KHO:2025:25 – Utlänningsärende

A hade ansökt om ett nytt tidsbundet uppehållstillstånd på grundval av familjeband som sin sambos familjemedlem. Makarna hade två barn som var finska medborgare. Eftersom A inte hade ett giltigt resedokument beviljade Migrationsverket inte uppehållstillstånd åt A och beslöt utvisa hen till sitt hemland. Förvaltningsdomstolen avslog A:s besvär.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att Migrationsverket och förvaltningsdomstolen enligt den rättspraxis som gäller tillämpningen av utlänningslagen hade kunnat avslå A:s ansökan och utvisa A.

A:s sambo och barn var finska medborgare och därmed unionsmedborgare. Därför skulle man i ärendets bedömning även beakta de krav som följer av EU-domstolens rättspraxis enligt vilken en tredjelandsmedborgare ska beviljas en från unionsmedborgarskapet härledd rätt enligt art. 20 FEUF att uppehålla sig i landet om det råder ett beroendeförhållande mellan denne och de familjemedlemmar som är unionsmedborgare.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att trots att de nationella myndigheterna inte har någon skyldighet att systematiskt och på eget initiativ utreda om det existerar ett beroendeförhållande, kan myndigheterna ändå inte ifall de känner till parternas rådande familjeförhållanden avslå ansökan om uppehållstillstånd utan att först utreda huruvida det rådet ett beroendeförhållande mellan tredjelandsmedborgaren och hens familjemedlemmar som är unionsmedborgare. Till denna del saknar det betydelse om tredjelandsmedborgaren uttryckligen har hänvisat till den härledda uppehållsrätten eller ansökt om uppehållstillstånd med stöd av art. 20 FEUF.

Med beaktande av den utredning som lämnats om familjeförhållandena föll A:s situation inom tillämpningsområdet för unionsrätten och A hade i princip en ur art. 20 FEUF härledd rätt att uppehålla sig i Finland. Av unionsrätten framgår att en tredjelandsmedborgares inresa och vistelse i landet enligt huvudregeln ändå förutsätter ett giltigt resedokument. Detta krav sammanhänger centralt ihop med att medlemsstaten ska kunna försäkra sig om tredjelandsmedborgarens identitet. I relation till detta finns det inga hinder för att avslå en persons på art. 20 FEUF grundade uppehållsrätt och utvisa personen i fråga på den grunden att hen inte har ett giltigt resedokument. Under de omständigheter som förelåg i ärendet kunde man följaktligen inte anse att unionsrätten hade utgjort ett hinder för att avslå A:s ansökan om uppehållstillstånd. Högsta förvaltningsdomstolen ändrade inte slutresultatet i förvaltningsdomstolens beslut och avslog besvären.

Fördraget om Europeiska unionens funktionssätt, artikel 20

EU-domstolens dom (stor sammansättning) i målet Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (C-624/20, ECLI:EU:C:2022:639)

EU-domstolens domar i de sammansatta målen Subdelegación del Gobierno en Toledo (C-451/19 och C-532/19, ECLI:EU:C:2022:354) samt NW och PQ (C‑420/22 och C‑528/22, ECLI:EU:C:2024:344)

Se HFD 2024:52

Ärendet har avgjorts av justitieråden Outi Suviranta, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari och Monica Gullans. Föredragande Sampsa Mäenpää.

A oli hakenut uutta määräaikaista oleskelulupaa perhesiteen perusteella avopuolisonsa perheenjäsenenä. Puolisoilla oli kaksi lasta, jotka olivat Suomen kansalaisia. Koska A:lla ei ollut voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt hänelle oleskelulupaa ja päätti karkottaa hänet kotimaahansa. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus olivat ulkomaalaislain soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaisesti voineet päätyä A:n hakemuksen hylkäämiseen ja hänen karkottamiseensa.

