KHO:2021:133 – Markanvändning och byggande

Miljö- och byggnadsnämnden hade ålagt A en förpliktelse att riva byggnader som var i dåligt skick och orsakade fara. Åläggandet hade förenats med vite och A hade blivit utdömd att betala vitet. A hade med stöd av ett gåvobrev fått livstids nyttjande- och besittningsrätt från och med åtminstone 1.7.1991 till den fastighet förpliktelsen gällde. Fastigheten jämte byggnader hade år 2015 på exekutiv auktion sålts till E varvid A:s nyttjande- och besittningsrätt kvarblev att belasta fastigheten.

A:s nyttjande- och besittningsrätt till fastigheten grundade sig på ett gåvobrev. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att ingen utredning hade lämnats om att den i gåvobrevet förbehållna nyttjande- och besittningsrätten till sitt innehåll eller till sin omfattning hade begränsats eller att A som gåvogivare haft som avsikt att begränsa den vare sig till innehållet eller omfattningen. A hade också påbörjat byggnadernas rivning efter att hen fått rivningsuppmaningen. A hade på så sätt besuttit fastigheten och byggnaderna på den och utnyttjat besittningsrätten över dem. Med ytterligare beaktande av att den anmälan om byggnadernas dåliga skick som lett till tillsynsåtgärder hade gjorts av fastighetsägaren E, var det i ärendet utrett att fastighetsägaren inte motsatte sig rivningen av byggnaderna.

På dessa grunder ansåg högsta förvaltningsdomstolen att A som innehavare av nyttjande- och besittningsrätten till fastigheten var underhållsskyldig enligt 166 § i markanvändnings- och bygglagen för fastigheten och de därpå befintliga byggnaderna och att A hade en rättslig och faktisk möjlighet enligt 7 § i viteslagen att uppfylla den ålagda förpliktelsen. Eftersom A hade underlåtit sin underhållsskyldighet och eftersom byggnaderna hade konstaterats vara i dåligt skick och farliga, hade miljö- och byggnadsnämnden kunnat ålägga A att uppfylla huvudförpliktelsen att riva byggnaderna. Därför kunde också det vite som hade förenats med huvudförpliktelsen utdömas att betalas av A.

Markanvändnings- och bygglag 166 § 1 mom. och 3 mom., 182 § 1 mom.

Viteslagen 6 §, 7 § 1 mom., 10 § 1 mom.

Ärendet har avgjorts av president Kari Kuusiniemi samt justitieråden Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter och Veronica Storträsk. Föredragande Maria Vapaavuori.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta oli asettanut uhkasakon muun ohella huonokuntoisten ja vaaraa aiheuttavien rakennusten purkamista koskevan velvoitteen tehosteeksi A:lle, jonka maksettavaksi uhkasakko oli myös tuomittu. A:lla oli ollut velvoitteen kohteena olevaan kiinteistöön ja sen tuottoon lahjakirjassa pidätetty elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus ainakin 1.7.1991 lähtien. Kiinteistö rakennuksineen oli vuonna 2015 myyty pakkohuutokaupalla E:lle, ja A:n käyttö- ja hallintaoikeus oli sellaisenaan jäänyt rasittamaan kiinteistöä.

A:n käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön perustui lahjakirjaan. Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei asiassa ollut esitetty selvitystä siitä, että lahjakirjassa pidätettyä käyttö- ja hallintaoikeutta kiinteistöön olisi sisällöltään tai laajuudeltaan rajoitettu tai A:lla lahjan antajana olisi ollut tarkoitus sitä sisällöltään tai laajuudeltaan rajoittaa. A oli myös tosiasiassa ryhtynyt purkamaan rakennuksia kunnostus- tai purkukehotuksen saatuaan. A oli siten hallinnut kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia sekä käyttänyt niitä koskevaa määräysvaltaa. Kun lisäksi otettiin huomioon, että valvontatoimenpiteisiin johtanut ilmoitus rakennusten huonosta kunnosta oli tullut kiinteistön omistaja E:ltä, oli selvitetty, ettei kiinteistön omistaja vastustanut rakennusten purkamista.

Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:lla kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana oli ollut maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ssä tarkoitettu kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia koskeva kunnossapitovelvollisuus ja uhkasakkolain 7 §:ssä tarkoitettu oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus asetettujen velvoitteiden noudattamiseen. Koska A oli laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuutensa ja koska rakennukset oli todettu huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi, ympäristö- ja rakennuslautakunta oli voinut asettaa rakennusten purkamista koskevan päävelvoitteen A:n noudatettavaksi. Hänen maksettavakseen oli siten voitu myös tuomita sanotun päävelvoitteen laiminlyönnin varalta asetettu uhkasakko.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 § 1 momentti ja 3 momentti, 182 § 1 momentti

Uhkasakkolaki 6 §, 7 § 1 momentti, 10 § 1 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019 nro 19/0850/5

Asian aikaisempi käsittely

on päätöksellään 12.12.2018 (§ 165) päättänyt tuomita A:n maksettavaksi 3 000 euron suuruisen uhkasakon, koska lautakunnan lainvoimaisella päätöksellä 12.4.2017 (§ 70) asetettuja velvoitteita ei ole noudatettu kaikilta osin, eikä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle ole esitetty pätevää syytä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan sovellettavat oikeusohjeet perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Rakennusvalvonnan 6.6.2016 kiinteistöllä 710-478-2-35 tekemällä valvontakäynnillä on todettu, että kiinteistöllä sijaitsevat asuin- ja talousrakennus ovat huonokuntoisia ja vaarallisia. Valvontakäynnillä on havaittu, että talousrakennuksen ja asuinrakennuksen katot olivat romahtaneet ja asuinrakennuksen seinät olivat vinossa ja lattia oli laho. Lisäksi kiinteistöllä sijaitseva kaivo todettiin vaaralliseksi, koska siitä puuttui kansi.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.4.2017 § 70 velvoittanut A:n kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana purkamaan kiinteistöllä sijaitsevan asuin- ja talousrakennuksen sekä peittämään kaivon siten, ettei siihen putoamisen vaaraa ole. Toimenpiteet oli 5 000 euron sakon uhalla suoritettava 31.8.2017 mennessä.

Rakennusvalvonnan 19.4.2018 ja 25.10.2018 tekemien valvontakäyntien sekä asiassa esitetyn valokuvaselvityksen perusteella ympäristö- ja rakennuslauta-kunnan lainvoimaisella päätöksellä 12.4.2017 § 70 asetettuja velvoitteita ei ole noudatettu lautakunnan päätöksellään 13.9.2017 § 145 pidentämään määräaikaan 31.10.2017 mennessä. Ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään tuominnut A:n maksettavaksi velvoitteiden tehosteeksi asetetun uhkasakon 3 000 euron määräisenä.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A:lla on elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön 710-478-2-35. Valituksen mukaan hän on ryhtynyt toimenpiteisiin rakennusten purkamiseksi ja kaivon kannen asentamiseksi paikoilleen. Hallinto-oikeus toteaa, että A on kysymyksessä olevan kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana vastuussa siitä, että kiinteistö rakennuksineen on asianmukaisessa kunnossa. Uhkasakko on siten tullut kohdistaa A:han, jolla on ollut sekä oikeudellinen että tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta.

Kun päävelvoitetta ei ole noudatettu olennaisilta osin eikä noudattamatta jättämiselle ole esitetty uhkasakkolain 10 §:ssä tarkoitettua pätevää syytä, ympäristö- ja rakennuslautakunta on voinut tuomita lainvoimaisella päätöksellä asetetun uhkasakon A:n maksettavaksi. Asiassa ei ole osoitettu tai muutoinkaan ilmennyt, että A:n maksettavaksi tuomittu 3 000 euron suuruinen uhkasakko olisi velvoitteen laatuun tai velvoitetun maksukykyyn nähden määrältään liiallinen.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä ei ole miltään osin syytä muut-taa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asetettu uhkasakko poistetaan. A on lisäksi vaatinut, että Raaseporin kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Koska käyttö- ja hallintaoikeuden sisällöstä ei ole yleistä sääntelyä, tulkinnallista apua voidaan hakea perintökaaren 12 luvun testamenttiin perustuvaa käyttöoikeutta koskevasta sääntelystä. Käyttö- ja hallintaoikeuden haltijalla ei ole oikeutta hävittää omistajalle kuuluvaa omaisuutta esimerkiksi purkamalla hallinnan kohteena olevaa esinettä. Käyttöoikeuden haltijan vastuu korjauskustannuksista rajoittuu hänen hallintansa aikana omaisuudesta saamaansa tuottoon. Kyseessä oleva omaisuus ei kerrytä lainkaan tuottoa.

A on saanut hallinta- ja käyttöoikeuden kiinteistöön pidättämällä elinikäisen oikeuden itsellään lahjan antamisen yhteydessä. E on ostaessaan kiinteistön vuonna 2015 ollut tietoinen siitä, että kiinteistöllä on purkukuntoisia rakennuksia. A ei ole aiheuttanut rakennusten huonoa kuntoa E:n omistusaikana. Maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n 5 momentin mukaan rakennuksen omistajan on seurattava rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa. E ei ole kertaakaan ollut yhteydessä A:han rakennusten kunnon osalta. Kun kyseessä on purkukuntoinen rakennus, eli haitta aiheutuu omistajan vastuulla olevista rakennuksen rakenteista, tulisi purkuvelvoite asettaa omistajalle. Eri asia olisi, mikäli kyseessä olisi sellainen teettämisuhka, esimerkiksi rakennuksen korjausvelvoite, joka olisi kuulunut käyttö- ja hallintaoikeuden velvollisuuksien piiriin.

on antanut lausunnon, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä ja esitetty muun ohella seuraavaa:

Lahjakirjan mukaan A hallitsee koko kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia. Kiinteistön omistaja ei voi saada purkamislupaa rakennuksille, koska hän ei hallitse rakennuspaikkaa. Näin ollen häntä ei voi myöskään velvoittaa rakennusten purkamiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain 182 § edellyttää niskoittelua. Kiinteistön omistaja ei ole niskoitellut, vaan hän on nimenomaisesti ilmoittanut rakennusvalvontaan rakennusten huonosta kunnosta ja vaarallisuudesta, koska ei ole itse voinut ryhtyä toimenpiteisiin.

on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut sekä esitetty muun ohella seuraavaa:

A on ollut kiinteistön omistaja jo ennen 1.7.1991 toteutettua kiinteistön lahjoitusta. Lahjoituksen yhteydessä A on pidättänyt itselleen elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöön. Hän on siten hallinnut kiinteistöä jo ainakin yli 20 vuotta ja omistusoikeuden nojalla vieläkin pidempään. E on ostaessaan kiinteistön tullut tietoiseksi sillä sijaitsevista purkukuntoisista rakennuksista. Rakennusten ylläpito on siten laiminlyöty jo ennen E:n omistusaikaa, A:n hallinta-aikana. Hallintaoikeuden pidättäminen on ollut A:n oma ja vapaaehtoinen valinta, eikä siten ole kohtuutonta, että A joutuu kantamaan ne vastuut, jotka hallintaoikeuden haltijana hänelle kuuluvat.

Kiinteistöllä sijaitseva kesämökki rakennuksineen olisi ollut vuokrattavissa. Omaisuudesta on tosiasiassa ollut saatavissa tuottoa jo yli 20 vuoden ajan, ja mahdollisuus tuoton kerryttämiseen jatkuisi edelleenkin, mikäli A ei olisi laiminlyönyt tavanomaista kiinteistön kunnosta huolehtimista. Vuokratuloilla olisi voitu kattaa kiinteistön rakennusten normaali ylläpito ja huolto. A:lla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus päävelvoitteen noudattamiseen, ja hän on tosiasiassa sitä ryhtynyt noudattamaan, mutta jättänyt velvoitteen noudattamisen kesken. Korjaamisvelvoitteen ja purkuvelvoitteen oikeudellinen erottelu hallintaoikeuden haltijan vastuiden kannalta on kestämätön, ja sitä kautta hallintaoikeuden haltija pääsisi velvollisuuksistaan laiminlyömällä huolenpitovelvollisuutensa.

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n 1 momentin mukaan, jos joku ryhtyy toimiin mainitun lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (

). Pykälän 3 momentin mukaan asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Jos uhkasakko kohdistetaan useisiin asianosaisiin, kullekin on asetettava eri uhkasakko.

Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Uhkasakkolain 11 §:n mukaan uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienempänä, jos päävelvoitetta on olennaiselta osalta noudatettu tai velvoitetun maksukyky on merkittävästi alentunut taikka uhkasakon määrän alentamiseen on muu perusteltu syy.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on A:n valituksesta ratkaistavana, onko Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta voinut tuomita huonokuntoisten ja vaaraa aiheuttavien rakennusten purkamista ja avoimen kaivon peittämistä koskevan velvoitteen tehosteeksi asetetun uhkasakon A:n maksettavaksi kiinteistöön kohdistuvan käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana.

Rakennusvalvonta on 6.6.2016 suorittanut kiinteistöllä 710-478-2-35 valvontakäynnin, jolla on todettu, että kiinteistöllä sijaitsevat asuin- ja talousrakennus ovat huonokuntoisia ja vaarallisia. Valvontakäynnillä on havaittu rakennusten kattojen romahtaneen ja asuinrakennuksen seinien olevan vinossa ja lattian olevan laho. Lisäksi kiinteistöllä sijaitseva kaivo on todettu vaaralliseksi, koska siitä puuttui kansi.

Rakennustarkastaja on 1.9.2016 kehottanut A:ta kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana kunnostamaan tai purkamaan rakennukset. Ilmoituksen rakennusten huonosta kunnosta ja vaarallisuudesta on tehnyt kiinteistön omistaja E.

Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on päätöksellään 12.4.2017 velvoittanut A:n purkamaan kiinteistöllä sijaitsevat huonokuntoiset asuin- ja talousrakennukset 31.8.2017 mennessä, koska niistä on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, sekä peittämään kaivon siten, ettei siihen putoamisen vaaraa ole. Päävelvoitteen tehosteeksi on asetettu 5 000 euron suuruinen uhkasakko. Lautakunta on 13.9.2017 päätöksellään pidentänyt päävelvoitteelle asetettua määräaikaa 31.10.2017 asti.

Rakennustarkastajat ovat suorittaneet kiinteistöllä tarkastuksen 19.4.2018. Tarkastuksella on käynyt ilmi, että asuintalon osalta oli suoritettu vähäisiä purkutöitä, mutta muutoin velvoitepäätöstä ei ollut noudatettu. Talousrakennus oli purkamatta ja kaivoa ei ollut peitetty. Rakennustarkastajat ovat käyneet kiinteistöllä uudelleen 25.10.2018, jolloin on todettu, että asuinrakennuksen päälle oli kaatunut suuri puu, joka oli romahduttanut rakennuksen. Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.12.2018 päätöksellään tuominnut A:n maksettavaksi 3 000 euroa asetetusta 5 000 euron uhkasakosta, koska hän ei ollut noudattanut kaikilta osin lautakunnan asettamia velvoitteita eikä ollut esittänyt pätevää syytä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle.

A on 1.7.1991 päivätyllä lahjakirjalla yhdessä B:n ja C:n kanssa lahjoittanut kiinteistön 710-478-2-35 D:lle. Lahjoittajat ovat pidättäneet elinikäisen käyttö- ja hallintaoikeuden kiinteistöön ja sen tuottoon. D on ottanut lahjan vastaan 8.8.1995. Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto on 25.5.2015 myynyt kiinteistön pakkohuutokaupalla E:lle. Myynti-ilmoituksen mukaan kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset ovat purkukuntoisia/huonokuntoisia. 18.6.2015 päivätyn kauppakirjan mukaan kiinteistö on myyty hallinta- ja käyttöoikeus säilyttäen. C:lla ja A:lla on elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön ja sen tuottoon. C on luopunut käyttö- ja hallintaoikeudestaan pakkohuutokaupan jälkeen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentissa velvoitetaan pitämään rakennus ympäristöineen sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Rakennusvalvontaviranomaisen tulee määrätä rakennus purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen, jos siitä on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle.

Tässä tapauksessa rakennusvalvontaviranomainen on ennen velvoitteen asettamista tekemällään valvontakäynnillä todennut kiinteistöllä sijaitsevat asuin- ja talousrakennukset huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi sekä kiinteistöllä sijaitsevan peittämättömän kaivon vaaralliseksi. A ei ole valituksessaan kiistänyt rakennusten kunnosta tai kaivon avonaisuudesta esitettyä selvitystä. Kun otetaan huomioon, että rakennusten katot ovat romahtaneet ja asuinrakennuksen seinät ovat vinossa ja lattia lahonnut, osittain sortuneista rakennuksista ja avoimesta kaivosta aiheutuu maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 3 momentissa tarkoitettua vaaraa turvallisuudelle. Rakennukset on siten voitu määrätä purettavaksi ja kaivo on voitu määrätä peitettäväksi.

$100

A:n käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön perustuu lahjakirjaan. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että lahjakirjassa pidätettyä käyttö- ja hallintaoikeutta kiinteistöön olisi sopimuksessa rajoitettu tai että A:lla lahjan antajana olisi ollut tarkoitus sitä sisällöltään tai laajuudeltaan rajoittaa. A on myös tosiasiassa ryhtynyt purkamaan rakennuksia kunnostus- tai purkukehotuksen saatuaan. Edellä lausutun perusteella A on hallinnut kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia sekä käyttänyt niitä koskevaa määräysvaltaa. Kun lisäksi otetaan huomioon, että valvontatoimenpiteisiin johtanut ilmoitus rakennusten huonosta kunnosta on tullut kiinteistön omistajalta, asiassa on selvitetty, ettei kiinteistön omistaja ole vastustanut rakennusten purkamista.

Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, korkein hallinto-oikeus katsoo, että A:lla kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana on ollut maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ssä tarkoitettu kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia koskeva kunnossapitovelvollisuus ja uhkasakkolain 7 §:ssä tarkoitettu oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus asetettujen velvoitteiden noudattamiseen. Koska A on laiminlyönyt edellä mainitun kunnossapitovelvollisuutensa ja koska rakennukset on valvontakäynneillä todettu huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi, Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on voinut asettaa rakennusten purkamista ja kaivon peittämistä koskevan velvoitteen A:n noudatettavaksi. Hänen maksettavakseen on siten voitu myös tuomita sanottujen velvoitteiden laiminlyönnin varalta asetettu uhkasakko. Uhkasakon määrää ei velvoitteiden laatu ja laajuus huomioon ottaen voida pitää kohtuuttomana.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentti, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon mainitun pykälän 1 ja 2 momentti, myöskään E:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta selityksen antamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Maria Vapaavuori.

Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta

Helsingin hallinto-oikeus

Asiassa saatu selvitys

Oikeudellinen arviointi ja asian lopputulos

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jaana Moilanen, Riikka Valli-Jaakola ja Annamari Laakkonen, joka on myös esitellyt asian.

A

E

Muutoksenhakija

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain

Uhkasakkolain

juokseva uhkasakko

Kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Perustelut

1. Valituksen hylkäämistä koskeva ratkaisu

2. Oikeudenkäyntikulut