KHO:2020:156 – Handikappservice

A som led av skitsofreni hade av X samkommun ansökt om serviceboende enligt handikappservicelagen. Samkommunen hade ordnat A:s serviceboende som socialservice enligt socialvårdslagen. Frågan gällde om A:s serviceboende skulle ordnas med stöd av socialvårdslagen eller handikappservicelagen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att också en psykiskt sjuk person kan vara en i förhållande till serviceboende gravt handikappad person enligt 11 § i handikappserviceförordningen för vilken kommunen enligt 8 § 2 i handikappservicelagen är skyldig att ordna serviceboende ifall personen uppfyller förutsättningarna i de nämnda bestämmelserna.

Högsta förvaltningsdomstolen hänvisade till sin stadgade rättspraxis och konstaterade att då kriterierna för serviceboende uppfylls, viker bestämmelsen enligt 4 § 1 i handkappservicelagen om lagens sekundära ställning varefter kommunen eller samkommunen inte kan åsidosätta en persons rätt att få service i anslutning till serviceboende för en gravt handikappad enligt handikappservicelagen genom att ordna service för personen som avgiftsbelagda tjänster enligt socialvårdslagen. Samma utgångspunkt framgår ur 2 § 1 mom. i socialvårdslagen och dess förarbeten.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg på de grunder som närmare framgår ur beslutet att A skulle anses vara en i förhållande till serviceboendet i 11 § i handikappserviceförordningen avsedd gravt handikappad person. A:s rätt att få service enligt handikappservicelagen för sitt serviceboende som gravt handikappad kunde inte under dessa omständigheter åsidosättas genom att ordna service med stöd av socialvårdslagen. Ärendet skulle i enlighet med förvaltningsdomstolens beslut återförvisas till samkommunens sektion för klientärenden för ny behandling för att ordna serviceboende enligt handikappservicelagen.

Omröstning 6 – 2. Föredragandens skiljaktiga mening.

Lagen om service och stöd på grund av handikapp 3 §, 4 § 1 mom. och 8 § 2 mom.

Förordningen om service och stöd på grund av handikapp 10 § och 11 §

Mentalvårdslagen 5 § 2 mom.

Socialvårdslagen 2 § 1 mom.

Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården 8 § 1 och 2 mom. och 9 § 1 mom.

HFD 2004:69

HFD 16.12.2005/3369 (kort referat)

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Eija Siitari, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Toomas Kotkas, Ari Wirén och Antti Pekkala. Föredragande Eeva Mäenpää.

Skitsofreniaa sairastava A oli hakenut X:n kuntayhtymältä vammaispalvelulain mukaista palveluasumista. Kuntayhtymä oli järjestänyt A:n asumispalvelun sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna. Asiassa oli kysymys siitä, tuliko A:n palveluasuminen järjestää sosiaalihuoltolain vai vammaispalvelulain nojalla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että myös psyykkisesti sairas henkilö voi olla vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu palveluasumisen suhteen vaikeavammainen henkilö, jolle kunnan tai kuntayhtymän on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla järjestettävä palveluasuminen, jos hän täyttää kyseisissä säännöksissä säädetyt edellytykset.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palveluasumisen myöntämisen edellytysten täyttyessä vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin säännös lain toissijaisuudesta väistyy, eikä kunta tai kuntayhtymä voi syrjäyttää henkilön oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyviä palveluja järjestämällä hänelle palveluja sosiaalihuoltolain perusteella maksullisina palveluina. Sama lähtökohta ilmenee myös sosiaalihuoltolain 2 §:n 1 momentista ja sen esitöistä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestään tarkemmin ilmenevin perustein, että A:ta oli pidettävä vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettuna palveluasumisen suhteen vaikeavammaisena henkilönä. A:n oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyviä palveluja ei tällöin ollut voitu syrjäyttää järjestämällä hänelle palveluja sosiaalihuoltolain nojalla. Hallinto-oikeuden oli siten tullut palauttaa asia kuntayhtymän yksilöasiain jaostolle uudelleen käsiteltäväksi vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämistä varten.

Äänestys 6−2. Esittelijän eriävä mielipide.

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 §, 4 § 1 momentti ja 8 § 2 momentti

Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 10 § ja 11 §

Mielenterveyslaki 5 § 2 momentti

Sosiaalihuoltolaki 2 § 1 momentti

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 8 § 1 ja 2 momentti ja 9 § 1 momentti

KHO 2004:69

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 7.6.2019 nro 19/0346/3

Asian aikaisempi käsittely

on hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulain) mukaista palveluasumista C:n hoitokotiin kotikuntaansa Y:n kuntaan.

X:n kuntayhtymän yksilöasiain jaoston alainen viranhaltija on 11.5.2018 tekemällään päätöksellä hylännyt hakemuksen. Päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että A on asunut hoitokoti D:n toiminnasta vastaavan Oy:n hoitokodissa X:n kuntayhtymän järjestämässä palveluasumisessa sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna. A sairastaa skitsofreniaa, joka on pitkäaikainen mielenterveyden sairaus. Sairauden hoito vaatii vahvaa psykiatrisen puolen osaamista. Nykyisessä asumisyksikössä on erikoisosaamista mielenterveyskuntoutujille, joten asiakkaan etu ja hänen tarvitsemansa sairauden hoito toteutuvat parhaiten nykyisessä asumisyksikössä. Hakemuksessa viitattu sormien nivelrikko ei oikeuta vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen. Vammaispalvelulain mukaisella palveluasumisella ei myöskään pystytä turvaamaan A:n tarvitsemaa psykiatrista hoitoa.

on päätöksellään 17.10.2018 (§ 72) hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että palveluasuminen on edelleen A:n edun mukaista, ja hän saa riittävät ja sopivat palvelut ja tukitoimet sosiaalihuoltolain mukaisena palveluasumisena D:n hoitokodissa. A ei ole kuulemisen yhteydessä kyennyt ilmaisemaan mielipidettään siitä, missä hän haluaa asua. A:n terveydentilasta saadun selvityksen perusteella hän ei pysty osallistumaan palveluidensa suunnitteluun. A:n asiamies on esittänyt, että A toivoo voivansa muuttaa C:n hoitokotiin. Selvitysten perusteella jää näyttämättä, että tämä on A:n mielipide.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään A:n (jäljempänä tässä yhteydessä ”valittaja”) valituksesta kumonnut X:n kuntayhtymän yksilöasiain jaoston päätöksen ja palauttanut asian yksilöasiain jaostolle uudelleen käsiteltäväksi ja vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaisen palveluasumisen järjestämistä varten.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut sovellettavat oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen sekä lausunut oikeudellisena arviointina seuraavaa:

Valituksenalaisessa päätöksessä ja valituksessa on käsitelty paljolti palveluasumisyksikön muuttamiseen ja valittajan mielipiteeseen liittyviä kysymyksiä. Edellä mainitut seikat ovat palveluiden järjestämistapaan liittyviä kysymyksiä. Kun valittaja on hakenut vammaispalvelulain mukaista palveluasumista, on asiassa ensisijaisesti arvioitava sitä, onko valittajan katsottava olevan vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittama vaikeasti vammainen henkilö suhteessa haettuun palveluun eli palveluasumiseen.

Oikeus vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen ei edellytä, että henkilö itse kykenisi määrittelemään tarvitsemansa avun ja tukitoimen tarpeen. Tarvittaessa palveluasumista voidaan järjestää myös mielenterveyspotilaalle, sillä mitään vammaisryhmää ei ole suljettu palveluasumista koskevien säännösten ulkopuolelle. Hallinto-oikeus toteaa, että palveluasuminen voi sisältää myös hoivaa ja lääketieteellistä hoitoa vammaispalveluasetuksen tarkoittamilla tavoilla.

$144

Ottaen huomioon valittajan terveydentilasta ja avun tarpeesta saadun selvityksen hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunnan on järjestettävä palveluasuminen. Valittajan huolenpito on voitu toteuttaa avohuollon toimenpitein eikä hänen voida katsoa olevan laitoshoidon tarpeessa. Valittajan oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyviä palveluja ei ole voitu syrjäyttää järjestämällä hänelle palveluja sosiaalihuoltolain nojalla. Koska yksilöasiain jaostolla on ollut asiasta toinen näkemys, asia palautetaan sille uudelleen käsiteltäväksi vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämistä varten.

Hallinto-oikeus ei ensi asteena ota ratkaistavakseen, miten valittajan palveluasuminen on järjestettävä. Vaikka kunnalla onkin harkintavaltaa sen suhteen, miten palveluasuminen järjestetään, on sen huolehdittava, että tarjotut palvelut ovat riittävät ja palveluasumiseen oikeutetulle henkilölle sopivat. Vammaispalvelulain 3 §:n 2 momentin ja asiakaslain 8 §:n säännöksistä seuraa, että palveluasumista järjestettäessä tulee ottaa huomioon asiakkaan yksilöllinen tarve, toivomukset ja mielipide sekä hänen etunsa. Asiakaslain 9 §:n 1 momentti huomioiden asiakkaan tahtoa on tarvittaessa selvitettävä yhteistyössä hänen laillisen edustajansa taikka omaisensa tai muun läheisen henkilön kanssa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(jäljempänä myös ”kuntayhtymä”) on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n kuntayhtymän yksilöasiain jaoston päätös saatetaan voimaan.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

X:n kuntayhtymässä mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen järjestetään sosiaalihuoltolain mukaisesti Aikuisten mielenterveyspalvelut ja riippuvuuksien hoito -vastuualueella. Kuntayhtymällä on puitesopimus mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelujen järjestämisestä hoitokoti D:n toiminnasta vastaavan Oy:n kanssa.

