KKO:2017:28 – Dråp

S som var 18 år vid gärningstillfället hade dömts till ett ovillkorligt fängelsestraff för försök till dråp. På grund av detta och omständigheter som framgick av tidigare brott samt den farlighetsbedömning som gjorts i samband med en sinnesundersökning skulle S anses vara synnerligen farlig på det sätt som avses i 2 c kap. 11 § strafflagen. Högsta domstolen beslöt att S skulle avtjäna hela den ådömda strafftiden i fängelse. (Omröstn.)

Åklagarens yrkande på att ett tidigare villkorligt fängelsestraff skulle verkställas förkastades, eftersom det första ovillkorliga fängelsestraff som S hade ådömts annars skulle ha blivit oskäligt för henne med beaktande av hennes ålder samt att samma villkorliga straff låg till grund för att hela strafftiden skulle avtjänas.

RL 2 b kap 5 §

RL 2 c kap 11 §

Syyttäjän vaatimus aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi hylättiin, kun S:n ensimmäinen ehdoton vankeusrangaistus olisi muutoin muodostunut hänen kannaltaan kohtuuttomaksi ottaen huomioon hänen ikänsä sekä sen, että sama ehdollinen rangaistus oli perusteena koko rangaistusajan suorittamiselle.

RL 2 b luku 5 §

RL 2 c luku 11 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 15.12.2015 ja Turun hovioikeuden tuomio 11.3.2016 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Ann-Sofie Högström ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Rita Melartin, Kari Lahdenperä ja Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

S:lle ja syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

S vaati valituksessaan, että lausuma koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa poistetaan.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että rangaistusta korotetaan olennaisesti ja että S:lle aikaisemmin tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus määrätään täytäntöönpantavaksi.

Asianosaiset vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. S on 20.5.2014 tuomittu 2.6.2013 nuorena henkilönä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on määrätty päättymään 6.5.2016. Tätä ennen hänet on 31.5.2013 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen 21.9.2012 tehdystä pahoinpitelystä ja 24.9.2012 tehdystä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

2. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on lukenut S:n syyksi 1.8.2014 tehdyn tapon yrityksen. Mainittu rikos on tehty S:lle aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajalla.

3. Syyksilukeminen on perustunut siihen, että S oli kadulla yllättäen viiltänyt sattumalta kohtaamaansa, hänelle entuudestaan tuntematonta L:ää keittiöveitsellä kaulaan viistosti takaapäin. L:lle oli aiheutunut koko kaulan leveyden käsittävä syvä viiltohaava. Aiheutuneet vammat olivat olleet vakavia ja L oli ollut välittömässä hengenvaarassa. Teko oli jäänyt yritykseksi, koska L oli saanut apua ja toimitettu sairaalahoitoon. Käräjäoikeus on katsonut S:n tarkoituksellisesti vahingoittaneen L:n terveyttä vakavasti sekä vähintäänkin pitäneen L:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena.

4. Käräjäoikeus on tuominnut S:n 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen ja syyttäjän vaatimuksesta määrännyt hänet suorittamaan koko rangaistuksensa vankilassa. Käräjäoikeus on hylännyt vaatimuksen aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi, koska S oli ehdolliseen rangaistukseen johtaneen rikoksen tehdessään ollut alle 18-vuotias ja koska seuraamus olisi muodostunut muutoin kohtuuttomaksi.

5. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys syyttäjän valituksen johdosta vankeusrangaistuksen mittaamisesta sekä siitä, onko ehdollinen vankeusrangaistus määrättävä pantavaksi täytäntöön, ja S:n valituksen johdosta koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa.

7. Rikoslain 2 c luvun 11 §:n (780/2005) mukaan tuomioistuin voi rangaistukseen tuomitessaan syyttäjän vaatimuksesta päättää, että tuomittu vapautuu vankilasta vasta hänen suoritettuaan vankeusrangaistuksen kokonaan. Tämä edellyttää pykälän 1 momentin 1 kohdan (990/2009) mukaan ensinnäkin sitä, että rikoksentekijä tuomitaan määräaikaiseen, vähintään kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen esimerkiksi taposta tai törkeästä pahoinpitelystä tai muusta 1 kohdassa luetellusta rikoksesta taikka sellaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta sellaiseen rikokseen.

8. Toisena edellytyksenä on muun muassa se, että rikoksentekijä on rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt 1 momentin 1 kohdassa mainittuun rikokseen. Kuten lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 9/2005 vp s. 7) todetaan, tämä edellytys täyttyy jo sillä, että henkilö on syyllistynyt johonkin momentin 1 kohdassa lueteltuun rikokseen mainituissa aikarajoissa. Sen sijaan lainkohdassa ei aikaisemman teon osalta ole asetettu rangaistuksen pituuteen liittyviä edellytyksiä.

