TT 2024:27 – Työaikakorvaus

Työtuomioistuin on 1.9.2023 antamassaan välituomiossa TT 2023:45 katsonut, että kanteessa tarkoitettujen, miehistövarallaoloa suorittaneiden sivutoimisten sammutusmiesten varallaoloksi luettu aika tuli lukea työajaksi ajanjaksolla, jolloin sammutusmiehillä oli ollut perusteltu syy olettaa, että hälytyksen tultua heidän tuli varalla ollessaan ehtiä paloasemalle noin viidessä minuutissa.

Työehtosopimukseen perustuvien suoritusvaatimusten osalta tuomiossa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eivätkä vaaditut palkkasaatavat olleet miltään osin vanhentuneita.

Vastaavasti katsottiin työehtosopimukseen perustuvien vuosilomakorvausten osalta, joihin sovellettavaksi tuli työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumissäännös vuosilomalain 34 §:n sijaan.

Asia

Työaikaa koskeva riita

Kantaja

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

Vastaaja

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuultava

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2021

Suullinen valmistelu 26.1.2023

Pääkäsittely 24. ja 26.4.2023

Välituomio (TT 2023:45) 1.9.2023

Jatkettu suullinen valmistelu 8.3.2024

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Työtuomioistuin on tässä asiassa 1.9.2023 antamallaan välituomiolla H69/2023 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ja B:n ajalla 19.5.2016 — 9.9.2020 Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n ja B:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin. Erimielisyys vallitsee siitä, ovatko saatavat osin vanhentuneet. Vastaajan ja kuultavan mukaan vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi työaikalain (605/1996) 38 §:n ja vuosilomalain 34 §:n kanneaikaa koskevien säännösten nojalla. Riidatonta on, että saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita, jos asiassa tulee sovellettavaksi työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumissäännös.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

Ei nimettyä todistelua.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. velvoittaa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

1.1. A:lle ajalta 19.5.2016 — 9.9.2020 yhteensä 101.497,86 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen seuraavasti:

– 1.686,19 eurolle 1.7.2016 lukien

– 3,03 eurolle 1.8.2016 lukien

– 2.580,69 eurolle 1.9.2016 lukien

– 1.790,32 eurolle 1.11.2016 lukien

– 8,93 eurolle 1.12.2016 lukien

– 2.761,97 eurolle 1.1.2017 lukien

– 1.933,09 eurolle 1.2.2017 lukien

– 1.420,29 eurolle 1.3.2017 lukien

– 611,22 eurolle 1.4.2017 lukien

– 1.811,36 eurolle 1.5.2017 lukien

– 1.430,66 eurolle 1.6.2017 lukien

– 573,74 eurolle 1.7.2017 lukien

– 1.086,06 eurolle 1.7.2017 lukien

– 1.304,84 eurolle 1.8.2017 lukien

– 1.547,39 eurolle 1.9.2017 lukien

– 1.714,16 eurolle 1.10.2017 lukien

– 165,16 eurolle 1.11.2017 lukien

– 1.801,05 eurolle 1.12.2017 lukien

– 597,92 eurolle 1.1.2018 lukien

– 121,56 eurolle 1.2.2018 lukien

– 4,02 eurolle 1.3.2018 lukien

– 1.661,05 eurolle 1.4.2018 lukien

– 1.599,43 eurolle 1.5.2018 lukien

– 547,21 eurolle 1.6.2018 lukien

– 1.946,54 eurolle 1.7.2018 lukien

– 1.059,38 eurolle 1.7.2018 lukien

– 2.054,68 eurolle 1.8.2018 lukien

– 1.904,03 eurolle 1.9.2018 lukien

– 439,57 eurolle 1.10.2018 lukien

1.2. B:lle ajalta 19.5.2016 — 9.9.2020 yhteensä 112.379,91 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen seuraavasti:

– 1.416,00 eurolle 1.7.2016 lukien

– 513,14 eurolle 1.8.2016 lukien

– 2.523,84 eurolle 1.9.2016 lukien

– 2.084,59 eurolle 1.10.2016 lukien

– 66,21 eurolle 1.11.2016 lukien

– 1.969,56 eurolle 1.12.2016 lukien

– 1.873,37 eurolle 1.1.2017 lukien

– 2.438,33 eurolle 1.2.2017 lukien

– 1.887,86 eurolle 1.3.2017 lukien

– 24,70 eurolle 1.4.2017 lukien

– 1.785,28 eurolle 1.5.2017 lukien

– 1.102,52 eurolle 1.6.2017 lukien

– 1.746,85 eurolle 1.7.2017 lukien

– 1.166,33 eurolle 1.7.2017 lukien

– 2.523,73 eurolle 1.8.2017 lukien

– 2.104,59 eurolle 1.9.2017 lukien

– 13,59 eurolle 1.10.2017 lukien

– 5.762,78 eurolle 1.11.2017 lukien

– 31,82 eurolle 1.12.2017 lukien

– 3631,00 eurolle 1.1.2018 lukien

– 858,68 eurolle 1.2.2018 lukien

– 1.865,41 eurolle 1.3.2018 lukien

– 1.638,52 eurolle 1.4.2018 lukien

– 657,00 eurolle 1.5.2018 lukien

– 3.536,16 eurolle 1.6.2018 lukien

– 137,19 eurolle 1.7.2018 lukien

– 1.584,79 eurolle 1.7.2018 lukien

– 2.488,52 eurolle 1.8.2018 lukien

– 410,28 eurolle 1.9.2018 lukien

2. velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 27.886,03 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työtuomioistuin on välituomiollaan 1.9.2023 katsonut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ja B:n ajalla 19.5.2016 — 9.9.2020 Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Koska varallaoloksi luettu aika tuli lukea KVTES:n mukaiseksi työajaksi vaatimuksenesittäjillä on oikeus saada työajalta maksamattoman peruspalkan lisäksi KVTES:n III luvun mukaiset korvaukset, joita ovat sunnuntaityökorvaus (18 § 1 mom), lauantaikorvaus (18 § 2 mom) iltatyökorvaus (19 § 1 mom, yötyökorvaus (19 § 2 mom), ylityökorvaus (16 §) ja viikkolepokorvaus (35 §). Vaatimuksenesittäjillä on oikeus myös vuosilomakorvaukseen (IV luku 14 §).

A:lla ja B:llä on ollut työvuorolistan mukainen säännöllinen työaika, vaikka he ovatkin olleet sivutoimisissa työsuhteissa. A:n ja B:n työsopimuksissa ei ole erikseen määritelty työaikaa. Kun varallaolo on katsottu kokonaisuudessaan työajaksi, on säännöllinen työaika käytännössä määritelty vahvistamalla varallaololistat. Siten väite siitä, että A:lla ja B:llä ei ole ollut säännöllistä työaikaa, ei pidä paikkaansa. A:n ja B:n työaika on perustunut varallaololistoista ilmeneviin työvuoroihin. Kun varallaolo on katsottu työajaksi, siitä ei muodostu lisätyötä, kun heidän kanssaan ei ole sovittu mistään kiinteästä viikoittaisesta työajasta, jonka ylittävästä määrästä muodostuisi lisätyötä. Saatavavaatimuksissa on siten kyse ainoastaan maksamattomasta peruspalkasta ja tämän päälle työehtosopimuksen mukaan kertyvästä ylityöstä sekä muista työehtosopimuksen mukaisista korvauksista.

Vuosilomakorvauksia koskevat vaatimukset perustuvat KVTES:n IV luvun säännöksiin, eivät vuosilomalakiin. Siten vuosilomakorvauksiin sovelletaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista vanhentumisaikaa.

Saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita. Työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa asioissa sovellettavaksi tulee työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumista koskeva säännös.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos ovat vaatineet, että vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 26.268,48 eurolla korkoineen.

Vaatimukset ajalta 1.1.2019 — 9.9.2020 myönnetään oikeaksi.

Asiassa on sovellettava työaikalain 38 §:n mukaista kanneaikaa. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukainen vanhentumisaika ei tule asiassa sovellettavaksi.

Vuosilomakorvauksien vanhentumiseen sovelletaan vuosilomalain 34 §:ää.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:10 katsonut, että työaikakorvauksiin on sovellettava työaikalain (605/1996) 38 §:n kanneaikamääräystä siitä riippumatta, perustuuko työaikakorvausvaatimus lakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Korkein oikeus on perustellut asiaa työaikalain (605/1996) 37 §:n määräyksellä työaikakirjanpidon säilyttämisestä. KVTES:ssä on sovittu, että työaikalain määräyksiä työaikakirjanpidosta sovelletaan.

Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään siitä, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia siitä riippumatta, onko työaikakorvausten perusteena laki, työehtosopimus vai työsopimus. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Korkein oikeus on edelleen ennakkopäätöksessään KKO 2023:92 katsonut viitaten aiempaan ennakkoratkaisuunsa KKO 2018:10, että työaikakorvausten vanhentumiseen tulee soveltaa työaikalain mukaista kahden vuoden kanneaikaa silloinkin, kun työaikakorvauksista on sovittu työehtosopimuksessa. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain kanneaikasäännöksen sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

KVTES III luvun 2 §:ssä on sovittu, että työaikalain alaisten viranhaltijoiden / työntekijöiden palvelussuhteissa sovelletaan mm. työaikalain kanneaikasäännöstä.

A:n ja B:n työaika- ja vuosilomakorvauksia koskeva kanne on saatettu vireille 31.12.2021, minkä vuoksi kaikki vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava vanhentuneiksi.

A ja B ovat olleet sivutoimisissa työsuhteissa. Heillä ei ole ollut säännöllistä työaikaa. KVTES:n III luvun 13 §:n 1 momentissa on sovittu, että ”lisätyötä on työnantajan aloitteesta viranhaltijan/työntekijän säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole ylityötä”. Kun säännöllistä työaikaa ei ole ollut, kaikki työaika on lisätyötä, ellei se ole ylityötä. Kun varallaolo on luettu jälkikäteen työajaksi, muodostuu siitä heille lisä- ja ylityötä sekä muita KVTES:n III lukuun perustuvia työaikakorvauksia: sunnuntaityökorvaus (18 § 1 mom.), lauantaityökorvaus (18 § 2 mom.), iltatyökorvaus (19 § 1 mom.), yötyökorvaus (19 § 2 mom.) ja viikkolepokorvaus (24 §). Saatavat muodostuvat osin myös vuosilomakorvauksesta (KVTES IV luku 14 §). Vaatimukset muodostuvat kokonaisuudessaan työaika- ja vuosilomakorvauksista, jolloin vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin on katsottava kokonaisuudessaan vanhentuneiksi.

Vastaajan ja kuultavan näkemyksen mukaan ennen ajankohtaa 1.1.2019 olevat saatavat vanhentuneet. Mikäli saatavat katsotaan vanhentuneiksi, vanhentuneet määrät ovat seuraavat: A 42.250,64 euroa, B 59.943,30 euroa.

Edellä mainituista mahdollisesti vanhentuneista määristä vuosilomakorvauksien osuus on seuraava: A 2.145,44 euroa, B 2.751,12 euroa.

Mikäli asiassa sovelletaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista vanhentumisaikaa eikä vaatimuksia katsota miltään osin vanhentuneiksi myöskään vuosilomalain kanneaikasäännöksen nojalla, ei vastaajalla ja kuultavalla ole huomauttamista kantajan vaatimuksiin määrällisesti.

Perustelut

Työtuomioistuimen arvio

$19a

$19b

Työtuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2004 alusta voimaan tulleen työsopimuslain 13 luvun 9 §:n muutoksen myötä viiden vuoden vanhentumisaika ulotettiin koskemaan kaikkia työsuhteen kestäessä velottavia palkkasaatavia siitä riippumatta, perustuvatko ne työsopimuslakiin, työehtosopimukseen vai työsopimukseen. Ainoastaan työaikalakiin ja vuosilomalakiin perustuvat saatavat jäivät kanneaikasääntelyn varaan. (Ks. HE 187/2002 vp s. 91. Ks. myös vuosilomalakia koskeva HE 238/2004 vp s. 77.) Oikeuskirjallisuudessa Kröger ja Orasmaa ovatkin katsoneet, että työehtosopimussaatavia, kuten lomarahoja, koskee viiden vuoden vanhentumisaika (Tarja Kröger ja Pekka Orasmaa, Vuosilomalaki, 2015, s. 289 — 290).

$19c

Työtuomioistuin päätyi täysistuntoratkaisussaan TT 2019:30 tulkitsemaan vanhan työaikalain 38 §:ää vakiintuneen oikeuskäytäntönsä mukaisesti eli siten, että säännöstä ei sovelleta työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa riita-asioissa, joissa on kysymys työehto- ja virkaehtosopimuksiin perustuvista saatavista. Kuten ratkaisussa on todettu, työtuomioistuimen näkemyksen mukaan työaikalain kanneaikasäännöksen sanamuotoa on tulkittava suppeasti, koska kyse on poikkeussäännöksestä, joka lyhentää työntekijän suojaksi säädettyä vanhentumis- ja kanneaikaa työsopimuslain 13 luvun 9 §:n yleissäännökseen verrattuna. Vastaavalla tavalla on työtuomioistuimen näkemyksen mukaan tulkittava myös vuosilomalain 34 §:ää. Tämä kanneaikasäännösten sanamuodon suppea tulkinta saa tukea myös lakien esitöistä ja oikeuskirjallisuuden kannanotoista edellä kuvatulla tavalla.

$19d

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:77 katsonut, että työtuomioistuimen täysistuntoratkaisu TT 2019:30 ei perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen eikä sitä voitu siten purkaa. Ratkaisussaan korkein oikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, ja että vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion purkaminen edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä. (Ks. tuomion 16 kohta ja siellä mainittu oikeuskäytäntö.)

$19e

Tässä asiassa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos ovat vedonneet siihen, että työsopimuslain vanhentumissäännöksen soveltaminen työaikalain ja vuosilomalain kanneaikasäännösten sijaan perustuisi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja että korkeimman oikeuden omaksumaa tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä.

$19f

Edellä lausutuilla ja edellä kerrotusta ratkaisukäytännöstään ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Oikeudenkäyntikulut

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvolliset korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut. Työtuomioistuin toteaa, että 1.9.2023 annetulla välituomiolla on hylätty kanteessa esitetyt vaatimukset ajalta 10.9.2020 — 30.4.2021. Työtuomioistuin katsoo, että sillä, minkä kantaja on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa. Kantajan tulee siten saada täysi korvaus kuluistaan. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

2. velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 27.886,03 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

– 1.782,48 eurolle 1.11.2018 lukien

– 1,88 eurolle 1.12.2018 lukien

– 1.998,98 eurolle 1.1.2019 lukien

– 2.301,75 eurolle 1.2.2019 lukien

– 2.851,13 eurolle 1.3.2019 lukien

– 4.427,47 eurolle 1.4.2019 lukien

– 4.519,71 eurolle 1.5.2019 lukien

– 3.275,28 eurolle 1.6.2019 lukien

– 2.124,17 eurolle 1.7.2019 lukien

– 1.940,38 eurolle 1.7.2019 lukien

– 1.752,17 eurolle 1.8.2019 lukien

– 1.865,56 eurolle 1.9.2019 lukien

– 2.428,06 eurolle 1.10.2019 lukien

– 3.094,87 eurolle 1.11.2019 lukien

– 1.886,14 eurolle 1.12.2019 lukien

– 2.364,18 eurolle 1.1.2020 lukien

– 3.153,67 eurolle 1.2.2020 lukien

– 4.240,57 eurolle 1.3.2020 lukien

– 2.913,73 eurolle 1.4.2020 lukien

– 2.691,01 eurolle 1.5.2020 lukien

– 32,19 eurolle 1.6.2020 lukien

– 2.869,28 eurolle 1.7.2020 lukien

– 2.398,34 eurolle 1.7.2020 lukien

– 3.500,96 eurolle 1.8.2020 lukien

– 1.792,80 eurolle 1.9.2020 lukien

– 1.391,59 eurolle 1.10.2020 lukien

– 819,08 eurolle 1.11.2020 lukien ja

– 914,87 eurolle 1.7.2021 lukien.

– 2.777,48 eurolle 1.10.2018 lukien

– 3.010,20 eurolle 1.11.2018 lukien

– 2.169,94 eurolle 1.12.2018 lukien

– 1.957,12 eurolle 1.1.2019 lukien

– 2.185,95 eurolle 1.2.2019 lukien

– 1.560,11 eurolle 1.3.2019 lukien

– 428,78 eurolle 1.4.2019 lukien

– 1.836,90 eurolle 1.5.2019 lukien

– 2.387,43 eurolle 1.6.2019 lukien

– 2.363,88 eurolle 1.7.2019 lukien

– 1.639,08 eurolle 1.7.2019 lukien

– 1.245,29 eurolle 1.8.2019 lukien

– 3.865,22 eurolle 1.9.2019 lukien

– 2.041,49 eurolle 1.10.2019 lukien

– 3.998,88 eurolle 1.12.2019 lukien

– 4.344,90 eurolle 1.1.2020 lukien

– 1.723,92 eurolle 1.2.2020 lukien

– 3.778,74 eurolle 1.3.2020 lukien

– 4.216,56 eurolle 1.4.2020 lukien

– 3.300,10 eurolle 1.5.2020 lukien

– 1.951,26 eurolle 1.6.2020 lukien

– 2.581,13 eurolle 1.7.2020 lukien

– 2.331,00 eurolle 1.7.2020 lukien

– 1.144,20 eurolle 1.8.2020 lukien

– 1.719,36 eurolle 1.9.2020 lukien

– 1.297,18 eurolle 1.10.2020 lukien

– 812,36 eurolle 1.11.2020 lukien ja

– 716,30 eurolle 1.7.2021 lukien

– 1.152,56 eurolle 1.11.2019 lukien

– 716,30 eurolle 1.7.2021 lukien sekä

Kysymyksenasettelu

Työtuomioistuin on 1.9.2023 antamallaan välituomiolla taltionumero H69/2023 katsonut, että A:n ja B:n ajalla 19.5.2016 — 9.9.2020 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka kanteen mukaan muodostuvat työajalta maksamatta jääneen peruspalkan lisäksi KVTES:n mukaisista sunnuntaityökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, ylityökorvauksesta, viikkolepokorvauksesta ja vuosilomakorvauksesta.

Riitaa on siitä, ovatko vaatimukset kohdistuen vuoteen 2018 ja sitä edeltäviin vuosiin katsottava vanhentuneiksi. Kanne on nostettu 31.12.2021. Osapuolet ovat eri mieltä siitä, tuleeko asiassa sovellettavaksi työaikalain (605/1996) 38 §:n ja vuosilomakorvausten osalta vuosilomalain 34 §:n kanneaikaa koskevat säännökset vai työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumissäännös. Jos sovellettavaksi tulevat työaikalain ja vuosilomalain kanneaikasäännökset, vaatimukset 1.1.2019 edeltävältä ajalta ovat vanhentuneita.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Ari Wirén, Risto Lerssi, Mika Lallo, Paula Ilveskivi ja Samuli Hiilesniemi jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.