A:n avopuoliso ja lapset olivat kuitenkin Suomen ja samalla Euroopan unionin kansalaisia. Tämän vuoksi asiassa oli vielä otettava huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan kolmannen maan kansalaiselle tulee lähtökohtaisesti myöntää SEUT 20 artiklaan perustuva unionin kansalaisen oikeuksista johdettu oleskeluoikeus, jos hänen ja hänen unionin kansalaisuuden omaavien perheenjäsentensä välillä on riippuvuussuhde.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka kansallisilla viranomaisilla ei ole velvollisuutta tutkia järjestelmällisesti ja omasta aloitteestaan riippuvuussuhteen olemassaoloa, ne eivät kuitenkaan voi, silloin kun viranomaisella on tietoja asianomaisten välillä vallitsevista perhesuhteista, evätä oleskelulupaa tutkimatta ensin, onko kolmannen maan kansalaisen ja hänen unionin kansalaisten perheenjäsentensä välillä tällainen riippuvuussuhde. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, onko kolmannen valtion kansalainen nimenomaisesti vedonnut johdettuun oleskeluoikeuteen tai hakenut oleskelulupaa SEUT 20 artiklan perusteella.

Perhesuhteista saatu selvitys huomioon ottaen A:n tilanne kuului unionin oikeuden soveltamisalaan ja hänellä oli lähtökohtaisesti SEUT 20 artiklaan perustuva unionin kansalaisen oikeuksista johdettu oikeus oleskella Suomessa. Unionin oikeudesta ilmenee, että kolmannen maan kansalaisen maahan pääsy ja maassa oleskelu kuitenkin edellyttää ainakin pääsääntöisesti voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Tämä vaatimus liittyy keskeisesti siihen, että jäsenvaltion on voitava vakuuttua kolmannen maan kansalaisen henkilöllisyydestä. Tähän nähden ei ollut estettä sille, että myös SEUT 20 artiklaan perustuva oleskeluoikeus voitiin evätä ja henkilö poistaa maasta, sillä perusteella, ettei hänellä ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Asian olosuhteissa A:n oleskelulupahakemuksen hylkäämiselle ei näin ollen voitu katsoa olevan unionin oikeudesta johtuvaa estettä. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ja hylkäsi valituksen.

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 20 artikla

Unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio asiassa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (C-624/20, ECLI:EU:C:2022:639)

Unionin tuomioistuimen tuomiot yhdistetyissä asioissa Subdelegación del Gobierno en Toledo (C-451/19 ja C-532/19, ECLI:EU:C:2022:354) sekä NW ja PQ (C‑420/22 ja C‑528/22, ECLI:EU:C:2024:344)

Ks. KHO 2024:52

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 21.12.2023 nro 7618/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1)

(jäljempänä muutoksenhakija) on 29.10.2021 hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella Suomen kansalaisen B (jäljempänä myös perheenkokoaja) avopuolisona. Muutoksenhakijalla ja perheenkokoajalla on kaksi yhteisessä huollossa olevaa alaikäistä lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia.

(2)

ei ole päätöksellään 10.3.2023 myöntänyt muutoksenhakijalle oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa muutoksenhakijan kotimaahansa.

(3) Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

(4) Muutoksenhakija on perheenkokoajana toimivan avopuolisonsa ulkomaalaislain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu perheenjäsen. Oleskelulupaa ei kuitenkaan myönnetä, koska hakijalla ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, eikä oleskeluluvan myöntämiselle siten ole ulkomaalaislain 35 §:n mukaisia edellytyksiä.

(5) Muutoksenhakija ei ole hankkinut hänelle myönnetyn muukalaispassin voimassaolon aikana kansallista matkustusasiakirjaa, vaikka muukalaispassi on myönnetty hänelle nimenomaisesti sitä varten.