A sairastaa skitsofreniaa ja hän on ollut sairauden vuoksi laitoshoidossa 23.2.2015 lähtien. A:n palveluasumispäätös on tehty mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon vastuualueella. Hänelle on myönnetty sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaisia asumis- ja hoivapalveluja hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti D:n hoitokodissa, jonne hän on sijoittunut 12.5.2017 laitoshoidon päättymisen jälkeen.

Kuntayhtymä on kilpailuttanut vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen. Puitesopimusten mukaan vammaispalvelulain mukaisessa palveluasumisessa avustaminen on etupäässä fyysistä avustamista arjen askareissa. Palveluntuottajalla tulee olla valmius joihinkin sairaanhoidollisiin toimenpiteisiin, jotka asiakas tekisi kotioloissa itse, mikäli vamma ei rajoittaisi toimintakykyä. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi insuliinikynän käyttö tai katetrointi. Asumisyksikön henkilökunnalta vaaditaan vammaistyön työkokemusta. Y:n kunnan alueella on puitesopimus yhden palveluntuottajan kanssa vammaispalvelulain mukaisesta palveluasumisesta (Y:n vanhustenkotiyhdistys ry).

A on hakenut asumispalvelua C:n hoitokodista. C:n hoitokodissa järjestetään vammaisille henkilöille ryhmämuotoista asumista. Hoitokoti C:n toiminnasta vastaavalla säätiöllä on lupa tuottaa vammaispalvelulain mukaista palveluasumista, mutta sillä ei ole lupaa tuottaa mielenterveyskuntoutujien palveluasumista. Tässä tapauksessa A:n etu ei ole vammaispalvelulain mukainen asuminen ryhmämuotoisessa C:n hoitokodissa. Kyseisessä yksikössä ei voida vastata A:n tarvitsemaan palveluntarpeeseen. Lisäksi sijoitettaessa asiakkaita ryhmämuotoiseen asumiseen tulee arvioida koko yhteisön toimivuus. Sijoitusta tehtäessä viranhaltijan on otettava huomioon kaikkien yksikköön sijoitettujen asiakkaiden hyvinvointi ja asumisen jatkuvuus.

Kuntayhtymällä ei ole hoitokoti C:n toiminnasta vastaavan säätiön kanssa puitesopimusta vammaispalvelulain mukaisesta palveluasumisesta eikä hoitokoti C:n toiminnasta vastaavalla säätiöllä ole yhtään vammaispalvelulain mukaista asiakaspaikkaa vapaana.

Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä on kuullut A:ta vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumisen hakemukseen liittyen kesällä 2018. A on ollut kuulemistilanteessa harhainen. Yksilöllisen palveluntarpeen arvioinnin perusteella ja A:n toimintakyky huomioiden kuntayhtymän kilpailuttama vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen ei ole hänelle riittävä eikä sopiva palvelu. Saatujen tietojen perusteella A tarvitsee psykiatrista osaamista vaativaa hoitoa, kuntoutusta ja valvontaa.

Hallinto-oikeuden asiakirjoissa olevassa A:n vastaselityksessä todetaan, että hän on saanut kielteisen päätöksen muuttamisesta Y:n kuntaan asumaan 25.4.2019. Tämä ei ole vammaispalveluiden viranhaltijapäätös, vaan vanhuspalvelujen SAS arviointia ja päätöksentekoa.

Kuntayhtymässä kaikkien mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen järjestetään Aikuisten mielenterveyspalvelut ja riippuvuuden hoito -vastuualueella sosiaalihuoltolain mukaisesti. Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti, minkä vuoksi A:ta ei voida kohdella toisin kuin muita vastaavanlaisia palvelutarpeita omaavia henkilöitä.

Vammaispalvelulain 4 §:n mukaan palveluja ja tukitoimia järjestetään toissijaisesti eli silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuisuuksia muun lain nojalla. Vammaispalvelulain tarkoituksena on täydentää yleisiä sosiaalipalveluja. A saa hänelle sopivat ja riittävät asumisen palvelut ensisijaisen lainsäädännön perusteella.

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko A vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittama vaikeasti vammainen henkilö suhteessa haettuun palveluun. Kysymyksellä on ratkaiseva merkitys sille, onko A oikeutettu vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen liittyviin maksuttomiin erityispalveluihin.

Vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaiseen palveluasumiseen kuuluvat asunto sekä asumiseen liittyvät muut palvelut, jotka ovat välttämättömiä asukkaan jokapäiväiselle suoriutumiselle. Tällaisia palveluja voivat olla muun ohella avustaminen liikkumisessa, pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa ja ruokataloudessa sekä muut palvelut, jotka ovat tarpeellisia henkilön terveyden ja viihtyvyyden edistämiseksi.