9. Kolmantena edellytyksenä on, että rikoksentekijän arvioidaan olevan rikoksista ilmenevien seikkojen ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 §:n 3 momentin mukaisen selvityksen perusteella erittäin vaarallinen toisen hengelle, terveydelle ja vapaudelle.

10. Koko rangaistusta suorittavalla vangilla on oikeus saattaa vaarallisuutta koskeva arvio uudelleen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jos vankia ei enää tuolloin ole pidettävä vaarallisena, hänet voidaan rikoslain 2 c luvun 12 §:n 1 momentin perusteella päästää ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu viisi kuudesosaa, mutta kuitenkin vähintään kolme vuotta.

11. Sääntelyn taustalla on tavoite vähentää uusintarikollisuutta ja suojella toisia tulevilta väkivallanteoilta. Vaikka Suomessa vaaralliseksi katsottua henkilöä ei pidetä vangittuna hänelle kyseisestä teosta tuomittua rangaistusta pidempään, merkitsee koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa tosiasiallisesti ehdonalaista vapautumista koskevat säännökset huomioon ottaen rikoksentekijän kohtelemista muita samanpituiseen rangaistukseen tuomittuja ankarammin.

12. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut henkilön vaarallisuuteen pohjautuvan vapaudenriiston edellytyksiä eri sopimusvaltioissa. Arvioidut järjestelmät ovat poikenneet Suomen järjestelmästä esimerkiksi siten, että vaarallisina pidettyjä henkilöitä saatetaan eristää tai vapaudenmenetystä jatkaa tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeenkin. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että valtiolla on velvollisuus taata yleinen turvallisuus, mutta se ei saa johtaa mielivaltaiseen vapaudenriistoon.

13. Arvioidessaan sitä, onko vapaudenriisto mielivaltaista, ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vapaudenriiston tulee aina pohjautua kansallisen lain säännöksiin. Vapaudenriisto voi olla mielivaltaista, jos se on lain hengen vastaista tai jos toimella tavoitellaan muuta kuin laissa säädettyä tarkoitusta. Vapaudenriiston perusteen ja vapaudenriiston välillä tulee olla kohtuullinen yhteys. Yleisön suojaamisen lisäksi merkitystä on myös rikoksentekijän mahdollisuudella kuntoutumiseen vapaudenmenetyksen aikana. Vaarallisuutensa perusteella vapautensa menettäneellä tulee olla oikeus saada vapaudenriiston laillisuus uudelleen arvioitavaksi. Näin voidaan huomioida myös mahdollinen myönteinen kehitys. (Esim. James, Wells ja Lee v. Yhdistynyt kuningaskunta 18.9.2012, kohdat 190 – 195 ja 217 – 218, Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuri jaosto 9.3.2012, kohdat 108 – 114 sekä niissä mainitut asiat)

14. Euroopan neuvoston ministerikomitea on antanut vaarallisia rikoksentekijöitä koskevan suosituksen Rec(2014)3. Suosituksen johdanto-osassa on tunnustettu ne vaikeudet, jotka yleisesti liittyvät tasapainon luomiseen vaarallisten rikoksentekijöiden oikeuksien ja toisaalta yhteiskunnan turvallisuuden tarpeen välillä. Suosituksessa on todettu, että vaarallisten rikoksentekijöiden tunnistamisen tulisi perustua näyttöön aikaisemmasta vakavasta rikollisuudesta, tekijään ja tekoihin liittyvien piirteiden osoittamasta merkittävän ja jatkuvan väkivaltariskin todennäköisyydestä sekä muiden, lievempien keinojen riittämättömyydestä.

15. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan 1.11.2016 päivätyssä lausunnossa vaarallisuuden arvioimisesta todennut, että yksilötason väkivallan uusimisriskiä on vaikea ennustaa. Suomessa käytetään uusimpaan tieteelliseen tietoon perustuvia ammatillisia strukturoituja riskinarviointimenetelmiä. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan ole siinä määrin riittäviä, että yksinomaan arviointitulosten perusteella voitaisiin tehdä merkittäviä yksilöä koskevia päätelmiä.

16. THL:n mukaan vaarallisuutta arvioitaessa tutkittavasta tehdään kokonaisarvio (matala – kohtalainen – korkea), joka perustuu strukturoitujen arviointimenetelmien ohjeistuksen sekä kliinisen tutkimuksen perusteella saatuun tapauskohtaiseen tietoon. Kokonaisarvioinnissa ratkaisevaa ei ole riskitekijöiden määrä, vaan yksikin riskitekijä voi nostaa arvioitavan riskiä merkittävästi.

17. THL:n lausunnon mukaan tavoitteena on saada kuva siitä, millaista vaaraa tutkittavalla on riski aiheuttaa, mistä syystä sekä keitä kohtaan ja missä olosuhteissa tutkittava voi käyttäytyä vaarallisesti. Keskeistä on arvioida tutkittavan yksilölliset riskiä kohottavat ja alentavat tekijät sekä tutkittavan elämäntilanteeseen liittyvät tekijät vaarallisuuden asiayhteyden ymmärtämiseksi. Riskiarvion kannalta on välttämätöntä arvioida tutkittavan aiempaa ja nykyistä käyttäytymistä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Myös riskitekijöiden muuttumisen mahdollisuus ajan myötä otetaan arvioinnissa huomioon.

18. THL:n lausunnosta ilmenee edelleen, että tarvittaessa voidaan käyttää useampia strukturoituja ammatillisia menetelmiä. Esimerkiksi tutkittavan naissukupuoli voidaan ottaa huomioon täydentäviä menetelmiä käyttäen. Samoin tutkittavan nuori ikä voidaan ottaa huomioon käyttämällä nuorten väkivaltariskin arviointimenetelmää.

19. Korkein oikeus toteaa, että rangaistusajan määrääminen suoritettavaksi kokonaan on poikkeuksellinen toimenpide. Sen tulee tarkoituksensa mukaan kohdistua sellaisiin rikoksen uusijoihin, joilla on ilmeinen riski syyllistyä jatkossakin toisten ihmisten keskeisiä oikeushyviä loukkaaviin vakaviin rikoksiin.

20. Korkein oikeus toteaa, että asianmukaisesti suoritetun mielentilatutkimuksen yhteydessä laaditulle vaarallisuutta koskevalle lausunnolle ja siinä tehdyille johtopäätöksille voidaan lähtökohtaisesti antaa merkittävä painoarvo vaarallisuutta koskevassa kokonaisarviossa, erityisesti silloin kun sen tulokset ovat selkeät. Vaarallisuusarvio ei kuitenkaan sido tuomioistuinta. Asian oikeudellisessa arvioinnissa on otettava huomioon vaarallisuusarviosta ilmenevän ohella muutkin rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä tarkoitetut seikat. Merkityksellisiä seikkoja asian kokonaisarvioinnissa voivat olla muun ohella aikaisempien rikosten vakavuuteen, tekotapaan ja -tilanteeseen liittyvät seikat sekä väkivaltakäyttäytymisen riskitekijät ja siltä suojaavat tekijät.

21. Rikoslaissa on useita säännöksiä, joissa nuoria rikoksentekijöitä kohdellaan lievemmin kuin muita rikoksentekijöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi rikoslain 2 c luvun 5 ja 10 §:n säännökset ehdonalaisesta vapautumisesta. Säännökset merkitsevät ikään perustuvaa erityiskohtelua. Niiden hyväksyttävyyttä on arvioitu vapausrangaistuksen nuorelle aiheuttaman vakavan syrjäytymisuhan kannalta (PeVL 21/2005 vp s. 4). Vankeusrangaistuksen nuorille aiheuttaman syrjäytymisuhan vuoksi on katsottu, että nuorten rikoksentekijöiden vankilassaoloaika on pyrittävä rajoittamaan niin lyhyeksi kuin se rangaistusjärjestelmän yleisen hyväksyttävyyden kannalta on mahdollista (HE 262/2004 vp s. 27, LaVM 9/2005 vp s. 4).

22. Toisin kuin monissa muissa säännöksissä, nuoria rikoksentekijöitä ei ole koko rangaistuksen suorittamista koskevan rikoslain 2 c luvun 11 §:n 1 momentissa asetettu muista poikkeavaan asemaan. Myöskään säännöksen esitöissä ei ole erikseen arvioitu nuorten rikoksentekijöiden asemaa.

23. Korkein oikeus toteaa, että säännöksen soveltaminen nuoreen rikoksentekijään on poikkeuksellista. Nuorten väkivaltakäyttäytymiseen tuleekin ensisijaisesti puuttua muilla yhteiskunnan toimilla. Säännöstä voidaan kuitenkin soveltaa myös nuoriin rikoksentekijöihin, mikäli siinä mainitut edellytykset täyttyvät. Myös nuorten osalta kysymys on muiden henkilöiden keskeisten oikeushyvien suojelemisesta siten, ettei nuori enää syyllistyisi heitä kohtaan vakavaan väkivallan tekoon. Oleellista on, että nuoren rikoksentekijän vaarallisuutta arvioitaessa ja asiaa ratkaistaessa otetaan asianmukaisesti huomioon hänen ikäänsä liittyvät tekijät. Lisäksi nuorella tulee olla mahdollisuus vapaudenmenetyksen aikana saada tarvitsemaansa kuntoutusta siten kuin vankeuslaissa säädetään.

