KKO:2023:49 – Tvångsmedel

Den maximitid på sju dygn som avses i 2 kap. 1 § 3 mom. häktningslagen upphör 168 timmar efter att domstolen har fattat beslut om placering av den häktade i en sådan förvaringslokal för häktade som administreras av polisen. Om avsikten är att den häktade ska hållas i polisens förvaringslokal utan avbrott i mer än sju dygn, ska domstolen inom denna tid avgöra begäran om förlängning av förvaringstiden. Överskriden tidsfrist medför dock inte att domstolen inte längre skulle kunna besluta om förlängning av förvaringstiden. (Omröstn.)

HäktningsL 2 kap 1 § 3 mom

HäktningsL 2 kap 1 § 4 mom

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettu seitsemän vuorokauden enimmäisaika päättyy 168 tunnin kuluttua siitä, kun tuomioistuin on päättänyt tutkintavangin sijoittamisesta poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan. Jos tutkintavankia on tarkoitus pitää poliisin säilytystilassa yhtäjaksoisesti yli seitsemän vuorokautta, tuomioistuimen tulee ratkaista säilytysajan pidentämistä koskeva pyyntö mainitun ajan kuluessa. Määräajan ylittämisestä ei kuitenkaan seuraa, ettei tuomioistuin voisi enää päättää säilytysajan pidentämisestä. (Ään.)

TutkintavankeusL 2 luku 1 § 3 mom

TutkintavankeusL 2 luku 1 § 4 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätös 17.6.2021 nro 21/412 ja Itä-Suomen hovioikeuden päätös 5.7.2021 nro 365 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Tomi Mäkelä ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Juha Halijoki ja Jukka Soininen sekä asessori Markus Kemppainen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että päätös pidentää hänen sijoittamistaan poliisin ylläpitämässä tutkintavankien säilytystilassa todetaan virheelliseksi.

Rikoskomisario vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Valitus ei anna aihetta todeta käräjäoikeuden päätöstä virheelliseksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Tuomo Antila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Timo Ojala ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Matti Pyöriä.

Olen ratkaisun lopputuloksesta samaa mieltä kuin enemmistö.

Olen eri mieltä enemmistön kanssa ratkaisun perustelujen kohdista 14-20 ja lausun niistä seuraavaa:

Tutkintavankeuslaissa, sen esitöissä tai Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä ei ole otettu nimenomaista kantaa siihen, onko pyyntö poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämisestä esitettävä tuomioistuimelle, otettava käsiteltäväksi vai ratkaistava sanotun seitsemän vuorokauden enimmäisajan kuluessa. Tältä osin poliisin säilytystilassa sijoittamisen pidentämistä koskeva sääntely eroaa esimerkiksi syytteen nostamiselle määrätyn määräajan pidentämisen sääntelystä, kun pakkokeinolain 3 luvun 14 §:n 2 momentissa nimenomaisesti säädetään, että syytteen nostamiselle määrätyn määräajan pidentämistä koskeva pyyntö on ratkaistava määräajan kuluessa.

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentin neljännen virkkeen mukaan tutkintavangin saattaessa asian erikseen tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi ja pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän saattaessa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi säilyttämisen kestäessä yli seitsemän vuorokautta noudatetaan pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädettyä menettelyä. Viitatun pakkokeinolain säännöksen mukaan jos rikoksesta epäilty on vangittu, sen tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen, on vangitun pyynnöstä otettava vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluttua asian edellisestä käsittelystä.

Pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1 momentissa säädetään neljän vuorokauden määräajasta, jonka kuluessa vangitsemisasia on otettava uudelleen käsiteltäväksi. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että sanotun neljän vuorokauden ajan päättyminen lasketaan vangitsemisasian käsittelyn alkamisesta.

