija

Favor matrimonii

2.1 Kysymyksenasettelu

2.2 Sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain

2.3 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

1. Hallinto-oikeuden päätös menettelyvirheväitteiden osalta

2. Pääasia