TT 2022:1 – Työrauha

Työvuorossa olleet ahtaajat olivat osallistuneet ammattiliiton julistamaan valtakunnalliseen saartotoimenpiteeseen eivätkä olleet käsitelleet satamaan tullutta tietyn yhtiön sahatavaralähetystä. Työnantajayhtiö päätti teettää saarron alaiset työt yhtiön hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla, minkä johdosta ahtaajat järjestivät ulosmarssin. Työtaistelu kohdistui voimassa olevan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen. Ammattiosasto myönsi rikkoneensa työrauhavelvollisuutensa, ja se tuomittiin hyvityssakkoon. Asia Työrauha Kantaja Satamaoperaattorit ry Vastaaja...

Source officielle

5 min de lecture 915 mots

Työvuorossa olleet ahtaajat olivat osallistuneet ammattiliiton julistamaan valtakunnalliseen saartotoimenpiteeseen eivätkä olleet käsitelleet satamaan tullutta tietyn yhtiön sahatavaralähetystä. Työnantajayhtiö päätti teettää saarron alaiset työt yhtiön hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla, minkä johdosta ahtaajat järjestivät ulosmarssin. Työtaistelu kohdistui voimassa olevan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen. Ammattiosasto myönsi rikkoneensa työrauhavelvollisuutensa, ja se tuomittiin hyvityssakkoon.

Asia

Työrauha

Kantaja

Satamaoperaattorit ry

Vastaaja

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

Kuultava

Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry

TYÖTAISTELUTOIMENPITEET

Satamaoperaattorit ry:n Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n (AKT ry) välinen ahtausalan työehtosopimus on voimassa 1.2.2021–31.1.2022. Työehtosopimuksen 6 §:n 1 kohdan mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Pykälän 2 kohdan mukaan työnantaja päättää työpisteiden miehityksen ja työntekijöiden siirrot työpisteestä toiseen.

AKT ry:n ammattiosasto Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry järjesti Loviisan satamassa kaksi tuntia kestäneen ulosmarssin keskiviikkona 22.12.2021.

Loviisan sataman tapahtumien taustalla oli AKT ry:n 21.12.2021 käynnistämä valtakunnallinen saartotoimenpide, jolla pyrittiin AKT ry:n ilmoituksen mukaan tukemaan Teollisuusliitto ry:n Keitele Groupiin kohdistamaa saartoa. AKT ry:n saarto koski Keitele Groupin tuotteiden käsittelyä satamissa. Saartoon osallistui myös Loviisan satamassa toimivan Oy The Federations Stevedore in Lovisa Ab:n (LFS Oy) ahtaajia.

Loviisan satamaan saapui laivattavaksi Keitele Groupin sahatavaralähetys 22.12.2021 noin kello 19.30. Työvuorossa olleet ahtaajat osallistuivat AKT ry:n julistamaan saartoon eivätkä käsitelleet lähetystä. Ahtaajien asemesta työn suorittivat yksi LFS Oy:n hallituksen jäsenistä ja yhtiön toimitusjohtaja.

Myöhemmin samana päivänä iltavuorossa olleet ahtaajat ilmoittivat lähtevänsä kotiin mielenilmaisuna sille, että LFS Oy oli teettänyt työn muilla kuin ahtaajilla. Ulosmarssissa ei siten ollut kyse saartotoimenpiteestä Teollisuusliitto ry:n tueksi. Ammattiosaston luottamusmies ilmoitti LFS Oy:n toimitusjohtajalle 22.12.2021, että päätöksen ulosmarssista oli tehnyt Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry.

Ulosmarssi alkoi kello 21, ja siihen osallistuivat iltavuorossa olleet viisi ahtaajaa. He eivät palanneet enää työvuoronsa aikana työpaikalle. Iltavuoron olisi ollut määrä jatkua kello 23:een saakka.

Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry:ssä on 35 maksavaa jäsentä.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

Asiassa ei ole esitetty todistelua.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Vaatimukset

Satamaoperaattorit ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. tuomitsee Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry:n hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta ja

2. velvoittaa Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry:n korvaamaan Satamaoperaattorit ry:n oikeudenkäyntikulut 9.204,80 eurolla korkoineen.

Perusteet

Kuultavan vastuu työtaistelutoimenpiteestä

Järjestämällä ulosmarssin Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry oli rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Hyvityssakon määrä

Tahallinen työrauhasäännösten rikkominen ammattiosaston päätöksellä osoitti selvää piittaamattomuutta työehtosopimusmääräyksiä ja lainsäädäntöä kohtaan.

Laittoman työtaistelun seurauksena oli menetetty kymmenen työtuntia. LFS Oy:llä ei ollut ollut riittävää henkilökuntaa purkamassa laivaa kello 21–23. Ulosmarssista voikin siten aiheutua yhtiölle vielä merkittävää lisävahinkoa, mikäli varustamo esittää hyvitysvaatimuksen tästä johtuneesta aluksen viivästymisestä.

Vastaus kannevaatimuksiin

Vastaaja ja kuultava ovat hyväksyneet kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja hyväksyneet sen määrästä 7.337,36 euroa.

Työtaistelutoimenpiteen syynä oli ollut LFS Oy:n päätös teettää saarron alaiset työt muilla kuin ahtaajilla.

Ammattiosasto oli yhdistysmuotoinen toimija, joka ei kokonsa tai varallisuusasemansa perusteella ollut tasavertaisessa asemassa LFS Oy:n kanssa. Tämä tuli ottaa huomioon hyvityssakon määrää arvioitaessa.

Perustelut

Ammattiosaston vastuu

Vastauksessa on myönnetty, että Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry on rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Hyvityssakko

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry on asian hävitessään velvollinen korvaamaan Satamaoperaattorit ry:n oikeudenkäyntikulut.

