KKO:2018:48 – Skiljeförfarande

Käranden hade i ett skiljeförfarande yrkat skadestånd av svaranden. Svaranden hade i sitt svaromål motsatt sig yrkandet såsom ogrundat utan att uttala sig preciserat om det yrkade beloppet. Först i sin avslutande skriftliga inlaga efter den muntliga förhandlingen hade svaranden anfört att det belopp som yrkades i käromålet innehöll sådana poster som han inte kunde ha ansvar för på de grunder som anförts i käromålet. Skiljemannen hade låtit bli att beakta svarandens anmärkningar om det yrkade beloppet, eftersom de hade framförts först i den avslutande inlagan.

Skiljemannen ansågs inte ha försummat att på det sätt som avses i 41 § 1 mom. lagen om skiljeförfarande bereda parterna erforderlig möjlighet att föra sin talan. Skiljedomen upphävdes inte.

L om skiljeförfarande 41 § 1 mom 4 punkten

Kantaja oli välimiesmenettelyssä vaatinut vastaajalta vahingonkorvausta. Vastaaja oli vastauksessaan vastustanut vaatimusta perusteettomana lausumatta yksilöidysti vaatimuksen määrästä. Vasta suullisen käsittelyn jälkeen toimittamassaan kirjallisessa loppulausunnossa vastaaja oli esittänyt, että kanteessa vaadittuun määrään sisältyi sellaisia eriä, joista hän ei voinut olla vastuussa kanteessa esitetyillä perusteilla. Välimies oli jättänyt vastaajan vaatimuksen määrää koskevat huomautukset huomiotta, koska ne oli esitetty vasta loppulausunnossa.

Välimiehen ei katsottu laiminlyöneen varata välimiesmenettelystä annetun lain 41 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla asianosaisille tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa. Välitystuomiota ei kumottu.

L välimiesmenettelystä 41 § 1 mom 4 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.

E vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jarmo Littunen, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Juha Mäkelä. Esittelijä Mia Hoffrén.

Asian tausta

A oli toiminut M Oy:n ja M Oü:n toimitusjohtajana. Johtajasopimuksen mukaan sopimukseen liittyvät riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä. A:n toimi yhtiöiden toimitusjohtajana oli päättynyt vuonna 2011.

M Oy ja M Oü olivat 21.6.2012 aloittaneet A:ta vastaan välimiesmenettelyn. Yhtiöt olivat siirtäneet 28.1.2013 kaikki vaatimuksensa pääomistajalleen E Group Plc:lle (jäljempänä E) siten, että välimiesmenettelyn osapuoliksi tulivat E ja A.

Välimiesmenettely ja välitystuomio 15.12.2013

E oli välimiesmenettelyssä esittänyt ensimmäisenä kannevaatimuksenaan, että A velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta 49 897,92 euroa. A oli toimiessaan M Oy:n toimitusjohtajana tehnyt lainvastaisia päätöksiä matkakuluista, lisäeduista ja niiden käsittelystä M Oy:n kirjanpidossa. A:n menettelyn vuoksi M Oy:n maksettavaksi oli määrätty veronkorotuksia, lisäveroja ja viivästysseuraamuksia vuosilta 2009 ja 2010. Veronkorotusten, lisäverojen ja viivästyskorkojen määrä oli verohallituksen kahdeksan päätöksen yhteenvedon, verohallituksen verolaskurin ja tilintarkastajan muistion mukaan 49 897,92 euroa.

A oli vastustanut vastauksessaan vaatimusta perusteettomana lausumatta yksilöidysti sen määrästä.

Suullisen käsittelyn jälkeen antamassaan kirjallisessa loppulausunnossa A oli esittänyt, että E:n vahingonkorvausvaatimukseen sisältyi sellaisia eriä, joista hän ei voinut olla vastuussa. E:n vaatimukseen sisältyi korkoja, jotka olivat suurempia kuin verotuspäätöksissä määrätyt korot. Lisäksi vaatimukseen sisältyi eriä, jotka liittyivät huonekalujen hankinnan arvonlisäveron vähentämiseen sekä arpajaisveroon, vaikka E ei ollut näyttänyt eikä edes väittänyt, että A olisi vastuussa virheellisestä arvonlisäveron vähentämisestä tai arpajaisverosta. A oli sen vuoksi esittänyt, että vahingon oikea määrä oli asiassa esitettyjen todisteiden perusteella 40 879,87 euroa.

