KHO:2021:195 – Utlänningslagen

Den irakiska medborgaren A hade av Migrationsverket fått ett nekande beslut på sin ansökan om asyl. A hade efter nämnda beslut åberopat omvändelse till kristendomen som ny skyddsgrund. A hade hörts om den nya skyddsgrunden i Migrationsverkets asylsamtal och i en muntlig förhandling i förvaltningsdomstolen. Migrationsverket och förvaltningsdomstolen var varken övertygade om att A:s övertygelse var äkta eller att hen riskerade förföljelse i hemlandet på grund av sin kristna tro.

Högsta förvaltningsdomstolen hade att avgöra hur A:s övertygelse, när A hade åberopat omvändelse till kristendomen som skyddsgrund, skulle bedömas i en situation där hen i Finland regelbundet deltagit i religiös verksamhet redan en längre tid, och hur risken för förföljelse av A i hemlandet som en följd av denna verksamhet i en eventuell avvisningssituation skulle bedömas.

Högsta förvaltningsdomstolen hänvisade som utgångspunkt i sitt avgörande till EU-domstolens rättspraxis, enligt vilken i samband med ansökningar om internationellt skydd som grundas på rädsla för förföljelse på religiösa grunder, hänsyn tas inte enbart till den sökandes individuella ställning och personliga förhållanden, utan även till sökandens trosuppfattningar och omständigheterna kring anammandet av desamma, hur sökanden förstår och utövar sin tro eller ateism, sökandens inställning till doktrin, ritualer eller föreskrifter som har samband med den religion som sökanden säger sig tillhöra eller önskar lämna, personens eventuella roll i spridandet av tron eller en kombination av religiösa faktorer och faktorer som har att göra med identitet, etnisk tillhörighet eller kön.

I bedömningen av den religiösa övertygelsens existens har sökandens egen berättelse således en central ställning. Det väsentliga är att utreda sökandens motivation till omvändelsen och vilka följder omvändelsen haft för personens liv. Utöver detta ska man i helhetsbedömningen ge en tillräcklig tyngd åt övrig utredning såsom skriftliga handlingar och vittnesberättelser som kan stöda ändringssökandens egen berättelse om övertygelsen. Däremot är det inte möjligt att bedöma övertygelsens äkthet enbart utgående från sådan övrig utredning.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att betydelsen av de i den muntliga förhandlingen hörda vittnenas berättelser ska bedömas enskilt. I bedömningen kan man bland annat fästa uppmärksamhet vid hur nära och från hur lång tid tillbaka vittnet känner ändringssökanden, i vilken utsträckning vittnet har iakttagit ändringssökandens religionsutövning eller omvändelseprocess eller dess olika skeden, huruvida vittnet och ändringssökanden har diskuterat religiösa frågor eller på vad vittnets uppfattning om ändringssökandens övertygelse grundar sig. Diskussionerna om religiösa frågor kan ha förts med hjälp av tolk. I bedömningen av på vad vittnet grundar sin uppfattning om ändringssökandens övertygelse ska ändå särskild betydelse ges åt om vittnet och ändringssökanden har ett gemensamt språk på vilket dessa diskussioner har förts.

I ärendet hade utretts att A vid tidpunkten för den muntliga förhandlingen i förvaltningsdomstolen hade deltagit i församlingens verksamhet i cirka fyra års tid.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att en församlingskontakt i sig är ett grundelement i den kristna tron. I församlingarna ordnas ändå öppen verksamhet också för andra än trosvissa kristna. Inte ens ett aktivt deltagande i verksamhet som ordnas av församlingen påvisar därför som sådant övertygelsens existens. I bedömningen av vilken betydelse deltagandet i församlingens aktiviteter ska ges i bedömningen av övertygelsens trovärdighet ska därför fästas uppmärksamhet vid till exempel verksamhetens innehåll, sökandens aktivitet på eget initiativ, hur långsiktigt sökanden deltagit i verksamheten samt övriga aspekter som visar på att sökanden förbundit sig till uttryckligen den andliga gemenskapen.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att A:s omvändelse till kristendomen i början hade kunnat vara formell och dess syfte att främja asylärendet. Då man beaktar att omvändelse till kristendomen och en kristlig övertygelse inte är statiska och oföränderliga saker, utan en process som framskrider och utvecklas i stadier, är det ändå möjligt att en omvändelse som i början framstått som tendentiös senare utvecklas till en personlig övertygelse. Eftersom A sedermera aktivt hade utövat kristendomen redan i flera års tid, skulle inte omständigheterna under omvändelsens begynnelsetid ges större än liten betydelse i bedömningen, utan ärendet skulle i första hand bedömas utgående från A:s nuvarande övertygelse.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att A:s berättelse om sin personliga övertygelse och dess betydelse för hen var tillräckligt personlig och konsekvent. A:s berättelse om sin kristna övertygelse fick stöd av hens långvariga och aktiva deltagande på eget initiativ i församlingsverksamheten och berättelserna av de vittnen som hörts i ärendet. Vittnena hade långvariga och nära iakttagelser av A:s kristna liv och det ena vittnet hade ett gemensamt språk med ändringssökanden.

Med beaktande av utredningen i ärendet i dess helhet, ansåg högsta förvaltningsdomstolen att det i ärendet på ett tillräckligt tillförlitligt sätt blivit utrett att A hade format sig en sådan kristen övertygelse som förutsätter att hen öppet utövar och bekänner sin tro. A kunde inte förutsättas leva i strid med sin övertygelse och gömma den för att undvika förföljelse.

Förutsättningarna för beviljande av asyl enligt 87 § 1 mom. i utlänningslagen uppfylldes för A:s del. Förvaltningsdomstolens och Migrationsverkets beslut upphävdes och ärendet återförsändes till Migrationsverket för beviljande av asyl.

Konventionen angående flyktingars rättsliga ställning artikel 1.A.2

Konventionen om medborgerliga och politiska rättigheter artikel 18.1 – 3

Europeiska människorättskonventionen artikel 9

Europeiska unionens grundrättighetsstadga artikel 10.1

Europaparlamentets och rådets direktiv 2011/95/EU om normer för när tredjelandsmedborgare eller statslösa personer ska anses berättigade till internationellt skydd, för en enhetlig status för flyktingar eller personer som uppfyller kraven för att betecknas som subsidiärt skyddsbehövande, och för innehållet i det beviljade skyddet (omarbetade skyddsgrundsdirektivet) art. 2.d, art. 4.1 – 3, art. 5, art. 9.1 a samt art. 10.1 b och art. 10.2

Utlänningslagen 87 § 1 mom., 87 a § 1 mom., 87 b § 1 mom., 2 mom. 2 punkten och 5 mom., 88 b §, 88 c §, 88 d § och 147 §

EU-domstolens dom 5.9.2012 i de sammanslagna målen Y och Z (C-71/11 och C-99/11)

EU-domstolens dom 4.10.2018 i målet Bahtiyar Fathi (C-56/17)

Ärendet har avgjorts av justitieråden Riitta Mutikainen, Eija Siitari, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Robert Utter och Veronica Storträsk. Föredragande Minna Miettinen.

Irakin kansalainen A oli saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. A oli mainitun päätöksen saatuaan vedonnut uutena turvapaikkaperusteena kristityksi kääntymiseensä. A:ta oli kuultu uudesta turvapaikkaperusteesta Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa ja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät olleet vakuuttuneita A:n vakaumuksen aitoudesta eivätkä siitä, että A olisi kristinuskon vuoksi kotimaassaan vainon vaarassa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteenaan vedonneen A:n vakaumusta oli arvioitava tilanteessa, jossa hän oli osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten oli arvioitava tästä toiminnasta A:lle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisun lähtökohdissaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus on näin ollen keskeisessä asemassa. Olennaista on pyrkiä selvittämään hakijan motivaatiota kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut henkilön elämään. Tämän lisäksi kokonaisarviossa on annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle kuten asiakirjatodisteille ja todistajien kertomuksille, jotka voivat tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ole mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että suullisessa käsittelyssä kuultujen todistajien kertomuksen merkityksen arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa voidaan muun muassa kiinnittää huomiota siihen, kuinka läheisesti ja kuinka pitkältä ajalta todistaja tuntee muutoksenhakijan, missä määrin todistaja on tehnyt havaintoja tämän uskonnonharjoittamisesta tai kääntymisprosessista ja sen eri vaiheista, ovatko todistaja ja muutoksenhakija keskustelleet uskonnollisista kysymyksistä tai mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu. Keskusteluja uskonnollisista kysymyksistä on voitu käydä tulkin välityksellä. Arvioitaessa sitä, mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu, erityistä merkitystä on kuitenkin annettava sille, onko todistajalla ja muutoksenhakijalla ollut yhteistä kieltä, jolla näitä keskusteluja on käyty.

Asiassa oli selvitetty, että A oli hallinto-oikeuden toimittamaan suulliseen käsittelyyn mennessä osallistunut seurakunnan toimintaan noin neljän vuoden ajan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että seurakuntayhteys on sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa oli siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n kristinuskoon kääntyminen oli aluksi voinut olla muodollista ja sen tarkoituksena oli voinut olla turvapaikka-asian edistäminen. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että kristinuskoon kääntyminen ja kristillinen vakaumus eivät ole pysyviä ja muuttumattomia asioita, vaan vaiheittain etenevä ja kehittyvä prosessi, oli alussa tarkoitushakuisena ilmenneestä kääntymisestä huolimatta mahdollista, että kristinusko oli myöhemmin muodostunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi. Kun A oli sittemmin aktiivisesti harjoittanut kristinuskoa jo useamman vuoden ajan, kääntymisen alkuvaiheiden olosuhteille ei tullut antaa arvioinnissa vähäistä suurempaa merkitystä, vaan asiassa oli ensisijaisesti arvioitava A:n vakaumuksen nykytilaa.

Korkein hallinto-oikeus piti A:n kertomusta henkilökohtaisesta vakaumuksestaan ja sen merkityksestä itselleen riittävän omakohtaisena ja johdonmukaisena. A:n kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan tukivat hänen pitkäaikainen, oma-aloitteinen ja aktiivinen osallistumisensa seurakuntatoimintaan sekä asiassa kuultujen todistajien kertomukset. Todistajilla oli pitkäaikaisia ja läheisiä havaintoja A:n kristillisestä elämästä ja toisella heistä oli yhteinen kieli muutoksenhakijan kanssa.

Kun otettiin huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli riittävän luotettavasti selvitetty, että A:lle oli muodostunut sellainen kristillinen vakaumus, joka edellytti hänen harjoittavan ja tunnustavan kristinuskoa avoimesti. A:n ei voitu edellyttää elävän vakaumuksensa vastaisesti tai piilottelevan vakaumustaan vainolta välttyäkseen.

A:n kohdalla täyttyivät ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa turvapaikan myöntämiselle säädetyt edellytykset. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla A kohta 2 alakohta

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18 artikla 1 – 3 kappaleet

Euroopan ihmisoikeussopimus 9 artikla

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla d alakohta, 4 artikla 1-3 kohdat, 5 artikla, 9 artikla 1 kohta a alakohta sekä 10 artikla 1 kohta b alakohta ja 2 kohta

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b § 1 momentti, 2 momentti 2 kohta ja 5 momentti, 88 b §, 88 c §, 88 d § ja 147 §

Unionin tuomioistuimen tuomio 5.9.2012 yhdistetyissä asioissa Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11)

Unionin tuomioistuimen tuomio 4.10.2018 asiassa Bahtiyar Fathi (C-56/17)

Kts. KHO 2017:63, KHO 2018:118 ja KHO 2018:130

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 16.10.2020 nro 20/1823/3

Asian aikaisempi käsittely

on hakenut kansainvälistä suojelua 4.10.2015 vedoten parturintyöstään aiheutuvaan militioiden uhkaan.

on 10.8.2016 hylännyt muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin.

on valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeudelle ja ilmoittanut kääntyneensä kristinuskoon.

on 25.4.2017 kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on toimittanut asiassa 19.8.2020 asiassa suullisen käsittelyn. Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan (jäljempänä myös valittaja) valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on selostanut ajantasaista maatietoa ja perustellut päätöstään muutoin seuraavasti:

$19f

Valittaja on hänelle 24.5. ja 19.7.2017 järjestetyssä uudessa turvapaikkapuhuttelussa kertonut kääntyneensä Suomessa kristinuskoon. Valittajan perhe on shiiataustainen ja he ovat noudattaneet tavanomaisia uskonnollisia sääntöjä. Myös valittaja on aiemmin rukoillut ja paastonnut. Kotimaassaan valittaja on ollut vakuuttunut siitä, että shiiamuslimit ovat oikeaoppisia. Häntä on kotona, koulussa ja moskeijassa sekä televisio-ohjelmien kautta opetettu vihaamaan ihmisiä, joilla on toinen uskonsuuntaus.

$1a0

$1a1

$1a2

$1a3

Valittaja on esittänyt 5.12.2016 päivätyn seurakunnan pastorin todistuksen koskien valittajan kastetta, seurakunnan operatiivisen johtajan 14.12.2016 ja 28.2.2018 päivätyt lausunnot ja vapaaehtoistyöntekijä B:n 3.5.2018 päivätyn lausunnon koskien valittajan osallistumista One Way Mission -seurakunnan toimintaan.

Lisäksi valittaja on 11.10.2017 esittänyt lisäselvitystä, jonka mukaan hänen isänsä on menehtynyt. Valittajan veljet ovat valittajan mukaan syyttäneet asiasta valittajaa ja uhanneet valittajaa Messenger-ohjelman kautta käyttäen valittajan äidin tiliä. Liitteinä on toimitettu kuvakaappaukset, jotka kerrotusti esittävät uhkausviestiä Facebook-sivulla, jolla on ilmoitettu valittajan isän menehtymisestä.

Valittaja on kertonut syntyneensä shiiamuslimiperheeseen, jossa on noudatettu uskonnollisia rituaaleja, joita valittajakin on velvollisuudesta noudattanut. Hän ei ole tuolloin tuntenut kristittyjä, mutta hän on oppinut koulussa heidän olevan vääräuskoisia ja palvovan kolmea jumalaa. Hän on jo matkatessaan Suomeen havainnut eron kristittyjen ja muslimien välillä, kun hän on yöpynyt Ruotsissa ollessaan kirkossa ja moskeijassa. Kirkossa häntä on autettu ja hänet on toivotettu tervetulleeksi. Moskeijassa hänet on herätetty ja pakotettu rukoilemaan. Valittaja on Suomeen tultuaan harjoittanut vielä ajoittain islaminuskoa rukoilemalla, mutta hän ei ole kokenut saavansa yhteyttä Jumalaan, ja hän on jo tuolloin ihmetellyt, miten Jumala on sallinut hänelle tapahtuneet asiat.

$1a5

$1a6

$1a7

$1a8

$1a9

Valittaja on edelleen uhattuna kotialueellaan myös aiemman parturintyönsä takia. Militiat ovat myös hallitusta voimakkaampia, eikä valittaja voi saada suojelua keneltäkään.

$1ab

on kertonut olevansa mukana seurakunnan maahanmuuttajatyössä ja tavanneensa valittajan syyskuussa 2016. C on opettanut valittajalle suomen kieltä, minkä lisäksi he ovat käyneet seurakunnan retkillä ja uimahallissa. Valittaja on käynyt myös C:n vaimon järjestämässä kristillisessä terapiatapaamisessa. Valittaja on ollut seurakunnassa innokas raamatunlukija. C ja valittaja ovat kommunikoineet englanniksi ja käyneet jonkin verran kahdenkeskisiä hengellisiä keskusteluja. Valittajan käytös on C:n käsityksen mukaan kristillistä, ja valittaja luottaa Jumalaan sekä on rauhallinen. C on vakuuttunut valittajan uskon aitoudesta.

Valittaja on vedonnut kansainvälisen suojelun tarpeen perusteenaan aiemmasta parturintyöstään aiheutuvaan uhkaan sekä Suomessa tapahtuneen kristinuskoon kääntymisensä johdosta hänelle aiheutuvaan uhkaan.

Maahanmuuttovirasto on valituksenalaisessa päätöksessään hyväksynyt tosiseikkana, että valittaja on työskennellyt Irakissa parturina, että liikkeeseen on toimitettu uhkauskirje ja että valittajaa on puukotettu. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut, ettei asiassa voida varmistua siitä, että puukotus olisi liittynyt valittajan toimimiseen parturina. Maahanmuuttovirasto on edelleen katsonut, ettei valittaja ole aiemman parturintyönsä johdosta profiloitunut sellaisella tavalla, että häneen kohdistuisi Irakissa uhkaa.

$1af

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen aitoutta on UNHCR:n suuntaviivojen mukaan arvioitava erityisesti hakemuksen uskottavuutta sekä olosuhteita, joissa kääntyminen tapahtuu. Keskeistä on selvittää uskonnollisen kääntymisen motivaatiota ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. (

)

Valittajan kristinuskoon kääntymisen aitoutta arvioitaessa riittävänä selvityksenä ei voida pitää yksinomaan sitä, että valittaja on 4.12.2016 kastettu One Way Mission -seurakunnassa, tai seurakunnan edustajien antamia kirjallisia lausumia. Kysymys on sen sijaan kokonaisarvion tekemisestä kaiken saatavilla olevan selvityksen ja erityisesti valittajan oman kertomuksen perusteella.

$1b2

$1b3

Valittaja on oman kertomansa ja seurakunnan edustajan antamien kirjallisten lausumien sekä todistajien suullisessa käsittelyssä kertoman mukaan osallistunut vuoden 2016 syksystä alkaen säännöllisesti seurakunnan toimintaan, minkä on sinällään katsottava tukevan valittajan kertomaa vakaumuksestaan. Aktiivinenkaan järjestettyyn seurakuntatoimintaan osallistuminen ja tätä kautta hankitut tiedot kristinuskon opillisesta sisällöstä eivät kuitenkaan sellaisenaan ole riittävä osoitus siitä, että valittajalla olisi kristillinen vakaumus. Erityistä merkitystä on tämän sijasta sillä, mitä valittaja on kertonut uskonnon merkityksestä hänelle itselleen omantunnonkysymyksenä ja elämäntapana.

$1b4

Hallinto-oikeus ei asiassa saatua selvitystä kokonaisuutena arvioiden voi vakuuttua siitä, että valittaja olisi vakaumuksellinen kristitty. Kun valittajan oma kertomus on asiassa ensisijaisesti merkityksellinen, asiaa ei ole syytä arvioida toisin yksinomaan sen perusteella, että todistajat B ja C ovat pitäneet valittajan kristinuskoon kääntymistä aitona. Hallinto-oikeus pitää epätodennäköisenä, että valittaja tulisi kotimaassaan harjoittamaan kristinuskoa, eikä syynä kristinuskon harjoittamatta jättämiseen voida arvioida olevan vainon pelko. Asiassa ei voida esitetty selvitys kokonaisuutena huomioon ottaen vakuuttua myöskään siitä, että valittajalla muutoinkaan olisi islamista merkittävästi poikkeavaa vakaumusta tai elämänkatsomusta, jota hän joutuisi erityisesti peittelemään kotimaassaan.

Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, olisiko valittaja vaarassa joutua kotimaassaan oikeudenloukkausten kohteeksi sen johdosta, että jokin taho pitäisi häntä edellä todetusta huolimatta kristinuskoon kääntyneenä. Valittaja on esittänyt käsityksenään, että tieto hänen kristinuskoon kääntymisestään on mennyt Irakiin, kun hänen kotialueeltaan kotoisin olevat, samassa vastaanottokeskuksessa asuneet henkilöt ovat kertoneet asiasta hänen perheelleen kotimaahansa palattuaan. Valittajan mukaan tämä on johtanut valittajan erottamiseen perheestään ja klaanistaan.

$1b5

Edellä esitetyn perusteella ei ole todennäköistä, että valittajalla olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei aseellinen selkkaus valittajan kotikaupungissa Bagdadissa ole siihen liittyvän mielivaltaisen väkivallan aste huomioon ottaen sellainen, että siitä aiheutuisi ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa kenelle tahansa kaupungissa oleskelevalle, sieltä kotoisin olevalle henkilölle. Kun otetaan lisäksi huomioon valittajan henkilökohtaiset olosuhteet, hallinto-oikeus katsoo, että valittajalle ei voida myöntää oleskelulupaa myöskään ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi Irakiin.

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 146, 147 ja 148 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa saada valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksenhakija on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle kansainvälisen suojelun myöntämiseksi tai toissijaisesti hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Muutoksenhakija on myös vaatinut, että päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valituslupa tulee myöntää erityisen painavan syyn vuoksi. Muutoksenhakijan käännyttäminen kotimaahansa rikkoisi palautuskieltoa. Lisäksi korkeimman hallinto-oikeuden on annettava oikeuskäytäntöä ohjaava ratkaisu islamista kristinuskoon kääntyneiden hakemusten arvioimisesta.

Hallinto-oikeuden päätöksen äänestysratkaisu osoittaa, kuinka vaikeaa on arvioida kääntymisen aitoutta. Kääntymisen aitouden arvioimisen kriteerit tulee eritellä selvemmin ja avoimemmin, jotta myös lukija ymmärtää hallinto-oikeuden tekemät johtopäätökset. Asiassa ei ole sovellettu pakolaisoikeuden todistelusääntöjä.

on toimittanut lisäselvitystä. Muutoksenhakija on esittänyt 14.11.2020 päivätyn B:n lausunnon muutoksenhakijan uskonnollisesta vakaumuksesta. Lisäksi muutoksenhakija on esittänyt kuvakaappauksia hänen ja hänen äitinsä välillä 30.12.2020 käydystä viestinvaihdosta sekä näiden viestien käännökset.

on antanut lausunnon.

Muutoksenhakijan suhteellisen pitkään jatkunut osallistuminen seurakuntatoimintaan sekä asiassa esitetyt todistajien lausunnot tukevat muutoksenhakijan kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan. Seurakunnan toimintaan osallistumista ei voida kuitenkaan yksinomaan pitää osoituksena uskonnollisen vakaumuksen aitoudesta eivätkä myöskään seurakuntien edustajien tai muiden todistajien lausunnot tai todistukset yksinomaan ole riittävä selvitys henkilön uskonnollisen vakaumuksen ja kääntymisen aitoudesta.

Muutoksenhakijan oma kerronta kääntymisprosessistaan sekä uuden vakaumuksen omaksumisesta ja sen henkilökohtaisesta merkityksestä ei ole hallinto-oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä syventynyt ja täsmentynyt. Etenkin kun otetaan huomioon muutoksenhakijan osallistuminen usean vuoden ajan seurakunnan toimintaan sekä hänen kertomansa seurakunnan ulkopuolella tapahtuvasta kristinuskon tutkimisesta ja harjoittamisesta, hänen voidaan kohtuudella odottaa syventävän tietämystään ja osoittavan syvällisempää pohdintaa ja erittelyä uuden vakaumuksensa mukanaan tuomasta vaikutuksesta elämäänsä erityisesti kääntymisen ensimmäisinä vuosina. Kristinuskon merkitys muutoksenhakijalle omantunnon kysymyksenä ja elämäntapana ei ole hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin täsmentynyt.

Kun otetaan kokonaisuutena huomioon Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä esitetyt muutoksenhakijan kristinuskoon tutustumiseen ja kääntymiseen liittyvät olosuhteet, muutoksenhakijan seurakuntatoimintaan osallistumisen kesto, hänen vakaumustaan tukeva asiakirjanäyttö ja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä täsmentymättömäksi ja syventymättömäksi jäänyt kertomus kristinuskon merkityksestä muutoksenhakijalle, asiassa esitetty näyttö ei anna aihetta arvioida asiaa Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä poikkeavalla tavalla.

Valituslupahakemuksen täydennyksenä toimitetun viestinvaihdon alkuperästä, viestin laatijasta ja laatimisen taustalla vaikuttavista tarkoitusperistä ei voida varmistua, eikä niille siten voida antaa merkittävää painoarvoa asiaa kokonaisuutena arvioitaessa. Esitetty selvitys ei anna aihetta arvioida muutoksenhakijan kertomusta perheensä ja sukunsa taholta tulevasta uhasta toisin kuin Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä on tehty.

Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, joka antaisi aihetta Maahanmuuttoviraston päätöksen kumoamiseen. Valituslupahakemuksessa tarkoitettu turvapaikka-asia ei ole poikkeuksellinen, eikä tehty päätös poikkea muissa samanlaisissa asioissa tehdyistä päätöksistä. Valitusluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain 196 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

että korkein hallinto-oikeus on 18.2.2021 välipäätöksellään taltionumero H506/2021 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

on ilmoittanut, että muutoksenhakijalle on 31.5.2021 myönnetty työntekijän oleskelulupa. Ilmoitus on lähetetty tiedoksi muutoksenhakijalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Helsingin hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan antamiseksi.

Perustelut

Asiassa on ratkaistava, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteena vedonneen muutoksenhakijan vakaumusta arvioidaan tilanteessa, jossa hän on osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten arvioidaan tästä toiminnasta muutoksenhakijalle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolainen on jokainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

18 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.

Artiklan 3 kappaleen mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.

9 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.

10 artikla koskee oikeutta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Sen 1 kohta vastaa sanamuodoltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaletta.

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan edellä tarkoitetut seikat koostuvat hakijan lausumista sekä hakijan saatavilla olevista asiakirjoista, jotka koskevat hänen ikäänsä, taustaansa, myös asiaankuuluvien omaisten taustaa, henkilöllisyyttä, kansallisuutta tai kansalaisuuksia, aikaisempaa tai aikaisempia asuinmaita ja -paikkoja, aikaisempia turvapaikkahakemuksia, matkareittiä, matkustusasiakirjoja sekä kansainvälisen suojelun hakemisen syitä.

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan nojalla kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää; kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan; hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa; hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana.

Direktiivin 5 artikla koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä sur place -tilanteessa. Artiklan 1 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua alkuperämaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin. Artiklan 2 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua toimiin, joihin hakija on osallistunut alkuperämaasta lähtönsä jälkeen, erityisesti jos todetaan, että kyseiset toimet perustuvat hakijan alkuperämaassaan omaksumaan vakaumukseen tai suuntautumiseen ja ilmentävät sitä.

Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että hakemuksen myöhemmässä vaiheessa tehneelle hakijalle ei yleensä myönnetä pakolaisasemaa, jos vaara joutua vainotuksi perustuu olosuhteisiin, jotka hakija on itse aiheuttanut alkuperämaasta lähdön jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Geneven yleissopimuksen soveltamista.

Direktiivin 9 artiklassa säädetään vainoksi katsottavista teoista. Mainitun artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan, jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla.

Direktiivin 10 artiklassa säädetään vainon syistä. Mainitun artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan vainon syinä uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Ulkomaalaislain 88 b §:n mukaan edellä 87 §:n 1 momentissa tarkoitettu perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai 88 §:n 1 momentissa tarkoitettu todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin tai sellaisiin toimiin, joihin hakija on lähtönsä jälkeen osallistunut.

Ulkomaalaislain 88 c §:n mukaan vainoa harjoittavia toimijoita voivat olla: 1) valtio; 2) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt; taikka 3) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että 88 d §:n mukaiset suojelun tarjoajat ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vainoa vastaan.

Ulkomaalaislain 88 d §:n mukaan suojelun tarjoaja voi olla sellainen valtio tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävä kansainvälinen järjestö, joka on halukas ja kykenevä tarjoamaan suojelua. Suojelun on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 166/2007 vp) todetaan ulkomaalaislain 88 b §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

”Ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi direktiivin 5 artiklaan perustuva 88 b §, joka koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä niin kutsutussa sur place -tilanteessa. Ehdotetun uuden pykälän mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua tapahtumiin tai toimiin, joihin hakija on kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähtönsä jälkeen osallistunut. Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa ei ole tämän sisältöistä pykälää, ja direktiivin täytäntöönpanon ja hakijan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että sur place -tilanteesta säädetään laissa.

$1ca

Unionin tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11, ECLI:EU:C:2012:518) 5.9.2012 antamassaan tuomiossa käsitellyt 21.12.2013 asti voimassa olleen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseistä säännöstä sekä 2 artiklan c alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohtaa.

$1ce

Tuomioistuin on todennut, että direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että

– jokaista uskonnonvapauteen puuttumista, jolla loukataan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, ei voida pitää kyseisessä direktiivin säännöksessä tarkoitettuna ”vainoksi katsottavana tekona”

– kyseisen vapauden ulkoiseen ilmaisemiseen puuttuminen voi olla vainoksi katsottava teko ja

– sen arvioimiseksi, voiko uskonnonvapautta koskevaan oikeuteen puuttuminen, jolla rikotaan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, olla vainoksi katsottava teko, toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava asianomaisen henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, altistuuko asianomainen sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, todelliselle vaaralle siitä, että hän joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 72).

$1cf

Unionin tuomioistuin on 4.10.2021 antamassaan tuomiossa Batiyar Fathi (C-56/17, ECLI:EU:C:2018:803) tulkinnut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmella tuomiossa mainitulla kysymyksellään tiedustelleen lähinnä sitä, onko direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua hakevan, joka vetoaa hakemuksensa tueksi uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, täytyy uskoaan koskevien väitteidensä tueksi antaa lausumia tai esittää asiakirjoja tässä säännöksessä tarkoitetun uskonnon käsitteen kaikista osatekijöistä (kohta 76).

Tuomioistuin on viitannut edellä mainitun tuomion Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11) kohtaan 63, jossa tuomioistuin on jo todennut aikaisemman direktiivin tulkinnasta, että säännöksessä annetaan uskonnon käsitteelle laaja määritelmä, johon sisältyvät kaikki sen osatekijät riippumatta siitä, ovatko ne julkisia vai yksityisiä, kollektiivisia vai henkilökohtaisia (tuomion kohta 78). Tuomioistuin on lausunut, että säännöksen sanamuodosta ja erityisesti ilmaisusta ”erityisesti” ilmenee selvästi, että sen sisältämä uskonnon käsitteen määritelmä on vain viitteellinen luettelo tekijöistä, jotka luonnehtivat tätä käsitettä sellaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä, joka perustuu pelkoon joutua vainotuksi uskonnon vuoksi (kohta 79).

Tuomioistuin on todennut, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklassa tarkoitetun uskonnon käsitteen, joka on direktiivin 2011/95/EU johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenevällä tavalla otettava huomioon myös tämän direktiivin tulkinnassa, osalta unionin tuomioistuin on korostanut tämän käsitteen laajaa merkitystä siten, että siihen sisältyvät sekä forum internum eli se, että henkilöllä on vakaumus, että forum externum eli uskon julkinen tunnustaminen, koska uskonto voi ilmetä kummassakin muodossa (kohta 81 ja ks. vastaavasti tuomio 29.5.2018, Liga van Moskeeën en Islamitische Organisaties Provincie Antwerpen ym., C 426/16, EU:C:2018:335, 44 kohta ja tuomio 10.7.2018, Jehovan todistajat, C 25/17, EU:C:2018:551, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Tuomioistuin on lausunut, että kun nämä seikat otetaan huomioon, kansainvälisen suojelun hakijalta, joka vetoaa uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, ei voida vaatia, että hän antaa lausumia tai esittää asiakirjoja kustakin direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan kattamasta osatekijästä uskonnollisen vakaumuksensa osoittamiseksi (kohta 82).

Tuomioistuimen mukaan toimia, joihin viranomaiset voivat ryhtyä hakijaa vastaan uskontoon liittyvistä syistä hänen alkuperämaassaan hänen palattuaan sinne, on arvioitava niiden vakavuuden mukaan. Näin ollen niitä voidaan tämän perusteen mukaisesti pitää ”vainona” ilman, että ne aiheuttavat haittaa kaikille uskonnon käsitteen osatekijöille (kohta 83).

Hakijan on kuitenkin perusteltava asianmukaisesti väitteensä, jotka liittyvät uskonnolliseen kääntymykseen, ja pelkät uskonnolliseen vakaumukseen liittyvät lausumat tai kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön muodostavat vain lähtökohdan direktiivin 2011/95/EU 4 artiklassa säädetylle tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointimenettelylle (kohta 84 ja ks. analogisesti tuomio 2.12.2014, A ym., C 148/13 – C 150/13, EU:C:2014:2406, 49 kohta ja tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 28 kohta).

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat (kohta 85 ja ks. analogisesti tuomio 2.12.2014, A ym., C 148/13 – C 150/13, EU:C:2014:2406, 50 kohta).

Kun toimivaltaisten viranomaisten mainitun direktiivin 4 artiklan nojalla tekemien selvitysten yhteydessä todetaan, että kansainvälistä suojelua hakevan henkilöiden lausumien tiettyjen seikkojen tueksi ei ole esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, nämä seikat voidaan ottaa huomioon vain, jos saman direktiivin 4 artiklan 5 kohdan a – e alakohdassa säädetyt kumulatiiviset edellytykset täyttyvät (kohta 86).

Tällaisia edellytyksiä ovat muun muassa se, että hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina, eivätkä ne ole ristiriidassa hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen kanssa, ja se, että hakija on todettu yleisesti uskottavaksi (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 33 kohta). Toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa otettava huomioon myös todisteiden puuttumisesta annettu selitys ja hakijan yleinen uskottavuus (kohta 87 ja tuomio 25.1.2018, F, C 473/16, EU:C:2018:36, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Sellaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon paitsi hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, se, miten hän ymmärtää uskonsa tai ateisminsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, se, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden keskinäinen vuorovaikutus (kohta 88).

Tuomioistuin katsoi edellä esitetyn perusteella, että neljänteen, viidenteen ja seitsemänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua hakevan, joka vetoaa hakemuksensa tueksi uskontoon liittyviin syihin perustuvan vainon vaaraan, ei täydy uskoonsa perustuvien väitteidensä tueksi antaa lausumia tai esittää asiakirjoja uskonnon käsitteen, sellaisena kuin se on määritelty direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, kaikista osatekijöistä. Hakijan on kuitenkin tuettava uskottavalla tavalla mainittuja väitteitä esittämällä seikkoja, joiden avulla toimivaltainen viranomainen voi varmistua väitteiden paikkansapitävyydestä (kohta 90).

Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjapäätöksessään

muun ohella, että henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voitiin katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voitu ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että riittävällä tavalla oli selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voitiin selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään oli kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoi uskontoa kotimaassa harjoittaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjapäätöksissään

ja

muun ohella, että kysymys islamista luopumisen ja kristinuskoon kääntymisen uskottavuuden arvioinnista on olennainen osa kansainvälisen suojelun edellytyksiä koskevaa harkintaa. Harkinta perustuu keskeisesti valittajan oman kertomuksen uskottavuuden arviointiin. Uskonnollisen kääntymisen osalta on riittävällä tavalla selvitettävä kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut turvapaikkahakemuksia käsitteleville tahoille ohjeistuksen uskontoon perustuvaa suojeluntarvetta koskien (

).

UNHCR:n tulkintaohjeiden mukaan uskontoon perustuva kansainvälisen suojelun peruste voi sisältää yhden tai useamman seuraavista elementeistä: uskonnon vakaumuksena (religion as belief, including non-belief), uskonnon identiteettinä (religion as identity) ja uskonnon elämäntapana (religion as a way of life) (kohta 5). Vakaumuksen, identiteetin tai elämäntavan aitoudesta varmistuminen ei välttämättä ole tarpeen jokaisessa tapauksessa, koska henkilöön tai ryhmään voi kohdistua vainon vaaraa jo sillä perusteella, että vainoa harjoittava toimija mieltää henkilön tai ryhmän kyseiseen uskontoon kuuluvaksi (kohta 9).

Ohjeiden mukaan uskottavuus on keskeisessä asemassa arvioitaessa uskontoon perustuvan pakolaisaseman olemassaoloa (kohta 28). Uskottavuusarvion merkitys korostuu, kun kyse on kotimaasta lähdön jälkeisestä, eli niin sanotun sur place -tilanteen aiheuttavasta, uskonnollisesta kääntymisestä. Tällöin kääntymisen olosuhteita ja aitoutta on tutkittava perusteellisesti ja huolellisesti (kohta 34).

Ohjeiden mukaan uskottavuusarvioinnissa esimerkiksi uskontoa koskevien tietojen tarkastaminen ei ole kaikissa tilanteissa tarpeellista eikä hyödyllistä. Joka tapauksessa tällöin huomioon on ainakin otettava hakijan yksilölliset olosuhteet, kuten sosiaalinen, taloudellinen ja koulutuksellinen tausta, ikä ja sukupuoli (kohta 28). Ohjeiden mukaan uskottavuusarvioinnissa on hyödyllistä selvittää, mikä on uskonnon henkilökohtainen merkitys hakijalle, miten hän on harjoittanut uskontoaan, miten hän tuli uskoon ja mitä arvoja uskonto hänen mielestään edustaa. Hakijan uskonnollisen identiteetin tai uskonnollisen elämäntavan selvittäminen on usein hyödyllisempää kuin selvitys hakijan tietämyksestä uskonnollisten oppien yksityiskohdista (kohta 29).

Sur place -tilanteissa, jossa uskottavuusarvioinnilla on korostunut luonne, on ohjeiden mukaan tarpeen muun ohella arvioida aikaisemman uskonnon ja uuden uskonnon luonnetta ja keskinäistä yhteyttä, mahdollista tyytymättömyyttä aikaisempaan uskontoon, sitä, miten hakija tuli tietoiseksi uudesta uskonnostaan, hänen kokemuksiaan uudesta uskonnostaan, hänen henkistä tilaansa ja sitä, onko asiassa esitetty kääntymistä tukevaa näyttöä hakijan osallistumisesta ja jäsenyydestä uudessa uskontokunnassaan (kohta 34).

Ohjeissa korostetaan myös, että esimerkiksi tilanteissa, joissa on järjestetty systemaattisia uskoon käännyttämisiä tai hakijoiden valmennus on yleistä, uskonoppien osaamisen selvittämisellä on vähäinen merkitys. Hakijan haastattelussa tulisi tietojen testaamisen sijasta pyrkiä avoimin kysymyksin selvittämään hakijan kääntymisen motiiveja ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut hakijan elämässä (kohta 35).

Ohjeiden mukaan kysymys on lopulta siitä, onko hakijalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa palatessaan vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Tämän arviointi puolestaan edellyttää yksityiskohtaista maatietoa (kohta 35).

Mikäli hakija on kääntynyt uuteen uskontoon tarkoituksenaan luoda olosuhteet, joissa hän altistuu vainon vaaralle, ns. ”self-serving activities”, ei hän ole turvapaikan tarpeessa, mikäli hänen toimintansa luonne on selvää myös vainoa harjoittaville tahoille kotimaassa (kohta 36).

Arvioiden mukaan Irakissa on noin 250 000 kristittyä. Useimmat Irakin kristityt ovat paenneet jo ennen Isisin valtaannousua vuonna 2014. Suurin osa Irakiin jääneistä kristityistä asuu Bagdadissa, Mosulissa, Nineven tasangoilla, Kirkukissa, Basrassa ja Kurdistanissa. Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeisinä vuosina puhjenneissa väkivaltaisuuksissa kristityt ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi uskonnollisten ja länsimaisten yhteyksiensä vuoksi. Kaikki kristityt eivät kohtaa vainoa. Henkilökohtaista arviota tehtäessä on otettava huomioon vainon vaaraan vaikuttavat olosuhteet kuten kotialue ja henkilön sukupuoli. Riski on suurempi alueilla, joilla Isis jatkaa toimintaansa. Kurdistanissa riski on pienempi. (

.)

Irakissa kristinuskoon kääntyneeseen henkilöön voi kohdistua riski joutua surmatuksi. Kristinuskoon kääntyneet voivat kohdata vaikeuksia viranomaisten kanssa, mutta pääasiassa ongelmia aiheuttavat yhteisö ja perhe. Suhtautuminen kristinuskoon kääntyneisiin vaihtelee perheittäin. Joissakin tapauksissa perheenjäsenet ovat vapaamielisiä eivätkä reagoi kääntymiseen millään tavalla, kun taas toisissa perheissä kristinuskoon kääntynyt voidaan kieltää, hän voi saada tappouhkauksia tai hänet voidaan jopa tappaa. Kristinuskoon kääntyneen tilanne voi vaihdella myös hänen sosiaalisen asemansa ja heimotaustansa perusteella. Kurdiheimot voivat suhtautua kristinuskoon kääntyneisiin sallivammin kuin arabiheimot. Suhtautuminen vaihtelee myös alueittain, ja yleensä maaseudulla suhtautuminen kääntymiseen on ankarampaa. Kristinuskoon kääntyneiden tilanteen on raportoitu olevan huonompi Irakin muissa osissa verrattuna Kurdistaniin. (

UNHCR:n Irakia koskevan vuoden 2019 kannanoton mukaan kristinuskoon kääntyneet ovat todennäköisesti suojelun tarpeessa, huomioon ottaen tapauksen henkilökohtaiset olosuhteet. Irakista lähdön jälkeen tapahtuneen kristinuskoon kääntymisen riskejä ei voida sulkea pois, kun otetaan huomioon laajalle levinnyt vihamielisyys islamin uskosta kääntyneitä kohtaan yhteiskunnassa ja perheiden sekä heimojen kollektiivinen kunniakäsitys. (

Tässä asiassa huomioon otettava selvitys perustuu asiakirjoissa olevaan kirjalliseen selvitykseen. Lisäksi korkeimmalla hallinto-oikeudella on asiaa ratkaistessaan ollut käytettävissä tallenne Helsingin hallinto-oikeuden toimittamasta suullisesta käsittelystä.

Muutoksenhakija on kotoisin Bagdadista. Hän on etniseltä taustaltaan arabi ja uskonnoltaan alkujaan shiiamuslimi.

Muutoksenhakija on harjoittanut kotimaassaan islamia. Hän ei ole tuolloin tiennyt kristinuskosta muuta kuin sen, että kristityt ovat vääräuskoisia ja palvovat kolmea jumalaa. Muutoksenhakija on tavannut kristittyjä pakomatkallaan Suomeen ja havainnut heidän kohtelevan turvapaikanhakijoita myönteisemmin kuin muslimit. Muutoksenhakija on ajoittain jatkanut islamin harjoittamista myös Suomessa ja tuolloin kyseenalaistanut sitä, miksi jumala on sallinut hänelle tapahtuneet kielteiset asiat. Hän ei kuitenkaan ole saanut yhteyttä jumalaan ja on siksi kokenut hengellistä tyhjyyttä.

Muutoksenhakija on huomannut eräässä tuttavassaan myönteisiä muutoksia tämän alettua käydä kirkossa. Hän on mennyt kesällä 2016 kyseisen tuttavan kehotuksesta tutustumaan kirkkoon. Muutoksenhakija on kirkossa hämmästynyt siitä, että kristityt rukoilevat myös muslimien puolesta. Muutoksenhakija on käynyt joitakin kertoja uudelleen kirkossa sekä tutkinut itsenäisesti kirkosta saamaansa Raamattua. Hän on etsinyt tietoa myös internetistä. Muutoksenhakija on saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa 13.8.2016. Muutoksenhakija on tämän jälkeen osallistunut kaksi kuukautta kestäneeseen opetukseen ja ottanut One Way Mission -seurakunnassa kasteen 4.12.2016.

Muutoksenhakija on kertonut olleensa ennen kääntymistään henkisesti vaikeassa tilanteessa, koska hän oli kyseenalaistanut koko aikaisemman uskontonsa. Hän oli miettinyt, voiko luopua omasta uskostaan ja samalla kohdata siitä aiheutuvat kielteiset seuraukset, kuten perheensä ja koko yhteiskunnan hylkäämisen. Hän oli päätynyt vertailemaan islaminuskossa ja kristinuskossa havaitsemiaan eroja ja todennut, että monet seikat islaminuskossa ovat sellaisia, että hänen on niitä omatuntonsa vuoksi vaikea hyväksyä. Muutoksenhakija on lopulta vakuuttunut kristinuskossa ilmenevästä ehdottomasta ja kaikkiin, myös vihamiehiin, ulottuvasta rakkaudesta.

Muutoksenhakija on kokenut syntyneensä kasteessa uudelleen. Hän on kertonut, että Jeesus merkitsee hänelle Jumalaa ja pelastajaa. Hän on kokenut olleensa sairas, ja ainoa keino päästä sairaudesta on ollut se, että hyväksyy Jeesuksen pelastajakseen. Jeesus on kantanut ihmisten synnit, ristiinnaulittu ja tehnyt sovitustyön muutoksenhakijan puolesta. Muutoksenhakija kokee olevansa kuin lapsi ja Jumala on hänen isänsä. Hänellä on Jumalaan välitön yhteys rukouksen kautta. Muutoksenhakija näkee tulevaisuutensa kristittynä siten, että hänellä on iankaikkinen elämä Jeesuksen kanssa. Muutoksenhakija on kertonut muuttuneensa uskoon tulon myötä rauhallisemmaksi ja anteeksiantavaisemmaksi.

Muutoksenhakija on osallistunut aktiivisesti seurakunnan toimintaan nyt jo useamman vuoden ajan. Hän on kertonut osallistuvansa torstaisin opetukseen, perjantaisin lähetystyöhön ja sunnuntaisin jumalanpalvelukseen. Hän kokee, että lähetystyö on kristityn velvollisuus. Muutoksenhakija on kertonut tuoneensa seurakuntaan ystäviään. Hän on tehnyt lähetystyötä myös jakamalla Helsingin rautatieasemalla raamatunlauseita ja kertomalla Jeesuksesta. Muutoksenhakija on kertonut pitävänsä seurakunnasta, koska se on kuin perhe, jossa kaikki auttavat ja osallistuvat ja jossa kaikilla on yhteinen tavoite ja usko. Muutoksenhakijan mukaan osallistuminen on myös kristityn velvollisuus ja muutoksenhakija saa siitä sisäistä rauhaa ja rakkautta.

Muutoksenhakija on kertonut osallistuvansa opetukseen, koska hänen sisällään on hengellinen jano ja hän haluaa oppia lisää Jeesuksesta. Muutoksenhakija on lisäksi kertonut harjoittavansa kristinuskoa seurakunnan ulkopuolella lukemalla päivittäin Raamattua ja rukoilemalla. Muutoksenhakijan mukaan hän lukee usein niitä Raamatun kohtia, jotka on mainittu saarnassa. Hän on kertonut esimerkkejä joistain kohdista. Asiassa on jo Maahanmuuttovirastossa hyväksytty tosiseikaksi, että muutoksenhakijalla on hyvät tiedot Raamatusta.

Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä kuultu todistaja B on kertonut tunteneensa muutoksenhakijan loppuvuodesta 2016 lähtien ja tuntevansa muutoksenhakijan hyvin sekä seurakunnasta että sen ulkopuolelta. He ovat käyneet keskenään hengellisiä keskusteluja, joiden aiheista B on antanut esimerkkejä. B on kertonut olevansa arabiankielentaitoinen ja kommunikoivansa muutoksenhakijan kanssa arabiaksi. Hän on muun ohella kertonut, että hakija on tuonut Al-Massira -kurssille kaksi muslimia. B on myös ollut tekemässä lähetystyötä rautatieasemalla yhdessä hakijan kanssa. B on havainnut hakijan olemuksessa merkittävän muutoksen ja heittäytymisen uskon varaan.

Myös todistaja C on tuntenut muutoksenhakijan pitkään. Hän on kertonut muutoksenhakijan olevan ahkera Raamatun lukija. Myös C on havainnut muutoksen muutoksenhakijan olemuksessa. Tämä on aiemmin ollut ujo ja arka, mutta nyt hänessä on iloa, rauhaa ja vakaa luottamus Jumalaan.

Molemmat todistajat ovat olleet vakuuttuneita muutoksenhakijan vakaumuksen aitoudesta.

Korkein hallinto-oikeus arvioi muutoksenhakijan kansainvälisen suojelun tarvetta suhteessa aiemmasta parturintyöstään johtuvaan uhkaan samoin kuin hallinto-oikeus valituksenalaisessa päätöksessään.

Muutoksenhakija on vedonnut kansainvälisen suojelun perusteenaan myös siihen, että on hylännyt islamin ja kääntynyt kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät saadun selvityksen perusteella ole pitäneet uskottavana, että muutoksenhakijan kääntyminen kristinuskoon on aitoa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että uskonnollinen kääntyminen yksilötasoisesti voi ilmetä monin eri tavoin eikä kääntymiselle ole olemassa mitään vakiintunutta tapaa tai kaavaa. Kääntymisen uskottavuuden arviointi on kussakin yksittäistapauksessa tehtävää kokonaisarviointia.

Kansainvälisen suojelun kannalta on olennaista selvittää, onko hakija omaksunut kristinuskon omantunnonkysymyksenä ja elämäntapana ja harjoittaako hän kristinuskoa niin, että siitä maatieto huomioon ottaen aiheutuu hänelle kotimaassaan vainon vaaraa.

Arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on unionin tuomioistuimen asiassa C-56/17 antaman tuomion perusteella otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus on näin ollen keskeisessä asemassa. Tämän lisäksi kokonaisarviossa on annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle, kuten asiakirjatodisteille tai todistajien kertomuksille, joka voi tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ole mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

Muutoksenhakija on alkanut aktiivisesti osallistua seurakunnan toimintaan vasta syksyllä 2016 saatuaan Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Hän on tuolloin hyvin pian pyytänyt päästä kasteopetukseen ja saanut kasteen. Seurakunnassa aktivoitumisen ajallinen yhteys kielteiseen päätökseen ja verraten nopealla aikataululla tapahtunut kaste viittaavat siihen, että kristinuskoon kääntyminen on aluksi voinut olla muodollista ja sen tarkoituksena on voinut olla turvapaikka-asian edistäminen.

Kristinuskoon kääntyminen ja kristillinen vakaumus eivät kuitenkaan ole pysyviä ja muuttumattomia asioita, vaan islamista luopuminen, kristinuskoon kääntyminen ja kristillisen vakaumuksen omaksuminen voivat tapahtua vaiheittain etenevänä ja kehittyvänä prosessina. Siten, vaikka kristinuskoon kääntymisen taustalla olisi alun perin ollut jokin muu kuin aidosta vakaumuksesta johtuva syy, on pidettävä mahdollisena, että kristinusko on sittemmin muuttunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi.

Kun otetaan erityisesti huomioon, että muutoksenhakija on aktiivisesti harjoittanut kristinuskoa jo useamman vuoden ajan, ei kääntymisen alkuvaiheiden olosuhteille tule antaa vähäistä suurempaa painoarvoa, vaan asiassa on ensisijaisesti arvioitava hakijan vakaumuksen nykytilaa.

$1e1

Muutoksenhakija on ollut aktiivisesti mukana kristillisessä yhteisössä hallinto-oikeuden suulliseen käsittelyyn mennessä jo noin neljän vuoden ajan. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että seurakuntayhteys on sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa on siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoo asiassa tulleen selvitetyksi, että muutoksenhakijan osallistuminen seurakuntatoimintaan on ollut pitkäjänteistä ja hän on ollut oma-aloitteisesti aktiivinen seurakuntatoiminnassa. Muutoksenhakija on kertonut, että hän tuntee olonsa seurakunnassa uudestisyntyneeksi ja saa sieltä rauhaa ja rakkautta. Hän on osallistunut aktiivisesti kristinuskon opetukseen ja hänellä on todettu olevan hyvät tiedot Raamatusta. Muutoksenhakija on myös tuonut seurakuntaan muita muslimeja ja tehnyt julkisella paikalla lähetystyötä, mikä osoittaa, ettei hän halua peitellä uskoaan. Kaiken kaikkiaan selvitys muutoksenhakijan osallistumisesta seurakuntatoimintaan tukee näin ollen hänen kertomustaan kristillisestä vakaumuksestaan.

$1e2

Molemmat todistajat ovat tunteneet muutoksenhakijan usean vuoden ajan sekä seurakunnasta että sen ulkopuolelta. Etenkin todistaja B, joka on arabiankielentaitoinen, on keskustellut muutoksenhakijan kanssa myös hengellisistä asioista. Todistajien kertomukset ovat yhdenmukaiset muutoksenhakijan kertomuksen kanssa tämän tekemästä lähetystyöstä sekä muutoksenhakijan olemuksessa kristinuskoon kääntymisen myötä tapahtuneiden muutosten osalta. Molemmat ovat olleet vakuuttuneita muutoksenhakijan vakaumuksen aitoudesta. B on antanut myös kirjallisen lausunnon muutoksenhakijan vakaumuksesta, joka on toimitettu korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että todistajien kertomukset ja kirjallinen lausunto tukevat muutoksenhakijan kertomusta hänen kristillisestä vakaumuksestaan.

Kun otetaan huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on riittävän luotettavasti selvitetty, että muutoksenhakijalle on muodostunut sellainen kristillinen vakaumus, joka edellyttää hänen harjoittavan ja tunnustavan kristinuskoa avoimesti. Muutoksenhakijan ei voida edellyttää elävän vakaumuksensa vastaisesti tai piilottelevan vakaumustaan vainolta välttyäkseen.

Tämän seurauksena muutoksenhakijalla olisi Irakiin palatessaan perustellusti aihetta pelätä, että hän joutuisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vainotuksi uskonnollisen vakaumuksensa johdosta. Irakia koskevan maatiedon perusteella hänen ei voida edellyttää turvautuvan sanotun maan suojeluun. Muutoksenhakijan kohdalla täyttyvät siten turvapaikan antamiselle säädetyt edellytykset.

Edellä ilmenevillä perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Muutoksenhakija

Maahanmuuttovirasto

Helsingin hallinto-oikeus

Asiassa saatu kirjallinen selvitys

Suullisessa käsittelyssä saatu selvitys

Todistaja B

Todistaja C

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Parturintyöstä johtuva uhka

Kristinuskoon kääntymisestä johtuva uhka

UNHCR Guidelines on International Protection: Religion-Based Refugee Claims under Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 28.4.2004

Lopputulos

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Merkitään,

1 Kysymyksenasettelu

2 Sovellettavat oikeusohjeet

Pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen

Euroopan ihmisoikeussopimuksen

2.2.1 Perusoikeuskirja

Euroopan unionin perusoikeuskirjan

2.2.2 Uudelleen laadittu määritelmädirektiivi

3 Oikeuskäytäntöä

3.1.1 Yhdistetyt asiat C-71/11 ja C-99/11

3.1.2 Asia C-56/17

KHO 2017:63

KHO 2018:118

KHO 2018:130

4 UNHCR:n kannanotto uskontoon perustuvien turvapaikkahakemusten käsittelystä

5 Irakia koskevaa maatietoa

EASO: Country Guidance Iraq: Guidance note and common analysis, kesäkuu 2019

UNHCR: International Protection Considerations with Regard to People Fleeing the Republic of Iraq, toukokuu 2019

6 Asiassa esitetty selvitys

7 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

7.2.1 Arvioinnin lähtökohdista

7.2.2 Muutoksenhakijan uskonnollisen vakaumuksen arviointi

7.2.3 Johtopäätös ja lopputulos

2.1 Kansainväliset sopimukset

2.2 Euroopan unionin oikeus

2.3 Ulkomaalaislaki esitöineen

3.1 Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä

3.2 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä

7.1 Parturin työstä johtuva kansainvälisen suojelun tarve

7.2 Kristinuskosta johtuva kansainvälisen suojelun tarve