KHO:2016:210 – Kommunalärende

Stadsstyrelsen i X hade med anledning av ett ersättningsyrkande som A och B framställt beslutat att till A och B betala ersättning bland annat för att deras adressuppgifter hade yppats vid ett tidigare sammanträde i stadsfullmäktige samt för de rättegångskostnader som A förorsakats med anledning av kommunalbesvär som A anfört över det beslut som stadsfullmäktige då fattat. Förvaltningsdomstolen hade med anledning av C:s och hans medparters besvär ansett att stadsstyrelsen till nämnda delar inte lade någon lagenligt grund att betala ersättning och att stadsstyrelsen således hade missbrukat sin prövningsrätt. Förvaltningsdomstolen upphävde stadsstyrelsens beslut till dessa delar.

Eftersom det inte var möjligt att i den ordning som gäller för förvaltningsrättsskipning avgöra om staden skulle anses ersättningsskyldig med stöd av skadeståndslagen, kunde i ärendet endast avgöras om staden när den till ovan nämnda delar beslöt om betalningen av ersättningen hade handlat inom ramen för sin prövningsrätt. Högsta förvaltningsdomstolen skulle till denna del avgöra om stadsstyrelsen när den fattade sitt beslut hade iakttagit den princip om ändamålsbundenhet som nämns i 6 § i förvaltningslagen och om beslutet fattats i ett syfte som i enlighet med kommunallagen (395/1995) främjade stadens fördel.

Med hänsyn till vad A och B hade framfört i sitt ersättningsyrkande samt vad som konstaterats i det avtal mellan parterna som undertecknats efter stadsstyrelsens beslut, hade stadsstyrelsen i X genom att gå med på A:s och B:s yrkanden försökt avsluta de tvister mellan parterna som hängde samman med saken, det vill säga med att A förlorat förtroendeuppdrag, samt förhindra att saken på nytt fördes till handläggning av domstol, varför staden således försökte undvika ytterligare kostnader i ärendet. Enligt handlingarna var det en förutsättning för förlikningen att staden förband sig att betala de yrkade ersättningarna. Med hänsyn till det ovan anförda saknade det betydelse om staden hade rätt uppfattning om sin ersättningsskyldighet eller inte.

Med hänsyn till syftet med stadsstyrelsen beslut, hade stadsstyrelsen när den beslöt betala ersättningar till A och B inte heller till den del som besvären gällde utövat sin prövningsrätt för ett annat syfte än den fick utövas till och således inte överskridit sin behörighet. Förvaltningsdomstolens beslut upphävdes till den del som besvären gällde och C och hans medparters besvär över förvaltningsdomstolens beslut avslogs till denna del.

Kommunallagen (365/1995) 23 § 1 mom., 89 § 1 mom. och 90 § 1 mom.

Förvaltningslagen 6 §

X:n kaupunginhallitus oli A:n ja B:n esittämän korvausvaatimuksen johdosta päättänyt maksaa A:lle ja B:lle korvausta muun ohella heidän osoitetietojensa ilmaisemisesta kaupunginvaltuuston eräässä aikaisemmassa kokouksessa sekä A:n tuosta kaupunginvaltuuston päätöksestä tekemään kunnallisvalitukseen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista. Hallinto-oikeus oli C:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta katsonut, että kaupunginhallituksella ei mainituilta osin ollut lain mukaista perustetta maksaa korvausta ja että kaupunginhallitus oli siten käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätöksen näiltä osin.

Koska hallintolainkäytön järjestyksessä ei voitu ratkaista kysymystä siitä, oliko kaupunki vahingonkorvauslain perusteella katsottava asiassa korvausvelvolliseksi, asiassa voitiin ottaa kantaa ainoastaan siihen, oliko kaupunki päättäessään edellä todetuilta osin korvauksen maksamisesta tehnyt päätöksensä harkintavaltansa rajoissa. Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa tältä osin arvioitava, oliko kaupunginhallitus asiasta päättäessään noudattanut hallintolain 6 §:ssä mainittua tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja oliko päätös tehty siinä tarkoituksessa, että se edistää kaupungin etua kuntalain (365/1995) mukaisesti.