(6) Koska muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on lainvoimaisesti ratkaistu, hänen voidaan edellyttää kääntyvän kotimaansa viranomaisten puoleen matkustusasiakirjan hankkimiseksi. Muutoksenhakija ei ole esittänyt riittävää selvitystä siitä, että hän olisi yrittänyt hankkia kansalaisuuttaan osoittavia tai muita asiakirjoja, joita kansallisen passin hakemisessa tarvitaan. Hän ei ole myöskään esittänyt sellaista selvitystä, joka osoittaisi, ettei hän voisi hakemuksesta saada kansallista passia. Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista selvitystä, jonka perusteella matkustusasiakirjavaatimuksesta tulisi poiketa.

(7) Asiassa ei ole esitetty sellaisia yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja, joiden vuoksi lapsen etu vaatisi matkustusasiakirjavaatimuksesta poikkeamista ja oleskeluluvan myöntämistä muutoksenhakijalle. Muutoksenhakijan lapset voivat jatkaa asumista toisena huoltajanaan toimivan isänsä kanssa.

(8) Muutoksenhakijalla on mahdollisuus hankkia kansallinen passi viimeistään kotimaassaan, mikäli hän ei voi saada sitä Suomesta käsin, ja hän voi hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella kotimaastaan käsin.

(9) Vaikka muutoksenhakija on oleskellut Suomessa yli kymmenen vuoden ajan ja hänen perhesiteensä Suomessa ovat kiinteät, oleskeluluvan myöntämättä jättämisen ei voi katsoa olevan kohtuutonta ottaen huomioon, että muutoksenhakija ei ole koskaan Suomessa oleskellessaan esittänyt kansallista matkustusasiakirjaa, eikä hänen henkilöllisyyttään Suomessa näin ollen pidetä varmistettuna.

(10) Muutoksenhakija karkotetaan kotimaahansa, koska hän oleskelee ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla Suomessa ilman oleskelulupaa. Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 146 §:n mukaisesti kokonaisharkinnassa huomioitavia seikkoja, jotka olisivat karkottamisperusteita painavampia. Karkottaminen ei loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan suojaamaa perhe-elämää tai lapsen etua. Ottaen huomioon, että muutoksenhakijan turvapaikkahakemus on ratkaistu lainvoimaisesti, hänet voidaan karkottaa kotimaahansa ilman, että hän voi joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa ja ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi.

(11)

on hylännyt muutoksenhakijan valituksen.

(12) Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan asiassa ei ole esitetty selvitystä, jonka perusteella muutoksenhakijan mahdollisuus saada kansalaisuusvaltionsa myöntämä matkustusasiakirja olisi estynyt hänestä itsestään riippumattomista syistä. Muutoksenhakijan esittämässä Angolan Tukholman suurlähetystön antamassa lausunnossa ei todeta, ettei hän voisi lainkaan saada kansallista matkustusasiakirjaa. Muutoksenhakijalla on siten katsottava olevan lähtökohtaisesti mahdollisuus hankkia tarvittavat kotimaansa asiakirjat mukaan lukien matkustusasiakirja viimeistään kotimaassaan ja hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella sieltä käsin. Näin ollen matkustusasiakirjavaatimuksesta ei ole perustetta poiketa.

(13) Muutoksenhakijan lapset voivat jatkaa asumista toisena huoltajanaan toimivan isänsä kanssa, joten lapsen etu, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla tai ulkomaalaislain 66 a § eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Myöskään muutoksenhakijan karkottamiselle kotimaahansa ei ole estettä.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(14)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Hän on valituksessaan vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja että hänelle myönnetään oleskelulupa tai asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi muutoksenhakija on vaatinut, että karkottamisen täytäntöönpano kielletään. Vaatimusten tueksi on esitetty seuraavaa.

(15) Muutoksenhakija on esittänyt riittävän selvityksen siitä, että hän on yrittänyt hankkia kansallisen passin hakemiseksi tarvittavia asiakirjoja. Muutoksenhakija on myös osoittanut, ettei hän voi saada hakemuksesta kansallista passia. Matkustusasiakirjan puuttuminen on johtunut muutoksenhakijasta riippumattomista syistä, joten matkustusasiakirjavaatimuksesta on poikettava.

