KHO:2020:5 – Barnskyddsärende

Den ledande tjänsteinnehavaren inom barnskyddet i X stad hade 14.8.2017 begränsat ett år 2008 fött barns rätt att hålla kontakt med sin mamma under tiden 14.8.2017 – 13.8.2018, så att fosterföräldrarna hade rätt att närvara då mamman och barnet träffades. I beslutet hade varken platsen för träffarna eller deras antal definierats. Den ledande tjänsteinnehavaren inom barnskyddet beslöt 13.10.2017 att omhändertagandet av barnet fortsätter i fosterfamiljen. Innan beslutet fattades hade ett avvecklingsarbete för att avsluta omhändertagandet pågått 10.4. – 11.8.2017. Förvaltningsdomstolen avslog mammans besvär över besluten.

Mamman förnyade i högsta förvaltningsdomstolen sina yrkanden om att kontakterna inte fick begränsas och att barnet skulle få träffa sin mamma utan övervakning vartannat veckoslut från fredag till söndag och under skolloven. Omhändertagandet i fosterfamiljen hade börjat i juli 2009. Mamman ansåg i sina besvär gällande avslutandet av omhändertagandet att bedömningen av barnet och mamman i samband med avvecklingsarbetet hade varit fullkomligt skenbar. Barnet hade under omhändertagandet kommit åt att besöka sin mamma och sina syskon i deras hem endast en gång. Till övriga delar hade allt umgänge mellan mamman och barnet varit kontrollerat. Av den orsaken hade barnets besök hos mamman under avvecklingsarbetet varit förvirrande för barnet.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att Europeiska människorättsdomstolen i sin dom i stor sammansättning 10.9.2019 Strand Lobben and others v. Norway, som gäller tvångsadoption enligt norsk lag, i styckena 202 -213 har redogjort för de allmänna tolkningsprinciperna i domstolens rättspraxis gällande skyddet av familjeliv enligt artikel 8 i människorättskonventionen. Till exempel ur människorättsdomstolens dom 17.12.2019 A.S. v. Norway, som gäller avslutande av omhändertagande och begränsning av kontakterna, framgår (stycke 59) att sammanställningen av de allmänna principerna i det ovan nämnda fallet är allmänt tillämplig i ärenden som gäller barnskydd.

Med beaktande av den utredning om förutsättningarna för att fortsätta omhändertagandet som gjorts inom socialvården efter att ansökan om att avsluta omhändertagandet hade gjorts, förvaltningsdomstolens motiveringar och de rättsregler förvaltningsdomstolen hänvisar till i sitt beslut och de yrkanden som framförts i högsta förvaltningsdomstolen och den utredning som erhållits i ärendet, fanns det inte skäl att ändra slutresultatet i förvaltningsdomstolens beslut avseende avslutandet av omhändertagandet.

Gällande begränsningen av kontakterna konstaterade högsta förvaltningsdomstolen att klientplanen innehöll en skrivning om en stadgad praxis mellan fosterföräldrarna och mamman, att barnet träffade sin mamma i genomsnitt en gång per månad hos fosterfamiljen. Beslutet att begränsa kontakten hade gjorts efter att mamman i början av augusti till socialvården hade uttryckt sitt missnöje över fosterföräldrarnas närvaro vid träffarna. Mamman hade i mars 2017 krävt ökad kontakt och samtidigt ansökt om att omhändertagandet upphör. Under dessa omständigheter borde senast i beslutet 14.8.2017 om att begränsa kontakten ha skrivits in var och hur ofta träffarna ordnas. Eftersom den tid då kontakten var begränsad hade löpt ut ändrades inte förvaltningsdomstolens beslut till denna del.

Barnskyddslagen 4 § 2 mom., 40 §, 47 § 1 – 3 mom., 49 § 3 mom., 54 §, 62 § 1 mom. 1 och 2 punkten, 62 § 2 mom. 1 punkten, 62 § 4 mom. och 63 §

Europeiska människorättskonventionen artikel 8

Europeiska människorättsdomstolens dom i stor sammansättning Strand Lobben and others v. Norway 10.9.2019 (styckena 202 – 213 med hänvisningar).

