KHO 5.10.2017/4927 – Ulkomaalaisasia

Maahanmuuttovirasto oli jättänyt tutkimatta Iranin kansalaisen A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet vastuunmäärittämisasetuksen nojalla Bulgariaan. Sitä ennen A oli avioitunut Suomessa jatkuvalla oleskeluluvalla oleskelevan afganistanilaisen miehen B kanssa, ja pariskunnalle oli syntynyt lapsi C.

Mikään vastuunmäärittämisasetuksen perusteista ei johtanut siihen, että Suomi olisi asetuksen nojalla suoraan vastuussa kansanvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

Asiassa oli seuraavaksi ratkaistavana, oliko kolmannen maan kansalaisen A:n omasta ja alaikäisen lapsensa puolesta Suomessa jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus EU:n vastuunmäärittämisasetuksen pääsäännöstä poiketen käsiteltävä saman asetuksen sisältämän harkintavaltalausekkeen nojalla Suomessa ottaen huomioon kaikki asian olosuhteet.

Asiassa saadun sosiaalityön yhteenvedon mukaan A:lla oli masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Hän oli saanut aikoja psykologille ja etsinyt itselleen apua. Perheyhteys A:n ja C:n sekä B:n ja hänen vanhempien lastensa kanssa oli vahva.

Korkein hallinto-oikeus arvioi, että A:n psyykkisestä terveydentilasta saadun selvityksen perusteella hän oli tuen tarpeessa. Hän oli käynyt Suomessa psykologin vastaanotolla ja hänen kohdallaan on tehty jatkosuunnitelma sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin tueksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tilanteessa oli sekä valittajaan itseensä että hänen lapseensa liittyviä sellaisia perhe-elämän suojaan ja lapsen etuun liittyviä humanitaarisia syitä, että heidän turvapaikkahakemuksensa tuli käsitellä Suomessa.

Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III), johdanto-osan perustelukappaleet 13, 14, 17, 32 ja 39 sekä vastuunmäärittämisasetuksen 1 artikla, 2 artiklan 1 g kohta, 3 artiklan 1 kohta, 6 artiklan 1 kohta, 7 artiklan 2 kohta, 12 artiklan 2 kohta, 16 artikla, 17 artikla ja 20 artiklan 3 kohta,

Ulkomaalaislaki 103 §:n 2 kohta, 146 § 1 momentti ja 148 §:n 2 momentti

Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-411/10 ja C-493/10, kohdat 55, 64‒ 66 ja 68

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Anna Mähönen.

Migrationsverket hade lämnat den iranska medborgaren A:s ansökan om internationellt skydd utan prövning och med hänvisning till ansvarsbestämningsförordningen beslutat att avvisa henne till Bulgarien. Innan det hade A i Finland ingått äktenskap med en afghansk man B, som hade kontinuerligt uppehållstillstånd, och de hade tillsammans fått barnet C.

Finland var inte direkt ansvarig för prövning av ansökan om internationellt skydd på någon av grunderna i ansvarsbestämningsförordningen.

Frågan gällde om Finland med undantag från huvudregeln i ansvarsbestämningsförordningen med hänvisning till klausulen om diskretionär bedömning och med beaktande av alla omständigheter i ärendet var ansvarig för prövning av ansökan om internationellt skydd som tredjelandsmedborgaren A gjort för sin egen och sitt minderåriga barns del i Finland.

Ett sammandrag från socialarbetet hade erhållits i ärendet. Enligt sammandraget led A av depression och självmordstankar. Hon hade fått mottagningstider till psykolog och sökt hjälp. Familjesammanhållningen mellan A och C samt B och hans äldre barn var stark.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg på basis av den utredning som erhållits om A:s psykiska hälsa att hon var i behov av stöd. Hon hade gått på psykologmottagning i Finland och en plan för att stöda hennes psykiska och fysiska hälsa hade gjorts upp. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det både gällande ändringssökanden själv och hennes barn förelåg sådana humanitära skäl med beaktande av rätten till familjeliv och barnets bästa att deras asylansökan skulle prövas i Finland.

Europaparlamentets och rådets förordning (EU) nr 604/2013 om kriterier och mekanismer för att avgöra vilken medlemsstat som är ansvarig för att pröva en ansökan om internationellt skydd som en tredjelandsmedborgare eller en statslös person har lämnat in i någon medlemsstat (den omarbetade ansvarsbestämningsförordningen, den s.k. Dublin III-förordningen) styckena 13, 14, 17, 32 och 39 i förordningens ingress samt förordningens artikel 1, artikel 2.1 g, artikel 3.1, artikel 6.1, artikel 7.2, artikel 12.2, artikel 16, artikel 17 och artikel 20.3

Utlänningslagen 103 § 2 punkten, 146 § 1 mom. och 148 § 2 mom.

Unionens domstols dom i de sammansatta ärendena C-411/10 och C493/10, styckena 55, 64 – 66 och 68

Ärendet har avgjorts av justitieråden Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander och Tuomas Kuokkanen. Föredragande Anna Mähönen.