E oli vaatinut, että A:n vahingon määrää koskevat väitteet jätettäisiin huomioon ottamatta, koska A oli laiminlyönyt vahingon määrän kiistämisen menettelyn varhaisessa vaiheessa.

Välimiesoikeus ei ollut ottanut A:n vahingonkorvauksen määrässä huomioon lausumaa, koska se oli esitetty vasta loppulausunnossa. Välimiesoikeus oli velvoittanut A:n suorittamaan E:n vaatiman määrän.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että välitystuomio kumotaan ensisijaisesti siltä osin kuin A on velvoitettu suorittamaan E:lle 9 018,05 euroa ja tähän liittyvät korot; toissijaisesti siltä osin kuin siinä on hyväksytty E:n ensimmäinen kannevaatimus ja viimesijaisesti kokonaisuudessaan. Välimiesoikeus ei ollut varannut A:lle tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa, kun se oli jättänyt ottamatta huomioon A:n loppulausumassaan vahingon määrästä esittämän.

Käräjäoikeuden tuomio 3.9.2015 nro 15/37401

Käräjäoikeus totesi, että välimies oli antanut oikeudenkäyntiin liittyviä määräyksiä muun muassa menettelyn aikataulusta. Osapuolet olivat toimittaneet kirjallisen aineistonsa välimiehelle 28.6. ja 11.11.2013 välisenä aikana, ja suullisessa käsittelyssä 22.10. – 25.10.2013 oli kuultu A:ta sekä neljää muuta henkilöä. A:lla oli siten menettelyn aikana ollut riittävä tilaisuus esittää kiistämisensä perusteet tyhjentävästi sekä perusteen että määrän osalta, mutta hän ei ollut käyttänyt tätä tilaisuutta hyväkseen.

Käräjäoikeus katsoi, että välimiehen kirjauksista ilmeni, että osapuolet olivat tosiasiassa sopineet prekluusiosta. Jos välimies olisi hyväksynyt A:n loppulausunnossaan esittämän, olisi myös E:lle tullut antaa mahdollisuus esittää vasta-argumenttinsa ja mahdollisesti todistelua, jolloin välimiesmenettely olisi viivästynyt vastoin alkuperäistä tarkoitusta.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n ensisijaisen vaatimuksen eikä antanut lausuntoa toissijaisesta ja viimesijaisesta vaatimuksesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Heikki Paimio.

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.11.2016 nro 1648

A valitti hovioikeuteen ja vaati käräjäoikeudessa esittämiensä vaatimusten hyväksymistä. E vaati valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, ettei A ollut nimenomaisesti ottanut kantaa vaatimuksen määrään ennen suullista käsittelyä toimittamissaan kirjelmissä eikä suullisessa käsittelyssä. Välimiesmenettelyssä ei ollut prosessinjohdollisesti kiinnitetty huomiota siihen, mitä A lausuu vaatimuksesta määrällisesti, eikä A:ta ollut vaadittu tarkentamaan lausumaansa. Tällaisessa tilanteessa voitiin katsoa jääneen epäselväksi, oliko vaatimus ollut määrältään riidaton vai siten riitainen, että siihen tultaisiin ottamaan kantaa asiassa esitetyn todistelun jälkeen. Määrän riitaisuus olisi voitu prosessinjohdollisin keinoin selvittää ennen suullista käsittelyä verrattain helposti.

Toisaalta asiassa oli annettu selvä prosessiaikataulu, jonka mukaan asianosaisten oli tullut esittää omat näkemyksensä ensin kirjallisesti, minkä jälkeen asiaa oli käsitelty suullisessa käsittelyssä. Lopuksi oli vielä ollut mahdollisuus esittää kirjallinen loppulausuma. Aikataulua koskevalla määräyksellä oli pyritty turvaamaan välimiesmenettelyn joutuisuutta, ja aikataulusuunnitelma oli mahdollistanut asianosaisten varautumisen siihen, että asia tulee riittävässä laajuudessa ajettua välimiesmenettelyssä.

Vaikka välimies ei ollut antanut yksiselitteistä prekluusio-määräystä, asianosaisille oli kuitenkin tullut olla selvää, että heidän vaatimustensa ja niiden perusteiden olisi tullut olla esitetty ennen todistelun ilmoittamiselle asetettua määräpäivää. Aikataululla ja kirjallisilla lausumakierroksilla oli pyritty varmistumaan siitä, että kaikki riitaiset kysymykset olivat selvillä ennen suullista käsittelyä. Asianosaisten ennakoitavissa oli ollut, että suullisen käsittelyn jälkeen esitettävät mahdolliset tarkennukset saattaisivat jäädä huomioon ottamatta, jos ne johtaisivat menettelyn viivästymiseen ja jos tarkennuksen esittämiselle käsittelyn myöhäisessä vaiheessa ei olisi esittää painavia perusteita.

A:lla oli ollut mahdollisuus riitauttaa vaatimus myös korvausmäärän osalta vastineessaan tai ennen suullista käsittelyä antamassaan lausumassa. Se, että A ei ollut ottanut kantaa vaatimuksen määrään, oli voinut johtaa siihen, että E oli pitänyt vaatimusta määrän osalta riidattomana, ja vaikuttaa asian ajamiseen suullisessa käsittelyssä. A ei ollut esittänyt sellaista hyväksyttävänä pidettävää syytä, jonka nojalla kiistäminen olisi ollut perusteltua esittää vasta loppulausumassa.

Hovioikeus katsoi, että A:lle ei ollut jätetty varaamatta tarpeellista tilaisuutta asiansa ajamiseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Jouko Rantanen ja Maija Nyyssönen. Esittelijä Heidi Paananen.

Perustelut

1. M Oy ja M Oü, jotka sittemmin ovat siirtäneet vaatimuksensa E Group Plc:lle (jäljempänä E), ovat 21.6.2012 aloittaneet välimiesmenettelyn entistä toimitusjohtajaansa A:ta vastaan. Johtajasopimukseen sisältyneen välityslausekkeen mukaan sopimuksesta johtuvat riidat oli ratkaistava Suomen Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä.

2. Välimiesmenettelyn aikana välimies on päättänyt osapuolten sopiman mukaisesti prosessiaikataulusta. Prosessiaikataulussa on ollut määräyksiä muun muassa määräpäivistä, joihin mennessä osapuolten on annettava kirjelmänsä ja esitettävä todisteensa, sekä suullisen käsittelyn ajankohdasta. Aikataulun mukaan kummankin osapuolen on ollut määrä toimittaa kaksi kirjelmää ennen suullista käsittelyä sekä kirjallinen loppulausunto ja lausuma vastapuolen oikeudenkäyntikuluista suullisen käsittelyn jälkeen.

3. E on kannekirjelmässään 28.6.2013 vaatinut muun ohella, että A velvoitetaan maksamaan sille vahingonkorvauksena 49 897,92 euroa. Se on esittänyt perusteena vaatimukselleen, että A oli M Oy:n toimitusjohtajana tehnyt lainvastaisia päätöksiä matkakuluista ja lisäeduista sekä niiden käsittelystä kirjanpidossa. A:n menettelyn vuoksi M Oy:n maksettavaksi oli määrätty veronkorotuksia, lisäveroja ja viivästysseuraamuksia vuosilta 2009 ja 2010. Selvityksenä vaatimuksen määrästä E on esittänyt laskelman lisäveroista ja viivästysseuraamuksista, verotuspäätöksiä sekä tulosteen verolaskurista.

4. A on vastauskirjelmässään 23.8.2013 vastustanut E:n vaatimuksia perusteettomina. Vaatimuksen määrän osalta hän on esittänyt, että vaaditusta määrästä tulisi vähentää E:n saama korkohyöty. Muilta osin A ei ole käsitellyt vaatimuksen määrää vastauksessaan eikä myöskään toisessa ennen suullista käsittelyä antamassaan kirjelmässä.

5. A on suullisen käsittelyn jälkeen antamassaan kirjallisessa loppulausunnossa 5.11.2013 esittänyt, että tietyt viivästysseuraamukset E:n vahingonkorvausvaatimuksessa oli laskettu virheellisesti ja että korvausvaatimukseen sisältyi veroseuraamuksia myös sellaisista toimista, joista hän ei voinut olla vastuussa E:n korvausvaatimuksensa tueksi vetoamilla perusteilla. A on katsonut, että vahingon oikea määrä olisi asiassa esitettyjen todisteiden perusteella 40 879,87 euroa. E on puolestaan omassa loppulausunnossaan vaatinut, ettei välimiesoikeus saa ottaa huomioon A:n loppulausunnossa esittämiä väitteitä.

6. Välimiesoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan E:lle sen vaatiman määrän. Välitystuomion perustelujen mukaan A:n vahingon määrästä esittämiä huomautuksia ei ole otettu huomioon, koska ne on esitetty vasta loppulausunnossa.

7. A on kanteessaan vaatinut välitystuomion kumoamista joko osittain tai kokonaan katsoen, että hänelle ei ollut varattu tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa, koska hänen loppulausunnossaan vahingon määrästä esittämänsä huomautukset oli jätetty huomiotta. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet kanteen.

8. Asiassa on A:n valituksen johdosta ratkaistava, onko välimies jättäessään A:n loppulausunnossa esittämät väitteet huomiotta laiminlyönyt varata A:lle tarpeellisen tilaisuuden asiansa ajamiseen siten, että välitystuomio on kumottava.

10. Välitystuomio voidaan välimiesmenettelylain 41 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla kumota, jos välimiehet eivät ole varanneet asianosaiselle tarpeellista tilaisuutta asiansa ajamiseen. Välimiesmenettelylain esitöiden mukaan säännös edellyttää, että asianosaisella on mahdollisuus paitsi esittää omat vaatimuksensa, niiden perusteet ja todisteet myös lausua mielensä vastapuolen vaatimuksista, niiden perusteista ja todisteista. Säännöksen kannalta riittävää on, että asianosaiselle varataan tilaisuus tulla kuulluksi. Tilaisuuden käyttämättä jättäminen ei estä välimiehiä ratkaisemasta asiaa (HE 202/1991 vp s. 19).

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:77 (kohta 10) todennut, että välimiesmenettelyn käyttökelpoisuus kaupallisten erimielisyyksien ratkaisemisessa riippuu olennaisesti välitystuomion sitovuudesta ja täytäntöönpantavuudesta. Siksi perusteita, joilla välitystuomion pätevyys voidaan riitauttaa, on niin välimiesmenettelyn kansallisessa kuin kansainvälisessäkin sääntelyssä pyritty rajoittamaan. Vain laissa mainitut selvät muotovirheet sekä verraten karkeat menettelyvirheet voivat aiheuttaa välitystuomion mitättömyyden tai kumoamisen moitekanteen johdosta.

12. Korkein oikeus on edellä mainitussa ratkaisussaan (kohta 14) katsonut, että välimiesmenettelylain 41 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainittu pätemättömyysperuste on tarkoitettu kattamaan ne tilanteet, joissa asianosaiselta evätään tilaisuus osallistua oikeudenkäyntiin tai siinä täysipainoisesti ajaa asiaansa. Asianosaisten perusoikeuksiin myös välimiesmenettelyssä kuuluu oikeus olla läsnä asiaa käsiteltäessä, oikeus saada tieto oikeudenkäyntiaineistosta ja mahdollisuus sitä kommentoida sekä itse esittää näyttöä ja perusteluja kantansa tueksi.

13. A on katsonut, ettei hänelle ole varattu tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa, koska välimies on välimiesmenettelylain 25 §:n 2 momentin vastaisesti jättänyt ottamatta huomioon hänen loppulausunnossaan esittämänsä huomautukset.

14. Välimiesmenettelylain 25 §:n 2 momentin mukaan asianosainen saa välimiesmenettelyn aikana muuttaa tai täydentää vaatimuksiaan ja niiden perusteita, jollei asian ratkaiseminen tällaisen toimen johdosta kohtuuttomasti viivästy. Pykälän 3 momentin mukaan 2 momenttia on noudatettava ainoastaan, jos asianosaiset eivät ole toisin sopineet.

15. Korkein oikeus toteaa, että välimiesmenettely perustuu pitkälti sopimusvapauteen. Pääsääntönä on, että riidan osapuolet saavat keskenään sopia noudatettavista menettelytavoista. Välimiesmenettelyä ei ole laissa yksityiskohtaisesti säännelty, vaan tarkoituksena on, että osapuolet ja välimiehet voivat määrittää, millä tavalla kyseistä riitaa on tarkoituksenmukaista käsitellä. Välimiesmenettelylain menettelysäännökset ovat suurelta osin tahdonvaltaisia. Jollei laissa säädetä menettelytavasta tai jolleivät asianosaiset ole muuta sopineet, jää määräysvalta välimiesmenettelylain 23 §:stä ilmenevän mukaisesti välimiehille. Menettelystä päättäessään välimiesten on otettava huomioon asianosaisten tasapuolisen kohtelun sekä joutuisuuden vaatimukset.