Tulkinnallisena lähtökohtana on, että laissa ja toisiinsa liittyvissä laeissa käsitteitä käytetään johdonmukaisesti tarkoittamaan samaa asiaa. Pakkokeinolaki, tutkintavankeuslaki ja myös laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta muodostavat lainsäädännöllisen kokonaisuuden (KKO 2020:66, kohta 22). Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos tutkintavanki sijoitetaan poliisin säilytystilaan, sijoittamista koskeva asia ja sen perusteet on otettava tuomioistuimessa käsiteltäväksi yhdessä vangitsemisasian kanssa pakkokeinolain 3 luvun 15 §:ssä tarkoitetun vangitsemisasian uudelleen käsittelyn yhteydessä. Edellä mainittu tukee tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentin tulkitsemista pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1 momentin kanssa yhdenmukaisesti siten, että käsittely poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämisestä on aloitettava seitsemän vuorokauden kuluessa sijoittamispäätöksestä.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen katson, että jos tutkintavankia on tarkoitus säilyttää poliisin säilytystilassa yhtäjaksoisesti yli seitsemän vuorokautta, tuomioistuimen on aloitettava käsittely säilyttämisen pidentämisestä viimeistään seitsemän vuorokauden eli 168 tunnin kuluessa sijoittamismääräyksen sisältävästä päätöksestä.

Käräjäoikeus ei ole 10.6.2021 julistamassaan vangitsemispäätöksessä määrännyt kellonaikaa, mihin mennessä A on siirrettävä tutkintavankilaan. Käräjäoikeuden kyseinen istunto on merkitty päättyneeksi kello 10.30. Käräjäoikeus on aloittanut poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämistä koskevan asian käsittelyn 17.6.2021 kello 13.00 sen jälkeen, kun enimmäisaika on kulunut umpeen.

Edellä mainitun vuoksi olen eri mieltä enemmistön kanssa ratkaisun perustelujen kohdasta 23 ja lausun johtopäätöksenäni perustelujen kohdan 23 sijasta seuraavaa:

Katson johtopäätöksenäni, että tutkintavangin säilyttämiseksi poliisin säilytystiloissa yhtäjaksoisesti yli seitsemän vuorokautta käräjäoikeuden on otettava käsiteltäväksi asia säilytysajan pidentämisestä 168 tunnin kuluessa sijoittamismääräyksen sisältävästä päätöksestä. Edellytykset päätöksen tekemiselle säilytysajan pidentämisestä eivät kuitenkaan raukea sillä perusteella, että sanottu enimmäisaika on ennen päätöksen tekemistä kulunut umpeen. Käräjäoikeus on siten voinut käsitellä ja ratkaista A:n sijoittamisen pidentämistä koskevan asian.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on 10.6.2021 aamupäivällä julistamallaan päätöksellä määrännyt A:n vangittavaksi ja sijoitettavaksi poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan. Päätöksen mukaan A oli siirrettävä viimeistään 17.6.2021 tutkintavankilaan, ellei käräjäoikeus ennen määräajan päättymistä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän pyynnöstä anna lupaa hänen pitämiselleen edelleen poliisin säilytystilassa.

2. Tutkinnanjohtaja on 16.6.2021 käräjäoikeudelle toimittamassaan pyynnössä pyytänyt, että A:n sijoittamista poliisin säilytystilaan jatketaan siten, että A siirretään soveltuvaan tutkintavankilaan viimeistään 24.6.2021. A on vastustanut pyyntöä.

3. Käräjäoikeus on 17.6.2021 iltapäivällä julistamallaan päätöksellä katsonut, että A:n sijoittamista poliisin säilytystilaan voitiin pidentää yli seitsemän vuorokauden, koska siihen oli poikkeuksellisen painava rikoksen esitutkintaan ja pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetusta vaarasta aiheutuva erillään pitämiseen liittyvä syy. Käräjäoikeus on määrännyt, että A oli siirrettävä viimeistään 24.6.2021 soveltuvaan tutkintavankilaan.

4. A on kannellut hovioikeuteen vaatien, että hänet siirretään välittömästi tutkintavankilaan, koska tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa säädetty seitsemän vuorokauden määräaika oli päättynyt ennen kuin käräjäoikeus oli aloittanut asian käsittelyn. Hovioikeus on katsonut ottaen huomioon tutkintavankeuslain viittauksen pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1 momentissa säädettyyn menettelyyn, että kyseinen määräaika oli laskettava siten kuin säädettyjen määräaikain laskemisesta annetun lain 2 ja 4 §:ssä säädetään. Päätös A:n sijoittamisen jatkamisesta voitiin tuomioistuimessa ottaa käsiteltäväksi määrätyn vuorokauden aikana. Näin ollen säilyttämisen jatkamista koskeva vaatimus oli käsiteltävä viimeistään seitsemäntenä päivänä säilyttämistä koskevasta päätöksestä. Enimmäisaika A:n sijoittamiselle poliisin säilytystilaan ei siten ollut ylittynyt käräjäoikeuden käsitellessä asiaa. Hovioikeus on hylännyt kantelun.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, oliko tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa säädetty seitsemän vuorokauden enimmäisaika poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan sijoittamiselle A:n kohdalla ylitetty ja, mikäli oli, mikä merkitys sillä oli sijoittamisen pidentämistä arvioitaessa.

6. Tutkintavankeuslaissa tai pakkokeinolaissa ei ole nimenomaisia muutoksenhakusäännöksiä, jotka koskisivat tuomioistuimen määräystä poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämisestä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:66 (kohdat 10 ja 11) todennut, että sijoittamismääräyksestä voidaan kannella pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Korkein oikeus katsoo, että samaa muutoksenhakukeinoa on perusteltua soveltaa myös määräykseen, jolla sijoittamista poliisin säilytystilaan on pidennetty. A:lla on siten ollut oikeus hakea kanteluteitse muutosta käräjäoikeuden päätökseen, jolla sijoittamista poliisin säilytystilaan on pidennetty.

7. A:n sijoittaminen poliisin säilytystilaan on Korkeimman oikeuden käsittelyyn mennessä jo päättynyt. Sijoittamisen pidentämistä koskeneen ratkaisun lopputulokseen ei voida siten enää puuttua. Korkeimman oikeuden aikaisemman oikeuskäytännön (ks.

, kohdat 13 ja 14 ja niissä viitatut ratkaisut) huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeudellinen tarve saada muutoksenhakutuomioistuimen lausunto sijoittamisen pidentämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta senkin jälkeen, kun hänen sijoittamisensa poliisin säilytystilaan on päättynyt.

8. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan vangitsemisesta päättävä tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän esityksestä päättää, että tutkintavanki sijoitetaan poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan, jos se on välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi, turvallisuussyistä tai rikoksen selvittämiseksi. Tutkintavankia ei saa tällöinkään pitää poliisin säilytystilassa seitsemää vuorokautta pidempää aikaa, ellei siihen ole poikkeuksellisen painavaa, tutkintavangin turvallisuuteen, rikoksen esitutkintaan tai pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetusta vaarasta aiheutuvaa, erillään pitämiseen liittyvää syytä.

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:66 katsonut, että seitsemän vuorokauden enimmäisaika tutkintavangin sijoittamiselle poliisin säilytystilaan alkaa kulua vangitsemispäätöksestä. Sen sijaan tutkintavankeuslaissa, sen esitöissä tai Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä ei ole otettu kantaa siihen, millä tavalla enimmäisaika on laskettava. A on katsonut, että seitsemän vuorokauden aika on laskettava kellonajan tarkkuudella 10.6.2021 aamupäivällä julistetusta vangitsemispäätöksestä lukien, jolloin seitsemän vuorokautta oli kulunut umpeen 17.6.2021 aamupäivällä. Hovioikeus on katsonut, että sijoittamisen pidentämistä koskeva pyyntö on käsiteltävä viimeistään seitsemäntenä päivänä sijoittamista koskevasta päätöksestä.

10. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:66 (kohta 22) todennut, tulkinnallisena lähtökohtana on, että laissa ja toisiinsa liittyvissä laeissa käsitteitä käytetään johdonmukaisesti tarkoittamaan samaa asiaa. Siksi on perusteltua hakea tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momenttia tulkittaessa johtoa muista vapaudenmenetystä koskevista säännöksistä, joissa jonkin ajan pituus on määritetty vuorokausina.

11. Pakkokeinolain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan pidätettyä koskeva vangitsemisvaatimus on otettava tuomioistuimessa käsiteltäväksi viimeistään neljän vuorokauden kuluttua kiinniottamisesta. Oikeuskäytännössä sanottu neljän vuorokauden aika lasketaan vakiintuneesti siten, että vuorokaudella tarkoitetaan tasan 24 tunnin ajanjaksoa. Neljän vuorokauden aika ei siten tarkoita esimerkiksi kiinniottamista seuraavia kalenteripäiviä, vaan vangitsemisvaatimus on otettava käsiteltäväksi 96 tunnin kuluessa kiinniottamisesta.

12. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimeen tuotavaksi määrätty asianosainen tai kuultava saadaan ottaa säilöön. Vapaudenmenetys saa kuljetusaikoineen kestää enintään viisi vuorokautta. Korkein oikeus toteaa, että myös näissä tilanteissa vuorokaudella on vakiintuneesti ymmärretty tasan 24 tunnin ajanjaksoa. Jos esimerkiksi pääkäsittely alkaa perjantaina kello 9.00, tuotavaksi määrätty saadaan ottaa kiinni aikaisintaan sunnuntaina kello 9.00.

13. Korkein oikeus katsoo edellä selostetun puoltavan sellaista tulkintaa, että tutkintavankeuslaissakin vuorokausina määrätty aika lasketaan ymmärtäen vuorokaudella tasan 24 tunnin ajanjaksoa. Näin ollen tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettu seitsemän vuorokauden enimmäisaika on laskettava siten, että se päättyy tasan seitsemän vuorokauden eli 168 tunnin kuluttua siitä, kun tuomioistuin on päättänyt tutkintavangin sijoittamisesta poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan.

14. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentin kolmannen virkkeen mukaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän on saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos tutkintavankia on säilytettävä poliisin säilytystilassa yli seitsemän vuorokautta. Momentin neljännen virkkeen mukaan tutkintavangin saattaessa asian erikseen tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi ja pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän saattaessa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi säilyttämisen kestäessä yli seitsemän vuorokautta noudatetaan pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädettyä menettelyä.

15. Tutkintavankeuslaissa, sen esitöissä tai Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä ei ole otettu nimenomaista kantaa siihen, onko pyyntö poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämisestä esitettävä tuomioistuimelle, otettava käsiteltäväksi vai ratkaistava sanotun seitsemän vuorokauden enimmäisajan kuluessa. Lain 2 luvun 1 §:n 4 momentissa on sijoittamisasian uudelleen käsittelyä koskevassa asiassa noudatettavan menettelyn osalta edellä todetuin tavoin viitattu muun ohella pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1 momenttiin. Viitatun säännöksen mukaan jos rikoksesta epäilty on vangittu, sen tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen, on vangitun pyynnöstä otettava vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluttua asian edellisestä käsittelystä.

16. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momenttia muutettiin lailla 103/2018, joka tuli voimaan 1.1.2019. Tällöin pääsääntöisesti noudatettava enimmäisaika poliisin säilytystilaan sijoittamiselle lyhennettiin neljästä viikosta seitsemään vuorokauteen. Ennen tätä lainmuutosta (laissa 808/2011) pykälän 4 momentissa säädettiin, että tutkintavanki voi saattaa poliisin säilytystilassa säilyttämisen tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi myös erikseen, jolloin noudatettiin soveltuvin osin pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädettyä menettelyä. Viitattuja säännöksiä oli saman lainkohdan mukaan soveltuvin osin noudatettava myös silloin, kun pidättämiseen oikeutettu virkamies tai syyttäjä saattoi asian tuomioistuimen käsiteltäväksi siinä tarkoituksessa, että tuomioistuin antaisi luvan tutkintavangin pitämiseen poliisin säilytystilassa yli neljä viikkoa.

17. Lainmuutokseen 808/2011 johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, että tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa vangitsemisasian uudelleen käsittelyä koskevien säännösten noudattaminen soveltuvin osin tarkoittaisi sitä, että epäillyn säilyttämistä poliisin tiloissa koskevaa asiaa ei tarvitsisi ottaa uudelleen käsiteltäväksi tuomioistuimessa aikaisemmin kuin kahden viikon kuluttua asian edellisestä käsittelystä (HE 222/2010 vp s. 367). Myöhemmän lainmuutoksen 103/2018 esitöissä (HE 252/2016 vp ja LaVM 10/2017 vp) ei ole otettu kantaa siihen, mikä merkitys enimmäisajan lyhentämisellä on pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1 momentissa säädettyjen määräaikojen soveltamisen kannalta. Esitöistä ei myöskään ilmene, onko sanojen ”soveltuvin osin” jättämisellä pois säännöksestä tavoiteltu asiallista muutosta sääntelyyn.

