Vaasan HO 8.2.2024 48 – Oikeudenkäyntikulut

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Käräjäoikeus oli jättänyt lapsen asumista koskevan hakemuksen käsittelyn sillensä ja määrännyt hakemuksensa peruuttaneen A:n korvaamaan vastapuolensa B:n oikeudenkäyntikulut. Kysymys siitä, oliko asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityiset syyt määrätä asianosaiset vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa.

ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.11.2022 NRO 10073342

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

A

B

C

Lapsen asuminen

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

A:n peruutettua lapsen asumista koskevan hakemuksensa käräjäoikeus jätti asian käsittelyn sillensä. A vastusti B:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaa vaatimusta ja katsoi, että hakemuksen peruuttamiselle oli perusteltu syy, kun lapsen olosuhteet olivat ennakoimattomasti kohentuneet hakemuksen vireille laittamisen jälkeen. Käräjäoikeus velvoitti A:n korvaamaan vastapuolenaan olleen B:n oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin pääsäännön nojalla katsoessaan, että olosuhteet eivät olleet hakemuksen vireille tulon jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että asiassa olisi perusteita poiketa mainitun lainkohdan tarkoittamasta pääsäännöstä.

käräjätuomari Tuija Forss.

Valitus

Vastaus

Hovioikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

A vapautetaan B:n oikeudenkäyntikulujen 3.868,85 euron määräisestä korvausvelvollisuudesta käräjäoikeudesta.

A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa valtiolle B:n avustajalle sen varoista maksettu palkkio yhteensä 2.724,73 euroa.

Asianosaisten oikeudenkäyntikuluvaatimukset hovioikeudesta hylätään.

hovioikeudenneuvokset Ulla-Maj Leppäkorpi, Pasi Vihla ja Sirpa Virkkala.

Ratkaisu on yksimielinen.

Hakija

Asiaan osallinen

Kuultava

Asia

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut

Vaatimukset

A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta kumotaan ja että hänet vapautetaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta B:lle sekä valtiolle B:n avustajalle maksetun palkkion osalta. Toissijaisesti A on vaatinut, että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan vastaamaan avustajan 20 tunnin ajankäyttöä.

Lisäksi A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 1.190,40 eurolla laillisine viivästyskorkoineen tai että asianosaiset määrätään joka tapauksessa vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

Perusteet

Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulujen osalta antama ratkaisu on virheellinen eikä siinä ole otettu lainkaan huomioon sitä, että A on laittanut asian vireille sosiaalitoimen kehotuksesta. A on peruuttanut hakemuksensa, kun lapsen olosuhteet ovat oikeudenkäynnin aikana parantuneet. A ei ole hakemuksen vireille pannessaan voinut ennakoida tätä olosuhteiden muutosta. A on peruuttanut hakemuksensa lapsen edun vuoksi, jottei riidan jatkuminen olisi uudestaan heikentänyt lapsen tilannetta. Mikäli oikeudenkäyntiä olisi jatkettu, asianosaiset olisi määrätty pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, vaikka A:n hakemus olisi hylätty.

B:n oikeudenkäyntikulujen määrä on joka tapauksessa liiallinen ottaen huomioon, että asiassa on ollut kyse lapsen asumisesta, jota varten on hankittu olosuhdeselvitys sosiaaliviranomaisilta.

B on vaatinut, että valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta 770,66 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeuden päätös on oikea. A:n on hakemuksen peruuttaessaan katsottava hävinneen asian eikä asiassa ole erityisiä perusteita määrätä kuluvastuusta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin pääsäännöstä poikkeavalla tavalla.

A:n hakemuksen peruutus ei ole johtunut siitä, että A olisi hakemuksellaan jo saavuttanut sen, mitä hän oli vaatinut. Riidatonta on, että lastenvalvoja oli suosittanut A:ta hakemaan lapsen asumista itselleen. Tämä oli kuitenkin perustunut A:lta saatuihin yksipuolisiin tietoihin. A on tiennyt jo ennen hakemuksen vireille panemista lapsen erityispiirteistä ja siitä, että haasteet lapsen voinnissa eivät ole seurausta olosuhteista B:n luona. Lapsen olosuhteissa B:n luona ei ole tapahtunut mitään sellaista ennalta arvaamatonta kohentumista, mikä antaisi aiheen arvioida oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta pääsäännöstä poikkeavalla tavalla. B:n käsityksen mukaan asiassa olisi ollut erityiset syyt velvoittaa A korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa siinäkin tapauksessa, että käräjäoikeus olisi ratkaissut pääasian, koska A:n hakemus on alun alkaenkin ollut perusteeton.

B:n tavanomaista suuremmat oikeudenkäyntikulut ovat aiheutuneet kaikilta osin tarpeellisesta, B:n hakemuksen edellyttämästä laajasta selvitystyöstä ja poikkeuksellisen suuresta todistelun hankkimistarpeesta.

Perustelut

Asiassa on käräjäoikeudessa A:n hakemuksen johdosta ollut kysymys siitä, onko asianosaisten yhteisen ja yhteishuollossa olevan lapsen asuminen tullut muuttaa B:n luota A:n luokse. Lapsen asumista koskevaa asiaa on oikeuskäytännössä pidetty asiana, jossa sovinto ei ole sallittu ja jossa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus määräytyy lähtökohtaisesti oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n nojalla (ks. KKO 2005:41).

Hovioikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko käräjäoikeuden tullut määrätä, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan ja toissijaisesti siitä, onko A:lle määrätty korvausvelvollisuus joka tapauksessa määrältään liiallinen.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan, jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.

Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä esimerkkinä erityisestä syystä esitetään se, että vastaaja on kanteen vireille panon jälkeen täyttänyt vaaditun suorituksen, jolloin kantaja on asiallisesti voittanut juttunsa ja hänen tulee saada myös korvaus kuluistaan (HE 191/1993 vp., s. 15–16).

Hovioikeus katsoo, että korkeimman oikeuden ratkaisuissa annettuja oikeusohjeita on perusteltua tulkita niin, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen syyn arvioinnissa merkitystä voidaan antaa ensinnäkin sille, onko oikeudenkäynnin kohteena ollut oikeustila hakemuksen peruuttamisesta huolimatta merkityksellisellä tavalla muuttunut (KKO 2005:59, KKO 2006:106 ja KKO 2019:59). Erityisesti sellaisessa asiassa, jossa sovinto on sallittu, erityisen syyn arvioinnissa voidaan antaa merkitystä myös asian laadulle sekä muille oikeudenkäymiskaaren 20 luvun säännöksille ja niiden ilmentämille periaatteille (KKO 2005:59, KKO 2006:106 ja KKO 2019:63). Lapsen huoltoa koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2006:106 merkitystä on annettu etenkin sille, oliko peruuttaminen johtunut sellaisesta syystä, josta hakija ei ollut ennen oikeudenkäyntiä tiennyt tai josta hänen ei pitänytkään tietää.

Ennakkopäätöksessä KKO 2006:106 omaksuttu tulkinta viittaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momenttiin. Jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen, tuomioistuin voi lainkohdan nojalla määrätä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kyseisen lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tietämättömyys jostakin asian ratkaisuun vaikuttavasta tosiseikasta ei vielä yksinään riitä vapauttamaan asianosaista oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Lisäksi edellytetään, ettei asianosaisen olisi pitänytkään tietää tätä seikkaa. Tätä kysymystä harkittaessa voidaan pitää ohjeena normaalin henkilön huolellisuusvelvoitetta (HE 191/1993 vp., s. 13). Hovioikeus katsoo, että esitöissä tarkoitettuna tosiseikkana voidaan pitää myös oikeudenkäynnin aikana tapahtunutta olosuhteiden muutosta, joka asettaa hakemuksen jatkamisen kyseenalaiseksi. Edellytyksenä tällöin on se, että huolellisesti toimiva henkilö ei ole kyennyt kohtuudella ennakoimaan tällaista muutosta hakemusta vireille pannessaan.

Erityisesti asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu, oikeudenkäyntikulusääntelyä tulisi hovioikeuden näkemyksen mukaan tulkita niin, että asianosainen ei hakemuksen peruuttaessaan joutuisi kuluvastuuseen, jos oikeudenkäynnin aloittamista voidaan hakemusta vireille pantaessa käytettävissä olevien tietojen perusteella pitää objektiivisesti arvioiden perusteltuna. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momenttia ei tulisi myöskään tulkita niin, että se kannustaisi hakijaa jatkamaan muuttuneissa olosuhteissa tarpeettomaksi käynyttä oikeudenkäyntiä yksin sen vuoksi, että hakemuksen hylkääminen johtaisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n pääsäännön mukaisesti siihen, että oikeudenkäyntikulut jäisivät asianosaisten itsensä vastattaviksi.

A on peruuttanut kanteensa, joten hän on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. A on kuitenkin valituksestaan ilmenevin perustein katsonut, että asiassa on erityiset syyt poiketa pääsäännön mukaisesta korvausvelvollisuudesta. B on vastauksessaan mainitsemin perustein katsonut, että tällaista erityistä syytä ei ole.

$e4

Edellä lausutun perusteella voidaan katsoa, että A on huomioinut lapsen edun sekä hakemusta vireille laittaessaan että sen peruuttaessaan ja että hän on laittanut hakemuksen vireille lapsen olosuhteisiin liittyvistä perustelluista syistä. Asiassa ei ole ilmennyt, että A olisi huolellisesti toimiessaankaan voinut ennakoida olosuhteiden muuttumista ja lapsen terveydentilan kohenemista oikeudenkäynnin aikana. Hakemuksen peruuttaminen on ollut lapsen edun kannalta parempi ratkaisu kuin riidan jatkaminen oikeudessa. A on siten esittänyt asiassa sellaisia perusteita, joiden nojalla oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulisi arvioida oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä poiketen.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun jakautumista arvioitaessa merkitystä on annettava myös sille, että asia loppuun asti käsiteltäessä osapuolet olisi todennäköisesti määrätty vastaamaan itse omista oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n pääsäännön mukaisesti.

Asiaa kokonaisuutena arvioidessaan hovioikeus katsoo, että asiassa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityiset syyt määrätä asianosaiset vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n pääsäännön mukaisesti käräjäoikeudessa ja viimeksi mainitun lainkohdan mukaan myös hovioikeudessa. Näin ollen A on vapautettava velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta ja asianosaisten hovioikeudessa esittämät oikeudenkäyntikuluvaatimukset on hylättävä.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet

Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettava lainkohta ja muut oikeusohjeet

Asian arviointi ja johtopäätökset