Oikeuskäytännön mukaan vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen saaminen on laissa säädetyt edellytykset täyttävän henkilön subjektiivinen oikeus. Vaikeavammaisen oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyviä erityispalveluja ei voida syrjäyttää järjestämällä maksullisia palveluja sosiaalihuoltolain nojalla (esim. KHO 2007:79). Vaikeavammaisen henkilön avun tarpeeseen tulee vastata vammaispalvelulain nojalla. Tämä onkin perusteltu näkemys ottaen huomioon, että vammaispalvelulain nojalla järjestetyt palvelut asumista ja aterioita lukuun ottamatta ovat maksuttomia ja vammaisen erityispalveluiden kannalta kattavampia kuin sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut.

A on sairastanut skitsofreniaa useita vuosikymmeniä. Sairaus pysyy lääkityksellä hallinnassa, mutta A tarvitsee runsaasti apua erilaisissa päivittäisissä toiminnoissa. Palvelut voidaan järjestää avohuollon muodossa. Palvelun tarve ei ole psykiatrista, vaan hoivaa ja huolenpitoa. A yhtyy hallinto-oikeuden näkemykseen siitä, että hän on pitkäaikaisen sairautensa vuoksi vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin ja vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu vaikeasti vammainen henkilö. Edellä mainituilla perusteilla asia tulee palauttaa yksilöasian jaostolle vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämistä varten, eikä kuntayhtymän valituksessa esitetyillä palvelun sisältöön liittyvillä seikoilla ole asiassa merkitystä.

A on asunut lyhyttä laitoshoitojaksoa lukuun ottamatta käytännössä koko elämänsä itsenäisesti ja käyttänyt avopalvelun tukitoimia. A joutui laitoshoitoon vuonna 2015 jätettyään syömättä lääkkeitään ja samaan aikaan tapahtui lääkityksen muutos. A toipui ja muutti palveluasuntoon 12.5.2017. A on ennen laitoshoitojaksoa ja tämän jälkeen kyennyt asumaan omillaan, eikä kuntayhtymän näkemys vaadittavasta jatkuvasta psykiatrisesta hoidosta ja valvonnasta ole perusteltu.

A:n huolenpito on voitu toteuttaa avohuollon toimenpitein, ja se sisältää runsasta avun tarvetta päivittäisissä toiminnoissa. A:n palveluntarve on siten käytännössä psykiatrisen hoidon sijaan avustamista normaaleissa päivittäisissä toiminnoissa, kuten esimerkiksi peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa. Tällaiseen tarpeeseen tulee vastata vammaispalvelulain nojalla.

A:n palveluasuminen voitaisiin toteuttaa C:n hoitokodissa, sillä sen henkilökunnalla on riittävää osaamista mielenterveystyöstä. Vaikka kunnalla on harkintavaltaa vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämisen suhteen, harkinnassa on otettava huomioon A:n oma tahto ja etu.

A:n kotikunta on kotikuntalain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti edelleen Y:n kunta, jossa A asui pitkään ennen vuoden 2015 laitoshoitoa ja johon hän haluaa itse palata läheistensä luokse. Y:n kunnassa sijaitsee C:n hoitokodin lisäksi muitakin mahdollisia palveluntarjoajia, joten näissä olosuhteissa ei ole lain mukaisia edellytyksiä sijoittaa A:ta tämän toiveiden vastaisesti kotikunnan ulkopuolelle.

Kuntayhtymän mukaan A on ollut harhainen palvelun tarpeen arviointitapaamisessa, minkä johdosta vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen ei olisi hänelle sopiva tai riittävä palvelu. A on kuitenkin joutunut osallistumaan yksin tapaamiseen kahden hänelle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa. Tämä on ollut hänelle pelottavaa eikä hän ole kyennyt ilmaisemaan tahtoaan. Kuntayhtymä on laiminlyönyt asiakaslain 9 §:ään perustuvan velvollisuuden kutsua A:n sisar B mukaan palavereihin. A:n mielipide sekä sopivien ja riittävien palveluiden sisältö ovat jääneet asianmukaisesti selvittämättä.

A:n oikeudenkäyntikulut on korvattava valtion varoista.

on vastaselityksessään vaatinut, että A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Kuntayhtymä on lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:

A:lle on järjestetty hänen yksilöllisen tarpeensa mukainen palveluasuminen mielenterveyslain edellyttämällä tavalla sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaisena palveluasumisena. Mielenterveyslain 5 §:n 2 momenttia tulisi voida tulkita ja soveltaa siten, että järjestämisvastuu sosiaalihuollon ja terveydenhuollon viranomaisten kesken määräytyisi sen mukaan, minkälaista hoitoa tai huolenpitoa mielenterveyshäiriöitä potevalle on lait ja asetukset huomioiden kulloinkin annettava. Nyt A:lle on järjestetty hänen tarpeisiinsa vastaava palvelu, jossa huomioidaan hänen tarvitsemansa hoito ja huolenpito.