(16) Muutoksenhakija ja perheenkokoaja ovat eläneet yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa vuodesta 2011 lukien, ja heillä on yhteisessä huollossa kaksi lasta, jotka tarvitsevat aktiivisesti kumpaakin vanhempaansa. Karkottaminen aiheuttaisi lapsille tarpeetonta huolta, joka heikentäisi heidän mielenterveyttään. Muutoksenhakijalla on Suomessa työpaikka ja hän hallitsee suomen kielen, eikä hänellä ole kotimaahansa minkäänlaisia siteitä. Karkottaminen ja oleskeluluvan myöntämättä jättäminen on kohtuutonta ja loukkaa lapsen etua sekä perhe-elämän suojaa.

(17)

on varannut Maahanmuuttovirastolle tilaisuuden antaa lausuntonsa ja pyytänyt sitä lausumaan erityisesti näkemyksensä asian mahdollisesta liitynnästä Euroopan unionin tuomioistuimen niin sanottua Zambrano-periaatetta koskevaan ratkaisukäytäntöön.

(18)

on antanut lausunnon, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä ja todennut muun ohella seuraavaa:

$109

(20) Mainitun unionin tuomioistuimen ratkaisun mukaan riippuvuussuhteen olemassaoloa arvioitaessa pitää tehdä kokonaisharkinta. Nyt esillä olevassa asiassa on siten huomioitava perheen kokonaistilanne, kuten lasten ikä, terveydentila sekä se, että heidän toinen huoltajansa on Suomen kansalainen. Nuorin lapsista on syntynyt vuonna 2012, eikä lapsilla ole selvitetty olleen terveysongelmia. Lapset ovat asuneet yhdessä molempien huoltajiensa kanssa koko ikänsä, eikä asiassa ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä, ettei lasten toisen huoltajan olisi mahdollista huolehtia lapsista, joten lapset voivat jatkaa Suomessa asumista tämän kanssa. Asiassa esitettyjen tietojen perusteella ei voida osoittaa, että muutoksenhakijan ja perheenkokoajan yhteiset lapset olisivat juuri muutoksenhakijasta, sillä tavalla riippuvaisia, että he olisivat pakotettuja muuttamaan tämän kanssa maasta pois ja että he näin menettäisivät tosiasiallisen mahdollisuuden nauttia oikeuksistaan unionin kansalaisina.

(21) Painoarvoa ei tulisi antaa yksinomaan sille seikalle, että muutoksenhakija asuu yhdessä lastensa kanssa Suomessa. Mikäli riippuvuussuhteen katsottaisiin aina olevan olemassa pelkästään sillä perusteella, että kolmannen maan kansalainen asuu yhdessä Suomen kansalaisuuden omaavien lastensa kanssa, kansallisessa lainsäädännössä perheenyhdistämiselle asetettujen edellytysten merkitys jäisi vähäiseksi. Myöskään unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ei tue päätelmää, jonka mukaan unionin oikeus olisi esteenä perheenyhdistämisen rajoittamiselle kansallisella lainsäädännöllä tämän kaltaisissa olosuhteissa.

(22) Ulkomaalaislain 35 §:n sanamuoto ei mahdollista säännönmukaista poikkeamista matkustusasiakirjavaatimuksesta muuten kuin säännöksessä nimenomaisesti mainituissa tilanteissa. Oleskeluluvan myöntäminen perhesiteen perusteella voimassa olevan matkustusasiakirjan puuttumisesta huolimatta on siten mahdollista vain poikkeuksellisesti tilanteissa, joissa henkilö ei itsestään riippumattomista syistä voi saada Suomen hyväksymää matkustusasiakirjaa ja oikeus perheenyhdistämiseen jäisi tämän vuoksi toteutumatta. Muissa tilanteissa Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet saattavat edellyttää matkustusasiakirjavaatimuksesta poikkeamista perhe-elämän suojaan liittyvistä painavista syistä. Kynnyksen poiketa tällä tavoin lain selvästä sanamuodosta tulee kuitenkin olla hyvin korkea. Ulkomaalaislain 35 §:n yhtenä tarkoituksena on lisäksi oleskeluluvan hakijan henkilöllisyyden selvittäminen.

(23) Matkustusasiakirjan hankkimisen ei ole selvitetty estyneen muutoksenhakijasta riippumattomista syistä tai olevan hänelle mahdotonta. Muutoksenhakija ei myöskään ole koko Suomessa oleskelunsa aikana esittänyt Maahanmuuttovirastolle selvitystä, jonka perusteella hänen henkilöllisyydestään olisi voitu varmistua. Matkustusasiakirjavaatimuksesta poikkeamiselle ei siten ole perustetta. Muutoksenhakijan lapsilla ei ole ilmoitettu olevan terveysongelmia ja he voivat jatkaa asumista Suomessa toisen huoltajansa kanssa, joten perhe-elämän suojaan tai lapsen etuun liittyvät syyt eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

(24)

on antanut vastaselityksen.

(25) Muutoksenhakija on oleskellut maassa samoilla henkilötiedoilla yli 12 vuoden ajan, eikä hän ole syyllistynyt Suomessa oleskelunsa aikana yhteenkään rikokseen. Muutoksenhakija täyttää kaikki oleskeluluvan myöntämisen edellytykset lukuun ottamatta vaatimusta kansallisesta matkustusasiakirjasta. Olisi kohtuutonta evätä muutoksenhakijalta oleskelulupa ja karkottaa hänet maasta.

Välipäätös

(26) Korkein hallinto-oikeus on 1.2.2024 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 233/2024 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Arvioinnin lähtökohdat ja kysymyksenasettelu

(27) Ulkomaalaislain 35 §:n pääsäännön mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen matkustusasiakirja on voimassa. Oleskelulupa voidaan kuitenkin saman pykälän poikkeussäännöksen mukaan myöntää voimassa olevan matkustusasiakirjan puuttumisesta huolimatta, jos se myönnetään 51, 52, 52 a, 52 d, 52 e, 87, 88, 89 tai 110 §:n perusteella.

(28) Perhesideperusteinen oleskelulupa ei kuulu ulkomaalaislain 35 §:n poikkeussäännöksen alaan. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että matkustusasiakirjaa koskevasta vaatimuksesta voidaan poiketa myös niissä muissa kuin säännöksessä nimenomaisesti mainituissa tilanteissa, joissa henkilö ei ole itsestään riippumattomasta syystä voinut saada matkustusasiakirjaa tai sellaisen hankkimista ei häneltä muusta perustellusta syystä ole voitu edellyttää (ks. KHO 2022:45 oikeuskäytäntöviittauksineen).

(29) Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei tässä asiassa ole esitetty selvitystä, jonka perusteella ulkomaalaislain matkustusasiakirjavaatimuksesta voitaisiin muutoksenhakijan kohdalla poiketa. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat siten ulkomaalaislain soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaisesti voineet mainitsemillaan perusteilla (ks. 4 — 13 kohta edellä) päätyä siihen, että muutoksenhakijalle ei myönnetä oleskelulupaa ja että hänet karkotetaan kotimaahansa.

(30) Koska nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin kysymys sellaisen kolmannen maan kansalaisen oleskeluluvan myöntämättä jättämisestä ja karkottamisesta, jonka puoliso ja lapset ovat Suomen ja samalla Euroopan unionin kansalaisia, arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 20 artiklan soveltamisesta seuraava, niin sanottua johdettua oleskeluoikeutta koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen Zambrano-oikeuskäytäntö (ks. KHO 2024:52 ja siinä selostettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö).

