Itä-Suomen HO 10.1.2019 12 – Velkasuhteeseen perustuva saatava

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A:n takausvastuusta ei ollut yrityksen saneerauksesta annetun lain 42 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla määrätty päävelallisena olevan yhtiön saneerausohjelmassa. A:n takausvastuu ja maksuvelvollisuus velkojana olevaa pankkia kohtaan ei ollut lakannut.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 10.1.2019

Vaatimukset hovioikeudessa

A on vaatinut, että X pankin kanne hylätään, että käräjäoikeuden 13.11.2017 tekemä turvaamistoimipäätös määrätään raukeamaan ja että pankki velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 34.237,28 eurolla ja hovioikeudessa 17.264,80 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

A on antanut pankille omavelkaisen takauksen B Oy:n (jäljempänä yhtiö) velasta. A:n takausvastuu on kuitenkin lakannut, koska pankki ei ole yhtiön saneerausmenettelyssä ilmoittanut A:n antamasta takauksesta ja koska takaajan maksuvelvollisuudesta ei ole yrityksen saneerauksesta annetun lain (jäljempänä yrityssaneerauslaki) 42 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla määrätty yhtiölle vahvistetussa saneerausohjelmassa.

A on esittänyt hovioikeudessa prosessioikeuden professori C:n antaman 18.10.2018 päivätyn asiantuntijalausunnon yksityistakauksen käsittelystä päävelallisen yrityssaneerauksessa.

Pankki on vastustanut muutosvaatimusta ja vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.926,40 eurolla korkoineen.

A:n takausvastuu määräytyy takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 17 §:n 2 momentin mukaisesti. Velkoja saa periä päävelan aikaisempien ehtojen mukaisesti takaajalta, vaikka päävelan ehtoja on velallisen osalta muutettu yrityssaneerauslaissa tarkoitetussa velkajärjestelyssä. Yrityssaneerauslaissa ei ole sellaista takausvastuun sisältöön vaikuttavaa säännöstä, jota tulisi lain 1 §:n 2 momentin etusijasäännöksen nojalla soveltaa asiassa.

Yrityssaneerauslain 42 §:n 3 momentin säännös takausvastuun järjestelystä ei ole aineellinen säännös. Sillä, että takaajan maksuvelvollisuudesta ei ole määräystä yhtiölle vahvistetussa saneerausohjelmassa, ei ole merkitystä A:n takausvastuuseen.

Yrityssaneerauslain 69 §:n 2 momentin mukaan velallisen on hakemusvaiheessa ilmoitettava velkojensa vakuudet. Yrityssaneerauslaki ei sen sijaan aseta velkojalle velvollisuutta ilmoittaa kolmannen antamista takauksista. A on itse toiminut velallisyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja hän on ollut yhtiön suurin osakkeenomistaja. Näin ollen A:lla itsellään on ollut velvollisuus ilmoittaa takauksesta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Pankki on 13.7.2011 antanut yhtiölle velaksi 1.900.000 euroa. A on samana päivänä antanut pankille omavelkaisen takauksen sanotun velan pääoman, koron, viivästyskoron, lisäkoron ja kulujen maksamisesta. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa pankki vaatii A:lta sanotun takaussitoumuksen perusteella maksamatta olevaa velkaa, korkoja, viivästyskorkoja ja kuluja, joiden määrät ovat riidattomat. Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että kysymys on yrityssaneerauslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetusta yksityistakauksesta.

Yhtiö on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Saneerausmenettely on aloitettu 6.2.2015 ja yhtiölle on 26.2.2016 vahvistettu saneerausohjelma. Saneerausohjelmassa ei ole määräystä sanotun takaussitoumuksen perusteella velasta vastuussa olevan A:n maksuvelvollisuudesta pankille.

Takaus on sitoumus, jolla takaaja ottaa vastatakseen velkojalle toisen henkilön velvoitteesta. Takaajan vastuu velkojaan nähden määräytyy lähtökohtaisesti takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain perusteella. Sanotun lain 17 §:n 2 momentin mukaan velkoja saa periä päävelan aikaisempien ehtojen mukaisesti takaajalta, vaikka päävelan ehtoja on velallisen osalta muutettu muun muassa yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitetussa velkajärjestelyssä.

Asiassa on hovioikeudessa kysymys siitä, onko A:n takausvastuu ja maksuvelvollisuus velkojana olevaa pankkia kohtaan lakannut, koska hänen takausvastuustaan ei ole yrityssaneerauslain 42 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla määrätty päävelallisena olevan yhtiön saneerausohjelmassa.

$ba

Edellä esitetyn perusteella hovioikeus päätyy käräjäoikeuden tavoin siihen, ettei A:n takausvastuu ole lakannut sen vuoksi, ettei hänen maksuvelvollisuudestaan pankille ole määrätty yhtiön saneerausohjelmassa. Sen vuoksi A:n valitus on hylättävä.

Lisäksi hovioikeus toteaa, että A voi halutessaan hakea erikseen kysymyksessä olevan takausvastuun ja muiden mahdollisten velkojensa järjestelyä siten kuin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa säädetään.

A häviää muutoksenhaun ja on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan määrältään myöntämänsä pankin oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Tuomiolauselma

A velvoitetaan suorittamaan X pankille korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2.926,40 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Etelä-Savon käräjäoikeuden 13.11.2017 tekemä turvaamistoimipäätös nro 17/10169 määrätään pidettäväksi voimassa tämän tuomion lainvoimaiseksi tulemiseen asti.

– – – – – – – – – – – – –

hovioikeudenneuvos Eero Antikainen

hovioikeudenneuvos Jukka Soininen

hovioikeudenneuvos Eeva Kaisa Kääriäinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 27.5.2019 : Ei valituslupaa.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet: