KKO:2017:5 – Skuldsanering för privatpersoner

För en gäldenär hade fastställts ett betalningsprogram enligt lagen om skuldsanering för privatpersoner för tiden mellan 20.2.2009 och 19.2.2014. I betalningsprogrammet fanns en bestämmelse om tilläggsprestationsskyldighet. En borgenär yrkade i tingsrätten genom en ansökan som blev anhängig 13.4.2015 att tilläggsprestationer skulle fastställas och betalningsskyldighet bestämmas på grund av gäldenärens ökade inkomster åren 2009 – 2011.

Av de skäl som framgår av avgörandet ansåg Högsta domstolen att man när tilläggsprestationsskyldighet bestämdes för åren i fråga inte skulle tillämpa 35 a § 3 mom. (1123/2014) i lagen om skuldsanering för privatpersoner, vilket hade trätt i kraft 1.1.2015, utan att tilläggsprestationsskyldigheten skulle bestämmas med stöd av det tidigare gällande 3 momentet (1088/2006) i 35 a §.

L om skuldsanering för privatpersoner 35 a § 3 mom

L om skuldsanering för privatpersoner 61 a §

Velalliselle oli vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen maksuohjelma 20.2.2009 ja 19.2.2014 väliselle ajalle. Maksuohjelmassa oli määräys lisäsuoritusvelvollisuudesta. Velkoja vaati käräjäoikeudessa 13.4.2015 vireille tulleella hakemuksella lisäsuoritusten vahvistamista ja maksuvelvollisuuden määräämistä vuosilta 2009 – 2011 velallisen kohonneiden tulojen perusteella.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei kyseisten vuosien lisäsuoritusvelvollisuutta vahvistettaessa tullut soveltaa 1.1.2015 voimaan tullutta yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 35 a §:n 3 momenttia (1123/2014), vaan lisäsuoritusvelvollisuus oli määrättävä aikaisemmin voimassa olleen 35 a §:n 3 momentin (1088/2006) perusteella.

VJL 35 a § 3 mom

VJL 61 a §

L yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta (1123/2014), voimaantulo- ja siirtymäsäännös

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kymenlaakson käräjäoikeuden päätös 25.6.2015, muutoksenhaku Itä-Suomen hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 3.11.2015 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Markku Almgrén ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Riitta-Liisa Rautsi, Heikki Hakkarainen ja Titta Tsupari (eri mieltä).

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B Oy:lle myönnettiin valituslupa.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan seuraavasti:

A:lle vuosilta 2009 – 2011 vahvistettu lisäsuoritusvelvollisuuden kokonaismäärä korotetaan 12 855,67 euroon ja tästä määrästä A:n B Oy:lle maksettavan osuuden määrä korotetaan 2 306 euroon.

Tästä määrästä on vähennettävä A:n B Oy:lle aikaisemmin maksamien lisäsuoritusten määrä 405 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Tuomo Antila ja Tatu Leppänen. Esittelijä Heli Melander.

Perustelut

1. A:lle oli 20.2.2009 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) mukainen maksuohjelma, joka oli alkanut tuona päivänä ja päättynyt 19.2.2014. Maksuohjelma oli niin sanottu nollaohjelma, jossa velallisen maksuvelvollisuus oli kokonaan poistettu maksuvaran puuttumisen vuoksi. Maksuohjelmassa oli kuitenkin määräykset lisäsuoritusvelvollisuudesta muun muassa maksuohjelman aikaisten tulojen kasvun perusteella.

2. A:n tulot olivat kasvaneet vuosina 2009 – 2011. Jo maksuohjelman keston aikana velkaneuvonnassa oli laadittu laskelmat A:n lisäsuoritusvelvollisuudesta tuolta ajalta. A oli maksanut velkojana olleelle B Oy:lle lisäsuorituksia 405 euroa ja 23.7.2014 ilmoittanut, ettei pystynyt maksamaan enempää.

