Rovaniemen HO 28.3.2025 25/103350 – Nuuska

Käräjäoikeus oli ratkaissut asian 29.5.2023 eli ennen kuin korkein oikeus antoi 13.6.2024 ennakkoratkaisun 2024:89. Asiassa oli hovioikeudessa kysymys korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen jälkeen muun ohessa, mutta ennen kaikkea siitä, oliko Verohallinnolla salakuljetusta koskevassa rikosasiassa oikeus vaatia A:lta vahingonkorvausta asianomistajan asemassa, tai mikäli Verohallintoa ei voida pitää asianomistajana salakuljetusta koskevassa rikosasiassa, oliko Verohallinnolla oikeus vaatia vahingonkorvausta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n nojalla muussa kuin asianomistajan asemassa.

$ca

A myönsi syyllistyneensä salakuljetukseen siten, että hän oli aikavälillä 15.9.2021 – 3.7.2022 tuonut maahan 10 kerralla 111 laatikkoa eli 405,15 kiloa nuuskaa. A myönsi edellä mainitulla menettelyllä syyllistyneensä veropetokseen 405,15 kilon nuuskan osalta ja välttäneensä siten veroja yhteensä 164 084,16 euroa.

$cb

Valitus

A tunnusti tuoneensa tupakkalain vastaisesti maahan nuuskaa 405 150 grammaa ja vaati, että syyte salakuljetuksesta enemmälti hylätään ja että syyte törkeästä veropetoksesta hylätään kokonaan. A lisäksi vaati, että hänen Verohallinnolle maksettavakseen tuomittu vahingonkorvaus joka tapauksessa alennetaan enintään 133 421,66 euroksi.

A lausui, että syyte törkeästä veropetoksesta oli hylättävä kokonaisuudessaan korkeimman oikeuden antaman ennakkopäätöksen 2024:39 perusteella. Muutoin A lausui, että käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin, sillä hän oli tuonut maahan 15.9.2021 – 3.7.2022 välisenä aikana kymmenellä eri kerralla yhteensä 111 laatikkoa eli yhteensä 405 150 grammaa nuuskaa.

Verohallinto vaati, että valitus hylätään ja lausui, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein.

Lausumapyyntö

Hovioikeus pyysi valituksen jo tultua vireille ja syyttäjän jo annettua asiassa vastauksensa asianosaisilta lausuman korkeimman oikeuden 13.6.2024 antaman ennakkoratkaisun 2024:39 merkityksestä tämän asian ratkaisemisessa ja vaikutuksesta asiassa esitettäviin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin.

Syyttäjä lausui, että korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu 2024:39 tuli asiassa sovellettavaksi viran puolesta. Kyseisellä ennakkoratkaisulla oli ollut nimenomaisesti tarkoitus muuttaa aiemmin vallinnutta oikeuskäytäntöä, minkä vuoksi sitä ei tullut ottaa huomioon taannehtivasti. Nyt kysymyksessä oleva asia oli siten mahdollista käsitellä hovioikeudessa vain siltä osin kuin siitä oli valitettu. Muilta osin asia oli jo ratkaistu lainvoimaisesti eikä siihen voitu muutoksenhaussa puuttua. A haki asiassa muutosta vain siltä osin kuin nuuskan määrä oli ylittänyt tämän myöntämä määrän eli 405 150 grammaa ja siltä osin kuin tämä oli velvoitettu korvaamaan vältettyjä veroja enemmän kuin 164 084,16 euroa. Syytettä törkeästä veropetoksesta ei voitu kuitenkaan lukea A:n syyksi 405 150 grammaa ylittäviltä osin. Syyttäjä peruutti tämän johdosta hovioikeuden pääkäsittelyssä syytteen törkeästä veropetoksesta maahan tuodun 405 150 gramman nuuskan ja 164 084,16 euroa vältettyjä veroja ylittäviltä osin.

Verohallinto lausui, että itsekriminointisuojan vuoksi A:n menettelyä ei voitane lukea syyksi veropetoksena ja asiassa oli korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2024:39 antamisen jälkeen kysymys ensisijaisesti siitä, oliko Verohallinnolla asianomistajan asema valmisteveron alaisten tuotteiden salakuljetusta koskevassa rikosprosessissa tai toissijaisesti siitä, oliko Verohallinnolle aiheutunut muussa kuin asianomistajan asemassa salakuljetuksen johdosta vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla rikokseen perustuvaa vahinkoa, jota koskeva korvausvaatimus voitiin käsitellä tämän rikosasian yhteydessä.

$ce

A lausui tältä osin pääkäsittelyssä, että syyte törkeästä veropetoksesta oli hylättävä kokonaan korkeimman oikeuden antaman ennakkopäätöksen vuoksi.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa kuultiin A:ta ja otettiin vastaan kirjallista todistelua.

Hovioikeus katsoi tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein käräjäoikeuden tavoin asiassa tulleen näytetyksi, että A oli menetellyt syytekohdassa 1 kerrotulla tavalla ja syyllistynyt menettelyllään salakuljetukseen.

Korkein oikeus oli katsonut ennakkopäätöksessään 2024:39, että koska verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi aikaansaanut välittömän rikosepäilyn ja johtanut siihen, että tekijä olisi joutunut samalla ilmiantamaan itsensä salakuljetusrikoksesta, ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä ei voitu itsekriminointisuojasta johtuen pitää rangaistavana, koska se loukkaisi tekijän oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Korkein oikeus hylkäsi syytteen veropetoksesta ja luki tekijän syyksi vain salakuljetuksen.

A oli ilmoittanut tyytymättömyyttään koko käräjäoikeuden tuomioon ja valituksessaan alun perin vaatinut syytteen osittaista hylkäämistä. A vaati vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä, että syyte törkeästä veropetoksesta hylätään kokonaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2024:39 ilmenevin tavoin korkein oikeus oli ottanut viran puolesta ennakkopäätöksessään arvioitavaksi, mikä merkitys itsekriminointisuojalle oli annettava veropetosta koskevan syytteen arvioinnissa silloin, kun henkilöä oli syytetty samalla kertaa tehdystä salakuljetuksesta.

Hovioikeus totesi, että myöskään korkeimmassa oikeudessa ei ollut vaadittu veropetosta koskevaa syytettä kokonaan hylättäväksi, vaan korkein oikeus oli ottanut asian tutkittavakseen viran puolesta. Tähän nähden ja ottaen huomioon, että korkeimman oikeuden ennakkopäätös oli annettu A:n valituksen määräajan päättymisen jälkeen, hovioikeus katsoi, että kysymys oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin toteutumisesta A:n kohdalla oli arvioitava hovioikeudessa syytekohdan 2 törkeää veropetosta koskevan syytekohdan osalta kokonaisuutena.

Hovioikeus totesi, että verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistukseen tuomitseminen loukkaisi A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (KKO 2024:39, kohta 29). Näin ollen syyte törkeästä veropetoksesta oli hylättävä ja A vapautettava tältä osin tuomitusta rangaistuksesta.

Koska syyte törkeästä veropetoksesta hylättiin, A:n rangaistus oli mitattava uudelleen.

$d1

Korvausvelvollisuus

Koska hovioikeus hylkäsi Verohallinnon korvausvaatimuksen perusteena olevan syytteen törkeästä veropetoksesta, se salli Verohallinnon tarkentaa korvausvaatimuksensa perusteita hovioikeudessa, koska ne olivat hovioikeuden tuomiossaan tarkemmin perustelemin tavoin ilmenneet käräjäoikeudelle toimitetusta kirjallisesta korvausvaatimuksesta.

Hovioikeus ratkaisi ensiksi kysymyksen siitä, oliko Verohallinnolla salakuljetusta koskevassa rikosasiassa asianomistajan asema ja oliko sillä tämän perusteella oikeus tarkentaa vahingonkorvausvaatimustaan asiassa. Toissijaisesti asiassa oli arvioitava, oliko Verohallinnolla oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:n nojalla oikeus tarkentaa korvausvaatimuksensa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaiseksi yksityisoikeudelliseksi vaatimukseksi muussa kuin asianomistajan asemassa.

Hovioikeus totesi, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tai sitä edeltäneessä lainsäädännössä ei ollut määritelty, kenellä oli asianomistajan asema rikosasian oikeudenkäynnissä. Sanotun lain esitöissä on tältä osin todettu, että rikoksen uhria kutsutaan oikeudenkäynnissä asianomistajaksi ja että niiden henkilöiden piiriä, joita pidetään asianomistajina, ei ehdoteta muutettavaksi aikaisemmasta (HE 82/1995 vp s. 17). Asianomistajan aseman tarkempi määrittely on siten jätetty oikeuskäytännön varaan.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2014:71 todennut, että asianomistajan puhevallan myöntämistä harkittaessa merkitystä on ensinnäkin sillä, mitä oikeushyvää syytteen perustana olevalla rangaistussäännöksellä suojataan ja kuka on rikoksella loukatun oikeushyvän haltija. Merkitystä on lisäksi sillä, onko jollekulle syytteessä tarkoitetun rikoksen johdosta välittömästi syntynyt yksityisoikeudellinen vaade. Asianomistajana on yleensä pidettävä sellaista rikoksen kohdetta, jonka etua tai oikeutta syytteessä rangaistussäännöksen tunnusmerkistöön nojautuen kuvattu teko on välittömästi loukannut tai vaarantanut tai jolle on sen perusteella välittömästi aiheutunut vahinkoa. Ennakkopäätöksessä on annettu merkitystä myös sille, onko tehokkaiden oikeussuojakeinojen turvaaminen edellyttänyt asianomistajan puhevallan käyttämistä asiassa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2001:66 katsonut, että tullihallituksella ei ollut asianomistajan asemaa salakuljetusta koskevassa rikosasiassa, jossa maahan oli tuotu alkoholipitoisia aineita. Korkein oikeus on todennut, että alkoholilain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena on tehostaa näiden tavoitteiden saavuttamista. Säännöksen välittömänä tavoitteena ei siten ole tulojen kerryttäminen valtiolle. Sen vuoksi tullihallitusta ei voida pitää rikoksella ensisijaisesti loukatun oikeushyvän haltijana. Korkein oikeus on katsonut, että valtiolle kyseisessä tapauksessa mahdollisesti kuuluvat verot ja maksut on voitu määrätä hallinnollisessa järjestyksessä riippumatta siitä, onko tullihallitukselle annettu asianomistajan puhevalta alkoholipitoisen aineen salakuljetusta koskevassa asiassa.