16. Välimiesmenettelylain 22 §:ään sisältyy kuitenkin pakottava asianosaisen kuulemista koskeva säännös, jonka mukaan välimiesten on varattava asianosaisille tarpeellinen tilaisuus ajaa asiaansa. Lain esitöistä ilmenevällä tavalla kyseessä on yleisprosessuaalinen oikeusturvaperiaate, jonka noudattamisesta ei voida välimiesmenettelyssäkään tinkiä. Kuulemisperiaatteen rikkominen muodostaa välitystuomion kumoamisperusteen (HE 202/1991 vp s. 5 ja 19).

17. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, ettei sovittu prosessiaikataulu ole sisältänyt sellaisia prekluusiota koskevia määräyksiä, jotka olisivat rajoittaneet uusien väitteiden esittämisen ajankohtaa. Tällainen, välimiesmenettelylaista poikkeava kielto olisi edellyttänyt selvää ja asianosaisten hyväksymää määräystä. Asiassa ei ole väitettykään, että noudatettaviksi sovitut Keskuskauppakamarin välityslautakunnan säännöt vuodelta 1993 sisältäisivät määräyksiä, joilla poiketaan välimiesmenettelylain säännöksistä siitä, milloin ja millä edellytyksillä vaatimuksia voidaan menettelyn aikana muuttaa tai täydentää.

18. Korkein oikeus toteaa, että sen arvioiminen, viivästyisikö asian ratkaiseminen välimiesmenettelylain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun prosessitoimen vuoksi kohtuuttomasti, kuuluu välimiehille. Kohtuuttomuuden arviointi edellyttää välimiehiltä tapauskohtaista harkintaa. Välimiehillä on laaja harkintavalta sen suhteen, miten prosessitoimen sallimisen puolesta ja sitä vastaan puhuvia tekijöitä painotetaan. Heidän on myös jatkotoimia ja niistä aiheutuvaa viivettä arvioidessaan otettava huomioon kuulemisperiaate sekä asianosaisten tasapuolisen kohtelun ja joutuisuuden vaatimukset.

19. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen perusteeksi välitystuomion kumoamiselle ei riitä se, että moitekannetta käsittelevä tuomioistuin arvioisi viivästyksen kohtuuttomuutta toisin kuin välimiehet. Edellytyksenä välitystuomion kumoamiselle on sen sijaan, että kuulemisperiaatetta on rikottu niin, että asianosaiselta on tämän seurauksena evätty tarpeellinen tilaisuus ajaa asiaansa.

20. A, joka on jo vastauksessaan vaatinut vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä perusteettomana, ei ole välimiesmenettelyn aikana muuttanut vaatimuksiaan. Hän on kuitenkin loppulausunnossaan täydentänyt kiistämisensä perusteita kohdassa 5 selostetulla tavalla.

$eb

22. Sovitulla prosessiaikataululla on pyritty jäsentämään menettelyä niin, että riitaiset kysymykset saadaan selville kirjallisessa vaiheessa, jolloin ne voidaan ottaa huomioon todisteita valittaessa ja asian suullisessa käsittelyssä. Koska kysymys välimiesmenettelylain 25 §:n 2 momentin tulkinnasta on kohdassa 18 todetuin tavoin kuulunut välimiesoikeuden harkintavallan piiriin, A on voinut varautua siihen, että myöhemmässä vaiheessa esitettävät huomautukset voidaan jättää niistä aiheutuvan viivytyksen vuoksi huomioon ottamatta. Välimiehen prosessuaalista ratkaisua ei siten voida pitää ennakoimattomana tai yllättävänä.

23. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei välimiehen päätös jättää vasta loppulausunnossa esitetyt huomautukset huomioon ottamatta ole sillä tavoin heikentänyt A:n mahdollisuutta ajaa asiaansa, että välitystuomion kumoamiseen olisi välimiesmenettelylain 41 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen peruste.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Välitystuomion kumoamisen edellytyksistä

Asian arviointi ja Korkeimman oikeuden kannanotot