TT 2019:115 – Lakko

Työtaistelun syynä olivat yhtiössä käynnissä olleet yhteistoimintaneuvottelut ja irtisanomisuhka. Työtaistelu kohdistui siten voimassa olevan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta. Pääluottamusmies oli ilmoittanut lakosta ja sen syistä työnantajalle työtaistelua edeltävänä päivänä. Vaikka luottamusmiehet eivät olleet osallistuneet lakkoon, pääluottamusmiehen katsottiin ilmaisseen hyväksyntänsä lakon toimeenpanolle...

Source officielle

6 min de lecture 1,224 mots

Työtaistelun syynä olivat yhtiössä käynnissä olleet yhteistoimintaneuvottelut ja irtisanomisuhka. Työtaistelu kohdistui siten voimassa olevan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.

Pääluottamusmies oli ilmoittanut lakosta ja sen syistä työnantajalle työtaistelua edeltävänä päivänä. Vaikka luottamusmiehet eivät olleet osallistuneet lakkoon, pääluottamusmiehen katsottiin ilmaisseen hyväksyntänsä lakon toimeenpanolle ja ottaneen siten vastuun työtaistelusta. Ammattiosasto, joka vastaa edustajiensa menettelystä, oli näin ollen rikkonut työrauhavelvollisuutensa ja se tuomittiin hyvityssakkoon.

Ammattiliitto oli saanut tiedon tulevasta lakosta lakkoa edeltävänä päivänä. Ammattiliiton ei ollut selvitetty ryhtyneen toimenpiteisiin työtaistelun päättämiseksi ja työrauhan palauttamiseksi. Ammattiliitto oli siten laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja se tuomittiin hyvityssakkoon.

KANTAJA

Rakennustuoteteollisuus RTT ry

VASTAAJA

Rakennusliitto ry

KUULTAVA

Rakennusliiton osasto n:o 236 ry

ASIA

Työrauha

TYÖTAISTELUTOIMENPITEET

Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n jäsenyrityksen X Oy:n Kangasalan tehtaalla 73 työntekijää on ollut lakossa perjantaina 20.9.2019 kello 6 ja kello 22 välisen ajan. Pääluottamusmies, joka on toiminut myös ammattiosaston puheenjohtajana, on ilmoittanut tehtaan johdolle mielenilmauksesta 19.9.2019 kello 14.15. Mielenilmauksen syynä ovat olleet yhtiössä käynnissä olleet yhteistoimintaneuvottelut ja irtisanomisuhka, minkä pääluottamusmies on tällöin ilmoittanut työnantajalle. Pääluottamusmies ja tehtaan muut luottamusmiehet eivät ole osallistuneet lakkoon. Rakennusliiton osasto n:o 236 ry:ssä on 452 maksavaa jäsentä.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

Ei nimettyä todistelua.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Vaatimukset

Rakennustuoteteollisuus RTT ry on vaatinut, että työtuomioistuin

– tuomitsee Rakennusliitto ry:n hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä,

– tuomitsee Rakennusliiton osasto n:o 236 ry:n hyvityssakkoon ensisijaisesti työrauhavelvollisuuden rikkomisesta ja toissijaisesti valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, ja

– velvoittaa Rakennusliitto ry:n ja Rakennusliiton osasto n:o 236 ry:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n oikeudenkäyntikulut 2.850 eurolla korkoineen.

Perusteet

Lakko on kohdistunut Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n ja Rakennusliitto ry:n välisen, ajalla 1.5.2018–30.4.2020 voimassa olevan rakennustuoteteollisuuden työehtosopimuksen osana sovellettavan yleissopimuksen 1 luvun työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.

Pääluottamusmies, ammattiosaston puheenjohtaja on itse henkilökohtaisesti ilmaissut työnantajalle työtaistelutoimenpiteen syyn ja ollut sen toimeenpanijana. Koska ammattiosasto vastaa pääluottamusmiehen ja luottamusmiestensä toiminnasta, ammattiosasto on syyllistynyt työrauhavelvollisuuden rikkomiseen. Pääluottamusmies tai tehtaan muut luottamusmiehet eivät ole myöskään ryhtyneet toimenpiteisiin työntekijöiden työstä poissaolon estämiseksi ja työrauhan palauttamiseksi. Tehtaan viidestä luottamushenkilöstä neljä oli töissä ja yksi vapaalla.

$d3

Työehtosopimuksen 3 §:ssä on korostettu työtaistelujen estämisen merkitystä, minkä vuoksi mainittu pykälä on otettava huomioon hyvityssakon määrää korottavana tekijänä sekä ammattiliiton että ammattiosaston osalta. Työehtosopimuksen 3 §:n mukaan työehtosopimukseen sidotut ovat velvolliset välttämään kaikkia työtaistelutoimenpiteitä, jotka kohdistuvat kyseiseen työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen. Saman pykälän mukaan kyseiseen työehtosopimukseen sidotut yhdistykset ovat lisäksi velvolliset huolehtimaan siitä, että niiden alaisina olevat yhdistykset, työnantajat ja työntekijät, joita sopimus koskee, välttävät sellaisia työtaistelutoimenpiteitä eivätkä muutoinkaan riko työehtosopimuksen määräyksiä.

Lisäksi hyvityssakon määrää harkittaessa on otettava huomioon, että tuotannollisen toiminnan keskeyttäminen on aiheuttanut yrityksessä merkittävät tappiot. Koko lakkopäivän tuotanto on menetetty, minkä vuoksi toimitukset ovat viivästyneet. Toimitusten myöhästyminen aiheuttaa myyjälle aina taloudellisia menetyksiä. Välittömän vahingon määrä on ollut yli 60.000 euroa. Tähän määrään ei ole laskettu kolmansille osapuolille aiheutuneita kustannuksia, kuten myöhästymisen tai siirtymisen kustannuksia sekä liiketoiminnalle muutoin aiheutuvia kuluja, joiden arvioiminen on vaikeaa. Yhtiö on myös maksanut neljälle työpaikalla olleelle luottamusmiehelle palkkaa kyseisen päivän aikana, vaikka ei ole saanut hyväkseen näidenkään työsuoritusta, koska tuotantoa ei ole pystytty tekemään ollenkaan.

Ammattiliitto ja ammattiosasto eivät ole kunnioittaneet työrauhajärjestelmää ja työehtosopimuksen voimassaoloa ja sen määräyksiä. Yrityksen Kangasalan tehtaalla on toteutettu vastaavat työtaistelutoimenpiteet vuosina 2015 ja 2016, minkä johdosta Rakennusliitto ry ja Rakennusliiton osasto n:o 236 ry on tuomittu hyvityssakkoihin tuomioilla TT 2015:52 ja TT 2016:46. Tämä osoittaa, että Rakennusliitto ry:n ja kyseisen ammattiosaston toiminta on toistuvaa, mikä tulee ottaa huomioon hyvityssakkoja korottavana tekijänä.

Vastaus kannevaatimuksiin

Rakennusliitto ry on vastannut kanteeseen Rakennusliiton osasto n:o 236 ry:n puolesta oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 12 §:n 3 momentin nojalla.

Rakennusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin ensisijaisesti hylkää kanteen ja velvoittaa Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n korvaamaan Rakennusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. Toissijaisesti Rakennusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin jättää vaaditut hyvityssakot tuomitsematta.

Ammattiliitto ja sen ammattiosasto eivät ole järjestäneet mielenilmausta, olleet siinä mukana taikka myötävaikuttaneet siihen. Myöskään pääluottamusmies, ammattiosaston puheenjohtaja ei ole ollut toimeenpanemassa mielenilmausta. Näin ollen ammattiliitto ei ole voinut valvoa mielenilmausta.

Lakko on kestänyt yhden päivän ajan, joten suora tuotannon menetyksen määrä voisi olla enintään kantajan ilmoittama määrä. Kyseinen summa on tosiasiallisesti kuitenkin tuotannon suunnittelun tueksi käytettävä luku. Päiväkohtaisen tuotannon tehon tulisi toteutua sataprosenttisesti, jotta esitetty vahingon määrä olisi todellinen. Kangasalan tehtaan syyskuun keskitehot ovat olleet 88 prosenttia, joten tuotannon suora menetys voisi teoriassa olla enintään 88 prosenttia kanteessa ilmoitetusta määrästä.

Kolmansille tahoille ei ole tosiasiallisesti aiheutunut kustannuksia toimitusten myöhästymisistä tai siirtymisistä. Mikäli toimituksia olisi myöhästynyt tai siirtynyt 20.9.2019 lakon seurauksena, siitä olisi esitettävissä konkreettinen selvitys. Kanteessa ei ole perusteltu, mitä kuluja yrityksen liiketoiminnalle olisi lakon seurauksena voinut aiheutua. Todellista vahinkoa ei liene aiheutunut lainkaan, koska tehtaalla on tehty elementtejä jo ennalta varastoon eikä mielenilmaus ole vaikuttanut mihinkään yhtiön tilauksiin tai sitoumuksiin.

Rakennusliitto ry on hyväksynyt Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevät toimenpiteiden määrän ja tuntiveloituksen.

Perustelut

Työtaistelutoimenpiteet ja kohdistuminen työehtosopimukseen

X Oy:n Kangasalan tehtaalla järjestettiin edellä kuvatuin tavoin työtaistelu, joka alkoi perjantaina 20.9.2019 kello 6 ja päättyi samana päivänä kello 22. Työtaisteluun osallistui 73 työntekijää.

