KKO:2024:65 – Sexualbrott

A hade i sin bostad genom våld tvingat B till samlag genom att penetrera hennes slida med ett finger och dessutom hade A försökt tränga in i B:s slida med sin penis. Därefter hade A för en stund låtit B komma ur situationen. När B hade klätt på sig och skulle avlägsna sig från bostaden hade A slitit henne tillbaka från tamburen och upprepat sitt förfarande.

Högsta domstolen ansåg att A genom det beskrivna förfarandet hade gjort sig skyldig till en enda våldtäkt.

SL 20 kap 1 § (509/2014)

A oli asunnossaan väkivaltaa käyttäen pakottanut B:n sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa tämän emättimeen, minkä lisäksi A oli yrittänyt tunkeutua siittimellään B:n emättimeen. Tämän jälkeen A oli päästänyt B:n hetkeksi poistumaan tilanteesta. B:n pukeuduttua ja ollessa poistumassa asunnosta A oli repinyt hänet eteisestä takaisin ja toistanut menettelynsä.

Korkein oikeus katsoi A:n syyllistyneen edellä kuvatulla menettelyllään yhteen raiskaukseen.

RL 20 luku 1 § (509/2014)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 22.4.2022 nro 22/116950 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 5.4.2023 nro 23/113560 on tarpeellisilta osin selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Alexander Lindgren ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kari Vesanen, Kati Lavi-Waltari ja Juha Terho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänet tuomitaan rangaistukseen hänen syykseen hovioikeudessa luetun menettelyn perusteella vain yhdestä raiskauksesta ja että rangaistusta alennetaan ja lievennetään.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Hovioikeuden tuomio kumotaan syyksilukemisen osalta. Asia jätetään syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden tuomion varaan.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä, Jussi Tapani ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Paula Jutila.‍

Perustelut

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kahdesta raiskauksesta syytekohdissa 1 ja 2. Syytekohdan 1 mukaan A oli 25.2.2019 käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa tämän emättimeen ja lisäksi yrittänyt tunkeutua siittimellään tämän emättimeen. Syytekohdan 2 mukaan A oli samana päivänä käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa tämän emättimeen, minkä lisäksi hän oli yrittänyt tunkeutua siittimellään asianomistajan emättimeen ja yrittänyt pakottaa asianomistajan kädellään tyydyttämään häntä saamaan siemensyöksyn.

2. A on kiistänyt molemmat syytteet sillä perusteella, että hän ei ollut käyttänyt väkivaltaa eikä yrittänyt pakottaa asianomistajaa mihinkään. Kyse oli ollut yhteisymmärryksessä tapahtuneesta toiminnasta.

3. Käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A oli kohdistanut asianomistajaan väkivaltaa estämällä tätä omalla ruumiinpainollaan ja voimakkuudellaan poistumasta ja tehokkaasti vastustamasta vastaajan menettelyä. A oli näin tehden pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa asianomistajan emättimeen. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A oli yrittänyt tunkeutua siittimellään asianomistajan emättimeen siinä onnistumatta. Vielä käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että asianomistaja oli päässyt eteiseen, josta A oli repinyt hänet takaisin ja toistanut edellä kuvatun menettelynsä sekä lisäksi yrittänyt pakottaa asianomistajan kädellään tyydyttämään A:ta.

4. Käräjäoikeus on todennut, että A:n teon motivaatioperusta oli pysynyt samana ja teko oli kohdistunut samaan asianomistajaan. Tapahtumien ajallinen ulottuvuus oli verraten lyhyt ja kyse oli samaan rikoksentekopäätökseen perustuneesta yhtenäisestä toiminnasta. Käräjäoikeus on sen vuoksi katsonut, että kyse on ollut yhdestä raiskausrikoksesta, josta käräjäoikeus on tuominnut A:lle 1 vuoden 8 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

5. A on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta rangaistusseuraamuksen osalta. Syyttäjä on tehnyt vastavalituksen, jossa hän on vaatinut, että A:n katsotaan syyllistyneen yhden raiskauksen asemesta kahteen raiskaukseen ja että rangaistusta korotetaan.

6. Hovioikeus on rikoksen yksiköintiin vaikuttavia seikkoja punnittuaan antanut suuremman painoarvon sille, että rikoksen tekeminen oli objektiivisesti arvioiden päättynyt A:n sallittua asianomistajan poistua makuuhuoneesta ensimmäisen sukupuoliyhteyden jälkeen. Asianomistaja oli voinut tuossa vaiheessa olettaa, että hän oli päässyt pois tilanteesta ja hänen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa kohdistuneet loukkaukset olivat päättyneet. Se, että A on aloittanut uudelleen seksuaalisen väkivallan tekemisen, on edellyttänyt häneltä uutta rikoksentekopäätöstä, vaikka tekojen motivaatioperusta on ollut sama. Hovioikeus on katsonut, että asianomistajaan on kohdistunut kaksi erillistä tekoa, jotka tuli yksiköidä omiksi raiskausrikoksiksi. Hovioikeus on tuominnut A:n kahdesta raiskauksesta ja korottanut rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta.

7. Korkeimman oikeuden arvioitavana on kysymys siitä, onko A syyllistynyt edellä kohdassa 3 kuvatulla menettelyllään yhteen vai kahteen raiskaukseen ja onko hänelle tuomittua rangaistusta alennettava tai lievennettävä.

$d1

9. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöstä, jossa olisi ollut kyse raiskausrikoksen yksiköinnistä. Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kohdalla oikeuskäytännössä on yhteen uhriin kohdistuvia tekokokonaisuuksia luettu syyksi yhtenä rikoksena, vaikka yksittäisten osatekojen välillä olisi huomattaviakin ajallisia katkoksia (esim. KKO 2015:50, KKO 2018:30 ja 2018:60; näin myös HE 212/2018 vp s. 47). Seksuaalirikoksista myös paritus yksiköidään vakiintuneesti yhdeksi rikokseksi silloinkin, kun samaan asianomistajaan kohdistuva toiminta on jatkunut vuosia (KKO 2007:38, kohta 5).

10. Raiskausrikosten osalta on oikeuskäytännössä muutoin vakiintunut tulkinta, jonka mukaan samaan asianomistajaan kohdistuneet useammatkin sukupuoliyhteydet luetaan tekijän syyksi yhtenä raiskausrikoksena, jos osateot muodostavat ajallisesti, paikallisesti sekä tekotavan ja tekijän motivaatioperustan osalta luontevasti yhden rikoksen. Jos sen sijaan tekosarjaa ei luonnollisen katsantokannan mukaan voida pitää yhtenä rikoksena esimerkiksi sen vuoksi, että eri osatekojen ajallinen tai paikallinen yhteys on katkennut eikä teoilla voida katsoa olevan yhteistä motivaatioperustaa, samaankin asianomistajaan kohdistuneet teot voidaan lukea syyksi erillisinä rikoksina.

11. A on katsonut, että hänen menettelyään pitäisi arvioida yhtenä tekona, koska tapahtumien ajallinen ulottuvuus oli ollut lyhyt ja tekojen motivaatioperusta oli pysynyt samana.

12. Syyttäjä ja asianomistaja ovat puolestaan viitanneet erityisesti siihen, että A oli tehnyt uuden rikoksentekopäätöksen lopetettuaan jo kerran menettelynsä ja päästettyään asianomistajan lähtemään pois tilanteesta. He ovat todenneet, että myös asianomistaja oli voinut ymmärtää teon päättyneen, kun hän oli päässyt, vaikkakin vain lyhyeksi ajaksi, pukeutumaan ja poistumaan tilanteesta. A:n menettelyä on näiden seikkojen vuoksi perusteltua pitää kahtena erillisenä tekona.

13. Korkein oikeus toteaa, että A:n edellä kohdassa 3 kuvatulla menettelyllä on ollut sama päämäärä eli sukupuoliyhteys saman asianomistajan kanssa. Osateot on tehty samassa asunnossa, ja asianomistajan seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuneet loukkaukset ovat keskeytyneet vain lyhyeksi aikaa asianomistajan yrittäessä poistua asunnosta, minkä jälkeen A:n raiskausrikoksen tunnusmerkistön täyttävä menettely on jatkunut olennaisesti samanlaisena.

14. Korkein oikeus katsoo, että A:n edellä kuvattua menettelyä on sen ajallinen ja paikallinen yhteys sekä menettelyn samankaltaisuus huomioon ottaen luontevaa pitää yhtenä rikoksena. Samanlaisina toistuneiden osatekojen välillä kulunut lyhyt ajanjakso, jonka aikana asianomistaja on päässyt pukeutumaan ja poistumaan eteiseen huoneesta, jossa rikos on tehty, ei ole katkaissut tekojen ajallista yhteyttä siten, että A:n menettelyä olisi perusteltua arvioida kahtena erillisenä rikoksena. Myöskään se, että menettelyn jatkaminen on edellyttänyt häneltä tietoista päätöstä lainvastaisen menettelynsä jatkamisesta, ei näissä olosuhteissa ole merkinnyt aloitetun toiminnan päättämistä siten, että osatekoja olisi syytä arvioida rikosoikeudellisesti erillisinä tekoina.

15. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että A on menettelyllään syyllistynyt yhteen raiskausrikokseen.

16. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

17. Rikoslain 20 luvun 1 §:n (509/2014) mukaan raiskauksesta on tuomittava vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta vankeutta. Korkein oikeus toteaa, että rangaistusta harkittaessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta on arvioitava kokonaisuutena, eikä esimerkiksi sormin tehtyä raiskausta voida sinällään pitää vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä raiskausta (ks.

, kohta 26). Rangaistuksen määräämisessä on otettava muun ohella huomioon, millaisissa olosuhteissa teko on tehty, onko tekoja ollut useampia sekä onko sukupuoliyhteys ollut suojattu vai suojaamaton (ks.

, kohta 19). Myös käytetyn väkivallan määrällä ja laadulla on merkitystä rangaistuksen määräämisessä.

18. Nyt käsiteltävässä tapauksessa A oli kaksi eri kertaa pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa asianomistajan emättimeen, minkä lisäksi hän oli yrittänyt tunkeutua asianomistajan emättimeen siittimellään siinä onnistumatta. Lisäksi hän oli yrittänyt pakottaa asianomistajan tyydyttämään kädellään itseään. Molemmilla kerroilla teoissa oli käytetty myös fyysistä väkivaltaa. Asiassa ei ole ilmennyt rangaistuksen mittaamiseen alentavasti vaikuttavia seikkoja eikä perusteita myöskään rikoslain 6 luvun 6 ja 7 §:n mukaisten rangaistuksen lieventämis- tai kohtuullistamisperusteiden soveltamiselle. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden mittaamaa kahden vuoden vankeusrangaistusta ole aihetta alentaa siitä huolimatta, että A:n syyksi on Korkeimmassa oikeudessa luettu kahden raiskauksen asemesta yksi raiskaus.

19. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kokonaisharkintaa, jossa on otettava huomioon myös rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (ks.

, kohta 16).

20. Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittavan rangaistuksen ankaruus edellyttää sen tuomitsemista ehdottomana, vaikka häntä ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen.

Kysymyksenasettelu

Rikoksen yksiköinnin lähtökohdat

Arviointi tässä tapauksessa

Rangaistuksen määrääminen

KKO 2017:69

KKO 2018:91

KKO 2023:30