KKO:2026:1 – Regleringsbrott

A hade stått i beråd att till Ryssland föra in 28 500 euro i sedlar vilka ansetts utgöra hans besparingar och som hade tagits i beslag av honom i samband med utresekontrollen. A hade berättat att hans avsikt varit att återvända till Finland med sedlarna och att använda pengarna här. Högsta domstolen ansåg att det inte var möjligt att på A:s förfarande tillämpa undantagsregeln i artikel 5i.2 a i rådets förordning (EU) nr 833/2014 om restriktiva åtgärder mot bakgrund av Rysslands åtgärder som destabiliserar situationen i Ukraina, vilken tillät export av eurosedlar som är nödvändig för personligt bruk för fysiska personer som reser till Ryssland. Eftersom inte heller den straffrättsliga legalitetsprincipen hindrade att förfarandet tillräknades A, ansågs A ha gjort sig skyldig till regleringsbrott.

SL 46 kap 1 § 1 mom (506/2015)

A oli ollut viemässä Venäjälle hänen säästöikseen katsotut 28 500 euroa seteleinä, jotka oli takavarikoitu häneltä maastalähtötarkastuksen yhteydessä. A oli kertonut tarkoituksenaan olleen palata setelien kanssa Suomeen ja käyttää varat täällä. Korkein oikeus katsoi, ettei A:n menettelyyn voitu soveltaa rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta annetun Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014 5 i artiklan 2 kohdan a alakohdan poikkeussäännöstä, jossa sallittiin Venäjälle matkustavien luonnollisten henkilöiden henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu eurosetelien vienti. Kun rikosoikeudellinen laillisuusperiaatekaan ei estänyt menettelyn lukemista A:n syyksi, A:n katsottiin syyllistyneen säännöstelyrikokseen.

RL 46 luku 1 § 1 mom (506/2015)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 2.3.2023 ollut poistumassa Suomesta Venäjälle Vaalimaan raja-aseman kautta ilmoittamatta mitään tulliselvitettäväksi. Hänen takkinsa povitaskusta oli löytynyt samassa yhteydessä 28 500 euroa käteistä rahaa kuoreen suljettuna. Käräjäoikeus piti selvitettynä, että kyseisten rahavarojen alkuperä oli ollut A:n palkkatulo, muttei pitänyt uskottavana, että hän olisi pitänyt niitä mukanaan yksinomaan pankkeihin kohdistuneen epäluottamuksensa vuoksi vaan todennäköisesti hyötyäkseen säästämistään rahavaroista taloudellisesti Venäjällä. Kysymyksessä ei ollut asetuksen (EU) 833/2014 5 i artiklan 2 kohdan a alakohdassa sallittu henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu valuutan vieminen Venäjälle.

Käräjäoikeus edelleen katsoi, ettei A ollut voinut erehtyä siitä, että valuutan vieminen Venäjälle oli ollut pakotesäännösten mukaan kiellettyä ottaen huomioon pakotteiden laaja esilläolo mediassa, Tullin Internet-sivujen ohjeet sekä A:n useamman vuoden mittainen kokemus Suomen ja Venäjän välisen rajan yli matkustamisesta niitä koskevine erilaisine sääntöineen. A:n oli pitänyt joka tapauksessa ottaa selvää häntä koskevista säännöksistä ennen rajan ylittämistä.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen säännöstelyrikokseen ja tuomitsi hänet 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi A:lta takavarikoidut 28 500 euron rahavarat valtiolle menetetyksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jaana Kumpumäki.

A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen ja varojen menettämistä koskevan vaatimuksen hylkäämistä sekä takavarikoitujen rahojen palauttamista.

Hovioikeus katsoi asetuksen (EU) 833/2014 5 i artiklan tavoitteisiin, rakenteeseen ja eri kieliversioihin sekä EU:n komission ohjeisiin viitaten, että säännökseen sisältyvää vientikiellon poikkeusta henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetusta setelien viemisestä oli tulkittava suppeasti siten, ettei siinä sallittu viedä muuta kuin sellaisia varoja, jotka olivat tarpeellisia Venäjälle matkustavan henkilön ja hänen perheenjäsentensä elinkustannusten kattamiseksi matkan aikana. Kyseistä poikkeussäännöstä ei voinut asiassa soveltaa, koska A ei riidattomasti ollut tarkoittanut käyttää hallussaan olleita rahavaroja matkan aikana aiheutuvien elinkustannusten kattamiseen vaan kyseessä olivat hänen säästönsä.

Hovioikeus katsoi myös, ettei rikosoikeudellinen laillisuusperiaate estänyt menettelyn lukemista A:n syyksi ja ettei hän voinut vapautua rangaistusvastuusta kieltoerehdystä koskevan rikoslain 4 luvun 2 §:n nojalla. Hovioikeus kiinnitti kieltoerehdyksen osalta huomiota erityisesti A:n pitkään kokemukseen tullimuodollisuuksista Suomen ja Venäjän välisellä rajalla, pakotteiden esilläoloon laajasti mediassa ja muutoinkin laajaan tiedon saatavuuteen sekä siihen, että rahojen ilmoittamatta jättäminen Tullille siitä huolimatta, että jo aiempien tullimääräysten mukaan yli 10 000 euron vienti olisi tullut sille ilmoittaa, tuki käsitystä halusta viedä rahat salaa Venäjälle ja vientirajoitusten tahallisesta selvittämättä jättämisestä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Lasse Tamminen ja Tiina Pirinen sekä asessori Antti Santaranta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko A menettelyllään syyllistynyt säännöstelyrikokseen.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

1. Venäjän kansalainen A on 2.3.2023 ollut poistumassa Suomesta Venäjälle Vaalimaan raja-aseman kautta. Hänen hallustaan on maastalähtötarkastuksen yhteydessä löydetty 28 500 euroa seteleitä suljettuina hänen takkinsa povitaskussa olleeseen kuoreen. Hän ei ollut ilmoittanut rahoja tulliselvitettäväksi. A:n mukaan hänen on ollut tarkoitus palata kyseisten palkkatuloista säästettyjen varojen kanssa Suomeen ja käyttää niitä elantokustannuksiin sekä asunnon hankintaan täällä.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt säännöstelyrikokseen ottaen erityisesti huomioon asetuksen (EU) 833/2014 tulkinta sekä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen merkitys.

3. Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 46 luvun 1 §:n 1 momentin 9 kohdan (506/2015) mukaan säännöstelyrikoksesta tuomitaan se, joka rikkoo tai yrittää rikkoa Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvissa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 215 artiklan nojalla talous- ja rahoitussuhteiden keskeyttämisestä kolmannen maan kanssa tai rajoittavien toimenpiteiden kohdistamisesta luonnollisiin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin annetuissa asetuksissa säädettyä tai mainittujen säädösten nojalla annettua säännöstelymääräystä.

4. Korkein oikeus toteaa, etteivät rikoslain 46 luvun 20.5.2025 voimaan tulleet uudistetut säännökset (179/2025) johda A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki. Asiassa on siten rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaisesti sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

5. Rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta annettu neuvoston asetus (EU) 833/2014 kuuluu rikoslain 46 luvun 1 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuihin asetuksiin. Asetuksen 5 i artiklassa (2022/576) on tekohetkellä säädetty seuraavaa:

”1. Kielletään minkä tahansa jäsenvaltion virallisen valuutan määräisten setelien myynti, toimittaminen, siirto tai vienti Venäjälle tai Venäjällä oleville luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille, mukaan lukien Venäjän viranomaiset ja keskuspankki, taikka käytettäväksi Venäjällä.

2. Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta minkä tahansa jäsenvaltion virallisen valuutan määräisten setelien myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin, jos tällainen myynti, toimitus, siirto tai vienti on tarkoitettu

a) Venäjälle matkustavien luonnollisten henkilöiden tai heidän kanssaan matkustavien perheenjäsenten henkilökohtaiseen käyttöön; tai

b) kansainvälisen oikeuden nojalla koskemattomuutta nauttivien Venäjällä toimivien diplomaatti- ja konsuliedustustojen tai kansainvälisten järjestöjen viralliseen käyttöön.”

6. A on ensisijaisesti katsonut, että hänen menettelyssään on ollut kysymys asetuksen 5 i artiklan 2 kohdan a alakohdassa sallitusta viennistä.

7. Euroopan unionin tuomioistuin on todennut kyseisen henkilökohtaista käyttöä koskevan poikkeussäännöksen tulkinnasta, että euromääräisten setelien myynti, toimitus, siirto ja vienti on sen nojalla sallittua vain silloin, kun niillä on tarkoitus rahoittaa Venäjälle matkustavan henkilön ja hänen kanssaan matkustavien lähisukulaisten matka- ja oleskelukustannukset hankkiakseen matkansa ja Venäjällä oleskelunsa aikana välttämättä tarvitsemansa tavarat ja palvelut (tuomio 30.4.2025, ZZ vastaan Generalstaatsanwaltschaft Frankfurt am Main, C – 246/24, EU:C:2025:295, 33-34 kohta; ks. myös 26 kohta).

