KKO:2021:40 – Tvångsmedel

A hade häktats som misstänkt för dataintrång och betalningsmedelsbedrägeri. Vid den nya behandlingen av häktningsärendet hade överkonstapel B varit närvarande som förordnad av undersökningsledaren och vid sammanträdet muntligen framfört en ny häktningsgrund. Tingsrätten hade beslutat att A skulle häktas även för narkotikabrott.

En överkonstapel är inte en anhållningsberättigad tjänsteman och B hade inte heller rätt att framställa ett nytt häktningsyrkande på den grunden att han vid sammanträdet förde talan i egenskap av förordnad av en behörig tjänsteman. A:s rätt att försvara sig hade kränkts när han inte före behandlingen av häktningsärendet hade tillställts ett skriftligt häktningsyrkande. A hade således häktats i strid med tvångsmedelslagen.

TvångsmedelsL 2 kap 9 § 1 mom

TvångsmedelsL 2 kap 15 §

TvångsmedelsL 3 kap 2 § 1 mom

TvångsmedelsL 3 kap 3 § 1 mom

TvångsmedelsL 3 kap 6 § 1 mom

A oli vangittu epäiltynä tietomurrosta ja maksuvälinepetoksesta. Kun vangitsemisasiaa käsiteltiin uudelleen, läsnä oli ollut tutkinnanjohtajan määräämänä ylikonstaapeli B, joka oli istunnossa suullisesti esittänyt uuden vangitsemisperusteen. Käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangittavaksi myös huumausainerikoksesta.

Ylikonstaapeli ei ole pidättämiseen oikeutettu virkamies, eikä B:llä ollut oikeutta tehdä uutta vangitsemisvaatimusta myöskään sillä perusteella, että hän käytti istunnossa puhevaltaa toimivaltaisen virkamiehen määräämänä. A:n puolustautumisoikeuksia oli loukattu, kun hänelle ei ollut ennen vangitsemisasian käsittelyä toimitettu kirjallista vangitsemisvaatimusta. A oli siten vangittu pakkokeinolain vastaisesti.

PakkokeinoL 2 luku 9 § 1 mom

PakkokeinoL 2 luku 15 §

PakkokeinoL 3 luku 2 § 1 mom

PakkokeinoL 3 luku 3 § 1 mom

PakkokeinoL 3 luku 6 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että vangitsemismääräys poistetaan epäillyn huumausainerikoksen osalta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario C vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

A:n vangitsemiselle epäiltynä huumausainerikoksesta ei ole ollut laillisia edellytyksiä.

A on sittemmin vapautettu tutkintavankeudesta. Tämän vuoksi lausunnon antaminen hänen muutoksenhakemuksestaan enemmälti raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Mika Huovila ja Lena Engstrand. Esittelijä Lauri Länsman.

Oulun käräjäoikeuden päätös 12.6.2020 nro 20/769

Käräjäoikeus oli 28.5.2020 vanginnut A:n todennäköisin syin epäiltynä tietomurrosta ja maksuvälinepetoksesta.

A pyysi vangitsemisasian uudelleen käsittelyä ja vaati, että hänet vapautetaan. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario C:n määräämänä käsittelyssä läsnä ollut ylikonstaapeli B vastusti A:n vaatimusta ja vaati lisäksi, että A määrätään vangittavaksi myös todennäköisin syin epäiltynä huumausainerikoksesta.

Käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna tietomurrosta ja maksuvälinepetoksesta. Lisäksi käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi myös huumausainerikoksesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Sari Leppäluoto.

A kanteli hovioikeuteen ja vaati, että hänet vapautetaan tai että määräys vangitsemisesta joka tapauksessa poistetaan epäillyn huumausainerikoksen osalta, koska vangitsemisvaatimusta ei ollut esitetty pakkokeinolain mukaisella tavalla.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, kun suullisesti esitettyä vangitsemisvaatimusta ei ollut toimitettu pakkokeinolain 3 luvun 3 §:n 1 momentin edellyttämin tavoin viipymättä kirjallisesti käräjäoikeuteen. A oli kuitenkin ollut käsittelyssä läsnä puolustajansa kanssa. A oli myös kiistänyt epäillyn huumausainerikoksen osalta yleisten edellytysten täyttymisen ja vedonnut erityisten edellytysten osalta samoihin seikkoihin kuin muiden epäiltyjen tekojen osalta. A:n puolustaja oli voinut käsittelyn yhteydessä tarvittaessa pyytää lisäaikaa uuteen vangitsemisvaatimukseen vastaamista varten. A:n oli siten katsottava saaneen riittävän tilaisuuden perehtyä myös uuden epäillyn teon perusteella esitettyyn vangitsemisvaatimukseen. Käräjäoikeus oli lisäksi uudelleen käsittelyä koskevassa päätöksessään kirjannut uuden vangitsemisvaatimuksen sisällön ja lausunut perusteluissaan, miksi asiassa oli katsottu olevan syitä A:n määräämiseksi vangittavaksi myös huumausainerikoksesta.