Kun otettiin huomioon, mitä A:n ja B:n korvausvaatimuksessa ja kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen osapuolten välillä allekirjoitetussa sopimuksessa oli todettu, X:n kaupunginhallitus oli suostumalla A:n ja B:n vaatimuksiin pyrkinyt lopettamaan asiaan eli A:n luottamustointen menettämiseen liittyvät osapuolten väliset riitaisuudet sekä asian viemisen vielä uudestaan tuomioistuimen käsiteltäväksi ja siten estämään lisäkustannusten syntymisen asiassa. Sovinnon syntymisen edellytyksenä asiakirjojen mukaan oli, että kaupunki sitoutui maksamaan vaaditut korvaukset. Edellä todettuun nähden sillä seikalla, oliko kaupungilla ollut korvausvelvollisuudestaan oikea käsitys, ei ollut asiassa merkitystä.

Kun otettiin huomioon kaupunginhallituksen päätöksen tarkoitus, kaupunginhallitus ei ollut päättäessään suorittaa A:lle ja B:lle korvauksia myös valituksenalaiselta osalta käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se oli ollut käytettävissä eikä ollut siten ylittänyt toimivaltaansa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin valituksenalaiselta osalta ja C:n ja hänen asiakumppaniensa valitus kaupunginhallituksen päätöksestä hylättiin tältä osin.

Kuntalaki (365/1995) 23 § 1 momentti, 89 § 1 momentti ja 90 § 1 ja 2 momentti

Hallintolaki 6 §

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 23.4.2015 nro 15/0157/1

Asian aikaisempi käsittely

ovat X:n kaupungille osoittamassaan vahingonkorvaus- ja toimenpidevaatimuksia koskevassa 30.5.2013 päivätyssä kirjelmässään siitä tarkemmin ilmenevin perustein vaatineet kaupungilta korvausta A:n laittomasta erottamisesta luottamustehtävistä, tietosuojan rikkomisesta, perusteettomista rikosilmoituksista ja asiassa syntyneistä asianajokustannuksista.

Tietosuojan rikkominen on liittynyt puolisoiden osoitetietojen ilmaisemiseen kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.8.2011 (§ 42). Vaatimus asianajokustannusten korvaamisesta on sisältänyt muun ohella kustannuksia, jotka liittyvät A:n edellä mainitusta X:n kaupunginvaltuuston päätöksestä tekemään kunnallisvalitukseen.

on 22.7.2013 (§ 418) päättänyt ilmoittaa X:n kaupungin suorittavan A:lle ja B:lle vahingonkorvaukset esitetyn laskun mukaan vähennettynä vaadituilla A:n päiväraha- ja matkakorvauksilla. Näin muodostuva korvaussumma on yhteensä 16 468,06 euroa.

on 21.10.2013 (§ 570) hylännyt C:n, D:n, E:n, F:n ja erään muun henkilön oikaisuvaatimuksen edellä mainitusta kaupunginhallituksen päätöksestä. Oikaisuvaatimuksessa oli vaadittu, että kaupunginhallitus hylkää vahingonkorvausvaatimukset kokonaisuudessaan.

C ja hänen asiakumppaninsa ovat esittäneet vaatimuksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

X:n kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus voi päättää vahingonkorvauksesta tapauksissa, joissa kaupunki on katsottava korvausvelvolliseksi. X:n kaupunki ei ole millään perusteella vahingonkorvausvelvollinen A:lle ja B:lle.

Kaupunginhallitus ei ole 22.7.2013 päättänyt vahingonkorvausten maksamista koskevan sopimuksen laatimisesta. Kaupunginhallitus ei ollut käsitellyt sopimusta ennen sen allekirjoitusta, eikä sopimusehdoista ollut sovittu ennen korvauksesta päättämistä. Sopimus on allekirjoitettu aikana, jolloin oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädettyä määräaikaa kaupunginhallituksen päätöksestä on ollut vielä jäljellä.

Edellä mainituilla perusteilla valittajat ovat katsoneet, että kaupunginhallituksen päätökset ovat syntyneet virheellisessä järjestyksessä, kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa ja päätökset ovat muutoinkin lainvastaisia.

ovat 24.1.2014 täydentäneet valitustaan.

on antanut lausunnon valitusten johdosta.

ovat antaneet selityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, kumonnut X:n kaupunginhallituksen päätökset 22.7.2013 (§ 418) ja 21.10.2013 (§ 570) siltä osin kuin A:lle ja B:lle on päätetty maksaa vahingonkorvauksia heidän osoitetietojensa ilmaisemisesta sekä kaupunginvaltuuston päätöksestä 29.8.2011 tehtyyn valitusasiaan liittyvistä oikeudenkäyntikuluista eli yhteensä 8 230 euron osalta.

Hallinto-oikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Vahingonkorvausten maksaminen

Kaupunginhallituksen C:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen johdosta antaman lausunnon mukaan kaupunginhallituksen päätös vahingonkorvausten maksamisesta perustuu kaupungille vahingonkorvauslain perusteella määräytyvään vahingonkorvausvastuuseen. Kaupunki on velvollinen korvaamaan toimihenkilöiden tehtävissään sivullisille virheellään ja laiminlyönnillään aiheuttaman vahingon. Asiassa on kysymys julkista valtaa käyttäen aiheutetusta vahingosta. Kun otetaan huomioon Oulun hallinto-oikeuden päätös 19.4.2013 päätösnumero 13/0175/1 sekä A:n ja B:n vahingonkorvaus- ja toimenpidevaatimuksia koskevassa kirjelmässä lausuttu, vahinko on aiheutettu julkista valtaa käyttäen, joten X:n kaupungilla on asiassa vahingonkorvausvastuu ja -velvollisuus. Vahingonkorvausasioissa on tavallisinta sopia niistä molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla eikä ratkaista niitä riita-asioina yleisissä tuomioistuimissa.

Oulun hallinto-oikeus on mainitussa lainvoimaisessa päätöksessään todennut, että X:n kaupunginvaltuuston päätös 29.8.2011 § 42 on lainvastainen siltä osin kuin siinä on todettu, että A:n luottamustoimet N-H:n seutukuntavaltuustossa ja J:n pelastuslaitoksen johtokunnassa päättyvät.

X:n kaupungin hallintosäännön 56 §:n 1 momentin 12 kohdan mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat vahingonkorvauksesta päättämistä tapauksissa, joissa kaupunki on katsottava korvausvelvolliseksi, ellei tehtävää ole annettu toiselle toimielimelle.

Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei sinänsä kuulu sen ratkaiseminen, onko kaupunki vahingonkorvauslain perusteella katsottava asiassa vahingonkorvausvelvolliseksi. Hallintolainkäytön järjestyksessä hallinto-oikeudessa on kuitenkin valituksen johdosta ratkaistava, onko kaupunki päättäessään vahingonkorvausten maksamisesta hallintosäännön 56 §:n 12 kohdan perusteella pysynyt hallintolain 6 §:ssä säädetyt hallinnon yleiset oikeusperiaatteet sekä kuntalain 2 §:ssä säädetyt kunnan toimialan puitteet huomioon ottaen harkintavaltansa rajoissa. Tässä arvioinnissa on otettava huomioon vahingonkorvausten maksamisen perusteeksi esitetyt syyt ja maksettujen korvausten määrä. Kaupungin toimielimen voidaan katsoa käyttävän harkintavaltaansa väärin vahingonkorvauksen maksamisesta päättäessään esimerkiksi silloin, jos vahingonkorvausten maksamiseen ei ole olemassa objektiivisesti arvioiden hyväksyttävää syytä ja korvaus tällöin tosiasiallisesti rinnastuu lahjoitukseen.

