KHO 30.10.2017/5490 – Markanvändning och byggande

En förvaltningsdomstol hade med stöd av 193 § i markanvändnings- och bygglagen avvisat ändringssökandenas besvär över ett planeringsbehovsavgörande, som gäller uppförande av fyra vindkraftverk. Högsta förvaltningsdomstolen hade att ta ställning till vilken betydelse det vid bedömningen av ändringssökandenas rätt att anföra besvär skulle anses ha att den tilltänkta utbyggnaden av vindkraft eventuellt betydde att det fanns behov av planera utbyggnaden genom planläggning. Särskilt gällde det att avgöra om ett eventuellt behov av planering genom planläggning innebar att i en situation som denna skulle de som skulle ha haft besvärsrätt över ett planläggningsavgörande ha besvärsrätt över planeringsbehovsavgörandet. Skulle besvärsrätten komma att bestämmas på samma sätt som när besvär anförs över ett planläggningsavgörande, skulle detta innebära att alla kommunmedlemmar skulle ha besvärsrätt och att besvärsslaget skulle vara kommunalbesvär, inte förvaltningsbesvär.

$a2

Markanvändnings- och bygglagen 137 §, 188 § 1 mom. och 193 §

Se och jfr t.ex. avgörandet HFD 2009:48, enligt vilket besvärsrätten i ett bygglovsärende reglerades av 193 och inte 192 § i markanvändnings- och bygglagen i en situation där en byggnadsåtgärd inte var möjlig utan undantag.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Taina Pyysaari och Jaakko Autio. Föredragande Petri Hellstén.

Hallinto-oikeus oli jättänyt maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n nojalla tutkimatta muutoksenhakijoiden valituksen neljän tuulivoimalan rakentamista koskevasta suunnittelutarveratkaisusta. Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, millä tavoin kyseessä olevaan tuulivoimarakentamiseen mahdollisesti liittyvä kaavallisen suunnittelun tarve oli otettava huomioon muutoksenhakijoiden valitusoikeutta määriteltäessä. Asiassa oli erityisesti arvioitavana, merkitsikö mahdollisen kaavallisen suunnittelun tarve sitä, että valitusoikeus suunnittelutarveratkaisusta tällaisessa tilanteessa olisi myös niillä, joilla olisi valitusoikeus kaavapäätöksestä. Mikäli valitusoikeus määräytyisi kuten kaavavalituksessa, valitusoikeus olisi kaikilla kunnan jäsenillä. Samalla myös valituslaji muuttuisi kunnallisvalitukseksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että mikäli valitusoikeus suunnittelutarveratkaisua koskevasta päätöksestä voisi tietyissä tilanteissa määräytyä kuten kaavavalituksissa, tämä merkitsisi merkittävää poikkeamista maankäyttö- ja rakennuslain asiaryhmäkohtaisesta valitusoikeussääntelystä. Näin ollen tällaiselle tulkinnalle, jota myöskään lain sanamuoto ei mahdollistanut, olisi oltava erityisen painavat muutoksenhakijoiden oikeusturvan toteutumiseen liittyvät perusteet. Koska maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n perusteella määräytyvien valittamiseen oikeutettujen määrittelemisessä oli mahdollista ottaa laajasti huomioon suunnittelutarveratkaisulla mahdollistetun hankkeen erityispiirteet ja arvioidut vaikutukset, sellaisia erityisen painavia muutoksenhakijoiden oikeusturvaan liittyviä perusteita, jotka edellyttäisivät valitusoikeuden tulkitsemista edellä mainitussa pykälässä säädettyä laajemmin, ei katsottu olevan.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 137 §, 188 § 1 momentti ja 193 §

Ks. ja vrt. esimerkiksi KHO 2009:48, jossa valitusoikeus rakennuslupa-asiassa määräytyi maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n eikä 192 §:n mukaisesti, kun hanke edellytti poikkeuslupaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.