Hovioikeus katsoi, että A oli voitu määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna tietomurrosta ja maksuvälinepetoksesta ja määrätä vangittavaksi myös huumausainerikoksesta. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kamppinen (eri mieltä), Virve Salo ja Terhi Mokko.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kamppinen katsoi, että suullisesti tehty vangitsemisvaatimus olisi pitänyt vahvistaa kirjallisesti ennen sen käsittelyyn ottamista. Pakkokeinolain muotosäännökset olivat olemassa oikeusvarmuuden ja oikeusturvan toteutumisen vuoksi, eikä niitä voinut tarkoituksenmukaisuussyistä tulkita joustavasti. Eri mieltä ollut jäsen poisti käräjäoikeuden määräyksen A:n vangitsemisesta huumausainerikoksen perusteella.

Perustelut

2. Käräjäoikeus on hylännyt A:n vaatimuksen päästä vapaaksi. Tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion sijasta käräjäoikeuden istunnossa on ollut läsnä hänen määräämänsä virkamies, ylikonstaapeli B. Ylikonstaapeli B:n suullisesti esittämän vaatimuksen perusteella käräjäoikeus on määrännyt, että A vangitaan todennäköisin syin epäiltynä myös huumausainerikoksesta.

3. Kantelussaan hovioikeudelle A on muun muassa vaatinut, että huumausainerikokseen perustuva vangitsemismääräys poistetaan, koska vaatimusta ei ollut esitetty kirjallisesti. Hovioikeus on hylännyt kantelun.

4. A on Korkeimmalle oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut huumausainerikokseen perustuvan vangitsemismääräyksen poistamista, koska vangitsemisvaatimusta ei ollut esitetty kirjallisesti niin kuin pakkokeinolaissa edellytetään.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko epäiltyyn huumausainerikokseen perustuva vangitsemismääräys annettu lain mukaisesti menetellen. Ennen sen arvioimista, voidaanko uusi vangitsemisen peruste esittää käräjäoikeuden istunnossa ilman kirjallista vangitsemisvaatimusta, Korkein oikeus ottaa viran puolesta tutkittavakseen, onko vangitsemisvaatimus ollut toimivaltaisen virkamiehen tekemä.

7. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saa vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta määrätä rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangittavaksi saman luvun 5 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin. Pakkokeinolain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnan aikana vangitsemisvaatimuksen tekee pidättämiseen oikeutettu virkamies. Pidättämiseen oikeutetuista virkamiehistä säädetään puolestaan lain 2 luvun 9 §:ssä.

8. Tuomioistuinmenettelyä koskevan pakkokeinolain 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vangitsemisvaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä asiaan perehtyneen virkamiehen on oltava läsnä vaatimusta käsiteltäessä. Määrätty virkamies voi käyttää vangitsemisvaatimuksen tehneen virkamiehen puhevaltaa siltä osin kuin käyttämistä ei ole rajoitettu vaatimuksessa.

9. Sanotun säännöksen nojalla vangitsemisvaatimuksen tekijän puolesta esiintyvällä virkamiehellä ei ole oikeutta tehdä vangitsemisasiassa uusia vaatimuksia, ellei hän itse kuulu vangitsemisvaatimuksen tekemiseen oikeutettuihin virkamiehiin. Tämä ilmenee kysymyksessä olevaa lainkohtaa koskevista hallituksen esityksen perusteluista, joiden mukaan vangitsemisvaatimuksen tehneen virkamiehen määräämä virkamies ei voi käyttää pidättämiseen oikeutetun virkamiehen puhevaltaa vangitsemisvaatimusta laajemmin. Hän ei voisi esittää vangitsemiselle sellaista 2 luvun 5 tai 11 §:ssä tarkoitettua perustetta, joka ei ole sisältynyt vangitsemisvaatimukseen. Tältä osin olisi kysymys sellaisesta vaatimisesta, johon olisi 2 §:n mukaan oikeutettu vain pidättämiseen oikeutettu virkamies (HE 222/2010 vp s. 253).

