KHO:2018:7 – Toimeentulotuki

A:s morföräldrar B och C hade i ett år 2008 undertecknat inbördes testamente som sin yttersta vilja och testamente förordnat att då den ena maken avlidit får den efterlevande maken full nyttjande- och besittningsrätt till all egendom som ingår i dödsboet. Enligt testamentet skulle egendomen efter båda makars död delas jämt mellan deras dotter D och dennas dotter A, så att D har livslång besittningsrätt till all egendom.

Tjänsteinnehavaren i staden E hade i samband med beviljande av utkomststöd beslutat att utkomststödet återkrävs från A:s andel i den år 2013 avlidne C:s dödsbo. På ansökan av E:s nämnd hade förvaltningsdomstolen med sitt beslut år 2016 förpliktat A att betala tillbaka utkomststöd som hon hade fått under tiden 2015 – 2016.

A:s rätt till den egendom som hon enligt testamente fått efter C begränsas av änkans nyttjande- och besittningsrätt till all egendom i dödsboet. A får tillgång till en del av dödsboets tillgångar först efter att den efterlevande maken avlidit och även då belastas andelen av D:s livslånga besittningsrätt. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att A vid tidpunkten för beviljandet av utkomststöd inte under dessa omständigheter hade sådan rätt till tillgångarna att utkomststöden hade kunnat återkrävas.

Förvaltningsdomstolens beslut upphävdes och ansökan av nämnden i E gällande återkrav av utkomststöd avslogs.

Lagen om utkomststöd 19 §, 20 § 1 mom. 1 punkten, 21 § 1 mom. och 22 § 1 och 2 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Outi Suviranta, Antti Pekkala och Maarit Lindroos. Föredragande Marja-Liisa Judström.

A:n isovanhemmat B ja C olivat vuonna 2008 allekirjoittamassaan keskinäisessä testamentissa määränneet viimeisenä tahtonaan ja testamenttinaan, että toisen heistä kuoltua jälkeen jäävä saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen pesän omaisuuteen. Testamentin mukaan molempien kuoltua omaisuus oli jaettava tasan heidän tyttärensä D:n ja tämän tyttären A:n kesken niin, että D:llä on elinikäinen hallintaoikeus koko omaisuuteen.

E:n kaupungin viranhaltija oli toimeentulotuen myöntämisestä päättäessään samalla määrännyt, että toimeentulotuki peritään takaisin A:n osuudesta vuonna 2013 kuolleen C:n kuolinpesään. Hallinto-oikeus oli E:n lautakunnan hakemuksesta päätöksellään vuonna 2016 velvoittanut A:n maksamaan takaisin ajalta 2015 – 2016 saamansa toimeentulotuet.

A:n oikeutta C:n jälkeen testamentilla saamaansa omaisuuteen rajoittaa lesken käyttö- ja hallintaoikeus kaikkeen pesän omaisuuteen. Vasta leskenkin kuoltua A:lle tulee kuolinpesän varoista osuus, jota edelleenkin rasittaa D:n elinikäinen hallintaoikeus. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla näissä olosuhteissa ollut toimeentulotukea myönnettäessä sellaista oikeutta varoihin, joista toimeentulotuet olisi voitu periä takaisin.

Laki toimeentulotuesta 19 §, 20 § 1 momentti 1 kohta, 21 § 1 momentti ja 22 § 1 ja 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 2.12.2016 nro 16/0715/4

Asian aikaisempi käsittely

on vaatinut hallinto-oikeuteen 10.6.2016 saapuneessa hakemuksessaan, että yhteistaloudessa asuvat puolisot F ja A velvoitetaan korvaamaan lautakunnalle heidän ajalla 1.11.2015 – 16.5.2016 saamansa toimeentulotuet 8 009,41 euroa.

ja

ovat selityksessään hallinto-oikeudelle vastustaneet toimeentulotuen takaisinperintää ja testamenttiin viitaten huomauttaneet muun ohella, että kuolinpesä on leski B:n hallinnassa ja A saa perimänsä omaisuuden omistukseensa vasta lesken kuoltua ja silloinkin omaisuutta rasittaa hänen äitinsä elinikäinen hallintaoikeus.

on antanut selityksen ja uudistanut aiemmin lausumansa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen siltä osin kuin se on kohdistettu F:ään.

Hallinto-oikeus on hyväksynyt hakemuksen A:ta koskevilta osin ja velvoittanut hänet korvaamaan ajalla 1.11.2015 – 16.5.2016 saamansa toimeentulotuet 4 004,71 euroa takaisin E:n lautakunnalle.

Päätöksen mukaan perintä voidaan kohdistaa vain A:n osuuteen C:n kuolinpesästä. Päätöksellä ei ole ratkaistu, miten ja milloin lautakunta voi saatavansa periä.