Rangaistuksen mittaaminen tapon yrityksestä

24. Korkein oikeus katsoo, että alempien oikeuksien S:lle mittaama 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistus on oikeassa suhteessa teon vahingollisuuteen, vaarallisuuteen ja siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

Vaarallisuuden arviointi

25. S tuomitaan edellä mainitulla tavalla tapon yrityksestä 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hän on rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt nuorena henkilönä törkeään pahoinpitelyyn, pahoinpitelyyn ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen. Näistä törkeä pahoinpitely kuuluu rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä lueteltuihin rikoksiin, jollaiseen syyllistyminen on edellytyksenä rangaistuksen määräämiselle suoritettavaksi kokonaan. Kysymys on vielä siitä, täyttyykö rikoslain 2 c luvun 11 §:n vaarallisuutta koskeva edellytys ja miten asiaa on kokonaisuutena arvioitava.

26. Käräjäoikeuden määräämän mielentilatutkimuksen yhteydessä laaditun vaarallisuusarvion sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon 19.2.2015 mukaan S:ää on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

27. On hyvin harvinaista, että vaarallisuusarvio tehdään nuoresta henkilöstä. Vaarallisuusarviolausunnon laatineen erikoislääkäri T:n sekä hänen ohjaajanaan toimineen johtava lääkäri E:n kertomusten mukaan arviointitilanteen poikkeuksellisuus otettiin mielentilatutkimuksessa huomioon varaamalla siihen riittävästi aikaa, kokoamalla tutkimusryhmään erityisasiantuntemusta omaavia henkilöitä sekä käyttämällä arvioinnissa tavanomaista laajemmin erilaisia mittareita, joissa huomioitiin S:n ikään ja sukupuoleen liittyviä tekijöitä. Tutkimuksessa havaittiin, että S:llä oli runsaasti väkivaltakäyttäytymiselle altistavia riskitekijöitä, joista keskeisimpiä olivat persoonallisuuden epävakaus ja antisosiaalisuus sekä jo 11-vuotiaana alkanut nuorelle naiselle poikkeuksellisen moniulotteinen päihdeongelma.

28. T:n mukaan nuorilla henkilöillä persoonallisuuden kehittyminen on vielä kesken, minkä vuoksi persoonallisuushäiriö voidaan todeta vain, jos rakennehäiriö on hyvin selkeä ja merkityksellinen. S:n väkivaltakäyttäytymisessä T piti huolestuttavana sen raaistumista ja sitä, ettei vakavimmassa teossa tunnepurkauksen alkutekijän ja teon kohteen välillä ollut kytkentää.

29. Tutkimuksen aikana käytettiin erilaisia täydentäviä arviointimenetelmiä vaikutuksellisten suojaavien tekijöiden tunnistamiseksi, mutta sellaisia ei ollut. T:n ja E:n mukaan johtopäätös S:n vaarallisuudesta on ollut yksiselitteinen eikä kysymyksessä ole ollut rajatapaus.

30. Korkein oikeus toteaa, että lausunnossa on eritelty yksilölliset väkivaltariskitekijät ja siinä on etsitty myös vaarallisuusarviota vastaan puhuvia seikkoja sekä todettu käytettyihin arviointimenetelmiin liittyvät epävarmuustekijät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on Korkeimman oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa selvittänyt rikoksentekijän vaarallisuuden arvioinnissa käytettyjä tutkimusmenetelmien ja arvioinnin luotettavuutta. Asiassa ei ole ilmennyt aihetta epäillä S:n vaarallisuusarvioinnissa käytettyjen tutkimusmenetelmien tai tulkintametodien asianmukaisuutta. Asteikolla matala – kohtalainen – korkea S:n riski syyllistyä törkeään väkivaltarikokseen on määritelty korkeaksi. Korkein oikeus katsoo, että S:ää koskevalle vaarallisuusarviolle tulee antaa merkittävä painoarvo.

31. Edellä todetun mukaisesti vaarallisuusarvio ei kuitenkaan sido tuomioistuinta, vaan asian oikeudellisessa arvioinnissa on otettava huomioon muutkin rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä tarkoitetut seikat.

32. S:n sekä hänen hoitoonsa vankilassa osallistuneiden psykologi Y:n ja psykiatrinen sairaanhoitaja P:n kertomusten perusteella S on ollut hoitomyönteinen. Hän on saanut terapia-, keskustelu- ja päihdehoitoa sekä osallistunut esimerkiksi vihanhallintakurssille. Vankilassa ollessaan hän ei ole käyttäytynyt väkivaltaisesti. Ilmoituksensa mukaan hän on ollut päihteetön noin vuoden ajan. P:n mukaan S:n päihdehoitojakso on ollut keskimääräistä pidempi. Vankilassa ollessaan S on syyllistynyt päihderikkomukseen kaksi kertaa.

33. S:n kehitystä vankilassaoloaikana on pidettävä myönteisenä ja jatkuessaan hänen vaarallisuuttaan alentavana seikkana. T:n ja E:n kertomusten perusteella persoonallisuushäiriöstä johtuvan riskitekijän muuttuminen edellyttäisi kuitenkin useiden vuosien terapiaa. Lisäksi käyttäytymisestä suljetuissa olosuhteissa ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, miten S käyttäytyisi vapaana ollessaan. Vuoden kestänyttä päihteettömyyttä on pidettävä vielä lyhyenä mielentilatutkimuksessa todetun pitkäaikaisen päihdeongelman monimuotoisuuteen nähden.