8. A ei ole väittänytkään, että hänellä olisi ollut tarkoitus käyttää rahat Venäjällä syntyviin matka- ja oleskelukustannuksiin, eikä kysymyksessä olevan kaltainen rahamäärä muutoinkaan sovi yhteen tällaisen käyttötarkoituksen kanssa. Näin ollen Korkein oikeus toteaa edellä mainittuun unionin tuomioistuimen tuomioon viitaten, ettei A:n menettelyä voida pitää asetuksen 5 i artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna sallittuna vientinä, vaan se täyttää säännöstelyrikoksen tunnusmerkistön, jollei rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteestakaan muuta johdu.

Arvioinnin lähtökohdat

9. A on katsonut, ettei hänen rangaistusvastuutaan voida perustaa asetuksen 833/2014 5 i artiklaan siksikään, että sen sanamuodosta ei selkeästi ilmene hänen menettelynsä olleen kiellettyä.

10. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta säädetään Suomen perustuslain 8 §:ssä, rikoslain 3 luvun 1 §:ssä, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklassa.

11. Korkein oikeus on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään (esim. KKO 2018:49, kohta 18 ja KKO 2025:56, kohta 12 viittauksineen) katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tuonut esiin säännösten tulkinnan välttämättömyyden, asettanut hyväksyttävälle tulkinnalle samansisältöisen teonhetkisen ennakoitavuuden vaatimuksen ja edellyttänyt, että lopputulos on yhteneväinen kulloinkin kyseessä olevan rikoksen ydinolemuksen kanssa (esim. C.R. v. Iso-Britannia 22.11.1995, kohta 34, Jorgic v. Saksa 12.7.2007, kohta 101 ja Huhtamäki v. Suomi 6.3.2012, kohdat 44-45).

12. Oikeuskäytännössä on myös todettu (KKO 2018:49, kohta 20), että tarkasteltaessa sitä, mikä on ollut yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuus kohtuudella ennakoida sääntelyn tulkintaa kussakin tapauksessa, on perusteltua ottaa huomioon niiden henkilöiden ja yhteisöjen asema, joihin sääntely kohdistuu. Laki voi ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevin tavoin täyttää ennakoitavuuden vaatimukset, vaikka sen kohteena oleva henkilö joutuu hankkimaan oikeudellista apua arvioidakseen seuraamukset, joihin jokin toiminta voi johtaa. Henkilöltä, joka on mukana sellaisessa ammatillisessa tai kaupallisessa toiminnassa, johon liittyy riskejä, voidaan tässä suhteessa odottaa enemmän kuin keskivertoihmiseltä (Cantoni v. Ranska, 11.11.1996, kohta 35).

$dd

$de

Arviointi ja johtopäätökset

$df

$e0

17. A ei ole väittänytkään pyrkineensä ottamaan selvää säännöksen tulkinnasta. Sen sijaan hänen menettelynsä, jossa hän on kuljettanut huomattavaa setelimäärää takkinsa povitaskussa ja jättänyt tulli-ilmoituksen tekemättä, viittaa siihen, että hän on tosiasiallisestikin ennakoinut menettelynsä olevan kiellettyä.

18. Kun asetuksen 833/2014 5 i artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkinta on edellä mainituin perustein ollut kohtuudella tekijän ennakoitavissa ja kun se on myös sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ei estä lukemasta säännöstelyrikosta A:n syyksi.

19. A on vielä katsonut, että hänet tulisi joka tapauksessa katsoa rangaistusvastuusta vapaaksi rikoslain 4 luvun 2 §:n nojalla, koska häneltä on puuttunut mahdollisuus saada varma tieto asetuksen 833/2014 5 i artiklan oikeasta tulkinnasta.

20. Rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana seuraavien seikkojen vuoksi: 1) lain puutteellinen tai virheellinen julkistaminen; 2) lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus; 3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai 4) muu näihin rinnastettava seikka.

21. Korkein oikeus toteaa aiemmin lausuttuun viitaten, ettei A ole edes yrittänyt hakea tietoa vientikiellon sisällöstä (ks. myös esim. KKO 2015:66, kohta 39 ja KKO 2023:35, kohta 34) ja että hänen menettelynsä rahojen kuljettamisessa viittaa pikemminkin käsitykseen siitä, että menettely on ollut kiellettyä. Asianomaista säännöstä ei ole perusteltua pitää erityisen vaikeaselkoisena. Nämä seikat huomioon ottaen A:ta ei ole aihetta vapauttaa rangaistusvastuusta rikoslain 4 luvun 2 §:n nojalla.

22. Edellä mainituilla perusteilla aihetta muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole ilmennyt.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Jussi Tapani, Pekka Pulkkinen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Tuukka Vähätalo.

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio 20.4.2023 nro 23/116279

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 29.2.2024 nro 24/108897

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Onko kysymys ollut sallitusta vai kielletystä viennistä?

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Kieltoerehdys

Johtopäätös

Tuomiolauselma