KHO 11.1.2019/50 – Åland

I bolaget A:s projekt var det fråga om placeringen av en fordonsrelaterad aktivitetspark på Åland. Aktivitetsparken skulle placeras på ett område vars areal var ca 80 hektar, som delvis angränsade till en sjöstrand och delvis till ett kärrområde. Området för den rektangulära motorbanan hade en areal på ca 70 hektar. Den närmast belägna stadigvarande bostadsbyggnaden befann sig på ca 450 meters avstånd och de närmaste fritidsbostäderna på 250 meters och 40 meters avstånd från banområdet. Ålands miljö- och hälsoskyddsmyndighet hade beviljat ett i landskapslagen om miljöskydd avsett tillstånd för projektet.

Ålands förvaltningsdomstol hade med anledning av besvär som anförts av personer bosatta i närområdet och en miljöförening upphävt miljömyndighetens tillståndsbeslut.

Det skydd mot oskäligt besvär som ingick i 17 § i rikets lag angående vissa grannelagsförhållanden (grannelagen) hade för sin del inte såsom i riket gjorts till del av tillståndsprövningen enligt landskapslagen om miljöskydd eller för övrigt ens tillämplig i landskapet. Högsta förvaltningsdomstolen hade med anledning av A:s besvär särskilt att avgöra frågan huruvida bullret som projektet orsakade med hänsyn till detta utgjorde ett hinder för beviljande av tillstånd.

Enligt bolaget A var det möjligt att bevilja miljötillstånd genom att påföra tillståndsvillkor angående buller som kunde bedömas vara tillräckliga med tanke på bullrets miljökonsekvenser. Enligt bolaget var det inte nödvändigt, och inte heller möjligt, att på förhand bedöma huruvida verksamhetsidkaren följer tillståndsvillkoren. Bolaget hade även hänvisat till den ovannämnda fritidsbostaden som hade byggts på en plats som befann på 40 meters avstånd från den planerade motorbana. Bolaget ansåg att byggnaden inte skulle tas i beaktande vid bedömningen av projektets miljökonsekvenser. Bolaget hade även konstaterat att ägaren till den närmast belägna bostadsbyggnaden ställde sig positivt till projektet.

Högsta förvaltningsdomstolen hänvisade till den del frågan gällde buller till de bestämmelser och förarbeten som redogjorts för i skälen till Ålands förvaltningsdomstols beslut. Landskapslagen om miljöskydd definierade negativt miljöpåverkan som bl.a. olägenhet för människornas hälsa, minskad allmän trivsel, försämring av miljöns lämplighet att utnyttjas för rekreationsändamål och olägenhet att nyttja egendom. Dylik påverkan skulle enligt lagen begränsas i den utsträckning som rimligen kunde krävas. Var den övre gränsen låg för sådan negativ miljöpåverkan som kunde tillåtas såsom rimlig framgick inte uttryckligen.

$b5

$b6

Emedan bullernivån som motorbanan åsamkade vid de närmast belägna utsatta platserna överskred de bullervärden som i motsvarande situationer på riksnivå hade ansetts allmänt godtagbara, och eftersom bullernivån inte i tillräcklig grad kunde avhjälpas med stöd av tillståndsvillkor, hade det inte förelegat förutsättningar för beviljande av tillstånd.

Högsta förvaltningsdomstolen avslog bolaget A:s besvär.

Landskapslagen om miljöskydd (ÅFS 2008:124) 1 §, 2 §, 3 § 1, 2 och 6 mom., 4 §, 6 §, 17 §, 41 §

Lagen om ersättning för miljöskador 4 §

Landskapslagen om tillämpning i landskapet Åland av lagen angående vissa grannelagsförhållanden (ÅFS 2008:128) 1 §

Landskapslagen om naturvård (ÅFS 1998:82) 2 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen och Jaakko Autio samt miljösakkunnigråden Mikael Hildén och Anna-Liisa Kivimäki. Föredragande Päivi Korkeakoski.

Yhtiö A:n hankkeessa oli kysymys moottoriradan käsittävän vapaa-ajanpuiston sijoittamisesta Ahvenanmaalle. Vapaa-ajan puisto tulisi sijoittumaan noin 80 hehtaarin suuruiselle alueelle, joka rajoittui osittain järven rantaan ja osittain suoalueelle. Alueella sijaitsevan suorakaiteen muotoisen moottorirata-alueen pinta-ala oli noin 70 hehtaaria. Lähin vakituinen asuinrakennus sijaitsi noin 450 metrin etäisyydellä ja lähimmät vapaa-ajan rakennukset 250 metrin ja 40 metrin etäisyydellä rata-alueesta. Ahvenanmaan ympäristölupaviranomainen oli myöntänyt hankkeelle ympäristönsuojelua koskevassa maakuntalaissa tarkoitetun luvan.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuin oli lähiympäristön asukkaiden ja ympäristöyhdistyksen valituksista kumonnut ympäristönsuojeluviranomaisen lupapäätöksen.

Toisin kuin valtakunnan lainsäädännössä, eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n mukainen suoja kohtuutonta rasitusta vastaan ei ole ympäristönsuojelua koskevan maakuntalain nojalla osa ympäristölupaharkintaa, eikä se muutoinkaan ole sovellettavaa lainsäädäntöä Ahvenanmaalla. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli yhtiö A:n valituksen johdosta erityisesti kysymys siitä, voiko hankkeesta aiheutuva melu olla tähän nähden esteenä ympäristöluvan myöntämiselle.

Yhtiö A:n mukaan ympäristölupa oli myönnettävissä antamalla melun osalta melusta aiheutuviin ympäristövaikutuksiin nähden riittävänä pidettävät lupamääräykset. Sen arvioiminen etukäteen, noudattaako toiminnanharjoittaja lupamääräyksiä, ei yhtiön mukaan ollut tarpeen eikä myöskään mahdollista. Yhtiö oli valituksessaan viitannut myös edellä mainittuun suunnitellusta moottoriradasta 40 metrin etäisyydelle rakennettuun vapaa-ajan rakennukseen. Yhtiön mukaan rakennusta ei tulisi ottaa huomioon hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitaessa. Samoin yhtiö oli todennut, että lähimmän asuinrakennuksen omistaja suhtautui myönteisesti hankkeeseen.

Korkein hallinto-oikeus viittasi melun osalta Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen perusteluissa selostettuihin säännöksiin ja lain esitöihin. Ympäristönsuojelua koskevassa maakuntalaissa haitalliseksi ympäristövaikutukseksi oli määritelty muun muassa terveyshaitta, viihtyvyyshaitta, ympäristön virkistyskäytön heikentyminen ja haitta omaisuuden käytölle. Tällaista haittaa oli lain mukaan rajoitettava siinä määrin, kuin voidaan kohtuudella edellyttää. Ylärajaa sellaiselle negatiiviselle ympäristövaikutukselle, joka voidaan sallia kohtuullisena, ei nimenomaisesti ollut määritelty.

$b7

$b8

Koska moottoriradasta aiheutuva melutaso ylitti lähimmissä häiriintyvissä kohteissa valtakunnassa vastaavissa tapauksissa yleisesti hyväksytyt melutasot eikä melutasoja voitu riittävästi rajoittaa lupamääräyksin, luvan myöntämisen edellytyksiä ei ole ollut.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi yhtiö A:n valituksen.

Landskapslagen om miljöskydd (ÅFS 2008:124) 1 §, 2 §, 3 § 1, 2 ja 6 momentti, 4 §, 6 §, 17 §, 41 §

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta 4 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Anna-Liisa Kivimäki. Asian esittelijä Päivi Korkeakoski.