A:n luottamustoimet N-H:n seutukuntavaltuustossa ja J:n pelastuslaitoksen johtokunnassa ovat päättyneet X:n kaupunginvaltuuston päätöksellä 29.8.2011, joten vahingonkorvausvaatimus kokouspalkkioiden osalta on tullut esittää X:n kaupungille. Kun otetaan huomioon asiassa saatu selvitys, kaupunginhallituksen ei voida katsoa päättäessään vahingonkorvausten maksamisesta luottamustoimista erottamisen vuoksi saamatta jääneiden kokouspalkkioiden, perusteettoman tutkintapyynnön johdosta aiheutuneen haitan ja henkisen kärsimyksen sekä tutkintapyyntöasian ja vahingonkorvausasian selvittämiseen ja hoitamiseen ja kaupunginvaltuuston kokoukseen 29.8.2011 osallistumiseen liittyvien asianajokulujen osalta käyttäneen harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se lain mukaan on ollut käytettävissä. Kaupunginhallituksen päätös vahingonkorvausten maksamisesta näiltä osin ei ole C:n ja hänen asiakumppaniensa esittämillä perusteilla lainvastainen.

$107

A ei ole X:n kaupunginvaltuuston päätöksestä 29.8.2011 § 42 tekemänsä kunnallisvalituksen yhteydessä vaatinut kaupungin velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulujaan asiassa. Sen ratkaiseminen, onko kaupunki velvollinen maksamaan A:lle kunnallisvalitusasiassa oikeudenkäyntikuluja hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaisesti, olisi kunnallisvalitusasian yhteydessä kuulunut hallinto-oikeuden toimivaltaan. Objektiivisesti arvioiden hyväksyttäviä perusteita A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen kunnallisvalitukseen liittyvien kulujen osalta valitusprosessin päätyttyä ei siten ole ollut, ja kaupunginhallitus päättäessään korvata oikeudenkäyntikuluja tältä osin on käyttänyt harkintavaltaansa väärin.

Kaupunginhallitus on näin ollen päättäessään maksaa vahingonkorvauksia osoitetietojen ilmaisemisesta sekä oikeudenkäyntikuluista sanotulta osin ylittänyt toimivaltansa.

Perusteluissa mainitut

Kuntalaki 90 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

ovat valituksessaan vaatineet, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan niiltä osin kuin kysymys on C:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen osittaisesta hyväksymisestä ja kaupunginhallituksen päätös 22.7.2013 (§ 418) saatetaan voimaan. Toissijaisesti he ovat vaatineet, että asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi sen selvittämiseksi, mikä on 31.7.2013 solmitun sopimuksen oikeudellinen asema.

Valittajat ovat esittäneet vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti kuntalain 2 §:ssä säädettyä kunnan toimialaa sekä hallintolain 6 §:ssä säädettyjä hallinnon yleisiä oikeusperiaatteita. Hallinto-oikeus on tosiasiassa käyttänyt asiassa tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Hallinto-oikeus on ryhtynyt itse arvioimaan vahingonkorvauslakia ja sen tarkoituksenmukaisuutta tavalla, joka on nimenomaisesti hallintotuomioistuimilta kielletty.

Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään ottanut kantaa valittajien ja X:n kaupungin välillä 31.7.2013 solmitun sopimuksen oikeudelliseen asemaan vahingonkorvausasian toimeenpanotoimenpiteenä. Sopimus on osapuolten välillä solmittu ehjä kokonaisuus, jossa kaikki sopimusehdot vaikuttavat toisiinsa.

X:n kaupunki ei hyväksynyt valittajien vahingonkorvausvaatimuksia alkuperäisinä vaan osittain muutettuina. Valittajat päättivät tyytyä muutoksiin sillä ehdolla, että kaikki muut kohdat hyväksytään sopimuksessa kuvatulla tavalla. Molemmat osapuolet kokivat ratkaisun olevan kohtuullinen, lainmukainen ja kaikkia osapuolia tyydyttävä. Hallinto-oikeuden jälkikäteinen yksittäisten sopimuksen sisällä olevien sopimusehtojen uudelleenkirjoitus johtaa erityisesti valittajien osalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jos sopimuksen velvoitteet valittajille säilyvät muuttumattomina, mutta oikeudet eli korvausmäärät alenevat.

Osapuolet ovat 31.7.2013 solmitussa sopimuksessa päättäneet soveltaa sopimukseen hallintolain mukaista luottamuksensuojaa puolin ja toisin. Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään puuttuessaan siviilioikeudellisen sopimuksen ehtoihin arvioinut luottamuksensuojan merkitystä asiassa.

on antanut selityksen, jossa kaupunginhallitus on todennut muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on virheellisesti ja riittämättömästi perusteltu siltä osin kuin hallinto-oikeus on katsonut, ettei objektiivisesti ottaen hyväksyttäviä perusteita vahingonkorvausten maksamiseen osoitetietojen ilmaisemisen osalta ole ollut. Vahingonkorvausasia kuuluu sopimusoikeuden piiriin, eikä tarkoituksenmukaisuus kunnallisvalitusperusteena ole mahdollinen.

ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet selityksen. Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, minkä perusteella valitus tulisi hyväksyä.

ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan valituksenalaiselta osalta eli siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut X:n kaupunginhallituksen päätökset 22.7.2013 (§ 418) ja 21.10.2013 (§ 570) vahingonkorvauksen maksamisesta A:lle ja B:lle heidän osoitetietojensa ilmaisemisesta valtuuston kokouksessa 29.8.2011 (§ 42) sekä muutoksenhakuun viimeksi mainitusta valtuuston päätöksestä liittyvistä oikeudenkäyntikuluista yhteensä 8 230 euron osalta. Korkein hallinto-oikeus hylkää samalla näiltä osin C:n ja hänen asiakumppaniensa hallinto-oikeudelle tekemän valituksen.

Korvauksen maksamisesta voimaan jää siten X:n kaupunginhallituksen 22.7.2013 (§ 418) tekemä päätös.

Perustelut

Kuntalain (365/1995) 23 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei johtosäännössä toisin mainita, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

Kuntalain 89 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;

2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai

3) päätös on muuten lainvastainen.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään 19.4.2013 (nro 13/0175/1) antanut ratkaisun muun muassa A:n valitukseen koskien X:n kaupunginvaltuuston päätöstä 29.8.2011 (§ 42). Hallinto-oikeus on muun ohella katsonut, että valtuuston päätös 29.8.2011 (§ 42) on lainvastainen siltä osin kuin päätöksessä on todettu, että A:n luottamustoimet N-H:n seutukuntavaltuustossa ja J:n pelastuslaitoksen johtokunnassa päättyvät.

A ei ole tuossa oikeudenkäynnissä vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

A ja B ovat 30.5.2013 päivätyssä kirjelmässään esittäneet X:n kaupungille valituksenalaisessa hallinto-oikeuden päätöksessä tarkemmin selostetut vahingonkorvaus- ja toimenpidevaatimukset.

Korvausvaatimukset ovat perustuneet A:n laittomaan erottamiseen luottamustehtävistä, tietosuojan rikkomiseen, perusteettomiin rikosilmoituksiin ja syntyneisiin asianajokustannuksiin. Tietosuojan rikkominen on liittynyt A:n ja B:n osoitetietojen ilmaisemiseen kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.8.2011 (§ 42) ja vaatimus asianajokustannusten korvaamisesta on sisältänyt muun ohella A:n edellä mainitusta X:n kaupunginvaltuuston päätöksestä tekemään kunnallisvalitukseen liittyviä kustannuksia. Kirjelmässä on todettu, että mikäli asiassa ei päästä A:ta ja B:tä tyydyttävään ratkaisuun, asia tullaan saattamaan toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

X:n kaupunginhallitus on 22.7.2013 (§ 418) päättänyt suorittaa korvaukset A:lle ja B:lle esitetyn laskun mukaan vähennettyinä vaadituilla A:n päiväraha- ja matkakorvauksilla pelastuslaitoksen johtokunnan ja seutukuntavaltuuston ja -hallituksen kokouksista yhteensä 7 935,44 eurolla korvaussumman ollessa näin ollen 16 468,06 euroa.

A ja B ovat tyytyneet kaupunginhallituksen ratkaisuun. Edellä mainittu korvaussumma on sisältänyt korvauksen myös A:n ja B:n osoitetietojen ilmaisemisesta valtuuston kokouksessa sekä A:n kaupunginvaltuuston aiemmasta päätöksestä tekemään kunnallisvalitukseen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista.

Kaupunginhallituksen päätöksen 22.7.2013 (§ 418) perusteella A:n ja B:n sekä X:n kaupungin välillä on 31.7.2013 allekirjoitettu sopimus korvauksista.

Kaupunginhallituksella on kuntalain 23 §:n 1 momentin nojalla yleinen toimivalta tehdä kaupungin hallintoon liittyviä sopimuksia sekä velvollisuus valvoa kaupungin etua. Kaupunginhallituksen tähän toimivaltaan on kuulunut kaupungin edun vaatiessa päättää korvauksen maksamisesta A:lle ja B:lle.

Koska hallintolainkäytön järjestyksessä ei voida ratkaista kysymystä siitä, onko kaupunki vahingonkorvauslain perusteella katsottava asiassa vahingonkorvausvelvolliseksi, asiassa voidaan ottaa kantaa ainoastaan siihen, onko kaupunki päättäessään edellä todetuilta osin korvauksen maksamisesta tehnyt päätöksensä harkintavaltansa rajoissa. Asiassa on tältä osin arvioitava, onko kaupunginhallitus asiasta päättäessään noudattanut hallintolain 6 §:ssä mainittua tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja onko päätös siis tehty siinä tarkoituksessa, että se edistää kunnan etua.

Edellä lausutun perusteella kaupunginhallitus on suostumalla A:n ja B:n vaatimuksiin pyrkinyt lopettamaan asiaan liittyvät osapuolten väliset riitaisuudet sekä asian viemisen vielä uudestaan tuomioistuimen käsiteltäväksi ja siten estämään lisäkustannusten syntymisen asiassa. Sovinnon syntymisen edellytyksenä on asiakirjojen mukaan ollut, että kaupunki sitoutuu maksamaan vaaditut korvaukset muutoin paitsi vaadittujen päiväraha- ja matkakorvausten osalta. Edellä todettuun nähden sillä seikalla, onko kaupungilla ollut korvausvelvollisuudestaan oikea käsitys, ei ole asiassa merkitystä.

Kun otetaan huomioon kaupunginhallituksen päätöksen edellä todettu tarkoitus, kaupunginhallitus ei ole päättäessään suorittaa A:lle ja B:lle korvauksia edellä selostetussa laajuudessa käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on ollut käytettävissä eikä siten ylittänyt toimivaltaansa. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ei olisi tullut mainitsemillaan perusteilla kumota osittain kaupunginhallituksen päätöksiä 22.7.2013 (§ 418) ja 21.10.2013 (§ 570).

Näillä perusteilla hallinto-oikeuden päätös on valituksenalaiselta osalta kumottava ja C:n ja hänen asiakumppaniensa kaupunginhallituksen päätöksestä hallinto-oikeudelle tekemä valitus vastaavasti hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Riitta Kreula.

A ja B

X:n kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus

C ja hänen asiakumppaninsa

Pohjois-Suomen­ hallinto-oikeus

Asiassa saatu selvitys

Oikeudellinen arviointi

Hallinto-oikeuden pääasian osalta soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aino Oksala, Pirjo Jalonen ja Kaisa Hagman. Esittelijä Renne Pulkkinen.

C

Sovellettavat säännökset

Asian taustaa ja asiakirjoista muutoin saatu selvitys

Lopputulos