Hovioikeus totesi, että tupakkalain 1 §:n mukaan lain tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen. Tavoitteen saavuttamiseksi tupakkalaissa säädetään toimenpiteistä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä sekä edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestöä altistumiselta niiden savulle. Nuuskan salakuljetusta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena on tehostaa tämän tavoitteen saavuttamista. Säännöksen välittömänä tavoitteena ei siten ole tulojen kerryttäminen valtiolle. Sen vuoksi Verohallintoa ei voida pitää ensisijaisesti loukatun oikeushyvän haltijana salakuljetusta koskevassa rikosasiassa eikä siten salakuljetusta koskevan rikoksen asianomistajana. Näin ollen Verohallinnon korvausvaatimuksen tarkennus perustuen väitettyyn asianomistaja-asemaan on jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Lain esitöissä on todettu, että syyteasian yhteydessä voidaan käsitellä myös muun kuin asianomistajan esittämä yksityisoikeudellinen vaatimus, joka johtuu syytteessä tarkoitetusta rikoksesta (HE 82/1995 vp s. 53).

Oikeuskäytännössä korvausvaatimuksen tutkimisen on katsottu edellyttävän, että vaatimuksen perusteena olevat seikat ilmenevät syytteessä esitetystä teonkuvauksesta tai että niihin on ainakin vedottu itse korvausvaatimuksessa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:stä ilmenevä mahdollisuus käsitellä ja ratkaista rikosasian yhteydessä syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuva vahingonkorvausvaatimus ei muuta tai syrjäytä sitä sääntöä, että vaatimuksen perusteena olevat seikat on ilmoitettava korvausvaatimuksessa, jolleivät ne joltakin osin sisälly syytteen teonkuvaukseen, ja että tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisua korvausasiassa seikkaan, johon näin ei ole vedottu (KKO 2005:19, kohta 9).

Edelleen oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että syytteen yhteydessä esitetyn yksityisoikeudellisen vaatimuksen tulee lähtökohtaisesti nojautua syytteessä esitettyyn tapahtumainkulkuun. Syytteen ja yksityisoikeudellisen vaatimuksen perustana tulisi olla yhteinen tosiseikasto eli syytteen teonkuvaus. Tietyt lisäykset ja poikkeamat syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen kuitenkin sallitaan, jos syytteen teonkuvaus sisältyy ainakin osana yksityisoikeudellisen vaatimuksen oikeustosiseikkoihin tai jos kyseessä on muutoin ”sama rikos”. Näin voidaan sanoa myös silloin, kun vahinkoon johtanut tapahtumainkulku on saanut alkunsa rikollisesta teosta edellyttäen, että vahingon ja teon välillä on jonkinasteinen kausaaliyhteys (Jokela: Rikosprosessioikeus 2018, s. 312).

$d2

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että Verohallinnon vahingonkorvausvaatimus oli molempien perusteiden osalta jätettävä hovioikeudessa tutkimatta ja vapautti A:n Verohallinnolle maksettavaksi tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Hylätty syyte

2. Törkeä veropetos 05.12.2020 – 03.07.2022

Rangaistusseuraamukset

Vapaudenmenetysaika 3. – 10.7.2022

Vankeusrangaistus on ehdollinen.

—-

A vapautetaan velvollisuudesta korvata Verohallinnolle vältettyjen verojen määrä 486 900,86 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 29.5.2023 lukien.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen

Hovioikeudenneuvos Kirsi Erkkilä

Hovioikeudenneuvos Marjo Juotasniemi

Hovioikeuden esittelijä Maiju Hautamäki

Korkeimmassa oikeudessa

Asian käsittely käräjäoikeudessa

Asian käsittely hovioikeudessa

Välitoimi

Pääkäsittely

Hovioikeuden ratkaisun perustelut

Hovioikeuden ratkaisu

Asian ovat ratkaisseet:

Asian valmistelija:

Lainvoimaisuustiedot: