Käräjäoikeus oli katsonut, että A oli tuomittava lähtökohtaisesti noin 1 vuoden 2 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen, mutta lieventänyt rangaistusta 1 vuoden vankeusrangaistukseksi, koska A oli esitutkinnan aikana tunnustanut teon ja pyrkinyt edistämään rikoksensa selvittämistä. A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että rangaistusta oli alennettava ja rangaistus tuli määrätä lievennettyä rangaistusasteikkoa noudattaen.

$9d

Hovioikeus totesi, että rangaistuksen lieventämiseen oikeuttavien seikkojen vaikutus oli otettava lähtökohtaisesti huomioon normaalin rangaistusasteikon sisällä tapahtuvana lieventämisenä. Vastaajan teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustui erityisesti prosessiekonomisiin syihin, ei teon tai tekijän moitittavuuden vähäisyyteen. Tähän nähden ja ottaen huomioon rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentissa rangaistusasteikon lieventämiselle säädetyt perusteet kokonaisuutena, hovioikeus katsoi, että rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan soveltamisen kynnystä oli tässä tapauksessa pidettävä korkeana.

Hovioikeus katsoi, ettei yksin A:n pyrkimystä edistää rikoksensa selvittämistä näissä olosuhteissa voinut pitää sellaisena erityisenä syynä, jonka vuoksi rangaistusseuraamus olisi tullut määrätä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Hovioikeus katsoi edelleen, etteivät myöskään rangaistuskäytännön yhtenäisyyden tavoite tai yhdenvertaisuusperiaate tässä asiassa muodostaneet yhdessäkään sellaista erityistä syytä, jonka vuoksi rangaistus olisi tullut määrätä rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan soveltumisen perusteella lievennettyä rangaistuasteikkoa noudattaen. Käräjäoikeuden ratkaisua ei muutettu.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 20.12.2023 NRO 152440

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO pvm 4.7.2024 nro 24/128542

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Terhi Mattila

Hovioikeudenneuvos Mirjami Paso

Asessori Laura Kirvesniemi

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Totti Hämäläinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 02.09.2024.

Törkeä huumausainerikos

SELOSTUS ASIASTA

Käräjäoikeudessa syyttäjä on vaatinut vastaajille (A ja B) rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta seuraavan teonkuvauksen mukaisesti:

”

.”

A ja B ovat tunnustaneet teon esitutkinnassa ja myöntäneet syyllistyneensä teonkuvauksen mukaiseen menettelyyn ja törkeään huumausainerikokseen. Käräjäoikeus on vastaajien tunnustuksen ja sitä tukevan kirjallisten todisteiden perusteella katsonut vastaajien syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen.

Rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus on lausunut muun ohella seuraavaa:

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Tatu Nissinen ja lautamiehet.

A:n valitus ja sen perusteet

A on vaatinut, että rangaistusta alennetaan.

Teonkuvauksen mukaiset huumausaineen määrä ja sen jatkaminen olivat perustuneet A:n esitutkinnassa kertomaan. Teonkuvaus oli saanut sisältönsä lähes yksinomaan siitä, mitä A oli esitutkinnassa myöntänyt. Rikos olisi jäänyt suurilta osin selvittämättä ilman A:n myötävaikutusta, koska syytteen perusteena olevat huumausaineet oli ehditty hävittää.

Käräjäoikeus oli tuomiossaan katsonut lieventämisen vaikutuksen olleen tässä tapauksessa kaksi kuukautta, mikä oli seitsemäsosa A:lle tuomitusta rangaistuksesta. Alentava vaikutus oli vähäinen, kun sitä verrattiin selvittämisalennusta koskeviin korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2017:44 ja KKO 2018:45, joissa rangaistuksia oli alennettu kolmanneksella ja neljänneksellä. Oikeuskäytännön yhtenäisyys edellytti samansuuruista lievennystä myös nyt käsillä olevassa asiassa rangaistusta mitattaessa.

Rangaistuksen alentamista ei estänyt se, että törkeän huumausainerikoksen minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta. Rangaistusasteikon mukaisesta minimirangaistuksesta voitiin rikoslain 6 luvun 8 §:n mukaan poiketa saman luvun 6 §:ssä mainituilla syillä eli muun muassa, mikäli tekijä pyrki rikoksensa selvittämiseen.

Syyttäjän vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.

Hovioikeuden ratkaisu

Kysymyksenasettelu hovioikeudessa

Käräjäoikeus on katsonut, että A:n pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä vaikuttaa rangaistusta mitattaessa alentavasti siten, että lieventämisperusteen vaikutus on 2 kuukautta eli seitsemäsosa hänelle muutoin tuomittavaksi tulevasta rangaistuksesta. A:lle on siten tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta säädetty minimirangaistus.

Korkeimman oikeuden vakiintuneessa oikeuskäytännössä rangaistusseuraamusta on rikoksen selvittämisen perusteella alennettu neljänneksellä (KKO 2017:33 ja KKO 2023:19) ja kolmanneksella (KKO 2018:45) silloin, kun vastaaja on selvittänyt rikostaan prosessin varhaisessa vaiheessa. A on tunnustanut teon kiinni jäätyään sekä esitutkinnassa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti ja paljastanut huumausaine-erän kokoon liittyviä tietoja. Hovioikeus toteaa, että asiassa on lähtökohtaisesti edellä lausutun perusteella ja ottaen huomioon, minkä suuruusluokan kokonaisrangaistuksesta vähennys tehtäisiin, edellytykset A:lle tuomittavan rangaistuksen alentamiseen vähintään neljänneksellä.

Hovioikeudessa on siten kysymys siitä, tulisiko A:lle tuomittua rangaistusta alentaa rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella enemmän kuin kahdella kuukaudella siten, että tuomittava rangaistus on vähemmän kuin törkeästä huumausainerikoksesta säädetty vähimmäisrangaistus 1 vuosi vankeutta.

Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos siihen on luvun 6 tai 7 §:ssä mainituilla tai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuomiossa mainittavia erityisiä syitä. Koska edellytykset rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa mainitun rikoksen selvittämiseen perustuvan lieventämisperusteen soveltamiselle ovat edellä todetusti olemassa, asiassa on A:n valituksen vuoksi kysymys ensisijaisesti siitä, onko lievennetyn rangaistusasteikon soveltamiselle A:n rikoksensa selvittämisen perusteella erityisiä syitä.

Asiassa on näin ollen ratkaistava, ovatko A:n pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä itsessään taikka rangaistuskäytännön yhtenäisyyden tavoite ja yleinen yhdenvertaisuusperiaate tässä tilanteessa rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettu erityinen syy soveltaa lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Mainitussa lainkohdassa tarkoitettujen rangaistuksen lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Kuten lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teon jälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin sekä rikoksen haittojen vähentämiseen (HE 44/2002 vp s. 198–199).

Arvioidessaan sanotun lieventämisperusteen vaikutusta korkein oikeus on ottanut ratkaisukäytännössään huomioon myös rikoslain 6 luvun 8 a §:n 2 momentin mukaan tunnustamisoikeudenkäynnissä niin sanotun syyteneuvottelun yhteydessä tekijälle tulevan rangaistuksen alennuksen (ks. KKO 2015:69 kohta 9, KKO 2018:2 kohdat 15 ja 16 sekä KKO 2018:60 kohta 29). Lainkohdan mukaan tekijälle saa tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän.

Perustuslakivaliokunta on puolestaan todennut arvioidessaan syyteneuvottelua koskenutta lakiehdotusta yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta, että syyteneuvottelu voi kohdentua rikoksesta epäiltyihin osin heistä riippumattomista syistä, ja viitannut tarpeeseen varmistua siitä, etteivät erot seuraamusten ankaruudessa käytännössä muodostu epäasiallisen suuriksi (PeVL 7/2014 vp s. 6). Korkein oikeus on korostanut, että yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, ettei vastaajan asiallisesti samanlainen toiminta rikoksen selvittämiseksi johda merkittävästi erilaiseen rangaistukseen pelkästään sillä perusteella, onko asiaa käsitelty tunnustamisoikeudenkäynnissä vai ei (KKO 2023:19 kohdat 11 ja 13).

Rangaistusasteikon lieventämistä koskevan rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan koska luvun 6 ja 7 §:ssä säädetyt lievennysperusteet voivat perustella myös vastuusta vapauttamisen tai tuomitsematta jättämisen, on perusteltua säätää väliin jääväksi mahdollisuudeksi mahdollisuus tuomita säädettyä rangaistusta lievempään seuraamukseen. Samassa lainkohdassa mainituilla perusteilla erityiset syyt soveltaa lievennettyä rangaistusasteikkoa voivat olla käsillä silloin, kun liikutaan rikoksen yleisten vastuuedellytysten toteutumisen raja-alueella. Esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa passiiviseksi jättäytyneen tekijän menettely hädin tuskin on ylittänyt rangaistavalle laiminlyönnille asetetut edellytykset ja jossa teon hyväksyttävät piirteet tekevät siitä lähes oikeudenmukaisen. (HE 44/2002 vp s. 203.)

Lievennetyn rangaistusasteikon soveltamisen osalta korkein oikeus on todennut lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa ratkaisussa poikkeuksellisia perusteita arvioidessaan, että kaikissa tapauksissa rangaistuksen määräämistä on arvioitava ensin rangaistussäännöksen asteikon mukaisesti. Rangaistusasteikot ovat yleensä niin laajoja, että niitä voidaan soveltaa vakavuudeltaan hyvin erilaisiin tekoihin. Rangaistuksen määrääminen normaaliasteikosta poikkeavasti lievennetyn asteikon mukaisesti edellyttää sellaisia poikkeuksellisia ja erityisen painavia syitä, joiden johdosta tekoa voidaan pitää lähes oikeudenmukaisena. (KKO 2013:26 kohta 13.)

Hovioikeus katsoo lain sanamuodon ja esitöiden sekä rikoslain rangaistuksen mittaamista koskevan systematiikan perusteella, että rikoslain 6 luvun 6 §:n mukaisten lieventämisperusteiden käsillä olo ei itsessään automaattisesti merkitse sitä, että rangaistus tulisi määrätä soveltaen lievennettyä rangaistusasteikkoa lain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella, vaan lievennetyn asteikon soveltaminen edellyttää lisäksi erityisiä syitä. Rangaistuksen lieventämiseen oikeuttavien seikkojen vaikutus on otettava lähtökohtaisesti huomioon normaalin rangaistusasteikon sisällä tapahtuvana lieventämisenä.

$ec

Erityisen syyn arviointi tässä tapauksessa

A on otettu kiinni tilanteessa, jossa hän on yrittänyt myydä 10 grammaa amfetamiinia, jonka huumausainepitoisuus on ollut 19 painoprosenttia. Esitutkinnan aikana A on tunnustanut, että hän ja kanssavastaaja olivat pitäneet myyntitarkoituksessa hallussaan yhteensä 150 grammaa amfetamiinia ja että myös A:n hallusta löydetty 10 grammaa amfetamiinia oli peräisin kyseisestä huumausaine-erästä. Huumausaineita ei ole löydetty 10 grammaa ylittäviltä osin.

Hovioikeus toteaa ensiksi, että vaikka A on tunnustanut laajemman huumausaine-erän hallussapidon ja levitystarkoituksen kuin mistä häntä on alkuun epäilty, yksin A:n pyrkimystä edistää rikostensa selvittämistä ei näissä olosuhteissa edellä rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan soveltamiskynnyksestä lausuttu ja syytteen tueksi esitetty muu näyttökin huomioon ottaen voida pitää sellaisena erityisenä syynä, jonka vuoksi rangaistusseuraamus tulisi määrätä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Vielä asiassa on arvioitava, muodostavatko rangaistuskäytännön yhtenäisyyden tavoite ja yleinen yhdenvertaisuusperiaate tässä tilanteessa laissa tarkoitetun erityisen syyn soveltaa lievennettyä rangaistusasteikkoa ottaen huomioon, että rikoksen selvittämiseen perustuvan lieventämisperusteen rangaistusta alentava vaikutus on oikeuskäytännössä ollut puheena olevan kaltaisissa tilanteissa noin yksi neljännes tai kolmannes kokonaisrangaistuksesta.

Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset. (Ks. esim. KKO 2017:7 kohta 23 ja KKO 2015:12 kohta 8 ja siinä mainitut ratkaisut.) Hovioikeus toteaa rangaistuskäytännön yhtenäisyyden lähtökohtaisesti edellyttävän sitä, että lieventämisperusteen vaikutus kahdessa samankaltaisessa tapauksessa ei ole ilmeisessä epäsuhteessa keskenään.

$ed

Lainkohtaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavaksi siten, että sitä voitaisiin käyttää yleisesti keinona poiketa lain osoittamasta rangaistusasteikosta tilanteissa, joissa sovellettavaksi tulevan koventamis- tai lieventämisperusteen vaikutus rangaistusseuraamukseen matemaattisesti sovellettuna johtaisi rangaistusasteikosta poikkeamiseen. Rangaistuksen määrääminen ei muutoinkaan ole matemaattinen toimenpide, vaan kyse on rikoslain säännösten perusteella tapahtuvasta kokonaisarvioinnista. Nämä seikat puhuvat lähtökohtaisesti sitä vastaan, että rangaistus tässä asiassa mitattaisiin soveltaen lievennettyä asteikkoa.

A:lle on mitattu rangaistus törkeän huumausainerikoksen laajan rangaistusasteikon alapäästä. A:lle lievennettyä asteikkoa soveltaen määrättävä rangaistus ei korkeimman oikeuden rangaistuskäytäntö huomioon ottaen matemaattisestikaan arvioiden merkitsisi merkittävää lievennystä hänelle käräjäoikeudessa määrättyyn rangaistukseen nähden. Näistä syistä hovioikeus katsoo, että rangaistuksen mittaamista normaalia rangaistusasteikkoa soveltaen ei lieventämisperusteen rangaistusta alentavasta vaikutuksesta huolimatta voida pitää vastaajan kannalta kohtuuttomana. Näin ollen rangaistuskäytännön yhtenäisyyden tavoite tai yhdenvertaisuusperiaate eivät tässä asiassa muodosta yhdessäkään sellaista erityistä syytä, jonka vuoksi rangaistus tulisi rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan soveltumisen perusteella määrätä lievennettyä rangaistuasteikkoa soveltaen.