34. S:n syyksi luetut rikokset ovat kaikki tapahtuneet noin kahden vuoden ajanjaksolla, ja teot ovat muuttuneet vakavammiksi. S:ää koskevasta mielentilalausunnosta ilmenee, että pahoinpitelyssä 21.9.2012 asianomistajalta oli revitty hiustukkoja irti ja häntä oli purtu poskeen. Törkeässä pahoinpitelyssä 2.6.2013 hän oli istunut puolustuskyvyttömän asianomistajan rintakehän päällä, lyönyt tätä kasvoihin ja työntänyt sormet tämän silmiin. Menettelyä on pidetty erityisen julmana. Molemmissa aikaisemmissa rikoksissa pahoinpitelyyn oli osallistunut muitakin tekijöitä. Käsillä olevassa asiassa uhrin puolustautumismahdollisuuksiin oli vaikuttanut teon yllätyksellisyys ja tekovälineen käyttäminen.

35. Rikoslain 2 c luvun 11 §:n mukaan määräys koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa voi tulla harkittavaksi vain, jos tuomittu on syyllistynyt vähintään kahteen säännöksessä mainittuun rikokseen. Jos näin on tapahtunut, tuomioistuin voi antaa määräyksen, jos tuomittua sen tekemän arvion perusteella on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Törkeä pahoinpitely kuuluu 11 §:ssä luetelluista rikoksista lajiltaan vähiten vakaviin, eikä S:n 2.6.2013 tekemä rikoskaan ole ollut tässä rikoslajissa erityisen törkeä. Tämä seikka puhuu koko rangaistuksen suorittamista koskevan määräyksen antamista vastaan. S:n jälkimmäinen rikos on kuitenkin ollut aikaisempaa selvästi vakavampi, tapon yritys. Tulevaa vaarallisuutta koskevassa arvioinnissa jälkimmäisen rikoksen merkitys on lähtökohtaisesti suurempi kuin aiemman, mikä puolestaan tässä tapauksessa puoltaa koko rangaistuksen suorittamista koskevan määräyksen antamista.

36. Tuomitun iälle ei ole laissa tai sen esitöissä annettu itsenäistä merkitystä harkittaessa määräystä koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa, vaikka rikosoikeudelliset säännökset muuten monin tavoin kohtelevatkin nuoria muita rikoksentekijöitä lievemmin. Lainsäädännössä omaksuttu ratkaisu vastaa koko rangaistuksen suorittamista koskevan sääntelyn tarkoitusta. Säännöksellä on pyritty suojaamaan muita ihmisiä rikoksilta, eikä tästä näkökulmasta tarkasteltuna ole erityistä merkitystä sillä, minkä ikäinen rikoksentekijä on. Iän merkitys tulee erikseen arvioitavaksi itse vaarallisuusarvion tekemisessä. Tässä tapauksessa ei ole esitetty selvitystä siitä, että S olisi nuoren ikänsä vuoksi vähemmän vaarallinen kuin mihin hänen tekemänsä rikokset viittaavat.

37. Korkein oikeus katsoo, että S:ää on rikoksista ilmenevien seikkojen sekä mielentilatutkimuksen ja siihen liittyvän vaarallisuusarvion perusteella pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Näin ollen rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä säädetyt edellytykset koko rangaistuksen suorittamiselle vankilassa täyttyvät.

38. Nuoren rikoksentekijän määrääminen suorittamaan ensimmäinen ehdoton vankeusrangaistus kokonaan vankilassa on edellä jo todetuin tavoin hyvin poikkeuksellista. S:ään aikaisemmin kohdistetut lastensuojelu- ja muut toimenpiteet eivät kuitenkaan ole onnistuneet estämään S:ää syyllistymästä edellä mainittuihin väkivallantekoihin. Ottaen huomioon, että säännöksen tarkoituksena on estää rikoksentekijää, jonka riski uusia vakava väkivallanteko on suuri, tekemästä toisen henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvaa rikosta, koko rangaistuksen suorittamista ei voida pitää pelkästään S:n iän vuoksi hänen kannaltaan kohtuuttomana. S:llä on myös mahdollisuus saattaa vaarallisuutensa uudelleen arvioitavaksi rikoslain 2 c luvun 12 §:n mukaisesti.

39. Rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi myös määrätä ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi vain osaksi, jolloin rangaistus jää muulta osin ehdolliseksi entisin koeajoin.

$109

41. Tässä asiassa koeajalla tehty uusi rikos on ollut vakava ja se on ilmentänyt tekijässä varsin suurta syyllisyyttä. Sanottu rikos ja ehdolliseen vankeuteen johtanut rikos ovat kumpikin olleet väkivaltarikoksia. S on syyllistynyt tapon yritykseen yhden vuoden kahden kuukauden kuluttua ehdolliseen vankeuteen johtaneesta rikoksesta ja alle kolmen kuukauden kuluttua ehdollisen vankeuden koeajan alkamisesta. Lisäksi S on jo aiemmin tuomittu 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen vastaavantyyppisistä rikoksista. Nämä seikat puoltavat ehdollisen vankeuden määräämistä täytäntöönpantavaksi.

42. Toisaalta S:ää ei aiemmin ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Ehdolliseen vankeuteen johtaneen rikoksen tehdessään hän on ollut alaikäinen ja nyt kyseessä olevan tapon yrityksen tehdessään vastikään 18 vuotta täyttänyt. Mikäli ehdollinen vankeus määrättäisiin täytäntöönpantavaksi, sen merkitys yhteisen vankeusrangaistuksen pituuteen ei olisi vähäinen. Rangaistuksen kohtuullisuutta arvioitaessa on myös otettava huomioon, että kyseessä oleva ehdollinen vankeusrangaistus on ollut yksi peruste määrätä nyt tuomittu rangaistus suoritettavaksi kokonaan vankilassa.

43. Korkein oikeus katsoo, että ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi määrääminen tässä asiassa johtaisi S:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio (eri mieltä), Marjut Jokela (eri mieltä), Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen. Esittelijä Heidi Myllys.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Tuomioistuin voi tehdä koko rangaistuksen suorittamista koskevan päätöksen, jos rikoslain 2 c luvun 11 §:n edellytykset täyttyvät. Tuomioistuimen on arvioitava vaarallisuusedellytystä itsenäisesti mielentilatutkimuksen ja sen yhteydessä annetun vaarallisuuslausunnon perusteella. Tuomioistuimella on harkintavaltaa, kun se päättää mielentilatutkimukseen lähettämisestä ja kun se vaarallisuusarvion saatuaan tekee koko rangaistusajan suorittamista koskevan päätöksen. Päätöksenteossa on otettava huomioon myös yhdenvertaisuutta ja ennakoitavuutta koskevat yleiset rikosoikeudelliset periaatteet.

Koko rangaistusajan suorittamista vankilassa ei ole tarkoitettu säännönmukaiseksi seuraamukseksi niillekään rikoksentekijöille, jotka ovat kahdesti tai useammin tuomittu törkeästä väkivalta- tai seksuaalirikoksesta. Lain esitöissä (HE 262/2004 vp s. 29) on tuotu yleisellä tavalla esiin vaarallisuusarviointiin rakenteellisesti liittyvä epävarmuus, minkä vuoksi tämänkaltaisia järjestelmiä tulee käyttää suppeasti. Eduskunnan lakivaliokunta on korostanut yleisesti sitä, että nuorten vankilassaoloaika on syrjäytymisen ja laitoskierteen estämiseksi pyrittävä rajoittamaan niin lyhyeksi kuin se rangaistusjärjestelmän yleisen hyväksyttävyyden kannalta on mahdollista (LaVM 9/2005 vp s. 4).

Tällä vuosikymmenellä vain 2 – 6 rikoksentekijää on vuosittain määrätty suorittamaan koko rangaistusaikansa vankilassa. Valtaosa näistä henkilöistä on syyllistynyt toistuvasti vakaviin henki- tai väkivaltarikoksiin, joiden vuoksi he ovat jo aiemmin olleet vuosia vankilassa. S poikkeaa tästä ryhmästä kahdella rikosoikeudellisesti merkityksellisellä tavalla: S on rikoksen tehdessään ollut 18-vuotias, eikä häntä koskaan aikaisemmin ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Nuorena, vankeinhoidollisesti ensikertaisena rikoksentekijänä S tulisi rikoslain 2 c luvun 3 §:n nojalla päästää ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu yksi kolmasosa. Päätös koko rangaistusajan suorittamisesta johtaa siis siihen, että S:n vankilassaoloaika pidentyy kolminkertaiseksi. Rangaistusjärjestelmäämme kuuluvat periaatteet rangaistusten asteittaisesta koventumisesta – jonka taustalla on ajatus varoituksesta ja ojentumisen mahdollisuudesta – ja nuorten rikoksentekijöiden lievemmästä kohtelusta samoin kuin ehdonalaiseen vapautumiseen liittyvät kannustinvaikutukset jäävät tällöin toteutumatta.

Se, että vankilaan ensimmäistä kertaa joutunut nuori määrätään suorittamaan koko rangaistus vankilassa, ei vastaa sitä, millaisiin tapauksiin säännöstä on oikeuskäytännössä vakiintuneesti sovellettu. Tällainen päätös edellyttäisi tuekseen vahvoja perusteita, jotka luotettavasti osoittavat nuoren poikkeuksellisen suurta vaarallisuutta.

Rikoksentekijän vaarallisuuden tärkein arviointiperuste on tehdyt rikokset. S on nyt käsiteltävässä asiassa tuomittu tapon yrityksestä ankaraan 4 vuoden ja 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. Teko on aiheuttanut välittömän hengenvaaran, ja se on kohdistunut täysin sivulliseen henkilöön ilman ymmärrettävää motiivia. S on rikoksentekohetkellä ollut vahvasti päihteiden vaikutuksen alainen ja lisäksi stressitilanteessa hänen silloisen miesystävänsä psykoottisen käyttäytymisen vuoksi.

S on aiemmin tuomittu 17-vuotiaana tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 16-vuotiaana tehdystä pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Törkeää pahoinpitelyä koskevassa tuomiossa tekoa on pidetty erityisen julmana, mutta teon moitittavuutta kuvaava rangaistus on määrätty rangaistusasteikon alarajalta. Aikaisempaa pahoinpitelyä ei tässä tarkastelussa voida pitää vakavan väkivaltaisuuden osoituksena. S:ää ei ole tuomittu muista rikoksista. Mielentilatutkimuksen laajassa taustaselvityksessä on tuotu esiin vain yksi muu tapaus, jossa S on käyttänyt väkivaltaa.

Oikeuspsykiatrisen vaarallisuuslausunnon mukaan S on erittäin vaarallinen toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. S:n riski syyllistyä törkeään väkivaltarikokseen on määritelty korkeaksi. Asiassa ei ole syytä kyseenalaistaa sitä, että mielentilatutkimus ja siihen perustuva vaarallisuusarvio on tehty asianmukaisesti ja kattavasti käyttäen myös nuoriin henkilöihin ja naisiin soveltuvia arviointimenetelmiä.

Mielentilatutkimuksessa on selvitetty yksityiskohtaisesti S:n rikkinäistä ja turvatonta kasvuympäristöä, hänen esimurrosiässä alkaneita käytöshäiriöitään sekä hänen myöhempiä olosuhteitaan, kuten vuosia jatkunutta monimuotoista päihteiden käyttöä. Lisäksi on lueteltu haastattelukerrat ja ne testausmenetelmät, joilla S:ää on tutkittu. Psykologisten tutkimusten tuloksista on ilmaistu lähinnä vain se, että muutoinkin nuoren S:n psyykkinen kehitys on päihteiden vuoksi viivästynyt. Mielentilatutkimuksen mukaan S:llä on todettu viitteitä psyykkisistä häiriöistä, ja S:lle on diagnostisoitu epävakaa ja epäsosiaalinen persoonallisuus sekä päihderiippuvuus. S:ää vankilassa hoitanut psykologi Y arvioi häntä kuultaessa, että S:n epävakaa persoonallisuushäiriö on keskimääräistä vakavampi.

Lääkärien mukaan S:llä todettujen psyykkisten häiriöiden ja päihderiippuvuuden hoitaminen edellyttää vuosien motivoitunutta hoitoa. Heidän mukaansa S:n todellista motivaatiota ja realistisia mahdollisuuksia voitiin epäillä senkin vuoksi, että hän oli ennen vankilaan joutumistaan suhtautunut kielteisesti lukuisiin hänelle tarjottuihin hoitoihin. T:n mukaan tutkimuksessa merkittävimpänä uusimisriskiä vähentävänä tekijänä oli pidetty sitä, että S on vankilassa suojatuissa olosuhteissa. Lääkärien mukaan S:n käyttäytymisestä vankilassa ei voida tehdä juurikaan johtopäätöksiä siitä, miten hän suoriutuisi vapaudessa.

S on ollut vankilassa yli kaksi ja puoli vuotta. Kirjallisten ja suullisten selvitysten mukaan hän on osallistunut myönteisesti hänelle tarjottuun terapiaan, ohjattuun toimintaan sekä työhön henkilökunnan ja myös muiden vankien kanssa. Tänä aikana hän ei ole käyttäytynyt väkivaltaisesti. S on tehnyt vankilassa kaksi päihteisiin liittyvää rikettä. Viimeisen vuoden ajalta ei ole viitteitä päihteiden käytöstä, vaikka niin S kuin muutkin kuultavat ovat kertoneet, että päihteitä on vankilassa helposti saatavissa.

S:n syyksi luettu tapon yritys osoittaa itsessään hänen vaarallisuuttaan. Vertailukohdaksi ei kuitenkaan voida ottaa väestöä yleensä, vaan erityistä vaarallisuutta on arvioitava suhteessa muihin törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneisiin. Vaarallisuusarviointi edellyttää jo lain mukaan, että rikoksentekijällä on vähintään kaksi toisten henkeä tai terveyttä törkeästi loukannutta tekoa. S:n aikaisemmat, alaikäisenä tekemät rikokset eivät osoita hänen olevan toistuvasti vaarallisen väkivaltainen, vaikka hän onkin toisella kerralla syyllistynyt lain vähimmäisedellytyksen täyttävään törkeään pahoinpitelyyn. S:n arviointi erityisen vaaralliseksi rikoksentekijäksi voisi perustua lähinnä nyt oikeudenkäynnissä käsiteltävään tapon yritykseen. Viilto satunnaisesti paikalla olleen uhrin kaulaan on ollut erityisen moitittava, mutta toisaalta suunnittelematon, kaoottisissa olosuhteissa tehty teko. Tämänkaltainen teko ei välttämättä osoita nuoressa henkilössä vakavan ja jatkuvan väkivaltariskin suurta todennäköisyyttä.

