KHO:2025:28 – Kansainvälinen suojelu

A var i sitt hemland Afghanistan utsatt för risk för förföljelse men hade trots det med stöd av 87 § 2 mom. i utlänningslagen inte beviljats asyl.

Trots sin minderårighet hade A för sin ålder och också psykiska mognad och sitt hälsotillstånd varit straffrättsligt ansvarig medan hen ingick i Talebans trupper. I ärendet skulle bedömas huruvida A skulle anses ha varit personligt ansvarig för sina handlingar med beaktande av A:s yrkande att hen handlat i nödläge.

Högsta förvaltningsdomstolen hänvisade till bestämmelserna i Romstadgan för Internationella brottmålsdomstolen och rättspraxis om tvång. Det kan vara fråga om tvång ifall den handling som har lett till uteslutningen föranleddes av tvång orsakat av överhängande hot mot liv eller av pågående eller överhängande fara för allvarlig kroppsskada för personen själv eller för någon annan. Det är då fråga om ett sådant grundat och uttryckligt hot för vilket situationens hotfullhet i allmänhet inte räcker.

Högsta förvaltningsdomstolen bedömde att omständigheterna både då A anslöt sig till organisationen och medan hen verkade i den har varit påtryckande och eventuellt har utgjort ett potentiellt hot mot A:s liv och hälsa. A har i alla fall varit delaktig i talebanernas verksamhet i omkring ett år, utan att med undantag för den första skjutningen ens ha försökt vägra utföra de uppgifter hen fått. A har inte heller försökt fly från organisationen under detta år. A har upprepade gånger gjort ytterst allvarliga brott till vars följd sju personer har mist livet. Med beaktande av omständigheterna som helhet kan A inte anses ha varit under ett sådant överhängande hot som tvång internationellt definierat avser. A:s liv och hälsa har följaktligen inte varit utsatta för överhängande hot och A har inte handlat under tvång.

A kunde inte beviljas asyl eftersom hen hade begått en krigsförbrytelse och det inte har varit fråga om tvång.

Se och jmf. HFD 2023:49

Utlänningslagen 87 § 2 mom. 1 punkten

Genèvekonventionen art.1 F a

Europaparlamentets och rådets direktiv 2011/95/EU av den 13 december 2011 om normer för när tredjelandsmedborgare eller statslösa personer ska anses berättigade till internationellt skydd, för en enhetlig status för flyktingar eller personer som uppfyller kraven för att betecknas som subsidiärt skyddsbehövande, och för innehållet i det beviljade skyddet (skyddsgrundsdirektivet, omarbetat) art. 12. 2 a

A oli kotimaassaan Afganistanissa vainon vaarassa. Hänelle ei kuitenkaan ollut annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin perusteella.

A oli pakotettu liittymään Talebanin joukkoihin hänen ollessaan alaikäinen. Hän oli Talebanin jäsenenä aseellisen selkkauksen yhteydessä osallistunut kolme kertaa vangittujen henkilöiden teloituksiin ja yhteensä seitsemän henkilön surmaamiseen. Tekoja oli pidettävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina sotarikoksina.

Alaikäisyydestään huolimatta A on ollut Talebanin joukoissa olleessaan ikänsä puolesta sekä myös henkisen kypsyytensä ja terveydentilansa huomioon ottaen rikosoikeudellisesti vastuunalainen. Asiassa oli kuitenkin arvioitava sitä, oliko A:n katsottava olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ottaen huomioon häneen väitteensä siitä, että hän oli toiminut pakkotilassa.

Korkein hallinto-oikeus viittasi kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön vastuuvapausperusteita koskeviin määräyksiin ja pakkotilaa koskevaan oikeuskäytäntöön. Kyseessä voi olla pakkotila, jos poissuljentaan johtanut teko on tehty olosuhteissa, joissa itseä tai toista on uhannut välitön kuolema taikka jatkuva tai välitön vaikea ruumiinvamma. Kysymys on tällöin perustellusta ja nimenomaisesta uhasta, jollaiseksi ei riitä olosuhteista johtuva tilanteen yleinen uhkaavuus.

Korkein hallinto-oikeus arvioi, että olosuhteet sekä A:n liittyessä järjestöön että hänen siellä toimiessaan ovat olleet painostavat ja mahdollisesti muodostaneet potentiaalisen uhan A:n hengelle ja terveydelle. A on kuitenkin ollut osallisena talebanien toiminnassa noin vuoden ajan, eikä hän ole ensimmäistä ampumistilannetta lukuun ottamatta pyrkinytkään kieltäytymään hänelle annetuista tehtävistä. Hän ei myöskään ole yrittänyt paeta järjestöstä tuon vuoden aikana. A on tehnyt toistuvasti äärimmäisen vakavia rikoksia, joiden seurauksena seitsemältä ihmiseltä on riistetty henki. Kun otetaan huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan, A:n ei voida katsoa olleen sellaisen välittömän uhan alla, josta kansainvälisesti määritellyssä pakkotilan käsitteessä on kysymys. A:n hengen tai terveyden ei näin ollen ole katsottava olleen välittömästi uhattuna eikä hänen toimineen pakkotilassa.

A:lle ei voitu antaa turvapaikkaa, koska hän oli tehnyt sotarikoksen, eikä kyse ole ollut pakkotilasta.

Ks. ja vrt. KHO 2023:49

Ulkomaalaislaki 87 § 2 momentti 1 kohta

Pakolaisyleissopimus 1 artikla F kohta a alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2011/95/EU) vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleen laadittu määritelmädirektiivi) 12 artikla 2 kohta a alakohta

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 20.11.2023 nro 1933/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1)

(2)

on päätöksessään 25.2.2022 katsonut, että muutoksenhakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan Afganistanissa vainon kohteeksi. Maahanmuuttovirasto ei ole antanut muutoksenhakijalle turvapaikkaa eikä myöntänyt oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella, koska on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun sotarikoksen. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt muutoksenhakijalle tilapäisen oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n perusteella yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.

(3)

on viitannut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 2 momentin 2 kohtaan ja hylännyt muutoksenhakijan vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(4)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan siltä osin kuin hänelle ei ole annettu turvapaikkaa. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus järjestää suullisen käsittelyn. Vaatimusten tueksi on esitetty seuraavaa:

(5) Muutoksenhakija ei ole henkilökohtaisessa vastuussa osallisuudestaan sotarikoksiin, ja joka tapauksessa hän on toiminut pakkotilassa. Hänet on pakotettu liittymään Talebaniin 15- tai 16-vuotiaana. Hänen tahdonmuodostuksensa on muserrettu väkivaltaisesti ja nöyryyttävästi Talebanin järjestämällä koulutusjaksolla. Väkivaltakokemusten jälkeen hänen itsenäiseen tahdonmuodostukseensa on vaikutettu psykologisesti. Ryhmässä on käytetty jatkuvasti huumausaineita, ja muutoksenhakija on ollut myös nyt kysymyksessä olevat teot tehdessään huumausaineiden vaikutuksen alainen.

(6) Muutoksenhakija on traumatisoitunut tapahtumista. Hän ei ole ollut henkisesti niin kypsä, että hänen voitaisiin katsoa ymmärtäneen tosiasiallisesti tekojaan ja niiden seurauksia. Muutoksenhakija on voinut kohtuudella odottaa tulevansa itse ammutuksi, jos hän olisi kieltäytynyt ampumasta. Ensimmäisessä ampumistilanteessa eräs nuori, joka ei pystynyt pitämään asetta kädessä, ammuttiin. Tämän jälkeen kukaan ei edes ajatellut kieltäytyvänsä tehtävästä. Muutoksenhakija ei ole osannut tuoda mainittua tilannetta esille oma-aloitteisesti turvapaikkapuhutteluissa, eikä häneltä ole myöskään kysytty, mitä talebanien antamien tehtävistä kieltäytyneille tapahtui.

(7)

on antanut lausunnon.

(8)

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Kysymyksenasettelu

(10) Asiassa on ratkaistavana, onko muutoksenhakijalle voitu jättää antamatta turvapaikka ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun poissulkemislausekkeen perusteella. Muutoksenhakija on ollut tapahtumien aikaan alaikäinen, mutta hän oli täyttänyt vähintään 15 vuotta, joka on Suomessa rikosoikeudellinen vastuuikäraja. Keskeinen kysymys on, voidaanko muutoksenhakijan katsoa olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ottaen erityisesti huomioon hänen väitteensä siitä, että hän on toiminut pakkotilassa.

2. Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä

(11) Muutoksenhakija on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa sen selvittämiseksi, onko hänellä ollut toisintoimimismahdollisuutta vai onko hän toiminut pakkotilassa.

(12) Muutoksenhakijaa on kuultu suullisesti hänen turvapaikkahakemuksensa perusteeksi esittämistään seikoista kahdessa Maahanmuuttoviraston vuonna 2016 ja kahdessa vuonna 2021 pitämässä turvapaikkapuhuttelussa. Hän on näissä puhutteluissa voinut kertoa asiaan vaikuttavista seikoista laajasti, ja hänelle on esitetty tarkentavia kysymyksiä. Muutoksenhakijalla on ollut myös mahdollisuus täydentää kertomustaan kirjallisesti. Hänelle on hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa varattu oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 58 §:n 2 momentin mukaisesti tilaisuus esittää kirjallista lisäselvitystä.

(13) Muutoksenhakijan kertomuksella on tullut selvitetyksi, että hän on tekijänä osallistunut ihmisten ampumiseen kolmessa eri teloitustilanteessa. Asiassa ei siten ole epäselvyyttä tapahtumien kulusta (ks. ja vrt. KHO 2023:119). Käsiteltävässä asiassa on keskeistä arvioida, voidaanko muutoksenhakijan kertomien, tosiseikoiksi hyväksyttyjen tietojen ja maatiedon valossa katsoa hänen olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ja soveltaa poissulkemislauseketta.

(14) Asiassa ei ole epäselvyyttä muutoksenhakijan Talebaniin rekrytoimisen olosuhteista, hänen tietoisuudestaan talebanien toiminnasta tai hänen suhtautumisestaan siihen. Muutoksenhakijan kertomuksella on myös tullut selvitetyksi, että hän on ymmärtänyt tekojensa oikeudenvastaisuuden.

(15) Korkein hallinto-oikeus katsoo, kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §, että hallinto-oikeus on voinut ratkaista asian järjestämättä suullista käsittelyä. Suullisen käsittelyn järjestäminen ei ole myöskään korkeimmassa hallinto-oikeudessa tarpeen asian selvittämiseksi.

3. Pääasia

3.1 Sovellettavat oikeusohjeet

(17) Ulkomaalaislain edellä mainittu kohta vastaa sisällöltään Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 artiklan F kohdan a alakohtaa.

(18) Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan, siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa.

(19) Arvioitaessa pakkotilaa voidaan ottaa huomioon viimeisin yleisesti sovittu pakkotilan määritelmä, eli Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 31 artiklan 1 kohdan d alakohta:

(20) Mainitun määräyksen mukaan sen lisäksi, mitä muualla perussäännössä määrätään rikosoikeudellisista vastuuvapausperusteista, henkilö ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, jos kyseisen henkilön toiminnan aikaan toiminta, jonka väitetään olevan tuomioistuimen toimivaltaan kuuluva rikos, on tehty pakkotilassa, kun itseä tai toista on uhannut välitön kuolema taikka jatkuva tai välitön vaikea ruumiinvamma ja kun tuo toiminta oli tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi, edellyttäen, että hän ei tarkoittanut aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän yritti välttää. Tällainen uhka voi olla joko i) toisten henkilöiden aiheuttama; tai ii) se voi johtua muista kyseisestä henkilöstä riippumattomista olosuhteista.

3.2 Oikeuskäytäntöä

(21) Kansainvälinen rikostuomioistuin on tapauksessa

(syyksilukemista koskeva tuomio 4.2.2021, kohdat 2581 — 2584; valitustuomioistuimen tuomio 15.12.2022) tulkinnut Rooman perussäännön pakkotilaa koskevan määräyksen kolmea elementtiä seuraavasti (käännös):