A:ta ei voida pitää vammaispalveluasetuksen 11 §:n mukaisena vaikeavammaisena henkilönä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti. A:n perussairaus on skitsofrenia ja hänen hoitonsa vaatii sellaista erityisosaamista, jota vammaispalvelulain mukaisissa ostopalveluyrityksissä ei ole. Tämän vuoksi A:n asumisen on järjestänyt mielenterveys- ja päihdepalvelut. Vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen ei vastaa A:n yksilölliseen palvelutarpeeseen, ja tämän vuoksi asiaa ei tule palauttaa yksilöasiainjaoston käsiteltäväksi.

A:lle on myönnetty vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua saattajan kanssa, ja hän voi käyttää tätä palvelua Y:n kunnassa asuvien sukulaisten tapaamiseen. Kuulemistilaisuudessa sosiaalityöntekijä on pyrkinyt selvittämään A:n omaa itsenäistä kykyä ilmaista omat tarpeensa ja käsityksensä hoitonsa ja huoltonsa järjestämisestä. A:n sisaren näkemys tämän mielipiteestä on ollut sosiaalityöntekijän tiedossa jo aikaisemmin.

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Kuntayhtymän valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

1.1 Vammaispalvelulaki ja vammaispalveluasetus

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Saman pykälän 2 momentin mukaan tämän lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaan tämän lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle muun ohella palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 10 §:n 1 momentin mukaan palveluasumiseen kuuluvat asunto sekä asumiseen liittyvät palvelut, jotka ovat välttämättömiä asukkaan jokapäiväiselle suoriutumiselle. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettuja palveluja voivat olla avustaminen asumiseen liittyvissä toiminnoissa kuten liikkumisessa, pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ruokataloudessa ja asunnon siivouksessa sekä ne palvelut, joita tarvitaan asukkaan terveyden, kuntoutuksen ja viihtyvyyden edistämiseksi.

Vammaispalveluasetuksen 11 §:n mukaan palveluasumista järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti.

1.2 Mielenterveyslaki

Mielenterveyslain 5 §:n 2 momentin mukaan mielisairautta tai muuta mielenterveyshäiriötä potevalle henkilölle on riittävän hoidon ja palvelujen ohella yhteistyössä asianomaisen kunnan sosiaalitoimen kanssa järjestettävä mahdollisuus hänen tarvitsemaansa lääkinnälliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen liittyvään tuki- ja palveluasumiseen siten kuin siitä on erikseen säädetty.

Mielenterveyslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen lain 5 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 201/1989 vp, s. 14) viitataan sosiaalihuollolle kuuluvan järjestämisvastuun osalta sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain säännöksiin, joiden perusteella kunnalla on erityinen velvollisuus järjestää myös vaikeavammaisiksi katsottavien mielenterveyden häiriöitä potevien henkilöiden tarvitsema palveluasuminen.

1.3 Sosiaalihuoltolaki

Sosiaalihuoltolain 2 §:n 1 momentin mukaan, jos henkilöllä on muun lain nojalla oikeus sosiaalihuollon saamiseen, on sovellettava niitä säännöksiä, jotka parhaiten toteuttavat asiakkaan etua siten kuin 4 §:ssä ja lapsen edun osalta 5 §:ssä säädetään.

Sosiaalihuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen lain 2 §:n 1 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 164/2014 vp, s. 96) todetaan seuraavaa:

$14c

Koska eri lakien soveltamisesta on käytännössä aiheutunut tulkintaongelmia, ehdotettavassa pykälässä asiakkaan edun periaate kirjattaisiin lakiin ja asiakkaan etua arvioitaessa huomioitavat seikat määriteltäisiin 4−5 §:ssä.”

1.4 Asiakaslaki

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (asiakaslaki) 8 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sama koskee hänen sosiaalihuoltoonsa liittyviä muita toimenpiteitä. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.

Asiakaslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos täysi-ikäinen asiakas ei sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi pysty osallistumaan ja vaikuttamaan palvelujensa tai sosiaalihuoltoonsa liittyvien muiden toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen taikka ymmärtämään ehdotettuja ratkaisuvaihtoehtoja tai päätösten vaikutuksia, on asiakkaan tahtoa selvitettävä yhteistyössä hänen laillisen edustajansa taikka omaisensa tai muun läheisen henkilön kanssa.

Skitsofreniaa sairastava A on hakenut X:n kuntayhtymältä vammaispalvelulain mukaista palveluasumista. Kuntayhtymä on järjestänyt hänen asumispalvelunsa sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna. Asiassa on kysymys siitä, tuleeko A:n palveluasuminen järjestää sosiaalihuoltolain vai vammaispalvelulain nojalla.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että myös psyykkisesti sairas henkilö voi olla vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu palveluasumisen suhteen vaikeavammainen henkilö, jolle kunnan tai kuntayhtymän on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla järjestettävä palveluasuminen, jos hän täyttää kyseisissä säännöksissä säädetyt edellytykset (ks. KHO 2004:69, joka koski skitsofreniaa sairastavaa henkilöä).