Kun arvioidaan vaarallisuuslausunnon painoa näyttönä, on otettava huomioon, että käytössä olevat arviointimenetelmät eivät yksilötasolla ennusta rikoksen uusimista kovinkaan hyvin. Tämä käsitys on yhdensuuntaisesti esitetty lain esitöissä (HE 2004/262 vp s. 28 ja 29), oikeuspsykiatrisissa kirjoituksissa (mm. Markku Eronen ym: Vaarallisuuden arviointi, Duodecim, 2007, s. 2375 ja Jari Tiihonen: Oikeuspsykiatria, teoksessa Psykiatria, 2017, s. 716) ja myös tätä asiaa varten hankitussa THL:n lausunnossa. Myöskään uusintarikollisuutta koskevat selvitykset eivät tue sitä, että arviointiin perustuvat järjestelmät kykenisivät luotettavasti tunnistamaan rikoksentekijöiden vaarallisuuden (Annakaisa Pohjola: Vaarallinen rikoksentekijä?, 2017 s. 388 – 393). Oikeuspsykiatrisissa vaarallisuusarvioissa on käytännössä lähes poikkeuksetta päädytty pitämään tutkittavaa erityisen vaarallisena, kun tuomioistuin on pyytänyt arviota koko rangaistuksen suorittamista koskevaa päätöksentekoa varten.

Mielentilatutkimuksen mukaan S:llä on päihderiippuvuus ja persoonallisuushäiriöitä, jotka kietoutuvat toisiinsa. Nämä uusimisriskiä sinänsä lisäävät seikat on suhteutettava siihen, että valtaosalla väkivaltarikoksista tuomituista vangeista on joko (60 – 80 prosentilla henkirikoksen uusijoista) vakavaksi luonnehdittu persoonallisuushäiriö ja vaikea alkoholiriippuvuus taikka (15 prosentilla henkirikoksen uusijoista) skitsofrenia (Jari Tiihonen, em. teoksessa s. 706). Niin kuin edellä on todettu, vaarallisiksi arvioidaan silti vuosittain vain muutama rikoksentekijä.

Arvio S:n riskistä syyllistyä uudelleen henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen perustuu merkittävästi siihen, että riskiä lisäävänä tekijänä pidetään hänen kyvyttömyyttään hallita päihteiden käyttöään. S:n vaarallisuutta katsotaan lisäävän sen, ettei hänellä ole vapaudessa sellaisia ihmisiä, jotka tukisivat hänen päihteettömyyttään ja näin vähentäisivät uusien väkivaltarikosten vaaraa. Vaarallisuusarvio perustuu siten merkittäviltä osin arvioon siitä, millaisessa ympäristössä S vapauduttuaan todennäköisesti elää. Tulevan ympäristön merkitys kuuluu vaarallisuusarviota tehtäessä ottaa huomioon, mutta toisaalta tämän uhkan syntymiseen voidaan vaikuttaa.

S:n psyykkisten ja päihteiden käyttöön liittyvien ongelmien laadusta ja pysyvyydestä esitetty selvitys ei mielestäni ole niin vakuuttava, että S:ää olisi sen johdosta pidettävä erityisen vaarallisena, kun toisaalta otetaan huomioon riskinarvioinnin pieni erottelukyky ja se, ettei hänellä ole kovin vakavaa rikostaustaa ja että nuorena henkilönä hänen psyykensä ja käyttäytymistapansa eivät ole vielä vakiintuneet. Tämän ja muiden edellä esitettyjen perusteiden vuoksi katson jääneen näyttämättä, että S:ää on pidettävä rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla erityisen vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle ja että hänet olisi määrättävä suorittamaan koko rangaistus vankilassa.

Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Jokela.

Aikaisemmat tuomiot

Alempien oikeuksien tuomiot tässä asiassa

Kysymyksenasettelu

Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa ja vaarallisuuden arviointi

Nuorten rikoksentekijöiden koko rangaistuksen määrääminen suoritettavaksi

Arviointi tässä asiassa

Ehdollisen vankeusrangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi

Oikeusneuvos Jokela:

Selvitys S:n rikoksista, mielentilatutkimuksesta ja käyttäytymisestä vankilassa

Vaarallisuutta koskeva arviointi

Oikeusneuvos Rautio: