KHO 17.11.2017/5922 – Barnskydd

Barnet hade år 2006 vid två års ålder blivit omhändertaget och hade placerats utom hemmet i familjevård hos en fosterfamilj. Platsen för vård utom hemmet hade i mars 2015 ändrats till en barnskyddsanstalt på grund av barnets eget beteende och kraftlöshet hos fosterföräldrarna. Platsen för vård utom hemmet ändrades efter detta med beslut av den ledande socialarbetaren tillbaka till den långvariga fosterfamiljen, så att barnet flyttade tillbaka till fosterfamiljen i slutet av maj 2015. Den ledande socialarbetaren avslog på våren 2016 barnets mors ansökan om avslutande av omhändertagandet.

Förvaltningsdomstolen avgjorde med ett beslut besvären över de två besluten som fattats av den ledande socialarbetaren. Förvaltningsdomstolen upphävde beslutet som gällde ändring av platsen för vård utom hemmet från barnskyddsanstalten tillbaka till den långvariga fosterfamiljen. Förvaltningsdomstolen ansåg att under de ifrågavarande omständigheterna borde barnskyddsmyndigheten ha utrett omständigheterna även hos modern innan platsen för vård utom hemmet ändrades tillbaka till fosterfamiljen. Förvaltningsdomstolen förkastade besvären gällande avslutande av omhändertagandet, men upphävde beslutet gällande platsen för vård utom hemmet och bestämde att det omhändertagna barnet placeras hos sin mor.

$a6

Avslutande av omhändertagandet och barnets återgång till hemmet förutsatte noggranna förberedelser. Vid förberedelserna ska uppmärksamhet fästas vid det omhändertagna barnets förmåga att tåla förändringar, hans särskilda behov att upprätthålla trygga och varaktiga mänskliga relationer samt en bedömning av hur avslutande av omhändertagandet inverkar på barnets utveckling. Med beaktande av barnets situation var det inte sannolikt att omhändertagandet skulle avslutas inom en nära framtid i den bemärkelsen att det hade funnits förutsättningar enligt 49 § 3 momentet i barnskyddslagen att placera barnet i hemmet.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde förvaltningsdomstolens beslut till den del förvaltningsdomstolen hade upphävt tjänsteinnehavarens beslut gällande ändring av platsen för vård utom hemmet samt till den del förvaltningsdomstolen i ärendet som gällde avslutande av omhändertagandet hade bestämt att barnet skulle placeras i hemmet. Tjänsteinnehavarens beslut i ärendet förblev därmed i kraft.

Barnskyddslagen 4 § 2 momentet, 47 § 1 – 3 momenten, 49 § 3 momentet och 50 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Outi Suviranta, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari och Kirsti Kurki-Suonio. Föredragande Annina Nieminen.

Lapsi oli otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon perhehoitoon sijaisperheeseen vuonna 2006 hänen ollessaan kahden vuoden ikäinen. Lapsen sijaishuoltopaikka oli maaliskuussa 2015 muutettu lastensuojelulaitokseen lapsen oman käyttäytymisen ja sijaisvanhempien voimavarojen puutteiden johdosta. Lapsen sijaishuoltopaikka muutettiin tämän jälkeen johtavan sosiaalityöntekijän päätöksellä takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen siten, että lapsi siirtyi sijaisperheeseen toukokuun lopusta 2015 alkaen. Keväällä 2016 johtava sosiaalityöntekijä hylkäsi äidin hakemuksen lapsen huostassapidon lopettamisesta.

Hallinto-oikeus ratkaisi valitukset johtavan sosiaalityöntekijän päätöksistä samalla päätöksellään. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen sijaishuoltopaikan muuttamisesta takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevissa olosuhteissa lastensuojeluviranomaisen olisi tullut ottaa selvitettäväkseen myös olosuhteet äidin luona ennen lapsen sijoittamista takaisin sijaisperheeseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen huostassapidon lopettamisesta, mutta kumosi päätöksen sijaishuoltopaikan osalta ja määräsi, että lapsi sijoitetaan huostaanotettuna asumaan äitinsä luokse.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että lapsen sijoittaminen huostaanotettuna kotiin lastensuojelulain 49 §:n 3 momentin nojalla oli tiettyihin tilanteisiin rajoitettu erityinen järjestely, joka oli yleensä mahdollinen vain silloin, kun valmisteltiin lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen. Viranhaltijalla ei siten ollut ennen sijaishuoltopaikan muuttamista koskevan päätöksen tekemistä yleistä velvollisuutta erikseen selvittää lapsen kodin olosuhteita. Vaatimusta kodin olosuhteiden selvittämisestä voitiin esillä olevassa asiassa pitää ennenaikaisena siitä syystä, ettei lapsen kotiin palaamista ollut tuolloin vielä edes ryhdytty valmistelemaan. Sijaishuoltopaikan valinnassa tuli ensisijaisesti ottaa huomioon lastensuojelulain 50 §:ssä luetellut seikat, kuten huostaanoton perusteet ja lapsen tarpeet, läheisten ihmissuhteiden ylläpitäminen ja hoidon jatkuvuus. Sijaishuoltopaikan muuttaminen takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen oli lapsen edun mukainen ratkaisu.

Huostassapidon lopettaminen ja lapsen kotiuttaminen edellyttivät huolellista valmistelua, ja siinä tuli ottaa huomioon huostaanotetun lapsen mahdollisuudet sietää muutoksia, hänen erityinen tarpeensa turvallisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin sekä arvio huostassapidon lopettamisen vaikutuksista lapsen kehitykselle. Lapsen tilanne huomioon ottaen huostassapidon lopettaminen ei ollut lähitulevaisuudessa sillä tavalla todennäköistä, että lastensuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetulle lapsen kotiin sijoittamiselle olisi ollut edellytyksiä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin viranhaltijan päätös sijaishuoltopaikan muuttamisesta oli kumottu sekä siltä osin kuin hallinto-oikeus oli määrännyt huostassapidon lopettamista koskevassa asiassa lapsen sijoitettavaksi kotiin. Asiassa tehdyt viranhaltijan päätökset jäivät siten voimaan.

Lastensuojelulaki 4 § 2 momentti, 47 § 1 – 3 momentti, 49 § 3 momentti ja 50 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Annina Nieminen.