$14e

Asiassa on edellä mainitun perusteella seuraavaksi arvioitava, onko A:ta pidettävä vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettuna palveluasumisen suhteen vaikeavammaisena henkilönä, joka sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti.

Vuonna 1953 syntyneellä A:lla on potilaskertomuksesta ja muusta selvityksistä ilmenevän perusteella perussairautena skitsofrenia. Vammaispalveluhakemuksen mukaan hänellä on lisäksi nivelrikko sormissa. Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan A on joutunut psyykkisen sairautensa vuoksi tahdosta riippumattomaan hoitoon 23.2.2015. Hän on siirtynyt sairaalan kuntoutusosastolle 9.9.2016. Sairaalahoidon aikana hänellä on ollut myös somaattisia sairauksia. A on asunut 12.5.2017 lähtien D:n hoitokodissa, joka tarjoaa tuettua ja tehostettua asumis- ja kuntoutuspalvelua mielenterveyskuntoutujille.

Sairaalan kuntoutusjakson aikana 4.11.2016 tehdyssä psykiatrian erikoislääkärin arviossa todetaan, että jatkohoitopaikkana A:lle todennäköisesti ympärivuorokautinen palvelukoti on tarpeen mukainen, itsenäisesti asuvaksi kuntoutumisen merkkejä ei näytä olevan.

Palvelusuunnitelmasta 28.6.2018 ja palvelutarpeen arvioinnista 18.7.2018 sekä kuntayhtymän yksilöasiain jaoston oikaisuvaatimukseen antamasta päätöksestä ilmenee, että A liikkuu ilman apuvälineitä, mutta kodin ulkopuolella hoitajan on oltava mukana. Hän pystyy syömään itse valmiin ruoan ja huolehtimaan wc-käynneistään. Hän tarvitsee jonkin verran apua pukeutumiseen ja riisumiseen sekä paljon apua peseytymiseen. Hoitaja huolehtii A:n lääkityksestä ja nukkumaan menemisestä. Asioinnissa hän tarvitsee paljon ohjaamista ja avustamista samoin kuin siivouksessa ja vaatehuollossa. Yleinen edunvalvoja huolehtii raha-asioista. A:n puheesta ei saa aina selvää, ja vuorovaikutus hänen kanssaan onnistuu vain hetkittäin. Hänellä on paljon harhaisuutta eikä hän ole aina tässä hetkessä. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä A ei ole sairautensa vuoksi pystynyt orientoitumaan tilanteeseen eikä keskusteluun. Hän ei ole kysyttäessä ilmaissut mielipidettään siitä, missä hän haluaa asua.

$14f

Hallinto-oikeuden tavoin korkein hallinto-oikeus ei ota ensi asteena ratkaistavakseen, miten ja missä A:n palveluasuminen on järjestettävä. Kuntayhtymän on järjestämistavasta päättäessään otettava muun ohella huomioon, että palveluasumiseen oikeutetulle henkilölle on tarjottava hänelle sopivat ja riittävät palvelut. Saadun selvityksen perusteella A:n yksilölliseen avun tarpeeseen voidaan vastata parhaiten palveluasumisella, jossa on huomioitu mielenterveyskuntoutujan erityistarpeet. Vaikeavammaisella ei ole subjektiivista oikeutta vaatia palveluasumistaan haluamallaan tavalla, mutta kuntayhtymän on päätöstä tehdessään myös otettava huomioon harkintavaltaa ohjaavat sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 8 §:n 1 ja 2 momentista sekä 9 §:n 1 momentista ilmenevät velvoitteet.

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Kun otetaan huomioon asian laatu ja asiassa saatu selvitys sekä se, että oikeudenkäynnin ei ole katsottava aiheutuneen X:n kuntayhtymän virheestä, on A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Toomas Kotkas, Ari Wirén ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Eeva Mäenpää.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Eija Siitari yhtyi:

”Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen. Velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta enemmistön pääasiaratkaisun pohjalta olen siitä samaa mieltä kuin enemmistö.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on X:n kuntayhtymän valituksesta ratkaistavana, onko kuntayhtymä voinut järjestää mielenterveyslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun palveluasumisen A:lle sosiaalihuoltolain mukaisena tehostettuna palveluasumisena vai olisiko asumispalvelu tullut järjestää vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaisena palveluasumisena.

1 §:n 1 momentin mukaan mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveyden häiriöiden ehkäisemistä, parantamista ja lievittämistä. Pykälän 2 momentin mukaan mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille heidän lääketieteellisin perustein arvioitavan sairautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (mielenterveyspalvelut).