3. B Oy on 13.4.2015 toimittanut käräjäoikeudelle A:n tulojen kasvuun ja velkaneuvonnassa tehtyihin laskelmiin perustuneen lisäsuoritusten vahvistamista ja maksuvelvollisuuden määräämistä koskevan hakemuksen, jossa se on vaatinut, että A:n lisäsuoritusvelvollisuus vahvistetaan 12 855,67 euroksi ja A velvoitetaan suorittamaan tästä B Oy:lle sen velkojen osuutta (17,93 %) vastaava määrä eli 2 306 euroa.

4. Käräjäoikeus on päätöksellään 25.6.2015 hyväksynyt B Oy:n vaatimukset muutoin, mutta todennut, että vuoden 2015 alusta voimaan tulleen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta annetun lain (1123/2014) voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen 5 momentin mukaan myös vuosina 2009 – 2011 saatuihin lisätuloihin perustuvaan lisäsuoritusvelvollisuuteen sovellettiin uuden lain 35 a §:n 3 momenttia siinäkin tapauksessa, että maksuohjelma oli vahvistettu ennen lain voimaantuloa. Velkajärjestelylain uuden 35 a §:n mukaan velallisen lisäsuoritusvelvollisuus oli pienempi kuin aikaisemman lain mukaan. Tällä perusteella käräjäoikeus on vahvistanut A:n lisäsuoritusvelvollisuuden määräksi vuosilta 2009 – 2011 yhteensä 11 195,67 euroa ja siitä B Oy:lle maksettavaksi osuudeksi 2 007,38 euroa.

5. B Oy:n valitettua hovioikeuteen hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Hovioikeus on katsonut, että lain esitöistä ei käynyt ilmi, että voimaantulo- ja siirtymäsäännöstä olisi tarkoitettu tulkita muulla tavoin kuin säännöksen sanamuodon mukaisesti. Näin ollen lisäsuoritusvelvollisuuteen tuli soveltaa 1.1.2015 voimaan tulleita velkajärjestelylain säännöksiä. Hovioikeus on lisäksi todennut, että velkajärjestelylaissa ei ole lisäsuoritusvelvollisuuden kohtuullistamista koskevaa säännöstä ja että lisäsuoritusvelvollisuutta harkittaessa velallisen maksuohjelman päättymisen jälkeiset velallisen maksukyvyssä tapahtuneet muutokset eivät olleet merkityksellisiä. Hovioikeus on katsonut, että asiassa ei ollut edellytyksiä kohtuullistaa A:n lisäsuoritusvelvollisuutta.

6. Korkeimmassa oikeudessa on B Oy:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko A:n vuosina 2009 – 2011 lisääntyneisiin tuloihin perustuvaan lisäsuoritusvelvollisuuteen sovellettava 1.1.2015 voimaan tullutta velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momenttia.

$d6

8. Viimeksi mainitun velkajärjestelylain muutoksen yhteydessä lakiin otettiin myös säännökset lisäsuoritusvelvollisuuden vahvistamisesta. Ne ovat voimassa edelleen ja merkitsevät sitä, että jos velallinen ei maksa lisäsuorituksia oma-aloitteisesti ja velkoja haluaa lisäsuorituksista täytäntöönpanoperusteen tai suoritusten määrästä on riitaa, velkojalla ja myös velallisella itsellään on mahdollisuus hakea tuomioistuimelta lisäsuoritusten vahvistamista ja maksettavaksi määräämistä. Velkajärjestelylain 61 a §:n (1273/2002) mukaan tällainen hakemus voidaan ottaa tutkittavaksi vasta maksuohjelman päättymisen jälkeen, mutta tällöinkin velallinen velvoitetaan maksamaan ne lisäsuoritukset, joiden maksamisesta hänen olisi maksuohjelmassa määrätyllä tavalla tullut huolehtia oma-aloitteisesti jo aikaisemmin.

