KHO:2024:17 – Extraordinärt ändringssökande

Förvaltningsdomstolen hade på grund av ny utredning upphävt Skatteverkets beslut i ett ärende som gällde begäran om omprövning av bilskatt och återförsänts ärendet till Skatteverket för ny behandling. Det lagakraftvunna beslut som Skatteverket hade fattat efter den nya behandlingen var föremål för ansökan om återbrytande i högsta förvaltningsdomstolen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att Skatteverket när ärendet behandlades på nytt inte hade bedömt vilken betydelse den i förvaltningsdomstolen inlämnade nya utredningen hade och även försummat sin utredningsskyldighet. De skedda felen i förfarandet måste anses väsentliga. Förutsättningarna för återbrytande enligt 117 § 1 mom. 1 punkten i lagen om rättegång i förvaltningsärenden uppfylldes.

I ärendet skulle ännu avgöras om ärendet även nådde över tröskeln för återbrytande enligt 2 mom. i samma paragraf.

I ärendet skulle likväl också fästas uppmärksamhet vid sökandens skyldigheter som part i ändringssökandet. Även sökanden är enligt lagen skyldig att i mån av möjlighet delta i utredandet av ärendet. Skatteverket hade i samband med den nya behandlingen av ärendet två gånger skickat begäran om utredning åt sökanden. Sökanden hade inte svarat på någondera. Begärandena och det beslut som ansökan om återbrytande riktar sig till hade skickats till sökandens juridiska ombud. Sökanden hade inte tytt sig till ordinärt ändringssökande.

Högsta förvaltningsdomstolen kom i sin avvägning fram till att sökandens passivitet, för vilken ingen giltig förklaring hade getts, skulle ges en större betydelse än de faktorer som talade för återbrytande. Ärendet nådde inte över tröskeln för återbrytande. Ansökan om återbrytande avslogs.

Lagen om rättegång i förvaltningsärenden 117 §

Bilskattelagen (1482/1994) 74 b § (1074/2003) och 81 § 2 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio och Tero Leskinen. Föredragande Turo Lehtonen.

Hallinto-oikeus oli asiassa esitetyn uuden selvityksen johdosta kumonnut Verohallinnon päätöksen autoverotuksen oikaisuvaatimusasiassa ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Verohallinnon uudelleenkäsittelyn jälkeen tekemä lainvoimaiseksi tullut päätös oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa purkuhakemuksen kohteena.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Verohallinto oli käsitellessään asiaa uudelleen jättänyt arvioimatta, mikä merkitys hallinto-oikeudessa esitetylle uudelle selvitykselle oli annettava, ja laiminlyönyt myös oma-aloitteisen selvitysvelvollisuutensa. Tapahtuneita menettelyvirheitä oli pidettävä olennaisina. Asiassa täyttyi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdan purkuperuste.

Asiassa oli tämän jälkeen ratkaistavana, ylittyikö asiassa saman pykälän 2 momentissa tarkoitettu purkukynnys.

Menettelyvirheet olivat tarkoittaneet asian arvioimisen kannalta tärkeän selvityksen sivuuttamista, ja verotus oli saattanut muodostua aineellisesti virheelliseksi. Verotuksen katsottiin kohdistuneen hakijan perusoikeuksiin kuuluvaan omaisuudensuojaan. Mainitut seikat puolsivat purkukynnyksen ylittymistä.

Asiassa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös hakijan velvollisuuksiin muutoksenhakumenettelyn osapuolena. Myös hän oli lain mukaan velvollinen osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan asian selvittämiseen. Verohallinto oli lähettänyt hakijalle asian uudelleenkäsittelyn yhteydessä kaksikin selvityspyyntöä, joihin kumpaankaan hakija ei ollut vastannut. Selvityspyynnöt ja purkuhakemuksen kohteena oleva päätös oli toimitettu hakijaa avustaneelle lainoppineelle asiamiehelle. Hakija ei ollut myöskään turvautunut säännönmukaiseen muutoksenhakuun.

Korkein hallinto-oikeus päätyi punninnassaan siihen, että hakijan passiivisuudelle, jolle ei ollut esitetty pätevää syytä, oli annettava purkukynnyksen ylittymistä puoltavia seikkoja painavampi merkitys. Purkukynnyksen ei katsottu ylittyneen. Purkuhakemus hylättiin.

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 117 §

Autoverolaki (1482/1994) 74 b § (1074/2003) ja 81 § 2 momentti

Päätös, jota hakemus koskee

Verohallinto, 22.9.2021, P0144134690

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Asian tausta

(1)

on pysäytetty liikenteessä 10.2.2017. Hän on ajanut Venäjän rekisterikilvissä olevaa ajoneuvoa. A:n oikeus käyttää ajoneuvoa Suomessa autoverottomasti on jäänyt epäselväksi.

(2)

on autoverotuspäätöksellään 8.6.2018 katsonut, ettei A:lla Suomessa vakituisesti asuvana ole oikeutta autoverottomaan auton käyttöön, ja määrännyt A:n maksettavaksi autoveroa.

(3) Verohallinto on päätöksellään 8.10.2018 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

(4) Verohallinto on pyytänyt esitutkinnan suorittamista sen selvittämiseksi, onko A syyllistynyt asiassa törkeään veropetokseen.

(5)

suorittamassa esitutkinnassa on hankittu rajavalvontarekisteriin merkityt tiedot A:n maahantuloista ja maastalähdöistä.

(6)

on päätöksellään 30.12.2019 päättänyt jättää syyttämättä A:ta törkeästä veropetoksesta. Päätöksessä on viitattu esitutkinnassa hankittuun selvitykseen, jonka mukaan A on ollut Suomessa vuonna 2016 yhteensä 139 päivää, vuonna 2017 yhteensä 53 päivää ja vuonna 2018 yhteensä 46 päivää. Kyseinen auto on ollut Suomessa vuonna 2016 yhteensä 38 päivää, vuonna 2017 yhteensä 52 päivää ja vuonna 2018 yhteensä 24 päivää. Syyteharkinnan aikana syyttäjä on hankkinut rajavalvontarekisteritiedot myös A:n vaimon osalta. Rajavalvontarekisterin mukaan tämä on oleskellut Suomessa vielä vähemmän kuin A itse. Aluesyyttäjä on johtopäätöksenään todennut, että rekisteritietojen perusteella vaikuttaa siltä, että A on perheineen asunut pääsääntöisesti Venäjällä, josta käsin he ovat käyneet Suomessa.

(7)

on valittanut Verohallinnon 8.10.2018 tekemästä päätöksestä hallinto-oikeuteen ja liittänyt valitukseensa edellä mainitun syyttämättäjättämispäätöksen.

(8)

on päätöksessään 7.6.2021 todennut, että A on esittänyt hallinto-oikeudessa sellaista uutta selvitystä, joka ei ole ollut Verohallinnon käytettävissä asiaa ratkaistaessa. Ottamatta ensi asteena ratkaistavakseen, mikä merkitys asiassa esitetylle uudelle selvitykselle oli annettava, hallinto-oikeus on kumonnut Verohallinnon päätöksen 8.10.2018 ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.

(9)

on lisäselvityspyynnöillään 16.6.2021 ja 3.8.2021 kehottanut A:ta toimittamaan Verohallinnolle rajavalvontarekisterin otteet, joihin A on vedonnut valituskirjelmässään hallinto-oikeudelle.

(10)

ei ole vastannut kumpaankaan lisäselvityspyyntöön.

(11)

on päätöksellään 22.9.2021 jättänyt voimaan Verohallinnon A:lle 8.10.2018 vahvistaman muutoksen autoverotuspäätökseen. Päätöksen perusteluiden mukaan A ei ole pyynnöistä huolimatta toimittanut rajavalvontarekisterin tietoja Verohallinnolle. Verohallinto on todennut, ettei Verohallinnolla ole rajavalvontarekisterin tietoja käytettävissään. Verohallinto ei siten voi ottaa kantaa niiden merkitykseen käsiteltävänä olevassa asiassa. Asia jää valittajan vahingoksi.

(12) Verohallinnon mainittu päätös on otsikoitu päätökseksi uudelleen toimitetusta verotuksesta. Siihen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan päätökseen on voinut hakea muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle viimeistään 30.11.2021.

(13)

on 1.3.2023 valittanut mainitusta päätöksestä

joka on siirtänyt asian

käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on 20.3.2023 antamallaan päätöksellä jättänyt valituksen myöhästyneenä tutkimatta.

Vaatimukset ja asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(14)

on tänne 21.3.2023 saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus purkaa Verohallinnon päätöksen 22.9.2021. A on lisäksi hakenut päätöksen täytäntöönpanoa keskeytettäväksi. A:n vakituinen asuinpaikka on ollut Venäjällä, eikä hän ole ollut velvollinen suorittamaan Suomessa käyttämästään ja Venäjälle rekisteröidystä ajoneuvosta ajoneuvoveroa. A:lla ei ole ollut eikä edelleenkään ole saatavilla rajavalvontarekisterin tietoja. Verohallinnon olisi tullut asianosaisasemansa ja tiedonsaantioikeutensa nojalla hankkia itse puheena olevat tiedot.

(15) A on myöhemmin täydentänyt hakemustaan muun ohella toimittamalla tänne edellä mainitun esitutkintapöytäkirjan, johon häntä koskevat rajavalvontatiedot ovat sisältyneet.

(16) A:n mukaan asiassa on tapahtunut menettelyvirhe. Se, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty, ei johdu hänestä. Koska hakemuksen kohteena oleva päätös on tehty uuden autoverolain (777/2000) tultua voimaan, selvittämisvelvollisuus on määräytynyt tuon lain mukaisesti.

(17)

on ensin välipäätöksellään 23.5.2023 hylännyt täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan hakemuksen ja sitten välipäätöksellään 1.9.2023 keskeyttänyt hakemuksen kohteena olevan päätöksen täytäntöönpanon.

(18)

on vastineessaan esittänyt, että purkuhakemus hylätään. Verohallinto on tehnyt päätöksen uudelleen toimitetusta verotuksesta eli uuden ensiasteen verotuspäätöksen. Verohallinto on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa eikä päätöstä rasita menettelyvirhe. Verohallinnolla ei ole pääsyä rajavalvontarekisterin tietoihin. Rikosprosessiin liittyvät asiakirjat eivät tule säännönmukaisesti autoverotuksen tietoon. Koska hakija ei ole aikanaan vastannut Verohallinnon selvityspyyntöihin, johtuu hakijasta, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty. Koska mikään purkuperuste ei täyty, purkukynnyksen ylittymistä ei ole tarpeen arvioida.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Ratkaisun lähtökohdat ja kysymyksenasettelu

(19) A:n oikeutta käyttää kysymyksessä olevaa ajoneuvoa Suomessa väliaikaisesti autoverottomasti on tullut arvioida tapahtuma-aikaan voimassa olleen autoverolain (1482/1994) mukaisesti. Verovapaus on ollut mahdollinen vain, mikäli hän on asunut vakinaisesti muualla kuin Suomessa.

(20) Verotusta toimitettaessa omaksuttu käsitys A:n asumisesta Suomessa on perustunut siihen, että hänellä on pysyvä oleskelulupa Suomeen ja että väestötietojärjestelmän mukaan hän on asunut yhdessä puolisonsa ja alaikäisen lapsensa kanssa vakinaisesti täällä omistamassaan talossa. Hän on saanut ansiotuloja suomalaiselta yritykseltä vuodesta 2011 lähtien. Hän ei ollut antanut pyydettyä selvitystä ulkomailla olostaan, asumisestaan tai työskentelystään.

(21) A:n mukaan hän on muuttanut vuonna 2016 perheensä kanssa Venäjälle. Hän on tällöin aloittanut siellä työskentelyn yksityisyrittäjänä ja tämän jälkeen vain vieraillut Suomessa. Hänen asemansa suomalaisessa yrityksessä ei edellytä vakituista oleskelua Suomessa.

(22) Tuolloisen autoverolain 33 §:n 2 momentin (688/2008) ensimmäisen virkkeen mukaan, jos henkilö oleskelee kahdessa tai useammassa valtiossa sijaitsevissa paikoissa, henkilön vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä sitä, jonne hän henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti.

(23) Asian edellä kerrottu tausta huomioon ottaen on selvää, että niillä rajavalvontatiedoilla, jotka hakija on täällä esittänyt, on asiassa olennaista merkitystä.

(24) A:n purkuhakemus kohdistuu Verohallinnon päätökseen 22.9.2021. Verohallinnon on tällä päätöksellään katsottava asian uudelleen käsittelyn jälkeen saattaneen jälleen voimaan sen hallinto-oikeuden kumoaman päätöksen, jonka Verohallinto oli A:n oikaisuvaatimukseen 8.10.2018 antanut. Hallinto-oikeus ei sitä vastoin ole kumonnut 8.6.2018 tehtyä ensiasteen verotuspäätöstä, eikä Verohallinto ole voinut käsitellä asiaa tältä osin uudelleen.

(25) Purkuhakemuksen kohteena olevassa päätöksessä on siten ollut oikeudellisesti kysymys oikaisuvaatimuksen ratkaisemisesta uudelleen.

(26) Koska muutoksenhaku on edelleen kohdistunut ennen uuden autoverolain (777/2020) voimaantuloa annettuun ensiasteen verotuspäätökseen, uusi laki ei ole tullut sen siirtymäsäännökset huomioon ottaen miltään osin sovellettavaksi. Verovelvollisuuden syntymisen lisäksi myös sitä koskevan selvitysvelvollisuuden jakautumiseen hakijan ja Verohallinnon kesken on sovellettava vanhan autoverolain (1482/1994) säännöksiä.

(27) Asiassa on mainituista lähtökohdista käsin arvioitava, onko Verohallinnon käsitellessä asiaa hallinto-oikeuden päätöksen johdosta uudelleen asian käsittelyssä tapahtunut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Lisäksi asiassa on saman momentin 3 kohdan mukaisesti arvioitava, onko johtunut A:sta, ettei uutta selvitystä ole aikanaan esitetty.

Sovellettavat oikeusohjeet

(29)

117 §:n 1 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi purkaa lainvoimaisen hallintopäätöksen tai hallintotuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen, jos:

1) asianosaiselle ei ole annettu oikeutta tulla kuulluksi tai asian käsittelyssä on tapahtunut muu menettelyvirhe; ( – – )

3) asiaan on tullut uutta selvitystä, joka olisi voinut olennaisesti vaikuttaa asiaan, eikä johdu hakijasta, että selvitystä ei ole aikanaan esitetty (- -).

(30) Saman pykälän 2 momentin mukaan päätöksen saa purkaa vain, jos päätös loukkaa yksityisen oikeutta tai jos yleinen etu vaatii päätöksen purkamista.

(31)

81 §:n 2 momentin mukaan verovelvollisen vedotessa ajoneuvon väliaikaista verotonta käyttöä koskeviin säännöksiin hänen on annettava veroviranomaisille tarvittavat todisteet vakituisesta asuinpaikastaan ja muista verotukseen vaikuttavista seikoista.

(32) Saman lain 74 b §:n (1074/2003) mukaan verovelvollisen täytettyä ilmoittamisvelvollisuutensa tulee veroviranomaisen ja verovelvollisen osallistua mahdollisuuksiensa mukaan asian selvittämiseen. Pääasiallisesti sen osapuolen, jolla on siihen paremmat edellytykset, on esitettävä asiasta selvitys.

Oikeudellinen arviointi menettelyvirheen osalta

(33) Itä-Suomen hallinto-oikeus on perustellut päätöstään palauttaa asia Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi sillä, että A on esittänyt hallinto-oikeudessa sellaista uutta selvitystä, joka ei ole ollut Verohallinnon käytettävissä asiaa ratkaistaessa. Hallinto-oikeuden päätöksen kertoelmaosaan on merkitty, että A on toimittanut sinne edellä mainitun syyttämättäjättämispäätöksen, josta hallinto-oikeuden mukaan ilmenevät esitutkinnassa hankitut valittajaa ja valittajan ajoneuvoa koskevat rajavalvontarekisteritiedot.

(34) Tarkkaan ottaen syyttämättäjättämispäätöksestä ovat käyneet ilmi vain aluesyyttäjän rajavalvontarekisteritietoihin perustuvat laskelmat. Alkuperäisiä rekisteritietoja ei ole siihen oheistettu. Hallinto-oikeuden palauttamispäätös on joka tapauksessa merkinnyt Verohallintoa sitovaa kannanottoa siihen, että syyttämättäjättämispäätös sisältää sellaista uutta selvitystä, jolla voi olla asiassa merkitystä ja jonka merkitys on oikaisuvaatimusta uudelleen käsiteltäessä arvioitava.

(35) Verohallinto / Autoverotus on merkitty hallinto-oikeuden päätökseen päätösjäljennöksen saajan lisäksi myös asiakirjojen palautusosoitteeksi. Syyttämättäjättämispäätös on sisältynyt näihin asiakirjoihin. Korkeimman hallinto-oikeuden pyydettyä Verohallintoa toimittamaan tämän asian käsittelyä varten kaikki asiaan liittyvät asiakirjat Verohallinto on toimittanut tänne muun ohella mainitun hallinto-oikeuden päätöksen mutta ei syyttämättäjättämispäätöstä. Tämä viittaa siihen, että hallinto-oikeudesta Verohallinnolle toimitettua syyttämättäjättämispäätöstä ei ole otettu huomioon asiaa uudelleen käsiteltäessä.

(36) Purkuhakemuksen kohteena olevasta Verohallinnon päätöksestäkään 22.9.2021 ei käy ilmi, että syyttämättäjättämispäätökseen sisältyvien tietojen merkitystä olisi arvioitu. Tämän laiminlyödessään Verohallinto on menetellyt virheellisesti.

(37) Sikäli kuin Verohallinto on katsonut, että syyttämättäjättämispäätöstä ei ollut pidettävä riittävänä selvityksenä siitä paikasta, jonne hakija henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti, vaan että päätöksenteon tueksi on tarvittu niitä alkuperäisiä rajavalvontatietoja, joihin aluesyyttäjän laskelmat ovat perustuneet, Verohallinto on voinut pyytää lisäselvitystä A:lta. Tämän laiminlyötyä pyydetyn selvityksen antamisen Verohallinnon olisi kuitenkin tullut joka tapauksessa arvioida myös mahdollisuutensa oma-aloitteiseen selvityksen hankkimiseen.

(38) Esitutkinta asiassa on suoritettu Verohallinnon pyynnöstä. Verohallinnolla asianomistajana on ollut pääsy esitutkinta-aineistoon samoin kuin syyttäjän hankkimaan lisäselvitykseen. Vaikka rikosasiaa on hoitanut autoverotukseen nähden erillinen Verohallinnon yksikkö ja vaikka asiassa on jäänyt epäselväksi, oliko esitutkintapöytäkirja lähetetty Tullista Verohallinnolle, esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisen rikosasiassa hankkimat tiedot olisi voitu varsin yksinkertaisin toimenpitein tarvittaessa viran puolesta hankkia autoverotuksessa käytettäviksi.

(39) Jättäessään tarvittavat tiedot hankkimatta Verohallinto on laiminlyönyt velvollisuutensa osallistua mahdollisuuksien mukaan asian selvittämiseen. Asiassa on siten sen lisäksi, että Verohallinto on sivuuttanut syyttämättäjättämispäätöksestä ilmenevien tietojen arvioimisen, tapahtunut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe myös, kun Verohallinto on perustanut päätöksensä asian ratkaisemisesta hakijan vahingoksi siihen, etteivät rajavalvontarekisterin tiedot olleet Verohallinnon käytettävissä.

Oikeudellinen arviointi uuden selvityksen osalta

(40) Toisaalta myös A:lla on ollut autoverolain 74 b §:n (1074/2003) mukaan velvollisuus osallistua asian selvittämiseen, ja saman lain 81 §:n 2 momentti (1482/1994) huomioon ottaen tätä hänen velvollisuuttaan on pidettävä asiassa Verohallintoon nähden ensisijaisena. Vaikka esitutkintapöytäkirja, johon rajavalvontatiedot ovat sisältyneet, ei ole hänen mukaansa ollut hänen hallussaan vielä silloin, kun Verohallinto on käsitellyt asiaa uudestaan, hänenkin olisi rikoksesta epäillyn asemassa ollut helppo se hankkia.

(41) Mainitusta syystä on katsottava johtuvan hakijasta, että täällä purkuhakemuksen yhteydessä esitettyä uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen purkuperuste ei siten täyty.

Purkukynnyksen oikeudellinen arviointi

(42) Seuraavaksi on ratkaistava, ylittyykö asiassa purkukynnys todettujen menettelyvirheiden johdosta.

(43) Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä on korostettu oikeusvarmuuden periaatteen edellyttävän, ettei lainvoimaisiin päätöksiin yleensä puututa. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkaminen on viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan perustuva toimenpide, jota ei ole tarkoitettu säännönmukaisen muutoksenhaun laajuiseksi oikeussuojakeinoksi. Purkujärjestelmän avulla voidaan sen sijaan yksittäistapauksittain korjata erilaisia oikeudenloukkauksia, joissa yksityinen tai yleinen etu vaatii lainvastaisen tai lainvastaiseksi osoittautuneen päätöksen purkamista (KHO 2023:13 ja KHO 2010:45).

(44) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain esitöiden mukaan purkukynnystä arvioitaessa on merkitystä esimerkiksi sillä, onko päätöksessä kyse perustuslaissa tarkoitettuihin perusoikeuksiin kuuluvasta yksityisestä tai yleisestä edusta. Arvioinnissa voi olla merkitystä myös päätöksen sisällöllä sekä sillä, missä määrin virheellisyys on aiheutunut viranomaisen toiminnasta tai laiminlyönnistä (HE 29/2018 vp, mainitun lain 117 §:n 2 momentin yksityiskohtaiset perustelut).

(45) Verohallinnon velvollisuus arvioida niiden tietojen merkitys, jotka ovat ilmenneet hallinto-oikeuteen toimitetusta syyttämättäjättämispäätöksestä, on ollut yksiselitteinen. Tältä osin menettelyvirhe on ilmeinen.

(46) Todetut menettelyvirheet ovat tarkoittaneet asian arvioimisen kannalta tärkeän selvityksen sivuuttamista, ja verotus on saattanut muodostua tämän vuoksi aineellisesti virheelliseksi. Menettelyvirheitä on pidettävä olennaisina.

(47) Hakijalle määrätyn autoveron määrä on ollut viivästyskorkoineen noin 41 000 euroa. Kysymys on ollut yksityishenkilön kannalta merkittävästä taloudellisesta edusta.

(48) Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan verotuksen suhdetta omaisuudensuojaan on syytä arvioida tämän omaisuudensuojan yleislausekkeen kannalta (PeVL 9/2023 vp). Hakijaan kohdistettu autoverotus on siten koskenut hänen perusoikeuksiinsa kuuluvaa yksityistä etua.

(50) Verohallinto on lähettänyt hakijalle asian uudelleenkäsittelyn yhteydessä kaksikin selvityspyyntöä, joihin kumpaankaan hakija ei ole kuitenkaan vastannut. Hänen autoverolain (1482/1994) 81 §:n 2 momentin mukainen selvittämisvelvollisuutensa olisi vähintään edellyttänyt sen ilmoittamista, että hänellä ei ollut pyydettyjä rajavalvontatietoja muussa muodossa kuin syyttämättäjättämispäätökseen sisältyen. Jo tällainen myötävaikuttaminen olisi ollut omiaan korjaamaan menettelyä ja mahdollisesti johtanut selvityksen hankkimiseen viranomaisteitse.

(51) Vaikka edellä todetut menettelyvirheet ovat olennaisia, ne eivät ole kuitenkaan luonteeltaan sellaisia, että ne olisivat tehneet tyhjäksi hakijan oikeuden säännönmukaiseen muutoksenhakuun tai ylipäänsä vaikuttaneet muutoksenhakumahdollisuuteen. Tästä huolimatta hakija ei ole pyrkinyt turvautumaan säännönmukaiseen muutoksenhakuunkaan ennen kuin vasta noin 15 kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä, jolloin hänen valituksensa hallinto-oikeudelle on jo ollut selvästi myöhässä.

(52) Purkuhakemuksen kohteena olevan päätöksen muutoksenhakuohjeessa A:ta on ohjeistettu hakemaan muutosta verotuksen oikaisulautakunnalle osoitetulla oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen olisi asiaan sovellettavien säännösten mukaan tullut kuitenkin hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Purkuhakemuksen kohteena olevan päätöksen muutoksenhakuohje on siten ollut virheellinen. Tämäkään virhe ei ole kuitenkaan ratkaisevasti heikentänyt mahdollisuutta turvautua säännönmukaiseen muutoksenhakuun, koska A:lla on ollut lain mukaan oikeus luottaa saamaansa ohjeistukseen. Jos hän olisi hakenut muutosta ohjeen mukaisessa määräajassa oikaisulautakunnassa, virhe ei olisi johtanut hänen muutoksenhakemuksensa tutkimatta jättämiseen.

(53) Hakijalla on ollut avustajanaan lainoppinut asiamies, jolle sekä selvityspyynnöt 16.6.2021 ja 3.8.2021 että purkuhakemuksen kohteena oleva päätös on toimitettu ja jota hakija on myös tässä purkuasiassa käyttänyt. Hakija ei ole esittänyt pätevää perustetta sille, miksi hän on jäänyt passiiviseksi ensin, kun asiaa käsiteltiin hallinto-oikeuden päätöksen johdosta Verohallinnossa uudelleen, ja tämän jälkeen vielä, kun hän olisi voinut säännönmukaisessa muutoksenhakumenettelyssä hakea muutosta Verohallinnon uuteen päätökseen.

(54) Kaikkia edellä mainittuja seikkoja punnittuaan korkein hallinto-oikeus päätyy siihen, että hakijan passiivisuudelle, jolle ei ole esitetty pätevää syytä, on annettava purkukynnyksen ylittymistä puoltavia seikkoja painavampi merkitys. Purkukynnyksen ei ole katsottava ylittyneen.

Johtopäätös

(55) Purettavaksi haettu päätös ei todetuista menettelyvirheistä huolimatta loukkaa yksityisen oikeutta sillä tavoin kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 2 momentissa edellytetään. Myöskään yleinen etu ei vaadi päätöksen purkamista. Asiassa ei siten ole esitetty purkuhakemuksen tueksi sellaisia riittäviä perusteita, joiden nojalla hakemukseen voitaisiin suostua. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää A:n hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Turo Lehtonen.

A

Verohallinto

Tullin

Aluesyyttäjä

Itä-Suomen hallinto-oikeus

Helsingin hallinto-oikeuteen,

Itä-Suomen hallinto-oikeuden

Korkein hallinto-oikeus

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain

Autoverolain

(1482/1994)