KKO:2022:70 – Sexualbrott

A, som vid gärningstidpunkten var 20 år och B som var 15 år, hade sällskapat och flera gånger i samförstånd haft samlag.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att gärningen inte hade kränkt B:s sexuella självbestämmanderätt och att det på det sätt som avses i 20 kap. 7 a § strafflagen inte rådde någon stor skillnad i ålder mellan parterna. Med beaktande av B:s ålder och företedd utredning om arten av parternas förhållande hade B också på ett jämbördigt sätt kunnat besluta om att delta i samlagen och därför ansågs det inte föreligga någon stor skillnad heller i parternas själsliga och kroppsliga mognad. Åtalet för sexuellt utnyttjande av barn förkastades.

SL 20 kap 6 § 2 mom

SL 20 kap 7 a §

Tekoaikaan 20-vuotias A ja 15-vuotias B olivat seurustelleet ja olleet useita kertoja yhteisymmärryksessä sukupuoliyhteydessä.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että teko ei ollut loukannut B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja että osapuolten välinen ikäero ei ollut rikoslain 20 luvun 7 a §:ssä tarkoitetulla tavalla suuri. B oli voinut myös ikänsä ja osapuolten välisestä suhteen laadusta esitetty selvitys huomioon ottaen päättää tasavertaisesti sukupuoliyhteyksiin osallistumisesta, joten osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessäkään ei katsottu olleen suurta eroa. Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin.

RL 20 luku 6 § 2 mom

RL 20 luku 7 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte ensisijaisesti hylätään ja toissijaisesti hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai ainakin rangaistukseksi tuomitaan vankeuden sijaan sakkoa.

Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Päivi Hirvelä, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Pauliina Ratilainen.

Syyte ja vastaus Satakunnan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tekoaikaan 20-vuotias A oli ollut sukupuoliyhteydessä useita kertoja 15-vuotiaan B:n kanssa. Sukupuoliyhteydet olivat olleet suojaamattomia, ja B oli tullut raskaaksi sekä sittemmin synnyttänyt osapuolten yhteisen lapsen. Osapuolet olivat tekoaikana seurustelusuhteen tunnusmerkit täyttävässä suhteessa.

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksen nojalla, sillä osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ollut suurta eroa.

Käräjäoikeuden tuomio 18.2.2021 nro 21/107482

Käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi A:n menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla. Osapuolten välinen suhde oli perustunut molemminpuoliseen kiintymykseen ja kanssakäymisen olleen avointa eikä pelkästään tai pääosin seksuaalista. Asiassa ei ollut tullut ilmi, että sukupuoliyhteyksiin olisi liittynyt mitään asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia piirteitä tai asianosaisten välisen luottamussuhteen väärinkäyttöä. Lisäksi käräjäoikeus piti A:n kertomusta suhteen tasavertaisuudesta luotettavana.

Käräjäoikeus katsoi, että asianomistaja ei tekoaikana ollut vielä lähellä laissa tarkoitettua suojaikärajaa ja osapuolten viiden vuoden ja neljän kuukauden ikäeroa oli pidettävä suurena, mistä syistä rajoitussäännös ei soveltunut asiaan. Käräjäoikeus katsoi suhteen laatuun liittyvien seikkojen perusteella, ettei tekoa kokonaisuutena arvioiden voitu pitää törkeänä, ja otti rangaistusta alentavana seikkana huomioon osapuolten välisen seurustelusuhteen laadun.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mikael Illman ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 26.5.2021 nro 21/122990

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Loukusa, Hagar Nordström ja Markku Mäkynen.

1. Asiassa on riidatonta, että 20-vuotias A oli ollut seurustelusuhteessa ja useita kertoja sukupuoliyhteydessä tekoaikaan 15-vuotiaan asianomistajan kanssa. Tämän seurauksena asianomistaja oli tullut raskaaksi ja synnyttänyt lapsen.

2. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että asianosaisten suuren ikäeron vuoksi rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös ei soveltunut A:n menettelyyn, joka siten täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Käräjäoikeus on tuominnut A:n 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

3. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on se, onko A:n menettelyä pidettävä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä vai soveltuuko siihen rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös. Mikäli rajoitussäännös ei tule sovellettavaksi, kysymys on myös siitä, onko asiassa perusteita jättää A rangaistukseen tuomitsematta tai lieventää rangaistusta.

4. Rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei saman luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä.

5. Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan saman luvun 7 a §:n rajoitussäännöksen johdosta pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

6. Kuudentoista vuoden suojaikärajaa ja siihen liittyvää rajoitussäännöstä koskevalla sääntelyllä on pyritty löytämään ratkaisu, joka yhtäältä mahdollistaa aikuisten nuoriin kohdistaman seksuaalisen hyväksikäytön rankaisemisen, mutta toisaalta antaa mahdollisuuden arvioida joustavasti nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita (HE 6/1997 vp s. 162).

7. Sääntelyn esitöiden mukaan tavoite suojata lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä ei vaadi rajoittamaan nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita silloin kun ne eivät sisällä toisen hyväksikäyttämistä (HE 6/1997 vp s. 183 ja HE 282/2010 vp s. 105). Suojaikärajaa nuorempi voi siten rajoitussäännöksessä tarkoitetussa tilanteessa vapaaehtoisesti päättää ryhtymisestä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tarkoituksena on suojata seksuaalista itsemääräämisoikeutta niin, että lapsen tahdonmuodostukseen ei vaikuteta epäasiallisin keinoin esimerkiksi painostuksen tai taivuttelun kautta (HE 282/2010 vp s. 48 ja 106).

8. Rajoitussäännöksen soveltamisen edellytyksenä on lisäksi, että suurta eroa ei ole sen enempää osapuolten iässä kuin kypsyydessäkään (HE 282/2010 vp s. 106). Laissa ei ole säädetty, kuinka monen vuoden ikäeroa on pidettävä suurena ja millainen ikäero estää rajoitussäännöksen soveltamisen. Lainsäätäjä on päätynyt tähän sen vuoksi, että ikäeron suuruutta on syytä tarkastella paitsi laskennallisena ikäerona myös suhteessa kummankin osapuolen ikään. Useiden vuosien ikäeroa ei kuitenkaan voida pitää vähäisenä. Osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä olevat erot ovat säännöksen tarkoituksen kannalta vielä tärkeämpiä kuin ikäero, koska juuri kehityseron vähäisyys on olennainen tasavertaisen aseman saavuttamiselle seksuaalisuhteessa. Kehityserolla tarkoitetaan säännöksessä muutakin kuin seksuaalista kypsyyttä. Sen arvioinnissa olennaista on myös asianomaisen kyky itsenäiseen päätöksentekoon ja hänen elämänkokemuksensa (HE 6/1997 vp s. 183).

$dc

10. Edelleen ratkaisussa mainituin tavoin rajoitussäännöksessä ei ole alaikärajaa, jota nuorempiin säännös ei voi tulla sovellettavaksi, tai ikäeroa, joka kaikissa tapauksissa estäisi säännöksen soveltamisen. Ikäeron ohella on otettava huomioon myös osapuolten yksilölliset kypsyystasot. Jos lapsi on alle suojaikärajan, mutta hän on kuitenkin kypsyystasoltaan siten kehittynyt, että kyseessä voi olla tasavertainen suhde, rajoitussäännöksen kriteerit tulevat arvioitaviksi (kohta 15). Arviointi siitä, ovatko osapuolet olleet tasavertaisessa asemassa sukupuoliyhteyteen osallistumisen kannalta, on tehtävä tapauskohtaisesti (kohta 16). Ratkaisussa rajoitussäännöksen ei katsottu soveltuneen 17-vuotiaan sukupuoliyhteyteen 12-vuotiaan kanssa, koska osapuolten välinen ikäero oli suuri, kun otettiin huomioon ikäero suhteutettuna 16 vuoden suojaikärajaan, asianomistajan nuori ikä ja se, että kysymys oli sukupuoliyhteydestä.

11. Oikeuskirjallisuudessa tarkastellun oikeuskäytännön mukaan noin viiden vuoden ikäeroa on pidetty yleisesti rajana sille, pidetäänkö ikäeroa suurena vai ei. Selvästi yli viiden vuoden ikäeron ollessa kyseessä erot myös henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä voidaan otaksua, eikä niitä ole tarkemmin arvioitava (Päivi Hirvelä, Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen, 2007, s. 142 ja Timo Ojala, Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, 2012, s. 118-119).

12. Rajoitussäännöksen soveltaminen edellyttää, että teko ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ettei osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ole suurta eroa. Säännöksen sanamuodosta ja esitöistä ilmenee, että kaikkien rajoitussäännöksen edellytysten tulee täyttyä.

13. Asiassa on tullut selvitetyksi, että asianosaiset olivat seurustelleet ja seurustelusuhteen on katsottu perustuneen molemminpuoliseen kiintymykseen. He olivat saaneet lapsen ja asuneet yhdessä reilun vuoden ajan. Alempien oikeuksien mukaan A:n kertomusta suhteen tasavertaisuudesta ei ollut syytä epäillä, eikä sukupuoliyhteyksiin ollut liittynyt asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia piirteitä tai luottamussuhteen väärinkäyttöä. Näitä arvioinnin lähtökohtia ei ole kiistetty Korkeimmassa oikeudessakaan, eikä asiassa esitetty selvitys viittaa siihenkään, että asianomistajan tahdonmuodostukseen olisi vaikutettu epäasiallisin keinoin. Syytteessä tarkoitetun A:n teon ei siten ole katsottava loukanneen asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Näin ollen arvioitavaksi asiassa tulevat muut rajoitussäännöksen soveltamisedellytykset eli asianosaisten ikä- ja kypsyysero.

