KHO:2021:5 – Utlänningsärende

Migrationsverket hade ansett att A hade välgrundad fruktan för förföljelse i sitt hemland Turkiet på det sätt som avses i 87 § 1 mom. i utlänningslagen. Asyl hade förvägrats A med stöd av uteslutningsklausulen enligt 87 § 2 mom. i utlänningslagen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att uteslutningsklausulen bör som undantagsregel tolkas restriktivt. En misstanke eller spekulation räcker inte för att överstiga beviströskeln, utan myndigheten måste visa att det finns grundad eller allvarlig anledning att anta att personen gjort sig skyldig till en i uteslutningsklausulen avsedd gärning.

Till exempel medlemskap i en terroristisk organisation medför inte automatiskt uteslutande. Det personliga ansvaret för den i uteslutningsklausulen avsedda handlingen ska även i detta fall prövas utgående ifrån fakta i det enskilda fallet med beaktande av beviströskeln som gäller vid tillämpningen av uteslutningsklausulen. Det personliga ansvaret förutsätter däremot inte att personen själv skulle ha deltagit i organisationens terroristiska handlingar eller medverkat eller anstiftat till dem ifall myndigheten har påvisat att personen är ansvarig för en del av de handlingar som organisationen begått under granskningsperioden.

För att överstiga beviströskeln krävs inte att det kan påvisas någon viss terroristisk handling i vilken personen med sin egen verksamhet medverkat. Grundad anledning att anta att personen gjort sig skyldig till en i uteslutningsklausulen avsedd handling kan även uppstå till exempel genom väsentlig propagandistisk eller ideologisk verksamhet till fördel för en organisation som klassats som terroristisk eller genom rekrytering av personer för terroristisk verksamhet.

A kunde anses ha innehaft en relativt hög ställning i Kurdistans arbetarparti (PKK). Utgående från sin ställning kunde hon såsom utgångspunkt förmodas vara personligen ansvarig för de terroristiska handlingar som organisationen genomfört under granskningsperioden. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade även att terroristhandlingar, som kännetecknas av våld riktat mot civilbefolkningen, ska anses utgöra grova icke-politiska brott även om de hävdas ha politiska mål.

Utgående ifrån A:s mycket omfattande verksamhet samt hennes ställning och uppgifter kunde det anses uppenbart att hon hade varit medveten om PKK:s tillvägagångssätt och därmed även de terroristiska handlingar som hänförde sig till organisationens verksamhet. A hade inte utsatts för påtryckningar att verka för organisationen och hade inte heller försökt lämna den, utan hon hade berättat att hon skulle fortsättningsvis vara med i organisationen ifall hennes hälsa tillät det.

På grundval av det A berättat kunde hon anses vara en viktig ideologisk utbildare inom PKK. Hon skulle anses på ett betydande sätt ha främjat PKK:s verksamhet och mål, och därmed även de medel som använts för att uppnå målen, medveten om betydelsen av sin egen verksamhet för slutresultatet. Även om A inte personligen gjort sig skyldig till handlingar som avses i uteslutningsklausulen, fanns det med hänvisning till landinformationen och A:s ställning som en viktig ideologisk utbildare grundad anledning att anta att A genom att bidra var personligen ansvarig för i utlänningslagen 87 § 2 mom. 2 och 3 punkten avsedda handlingar som utförts av PKK:s kombattanter.

Högsta förvaltningsdomstolen ändrade inte förvaltningsdomstolens beslut med vilket A:s besvär över Migrationsverkets beslut hade avslagits.

Förenta nationernas flyktingkonvention 28.7.1951 (FördrS 77/1968) artikel 1 F

Utlänningslagen 87 § 2 mom.

Europaparlamentets och rådets direktiv 2011/95/EU av den 13 december 2011 om normer för när tredjelandsmedborgare eller statslösa personer ska anses berättigade till internationellt skydd, för en enhetlig status för flyktingar eller personer som uppfyller kraven för att betecknas som subsidiärt skyddsbehövande, och för innehållet i det beviljade skyddet (skyddsdirektivet, omarbetat) stycke 4 och 31 i ingressen, artikel 12.2-3

Se och jmf HFD 2021:6

Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan Turkissa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. A:lle ei kuitenkaan ollut annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että poikkeussäännöksenä poissulkemislauseketta on tulkittava suppeasti. Pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisen tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen poissulkemislausekkeessa tarkoitetun teon.

Esimerkiksi jäsenyys terroristiseksi luokitellussa järjestössä ei automaattisesti merkitse poissulkemista. Henkilökohtaista vastuuta poissulkemislausekkeessa tarkoitetusta teosta on tällöinkin arvioitava yksittäistapauksellisten tosiseikkojen perusteella ottaen huomioon poissulkemislausekkeen soveltamista koskeva näyttökynnys. Henkilökohtainen vastuu ei kuitenkaan edellytä, että henkilö olisi itse osallistunut järjestön terroritekoihin tai avustanut niiden suorittamisessa taikka yllyttänyt niihin, mikäli viranomainen on osoittanut henkilön olevan vastuussa osasta järjestön tarkasteluajanjaksona suorittamista teoista.

Näyttökynnyksen ylittyminen ei kuitenkaan edellytä, että voidaan osoittaa jokin tietty terroriteko, johon henkilö on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut. Perustellun epäilyn henkilön syyllistymisestä poissulkemislausekkeessa tarkoitettuun tekoon voi myös synnyttää esimerkiksi terroristiseksi luokitellun järjestön toiminnan ja päämäärien edistämisen kannalta olennainen propagandistinen tai aatteellinen toiminta tai henkilöiden värvääminen terroristiseen toimintaan.

A:n voitiin katsoa olleen verrattain korkeassa asemassa Kurdistanin työväenpuolueessa (PKK). Asemansa perusteella hänen voitiin lähtökohtaisesti olettaa olevan henkilökohtaisesti vastuussa järjestön tarkasteluajanjaksona suorittamista terrorismitoimista. Korkein hallinto-oikeus myös totesi, että terroritekojen luontaisia tekoja, joille on ominaista väkivalta siviiliväestöä kohtaan, on pidettävä poissulkemislausekkeessa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, vaikka niillä väitettäisiin olevan poliittinen tavoite.

A:n varsin mittavan toiminnan sekä hänen asemansa ja tehtäviensä perusteella voitiin pitää ilmeisenä, että hän oli ollut tietoinen PKK:n toimintatavoista ja näin ollen myös järjestön toimintaan liittyvistä terroristisiksi katsottavista teoista. A:ta ei ollut painostettu toimimaan tehtävässään, eikä hän ollut yrittänyt erota järjestöstä, vaan hän oli kertonut, että hän jatkaisi edelleen järjestössä toimimista, mikäli hänen terveydentilansa sen sallisi.

A:ta voitiin kertomansa perusteella pitää tärkeänä ideologisena kouluttajana PKK:ssa. Hänen oli katsottava merkittävällä tavalla edistäneen PKK:n toimintaa ja päämääriä, ja siten myös sen päämääriensä saavuttamiseksi käyttämiä keinoja, tietoisena oman toimintansa merkityksestä lopputuloksen kannalta. Vaikka A ei ollut henkilökohtaisesti syyllistynyt poissulkemislausekkeessa tarkoitettuihin tekoihin, oli maatieto sekä A:n asema merkittävänä aatteellisena kouluttajana huomioon ottaen perusteltua aihetta epäillä A:n olleen myötävaikuttamisen perusteella henkilökohtaisesti vastuussa PKK:n taistelijoiden tekemistä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuista teoista.

Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut A:n valituksesta hallinto-oikeuden päätöstä, jolla A:n valitus Maahanmuuttoviraston päätöksestä oli hylätty.

Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 artiklan F kohta

Ulkomaalaislaki 87 §:n 2 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) johdanto-osan 4 ja 31 perustelukappaleet, 12 artiklan 2 ja 3 kohdat.

Ks. ja vrt. KHO 2021:6

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 13.6.2019 nro 19/0423/3

Asian aikaisempi käsittely

on päätöksellään 28.6.2018 hylännyt A:n turvapaikkaa ja toissijaisen suojelun perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan hakemuksen, mutta on myöntänyt hänelle tilapäisen (B) oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n perusteella yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:lla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sisäinen pako ei tule sovellettavaksi. Hänelle ei ole kuitenkaan annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen perusteella.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n (jäljempänä valittaja) valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on selostettuaan sovellettavia oikeusohjeita, poissulkemislauseketta koskevia tulkintaohjeita sekä oikeuskäytäntöä perustellut päätöstään seuraavasti:

Turvapaikkapuhuttelussa on ilmennyt, että valittaja on Turkista kotoisin oleva kurdinainen. Hänen perheensä on islaminuskoinen, mutta valittajalla ei ole uskontoa. Valittaja on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 14.11.2016 ja kertonut olleensa useita vuosia PKK:n jäsen. Hän on liittynyt PKK:hon 13-vuotiaana vuonna 1996 omasta tahdostaan ja salaa perheeltään ja sai lyhyen sotilaallisen koulutuksen jälkeen aseen puolustautumista varten ja noin vuoden tai kahden kuluttua komentajan arvon. Varsinaisiin sotatoimiin valittaja on osallistunut vuosina 1998 ja 1999. Vuonna 2000 valittaja siirtyi Irakiin, sillä PKK:n ja Turkin valtion tulitauon ehtona oli vetäytyminen Turkin ulkopuolelle, ja vuosina 2000 – 2001 valittaja sai ensimmäisen kerran johtohenkilöstön ideologista koulutusta. Hän ei osallistunut taisteluihin vuosina 2000 – 2004.

Valittajan kertoman mukaan PKK hyökkäsi Turkissa sotilaallisiin kohteisiin, koska armeija oli valloittanut maan. Poliisi kuului samaan ryhmään kuin armeija eli he olivat valloittajia. Kylävahteja varoitettiin ensin ja kehotettiin luopumaan tehtävistä. Siviilit eivät olleet hyökkäysten kohteena. Valittajan mukaan hänen ryhmänsä ei koskaan ottanut turkkilaisia vangeiksi, mutta valittajan toverit ottivat vangeiksi sotilaita, poliiseja ja virkamiehiä. Vankeja vartioitiin, mutta heitä kohdeltiin hyvin.

$158

Vuonna 2013 valittaja ilmoittautui taistelemaan Isisiä vastaan. Hänet rekisteröitiin YPG:n tukikohdassa Syyriassa, mistä hän matkusti Shengalin (Sinjar) alueelle Irakissa. Tätä ennen hän sai kaupunkitaistelukoulutuksen. Shengaliin päästyään valittaja siirtyi YPG:n riveistä YBŞ:n joukkoihin ja hänet ylennettiin YBŞ-militian rintamankomentajaksi ja hänellä oli 40 – 60 alaista. Valittajan mukaan he ottivat Syyriassa ja Irakissa vankeja. Pidätyspaikka oli Rojavassa, missä vankeja kuulusteltiin ja huomattaviin rikoksiin syyllistyneet tuomittiin ja heitä rankaistiin.

Valittaja haavoittui vakavasti räjähdyksessä 10.9.2015 ja vietti sen jälkeen aikaa Makhmurin leirillä ja reilun kuukauden Moskovassa ennen Suomeen tuloa. Valittajan mukaan hän on edelleen PKK:n jäsen ja toivoo saavansa terveytensä siihen kuntoon, että hän voi palata taistelemaan.

Valittajan mukaan PKK:n ideologiana on demokratia, ihmisoikeudet ja kansojen oikeudet. PKK iskee ainoastaan sotilaallisiin kohteisiin. PKK:n ideologiaan ei kuulu siviilikohteisiin iskeminen. Joskus siviilejä kuitenkin kuolee iskuissa sotilaskohteisiin. Jos joku vahingossa hyökkää siviilikohteeseen, niin PKK rankaisee siitä. Sotilaskohteiden lisäksi voi iskeä poliisiasemille suurissa kaupungeissa.

Valittaja on Maahanmuuttoviraston varaaman tilaisuuden johdosta antanut 26.3.2018 kirjallisen vastauksen suhtautumisestaan poissulkemislausekkeen soveltamiseen. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, että valittajalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi poliittisen mielipiteensä vuoksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut olevan perusteltua aihetta epäillä valittajan syyllistyneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen tekojen myötävaikuttamiseen, minkä vuoksi hänelle ei ole annettu turvapaikkaa.

Asiassa on hallinto-oikeudessa kysymys sen arvioimisesta, onko valittajalle voitu jättää antamatta turvapaikka ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaisen poissulkemislausekkeen perusteella.

Arvioitaessa poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytysten täyttymistä valittajan kohdalla on selvitettävä ensinnä, onko PKK:n toiminta käsittänyt poissulkemislausekkeessa tarkoitettuja tekoja, sekä tästä arviosta riippuen edelleen se, onko valittaja henkilökohtaisesti olennaisella tavalla ja toimintansa seurauksista tietoisena tai asemansa johdosta myötävaikuttanut näiden tekojen toteuttamiseen. Poissulkemislauseketta on sen luonne huomioon ottaen joka tapauksessa tulkittava suppeasti.

$15b

Maatiedon mukaan PKK on systemaattisesti ja voimakeinoja käyttäen kerännyt rahoitusta Euroopan unionin alueella, ja PKK:n on epäilty syyllistyneen rikolliseen toimintaan kuten salakuljetuksiin ja rahanpesuun toimintansa rahoittamisen turvaamiseksi, vaikka suurin osa rahavaroista kertyykin vapaaehtoisista lahjoituksista. PKK:n jäseniä on tuomittu eri jäsenvaltioissa terroristijärjestöön osallistumisesta, terrorismin rahoittamisesta tai uusien jäsenten rekrytoinnista ja kouluttamisesta.

Euroopan unioni on määritellyt PKK:n terroristijärjestöksi kesäkuussa 2002, ja edelleen tammikuussa 2019 hyväksytyn listan mukaan PKK on unionin näkemyksen mukaan terroristijärjestö.

Maatiedon perusteella hallinto-oikeus katsoo selvitetyksi, että PKK on syyllistynyt terroritoimiin 1990-luvulla ja vielä 2000-luvullakin. Erityisen raa'at teot voidaan luokitella myös törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät. Siviileihinkin kohdistunutta terroritoimintaa voidaan pitää tällaisena. Hallinto-oikeus katsoo, että PKK:n terroritoiminnassa on ollut kyse sekä YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisista teoista että törkeistä ei-poliittisista rikoksista.

$15f

$160

Valittaja on vuonna 2013 lähtenyt ISIS:n vastaiseen sotaan Syyriaan ja Irakiin. Hän on toiminut siellä YPG:ssä ja organoisoinut YBŞ:n toimintaa. Hallinto-oikeus katsoo, kuten Maahanmuuttovirasto, että ottaen huomioon valittajan kertoma, hänen asemansa ja maatieto, valittajan ei voida katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa YPG:n tuossa yhteydessä mahdollisesti tekemistä oikeudenloukkauksista ja että valittajan ei haavoittumisensa ajankohdan vuoksi voida katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa myöskään YBŞ:n ja PKK:n tuossa yhteydessä Irakissa mahdollisesti tekemistä oikeudenloukkauksista.

Edellä lausutun perusteella Maahanmuuttovirasto on voinut jättää antamatta valittajalle turvapaikan ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaisen poissulkemislausekkeen perusteella. Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa valituksenalaisilta osin.

Perusteluissa mainittujen lisäksi ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti ja 89 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(jäljempänä valittaja) on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Hän on valituksessaan vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan siltä osin kuin hänelle ei ole annettu turvapaikkaa. Hänelle on annettava turvapaikka. Asiassa on toimitettava suullinen käsittely.

Valittaja on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Poissulkemisen edellytykset eivät täyty. Valittajan ei ole edes väitetty itse syyllistyneen terroritekoihin, vaan hänen on katsottu vastanneen asemansa ja toimintansa perusteella muiden teoista sen vuoksi, että hän olisi myötävaikuttanut niihin kouluttamalla PKK:n militantteja.

Hallinto-oikeus on katsonut maatiedon perusteella tulleen selvitetyksi, että PKK on syyllistynyt terroritoimiin 1990 – luvulla ja vielä 2000 – luvullakin täsmentämättä mihin vuoteen saakka nämä teot ulottuvat. Sitä, täyttävätkö terroritoimet ne muut kriteerit, joita on asetettu ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 3 kohdan poissuljennan soveltamiseksi, kuten tekojen maailmanlaajuinen ulottuvuus, ei ole arvioitu, vaan johtopäätös on tehty suoraan siitä, että teot on katsottu terroritoimiksi. Valittajan henkilökohtaisen vastuun osalta olisi tullut määrittää tarkemmin, mihin ajankohtaan saakka PKK:n terroritoiminta olisi mahdollisesti täyttänyt nämä kriteerit. Hallinto-oikeuden arviota ei tämän vuoksi voida pitää riittävänä, jotta poissuljennan edellytysten täyttyminen voitaisiin arvion perusteella todeta.

Hallinto-oikeus on valittajan henkilökohtaisen vastuun todetessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että hän on tietoisesti pyrkinyt edistämään PKK:n toimintaa ja järjestön päämäärien saavuttamista, millä hän olisi myötävaikuttanut PKK:n militanttien tekemiin terroritekoihin. PKK:n tavoitteet, demokraattinen itsehallinto ja konfederalismi, eivät sinällään ole rikollisia. Asiassa tulee tähän nähden arvioitavaksi, ovatko sellaiset rikokset, joihin PKK:n jäsenten on maatiedon mukaan todettu syyllistyneen törkeitä muita kuin poliittisia rikoksia sillä perusteella, että ne olisivat suhteettomia PKK:n tavoitteisiin nähden.

Hallinto-oikeus on katsonut maatiedon perusteella tulleen selvitetyksi, että PKK:n siviileihinkin kohdistuneet terroritoimet 1990-luvulla ja vielä 2000-luvulla täsmentämättömään vuoteen saakka ovat olleet erityisen raakoja muita kuin poliittisia rikoksia. Valittajan on todettu olevan vastuussa näistä teoista asemansa perusteella.

Tähän nähden on arvioitava, voidaanko sellaisia tekoja, joihin PKK:n jäsenet ovat maatiedon mukaan syyllistyneet, pitää törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, joista PKK:n muu kuin tekoihin syyllistynyt jäsen voisi olla asemansa ja toimintansa perusteella vastuussa.

Hallinto-oikeuden arvio valittajan henkilökohtaisesta vastuusta perustuu oletukseen, että jotkin valittajan kouluttamista PKK:n militanteista olisivat syyllistyneet terroritoimiin, koska maatiedon mukaan PKK on syyllistynyt terroritoimiin 2000-luvullakin. Oletukseen perustuvaa todennäköisyyttä ei voi pitää epäilyä tai spekulaatiota vahvempana todennäköisyyden asteena. Oletukseen perustuvalta arviolta myös puuttuu sellainen täsmällisyys, jota poissuljentaan johtavalta tosiseikalta edellytetään. PKK:n terroristisen toiminnan ajallista ulottuvuutta koskevat tosiseikat on määritelty epätäsmällisesti eikä sitä voida aiheellisesti kohdistaa vuosiin 2009 – 2013, jolta ajalta valittajan vastuun on katsottu täyttyvän.

PKK:n toimintaa ja tavoitteita ei voida pitää terroristisina. Valittajan antama PKK:n ideologiaa koskeva koulutus ei näin ollen voi muodostaa vakavaa tai perusteltua aihetta epäillä hänen olevan vastuussa PKK:n militanttien mahdollisista terrorismiteoista. Näin ollen poissuljennan edellytykset valittajan toiminnan perusteella eivät täyty. Valittajan antamalta koulutukselta ja tällaisilta teoilta puuttuu myös syy-yhteys. Valittaja on antanut selvityksen siitä, mitä hänen antamansa koulutus on sisältänyt. Koulutuksen sisällössä ei ole mitään sellaista, minkä perusteella sen voitaisiin vakavasti ja perustellusti arvioida myötävaikuttaneen tekoihin, joihin poissuljenta voitaisiin perustaa.

Poissulkemislauseketta ei voida valittajan tapauksessa yksiselitteisesti soveltaa, joten sen soveltuminen jää merkittävällä tavalla epäselväksi. Tämän vuoksi asia tulisi ratkaista valittajan eduksi.

on antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

$165

Poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ei ole merkitystä sillä, onko valittaja tietoisesti vaikuttanut tietyn terroriteon syntyyn tai ollut henkilökohtaisesti vastuussa sellaisesta. Valittaja on riidattomasti osallistunut useiden vuosien ajan PKK:n toimintaan ja toimiessaan ideologisena kouluttajana valittajan voidaan katsoa sitouttaneen PKK:n taistelijoita järjestön ideologiaan, tavoitteisiin ja toimintaan. Maahanmuuttovirasto on viitannut Marylandin yliopiston ylläpitämästä Global Terrorism Database -nimisestä tietokannasta ilmeneviin tietoihin PKK:n suorittamista iskuista vuosina 2009 – 2013.

on antamassaan vastaselityksessä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttoviraston tulkinnan mukaan unionin tuomioistuimen Lounani-tuomiolla olisi muutettu yhdistetyissä asioissa B ja D, (C – 57/09 ja C – 101/99) omaksuttua tulkintaa, jonka mukaan pelkkä jäsenyys terroristijärjestöksi määritellyssä järjestössä ei edes johtavassa asemassa olevan henkilön kohdalla automaattisesti merkitse vakavaa aihetta olettaa poissuljennan aiheuttavaan tekoon syyllistymistä. Maahanmuuttovirasto näyttää tulkitsevan Lounani-tuomiota niin, että sen perusteella millainen tahansa toiminta tällaisessa järjestössä voisi oikeuttaa poissuljennan. Koska tällaisilla järjestöillä ei ole niin sanottuja tukijäseniä, jotka eivät osallistu toimintaan millään tavoin, tulkinta tarkoittaa käytännössä asioiden B ja D -tuomiosta poikkeavaa tulkintaa, että pelkkä jäsenyys automaattisesti voisi johtaa poissuljentaan.

Lounani-tuomion ei kuitenkaan voida todeta muuttaneen tulkintaa. Tapauksessa unionin tuomioistuin on vastannut tulkintaa koskeviin kysymyksiin täysin poikkeavassa tilanteessa kuin asioiden B ja D -tapauksessa. Maahanmuuttovirasto tukeutuu siihen, että Lounani-tuomiossa todetaan, ettei poissuljenta rajoitu terroritekojen tosiasiallisiin tekijöihin, niihin yllyttäjiin tai muulla tavoin teon suorittajiin osallistuneisiin. Tuomiossa kuitenkin viitataan tässä yhteydessä ns. vierasterroristeihin, ei henkilöihin, joiden poissuljentaa arvioidaan lähtömaassa tapahtuneen perusteella. Maahanmuuttovirasto esittää kontekstistaan irrotettua tulkintaa.

Henkilökohtainen vastuunalaisuus on todettu niin vakiintuneeksi poissuljentaharkinnan osaksi, ettei Maahanmuuttoviraston tulkinta Lounani-tuomiossa todetusta ole millään tavoin perusteltu. Maahanmuuttoviraston esittämä tulkinta muuttaisi poissuljentaa koskevaa järjestelmää niin, että se voisi sulkea henkilön kansainvälisen suojelun ulkopuolelle ilman, että hän olisi itse tehnyt mitään poissuljentaan oikeuttavaa. Vakiintuneen käytännön mukaan poissuljenta ei ole mahdollista, jos arviossa ei anneta merkitystä hakijan henkilökohtaiselle vastuunalaisuudelle.

Maahanmuuttoviraston lausunnossa viitatussa tietokannassa on tietoja PKK:n iskuista turvallisuusjoukkoja ja muita hallituskohteita vastaan, joita ei voida pitää luonteeltaan terroristisina siinä merkityksessä, että niillä voitaisiin oikeuttaa poissuljenta. Listauksessa on myös huomattava määrä iskuja, joita ei ole varmuudella todettu PKK:n tekemiksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 126 §:n 2 momentin nojalla tässä asiassa sovellettavan hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi valittaja on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi poliittisen mielipiteensä vuoksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut, että asiassa on perusteltua aihetta epäillä valittajan myötävaikuttaneen törkeisiin muihin kuin poliittisiin rikoksiin sekä Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin. Valittajan on katsottu olevan henkilökohtaisesti vastuussa vuosina 2009 – 2013 kouluttamiensa PKK-militanttien törkeistä ei-poliittisista rikoksista ja YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisista teoista. Näin ollen valittajalle ei ole annettu turvapaikkaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohtien perusteella. Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Asiassa on otettava kantaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin eli poissulkemislausekkeen soveltamisedellytyksiin tilanteessa, jossa on selvitetty, että turvapaikanhakija on osallistunut terroristijärjestön toimintaan.

(SopS 77/1968, jäljempänä pakolaissopimus tai

) 1 artiklan F kohdan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen, tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;

c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen:

1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; tai

3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.

(2011/95/EU) johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.

Direktiivin johdanto-osan 31perustelukappaleessa todetaan, että Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiset teot mainitaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa ja 1 ja 2 artiklassa, ja ne sisältyvät muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien terrorismintorjuntaan liittyvistä toimenpiteistä antamiin päätöslauselmiin, joiden mukaan sekä terroriteot, -menetelmät ja -käytännöt että terroritekojen tietoinen rahoittaminen, suunnittelu ja tekoihin yllyttäminen ovat Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisia tekoja.

Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:

a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;

b) tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena; tällä tarkoitetaan pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä. Erityisen raa'at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät;

c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti.

Tuomiossa käsiteltiin direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan tulkintaa.

$173

Tuomioistuin totesi, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen henkilölle, joka on kuulunut terrorimenetelmiä käyttävään järjestöön, edellyttää täsmällisten tosiseikkojen yksittäistapauksellista tutkimista, jonka perusteella voidaan arvioida, onko olemassa vakavaa aihetta olettaa, että tämä henkilö on kyseisen järjestön toiminnassa tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tai syyllistynyt YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin tai yllyttänyt tällaiseen rikokseen tai tällaisiin tekoihin tai osallistunut niihin muuten direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Jotta direktiivin 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa olevien poissulkemisperusteiden täyttymiseen voitaisiin vedota, kyseisen henkilön on mainitussa 2 kohdassa edellytetty näyttökynnys huomioon ottaen voitava katsoa olevan vastuussa osasta kyseisen järjestön sinä aikana suorittamia tekoja, jolloin hän oli sen jäsen.

Tuomioistuin totesi, että toimivaltaisen viranomaisen on erityisesti tutkittava kyseisen henkilön todellinen osuus kyseessä olevien tekojen toteuttamisessa, hänen asemansa järjestössä, järjestön toimia koskevan tietoisuuden taso, joka hänellä oli tai voidaan olettaa olleen, mahdollinen häneen kohdistunut painostus sekä muut seikat, joilla on voinut olla vaikutusta hänen käyttäytymiseensä. Viranomainen, joka tätä asiaa tutkiessaan havaitsee, että asianomainen henkilö on ollut johtavassa asemassa terrorimenetelmiä käyttävässä järjestössä, voi olettaa, että tämä henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa tämän järjestön merkityksellisenä aikana suorittamista teoista, mutta silti on välttämätöntä tutkia merkityksellisten olosuhteiden kokonaisuus ennen kuin voidaan tehdä päätös siitä, ettei mainitulle henkilölle myönnetä direktiivin 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella pakolaisasemaa.

Tuomiossa käsiteltiin määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohdan tulkintaa.

Asiassa oli kyse Marokon kansalaisesta, joka oli Belgiassa tuomittu kuuden vuoden vankeusrangaistukseen osallistumisesta terroristiryhmään, Belgiassa toimivan solun toimintaa johtavana jäsenenä, osallistumisesta rikollisjärjestön toimintaan, väärennösten tekemisestä ja käytöstä sekä laittomasta oleskelusta. Tuomioistuimen ratkaistavana oleva pääkysymys liittyi siihen, onko direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että poissulkeminen edellyttää, että henkilö on tuomittu jostain terrorismirikoksesta, mihin tuomioistuin vastasi ei. Lisäksi tuomioistuimella oli vastattavana kysymys siitä, oliko osallistuminen terroristiryhmän tekoihin, josta Lounani oli tuomittu, määritelmädirektiivissä (12 art. 2 k. c alak. ja 3 k.) säädetty poissulkemisperuste, vaikka hän ei tehnyt, yrittänyt tehdä tai uhannut tehdä terroritekoa.

Tuomioistuin totesi, että pakolaisaseman myöntämättä jättämisen soveltaminen ei rajoitu terroritekojen tosiasiallisiin tekijöihin vaan se voi ulottua myös sellaisten henkilöiden värväämiseen, organisoitumiseen, kuljettamiseen tai varustamiseen, jotka matkustavat maahan, joka ei ole heidän asuinmaansa tai jonka kansalaisia he eivät ole, muun muassa tehdäkseen, suunnitellakseen tai valmistellakseen terroritekoja. Pakolaisaseman myöntämättä jättämistä sovelletaan myös henkilöihin, joiden osalta on vakavaa aihetta epäillä, että he ovat yllyttäneet Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin tai muulla tavoin osallistuneet niihin.

Tuomioistuin totesi, että määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa voidaan soveltaa vasta sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on arvioinut kussakin yksittäistapauksessa sen tiedossa olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa vakavaa aihetta epäillä, että asianomaisen, joka muuten täyttää pakolaisaseman saamisen edellytykset, suorittamat teot kuuluvat tämän poissulkemisperusteen soveltamisalaan.

Tuomioistuin katsoi, että määritelmädirektiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja 12 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että sellaiset teot, joilla osallistutaan terroristiryhmän toimintaan, kuten ne, joista Lounani on tuomittu, voivat olla pakolaisaseman myöntämättä jättämisen peruste, vaikka ei ole osoitettu, että kyseinen henkilö on tehnyt, yrittänyt tehdä tai uhannut tehdä terroriteon. Kun tarkastellaan tapauskohtaisesti tosiseikkoja, joiden nojalla voidaan arvioida, onko vakavaa aihetta epäillä, että henkilö on syyllistynyt YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin, yllyttänyt tällaisiin tekoihin tai muulla tavoin osallistunut niihin, sillä seikalla että jäsenvaltion tuomioistuimet ovat tuominneet tämän henkilön osallistumisesta terroristiryhmän toimintaan, on erityinen merkitys, samoin kuin sillä seikalla, että mainittu henkilö oli tämän ryhmän johtava jäsen, eikä ole välttämätöntä osoittaa, että tämä sama henkilö on itse yllyttänyt terroritekoihin tai osallistunut niihin.

Korkein hallinto-oikeus on arvioinut poissuljennan edellytyksiä useassa vuosikirjaratkaisussa:

Hallinto-oikeus oli kumonnut A:ta koskeneen Maahanmuuttoviraston päätöksen poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus oli lausunut perusteluinaan muun ohella seuraavaa:

Vaikka A oli kertonut suorittaneensa asepalveluksen Syyrian armeijassa vuosina 2010 – 2012 Damaskoksessa ja Homsissa, oli hänen yksikkönsä rooli sekä hänen oma henkilökohtainen asemansa tässä yksikössä jäänyt jossain määrin epäselväksi. A oli myöntänyt ottaneensa kiinni mielenosoittajia ja etsintäkuulutettuja, mutta kiistänyt osallistuneensa Homsin pommittamiseen tai edes nähneensä sellaista tapahtuneen. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n ei voitu katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa kiinniotettujen henkilöiden myöhemmästä mahdollisesta kidutuksesta, kun erityisesti otettiin huomioon A:n asema armeijan organisaatiossa asevelvollisuutta suorittavana henkilönä.

Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut pelkästään sen seikan perusteella, että A oli suorittanut asepalvelusta Homsissa samaan aikaan, kun siellä oli raportoitu siviiliväestöön kohdistuvaa pommittamista, arvioida olevan perusteltua aihetta epäillä A:n syyllistyneen sotarikoksiin. A oli myös kiistänyt osallisuutensa tällaiseen toimintaan. Maahanmuuttovirasto ei ollut pystynyt osoittamaan, että juuri A:n yksikkö ja A tässä yksikössä olisi osallistunut pommituksiin. Hallinto-oikeus antoi tässä arviossaan painoarvoa UNHCR:n kannanotolle poissulkemislausekkeen suppean tulkinnan periaatteesta.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Maahanmuuttoviraston valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä.

$179

Korkein hallinto-oikeus katsoi A:ta koskeneessa päätöksessään, että asiassa oli perusteltua aihetta epäillä A:n tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. A oli vuosikymmenien ajan toiminut virkamiehenä ja ilmiantajana turvallisuuspalvelussa, joka maatiedon mukaan oli syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. A oli myös kertonut osallistuneensa komentajana tai komentajan sijaisena terroristijärjestöissä koulutettuna iskuihin ihmisiä vastaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan osalta, että sitä on poikkeussäännöksenä tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of the doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.

UNHCR:n käsikirjan mukaan poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle.

$17e

Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisten tekojen osalta todetaan muun ohella, että YK:n tarkoitusperät ja periaatteet sisältyvät Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdantoon sekä sen l ja 2 artiklaan. Näissä artikloissa on lueteltu ne perustavanlaatuiset periaatteet, joiden tulisi ohjata YK:n jäsenten käyttäytymistä heidän keskinäisissä suhteissaan ja kansainvälisen yhteisön piirissä. Tämän perusteella voitaneen päätellä, että ollakseen syyllistynyt näiden periaatteiden vastaiseen tekoon, yksilön on pitänyt olla asemassa, jossa hän on käyttänyt valtaa ja vaikuttanut siihen, että valtio on loukannut näitä periaatteita. Tämän lausekkeen soveltamisesta ei ole juurikaan ennakkotapauksia, ja sen yleisluonteisuudesta johtuen sitä on sovellettava varoen. (kohta 163)

UNHCR:n poissulkemislausekkeita koskevassa tulkintaohjeessa todetaan muun ohella, että törkeitä muita kuin poliittisia rikoksia koskevaan poissulkemislausekkeeseen eivät kuulu vähäiset rikokset. Arvioitaessa teon vakavuutta on huomiota kiinnitettävä teon luonteeseen, todelliseen aiheutettuun vahinkoon, rikokseen syytteeseenpanossa käytettyyn menettelyyn, rangaistuksen luonteeseen sekä siihen, pidetäänkö tekoa useimmilla oikeudenkäyttöalueilla vakavana rikoksena. Näin ollen esimerkiksi murha, raiskaus ja aseellinen ryöstö luokiteltaisiin epäilemättä vakaviksi rikoksiksi.

Vakavaa rikosta olisi pidettävä ei-poliittisena, kun muut motiivit kuten henkilökohtaiset syyt tai hyöty ovat määräävänä motiivina rikokselle. Arvioitaessa teon poliittista luonnetta voidaan huomioida rikoksen vaikuttimet, konteksti, tekotapa ja suhteellisuus tavoiteltuun päämäärään nähden. Törkeät väkivallanteot, kuten rikokset, jotka yleisesti pidetään luonteeltaan terroristisina, voidaan lähes varmasti pitää täysin suhteettomina poliittiseen tavoitteeseen nähden.

Ottaen huomioon YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden yleisyys, 1 artiklan F kohdan c alakohdan mukaista poissulkemislauseketta olisi tulkittava suppeasti. Artikla tulee sovellettavaksi vain äärimmäisissä olosuhteissa toimintaan, joka hyökkää kansainvälisen rinnakkaiselon perustaan. Tällaisella toiminnalla on oltava kansainvälinen ulottuvuus. Rikokset, jotka voivat vaikuttaa kansainväliseen rauhaan, turvallisuuteen ja valtioidenvälisiin suhteisiin sekä vakavat ja jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset kuuluvat tähän kategoriaan.

Jotta poissulkeminen olisi perusteltua, henkilökohtaista vastuuta on voitava osoittaa suhteessa 1 artiklan F kohdassa tarkoitettuun rikokseen. Yleensä henkilökohtainen vastuu syntyy siitä, että henkilö tekee tai merkittävällä tavalla myötävaikuttaa rikolliseen tekoon, tietoisena tekonsa tai laiminlyöntinsä merkityksestä lopputuloksen kannalta. Henkilön ei tarvitse henkilökohtaisesti osallistua rikollisiin tekoihin, vaan riittävää on niiden alulle paneminen, avustaminen, yllyttäminen ja osallistuminen yhteiseen rikolliseen hankkeeseen.

Vapaaehtoinen jäsenyys joissakin erityisen väkivaltaisissa järjestöissä voi synnyttää olettaman henkilökohtaisesta vastuusta. Tällaisen oletetun vastuun yhteydessä on kuitenkin huomioitava järjestön todellinen toiminta, ryhmän organisaatiorakenne, henkilön asema järjestössä ja hänen mahdollisuutensa vaikuttaa järjestön toimintaan sekä ryhmän mahdollinen hajanaisuus.

Puheena olevan poissulkemislausekkeen tarkoituksena on suojella vastaanottavan valtion yhteiskuntaa siltä, että maahan hyväksyttäisiin pakolainen, joka on tehnyt vakavan tavanomaisen rikoksen. Tällöin muut motiivit kuten henkilökohtaiset syyt tai hyöty ovat määräävänä motiivina tietylle rikokselle. Tulkintaohjeiden mukaan törkeänä ei-poliittisena rikoksena on pidettävä muun muassa murhaa. Jotta poissuljenta olisi oikeutettua, tulee henkilön olla henkilökohtaisessa vastuussa rikoksesta. Yleisesti henkilökohtainen vastuu on seurausta siitä, mitä henkilö on itse tehnyt tai siitä, että hän on konkreettisesti ollut avustamassa rikolliseen tekoon tietoisena siitä, että hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä edesauttaisi rikollisen toiminnan täytäntöönpanemista. Siten yllyttäminen, avunanto sekä osallistuminen rikoskumppanina voivat olla riittäviä poissuljentaan. Rikosoikeudellista vastuuta harkittaessa otetaan yleensä huomioon puolustukseksi esitetyt näkökohdat.

Valittaja on omasta tahdostaan liittynyt Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK) vuonna 1996 ollessaan 13-vuotias. Hän sai lyhyen sotilaallisen koulutuksen jälkeen aseen puolustautumista varten. Valittaja toimi sotilaana ja sai noin vuoden tai kahden kuluttua komentajan arvon. Varsinaisiin sotatoimiin valittaja on osallistunut vuosina 1998 ja 1999. Vuonna 2000 valittaja siirtyi Irakiin. Hän sai vuosina 2000 – 2001 ensimmäisen kerran johtohenkilöstön ideologista koulutusta. Hän ei osallistunut taisteluihin vuosina 2000 – 2004.

Valittaja on palvellut PKK:ssa komentajan tehtävissä ja toiminut myös jonkin verran kouluttajana vuoteen 2004 asti, jolloin hänet otettiin Turkissa kiinni ja tuomittiin vankilaan PKK:hon kuulumisesta. Valittaja oli vankilassa yli neljä vuotta, ja sinä aikana hän otti vastaan ohjeita vankilan ulkopuolelta ja organisoi PKK-vankien toimintaa. Vapauduttuaan vuonna 2009 valittaja lähti Irakiin palatakseen PKK:hon. Hän oleskeli Kandil-vuorella ja eteni 30 alaisen komentajaksi, osallistui johtohenkilöiden koulutukseen ja toimi sen jälkeen kouluttajana kouluttaen säännöllisesti sekä johtohenkilöitä että taistelijoita. Painopisteenä oli PKK:n militanttien poliittinen ja ideologinen koulutus, minkä jälkeen koulutetut henkilöt menivät palveluspaikkoihinsa Turkkiin ja Syyriaan osan jäädessä Irakiin.

Vuonna 2013 valittaja ilmoittautui taistelemaan Isisiä vastaan. Hänet rekisteröitiin YPG:n tukikohdassa Syyriassa, mistä hän matkusti Shengalin alueelle Irakissa. Siellä hän siirtyi YPG:n riveistä YBŞ:n joukkoihin ja hänet ylennettiin YBŞ-joukkojen rintamakomentajaksi. Hänellä oli 40 – 60 alaista. Valittaja haavoittui vakavasti räjähdyksessä 10.9.2015 ja päästyään sairaalasta hänet vietiin Makhmourin pakolaisleirille.

Poikkeamissäännöksenä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momenttia eli poissulkemislausetta on tulkittava suppeasti. Pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisen tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon.

Poissulkeminen edellyttää, että henkilö on henkilökohtaisessa vastuussa poissulkemislausekkeessa tarkoitetusta teosta. Henkilökohtainen vastuu seuraa niistä teoista, joihin henkilö on konkreettisesti osallistunut. Henkilökohtainen vastuu voi myös syntyä avustamisesta tai yllyttämisestä tällaiseen tekoon, kun toiminta tai laiminlyönti on tehty tietoisena siitä, että se edesauttaa poissulkemislausekkeessa tarkoitetun toiminnan täytäntöönpanemista. Siten tekoihin osallistumisen lisäksi myös avunanto, laiminlyönti ja yllyttäminen voivat olla riittäviä poissulkemiseen.

Unionin tuomioistuimen edellä mainitussa oikeuskäytännössä on katsottu, että terroristiseksi luokiteltu järjestö voi syyllistyä Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin toimiin. Myös UNHCR on katsonut, että kyseistä poissulkemislauseketta voidaan soveltaa paitsi valtion tai valtionkaltaisten toimijoiden johdossa oleviin henkilöihin myös terroristitekoihin syyllistyneiden järjestöjen johtohenkilöihin

Terroritekojen luonteisia tekoja, joille on ominaista väkivalta siviiliväestöä kohtaan, on pidettävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina, vaikka niillä väitettäisiin olevan poliittinen tavoite.

Jäsenyys terroristiseksi luokitellussa järjestössä ei automaattisesti oikeuta poissuljentaan, vaan henkilökohtaista vastuuta on arvioitava yksittäistapauksellisten tosiseikkojen perusteella ottaen huomioon poissulkemislausekkeen soveltamista koskeva näyttökynnys. Vaikka henkilökohtainen vastuu ei edellytä, että henkilö olisi itse konkreettisesti osallistunut terroritekoihin tai avustanut niiden suorittamista taikka yllyttänyt niihin, viranomaisen on näyttökynnys huomioon ottaen voitava osoittaa henkilön olevan vastuussa osasta järjestön merkityksellisenä aikana suorittamista teoista.

Euroopan unioni on määritellyt Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) terroristijärjestöksi. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä ilmenevän maatiedon perusteella voidaan pitää selvitettynä, että PKK on syyllistynyt lukuisiin terroristisiksi luokiteltaviin tekoihin sen aloitettua taistelun Turkin valtiota vastaan vuonna 1984. Se seikka, että PKK on sisällytetty Euroopan unionin neuvoston luetteloon terroristijärjestöistä vuodesta 2002 lähtien, viimeisin neuvoston kyseistä luetteloa koskeva päätös ollessa päivätty 13.1.2020, osoittaa osaltaan, että järjestön syyllistyminen terroristiseksi luokiteltaviin tekoihin ei rajoitu 1980- ja 90-luvuille.

Maahanmuuttovirasto on lausunnossaan viitannut Marylandin yliopiston ylläpitämästä Global Terrorism Database -nimisestä tietokannasta (https://www.start.umd.edu/gtd/) ilmeneviin tietoihin, joiden mukaan PKK on vuosina 2009 – 2013 syyllistynyt 155 iskuun, joiden terroristisesta luonteesta ei ole epäilystä. Tietokannasta ilmenevät iskut ovat suurimmaksi osaksi kohdistuneet Turkin turvallisuusviranomaisiin. Tapahtumiin sisältyy kuitenkin myös siviilihenkilöiden sieppauksia ja iskuja siviilikohteisiin kuten kouluihin ja yrityksiin. Vaikka osaa tapahtumista ei ole vahvistettu PKK:n tekemiksi, eikä kaikkia tietokannassa olevia tapahtumia voida pitää vakavuudeltaan poissuljentaa oikeuttavina, on pidettävä selvitettynä, että järjestö on syyllistynyt terrorismitoimiin myös vuosina 2009 – 2013.

Maatiedon mukaan myös konfliktin toinen osapuoli Turkin valtio on syyllistynyt vakaviin siviiliväestöön sekä epäiltyihin PKK:n jäseniin ja kannattajiin kohdistuviin oikeudenloukkauksiin. Arvioitaessa poissuljennan edellytysten täyttymistä ei kuitenkaan ole kysymys PKK:n tavoiteltujen päämäärien mahdollisesta oikeutuksesta, vaan järjestön päämääriensä saavuttamiseksi käyttämistä keinoista.

Valittajan toimintaan liittyviä tosiseikkoja on pidettävä selvitettyinä. Asiassa on edellä mainituin tavoin myös pidettävä selvitettynä, että PKK on syyllistynyt terrorismitoimiin tarkasteluajanjaksona 2009 – 2013. Näitä tekoja voidaan pitää YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisina tekoina sekä törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina. Asiassa on siten arvioitava valittajan henkilökohtaista vastuuta suhteessa kyseisiin tekoihin. Tällöin tulee unionin tuomioistuimen tuomiosta yhdistetyissä asioissa

ilmenevällä tavalla ottaa huomioon valittajan todellinen osuus kyseessä olevan järjestön suorittamien tekojen toteuttamisessa, hänen asemansa järjestössä, järjestön toimia koskevan tietoisuuden taso, joka hänellä oli tai voidaan olettaa olleen, mahdollinen häneen kohdistunut painostus sekä muut seikat, joilla on voinut olla vaikutusta hänen käyttäytymiseensä.

Valittaja on liittynyt järjestöön vapaaehtoisesti ja toiminut siinä vuosina 1996 – 2013, lukuun ottamatta ajanjaksoa 2004 – 2009, jolloin hän on ollut kärsimässä vankeusrangaistusta. Hän on itse saanut johtohenkilöstön ideologista koulutusta ja on vuosina 2009 – 2013 toiminut kouluttajana Irakissa Kandilissa. Hän on antanut pääasiassa aatteellista koulutusta. Valittaja on kouluttanut sekä taistelijoita että järjestön johtoa. Valittajan kouluttamat henkilöt ovat koulutuksen jälkeen siirtyneet palveluspaikkoihinsa.

Valittajan voidaan katsoa olleen verrattain korkeassa asemassa PKK:ssa. Asemansa perusteella hänen voidaan lähtökohtaisesti olettaa olevan henkilökohtaisesti vastuussa järjestön tarkasteluajanjaksona suorittamista terrorismitoimista.

Valittajan varsin mittavan toiminnan sekä hänen asemansa ja tehtäviensä perusteella voidaan pitää ilmeisenä, että hän on ollut tietoinen PKK:n toimintatavoista ja näin ollen myös järjestön toimintaan liittyvistä terroristisiksi katsottavista teoista. Valittajaa ei ole painostettu toimimaan tehtävässään, eikä hän ole yrittänyt erota järjestöstä, vaan hän on kertonut, että hän jatkaisi edelleen järjestössä toimimista, mikäli hänen terveydentilansa sen sallisi.

Valittajaa voidaan kertomansa perusteella pitää tärkeänä ideologisena kouluttajana PKK:ssa. Koulutuksen tarkoituksena on sitouttaa koulutettavat Öcalanin oppeihin ja PKK:n toimintaan. Koulutus on voimakkaasti suunnattu edistämään järjestön toimintaa ja päämääriä.

Valittajan on edellä mainituista syistä katsottava merkittävällä tavalla edistäneen PKK:n toimintaa ja päämääriä, ja siten myös sen päämäärien saavuttamiseksi käyttämiä keinoja tietoisena oman toimintansa merkityksestä lopputuloksen kannalta. Vaikka valittaja ei ole henkilökohtaisesti syyllistynyt poissulkemislausekkeessa tarkoitettuihin tekoihin, on asiassa edellä mainittu maatieto sekä valittajan asema merkittävänä aatteellisena kouluttajana huomioon ottaen perusteltua aihetta epäillä valittajan olevan myötävaikuttamisen perusteella henkilökohtaisesti vastuussa PKK:n taistelijoiden tekemistä ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuista teoista.

Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajalle ei ole ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin nojalla tullut antaa turvapaikkaa. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Esittelijä Jenny Rebold.

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Saatu selvitys ja tosiseikat

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

PKK:n toiminnan arviointi

(Europol: European Union Terrorism Situation and Trend Report (TESAT) 2007 – 2018)

(2002/460/EC: Council Decision of 17 June 2002 implementing Article 2(3) of Regulation (EC) No 2580/2001 on specific restrictive measures directed against certain persons and entities with a view to combating terrorism and repealing Decision 2002/334/EC ja Council Decision (CFSP) 2019/25 of 8 January 2019 amending and updating the list of persons, groups and entities subject to Articles 2, 3 and 4 of Common Position 2001/931/CFSP on the application of specific measures to combat terrorism, and repealing Decision (CFSP) 2018/1084)

Valittajan henkilökohtainen vastuu

Sovelletut oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Haanperä ja Emmi Aakula, joka on myös esitellyt asian.

A

Valittaja

1. Suullinen käsittely

2. Pääasia

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen

Geneven

yleissopimus

Ulkomaalaislain

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin

2.3 Oikeuskäytäntöä

2.3.1 Unionin tuomioistuin

2.3.1.1 Unionin tuomioistuimen tuomio 9.11.2010 yhdistetyissä asioissa B ja D (C – 57/09 ja C – 101/09)

2.3.1.2 Unionin tuomioistuimen tuomio 31.1.2017 asiassa Lounani

(C-573/14)

2.3.2 Korkein hallinto-oikeus

2.3.2.1 KHO 2018:147

2.3.2.2 KHO 2016:181

2.3.2.3 KHO 2014:131

2.3.2.4 KHO 2008:21

2.4 Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita

2.4.1 UNHCR:n käsikirja Pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista, tammikuu 1993, uudelleen julkaistu 2011

2.4.2 Guidelines on International Protection: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees

2.5 Asiassa saatu selvitys valittajan toiminnasta PKK:ssa

2.6 Oikeudellinen arviointi

2.6.1 Arvioinnin lähtökohtia

(UNHCR Statement on Article 1F of the 1951 Convention, heinäkuu 2009).

2.6.2 PKK:n toiminnasta

2.6.3 Johtopäätökset

B ja D (C – 57/09 ja C – 101/09)