KKO:2024:5 – Underlåtelse att vakta djur

A:s hund hade två olika gånger plötsligt och oprovocerat bitit en förbipasserande person. I båda fallen hade A:s minderåriga dotter rastat hunden. Högsta domstolen ansåg att hunden skulle avlivas på grund av att djuret var farligt (Omröstn.)

SL 44 kap 15 § 2 mom

A:n koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kävellyttä henkilöä. Koiraa oli kummassakin tapauksessa ulkoiluttanut A:n alaikäinen tytär. Korkein oikeus katsoi, että eläimen vaarallisuuden vuoksi koira oli määrättävä tapettavaksi. (Ään.)

RL 44 luku 15 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 18.6.2021 (nro 21/127813) ja Turun hovioikeuden tuomio 30.8.2022 (nro 22/132831) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Heidi Pellonperä ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Vilja Hahto ja Pekka Varjus (eri mieltä).

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänen koiraansa ei määrätä tapettavaksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen, Alice Guimaraes-Purokoski ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Jurkka Jämsä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

: Päädyn asian arvioinnissa enemmistön ratkaisusta poikkeavaan lopputulokseen. Koiran tappamismääräyksen arvioinnissa lähtökohtana on määräyksen luonne turvaamistoimenpiteenä. Vaikka määräyksen on katsottu sen taloudellisten seurausten osalta sisältävän menettämisseuraamuksen piirteitä, sen tarkoituksena on nimenomaisesti taata ulkopuolisten turvallisuus. Kysymyksessä ei siten ole miltään osin sanktio. Määräys on perustettava asiassa saatuun selvitykseen koiran vaarallisuudesta sekä tuomioistuimen todennäköisenä pitämään ennakointiin vaaran luonteesta tulevaisuudessa.

Tämän vuoksi syyksilukemisen perusteena olleilla vastaajan laiminlyönneillä valvonnan toteuttamisessa ja tapahtumien selvittämisessä on merkitystä ainoastaan siltä osin kuin niiden nojalla voidaan tehdä johtopäätöksiä hänen todennäköisestä menettelystään tulevaisuudessa. Valituksessaan hovioikeudelle ja Korkeimmalle oikeudelle A on vedonnut siihen, että tapausten jälkeen koiraa on ulkoilutettu vain aikuisten toimesta.

Vaarallisuusarvioinnissa koiran yksilölliset ominaisuudet ovat edellä mainituista syistä keskeisessä asemassa, ja niille alemmat tuomioistuimet ovatkin antaneet painavan merkityksen arvioinnissaan. Tappamismääräystä on perusteltu koiran isokokoisuudella ja voimakkuudella sekä ohikulkijoihin kohdistuneiden hyökkäysten sillä piirteellä, että ne ovat tapahtuneet ilman koiran provosointia.

Arvioinnissa voidaan pitää lähtökohtana, että perusteeksi tappamismääräykselle ei yleensä riitä yksi koiran suorittama hyökkäys, mutta kaksi tällaista tapausta ovat pääsääntöisesti riittävä selvitys koiran vaarallisuudesta. Molemmista lähtökohtaoletuksista voi kuitenkin olla tapauskohtaisten olosuhteiden nojalla perusteltu syy poiketa. Selvää on, että yksikin hyvin vaarallinen ja vahingollinen koiran hyökkäys voi olla riittävä peruste tappamismääräykselle. Ulkopuolisille aiheutuva vaara on tällöin ilmeinen.

Toisaalta kahdenkin tapauksen kohdalla on niiden osoittama koiran vaarallisuus arvioitava kokonaisuutena tapausten olosuhteiden mukaan. Tässä asiassa molemmissa tilanteissa koiran puremista aiheutuneet vahingot ovat olleet huomattavan vähäiset. Ensimmäisessä tapauksessa aiheutui lääkärintodistuksen mukaan minimaalinen ihorikko sekä jälkimmäisessä selvityksen mukaan pieni naarmu ja mustelma.