(31) Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut, että SEUT 20 artiklaan ei kuitenkaan voida pätevästi vedota, jos kolmannen maan kansalainen voi saada oleskeluoikeuden jonkin muun kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavan säännöksen mukaisesti (C‑420/22 ja C‑528/22, NW ja PQ, 67 kohta). Kuten edellä on todettu, muutoksenhakijan perhesideperusteinen oleskelulupahakemus on voitu kansallisen lainsäädännön soveltamisen perusteella hylätä, joten käsillä on nyt tällainen arviointitilanne.

(32) Näin ollen asiassa tulee arvioitavaksi, onko muutoksenhakijan ja hänen perheenjäsentensä välillä sellainen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu keskinäinen riippuvuussuhde, että muutoksenhakijalle tulisi lähtökohtaisesti myöntää SEUT 20 artiklaan perustuva unionin kansalaisen oikeuksista johdettu oleskeluoikeus. Jos näin on, kysymys on vielä siitä, onko asiassa perusteita katsoa, että matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi muutoksenhakijalle ei kuitenkaan ole myönnettävä kyseistä oleskeluoikeutta.

(33) Korkein hallinto-oikeus toteaa tässä yhteydessä selvyyden vuoksi, että vaikka kansallisilla viranomaisilla ei ole kansalliseen lainsäädäntöön perustuvan oleskeluluvan epäämisen tai peruuttamisen yhteydessä velvollisuutta tutkia järjestelmällisesti ja omasta aloitteestaan SEUT 20 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetun riippuvuussuhteen olemassaoloa, ne eivät kuitenkaan voi, silloin kun viranomaisella on tietoja asianomaisten välillä vallitsevista perhesuhteista, evätä oleskelulupaa tutkimatta ensin, onko kolmannen maan kansalaisen ja hänen unionin kansalaisten perheenjäsentensä välillä tällainen riippuvuussuhde. Se, ettei kolmannen maan kansalainen ole tehnyt oleskelulupahakemusta nimenomaisesti SEUT 20 artiklan perusteella eikä erityisesti vedonnut tähän artiklaan näissä viranomaisissa, ei ole omiaan vapauttamaan näitä velvollisuuksistaan selvittää tämä (C‑420/22 ja C‑528/22, NW ja PQ, 69 — 74 kohta).

Riippuvuussuhteen arvioinnista

(34) Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 20 artiklaan perustuvan oleskeluoikeuden tunnustamista on arvioitava asianomaisen kolmannen maan kansalaisen ja unionin kansalaisen, joka on hänen perheenjäsenensä, keskinäisen riippuvuussuhteen vahvuuden perusteella, ja tällaisessa arvioinnissa on otettava huomioon kaikki käsiteltävään tapaukseen liittyvät seikat (C‑624/20, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (SEUT 20 artiklaan perustuvan oleskeluoikeuden luonne), 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

(35) Unionin tuomioistuin on tuomiossaan yhdistetyissä asioissa C-451/19 ja C-532/19, Subdelegación del Gobierno en Toledo, ottanut nimenomaisesti kantaa Zambrano-periaatteen soveltamiseen tilanteessa, jossa unionin kansalaisen lapsen vanhemmat, joista toinen oli unionin kansalainen, asuivat ja vastasivat lapsen huollosta yhdessä.

(36) Tuomioistuin totesi, että selvitettäessä, johtaako se, että lapsen, joka on unionin kansalainen, vanhemmalta, joka on kolmannen maan kansalainen, evätään johdettu oleskeluoikeus, siihen, ettei lapsi voi tosiasiallisesti käyttää hänelle unionin kansalaisuuden perusteella kuuluvia olennaisia oikeuksia, koska lapsen on tosiasiassa pakko lähteä vanhempansa mukana ja siis poistua kokonaan unionin alueelta, unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään pitänyt merkityksellisinä seikkoina kysymystä sekä lapsen huoltajuudesta että siitä, vastaako se vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen, lain mukaan kyseisen lapsen elatuksesta ja huolehtiiko tämä vanhempi lapsesta taloudellisesti ja tunnetasolla (65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

(37) Asiassa on unionin tuomioistuimen mukaan selvitettävä, vastaako vanhempi lapsen huollosta tosiasiallisesti ja onko lapsen ja vanhemman välillä tosiasiallinen riippuvuussuhde. Tässä arvioinnissa toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa, jota on tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tunnustetun lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa, johon kytkeytyy perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdassa vahvistettu lapsen oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti (66 kohta).