1. Uhkaa tulee arvioida henkilön kyseisen toiminnan aikaan. Määräyksen sanat ”välitön” ja ”jatkuva” viittaavat uhkaavan vahingon luonteeseen, eivät itse uhkaan. Kyseessä ei ole ”välitön uhka” kuolemasta tai ”jatkuva tai välitön uhka” vaikeasta ruumiinvammasta — perussääntö ei sisällä mainitunlaisia termejä. Pikemminkin kyseessä oleva vahingon uhka on joko tulla välittömästi tapetuksi (”välitön kuolema”) tai kärsiä välittömästi tai jatkuvasti vaikeasta ruumiinvammasta (”jatkuva tai välitön vakava ruumiinvamma”). Tätä taustaa vasten pakkotila ei ole käsillä, jos syytettyä uhkaa vaikea ruumiinvamma, joka ei tule toteutumaan riittävän pian. Yksinomaan abstrakti vaara tai pelkkä kohonnut todennäköisyys vaaralliselle tilanteelle — edes silloin kun sellainen on jatkuvasti läsnä — ei riitä.

2. Henkilön toiminnan tulee olla tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi. Henkilöltä ei vaadita kaikkia ajateltavissa olevia toimenpiteitä uhan välttämiseksi suhteellisuus- tai toteutettavuusnäkökohdista riippumatta. Asiassa on erityisesti arvioitava minkälainen toiminta, jos mikään, olisi tarpeen ja perusteltua uhan välttämiseksi, ja mitä henkilön olisi tullut tehdä, on arvioitava niitä kokonaisolosuhteita vasten, joissa henkilö oli. Sillä, pystyivätkö muut vertailukelpoisissa olosuhteissa tarpeellisella ja perustellulla toiminnallaan välttämään saman uhan, on merkitystä arvioitaessa, mitkä tarpeelliset ja perustellut toimet olivat käytettävissä.

3. Henkilön tarkoituksena ei ole aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän pyrkii välttämään. Tämä elementti on luonteeltaan subjektiivinen — ei vaadita, että henkilö tosiasiassa vältti suuremman vahingon, ainoastaan, että hänen tarkoituksensa oli tehdä niin. Sen arvioiminen, onko jokin tarkoitettu vahinko ”suurempi” kuin toinen, riippuu verrattavien vahinkojen luonteesta.

(22) Tapauksessa

(syyksilukemista koskeva lainvoimainen tuomio 26.6.2024, kohta 1744) täsmennettiin mitä tarkoitetaan sillä, että pakkotilan käsilläoloon ei riitä yksinomaan abstrakti vaara tai pelkkä kohonnut todennäköisyys vaaralliselle tilanteelle edes silloin, kun sellainen on jatkuvasti läsnä. Sillä tarkoitetaan, että uhka ei voi olla laadultaan yleisluonteinen pelko, mahdollinen vaara tai potentiaalisesti vaarallinen huolenaihe. Pikemminkin tekohetkellä täytyy olla perusteltu ja nimenomainen uhka välittömästä kuolemasta tai jatkuvasta tai välittömästä vaikeasta ruumiinvammasta.

(23) Ison-Britannian Upper Tribunal Immigration and Asylum Chamber lausui asiassa

todistustakaan jaon osalta, että pakkotilaan vetoavan henkilön on osoitettava, että on olemassa olosuhteita, jotka muodostavat vapautusperusteen. Jos näin on, valtion on osoitettava, että on perusteltua aihetta epäillä, että henkilö ei ole toiminut pakkotilassa (62 kohta).

(24) Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan

$119

3.3 Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita

(25) UNHCR:n (United Nations High Commissioner for Refugees / Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö) käsikirjan mukaan poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemislausekkeesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle (kohta 149). (

)

(26) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan pakkotilan voidaan katsoa olevan kyseessä silloin, kun kyseinen poissuljentaan johtanut teko on tarpeellinen ja perusteltu, jotta henkilö välttää välittömän kuoleman uhan tai itseensä tai toiseen henkilöön kohdistuvan jatkuvan tai välittömän vakavan ruumiillisen haitan uhan, ja kun henkilön tarkoituksena ei ollut aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin se vahinko, jonka hän yritti välttää. Toiminnan itsepuolustukseksi tai muiden henkilöiden puolustamiseksi täytyy olla sekä hyväksyttävää että oikeasuhtaista suhteessa uhkaan (kohta 22). (

(27) UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan, kun yksilö, joka on toiminut organisaation muiden jäsenten komennossa, vetoaa pakkoon, on arvioitava, voidaanko perustellusti lähteä siitä, että tämän olisi tullut luopua jäsenyydestään organisaatiossa ja olisiko luopumisen tullut tapahtua niin pian kuin oli ilmeistä, että jäsenyys organisaatiossa johtaisi käsillä olevan tilanteen syntymiseen. Kysymys on arvioitava tapauksittain kulloistenkin tosiseikkojen perusteella. Merkityksellisiä tässä yhteydessä ovat karkaamisen seuraukset ja se, oliko asianomaisen ennakoitavissa, että hän joutuu painostetuksi tiettyihin tekoihin (kohta 70). (

(28) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan sovellettaessa poissuljentaa lapseen tämä on aina tehtävä noudattaen erityistä huolellisuutta ottaen huomioon lasten erityisolosuhteet ja haavoittuvuus (kohta 59). Lapseen kohdistuvassa poissuljennassa on otettava huomioon yleisten poissulkemisperiaatteiden lisäksi myös ne säännökset ja periaatteet, jotka käsittelevät turvapaikkamenettelyyn liittyen lasten erityisasemaa, oikeuksia ja suojelua kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisessa lainsäädännössä. Olennaisia ovat myös ne periaatteet, jotka liittyvät lapsen etuun, henkisiin kykyihin sekä hänen kykyynsä ymmärtää niitä tekoja, joita lasta on pyydetty tai määrätty tekemään (kohta 63). (

$11e

(30) UNHCR:n tulkintaohjeen mukaan todistustaakka poissuljennasta on valtiolla. Sopimuksen 1 F artiklassa asetetun näyttökynnyksen ylittyminen edellyttää selvää ja uskottavaa näyttöä (

). UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan riittävän korkealla näyttökynnyksellä myös varmistetaan, että poissulkemislausekkeen soveltaminen on sopusoinnussa pakolaissopimuksen humanitäärisen päämäärän kanssa (

).

(31) UNHCR:n pakolaissopimuksen 1 F artiklaa koskevan lausuman mukaan poissulkemislausekkeen soveltaminen ei edellytä syyllisyyden määrittämistä rikosoikeudellisessa mielessä. Näytön tason on oltava kuitenkin riittävän korkea, jotta varmistetaan, että pakolainen ei joudu erehdyksessä turvapaikkaoikeuden ulkopuolelle. Vaatimuksena on siten oltava luotettava, uskottava ja vakuuttava näyttö, joka on pelkkää epäilystä tai väitettä voimakkaampi (

$123

, Version 7.0, 28.6.2022)

3.4 Muutoksenhakijan kertomus

(33) Muutoksenhakija on kertomansa mukaan pakotettu liittymään Talebanin joukkoihin syksyllä vuonna 2014. Hänet siepattiin kotoaan ja tämän jälkeen talebanit kuulustelivat, pahoinpitelivät ja kiduttivat häntä. Muutoksenhakija oli Talebanin joukoissa noin vuoden ajan ennen kuin pääsi pakenemaan taistelutilanteen yhteydessä.

(34) Muutoksenhakija sai koulutusta taistelutehtäviin osallistumiseen noin neljän kuukauden ajan. Opetuksen pääsisältö oli, että jokaisen oppilaan tulee osallistua pyhään sotaan ja taistella oman maansa puolesta. Muutoksenhakija uskoi Talebanin opetuksia ja piti niitä oikeina.

(35) Koulutuksen jälkeen muutoksenhakijalle annettiin tehtäväksi osallistua teloitukseen. Tehtävä tuntui muutoksenhakijasta epämiellyttävältä, ja hän yritti kieltäytyä siitä. Talebanit kuitenkin sanoivat, ettei kieltäytyminen ole hyväksyttävää ja muutoksenhakija arveli tulevansa ammutuksi, jos hän kieltäytyisi tehtävästä. Tämän jälkeen muutoksenhakija osallistui vielä kahteen muuhun teloitukseen. Teloituksissa ammuttiin yhteensä seitsemän ihmistä. Muutoksenhakija on kertonut, että ampuminen oli vaikeaa, koska hän tiesi järjen ja tunteen tasolla, etteivät ammuttavat olleet syyllistyneet rikoksiin vaan he olivat tavallisia poliisimiehiä.

(36) Muutoksenhakija on myöhemmin hallinto-oikeudessa muuttanut kertomustaan siltä osin, että ensimmäisen teloituksen yhteydessä yksi muutoksenhakijan kanssa yhtä aikaa koulutetuista henkilöistä surmattiin ampumiskäskystä kieltäytymisen vuoksi.

(37) Muutoksenhakija pakeni Talebanista taistelutilanteen yhteydessä pelättyään oman henkensä puolesta. Muutoksenhakija oli jo aiemmin ajatellut pakenemista, mutta hän ei ollut yrittänyt paeta, koska sopivia tilanteita ei ollut tullut.

3.5 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(38) Poissulkemisperusteiden tarkoitus on Geneven yleissopimuksen mukaisesti luodun järjestelmän uskottavuuden säilyttäminen, eikä poissulkemislausekkeen soveltaminen ole harkinnanvaraista (Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 9.11.2010

,

C — 57/09 ja C — 101/09, 115 — 119 kohdat). Poissulkemislauseketta on kuitenkin poikkeamissäännöksenä tulkittava suppeasti.

(39) Poissuljenta edellyttää, että henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitetusta rikoksesta tai teosta. Poissulkemislausekkeen soveltamiseksi on riittävää, että asiassa on perusteltua aihetta epäillä henkilön tehneen poissuljennan perusteena olevan teon. Arvioinnissa on otettava huomioon myös asiassa ilmenneet seikat, jotka voivat poistaa henkilökohtaisen vastuun tai vähentää sitä.

(40) Poissuljennan edellytysten täyttymistä on tarkasteltava kokonaisuutena sen perustuessa henkilön omaan kertomukseen. Epäilyä rikoksesta on pidettävä perusteltuna, kun henkilö on oma-aloitteisesti kertonut poissuljennan perusteena olevista teoista eikä asiassa ole ilmennyt syytä kyseenalaistaa hänen kertomuksensa luotettavuutta siltä osin. Sen arvioiminen, onko asiassa olemassa seikkoja, jotka poistavat tai lieventävät henkilön henkilökohtaista vastuuta tapahtuneesta rikoksesta, tapahtuu myös henkilön kertomuksesta ilmenevien seikkojen perusteella. Henkilökohtaisen vastuun poistavia näkökohtia on arvioitava objektiivisesti eikä arvioinnissa voida nojautua vain henkilön omaan käsitykseen tekojensa syistä.

(41) Korkein hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että muutoksenhakija on kertomallaan tavalla Talebanin jäsenenä valtionsisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä osallistunut tekijänä kolme kertaa vangittujen henkilöiden teloituksiin ja yhteensä seitsemän henkilön surmaamiseen, ja että kyseisiä tekoja on pidettävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina sotarikoksina.

(42) Asiassa on siten arvioitava, onko muutoksenhakijan katsottava olevan henkilökohtaisessa vastuussa teoistaan ottaen erityisesti huomioon hänen väitteensä siitä, että hän on toiminut pakkotilassa. Arvioinnissa on otettava huomioon, että muutoksenhakija on ollut tapahtumien aikaan alaikäinen.

(43) Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sotarikos määritellään kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti. Tämän vuoksi asiassa on tarkasteltava Rooman perussäännön vastuuvapausperusteita koskevia määräyksiä ja pakkotilaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Jotta kyseessä voisi olla rikosoikeudellisena vastuuvapausperusteena määritelty pakkotila, tulisi poissuljentaan johtanut teko olla tehty ensinnäkin olosuhteissa, joissa itseä tai toista on uhannut välitön kuolema taikka jatkuva tai välitön vaikea ruumiinvamma. Kysymys on tällöin perustellusta ja nimenomaisesta uhasta, jollaiseksi ei riitä olosuhteista johtuva tilanteen yleinen uhkaavuus (ks. edellä kohdat 20 — 22).

(44) Muutoksenhakija on pakotettu liittymään Talebanin joukkoihin alaikäisenä ja häneen on kohdistettu vakavia oikeudenloukkauksia. Hänet on koulutettu toimimaan järjestössä taistelutehtävissä, ja hän on kertonut koulutuksen aikana oppineensa uskomaan Talebanin oppeja ja pitänyt talebanien toimintaa oikeana. Muutoksenhakija on toiminut Talebanin joukoissa noin vuoden ajan. Muutoksenhakija on ollut tietoinen teloitusten oikeudenvastaisuudesta. Hän on uskonut, että jos hän kieltäytyisi ampumisesta, hänet ammuttaisiin. Hän on ensimmäisen ampumisen yhteydessä tiedustellut mitä tapahtuisi, jos hän ei suostuisi ampumaan, jolloin hänelle on vastattu, ettei se olisi hyväksyttävää.

(45) Turvapaikkapuhutteluissa muutoksenhakija on teloitustapahtumia kuvaillessaan kertonut kaikkien tehtävään määrättyjen osallistuneen käskystä ampumisiin. Hän on tuonut esille vasta hallinto-oikeudessa, useita vuosia alkuperäisen hakemuksen tekemisen jälkeen, että ensimmäisen teloituksen yhteydessä yksi muutoksenhakijan kanssa yhtä aikaa koulutetuista henkilöistä oli surmattu ampumiskäskystä kieltäytymisen vuoksi. Puhutteluissa muutoksenhakija ei liioin ole tuonut esille, että häntä olisi pakotettu toimimaan huumeiden vaikutuksen alaisena tehdessään poissuljennan perusteena olevat teot. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että arviointia muutoksenhakijan henkilökohtaisesta vastuusta ja häntä uhanneen vaaran välittömyydestä ja vakavuudesta ei ole aihetta perustaa muutettuun kertomukseen.

(46) Alaikäisyydestään huolimatta muutoksenhakija on ollut Talebanin joukoissa ollessaan ikänsä puolesta rikosoikeudellisesti vastuunalainen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus, että asiassa saadun selvityksen perusteella arvioituna muutoksenhakija on ollut rikosoikeudellisesti vastuunalainen myös henkisen kypsyytensä ja terveydentilansa huomioon ottaen. Alaikäisyys ei siten muutoksenhakijan kohdalla oikeuta vastuusta vapautumiseen hänen omien tekojensa osalta (ks. ja vrt. KHO 2023:49).

(47) Olosuhteet sekä muutoksenhakijan liittyessä järjestöön että hänen siellä toimiessaan ovat olleet painostavat ja mahdollisesti muodostaneet potentiaalisen uhan muutoksenhakijan hengelle tai terveydelle. Muutoksenhakija on kuitenkin ollut osallisena talebanien toiminnassa noin vuoden ajan, eikä hän ole ensimmäistä ampumistilannetta lukuun ottamatta pyrkinytkään kieltäytymään hänelle annetuista tehtävistä. Hän ei myöskään ole yrittänyt paeta järjestöstä tuon vuoden aikana.

(48) Muutoksenhakija on tehnyt toistuvasti äärimmäisen vakavia rikoksia, joiden seurauksena seitsemältä ihmiseltä on riistetty henki. Kun otetaan huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan, muutoksenhakijan hengen tai terveyden ei voida katsoa olleen sellaisen välittömän uhan alla, josta kansainvälisesti määritellyssä pakkotilan käsitteessä on kysymys.

(49) Muutoksenhakijalle ei voida antaa Suomessa turvapaikkaa, koska hän on tehnyt ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun sotarikoksen, eikä kyse ole ollut pakkotilasta. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Emil Waris. Asian esittelijä Marja Huilla.

Muutoksenhakija

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Minna-Greta Martti ja Miia Sipola, joka on myös esitellyt asian.

syyttäjä v. Dominic Ongwen

AB (Article 1F(a) — defence — duress) Iran [2016] UKUT 00376 (IAC)

KHO 2023:49

Handbook on Procedures and Criteria for Determining Refugee Status under the 1951 Convention and the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, February 2019

Guidelines on International Protection No. 5: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees 4.9.2003

Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4 September 2003

UNHCR Guidelines on International Protection No.5: Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003

UNHCR Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003

UNHCR Statement on Article 1 F of the 1951 Convention, July 2009

Home Office, Exclusion (Article 1 F) and Article 33(2) of the Refugee Convention

yhdistetyissä asioissa B ja D