Hallinto-oikeus perustellut päätöstään seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain 20 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan päättäessään toimeentulotuen myöntämisestä toimielin voi samalla määrätä, että toimeentulotuki tai osa siitä peritään takaisin tuen saajalta, jos hänellä on tuloja tai varoja tai oikeus elatusta turvaavaan etuuteen, mutta tulot, varat tai etuus eivät ole tukea myönnettäessä hänen määrättävinään tai hän ei muusta syystä voi niitä silloin käyttää.

Lain 21 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen takaisinperinnän edellytyksenä on, että korvausvelvollisella asiasta päätettäessä tai myöhemmin on oikeus saada sellaisia tuloja tai varoja, joista korvaus voidaan periä vaarantamatta korvausvelvollisen tai sellaisen henkilön toimeentuloa, josta hän pitää huolta tai on velvollinen pitämään huolta.

F:lle ja A:lle on myönnetty toimeentulotukea hakemuksessa mainitulle ajalle. Tukea myönnettäessä on samalla määrätty, että tuki peritään takaisin A:n osuudesta C:n kuolinpesään.

Hakemuksen liitteenä olevan 7.2.2014 laaditun perukirjan mukaan A:n isoisä C on kuollut 23.11.2013. A:n isovanhemmat B ja C ovat testamentissaan määränneet, että toisen heistä kuoltua jälkeen jäävä saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen pesän omaisuuteen olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa. Molempien kuoltua on heidän omaisuutensa jaettava tasan heidän tyttärensä D:n ja hänen tyttärensä A:n kesken. D:llä on kuitenkin elinikäinen hallintaoikeus koko omaisuuteen. Samalla on määrätty, että testamentin saajien mahdollisilla aviopuolisoilla ei ole avio-oikeutta tällä testamentilla saatuun omaisuuteen, mainitun omaisuuden sijaan tulevaan omaisuuteen eikä omaisuuden tuottoon.

$e9

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

ovat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja E:n lautakunnan hakemuksen hylkäämistä.

A:ta ei ole velvoitettava osaksikaan korvaamaan takaisin ajalla 1.11.2015 – 16.5.2016 myönnettyä toimeentulotukea. Toissijaisesti takaisinperittävä määrä ei saa ylittää 3 526,8 euroa.

Vaatimustensa tueksi F ja A ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko myönnetty toimeentulotuki päättää periä takaisin kuolinpesäosuudesta, joka ei ole toimeentulotuen saajan omistuksessa toimeentulotukea myönnettäessä. Valittajat ovat B:n ja C:n testamentin sisältöön viitaten katsoneet, että A:n isoisän C:n jälkeensä jättämä omaisuus oli testamentin perusteella toimeentulotukea myönnettäessä ja takaisinperintäpäätöstä tehtäessä niin sanotussa omistajattomassa tilassa isoäidin käyttäessä ja hallitessa sitä. Omaisuus on edelleen omistajattomassa tilassa. A:lla ei vielä ole omistuksessaan mitään C:n kuolinpesäosuutta eikä siten toimeentulotuesta annetun lain 20 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja varoja, joten häneen ei voida kohdistaa takaisinperintää.

Lisäksi on otettava huomioon, että A voisi tosiasiallisesti maksaa saamansa toimeentulotuen takaisin C:n kuolinpesäosuudesta vasta isoäitinsä ja äitinsä kuoltua. Äiti D on 59-vuotias. Tällä hetkellä on mahdotonta arvioida sitä, onko A:n taloudellinen tilanne tuolloin sellainen, että takaisinmaksu voisi tapahtua vaarantamatta hänen omaa tai sellaisen henkilön toimeentuloa, josta hän on velvollinen pitämään huolta. Tällä hetkellä hän opiskelee opintolainan turvin ja lainaa on kertynyt 9 700 euroa. Puoliso F on työnhakijana saaden työmarkkinatukea noin 650 euroa kuukaudessa. Heillä ei ole omistuksessaan asuntoa.

Takaisinperintäpäätöksiä on kaksi, joilla yhteensä peritään takaisin 6 877,37 euroa. Jos A saisi C:n kuolinpesäosuuden omistukseensa ja vapaaseen hallintaansa nyt, hän tarvitsisi varat omaan elatukseensa ja asumisensa turvaamiseen. Ainakin tällä hetkellä takaisinperintä vaarantaisi A:n toimeentulon. Edellytykset takaisinperinnälle eivät täyty.