9. Velallisen tulojen kasvuun perustuvaa lisäsuoritusvelvollisuutta koskevia velkajärjestelylain säännöksiä on siis muutettu lain voimassaoloaikana monta kertaa. Lisäsuoritusvelvollisuuden perusperiaatteet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan vuoden 1997 lainmuutoksesta lähtien: maksuohjelman aikaiseen tulojen nousuun perustuva lisäsuoritusvelvollisuus sisältyy maksuohjelmaan ehdollisena osana velallisen maksuvelvollisuutta, ja velallisella on velvollisuus huolehtia lisäsuoritusten maksamisesta vuosikohtaisen tarkastelun perusteella oma-aloitteisesti laissa säädettyjä laskentaperusteita soveltaen.

10. Kun nykyistä velkajärjestelylain 35 a §:ää vastaava pykälä säädettiin lailla 1273/2002, velallisen tulojen kasvuun perustuvaa lisäsuoritusvelvollisuutta lievennettiin aikaisemmasta muun muassa nostamalla tulorajaa, jonka ylittävältä osin lisäsuoritusvelvollisuus syntyy. Lisäsuoritusvelvollisuuden määrää koskevaa velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momenttia on vuoden 2003 jälkeen muutettu vielä kaksi kertaa, ensin pienentämällä osuutta, joka tulorajan ylittävästä määrästä tuli tilittää velkojille (laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta 1088/2006), ja tämän jälkeen nostamalla tulorajaa (laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta 1123/2014).

11. Viimeisin velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momentin muutos on tullut voimaan 1.1.2015 yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta annetulla lailla 1123/2014. Lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen 5 momentin mukaan, jos velalliselle on vahvistettu lisäsuoritusvelvollisuus tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten nojalla, lisäsuoritusvelvollisuuteen sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2015 tämän lain 35 a §:n 3 momenttia. Asiassa on kysymys tämän siirtymäsäännöksen tulkinnasta.

13. Säännöksen edellä mainittu muotoilu vastaa sitä, miten sovellettavasta laista oli säädetty aiempien lisäsuoritusvelvollisuutta koskeneiden lainmuutosten (lait 1273/2002 ja 1088/2006) yhteydessä. Kaikissa säännöksissä on todettu muutosten voimaantulopäivä ja todettu lisäsuoritusten määrän osalta, että jos velalliselle on vahvistettu lisäsuoritusvelvollisuus kyseisen lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten nojalla, lisäsuoritusvelvollisuuteen sovelletaan määrätystä ajankohdasta lukien mitä uudessa velkajärjestelylain 35 a §:ssä säädetään.

14. Velkajärjestelylain aiempaa muutosta koskeneen lain 1273/2002 esitöissä (HE 98/2002 vp s. 48 – 49) on nimenomaisesti todettu, että siirtymäsäännöksellä ei olisi vaikutuksia ennen lain voimaantuloa syntyneeseen lisäsuoritusvelvollisuuteen ja että lisäsuoritusvelvollisuus lasketaan uusien säännösten perusteella vasta siirtymäsäännöksessä mainitusta ajankohdasta eli kalenterivuodesta 2003 lukien. Hallituksen esityksen mukaan (s. 52) ehdotetut siirtymäsäännökset eivät koskeneet lain voimaantuloa edeltäneiltä vuosilta kertyneitä lisäsuorituksia, joten velkojalle ennen lain voimaantuloa syntynyt saatava pysyi muuttumattomana.

15. Vastaavalla tavalla lain 1088/2006 esitöissä (HE 30/2006 vp s. 14) on todettu muutosten voimaantulosta, että uuden lain säännökset lisäsuorituksesta koskisivat myös velallisia, joille maksuohjelma on vahvistettu ennen lain voimaantuloa. Lisäsuoritusten määrät lasketaan velallisen lisätulojen osalta kalenterivuotta kohden. Tämän vuoksi tulojen osalta lisäsuoritusvelvollisuus laskettaisiin uusien säännösten mukaan kalenterivuodelta 2006 ja sen jälkeiseltä ajalta. Siirtymäsäännöksellä ei olisi vaikutuksia ennen lain voimaantuloa syntyneeseen lisäsuoritusvelvollisuuteen.

$d8

17. Voimassa olevan lain 1123/2014 esitöissä (HE 83/2014 vp s. 76 – 77) todetaan lain voimaantulosta ainoastaan, että uuden lain säännöstä lisäsuoritusvelvollisuuden alarajasta sovellettaisiin, vaikka maksuohjelma on vahvistettu ennen lain voimaantuloa, koska on perusteltua, että lisäsuoritusvelvollisuuden määrä lasketaan kaikkien velallisten osalta samojen perusteiden mukaan. Hallituksen esityksessä (s. 81) todetaan lisäksi, että velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momentin muutoksen on tultava voimaan kalenterivuoden alusta, sillä velallisen maksettavaksi tuleva lisäsuoritusvelvollisuus määräytyy kalenterivuosittain.

18. Viimeisimmässä velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momentin muutoksessa on kysymys asiallisesti samanlaisesta lisäsuoritusvelvollisuuden asteittaisesta lieventämisestä kuin aikaisemmissa kyseisen lainkohdan muutoksissa. Muutossäädösten voimaantulo- ja siirtymäsäännökset on muotoiltu yhdenmukaisella tavalla, eikä nyt kysymyksessä olevasta säännöksestä tai sen esitöistä ilmene, että siirtymäsäännökselle olisi tarkoitettu antaa toisenlainen sisältö kuin aikaisemmin. Hallituksen esityksessä (HE 83/2014 vp s. 29 ja 81) on päinvastoin todettu, että lisäsuoritusjärjestelmän perusperiaatteet säilyisivät ennallaan ja että lisäsuoritusvelvollisuus määräytyisi kalenterivuosittain.

$da

$db

21. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että voimassa olevan lain 1123/2014 voimaantulo- ja siirtymäsäännöksellä tarkoitetaan, että uutta velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momenttia sovelletaan vain 1.1.2015 jälkeen saatuihin lisätuloihin perustuvan lisäsuoritusvelvollisuuden määrittelemiseen.

22. B Oy:n vaatimuksen perusteena oleva A:n vuosien 2009 – 2011 tulojen nousu on riidaton. Vaatimus perustuu laskelmaan, jossa lisäsuoritukset on laskettu 1.1.2007 voimaan tullutta velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momenttia (1088/2006) soveltaen. Asiassa ei ole esitetty väitteitä velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momentissa tarkoitetuista kyseisten vuosien lisääntyneistä tulonhankkimismenoista tai muista välttämättömistä menoista. B Oy:n vuosiin 2009 – 2011 kohdistuvaa lisäsuoritusvelvollisuutta koskevassa vaatimuksessa on lisäksi otettu vähennyksenä huomioon maksuohjelman kyseisten vuosien negatiivinen maksuvara.

23. A on katsonut, että lisäsuoritusvelvollisuuden korottamista koskeva B Oy:n vaatimus on hänen nykyiseen tulotasoonsa nähden kohtuuton. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden lausumilla perusteilla mahdollisuutta A:n lisäsuoritusvelvollisuuden kohtuullistamiseen ei ole.

24. Lisäsuoritusvelvollisuus on siten vahvistettava B Oy:n vaatimuksen mukaiseksi 12 855,67 euroksi, josta A on velvoitettava suorittamaan B Oy:lle sen velkojen osuutta vastaava, maksamatta oleva osuus.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Velallisen lisäsuoritusvelvollisuutta koskevan sääntelyn kehittyminen

Muutoksia koskeva voimaantulo- ja siirtymäsääntely

Johtopäätökset velkajärjestelylain muuttamisesta annetun lain 1123/2014 siirtymäsäännöksen tulkinnasta

Arviointi tässä asiassa