10. Käräjäoikeus ja A:n asiamies ovat ymmärtäneet, että ylikonstaapeli on vangitsemisasian käsittelyssä esittänyt uuden, huumausainerikosepäilyyn perustuneen vangitsemisvaatimuksen. Asiassa nyttemmin saadun selvityksen mukaan uuden vangitsemisperusteen esittäminen ei ole perustunut rikoskomisarion päätökseen eikä hänen antamiinsa ohjeisiin. Korkein oikeus toteaa, että pidättämiseen oikeutettu virkamies ei voi siirtää toiselle virkamiehelle tämän kaltaista toimivaltaa. Koska ylikonstaapeli B ei ole pakkokeinolain 2 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetty pidättämiseen eikä siten myöskään vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutettu virkamies, hänellä ei ole ollut toimivaltaa esittää vangitsemiselle uutta perustetta.

11. Kantelu on perustunut siihen, että vangitsemisvaatimus on esitetty virheellisessä muodossa. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vangitsemisvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Vaatimus pidätetyn vangitsemisesta saadaan tehdä myös suullisesti tai puhelimitse. Näin tehty vaatimus on viipymättä toimitettava kirjallisesti. Lain 2 luvun 15 §:n mukaan vangitsemisvaatimuksesta on viipymättä ilmoitettava pidätetylle ja hänen avustajalleen. Heille on viipymättä toimitettava kirjallinen vangitsemisvaatimus.

12. Pakkokeinolakia koskevassa hallituksen esityksessä on lausuttu, että nimenomaan kirjallisesta vaatimuksesta vangitsemisvaatimuksen perusteet ilmenevät riittävästi ja selkeästi. Lisäksi pakkokeinolain 3 luvun 3 §:stä on todettu, että kirjallisessa muodossa olevan vaatimuksen tulisi olla siinä määrin kattava, että ilman vangitsemisistunnossa esiin tulevia uusia seikkoja vaatimusta ei tarvitsisi merkittävästi täydentää. Tämä edistää vangittavaksi vaaditun mahdollisuuksia vastata vangitsemisvaatimukseen (HE 222/2010 vp s. 251 ja 252).

13. Kirjallinen vangitsemisvaatimus ja sen toimittaminen tuomioistuimelle ja vangittavaksi vaaditulle ennen pakkokeinoasian istuntoa turvaavat vastaajan puolustautumismahdollisuuksia ja kontradiktorisen periaatteen toteutumista vangitsemisoikeudenkäynnissä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että vangitsemisoikeudenkäynnissä tulee varmistua kontradiktorisen periaatteen toteutumisesta (Mooren v. Saksa, suuri jaosto, 9.7.2009, kohta 124 ja siinä viitatut ratkaisut).

14. Kirjallisen vangitsemisvaatimuksen toimittamatta jättäminen on johtanut siihen, että A:lla ei ole ollut lain edellyttämää mahdollisuutta valmistella puolustustaan ja ottaa kantaa vangitsemisvaatimuksen perusteena oleviin seikkoihin. Riittävää ei ole, että A:lla on ollut apunaan puolustaja ja että hänellä on vangitsemisasian käsittelyn yhteydessä ollut mahdollisuus vastata uuteen vaatimukseen (ks. vastaavasti syyteasian osalta KKO 2014:25).

15. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että kirjallisen muodon vaatimus edistää laajemminkin selkeyttä ja varmuutta summaarisesti käsiteltävissä vangitsemisoikeudenkäynneissä. Tässä tapauksessa toimivallan puuttuminen ja sen havaitsematta jääminen ovat voineet osaltaan liittyä siihen, että käräjäoikeus on sallinut uuden vangitsemisperusteen esittämisen suullisesti istunnossa.

16. Korkein oikeus toteaa, että A:ta koskevaa huumausainerikokseen perustuvaa uutta vangitsemisvaatimusta ei olisi tullut ottaa tutkittavaksi, koska sitä ei ollut tehnyt vangitsemisvaatimuksen tekemiseen oikeutettu virkamies. A:ta ei olisi tullut vangita huumausainerikoksesta myöskään sen vuoksi, että vangitsemista koskeva vaatimus oli esitetty suullisesti vangitsemisasiaa käsiteltäessä eikä vangitsemisvaatimusta ollut ennalta toimitettu kirjallisesti A:lle.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Vangitsemisvaatimuksen tekijä

Vangitsemisvaatimuksen tekemisestä

Korkeimman oikeuden johtopäätös