Europeiska människorättsdomstolens dom A.S. v. Norway 17.12.2019

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Outi Suviranta, Janne Aer, Ari Wirén och Toomas Kotkas. Föredragande Anne Rautiainen.

X:n kaupungin lastensuojelun johtava viranhaltija rajoitti 14.8.2017 vuonna 2008 syntyneen lapsen oikeutta pitää yhteyttä äitiinsä 14.8.2017 – 13.8.2018 siten, että sijaisvanhemmat voivat olla läsnä äidin ja lapsen tapaamistilanteissa. Päätöksessä ei määritelty tapaamisten määrää eikä paikkaa. Lastensuojelun johtava viranhaltija päätti 13.10.2017, että lapsen huostassapitoa jatketaan sijaisperheessä. Ennen päätöstä oli järjestetty huostaanoton purkutyöskentely 10.4. – 11.8.2017. Hallinto-oikeus hylkäsi äidin valituksen molemmista päätöksistä.

Äiti uudisti korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaatimuksensa, että yhteydenpitoa ei saa rajoittaa ja että lapsen tuli saada tavata äitiään valvomattomasti joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin sekä koulun lomien aikana. Sijaishuolto sijaisperheessä oli alkanut heinäkuussa 2009. Huostassapidon lopettamisen osalta äiti katsoi valituksessaan, että lapsen ja äidin arviointi huostaanoton purkutyöskentelynä oli järjestetty täysin keinotekoisesti. Lapsi oli päässyt sijaishuollon aikana käymään äitinsä ja sisarustensa kotona vain kerran. Muutoin kaikki kanssakäyminen äidin ja lapsen välillä oli ollut kontrolloitua, mistä johtuen lapsen tuominen äidin kotiin huostaanoton purkutyöskentelyn aikana oli ollut lasta hämmentävää.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomiossa 10.9.2019 Strand Lobben and others v. Norway, joka koskee Norjan lain mukaista pakkoadoptiota, on selostettu tuomion 202 – 213 kohdassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tulkinnan yleisiä periaatteita. Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimen 17.12.2019 huostassapidon lopettamista ja yhteydenpidon rajoittamista koskevasta tuomiosta A.S. v. Norway käy ilmi (tuomion kohta 59), että edellä mainitussa asiassa esitetty koonnos yleisistä periaatteista soveltuu yleisesti lastensuojelutoimenpiteitä koskeviin asioihin.

Kun otettiin huomioon A:n huostassapidon lopettamista koskevan hakemuksen johdosta sosiaalitoimessa tehty ajantasainen selvitys huostassapidon jatkamisen edellytyksistä, hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu muu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen huostassapidon lopettamista koskevilta osin ei ollut perusteita.

Mitä tuli yhteydenpidon rajoittamiseen, niin korkein hallinto-oikeus totesi, että asiakassuunnitelmaan oli kirjattu sijaisvanhempien ja äidin välillä vakiintunut käytäntö, jonka mukaan äidin ja lapsen tapaamisia oli keskimäärin kerran kuukaudessa sijaisperheessä. Päätös yhteydenpidon rajoittamisesta oli tehty sen jälkeen, kun äiti oli elokuun 2017 alussa ilmaissut sosiaalitoimelle olevansa tyytymätön sijaisvanhempien läsnäoloon tapaamisissa. Äiti oli vaatinut yhteydenpidon lisäämistä maaliskuussa 2017 hakiessaan samalla huostassapidon lopettamista. Näissä oloissa viimeistään yhteydenpidon rajoittamispäätökseen 14.8.2017 olisi tullut kirjata, missä ja kuinka usein tapaamiset järjestetään. Koska yhteydenpidon rajoittamista koskeva aika oli jo päättynyt, hallinto-oikeuden päätöstä ei tältä osin muutettu.

Lastensuojelulaki 4 § 2 momentti, 40 §, 47 § 1 – 3 momentti, 49 § 3 momentti, 54 §, 62 § 1 momentti 1 ja 2 kohta, 62 § 2 momentti 1 kohta, 62 § 4 momentti sekä 63 §

Europan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio Strand Lobben and others v. Norway 10.9.2019 (tuomion kohdat 202 – 213 ja niissä mainittu muu oikeuskäytäntö).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio A.S. v. Norway 17.12.2019

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 21.6.2018 nro 18/0234/2

Asian aikaisempi käsittely

X:n kaupungin lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä on 14.8.2017 tekemällään päätöksellä rajoittanut B:n oikeutta pitää yhteyttä äitiinsä A:han ajalla 14.8.2017 – 13.8.2018 siten, että sijaisvanhemmat C ja D voivat olla läsnä äidin ja lapsen tapaamistilanteessa.

X:n kaupungin lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä on 13.10.2017 päättänyt, että B:n huostassapitoa jatketaan C:n ja D:n sijaisperheessä.

A on valittanut viranhaltijan päätöksistä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on, toimitettuaan suullisen käsittelyn, hylännyt A:n valitukset.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut sovellettavat oikeusohjeet ja asiassa saadun selvityksen sekä johtopäätöksinään lausunut seuraavaa:

B:n huostaanoton jälkeen A on eronnut edellisestä puolisostaan, mennyt naimisiin ja hänellä on kaksi nuorempaa lasta. Suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella A ja H elävät tavanomaista lapsiperheen arkea. Asiassa ei ole väitettykään, että perheestä olisi lastensuojelullista huolta, vaan päinvastoin todettu, että A suoriutuu yhdessä puolisonsa kanssa lasten hoidosta ja huolenpidosta.

A välittää B:stä, ja hänen suuri toiveensa on saada B luokseen asumaan ja oppia toimimaan tämän kanssa. A:n ja B:n yhteydenpito on kuitenkin ollut hyvin rajoittunutta johtuen muun muassa pitkästä välimatkasta ja B:n erityispiirteistä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei B:n ja A:n välinen suhde ole päässyt kehittymään läheiseksi, ja tämä asettaa osaltaan vielä lisähaasteita A:lle B:n kanssa toimimiseen.

Purkutyöskentelystä laaditusta yhteenvedosta ilmenee, että A pyrki runsailla sanallisilla ohjeilla ohjaamaan B:tä, mutta ilmein, elein tai koskettamalla tapahtuvaa ohjaamista ei tapahtunut lainkaan, vaikka B:nkohdalla fyysinen ohjaaminen on olennaista ja tästä on keskusteltu A:n kanssa. A:lla ei ollut keinoja puuttua B:n rajattomaan käyttäytymiseen, eikä hän havainnut B:n kuormittumista. Vaikka vanhemman arviointia varten järjestettyjä tapaamisia voidaan pitää osin keinotekoisina ja on ymmärrettävää, että A on ollut tilanteissa hermostunut ja tämä on väistämättä vaikuttanut purkutyöskentelyyn, edellä kerrotut seikat kuitenkin osoittavat, ettei A:lla ole riittäviä valmiuksia vastata B:n hoidosta ja huolenpidosta. Asian kokonaisarvioinnissa ei voida myöskään ohittaa B:n kiintymyssuhdetta sijaisvanhempiin ja hänen herkkyyttään reagoida uusiin tilanteisiin. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen olosuhteet A:n luona uhkaavat vakavasti vaarantaa B:n terveyttä ja kehitystä.

Tässä tilanteessa ei ole olemassa sellaisia avohuollon tukitoimia, joiden avulla huostassapito voitaisiin lopettaa ja siirtää B A:n luo asumaan. Vastaavasta syystä lastensuojelulain 49 §:ssä tarkoitettu sijoitus A:n luo ei voi tulla kysymykseen.

B:n edun mukaista on jatkaa asumista sijaisvanhempien luona. Sen sijaan edelleen on tärkeää, että tapaamisilla B:n ja A:n suhdetta vahvistetaan ja ylläpidetään.

Edellä kerrotuin perustein huostaanoton edellytykset ovat edelleen olemassa. Johtavan sosiaalityöntekijän päätös ei ole lainvastainen eikä sitä ole syytä muuttaa. Perhe-elämän rajoittamiselle on esitetty lailliset lapsen edusta johtuvat syyt.

Yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellä on ratkaistu ainoastaan kysymys siitä, tuleeko perhehoitajien olla paikalla tapaamisten aikana. Valituksenalaisella päätöksellä ei ole rajoitettu tapaamisten määrää eikä ratkaistu edes sitä, missä tapaamiset järjestetään.

Edellä huostassapidon lopettamista koskevassa osiossa on todettu, että A:n vuorovaikutus B:n kanssa on puutteellista eikä A kykene tunnistamaan B:n tarpeita. Kun vielä otetaan huomioon, että B tarvitsee ympärivuorokautista valvontaa ja ohjausta, tässä vaiheessa yhteydenpito ilman sijaisvanhempien läsnäoloa vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen. Rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä, kun otetaan huomioon toimintaterapeutin ja opettajan lausunnoissa esitetty selvitys siitä, kuinka tärkeää aikuisen jatkuva tuki ja ohjaus on B:n kehityksen kannalta. Ilman valvontaa yhteydenpidosta on myös vaaraa B:n kehitykselle.

Yhteydenpidon rajoittamiselle on esitetty lastensuojelulaissa säädetyt perusteet, eikä yhteydenpitoa ole rajoitettu enempää kuin se on ollut välttämätöntä. Johtavan sosiaalityöntekijän päätös ei ole lainvastainen eikä sitä ole syytä muuttaa.

Lastensuojelulaki 4 § 2 momentti, 40 §, 47 § 1 ja 3 momentti, 49 § 3 momentti, 62 § 1 momentti 1 ja 2 kohta, 62 § 2 momentti 1 kohta, 62 §

4 momentti sekä 63 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan. B:n huostassapito tulee lopettaa tai toissijaisesti B tulee sijoittaa äitinsä A:n luokse asumaan. Äidin ja B:n yhteydenpitoa ei tule rajoittaa. B:n tulee saada tavata äitiään äidin kotona valvomattomasti joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin sekä koulun lomien aikana. Valittaja on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn.

Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Äidin tilanne on muuttunut toisenlaiseksi huostaanoton jälkeen. Äidin tarjoamissa kodin olosuhteissa ei ole vakavaa vaaraa tai sen uhkaa lapsen terveydelle tai kehitykselle. Äidillä on valmiuksia vastata B:n hoidosta ja huolenpidosta. Äiti hoitaa kotona kahta nuorempaa lastaan ilman, että hänellä olisi vaikeuksia selvitä arjesta.

B:lle on syksyllä 2012 asetettu diagnoosi F83, monimuotoinen kehityshäiriö. Lapsi käyttäytyy kehitysviiveiselle lapselle ominaisella tavalla. Lasta ei voida tämän vuoksi kuitenkaan asettaa eriarvoiseen ja heikompaan asemaan. Sairauden perusteella ei voida myöskään rajoittaa tarpeettomasti jokaiselle kuuluvaa oikeutta perhe-elämään. Hallinto-oikeuden johtopäätökset loukkaavat B:n oikeuksia yhdenvertaiseen kohteluun.

B:n perhehoitajat eivät ole hyväksyneet sitä, että lapsen ja äidin tapaaminen luonnollisesti aiheuttaa lapsessa tunnetilan muutoksia. Perhehoitajien tehtävänä on osata vastata lapsen käytöksen muutoksiin. Sijaisperheeltä saatu tieto on värittynyttä mahdollisesti siitä syystä, että sijaisperhe pitää sijaishuoltoa pysyvänä tilana lapseen kiinnyttyään.

Sosiaalitoimi on pyrkinyt aktiivisesti vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja siihen liittyvää oikeuskäytäntöä (

30.5.2006) kiinnittämään lapsen sijaisperheeseensä. Hallinto-oikeuden olisi tullut katsoa, että avohuollon tukitoimin perheen jälleenyhdistäminen on mahdollista.

Äidille ei ole tehty omaa asiakassuunnitelmaa, eikä äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta ole tuettu. Tämä on johtunut valittajan näkemyksen mukaan siitä, että viranomaisen tavoitteet ovat olleet vastoin ihmisoikeussopimusta.

Äidin toimintaa lapsensa kanssa on arvioitu hallinto-oikeuden päätöksessä vain viranomaisen esittämän todistelun perusteella. Hallinto-oikeus siteeraa lapsen terveydentilaa koskevia lausuntoja sekä E:n ja F:n laatimaa yhteenvetoa 28.9.2017. E ja F olivat olleet vain yhdellä kotikäynnillä äidin luona ja tuoneet B:n ensimmäistä kertaa kotikäynnille äitinsä luokse. Siihen saakka tapaamiset olivat toteutuneet sijaisperheessä.

Todistajat G ja H ovat hallinto-oikeudessa kertoneet muun ohella B:n ensimmäisestä kotikäynnistä 29.5.2017 äidin ja H:n kotona. He ovat kertoneet, että B oli innoissaan ja että äiti ohjasi parhaansa mukaan lasta, mutta tilanne ja kaikki ulkopuoliset aikuiset aiheuttivat toki hämmennystä lapselle.

Viranomainen on järjestänyt lapsen ja äidin arvioinnin täysin keinotekoisesti pyytämällä E:n ja F:n laatimaan vuorovaikutuksesta lausunnon. Asiassa on täysin tarpeetonta ryhtyä arvioimaan lapsen ja äidin vuorovaikutusta liki kymmenen vuoden vieraannuttamisen jälkeen. Lapsen tuominen kotikäynnille äidin kotiin on ollut täysin lapsen edun vastainen ja tätä hämmentävä tapahtuma. Tällaiseen tilanteeseen perustuvan lausunnon käyttäminen äitiä ja lasta vastaan todisteena osoittaa, että lastensuojelutyön laadussa on vakavia puutteita.

Äiti on pidetty erossa lasta koskevista asioista, eikä hänelle ole annettu muun ohella tietoa lapsen terveydentilasta. Myöskään lapsen terapia-asioissa ei ole otettu äitiä huomioon. Äidille ei ole annettu riittävästi tietoa lapsen erityistarpeista.

Lapsen kotiuttaminen on mahdollista tiivistämällä tapaamisia, sallimalla lapsen elää äidin luona normaalia perhe-elämää sekä päättämällä huostaanotto ja sijaishuolto suunnitellusti. Avohuollon tukitoimena on mahdollista käyttää erilaisia vuorovaikutuksen syventämisen menetelmiä perheen ollessa yhteistyökykyinen (esimerkiksi Therapy-menetelmä).

Lapsen omat näkemykset on jätetty selvittämättä. B on 10-vuotias, ja hänen näkemyksensä on täysin sivuutettu.

Suullisessa käsittelyssä valittaja haluaa esittää saman henkilötodistelun kuin hallinto-oikeudessa.

X:n kaupungin lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä on antanut selityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Huostaanoton purkutyöskentely järjestettiin ajalla 10.4. – 11.8.2017. Työskentelyn aikana ei vahvistunut käsitys, että äidin kyvyt vastata lapsen tarpeisiin olisivat ratkaisevasti muuttuneet huostaanoton perusteisiin nähden.

Työskentelyn aikana sijaishuollon sosiaaliohjaajien havaintona äidin ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta oli, ettei äiti kykene tilanteenmukaisiin ratkaisuihin.

A elää perheensä kanssa normaalia lapsiperheen arkea. Hänellä on tukenaan kasvatuksessa puolisonsa. Lapsiperheessä kummankin vanhemman on pystyttävä vastaamaan aika ajoin yksin lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Sijaishuollon työntekijöille ei ole syntynyt sellaista käsitystä A:n vanhemmuudesta, että hän pystyisi toimimaan itsenäisesti lastensa kanssa. Sosiaalitoimen avohuollon palvelut eivät ole niin kattavia, että vanhempien tukena kasvatuksessa ja hoidossa voitaisiin olla aina.

Äiti on vaatinut useampia tapaamisia ja ilman valvontaa. Seuraavan asiakassuunnitelman laadinnan yhteydessä 10.10.2018 on mahdollista jälleen miettiä keinoja, miten selvitetään äidin valmiuksia toimia itsenäisesti vanhempana tapaamistilanteissa. Sijaishuollon tämänhetkisten tietojen ja kokemusten perusteella lapsen edun mukaista ei ole toteuttaa tapaamisia ilman sijaisperheen läsnäoloa.

Tulevassa asiakassuunnitelmassa on mahdollista sopia vanhemman asiakassuunnitelman toteuttamisesta. Asiakassuunnitelmassa 12.2.2018 vanhemmille kerrottiin, että heille voidaan tehdä oma vanhemmuutta tukeva asiakassuunnitelma, jos he haluavat sellaisen tehtäväksi. Helmikuun 2018 asiakassuunnitelmassa on myös käyty läpi lapsen terveydentilaa koskevia asioita.

Sosiaalitoimen päätöksenteossa on sinänsä ollut viivettä, mutta huostaanoton purkutyöskentely on ollut aktiivista toimimista asianosaisten kanssa.

Huostassapidon jatkaminen ja sijoitus nykyiseen sijaisperheeseen on tällä hetkellä B:n kasvun ja kehityksen kannalta välttämätöntä. Vuorovaikutusta äidin kanssa tuetaan niin, että lapsen tarpeet ovat etusijalla.

ja

ovat antaneet selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä.

Tapaamisjärjestelyjen tulee säilyä ennallaan, jotta B:n perusturvallisuus säilyy ja jotta sijaisvanhemmat voivat tukea äitiä ja lasta tapaamistilanteissa. Huostassapitoa ei tule lopettaa. B ei sitä pystyisi ymmärtämään eikä kestäisi sitä psyykkisesti.

ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta selityksen antamiseen.

on antanut vastaselityksen.

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Hallinto-oikeus on jo toimittanut asiassa hallintolainkäyttölain 38 §:n nojalla suullisen käsittelyn, jossa on kuultu A:ta itseään sekä hänen nimeämiään todistajia. Hallinto-oikeudessa on muun ohella kuultu todistajana huostassapidon purkutyöskentelyyn osallistunutta sosiaaliohjaaja E:tä. A on valituskirjelmässään ilmoittanut, että hän haluaa esittää korkeimmassa hallinto-oikeudessa saman henkilötodistelun kuin hallinto-oikeudessakin.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely.

Asiassa on huostassapidon lopettamista koskevilta osin kysymys ennen kaikkea siitä, voidaanko A:n katsoa pystyvän vastaamaan B:n hoidosta ja huolenpidosta siten, että huostassapidon edellytysten on katsottava lakanneen ja lapsen paluuta äidin luokse on muutoinkin pidettävä lapsen edun mukaisena. Edellä mainittuun nähden ja kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt uuden suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista muutoin saatu selvitys, uuden suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

Lastensuojelulain 47 §:n 1 momentin mukaan huostaanotto on voimassa toistaiseksi. Kun 40 §:n mukaista huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole, 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvän viranhaltijan tulee tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian. Huostaanoton edellytysten lakkaamisesta huolimatta huostassapitoa ei kuitenkaan saa lopettaa, jos lopettaminen on 3 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi vastoin lapsen etua.

Lastensuojelulain 47 §:n 2 momentin mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on arvioitava huostassapidon jatkamisen edellytykset asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä, lapsen tai huoltajan hakiessa huostassapidon lopettamista tai kun se muutoin osoittautuu tarpeelliseksi.

Lastensuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaan harkittaessa lapsen etua huostassapidon lopettamista koskevassa asiassa on otettava 4 §:n 2 momentissa mainitun lisäksi huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan kiintymyssuhteen laatu, lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen sekä lapsen mielipide.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomiossa 10.9.2019

, joka koskee Norjan lain mukaista pakkoadoptiota, on selostettu tuomion 202 – 213 kohdassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tulkinnan yleisiä periaatteita. Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimen 17.12.2109 huostassapidon lopettamista ja yhteydenpidon rajoittamista koskevasta tuomiosta

käy ilmi (tuomion kohta 59), että edellä mainitussa asiassa esitetty koonnos yleisistä periaatteista soveltuu yleisesti lastensuojelutoimenpiteitä koskeviin asioihin.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon A:n huostassapidon lopettamista koskevan hakemuksen johdosta sosiaalitoimessa tehty ajantasainen selvitys huostassapidon jatkamisen edellytyksistä sekä myös edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu muu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen huostassapidon lopettamista koskevilta osin ei ole perusteita.

Sovellettavat oikeusohjeet

Lastensuojelulain 54 §:n mukaan sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa.

Mainitun lain 62 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa tai muihin hänelle läheisiin henkilöihin saadaan 63 §:ssä tarkoitetulla päätöksellä rajoittaa, jos yhteydenpidosta ei ole voitu 30 §:ssä tarkoitetussa asiakassuunnitelmassa tai erityisestä syystä muutoin sopia lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa, ja jos 1) yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä; tai 2) yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin saadaan rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai muita läheisiään. Pykälän 4 momentin mukaan edellä 1 – 3 momentissa tarkoitettua yhteydenpidon rajoittamista voidaan käyttää vain siinä määrin kuin kussakin tapauksessa on laissa säädetyn tarkoituksen saavuttamiseksi välttämätöntä.

Lain 63 §:n 1 momentin mukaan edellä 62 §:n 1 – 3 momentissa tarkoitetusta yhteydenpidon rajoittamisesta on tehtävä päätös, jonka tulee olla määräaikainen, enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Päätöksessä on mainittava rajoituksen syy, henkilöt, joihin rajoitus kohdistuu, millaista yhteydenpitoa rajoitus koskee ja missä laajuudessa rajoitus toteutetaan. Yhteydenpidon rajoitus on pykälän 2 momentin mukaan poistettava heti, kun se ei enää ole 62 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeellinen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään (esimerkiksi tapauksissa

, tuomio 30.5.2006 ja

, tuomio 26.9.2006 sekä

, suuren jaoston tuomio 10.9.2019, tuomion kohta 211 ja siinä mainittu muu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö) kiinnittänyt huomiota siihen, että vaikka viranomaisilla on laaja harkintavalta arvioidessaan lapsen huostaanoton tarpeellisuutta, tiukemmin on suhtauduttava lisärajoituksiin kuten sellaisiin, jotka koskevat lapsen yhteydenpidon rajoittamista. Jos yhteydenpitoa rajoitetaan voimakkaasti, lapsen ja vanhemman suhde ei saa tilaisuutta kehittyä myönteisellä tavalla tai lapsi ja vanhempi etääntyvät toisistaan. Lapsen ja vanhemman on tällöin mahdotonta voittaa perhe-elämässään ilmenneitä vaikeuksia.

Ihmisoikeustuomioistuin asettaa kuitenkin erityistä merkitystä lapsen edulle, joka tapauksen luonteen ja vakavuuden perusteella saattaa olla painavampi kuin vanhempien etu. Vanhempi ei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nojalla voi olla oikeutettu toimenpiteisiin, jotka saattavat haitata lapsen terveyttä ja kehitystä (esimerkiksi

, tuomio 27.6.1996). Vaikka viranomaisen tulee edistää perheen jälleenyhdistämistä ja sen jäsenten tapaamista, lapsen etu on aina ensisijainen. Jos yhteydenpito vanhempiin näyttää vaarantavan tuota etua, viranomaisen on löydettävä oikea tasapaino lapsen ja hänen vanhempansa etujen välillä. Viranomaisen tulee myös ajan kuluessa tarkastella tilannetta uudelleen. Jos tilanne on muuttunut, viranomaisen on harkittava, onko edellytyksiä laajentaa yhteydenpitoa, tarvittaessa asteittain.

Oikeudellinen arviointi

Asiakassuunnitelmasta 17.1.2017, jonka laatimiseen on osallistunut myös A, ilmenee muun ohella, että äiti on tavannut B:tä pääsääntöisesti kerran kuukaudessa sijaisperheessä ja että äiti ja sijaisperhe ovat voineet sopia tapaamisajankohdista keskenään.

A on asiakassuunnitelman laatimisen jälkeen 9.3.2017 sosiaalitoimeen saapuneella hakemuksella vaatinut B:n huostassapidon lopettamista sekä sitä, että äiti ja B voivat tavata toisiaan tiiviimmin eli joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin.

Sosiaalitoimi on käynnistänyt äidin hakemuksen johdosta huostassapidon lopettamista koskevan selvityksen, joka on toteutettu ajalla 10.4. – 11.8.2017.

Viranhaltija on 14.8.2017 tekemällään päätöksellä rajoittanut B:n oikeutta pitää yhteyttä äitiinsä A:han ajalla 14.8.2017 – 13.8.2018 siten, että sijaisvanhemmat C ja D voivat olla läsnä äidin ja lapsen tapaamistilanteessa. Päätös on tehty sen jälkeen, kun A oli 3.8.2017 ilmaissut sosiaalitoimelle tyytymättömyytensä siihen, että sijaisvanhemmat ovat läsnä äidin ja B:n tapaamisissa. Viranhaltijan päätös ei koske sitä, missä ja kuinka usein tapaamisia järjestetään.

Viranhaltija on 13.10.2017 päättänyt, että B:n huostassapitoa jatketaan C:n ja D:n sijaisperheessä.

A on valittanut viranhaltijan päätöksistä hallinto-oikeuteen ja uudistanut vaatimuksensa siitä, että B:n ja äidin tapaamiset tulee järjestää joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin sekä lisäksi myös koulun loma-aikoina. Sosiaalitoimi on hallinto-oikeudelle yhteydenpidon rajoittamista koskevan valituksen johdosta antamassaan selityksessä 2.10.2017 todennut, että A:n vaatimus ei ole kaikki näkökulmat sekä B:n sairaudet ja erityistarpeet huomioon ottaen ollut tuolloin lapsen edun mukainen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että jos yhteydenpidosta ei ole voitu sopia lastensuojelulain 30 §:ssä tarkoitetussa asiakassuunnitelmassa, tulee asiassa tehdä lastensuojelulain 63 §:n mukaisesti yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös. Tässä tapauksessa asiakassuunnitelmaan on kirjattu osapuolten välille vakiintunut käytäntö, jonka mukaan tapaamisia on keskimäärin kerran kuukaudessa sijaisperheessä, mutta A on myöhemmin huostassapidon lopettamista koskevan hakemuksensa yhteydessä vaatinut tapaamisten toteuttamista laajempina kuin asiakassuunnitelmasta ilmenee.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että näissä oloissa viimeistään yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen 14.8.2017 olisi tullut kirjata, missä ja kuinka usein tapaamiset järjestetään, jos niistä on ollut erimielisyyttä. Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että päätös on tehty lähes puoli vuotta sen ajankohdan jälkeen, jolloin A oli pyytänyt sekä huostassapidon lopettamista että yhteydenpidon lisäämistä.

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys sekä lisäksi se, että yhteydenpidon rajoittamista koskeva aika on jo päättynyt, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen yhteydenpidon rajoittamista koskevilta osin ei kuitenkaan ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Janne Aer, Ari Wirén ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Anne Rautiainen.

Hallinto-oikeus

Huostassapidon lopettaminen

Yhteydenpidon rajoittaminen

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Pihlava, Ria Savolainen, joka on myös esitellyt asian, ja Salla Rikander.

A

Huostassapidon ja sijaishuollon lopettaminen

R v. Suomi

C

D

I

Valittaja

2. Pääasia

Strand Lobben and others v. Norway

A.S. v. Norway

R v. Finland

H.K. v. Finland

Johansen v. Norway

Suullisen käsittelyn hylkääminen