KHO 1.10.2019/4406 – Vammaispalvelu

Viranhaltija oli myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua niin sanotun työnantajamallin mukaisesti kuitenkin niin, että henkilökohtaisena avustajana toimivalle perheenjäsenelle tai samassa taloudessa asuvalle ei makseta muun ohella ilta-, lauantai- ja sunnuntaityökorvausta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen. A valitti päätöksestä hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus jätti hänen valituksensa tutkimatta sillä perusteella, että kysymys oli A:n henkilökohtaisten avustajien ja kaupungin välisestä julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta asiasta, joka olisi tutkittava näiden välisenä hallintoriitana.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli kysymys A:lle vammaispalvelulain mukaisena palveluna myönnetystä henkilökohtaisesta avusta, jota koskevaan ja A:ta sitovaan viranhaltijan päätökseen hänellä oli sosiaalihuollon asiakkaana oikeus vaatia sosiaalihuoltolain 50 §:n mukaan oikaisua ja edelleen valittaa oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle.

Sillä, että kaupunki oli maksanut A:n henkilökohtaisten avustajien palkan suoraan henkilökohtaisille avustajille, ei ollut asiassa merkitystä. Kysymys ei ollut henkilökohtaisten avustajien ja kaupungin välisestä hallintoriitana käsiteltävästä asiasta. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta tutkimatta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle valitusasiana uudelleen käsiteltäväksi.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 3 § 1 momentti, 8 § 2 momentti, 8 d § 2 momentti 1 kohta, 17 § ja 18 §

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki 6 §

Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti

Sosiaalihuoltolaki 45 § 1 momentti ja 50 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Petri Helander, Antti Pekkala ja Ari Wirén. Asian esittelijä Anna Heikkilä.

Tjänsteinnehavaren hade beviljat A personlig assistans enligt arbetsgivarmodellen, men så att till en personlig assistent som var familjemedlem eller bodde i samma hushåll inte skulle utgå bland annat ersättning för kvälls-, lördags- eller söndagsarbete. Social- och hälsovårdsnämndens sektion avslog A:s begäran om omprövning. A överklagade beslutet till förvaltningsdomstolen. Förvaltningsdomstolen lämnade besvären utan prövning på den grunden att det var fråga om ett ärende mellan assistenterna och staden som gällde en offentligrättslig betalningsskyldighet och därmed skulle behandlas som ett förvaltningstvistemål mellan dem.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att ärendet gällde en åt A i enlighet med handikappservicelagen beviljad service i form av personlig assistans. A hade rätt att som klient inom socialvården begära omprövning enligt 50 § i socialvårdslagen av tjänsteinnehavarens beslut som var bindande för och gällde A, och anföra besvär till förvaltningsdomstolen över det beslut som getts med anledning av omprövningen.

Det att staden hade betalat lönen åt A:s personliga assistenter direkt till assistenterna, hade ingen betydelse i frågan. Det var inte fråga om ett ärende som skulle behandlas som ett förvaltningstvistemål mellan de personliga assistenterna och staden. Förvaltningsdomstolen borde inte ha avvisat A:s besvär. Förvaltningsdomstolens beslut upphävdes och ärendet återförsändes till förvaltningsdomstolen för ny prövning.

Lagen om service och stöd på grund av handikapp 3 § 1 mom., 8 § 2 mom., 8 d § 2 mom. 1 punkten, 17 § och 18 §

Lag om klientens ställning och rättigheter inom socialvården 6 §

Förvaltningsprocesslagen 6 § 1 mom.

Socialvårdslagen 45 § 1 mom. och 50 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Eija Siitari Petri Helander, Antti Pekkala och Ari Wirén. Föredragande Anna Heikkilä.