KHO:2022:94 – Trafikförsäkring

Statskontoret hade påfört en fordonsägare en försummelseavgift för försummelse av försäkringsplikt enligt trafikförsäkringslagen. Försummelsen hade pågått i nio månader. Statskontoret hade använt förhöjningskoefficient 2 för de 30 första dagarna och förhöjningskoefficient 2,5 för resten av tiden när avgiften fastställdes.

Förvaltningsdomstolen ändrade Statskontorets beslut och fastställde förhöjningskoefficient 1 för hela försummelsetiden. Förvaltningsdomstolen motiverade sitt beslut med att besvären över Statskontorets beslut var trovärdiga till den del fordonsägaren åberopade sin ouppsåtlighet och att det därför var skäligt att i detta fall sänka förhöjningskoefficienterna.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att förvaltningsdomstolen med anledning av besvären hade att avgöra om Statskontorets beslut var lagenligt. Beslutets lagenlighet ska bedömas enligt de grunder för försummelseavgiften som föreskrivs i lagen. Eftersom det ur förvaltningsdomstolens beslut inte framgick att man hade beaktat andra för försummelseavgiften föreskrivna grunder än uppsåtlighet borde förvaltningsdomstolen inte ha ändrat Statskontorets beslut med de skäl som uppgetts.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att den långa försummelsetiden redan i sig motiverade de höga förhöjningskoefficienter som Statskontoret fastställt i sitt beslut. Det hade inte i ärendet framkommit sådana uppgifter i anslutning till de grunder som nämns i 28 § i trafikförsäkringslagen som hade motiverat lägre förhöjningskoefficienter oavsett den långa försummelsetiden.

Statskontoret hade kunnat påföra fordonsägaren den försummelseavgift som framgår ur dess beslut. Beslutet var inte till denna del lagstridigt. Högsta förvaltningsdomstolen upphävde förvaltningsdomstolens beslut och vidmakthöll Statskontorets beslut.

Trafikförsäkringslagen 6 § 1 mom., 27 § 1 mom., 28 § 1 mom. och 29 § 2 mom.

Se och jmfr. HFD 2022:95

Ärendet har avgjorts av justitieråden Irma Telivuo, Anne Nenonen, Joni Heliskoski, Tero Leskinen och Toni Kaarresalo. Föredragande Pekka Savola.

Valtiokonttori oli määrännyt liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta laiminlyöntimaksun noin yhdeksän kuukautta kestäneestä laiminlyönnistä. Maksua määrättäessä oli käytetty ensimmäisen 30 päivän laiminlyöntiajan osalta korotuskerrointa 2 ja tämän jälkeen korotuskerrointa 2,5.

Hallinto-oikeus oli muuttanut Valtiokonttorin päätöstä ja vahvistanut koko laiminlyöntiajalta korotuskertoimeksi 1. Hallinto-oikeus oli perustellut päätöstään sillä, että Valtiokonttorin päätöksestä tehty valitus oli ollut laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottava ja tämän vuoksi korotuskertoimia oli tässä tapauksessa syytä alentaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeuden oli tullut valituksen johdosta arvioida, oliko Valtiokonttorin päätös lainmukainen. Päätöksen lainmukaisuutta oli arvioitava laiminlyöntimaksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet huomioon ottaen. Kun hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmennyt, että asiaa arvioitaessa olisi otettu huomioon muita laiminlyöntimaksun määräämiselle säädettyjä perusteita kuin laiminlyönnin tahallisuus, hallinto-oikeuden ei olisi tullut muuttaa Valtiokonttorin päätöstä mainitsemillaan perusteilla.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että pitkä laiminlyöntiaika oli jo sellaisenaan Valtiokonttorin päätöksen mukaisten korkeiden korotuskertoimien käyttämistä puoltava peruste. Asiassa ei ollut todettavissa muihin liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyihin perusteisiin liittyviä seikkoja, jotka olisivat puoltaneet pitkästä laiminlyöntiajasta huolimatta alempien kertoimien käyttämistä.

Valtiokonttori oli voinut määrätä päätöksestään ilmenevän laiminlyöntimaksun, eikä päätös ollut tältä osin lainvastainen. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja Valtiokonttorin päätös saatettiin voimaan.

Liikennevakuutuslaki 6 § 1 mom, 27 § 1 mom, 28 § 1 mom ja 29 § 2 mom

Ks. ja vrt. KHO 2022:95

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Vaasan hallinto-oikeus 15.12.2021 nro 819/2021

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Valtiokonttorille valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Valtiokonttorin päätös saatetaan voimaan.

Asian tausta

(1)

on päätöksellään 24.11.2020 määrännyt A:n maksettavaksi liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta ajalta 2.10.2019 — 3.7.2020 vakuutusmaksua vastaavan maksun 1 060,50 euroa ja laiminlyöntimaksun 2 593,62 euroa. Laiminlyöntimaksua määrättäessä on käytetty ensimmäisen 30 päivän laiminlyöntiajan osalta korotuskerrointa 2 ja tämän jälkeen korotuskerrointa 2,5.

(2)

on hallinto-oikeudessa vaatinut, että Valtiokonttorin päätös kumotaan. A:n mukaan hän ei ole ollut tietoinen siitä, että hän on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa. A on ilmoittanut olevansa järkyttynyt ajatuksesta, että hän on ajanut autolla lapsi kyydissä ilman vakuutusta. Laiminlyöntimaksua on kohtuullistettava.

(3)

on valituksen enemmälti hyläten muuttanut Valtiokonttorin päätöstä laiminlyöntimaksun korotuskertoimien osalta. Hallinto-oikeus on vahvistanut korotuskertoimeksi 1 koko laiminlyöntiajan osalta, jolloin laiminlyöntimaksun määräksi on tullut 1 060,50 euroa.

(4) Hallinto-oikeus on laiminlyöntimaksun osalta todennut päätöksensä perusteluina muun ohella, että ajoneuvon omistajan tietämättömyys vakuuttamisvelvollisuudestaan ja hänen taloudellinen tilanteensa eivät ole sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella laiminlyöntimaksu voitaisiin jättää määräämättä. Hallinto-oikeus on kuitenkin todennut pitävänsä A:n valitusta laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottavana, joten tässä tapauksessa laiminlyöntimaksun korotuskertoimia on syytä alentaa.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(5)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan laiminlyöntimaksun korotuskertoimen osalta ja Valtiokonttorin päätös saatetaan voimaan.

(6)

on katsottava vaatineen, että valitus hylätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(7) Asiassa on kysymys siitä, onko Valtiokonttori voinut määrätä A:lle liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta laiminlyöntimaksun käyttäen päätöksestään ilmeneviä korotuskertoimia. Muilta osin Valtiokonttorin päätöksestä ei ole korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys.

(8)

on esittänyt muun ohella, että se on liikennevakuutuslain voimaantulosta vuonna 2017 lähtien käyttänyt vakiintuneesti korotuskerrointa 2 enintään 30 päivän laiminlyöntien osalta ja kerrointa 2,5 pidempien laiminlyöntien osalta. Valtiokonttori on poikennut näistä kertoimista yleensä vain, jos tapauksessa on ollut erityispiirteitä, jotka ovat vaikuttaneet laiminlyönnin tahallisuusarviointiin (esimerkiksi terveydelliset tekijät) tai muiden kertoimeen vaikuttavien tekijöiden arviointiin. Valtiokonttori käsittelee vuosittain kymmeniä tuhansia laiminlyöntiasioita. Kaikista hallinto-oikeuksista ainoastaan Vaasan hallinto-oikeus on alentanut kertoimia lähes säännönmukaisesti. Yhdenvertaisuuden kannalta on kestämätöntä, että yhden hallinto-oikeuden tuomiopiirissä laiminlyöntimaksu voi olla selvästi alempi kuin muualla.

(9) Valtiokonttorin mukaan hallinto-oikeuden päätös näyttää perustuvan vain laiminlyönnin tahattomuuden arvioimiseen. Kerrointa määrättäessä tulee ottaa huomioon myös muut liikennevakuutuslaissa säädetyt perusteet. Esillä olevassa asiassa laiminlyönti on kestänyt pitkään, laiminlyönti on johtunut vähintään tavallisesta huolimattomuudesta ja A on hallinto-oikeudessa esittämänsä perusteella ajanut vakuuttamattomalla autolla. Valtiokonttorin määräämä laiminlyöntimaksu on saatettava voimaan.

(10)

mukaan hallinto-oikeuden päätös on lopputulokseltaan oikea. Laiminlyöntimaksun korotuskertoimia on ollut tässä asiassa syytä alentaa.

Sovellettavat oikeusohjeet

(11) Liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon omistaja ja haltija ovat velvollisia vakuuttamaan ajoneuvon sen omistus- tai hallintaoikeuden siirtymispäivästä lukien.

(12) Liikennevakuutuslain 27 §:n 1 momentin mukaan se, joka on laiminlyönyt 6 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa, on velvollinen maksamaan maksun, joka vastaa kohtuulliseksi katsottavaa vakuutusmaksua siltä ajalta, jota laiminlyönti koskee, ei kuitenkaan pitemmältä ajalta kuin kulumassa olevalta ja viideltä viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta.

(14) Liikennevakuutuslain 29 §:n 2 momentin mukaan Valtiokonttori määrää vakuutusmaksua vastaavan maksun ja laiminlyöntimaksun sekä velvoittaa vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneen ajoneuvon omistajan tai haltijan maksamaan maksut Liikennevakuutuskeskukselle. Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä vain erityisestä syystä.

(15) Liikennevakuutuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 123/2015 vp) laiminlyöntimaksun on todettu olevan osin uudella tavalla määräytyvä vakuutusmaksuvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella määrättävä sanktioluonteinen seuraamusmaksu, joka korvaisi aiemman lain mukaisen hyvikkeen korotusosan. Hallituksen esityksen mukaan laiminlyöntimaksulle ei ehdoteta säädettäväksi vähimmäismäärää.

(17) Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Oikeudellinen arviointi

(18) Hallinto-oikeus on muuttanut Valtiokonttorin päätöstä laiminlyöntimaksun korotuskertoimien osalta. Ratkaisua on perusteltu sillä, että A:n valitus on ollut laiminlyönnin tahattomuuden osalta uskottava ja tämän vuoksi korotuskertoimia on tässä tapauksessa syytä alentaa.

(20) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeuden on tullut valituksen johdosta arvioida, onko Valtiokonttorin päätös lainmukainen. Päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava laiminlyöntimaksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet huomioon ottaen.

(21) Hallinto-oikeuden päätöksestä ei ilmene, että asiaa arvioitaessa olisi otettu huomioon muita liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyjä perusteita kuin laiminlyönnin tahallisuus. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut muuttaa Valtiokonttorin päätöstä mainitsemillaan perusteilla.

(22) Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko Valtiokonttorin päätös ollut laiminlyöntimaksun osalta lainmukainen, kun otetaan huomioon maksun määräämiselle laissa säädetyt perusteet.

(24) Liikennevakuutuslain 28 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin laiminlyöntimaksu voi olla enintään kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen. Säännöksen mukaan korotuskerrointa määrättäessä otetaan huomioon laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä se, onko ajoneuvoa käytetty liikenteessä.

(25) Laissa ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, miten edellä todettuja perusteita on maksua määrättäessä sovellettava. Perusteiden soveltamiseen vaikuttaa käytännössä myös se, että maksua määrättäessä kaikista perusteista, kuten laiminlyönnin tahallisuudesta tai ajoneuvon käyttämisestä liikenteessä, ei välttämättä ole kaikissa tapauksissa käytettävissä eikä edes mahdollista hankkia selvitystä.

(26) Valtiokonttorilla on liikennevakuutuslaissa säädettyjen perusteiden soveltamisessa tältä osin harkintavaltaa, jota käytettäessä on noudatettava muun ohella hallintolain 6 §:stä ilmeneviä hallinnon oikeusperiaatteita. Valtiokonttorin ratkaistavaksi tulevien asioiden suuri määrä huomioon ottaen erityistä merkitystä on myös sillä, että perusteiden soveltaminen on tasapuolista, johdonmukaista ja ennakoitavaa.

(27) Valtiokonttorin kuvaaman kaltaista käytäntöä, jossa laiminlyöntimaksun korotuskerroin määrätään porrastetusti laiminlyöntiajan pituuden perusteella ja muut perusteet otetaan huomioon kerrointa alentavina tai korottavina, voidaan pitää lähtökohdiltaan edellä todettujen vaatimusten mukaisena.

(28) A:n laiminlyöntimaksua määrätessään Valtiokonttori on ottanut huomioon laiminlyöntiajan pituuden siten, että ensimmäisten 30 päivän laiminlyöntiajan osalta on käytetty korotuskerrointa 2 ja tämän jälkeen korotuskerrointa 2,5. Valtiokonttorin päätöksessä ei tuoda esiin, että kerrointa olisi alennettu tai korotettu muiden liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyjen perusteiden johdosta.

(29) A on hallinto-oikeudessa vedonnut erityisesti siihen, ettei hän ole ollut tietoinen vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistään. Kun otetaan huomioon, että kysymys on A:lle ajoneuvon omistajana kuuluvasta lakisääteisestä velvollisuudesta, A:n esittämälle tietämättömyydelle ei ole annettava merkitystä arvioitaessa Valtiokonttorin päätöksen lainmukaisuutta.

(30) A:n laiminlyöntiajan pituus on ollut noin yhdeksän kuukautta. Pitkä laiminlyöntiaika on jo sellaisenaan Valtiokonttorin päätöksen mukaisten korkeiden korotuskertoimien käyttämistä puoltava peruste. Asiassa ei ole todettavissa muihin liikennevakuutuslain 28 §:ssä säädettyihin perusteisiin liittyviä seikkoja, jotka puoltaisivat pitkästä laiminlyöntiajasta huolimatta alempien kertoimien käyttämistä. Asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä on päinvastoin tullut ilmi, että A on ajanut vakuuttamattomalla ajoneuvolla, mikä olisi voitu ottaa käytetyissä kertoimissa huomioon. Laissa säädettyjä perusteita laiminlyöntimaksun määräämättä jättämiselle ei ole ilmennyt.

(31) Valtiokonttori on näin ollen voinut määrätä A:lle liikennevakuutuslaissa tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta päätöksestään ilmenevän laiminlyöntimaksun. Valtiokonttorin päätös ei ole tältä osin lainvastainen.

(32) Edellä olevan perusteella hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Valtiokonttorin päätös saatettava voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Anne Nenonen, Joni Heliskoski, Tero Leskinen ja Toni Kaarresalo. Asian esittelijä Pekka Savola.

Valtiokonttori

A

Hallinto-oikeus

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jani Ruotsalainen, Riikka Mäki ja Hanna Vainionpää. Asian esittelijä Patrick Laaksoharju.

A:n