Hallinto-oikeus on muun selvityksen puuttuessa katsonut, että F:n saama toimeentulotuki on ollut puolet yhteensä saadusta toimeentulotuesta. Tosiasiassa F:n osuus on ollut yli puolet, koska toimeentulotukena on maksettu muun ohella hänen terapiakulujaan. Maksetusta toimeentulotuesta A:n osuus on ollut 3 526,88 euroa.

on antanut selityksen.

on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen. Vastaselitystä ei ole annettu.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki F:n valitusta.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian A:n valituksesta. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan sekä E:n lautakunnan hakemus toimeentulotuen takaisinperimisestä A:lle ajalta 1.11.2015 – 16.5.2016 myönnetystä toimeentulotuesta yhteensä 4 004,71 euroa hylätään.

Perustelut

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt E:n lautakunnan hakemuksen siltä osin kuin se on kohdistettu F:ään. F:llä ei siten ole asiassa oikeussuojan tarvetta. Näillä perusteilla ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 51 §:n 2 momentti, F:n valitus on jätettävä tutkimatta.

Toimeentulotuesta annetun lain 4 luvun 19 §:n mukaan toimeentulotukea ei saa periä takaisin, ellei sanotussa luvussa toisin säädetä.

Saman lain 20 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan päättäessään toimeentulotuen myöntämisestä kunnan toimielin voi samalla määrätä, että toimeentulotuki tai osa siitä peritään takaisin tuen saajalta, jos hänellä on tuloja tai varoja tai oikeus elatusta turvaavaan etuuteen, mutta tulot, varat tai etuus eivät ole tukea myönnettäessä hänen määrättävinään tai hän ei muusta syystä voi niitä silloin käyttää.

Saman lain 21 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen takaisinperinnän edellytyksenä on, että korvausvelvollisella asiasta päätettäessä tai myöhemmin on oikeus saada sellaisia tuloja tai varoja, joista korvaus voidaan periä vaarantamatta korvausvelvollisen tai sellaisen henkilön toimeentuloa, josta hän pitää huolta tai on velvollinen pitämään huolta.

Saman lain 22 §:n 1 momentin mukaan hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä on tehtävä hallinto-oikeudelle 20 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tuki on maksettu. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimeentulotuen myöntämisen syistä sekä korvausvelvollisesta ja tämän edellytyksistä korvauksen suorittamiseen.

A:n isovanhemmat B ja C ovat 1.4.2008 allekirjoittamassaan keskinäisessä testamentissa määränneet viimeisenä tahtonaan ja testamenttinaan olevan, että toisen heistä kuoltua jälkeen jäävä saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen pesän omaisuuteen, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa. Testamentin mukaan molempien kuoltua on omaisuus jaettava tasan heidän tyttärensä D:n ja tämän tyttären A:n kesken niin, että D:llä on elinikäinen hallintaoikeus koko omaisuuteen.

Viranhaltija on 15.10.2015, 20.1.2016 ja 22.4.2016 toimeentulotuen myöntämisestä päättäessään samalla määrännyt, että toimeentulotuki ajalta 1.11.2015 – 30.6.2016 peritään takaisin A:n osuudesta hänen 23.11.2013 kuolleen isoisänsä C:n kuolinpesään.

E:n lautakunta on hallinto-oikeudessa 10.6.2016 vaatinut muun ohella A:n velvoittamista korvaamaan lautakunnalle hänen ajalta 1.11.2015 – 16.5.2016 saamansa toimeentulotuet A:n osuudesta hänen isoisänsä kuolinpesään.

Hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2016 hyväksynyt E:n lautakunnan hakemuksen A:n osalta ja velvoittanut hänet maksamaan takaisin ajalta 1.11.2015 – 16.5.2016 saamansa toimeentulotuet yhteensä 4 004,71 euroa.

A:n oikeutta isoisänsä jälkeen testamentilla saamaansa omaisuuteen rajoittaa lesken käyttö- ja hallintaoikeus kaikkeen pesän omaisuuteen. Vasta leskenkin kuoltua A:lle tulee kuolinpesän varoista osuus, jota rasittaa edelleenkin hänen äitinsä D:n elinikäinen hallintaoikeus. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa A:lla ei ole ollut toimeentulotukea myönnettäessä sellaista toimeentulotuesta annetun lain 20 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua oikeutta varoihin, joista toimeentulotuet voitaisiin mainitun lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla periä takaisin.

Hallinto-oikeuden päätös on siten kumottava sekä E:n lautakunnan hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä A:n osuudesta C:n kuolinpesään hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Outi Suviranta, Antti Pekkala ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

E:n lautakunta

F

A

Sovellettavat oikeusohjeet

Esitetty selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätös

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tiina Hyvärinen, Leena Nurmi ja Irmeli Rautaharkko. Esittelijä Pihla Pelkiö.

F:lle

A:lle

Sovellettavat säännökset

Tosiseikat

Asian arviointi ja johtopäätös

1. Tutkimatta jätetyiltä osin

2. Tutkituilta osin