$e5

19. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että jos tutkintavankia on tarkoitus säilyttää poliisin ylläpitämässä säilytystilassa yhtäjaksoisesti yli seitsemän vuorokautta, tuomioistuimen on tehtävä päätös säilyttämisen pidentämisestä seitsemän vuorokauden eli 168 tunnin kuluessa sijoittamismääräyksen sisältävästä päätöksestä.

20. Käräjäoikeus ei ole 10.6.2021 julistamassaan vangitsemispäätöksessä määrännyt kellonaikaa, mihin mennessä A on siirrettävä tutkintavankilaan. Käräjäoikeuden kyseinen istunto on merkitty päättyneeksi kello 10.30. Käräjäoikeus on aloittanut poliisin säilytystilaan sijoittamisen pidentämistä koskevan asian käsittelyn 17.6.2021 kello 13.00. Käräjäoikeus on siten julistanut päätöksen sen jälkeen, kun enimmäisaika on kulunut umpeen.

21. Tutkintavankeuslaissa tai pakkokeinolaissa ei ole säädetty siitä, mitä enimmäisajan päättymisestä seuraa asian käsittelylle tuomioistuimessa. Vangitsemisasian uudelleen käsittelyä koskevassa ratkaisussaan KKO 2006:84 Korkein oikeus on katsonut, että epäillyn vangitsemisen edellytykset eivät olleet rauenneet sen perusteella, että käräjäoikeus oli ylittänyt käsittelylle säädetyn määräajan. Korkein oikeus muun ohella totesi, että määräajan noudattamisen uhaksi ei ollut säädetty sitä, että vangittu olisi tällöin vapautettava (kohta 7). Käräjäoikeus oli siten voinut vangitsemisen edellytysten muutoin täyttyessä määrätä epäillyn pidettäväksi edelleen vangittuna.

22. Korkein oikeus toteaa, että laissa ei ole säädetty siitä, etteikö tuomioistuin voisi tehdä päätöstä sijoituksen pidentämisestä, vaikka enimmäisaika ehtisi ylittyä. Huomioon on myös otettava se, että lainsäädännöstä ei johdu estettä sille, että tutkintavanki voidaan tuomioistuimen päätöksellä sijoittaa myöhemmin uudelleen tutkintavankilasta poliisin säilytystilaan, mikäli laissa säädetyt edellytykset ovat täyttyneet. Näihin seikkoihin nähden käräjäoikeus on voinut määräajan ylittymisestä huolimatta tehdä päätöksen siitä, että A:n säilyttämistä poliisin säilytystilassa pidennetään.

23. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että tutkintavangin säilyttämiseksi poliisin säilytystiloissa yhtäjaksoisesti yli seitsemän vuorokautta käräjäoikeuden on tehtävä päätös säilytysajan pidentämisestä 168 tunnin kuluessa sijoittamismääräyksen sisältävästä päätöksestä. Edellytykset päätöksen tekemiselle säilytysajan pidentämisestä eivät kuitenkaan raukea sillä perusteella, että sanottu enimmäisaika on ennen päätöksen tekemistä kulunut umpeen. Käräjäoikeus on siten voinut käsitellä ja ratkaista A:n sijoittamisen pidentämistä koskevan asian.

24. A on kantelussaan riitauttanut sijoittamisensa pidentämisen edellytykset vain sillä perusteella, että seitsemän vuorokauden enimmäisaika oli ylitetty. Asiassa ei ole siten ollut enää kysymys sijoittamisen pidentämisen aineellisista edellytyksistä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Ilveskero:

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oleva kysymys

Muutoksenhakuoikeus ja lausunnon antaminen poliisin säilytystilaan sijoittamisen päättymisen jälkeen

Miten seitsemän vuorokauden enimmäisaika on laskettava?

Seitsemän vuorokauden enimmäisaika tuomioistuinmenettelyn kannalta

Mitä määräajan ylittämisestä seuraa?

Johtopäätös

KKO 2020:66