(38) Se, että unionin kansalainen toinen vanhempi on todellisuudessa kykenevä ja valmis vastaamaan yksin lapsen jokapäiväisestä ja tosiasiallisesta huollosta, on merkityksellinen, mutta ei kuitenkaan yksin riittävä seikka, jonka perusteella voitaisiin todeta, ettei vanhemman, joka on kolmannen maan kansalainen, ja lapsen välillä ole riippuvuussuhdetta. Tällainen toteamus voidaan näet tehdä asianomaisen lapsen edun mukaisesti vain ottamalla huomioon kaikki käsiteltävään tapaukseen liittyvät seikat, kuten lapsen ikä, hänen fyysinen ja tunnetason kehityksensä, hänen kiintymyksensä sekä siihen vanhempaan, joka on unionin kansalainen, että siihen vanhempaan, joka on kolmannen maan kansalainen, ja vaara, jonka lapsen erottaminen viimeksi mainitusta aiheuttaisi kyseisen lapsen tasapainolle (67 kohta).

(39) Johtopäätöksenään unionin tuomioistuin totesi, että silloin kun alaikäinen unionin kansalainen asuu vakituisesti kummankin vanhempansa kanssa ja kun nämä näin joka päivä vastaavat yhdessä lapsen huollosta sekä lain mukaan kyseisen lapsen elatuksesta sekä lapsesta taloudellisesti ja tunnetasolla, voidaan — ellei toisin ole osoitettu — lähteä siitä olettamasta, että kyseisen alaikäisen unionin kansalaisen ja hänen vanhempansa, joka on kolmannen maan kansalainen, välillä on riippuvuussuhde, riippumatta siitä, että lapsen toisella vanhemmalla on sen jäsenvaltion kansalaisena, jonne perhe on sijoittautunut asumaan, ehdoton oikeus jäädä kyseisen jäsenvaltion alueelle (69 kohta).

Riippuvuussuhteen arviointi tässä asiassa

(40) Muutoksenhakija ja hänen avopuolisonsa, joka on Suomen ja Angolan kansalainen, ovat väestötietojärjestelmästä saadun tiedon mukaan eläneet yhdessä vuodesta 2011 lähtien. Puolisoilla on vuosina 2010 ja 2012 syntyneet lapset, jotka ovat Suomen kansalaisia.

(41) Muutoksenhakijalle on myönnetty ensimmäinen jatkuva oleskelulupa perhesiteen perusteella avopuolisonsa perheenjäsenenä ajalle 12.12.2011 — 12.12.2012 ja jatkolupa saman perhesiteen perusteella ajalle 12.12.2012 — 12.12.2016. Tämän jälkeen muutoksenhakijalle ei ole myönnetty hänen hakemiaan oleskelulupia, koska hänellä ei ole ollut voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Muutoksenhakijan oleskelu Suomessa on perustunut vireillä oleviin oleskelulupahakemuksiin. Nyt käsiteltävässä asiassa muutoksenhakija on hakenut 29.10.2021 oleskelulupaa perhesiteen perusteella avopuolisonsa perheenjäsenenä.

(42) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että muutoksenhakija on lastensa yhteishuoltaja ja hän on yhdessä avopuolisonsa kanssa vastannut myös lastensa tosiasiallisesta huollosta. Muutoksenhakija on kertonut tarkoituksena olevan edelleen jatkaa yhteiselämää perheensä kanssa. Muutoksenhakija on myös kertonut hänen ja hänen lastensa välisen suhteen olevan siinä määrin läheinen, että karkottaminen heikentäisi lasten mielialaa ja aiheuttaisi näille tarpeetonta huolta. Muutoksenhakija on suorittanut Suomessa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ja työskennellyt vuodesta 2021 alkaen lähihoitajana.

(43) Kun otetaan huomioon muutoksenhakijan pitkään jatkunut oleskelu Suomessa perheensä kanssa, lasten oikeudellisesta ja tosiasiallisesta huoltajuudesta saatu selvitys, lasten ikä ja tunnetason yhteys äitiinsä sekä muutoksenhakijan mahdollisuus osallistua aktiivisesti lasten elatukseen, on erityisesti unionin tuomioistuimen esittämän lähtökohtaolettaman perusteella katsottava, ja kun toisin ei ole osoitettu, että muutoksenhakijan ja hänen lastensa välillä on tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu riippuvuussuhde. Näissä olosuhteissa olettamaa riippuvuussuhteesta ei poista se seikka, että muutoksenhakijan avopuolisolla on Suomen kansalaisena oikeus jäädä lastensa kanssa asumaan Suomeen.

(44) Edellä esitetyn perusteella muutoksenhakijan tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan. Hänellä on siten lähtökohtaisesti SEUT 20 artiklaan perustuva unionin kansalaisen oikeuksista johdettu oikeus oleskella Suomessa.

Matkustusasiakirjan puuttumisen merkitys

(45) Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei unionin tuomioistuin ole ottanut nimenomaisesti kantaa siihen, mikä merkitys kolmannen maan kansalaisen unionin kansalaisen oikeuksista johdetun oleskeluoikeuden osalta on sillä, että hänellä ei ole voimassa olevaa kansallista matkustusasiakirjaa. Voimassa olevaa matkustusasiakirjaa kuitenkin edellytetään unionin oikeudessa yleisesti, kun kysymys on kolmannen maan kansalaisten maahan pääsystä ja maassa oleskelusta.

$10b

(47) Vaikka mitään edellä mainituista direktiiveistä ei sovelleta nyt ratkaistavana olevaan asiaan, niiden on kuitenkin katsottava ilmentävän sitä, että jäsenvaltio voi myös unionin oikeuden mukaan ainakin pääsääntöisesti edellyttää kolmannen maan kansalaiselta voimassa olevaa matkustusasiakirjaa maahan tulon ja maassa oleskelun yhteydessä. Tämä vaatimus liittyy keskeisesti siihen, että jäsenvaltion on voitava vakuuttua kolmannen maan kansalaisen henkilöllisyydestä. Tähän nähden on katsottava, että myös kolmannen maan kansalaisen unionin kansalaisen oikeuksista johdettu, SEUT 20 artiklaan perustuva oleskeluoikeus voidaan evätä ja henkilö voidaan poistaa maasta, sillä perusteella, että hänellä ei ole voimassa olevaa kansallista matkustusasiakirjaa. Näin on ainakin silloin, kun henkilöllä on tosiasiallinen mahdollisuus hankkia tällainen asiakirja.

(48) Tässä asiassa muutoksenhakijalle on aiemmin myönnetty muukalaispassi kansallisen passin hankkimista varten, mutta hän ei ole hankkinut kansallista passia muukalaispassin voimassaolon aikana. Hän ei ole myöskään esittänyt riittävää selvitystä siitä, ettei hän voisi sitä hakemuksesta saada. Muutoksenhakijalla on Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainitulla tavalla mahdollisuus hankkia kansallinen passi viimeistään kotimaassaan, jos hän ei voi saada sitä Suomesta käsin. Näissä olosuhteissa oleskelulupahakemuksen hylkäämiselle matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi ei voida katsoa olevan unionin oikeudesta johtuvaa estettä.

Lopputulos

(49) Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Monica Gullans. Asian esittelijä Sampsa Mäenpää.

A

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Klaus Järvinen ja Hanna Lähdeniemi, joka on myös esitellyt asian.

Muutoksenhakija

Korkein hallinto-oikeus