Satamaoperaattorit ry on ilmoittanut oikeudenkäyntikulujensa määräksi yhteensä 9.204,80 euroa. Esitetyn laskun mukaan määrä muodostui 14 työtuntiin perustuvasta 5.270 euron suuruisesta palkkiosta, 500 euron suuruisesta varauksesta jälkitoimiin, edellisille määrille laskettavasta arvonlisäveron osuudesta 1.384,80 euroa ja oikeudenkäyntimaksusta 2.050 euroa.

Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry on hyväksynyt kantajan vaatimien oikeudenkäyntikulujen määrästä 3.764 euroa 10 työtuntiin perustuvana palkkiona, 500 euron suuruisen varauksen jälkitoimiin, arvonlisäveron osuuden ja oikeudenkäyntimaksun määrän 2.050 euroa.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Ottaen huomioon asian laatu ja laajuus sekä asian hoitamisen vaatimat tarpeelliset toimenpiteet työtuomioistuin pitää kuultavan hyväksymää oikeudenkäyntikulujen määrää tässä tapauksessa kohtuullisena. Kantajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on hylättävä enemmälti.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry:n maksamaan Satamaoperaattorit ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 500 euroa.

Työtaistelun kohdistuminen työehtosopimukseen

Oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön viitaten katsottu, että vaatimukset ja vastalauseet, joiden aiheena ovat työnantajan työnjohdolliset ratkaisut, kohdistuvat työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen, vaikka kysymyksessä olevasta asiasta ei olisi muita yksityiskohtaisia määräyksiä työehtosopimuksessa. Määräyksen kautta myös työnantajan liikkeenjohdolliset ratkaisut saavat työrauhasuojan. (Jorma Saloheimo: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 225)

Ulosmarssin syynä oli ollut työntekijöiden tyytymättömyys LFS Oy:n päätökseen jakaa saartoon osallistuneiden ahtaajien työ muiden henkilöiden tehtäväksi. Ulosmarssi oli johtunut työnantajan työn- ja liikkeenjohto-oikeuden ja siten työrauhasuojan piiriin kuuluvasta ratkaisusta. Ulosmarssilla oli pyritty vaikuttamaan LFS Oy:n oikeuteen päättää töiden järjestelystä.

Ulosmarssi oli siten kohdistunut työtaistelutoimenpiteenä voimassa olevan työehtosopimuksen 6 §:n työjohto-oikeutta koskevaan määräykseen (esim. TT 2010:64).

Työtaistelutoimenpiteet ja kohdistuminen työehtosopimukseen

Loviisan ja Valkon Ahtaajat ry on edellä kuvatuin tavoin järjestänyt Loviisan satamassa kaksi tuntia kestäneen ulosmarssin keskiviikkona 22.12.2021. Ulosmarssiin ovat osallistuneet iltavuorossa olleet viisi ahtaajaa.

Työtaistelutoimenpiteen syynä on ollut työnantajayhtiön päätös teettää saarron alaiset työt yhtiön hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla. Työtaistelu on siten kohdistunut voimassa olevan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Risto Niemiluoto puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Tuomas Aarto, Anna Lavikkala, Anu-Tuija Lehto ja Satu Tähkäpää jäseninä. Puheenjohtaja on esitellyt asian.

Tuomio on yksimielinen.


Finlex open data, CC BY 4.0. Documentation open data verifiee le 2026-04-12 ; les endpoints judgment documentes renvoient 404 pour les types case-law exposes par le frontend, fallback actuel sur les pages publiques data.finlex.fi.

A propos de cette decision

Décisions similaires

Finlande

Cour suprême administrative de Finlande

Divers MULTI

KHO:2026:23 - Rättskipning

Förvaltningsdomstolen hade misstagit sig om fakta i ärendet och senare sökt rätta misstaget som skrivfel genom att ändra beskrivningen av bakgrunden i ärendet och skälen i sitt avgörande. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att självrättelseförbud gäller för ett beslut som avslutar behandlingen av ett rättskipningsärende. Ett sådant beslut får rättas endast med stöd av en uttrycklig bestämmelse...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Divers MULTI

KKO:2026:29 - Extraordinärt ändringssökande

Ett skär hade vid det år 1845 fastställda storskiftet ansetts höra till ägorna för hemman nr 5 i en by. Vid en år 1860 fastställd klyvning hade skäret ansetts utgöra en del av ägorna för en lägenhet som bildats av hemman nr 1 i en annan by. Vid en år 1928 registrerad styckning som förrättats...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Fiscal MULTI

KKO:2026:28 - Bedrägeri

Målsäganden hade intalats att han var inblandad i brott mot liv, vilka dock inte hade inträffat i verkligheten. Svarandena hade vilselett målsäganden att överlämna pengar åt dem i utbyte bland annat mot att göra sig av med offrens kroppar samt att kidnappa och döda fiktiva personer. Högsta domstolen ansåg att svarandena hade gjort sig skyldiga...

Analyse stratégique offerte

Envoyez vos pièces. Recevez une stratégie.

Transmettez-nous les pièces de votre dossier. Maître Hassan KOHEN vous répond personnellement sous 24 heures avec une première analyse stratégique de votre situation.

  • Première analyse offerte et sans engagement
  • Réponse personnelle de l'avocat sous 24 heures
  • 100 % confidentiel, secret professionnel garanti
  • Jusqu'à 1 Go de pièces, dossiers et sous-dossiers acceptés

Cliquez ou glissez vos fichiers ici
Tous formats acceptes (PDF, Word, images, etc.)

Envoi en cours...

Vos donnees sont utilisees uniquement pour traiter votre demande. Politique de confidentialite.