KKO:2025:60 – Tvångsmedel

Åklagaren hade vid huvudförhandlingen i tingsrätten yrkat att svaranden skulle häktas genom domen. Tingsrätten hade inte i sin dom uttalat sig om häktningsyrkandet. Åklagaren anförde klagan över avgörandet hos hovrätten, som avvisade klagan.

Högsta domstolen ansåg att åklagaren fick anföra klagan över tingsrättens avgörande, som inte innehöll något uttalande om åklagarens häktningsyrkande, och att klagan skulle prövas.

TvångsmedelsL 3 kap 19 §

Syyttäjä oli käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vaatinut, että vastaaja määrätään tuomiolla vangittavaksi. Käräjäoikeus ei ollut tuomiossaan lausunut vangitsemisvaatimuksesta. Syyttäjä kanteli ratkaisusta hovioikeuteen, joka jätti kantelun tutkimatta.

Korkein oikeus katsoi, että syyttäjä sai kannella käräjäoikeuden ratkaisusta, jossa syyttäjän esittämästä vangitsemisvaatimuksesta ei ollut lausuttu, ja kantelu tuli tutkia.

PakkokeinoL 3 luku 19 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 7.10.2024 nro 24/136257 ja Helsingin hovioikeuden päätös 16.10.2024 nro 1455 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Salla Varpela ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Tom Laitinen ja Samuli Yli-Rahnasto sekä asessori Otto Vahtera.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että kantelu tutkitaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

1. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä ryöstöstä, kahdesta ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Syyttäjä on käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vaatinut, että A määrätään tuomiolla vangittavaksi. A on vastustanut vangitsemisvaatimusta.

2. Käräjäoikeus on hyläten syytteen enemmälti tuominnut A:n törkeästä ryöstöstä, kahdesta ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä täytäntöönpannusta jäännösrangaistuksesta yhteiseen 4 vuoden 7 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus ei ole tuomiossaan lausunut syyttäjän esittämästä vangitsemisvaatimuksesta.

3. Syyttäjä on kantelussaan hovioikeudelle vaatinut, että A määrätään vangittavaksi tai että asia palautetaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Hovioikeus on jättänyt kantelun tutkimatta. Hovioikeus on katsonut, ettei pakkokeinolain 3 luvun 19 §:ssä ollut säädetty kysymyksessä olevasta tilanteesta. Myös oikeusturvasyyt puhuivat hovioikeuden mukaan lain sanamuodon laajentavaa tulkintaa vastaan, koska kysymys oli vapaudenmenetystä koskevasta asiasta.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut tutkia syyttäjän kantelu.

5. Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa syyttäjän tai vastaajalle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

6. Muutoksenhakua koskevan pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan vangitsemisasiassa annettuun päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Pidättämiseen oikeutettu virkamies saa kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty taikka vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi tai määrätty tutkinta-arestiin.

7. Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen oikeus kannella vangitsemisasiassa annetusta päätöksestä säädettiin 1.1.2014 voimaan tulleella pakkokeinolailla (806/2011). Lain säätämiseen johtaneissa esitöissä on todettu, että pääasian valituksessa voidaan liitännäisenä vaatia muutosta myös vangitsemisasian päätökseen. Toisaalta tuomitun vangitsemista koskevasta päätöksestä voidaan ennen valituksen tekemistä erikseen kannella, mikä mahdollisuus tuli säännöksen myötä myös pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle. Kantelu voidaan tehdä myös tapauksissa, joissa pääasiasta ei edes valiteta. Lain esitöiden mukaan säännöksessä todetaan selvyyden vuoksi ne tapaukset, joissa vangittu tai pidättämiseen oikeutettu virkamies kantelevat. (HE 222/2010 vp s. 259.)

8. Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kanteluoikeutta on pakkokeinolain säätämiseen johtaneissa esitöissä perusteltu sillä, että vangitun oikeusturvaan liittyvien kysymysten lisäksi on huomioon otettava myös asian selvittämiseen sekä rikosprosessin ja rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseen liittyvät näkökohdat. Perustelujen mukaan nämä seikat puhuvat sen puolesta, että pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tulee voida kannella ratkaisuista, joilla vangitsemisvaatimus hylätään tai vangittu päästetään vapaaksi. (HE 222/2010 vp s. 80.)

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2021:75 todennut, että pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentin säännöksessä on tyhjentävästi lueteltu tilanteet, joissa muutosta voi pääsäännöstä poiketen hakea kantelulla. Säännöksen mukaisesti pidättämiseen oikeutetun virkamiehen muutoksenhakuoikeuden kannalta ratkaisevaa on se, onko päätöksessä hylätty vangitsemisvaatimus taikka määrätty vangittu päästettäväksi vapaaksi tai tutkinta-arestiin (kohta 7). Mainitussa ratkaisussa syyttäjällä ei katsottu olleen oikeutta hakea kantelemalla muutosta käräjäoikeuden vangitsemispäätökseen, jossa vain osa vangittuna pitämistä koskevan vaatimuksen perusteista oli hyväksytty, kun tämä ei merkinnyt sitä, että syyttäjän vangitsemisvaatimus olisi hylätty. Korkeimman oikeuden mukaan pakkokeinolain mainittu säännös on sanamuodoltaan yksiselitteinen, eikä mikään säännöksen tarkoitukseen tai oikeusturvasyihin liittyvä seikka puoltanut säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta poikkeamista (kohta 10).

10. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole kysymys tilanteesta, jossa syyttäjän muutoksenhakuoikeudesta ei olisi lainkaan säädetty, vaan kyse on muutoksenhakuoikeutta määrittävän säännöksen tulkinnasta. Näin ollen asian arvioinnissa ei ole merkityksellistä aikaisemmin voimassa ollutta pakkokeinolakia koskeva oikeuskäytäntö (ks.

), jossa syyttäjän vangitsemispäätöstä koskevaan kanteluun muutoksenhakukeinona ilman nimenomaista säännöstä suhtauduttiin kielteisesti.

11. Tulkinnan lähtökohtana on säännöksen sanamuoto, ja tulkinnassa voidaan ottaa huomioon myös säännöksen tarkoitus ja eri tulkintavaihtoehtojen tosiasialliset seuraukset. Kun kyse on prosessioikeudellisten säännösten soveltamisesta, niin tarkoituksenmukaisuudelle voidaan usein antaa tulkinnassa suurempi merkitys kuin esimerkiksi rikosoikeudellisia säännöksiä sovellettaessa (KKO 2022:55, kohta 7). Vastaavalla tavalla tulkinnan rajoja määritettäessä on annettava merkitystä sille, onko kyse pakkokeinon käyttöä ja sen edellytyksiä koskevan säännöksen tulkinnasta vai muutoksenhakuoikeutta koskevan säännöksen tulkinnasta, kuten arvioitavana olevassa tapauksessa.

12. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentin mukaisen kanteluoikeuden kannalta keskeisenä on pidettävä sitä, että vangitsemisasian lopputulos on kantelijalle vastainen. Syyttäjän vaatiessa vastaajan määräämistä vangittavaksi tuomiolla tuomioistuimen on tuomiossaan lausuttava syyttäjän vaatimuksesta, ja tuomioistuimen on joko määrättävä tuomittu vastaaja vangittavaksi tai hylättävä syyttäjän vaatimus. Jos käräjäoikeus ei tuomiossaan lausu syyttäjän vangitsemisvaatimuksesta mitään, se merkitsee sitä, että vastaajaa ei ole syyttäjän vaatimin tavoin määrätty vangittavaksi. Lopputulos on tällöin tosiasiallisilta vaikutuksiltaan rinnastettavissa säännöksessä kuvattuun tilanteeseen, jossa syyttäjän vangitsemisvaatimus on hylätty.

13. Kantelumahdollisuuden tarkoituksena on olla joustava ja nopea muutoksenhakukeino vangitsemista koskeviin päätöksiin (ks.

, kohta 14). Korkein oikeus katsoo niin sääntelyn tarkoituksen kuin esitöissä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen kanteluoikeuden tueksi edellä kohdassa 8 esitettyjen perusteiden puoltavan tulkintaa, jonka mukaan syyttäjän muutoksenhakuoikeutta arvioidaan nyt käsillä olevassa tilanteessa vastaavasti kuin jos vangitsemisvaatimus olisi hylätty. Toisenlainen tulkinta johtaisi siihen, että syyttäjän mahdollisuudeksi tällaisessa käräjäoikeuden menettelyvirheestä johtuvassa tilanteessa jäisi saattaa tuomitun vangitsemista koskeva asia hovioikeuden käsiteltäväksi mahdollisen pääasiaa koskevan säännönmukaisen muutoksenhaun yhteydessä, mitä ei voida pitää pakkokeinoasioiden kiireelliseen luonteeseen nähden tehokkaana muutoksenhakukeinona.

14. Korkein oikeus toteaa edellä lausutuilla perusteilla johtopäätöksenään, että syyttäjä pidättämiseen oikeutettuna virkamiehenä saa pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kannella käräjäoikeuden ratkaisusta myös siinä tilanteessa, että siinä ei ole lausuttu syyttäjän esittämästä vangitsemisvaatimuksesta.

15. Korkein oikeus toteaa, että käsillä olevassa asiassa käräjäoikeus ei ole tuomiossaan lausunut syyttäjän A:n vangitsemista koskevasta vaatimuksesta, jonka jälkeen syyttäjä on kantelussaan hovioikeudelle vaatinut A:n määräämistä vangittavaksi. Hovioikeuden ei olisi tullut jättää kantelua tutkimatta. Asia on oikeusastejärjestys huomioon ottaen palautettava hovioikeuteen.

Hovioikeuden päätös kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Juha Mäkelä, Jussi Tapani, Timo Ojala ja Pasi Pölönen. Esittelijä Laura Stenberg.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

Kanteluoikeutta koskevan säännöksen tulkinta

Arviointi tässä asiassa

Päätöslauselma

KKO 2000:115

KKO 2024:31