KKO:2024:51 – Skattebedrägeri

A hade i syfte att undandra skatt underlåtit att meddela skattemyndigheten sina kapitalinkomster och hade därför inte påförts 1 094,08 euro i skatt.

Högsta domstolen ansåg att A:s skattebedrägeri inte kunde anses ringa på grund av den eftersträvade ekonomiska vinningens storlek. Eftersom inte heller några andra omständigheter förelåg som skulle tala för att gärningen var ringa, ansågs skattebedrägeriet inte vara lindrigt.

SL 29 kap 1 §

SL 29 kap 3 §

A oli veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt ilmoittaa verottajalle saamansa pääomatulot, minkä vuoksi hänelle oli jäänyt määräämättä veroa 1 094,08 euroa.

RL 29 luku 1 §

RL 29 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Verohallinto ei antanut pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Silja Leino.

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 1.10.2021 nro 21/141061

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt ilmoittaa verottajalle vuoden 2015 pääomatulonsa 4 558,67 euroa, minkä vuoksi hänelle oli jäänyt määräämättä veroa 1 094,08 euroa. Tekoa ei voitu vältetyn veron vähäisestä määrästä huolimatta pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, koska A oli tietoisena ilmoittamisvelvollisuudestaan nimenomaisesti veron välttämisen tarkoituksessa laiminlyönyt kyseiseltä vuodelta kokonaan tulojensa ilmoittamisen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n veropetoksesta sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Lotta Teivaala.

Turun hovioikeuden tuomio 16.3.2023 nro 23/111194

A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä vanhentuneena, koska hänen menettelynsä täytti vain lievän veropetoksen tunnusmerkistön.

Hovioikeus totesi, että ratkaisu veropetoksen perusmuotoisen ja lievän tekomuodon välillä oli tehtävä lähinnä tavoitellun hyödyn määrän perusteella, koska A:n menettelyyn ei muutoin liittynyt kokonaisarviossa huomioon otettavia lieventäviä seikkoja.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Elise Mäki ja Elina Paasivirta sekä asessori Jari Laasanen. Esittelijä Ina Johansson.

Perustelut

1. Asiassa on riidatonta, että A oli laiminlyönyt ilmoittaa verovuodelta 2015 pääomatuloja 4 558,67 euroa ja siten välttänyt veroa 1 094,08 euroa. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi veropetoksen.

3. Rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan se, joka veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai sen määräämisen liian alhaiseksi taikka veron aiheettoman palauttamisen, on tuomittava veropetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

4. Jos veropetos, huomioon ottaen tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava saman luvun 3 §:n mukaan lievästä veropetoksesta sakkoon.

5. Arvio siitä, onko veropetosta pidettävä lievänä, perustuu kokonaisharkintaan, jossa on otettava huomioon kaikki rikokseen liittyvät seikat. Lievää veropetosta koskevassa säännöksessä on nimenomaisesti mainittu tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä rikoksen kokonaisarvostelussa huomioon otettavana seikkana. Rangaistussäännöksen sanamuoto huomioon ottaen säännöstä on perusteltua tulkita siten, että tavoitellun taloudellisen hyödyn ollessa vähäinen kyseessä on lievä veropetos, elleivät muut rikoksen kokonaisarvostelussa huomioon otettavat seikat johda siihen, että rikosta ei voida kuitenkaan pitää vähäisenä. Jos tavoiteltua taloudellista hyötyä ei voida pitää vähäisenä, muut rikokseen liittyvät seikat voivat kokonaisarvostelun perusteella johtaa kuitenkin siihen, että teko on vähäinen.

6. Lievä veropetos vastaa rakenteeltaan muiden omaisuus- ja varallisuusrikosten lieviä tekomuotoja, kuten näpistyksen (rikoslain 28 luku 3 §), lievän kavalluksen (28 luku 6 §), avustusrikkomuksen (29 luku 8 §), kätkemisrikkomuksen (32 luku 5 §), rahanpesurikkomuksen (32 luku 10 §) ja lievän petoksen (36 luku 3 §) tunnusmerkistöjä. Myös näissä lievissä tekomuodoissa on nimenomaisesti mainittu rikoksen kohteena olleen omaisuuden arvo tai rikoksella tavoitellun hyödyn määrä rikoksen kokonaisarvostelussa huomioon otettavana seikkana. Ratkaisu lievän ja perusmuotoisen teon välillä on tehtävä kaikkien edellä mainittujen omaisuus- ja varallisuusrikosten osalta viime kädessä kokonaisarvostelun perusteella. Rangaistukseksi lievistä tekomuodoista on säädetty sakkoa.

7. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöksiä taloudellisen hyödyn vähäisyyden arvioinnista veropetosrikoksissa. Ratkaisussa KKO 2023:32 (kohta 11) on otettu kantaa omaisuuden arvon vähäisyyteen anastusrikoksissa, ja ratkaisussa KKO 2024:48 (kohta 9) on otettu kantaa petosrikoksilla tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon vähäisyyteen. Kummassakin ratkaisussa on kuitenkin ollut kysymys selvästi pienemmistä taloudellisista arvoista kuin tässä tapauksessa.

8. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään todennut, että rikoksen kohteena olevan taloudellisen arvon suuruuteen perustuvien törkeiden tekomuotojen ankaroittamisperusteita koskevan tulkinnan pitäisi olla lähtökohtaisesti samanlaista toisiaan vastaavissa eri rikoksissa, koska kysymys on rahassa mitattavan arvon määrittämisestä. Rikosten vastaavuutta arvioitaessa on otettava tunnusmerkistökuvausten ohella huomioon muun muassa säännöksillä suojattavat oikeushyvät ja toimintaympäristö, jossa rikos tehdään. (KKO 2019:93, kohdat 5-7 ja niissä viitatut ratkaisut.)

9. Ratkaisussa KKO 2015:52 (kohta 11) Korkein oikeus on katsonut, ettei tavoitellun hyödyn määrää ankaroittamisperusteena ole arvioitava eri perustein nimenomaan julkisiin varoihin kohdistuvissa erilaisissa talousrikoksissa, vaan arvioinnin tulee olla toisiaan vastaavissa eri rikoksissa lähtökohtaisesti samanlaista. Myöskään rikosten tyypillisistä tekotavoista ei synny tarvetta tavoitellun hyödyn erilaiseen arviointiin eri rikosten välillä.

10. Korkein oikeus katsoo, että edellä kohdissa 8 ja 9 lausuttuja omaisuuden arvon tai taloudellisen hyödyn arvioinnissa noudatettavia lähtökohtia voidaan soveltaa myös arvioitaessa rikoksen kohteen rahassa mitattavaa määrää lievissä tekomuodoissa.

11. Korkein oikeus toteaa, että alempien tuomioistuinten käytäntö siitä, minkä suuruinen omaisuuden arvo tai taloudellisen hyödyn määrä tekee erilaisista omaisuus- ja varallisuusrikoksista lieviä, on epäyhtenäistä. Rikosnimikkeestä, kohteesta, tekotavasta ja muista olosuhteista riippuen raja on tyypillisesti vaihdellut noin 500 eurosta 800 euroon ja joskus jopa 1 000 euroon. Eräissä tapauksissa raja on voitu asettaa näitäkin rahamääriä korkeammalle. Näin on saatettu tehdä etenkin veropetosrikoksissa.

12. Edellä kohdassa 9 todetulla tavalla julkisiin varoihin kohdistuvissa rikoksissa taloudellisen hyödyn määrää ei ole perusteltua arvioida eri perustein kuin yksityisiin kohdistuvissa rikoksissa, vaan arvioinnin tulee olla toisiaan vastaavissa eri rikoksissa lähtökohtaisesti samanlaista. Korkein oikeus katsoo, että veropetosrikoksia voidaan taloudellisen hyödyn määrän vähäisyyttä koskevalta osalta lähtökohtaisesti arvioida tässä suhteessa vastaavalla tavalla kuin muitakin omaisuus- tai varallisuusrikoksia.

13. Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus pitää perusteltuna tulkita rikoslain 29 § luvun 3 §:ää siten, että tavoitellun taloudellisen hyödyn määrän ylittäessä 1 000 euroa veropetosta ei lähtökohtaisesti voida pitää vähäisenä. Tämän rajan ylittyessäkin veropetos voi kuitenkin muiden tekoon liittyvien seikkojen perusteella olla kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

14. Tässä tapauksessa A:n tavoitteleman taloudellisen hyödyn määrä on ollut 1 094,08 euroa. Kun otetaan huomioon, mitä edellä on lausuttu, rikosta ei voida pitää vähäisenä sillä tavoitellun taloudellisen hyödyn määrän perusteella. Asiassa ei ole ilmennyt, että tekoon olisi liittynyt muitakaan teon vähäisyyttä puoltavia seikkoja. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei A:n syyksi luettua veropetosta voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. A on siten syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan veropetokseen.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

Taloudellisen hyödyn vähäisyyttä koskeva arviointi

Korkeimman oikeuden arviointi taloudellisen hyödyn vähäisyydestä veropetoksessa

Arviointi tässä tapauksessa