14. Osapuolten välinen ikäero on ollut viisi vuotta ja neljä kuukautta. Asianomistaja oli ennen tekoaikaa juuri täyttänyt 15 vuotta. Vastaaja puolestaan on ollut 20-vuotias eli selvästi täysi-ikäinen. Arvioitava tilanne on siten asianosaisten ikäeron suuruuden osalta rajoitussäännöksen soveltumisen rajatapaus.

15. Lain esitöissä todetulla tavalla ikäeron suuruuden arvioinnissa on otettava huomioon paitsi laskennallinen ikäero, myös ikäero suhteessa osapuolten ikään ja suojaikärajaan. Sitä, mitä kussakin tapauksessa on pidettävä suurena ikäerona, on arvioitava tapauskohtaisesti. Selvästi suojaikärajaa nuorempien lasten kohdalla rajoitussäännöksen soveltaminen edellyttää pienempää ikäeroa, mutta nuorten kasvaessa ikäeron vaikutus kehitykseen tasoittuu. Lapset kehittyvät yksilöllisesti. Seurustelun aloittaminen on yksi vaihe lapsesta nuoreksi kehittymisessä, ja osa nuorista on ensimmäisessä sukupuoliyhteydessä jo alle 16-vuotiaana. Tämän vuoksi asianomistajan ollessa 15-vuotias yksinomaan noin viiden vuoden ikäeron perusteella ei voida otaksua asianosaisten päättäneen seksuaalisesta kanssakäymisestä epätasa-arvoisista lähtökohdista, vaan ikäeron lisäksi arvioinnissa korostuvat asianosaisten kypsyysero ja suhteeseen liittyvät tapauskohtaiset seikat.

16. Tässäkään asiassa 15-vuotiaan asianomistajan kohdalla vähän yli viiden vuoden ikäeroa ei ole perusteltua pitää niin suurena, että rajoitussäännöksen soveltuminen yksinomaan tällä perusteella estyisi. Tämän vuoksi asiassa on tarpeen arvioida myös osapuolten välistä kypsyyseroa.

17. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n mukaan rikosasiassa kantajan eli tässä tapauksessa syyttäjän on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2016:97 todetuin tavoin syyttäjän näyttötaakka koskee myös rangaistavuuden poistavia perusteita kuten hätävarjelua (kohta 8). Vastaavasti syyttäjällä on näyttötaakka myös rajoitussäännöksen poissulkevista perusteista tilanteessa, jossa vastaaja esittää tätä koskevan väitteen, mikäli väite saa tukea myös muista asian käsittelyssä esiin tulleista seikoista.

18. A on esittänyt väitteen rajoitussäännöksen soveltumisesta tekoon. Käräjäoikeudessa näyttönä asianosaisten kypsyystasosta A on esittänyt seurustelusuhteen aikaisia valokuvia asianosaisista, ja häntä on kuultu todistelutarkoituksessa. Asianomistajaa ei ole oikeudessa kuultu.

19. Korkein oikeus toteaa, että kypsyyseron arvioinnissa fyysistä kypsyyttä merkittävämpää on erityisesti asianomaisen kyky itsenäiseen päätöksentekoon ja hänen elämänkokemuksensa. A:n kertomusta suhteen tasavertaisuudesta on pidetty luotettavana, ja suhteen on arvioitu perustuneen molemminpuoliseen kiintymykseen. Vaikka seurustelua ei itsessään voida pitää syyllisyyttä vähentävänä, nyt kyseessä olevassa asiassa nämä seikat tulee teon tapauskohtaisessa kokonaisarvioinnissa ottaa huomioon. Suhteen laadusta ja teko-olosuhteista esitetyt seikat osoittavat, että seurustelusuhteessaan osapuolet ovat ikäerostaan huolimatta olleet tasavertaisessa asemassa arvioidakseen seksuaalista kanssakäymistä koskevaa päätöksentekoa. Tämä puolestaan tukee A:n väitettä siitä, että osapuolten kypsyydessä ei ole ollut suurta eroa.

20. Syyttäjä on katsonut suhteen laadusta esitettyjen seikkojen olevan riidattomia. Syyttäjä on kuitenkin katsonut, että suhde ei ole ollut osapuolten ikäerosta johtuen tasavertainen, mutta ei ole esittänyt A:n väitteen ja sitä tukevan todistelun johdosta sellaista vastaselvitystä, joka osoittaisi A:n väitteen virheelliseksi ja rajoitussäännöksen edellytysten jäävän täyttymättä osapuolten kypsyyseron perusteella.

21. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että A:n teko ei ole loukannut asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta eikä osapuolten iässä ole suurta eroa. Kun asianomistaja on hänen ikänsä sekä suhteen laadusta esitetty selvitys huomioon ottaen voinut myös tasavertaisesti päättää sukupuoliyhteyksiin osallistumisesta, osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessäkään ei voida katsoa olleen suurta eroa. Rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös tulee siten sovellettavaksi asiassa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vastaajan menettelyä ei ole pidettävä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja syyte tulee hylätä.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Rajoitussäännöksen soveltamisen edellytykset tässä asiassa

Johtopäätös