Mielenterveyslain 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan tulee huolehtia alueellaan tässä laissa tarkoitettujen mielenterveyspalvelujen järjestämisestä osana kansanterveystyötä siten kuin terveydenhuoltolaissa (1326/2010) säädetään ja osana sosiaalihuoltoa siten kuin sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään.

Mielenterveyslain 4 §:n 1 momentin mukaan kunnan tai kuntayhtymän on huolehdittava siitä, että mielenterveyspalvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnassa tai kuntayhtymän alueella esiintyvä tarve edellyttää.

Hallituksen esityksessä mielenterveyslaiksi (HE 201/1989 vp) on lain 5 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa:

$154

Säännöksellä pyritään poistamaan epätarkoituksenmukaista laitoshoitoa samoin kuin korostamaan avohuollon ensisijaisuutta mielisairauksien ja muiden mielenterveydenhäiriöiden hoidossa. Hoitoaikojen lyheneminen tulee lisäämään painetta säännöksessä tarkoitetun asumisen järjestämiseksi.”

Mielenterveyslakia säädettäessä voimassa ollut sosiaalihuoltolaki (710/1982) on pääosin kumottu sosiaalihuoltolailla (1301/2014).

(1301/2014) 2 §:n 1 momentin mukaan, jos henkilöllä on muun lain nojalla oikeus sosiaalihuollon saamiseen, on sovellettava niitä säännöksiä, jotka parhaiten toteuttavat asiakkaan etua siten kuin 4 §:ssä ja lapsen edun osalta 5 §:ssä säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa tai kun asiakas muutoin tarvitsee sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluja on sovellettava niitä sosiaali- ja terveydenhuollon säännöksiä, jotka asiakkaan edun mukaisesti parhaiten turvaavat tuen tarpeita vastaavat palvelut ja lääketieteellisen tarpeen mukaisen hoidon.

Sosiaalihuoltolain 21 §:n 3 momentin mukaan palveluasumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat soveltuvan asunnon sekä hoitoa ja huolenpitoa. Tehostettua palveluasumista järjestetään henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautista. Pykälän 4 momentin mukaan palveluasumisella tarkoitetaan palveluasunnossa järjestettävää asumista ja palveluja. Palveluihin sisältyvät asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ate-ria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja siivouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Tehostetussa palveluasumisessa palveluja järjestetään asiakkaan tarpeen mukaisesti ympärivuorokautisesti.

4 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Tätä velvollisuutta kunnalla ei kuitenkaan ole, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (

) 10 §:n 1 momentin mukaan palveluasumiseen kuuluvat asunto sekä asumiseen liittyvät palvelut, jotka ovat välttämättömiä asukkaan jokapäiväiselle suoriutumiselle. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettuja palveluja voivat olla avustaminen asumiseen liittyvissä toiminnoissa kuten liikkumisessa, pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ruokataloudessa ja asunnon siivouksessa sekä ne palvelut, joita tarvitaan asukkaan terveyden, kuntoutuksen ja viihtyvyyden edistämiseksi.

Vammaispalveluasetuksen 11 §:n mukaan palveluasumista järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluontoisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti.

$158

Vuonna 1953 syntyneellä A:lla on potilaskertomuksesta ja muista selvityksistä ilmenevän perusteella perussairautena skitsofrenia. Vammaispalveluhakemuksen mukaan hänellä on lisäksi nivelrikko sormissa. Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan A on joutunut psyykkisen sairautensa vuoksi tahdosta riippumattomaan hoitoon 23.2.2015. Hän on siirtynyt sairaalan kuntoutusosastolle 9.9.2016. Sairaalahoidon aikana hänellä on ollut myös somaattisia sairauksia. A on asunut 12.5.2017 lähtien D:n hoitokodissa, joka tarjoaa tuettua ja tehostettua asumis- ja kuntoutuspalvelua mielenterveyskuntoutujille.

Sairaalan kuntoutusjakson aikana 4.11.2016 tehdyssä psykiatrian erikoislääkärin arviossa todetaan, että jatkohoitopaikkana A:lle todennäköisesti ympärivuorokautinen palvelukoti on tarpeen mukainen ja että itsenäisesti asuvaksi kuntoutumisen merkkejä ei näytä olevan.

Palvelusuunnitelmasta 28.6.2018 ja palvelutarpeen arvioinnista 18.7.2018 ilmenee, että A liikkuu ilman apuvälineitä, mutta kodin ulkopuolella hoitajan on oltava mukana. Hän pystyy syömään itse valmiin ruoan ja huolehtimaan wc-käynneistään. Hän tarvitsee jonkin verran apua pukeutumisessa ja riisumisessa sekä paljon apua peseytymisessä. Hoitaja huolehtii A:n lääkityksestä ja nukkumaan menemisestä. Asioinnissa hän tarvitsee paljon ohjaamista ja avustamista samoin kuin siivouksessa ja vaatehuollossa. Yleinen edunvalvoja huolehtii raha-asioista. A:n puheesta ei saa aina selvää, ja vuorovaikutus hänen kanssaan onnistuu vain hetkittäin. Hänellä on paljon harhaisuutta eikä hän ole aina tässä hetkessä. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä A ei ole sairautensa vuoksi pystynyt orientoitumaan tilanteeseen eikä keskusteluun. Hän ei ole kysyttäessä ilmaissut mielipidettään siitä, missä hän haluaa asua.

Kuntayhtymän yksilöasiain jaoston oikaisuvaatimukseen antaman päätöksen mukaan A:lla on paljon harhaisuutta. Hän tarvitsee paljon apua peseytymisessä, lääkityksessä, avun sisällön ja toteutustavan määrittelyssä, vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa suhteissa, liikkumisessa ulkona, asioinnissa, asumisessa, rahan käytössä sekä turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Lisäksi hän tarvitsee jonkin verran apua pukeutumisessa, lepäämisessä, asioiden ymmärtämisessä ja ajan hahmottamisessa.

A on mielenterveyskuntoutuja, joka tarvitsee ympärivuorokautista asumispalvelua. Hänen toimintakykynsä on alentunut hänen sairastamansa skitsofrenian takia. Toimintakyvyn rajoitteet ilmenevät tarkemmin edeltä.

Mielenterveyslain 5 §:n 2 momentin mukaan mielisairautta potevalle henkilölle on järjestettävä mahdollisuus hänen tarvitsemaansa lääkinnälliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen liittyvään tuki- ja palveluasumiseen. Säännöksestä ilmenee, että järjestämisvelvollisuudesta on säädetty erikseen.

Mainitun säännöksen esitöissä vuodelta 1989 on tuotu esille sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaalitoimien yhteistyön tarve tuki- ja palveluasumisen järjestämisessä sekä tuolloin tavoitteena ollut pyrkimys poistaa epätarkoituksenmukaista laitoshoitoa ja korostaa avohuollon ensisijaisuutta mielenterveyskuntoutujien hoidossa. Säännöksen esitöistä ilmenee, että kuntien velvollisuudesta järjestää asumispalveluja säädettiin tuolloin vuoden 1982 sosiaalihuoltolaissa. Esitöissä tuodaan lisäksi esille, että kunnilla oli sosiaalihuoltolain mukaisen järjestämisvelvollisuuden ohella vammaispalvelulailla säädetty erityinen velvollisuus järjestää

Vammaispalvelulain palveluasumista koskevista esitöistä vuodelta 1986 puolestaan ilmenee, että vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen on tarkoitettu sellaisille vaikeavammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat runsaasti jokapäiväistä toisen henkilön apua päivittäisissä toiminnoissa suoriutumisessa. Esimerkkeinä hallituksen esityksessä mainitaan vaikeasti liikuntavammaiset ja kuurosokeat henkilöt. Esitöistä ilmenee siten, että tämä palvelumuoto on tarkoitettu melko suppeille ja erityisille vammaisten ryhmille.

Edellä todetun perusteella katson, että mielenterveyskuntoutujille tavanomaisesti järjestettävät asumispalvelut voidaan pääsäännön mukaan järjestää sosiaalihuoltolain mukaisina palveluina. Ympärivuorokautiseen hoidon ja huolenpidon tarpeeseen voidaan vastata sosiaalihuoltolain mukaisella tehostetulla palveluasumisella, kuten A:n tapauksessa on tehtykin. Perussairaudesta johtuva ympärivuorokautinen avun tarve ei sellaisenaan merkitse, että A:ta tulisi samalla pitää vammaispalvelulaissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolle kunnan tulisi järjestää vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen. Asiassa saadusta selvityksestä ilmenevä A:n tuen tarve ei poikkea laadultaan ja määrältään siitä tuen tarpeesta, jota sosiaalihuoltolain mukaisen tehostetun palveluasumisen asiakkailla tavanomaisesti on. A:ta ei siten ole pidettävä mielenterveyslain 5 §:n esitöissä tarkoitetulla tavalla vaikeavammaisena.

Katson siten, että hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös on kumottava ja yksilöasiain jaoston päätös saatettava voimaan.”

Asian esittelijän esittelijäneuvos Eeva Mäenpään esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Suvirannan äänestyslausunto.

A

X:n kuntayhtymän yksilöasiain jaosto

Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tuula Vilenius ja Markus Haho. Esittelijä Reetta Kivelä.

X:n kuntayhtymä

1. Sovellettavat oikeusohjeet ja lakien esitöitä

2. Oikeudellinen arviointi

Kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset esitöineen

Mielenterveyslain

Sosiaalihuoltolain

Vammaispalvelulain

vammaispalveluasetus

Asiassa saatu selvitys

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

myös vaikeavammaisiksi katsottavien mielisairaiden ja mielenterveyshäiriöitä potevien henkilöiden tarvitsema palveluasuminen.

Perustelut

Oikeudenkäyntikulut