Edellä mainituilla lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset rangaistuksen määräämisen osalta, eikä aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ole.

Asia

A ja B ovat yhdessä laittomasti ja levitystarkoituksessa pitäneet hallussaan huumausainetta eli 150 grammaa amfetamiinia. B on ostanut noin 50 grammaa amfetamiinia ja A ja B ovat yhdessä jatkaneet sen 150 grammaksi amfetamiinia, joka heidän on ollut tarkoitus myydä eteenpäin. Amfetamiinierää on säilytetty B:n asunnolla. A on kiinniotettaessa yrittänyt myydä 10 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuus on ollut 19 painoprosenttia ja joka on ollut peräisin kyseisestä 150 gramman amfetamiinierästä. Teon kohteena on ollut suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä

Rikoslain 50 luvun 2 §:n mukaan törkeästä huumausainerikoksesta on tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Lähtökohtana rangaistuksen määräämisessä on huumausaineen laatu ja määrä.

—

Oikeuskäytännön perusteella 150 gramman amfetamiinin hallussapidosta tulisi tuomita lähtökohtaisesti noin 1 vuoden 4 kuukauden mittainen vankeusrangaistus. Hallussa pidetty amfetamiini on ollut vain jonkin verran keskimääräistä katukaupassa myytyä amfetamiinin pitoisuutta miedompaa ja laskennallisesti keskimääräiseen 25 prosentin vahvuuteen muunnettuna amfetamiinia olisi ollut tässä tapauksessa 114 grammaa, jolloin kyseisen määrän hallussapidosta levitystarkoituksessa tulisi tuomita muutaman kuukauden yli vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Ottaen huomioon, että amfetamiinin pitoisuus on ollut lähellä keskimääräisen pitoisuuden vaihteluvälin alarajaa, eikä ole merkittävästi poikennut keskimääräisestä pitoisuudesta ja, että amfetamiinia on jatkettu ja se on ollut tarkoitettu myös kokonaisuudessaan myyntiin ja siitä on konkreettisesti yritetty myydä 10 grammaa teosta tulisi lähtökohtaisesti tuomita noin 1 vuoden 2 kuukauden mittaiset vankeusrangaistukset.

Rikoslain 6 luvun 6 §:n mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita on muun muassa tekijän pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä.

Vastaajat ovat vaatineet lieventämisperusteen soveltamista, koska merkittävä osa näytöstä perustuu heidän antamaan tunnustukseen. Oikeuskäytännön perusteella käräjäoikeus katsoo, että asiassa tulee soveltaa edellä mainituin perustein lieventämisperustetta rangaistuksen mittaamiseen. Asiassa on myös tunnustusten lisäksi ollut myös muuta näyttöä vastaajien syyllisyydestä, vaikka suurin osa huumausaineen hallussapidosta on perustunutkin vastaajien tunnustukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:45, jossa rangaistusta oli alennettu kolmasosalla, oli tekijä tunnustuksen lisäksi myös osoittanut maastokätkön ja estänyt sen, että suuri määrä erityisen vaarallista huumausainetta olisi päätynyt levitykseen, kun taas nyt käsillä olevassa tapauksessa suuri määrä huumausainetta on jäänyt kateisiin. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:33 rangaistusta oli asian selvittämisen perusteella lievennetty neljänneksellä. Käräjäoikeus katsoo mainitun tapauksen olevan lähempänä nyt käsillä olevan tapauksen olosuhteita ottaen huomioon, että huumausaine on nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa jäänyt kateisiin, eikä sitä ole saatu varmuudella siten pois katukaupasta tai levityksestä tai omasta käytöstä, eikä tunnustaminen samalla tavalla siten rinnastu käräjäoikeuden mukaan suoraan maastokätkön paljastamiseen ja huumausaineen saamiseen viranomaisten haltuun.

Rangaistusasteikon lieventämiseen ei ole myöskään laissa tarkoitettuja erityisiä syitä ottaen huomioon asiassa kateisiin jäänyt huumausaine.

Käräjäoikeus katsoo rikoslain 6 luvun 6 §:n 3-kohdan lieventämisperuste huomioon ottaen, että molemmille vastaajille voidaan tuomita näin ollen minimirangaistus törkeästä huumausainerikoksesta eli yksi vuosi vankeutta.