Pääluottamusmies on ilmoittanut työtaistelutoimenpiteestä ja sen syistä työnantajalle työtaistelua edeltävänä päivänä. Vaikka luottamusmiehet eivät ole osallistuneet lakkoon, on pääluottamusmiehen katsottava ilmaisseen hyväksyntänsä lakon toimeenpanolle ja ottaneen siten vastuun työtaistelusta (ks. myös esim. TT 2019:78, 2019:77, 2017:92, 2014:149). Ammattiosasto, joka vastaa edustajiensa menettelystä, on näin ollen rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Ammattiliitto on saanut tiedon tulevasta lakosta lakkoa edeltävänä päivänä. Ammattiliiton ei ole selvitetty ryhtyneen toimenpiteisiin työtaistelun päättämiseksi ja työrauhan palauttamiseksi. Ammattiliitto on siten laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Hyvityssakko

Hyvityssakon määrää arvioitaessa on otettava huomioon työtaistelutoimenpiteen kesto, siihen osallistuneiden määrä, ammattiosaston koko ja muut työehtosopimuslain 10 §:ssä mainitut seikat.

Työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen työrauhaa koskevan määräyksen sanamuoto ei puolla Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n esittämää tulkintaa määräyksen hyvityssakkoa korottavasta vaikutuksesta eikä asiassa ole myöskään esitetty selvitystä työehtosopimusmääräyksen sanamuodosta jollakin tapaa poikkeavasta tarkoituksesta.

Kanteessa viitatuista aiemmista työtaisteluista (TT 2015:52 ja TT 2016:46) on kulunut siinä määrin pitkä aika, ettei niillä voida katsoa olevan erityistä hyvityssakon määrää korottavaa vaikutusta. Asiassa ei ole tullut esille muitakaan sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida hyvityssakon määrää tavallisesta menettelystä poiketen.

Oikeudenkäyntikulut

Rakennusliitto ry ja Rakennusliiton osasto n:o 236 ry ovat oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla velvollisia korvaamaan Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty toimenpiteiden määrän ja tuntiveloituksen osalta. Kantajan laskuun sisältyy lisäksi oikeudenkäyntimaksu 2.050 euroa. Työtuomioistuin katsoo oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi vaaditut 2.850 euroa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Rakennusliiton osasto n:o 236 ry:n maksamaan Rakennustuoteteollisuus RTT ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 2.500 euroa ja Rakennusliitto ry:n maksamaan Rakennustuoteteollisuus RTT ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 3.000 euroa.

Rakennusliitto ry ja Rakennusliiton osasto n:o 236 ry velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n oikeudenkäyntikulut 2.850 eurolla, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Niemiluoto, Äimälä, Nyyssölä, Pohjola ja Moilanen jäseninä. Asia on ratkaistu puheenjohtajan esittelystä.

Tuomio on yksimielinen.


Finlex open data, CC BY 4.0. Documentation open data verifiee le 2026-04-12 ; les endpoints judgment documentes renvoient 404 pour les types case-law exposes par le frontend, fallback actuel sur les pages publiques data.finlex.fi.

A propos de cette decision

Décisions similaires

Finlande

Cour suprême administrative de Finlande

Divers MULTI

KHO:2026:23 - Rättskipning

Förvaltningsdomstolen hade misstagit sig om fakta i ärendet och senare sökt rätta misstaget som skrivfel genom att ändra beskrivningen av bakgrunden i ärendet och skälen i sitt avgörande. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att självrättelseförbud gäller för ett beslut som avslutar behandlingen av ett rättskipningsärende. Ett sådant beslut får rättas endast med stöd av en uttrycklig bestämmelse...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Divers MULTI

KKO:2026:29 - Extraordinärt ändringssökande

Ett skär hade vid det år 1845 fastställda storskiftet ansetts höra till ägorna för hemman nr 5 i en by. Vid en år 1860 fastställd klyvning hade skäret ansetts utgöra en del av ägorna för en lägenhet som bildats av hemman nr 1 i en annan by. Vid en år 1928 registrerad styckning som förrättats...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Fiscal MULTI

KKO:2026:28 - Bedrägeri

Målsäganden hade intalats att han var inblandad i brott mot liv, vilka dock inte hade inträffat i verkligheten. Svarandena hade vilselett målsäganden att överlämna pengar åt dem i utbyte bland annat mot att göra sig av med offrens kroppar samt att kidnappa och döda fiktiva personer. Högsta domstolen ansåg att svarandena hade gjort sig skyldiga...

Analyse stratégique offerte

Envoyez vos pièces. Recevez une stratégie.

Transmettez-nous les pièces de votre dossier. Maître Hassan KOHEN vous répond personnellement sous 24 heures avec une première analyse stratégique de votre situation.

  • Première analyse offerte et sans engagement
  • Réponse personnelle de l'avocat sous 24 heures
  • 100 % confidentiel, secret professionnel garanti
  • Jusqu'à 1 Go de pièces, dossiers et sous-dossiers acceptés

Cliquez ou glissez vos fichiers ici
Tous formats acceptes (PDF, Word, images, etc.)

Envoi en cours...

Vos donnees sont utilisees uniquement pour traiter votre demande. Politique de confidentialite.