Vaikka ensimmäisessä tilanteessa asianomistajan päällä ollut takki on vaimentanut puremaa, on mainituista vammoista pääteltävissä isokokoisen ja voimakkaan koiran käyttäneen molemmissa tapauksissa varsin vähäistä voimaa ohikulkijoihin kiinni käydessään. Selvityksen perusteella asianomistajat eivät ole käyttäytymisellään myötävaikuttaneet koiran menettelyyn. Toisaalta selvityksen ja tuomioiden mukaan molemmat tilanteet ovat myös päättyneet ilman mitään tarvetta koiran irrottamiseen tai muuhun sen toiminnan nimenomaiseen keskeyttämiseen ja päättämiseen. Tältä osin koiran käyttäytyminen eroaa olennaisesti sellaisista vakavammista hyökkäyksistä, joissa koira ei irrota otettaan taikka pyrkii voimakkaasti jatkamaan hyökkäystään.

Johtopäätöksenä näiltä osin katson, että vaikka koiran käyttäytyminen on ollut selvästi epätoivottavaa ja häiritsevää, selvitys ei osoita koiran menettelyä erityisen vaaralliseksi.

Arvioinnissa niin ikään merkityksellisen koiran valvonnan osalta A on edellä todetuin tavoin valituksissaan hovioikeudelle ja Korkeimmalle oikeudelle ilmoittanut, että koiraa on nyttemmin ulkoilutettu ainoastaan aikuisen toimesta. Valvonnan ja koiran käyttäytymisen arvioinnissa on tämän ilmoituksen ohella otettava huomioon myös se, ettei koiran aiheuttamista vahingoista ole kohderatkaisuissa käsiteltyjen tapahtumien jälkeen asiassa enää uutta selvitystä. Tällainen selvitys on jo käytännön syistä lähtökohtaisestikin rajallista, mutta ajan kuluminen ilman uusia tietoon tulleita koiran hyökkäyksiä on joka tapauksessa jossain määrin tappamismääräystä vastaan puhuva seikka.

Hovioikeuden ratkaisunsa perusteluissa lausuma siitä, että ihmisten turvallisuus on jäänyt koiran ulkoiluttajan varautumisen varaan ei ole tässä asiassa tappamismääräystä puoltava seikka. Jos koira on ominaisuuksiltaan ulkopuolisille huomattavan vaarallinen, vahinkojen mahdollisuuden kokonaan estäminen koiran ulkoiluttajan toimesta ei ylipäätään ole käytännössä mahdollista. Koiran luonteesta ja käyttäytymisestä saatu selvitys ei puolestaan perustele sanottua johtopäätöstä.

Edellä lausutun nojalla katson, että koiran käyttäytymisestä ja ominaisuuksista sekä sen valvonnasta saadun selvityksen nojalla asiassa ei ole riittäviä perusteita tappamismääräykselle. Tämän vuoksi hylkään tappamismääräystä koskevan vaatimuksen.

Perustelut

1. A:n syyksi on käräjäoikeudessa luettu kaksi eläimen vartioimatta jättämistä siten, että hänen antaessaan törkeästä huolimattomuudesta 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaa hänen suurehkoa lajityypillisen käyttäytymisensä vuoksi ihmiselle vaarallisena pidettävää koiraansa koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohikulkijaa.

2. Käräjäoikeus on arvioidessaan syyttäjän vaatimusta koiran tappamismääräyksestä todennut, että kummassakin tapauksessa asianomistajille oli aiheutunut vammoja, joskin ne olivat sattumanvaraisista syistä jääneet varsin lieviksi. A ei käräjäoikeuden mukaan ollut selvittänyt tapahtumia asianomistajien kanssa asianmukaisesti. Tiedossa ei ollut seikkoja, joiden perusteella koiran olosuhteet sen asuinpaikan, käytöksen tai vartioinnin osalta olisivat muuttuneet merkittävästi paremmiksi. Riski puremiselle on ollut edelleen olemassa. Kookkaan ja voimakkaan eläimen aggressiivisuutta ja puremaherkkyyttä oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä erityisen vaarallisina ominaisuuksina. Käräjäoikeus on määrännyt koiran lopetettavaksi.

3. A:n haettua muutosta koiran tappamismääräykseen hovioikeus on todennut lisäksi, ettei koira ollut enää pentu eikä sen koulutus ollut kesken. Koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta esitetyn selvityksen perusteella sen peruskäyttäytyminen tuskin tulisi olennaisesti muuttumaan. Hovioikeus on A:n kertomuksen perusteella katsonut, että muiden ihmisten turvallisuuden varmistamisen keinoksi jää pelkästään koiran ulkoiluttajan varautuminen. Koiraa ulkoilutetaan taajama-alueella, jossa liikkuu paljon ihmisiä. Kun A oli antanut tyttärensä ulkoiluttaa koiraa ensimmäisen puremistapauksen jälkeen, on hovioikeuden mukaan ollut ilmeistä, ettei hän ollut suhtautunut asiaan riittävällä vakavuudella. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen on katsonut, että koiran valvonnan parannuttua tappamismääräykselle ei ole ollut perusteita.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa ollut perusteltua määrätä A:n koira tapettavaksi.

5. Rikoslain 44 luvun 15 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä eläimen tapettavaksi, jos se on eläimen vaarallisuuden vuoksi perusteltua. Lainkohdan perusteluiden mukaan eläimen vaarallisuus riippuu paitsi eläimen ominaisuuksista myös siitä, miten eläimen valvonta on järjestetty (HE 17/2001 vp s. 57).

6. Tappamismääräyksen täytäntöönpanoa koskevan lainuudistuksen yhteydessä on todettu, että tappamismääräystä voidaan luonnehtia erityislaatuiseksi rikosoikeudelliseksi seuraamukseksi, jota ei voida suoraan rinnastaa menettämisseuraamukseen mutta jolla on yhteisiä piirteitä menettämisseuraamuksen kanssa. Molemmat ovat luonteeltaan turvaamistoimia, joilla pyritään uusien rikosten ehkäisemiseen (HE 2/2013 vp s. 4). Myös rikoslain 44 luvun 15 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädetyn eläimen vartioimatta jättämisen perusteluissa on todettu, että säännöksen perusteella voidaan puuttua vaaraa ja aiheellista pelkoa aiheuttavan eläimen riittämättömään vartiointiin ennen kuin vahinkoa on syntynyt (HE 17/2001 vp s. 57).

7. Korkein oikeus katsoo, että eläimen tappamismääräyksen arvioinnissa lähtökohtana on määräyksen luonne turvaamistoimenpiteenä. Sen tarkoituksena on estää uhka, joka vaarallisena pidettävästä eläimestä tulevaisuudessa todennäköisesti aiheutuu ulkopuolisten turvallisuudelle. Määräys on perustettava asiassa saatuun selvitykseen eläimen vaarallisuudesta sekä tuomioistuimen arvioon siitä, onko eläimen aiheuttama vaara estettävissä asianmukaisella valvonnalla.

$ce

9. Nyt kysymyksessä on koira, joka on täysikasvuinen ja verrattain isokokoinen. Koira on kahdessa samankaltaisessa noin kolmen kuukauden välein sattuneessa tilanteessa kaupunkialueella yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kulkenutta ihmistä. Ensimmäisellä kerralla purema on kohdistunut ohikulkijan kyynärvarteen ja toisella kerralla reiteen. Videotallenteelta ilmenee, että viimeksi mainitussa tilanteessa koira oli kääntynyt koiran jo ohittaneen henkilön perään ja purrut tätä yllättäen takaapäin. Koiran puremista aiheutuneet vammat ovat olleet varsin lieviä. Tämä on johtunut osittain sattumanvaraisista syistä, kuten siitä, että ensimmäisen purematapauksen asianomistajalla oli ollut päällään takki, jonka koiran hampaat olivat lävistäneet.

10. Tilanteet, joissa A:n koira on hyökännyt ihmisten kimppuun, ovat tapahtuneet hänen 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaessa koiraa. A:n ilmoituksen mukaan syyksiluettujen tapausten jälkeen alaikäinen tytär ei ole ulkoiluttanut koiraa yksin eikä uusia vaaratilanteita ole ollut. A on hovioikeudessa ilmoittanut, ettei koira ole osallistunut tottelevaisuuskoulutukseen eikä A:lla ole ollut tarvetta lisätä koulutusta tapahtumien jälkeen.

$d0

Oikeusneuvos Koponen

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Arvioinnin lähtökohdat

Arviointi tässä tapauksessa