Samföretag ägda av bussbolag hade lämnat anbud i lokala anbudsförfaranden. Bussbolagen hade producerat den trafik som vann anbudsförfarandena ungefär i det förhållande de ägde andelarna i samföretagen. Högsta förvaltningsdomstolen hade att på bolagens besvär avgöra huruvida de anbud som hade getts i samföretagens namn hade inneburit enligt konkurrenslagen förbjudet anbudssamarbete för vilket påföljdsavgifter hade kunnat påföras.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att en förutsättning för tillämpningen av 5 § i konkurrenslagen om förbjudna konkurrensbegränsningar på arrangemang som gäller horisontellt samarbete är att nämnda samverkan sker mellan företag som konkurrerar med varandra, om inte rent faktiskt så åtminstone potentiellt. För att ett potentiellt konkurrensförhållande ska kunna konstateras förutsätts att man kan påvisa att delägarföretagen hade haft verkliga och konkreta förutsättningar att delta i anbudsförfarandena med självständiga anbud och att ta ansvar för den trafikering anbudsförfarandena gällde.

Ett potentiellt konkurrensförhållande förutsätter inte att bolagen med säkerhet hade lämnat självständiga anbud utan ifrågavarande anbudssamarbete. Det huruvida delägarbolagets självständiga anbud hade vunnit anbudsförfarandet eller huruvida ett anbud som getts via anbudssamarbetet hade varit förmånligare än ett självständigt anbud saknade betydelse i bedömningen. Bolagets subjektiva villighet att med ett självständigt anbud delta i anbudsförfarandet var inte heller avgörande, utan bolagets faktiska förmåga att delta i anbudsförfarandet och ansvara för produktionen av den trafikering som upphandlingskontraktet avsåg, skulle bedömas objektivt.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att samföretagens delägarbolag för materiel-, chaufförs-, och depåresursernas del hade verkliga och konkreta förutsättningar att i anbudsförfarandet konkurrera självständigt om avtalen. Alla bolag hade redan vid tiden för anbudsförfarandena en lång erfarenhet omfattande tiotals år inom branschen. De i anbudshandlingarna definierade tillgång till materiel, finansieringsmöjligheter för investeringar eller förmåga att göra nödvändiga materielanskaffningar hade inte utgjort hinder för att eftersträva upphandlingsavtalen. Inte heller de risker som ingick i trafikeringsavtalen kunde, relaterade till de ifrågavarande delägarbolagens näringsverksamhet och betraktade ur risksynvinkel, anses i den mån avvikande för ifrågavarande näringsverksamhet att inte de nämnda delägarbolagen hade kunnat ansvara för dem självständigt. Samföretagens delägarbolag var varandras potentiella konkurrenter.

Med beaktande av den begränsning av konkurrensen som hade orsakats av fastställandet av anbudspriset och uppdelningen av de marknader anbudsförfarandena gällde, ansåg högsta förvaltningsdomstolen att bolagens förfarande hade haft konkurrensbegränsande syfte, vilket redan på grund av sin natur innebar tillräcklig skada för konkurrensen. Ytterligare ansåg högsta förvaltningsdomstolen att det inte hade varit nödvändigt att dela trafikeringen mellan delägarbolagen ungefär i det förhållande de ägde andelarna i samföretagen för att uppnå de effektivitetsfördelar som bolagen hade framfört. Förutsättningarna för att tillämpa undantagsbestämmelsen gällande förbjudna konkurrensbegränsningar i 6 § i konkurrenslagen hade följaktligen inte uppfyllts.

Omröstning 3-1-1.

Konkurrenslagen 5 och 6 §

EU-domstolens dom i målen C-211/22, Super Bock Bebidas (ECLI:EU:C:2023:529), C-331/21, EDP — Energias de Portugal m.fl. (ECLI:EU:C:2023:812) och C-333/21, European Superleague Company (ECLI:EU:C:2023:1011)

Ärendet har avgjorts av justitieråden Mikko Pikkujämsä (skiljaktig), Vesa-Pekka Nuotio (skiljaktig), Anne Nenonen, Jaakko Autio och Joni Heliskoski. Föredragande Heidi Muukkonen.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erillisenä liitetiedostona.

​

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Pikkujämsä (eri mieltä), Vesa-Pekka Nuotio (eri mieltä), Anne Nenonen, Jaakko Autio ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Heidi Muukkonen.

Linja-autoyhtiöiden omistamat yhteisyritykset olivat jättäneet tarjoukset alueellisissa tarjouskilpailuissa. Linja-autoyhtiöt olivat tuottaneet tarjouskilpailuissa voitetun liikennöinnin suurin piirtein yhteisyrityksestä omistamiensa omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli yhtiöiden valituksista ratkaistavana, oliko yhteisyritysten nimissä annetuissa tarjouksissa ollut kysymys kilpailulain vastaisesta tarjousyhteistyöstä, josta oli voitu määrätä seuraamusmaksut.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevan kilpailulain 5 §:n soveltamisen edellytyksenä horisontaalista yhteistyötä koskevien järjestelyjen osalta on, että yhteistyö toteutetaan sellaisten elinkeinonharjoittajien välillä, joiden kilpailutilanne on vähintään potentiaalinen, ellei se ole todellinen. Potentiaalisen kilpailusuhteen toteaminen edellytti sen osoittamista, että osakasyhtiöillä oli ollut tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet osallistua kyseessä oleviin tarjouskilpailuihin itsenäisellä tarjouksella ja ottaa vastattavakseen tarjouskilpailujen kohteena oleva liikennöinti.

Potentiaalisen kilpailusuhteen edellytyksenä ei ollut sen osoittaminen, että yhtiöt olisivat varmuudella jättäneet itsenäiset tarjoukset ilman kyseessä olevaa tarjousyhteistyötä. Sillä, olisiko osakasyhtiön itsenäinen tarjous voittanut tarjouskilpailun tai olisiko tarjousyhteistyön kautta annettu tarjous ollut edullisempi kuin itsenäinen tarjous, ei ollut arvioinnissa merkitystä. Ratkaisevaa ei myöskään ollut yhtiön subjektiivinen halukkuus osallistua tarjouskilpailuun itsenäisellä tarjouksella, vaan yhtiön tosiasiallista kykyä osallistua kyseiseen tarjouskilpailuun ja vastata hankintasopimuksen tarkoittaman liikennöinnin tuottamisesta oli arvioitava objektiivisesti.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhteisyritysten osakasyhtiöillä oli ollut kalusto-, kuljettaja- ja varikkoresurssien osalta tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet kilpailla tarjouskilpailuissa sopimuksista itsenäisesti. Kaikilla yhtiöillä oli jo tarjouskilpailujen aikaan ollut pitkäaikainen, useiden vuosikymmenten mittainen kokemus toimialalta. Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellyn kaluston saatavuus, investointien rahoitusmahdollisuudet tai kyky tehdä kohteiden edellyttämiä kalustohankintoja eivät olleet muodostaneet estettä hankintasopimusten tavoittelemiselle. Myöskään liikennöintisopimuksiin sisältyneitä riskejä suhteutettuna asianosaisten osakasyhtiöiden liiketoimintaan ei voitu pitää riskien tarkastelun näkökulmasta kyseiselle liiketoiminnalle siinä määrin poikkeuksellisina, etteivät mainitut osakasyhtiöt olisi kyenneet vastaamaan niistä itsenäisesti. Yhteisyritysten osakasyhtiöt olivat toistensa potentiaalisia kilpailijoita.

Kun otettiin huomioon tarjoushinnan vahvistamisesta ja tarjouskilpailujen kattamien markkinoiden jakamisesta aiheutunut kilpailun rajoittuminen, korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhtiöiden menettelyssä oli ollut kysymys tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, joka oli ilmentänyt jo luonteensa puolesta riittävää vahingollisuutta kilpailulle. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, ettei liikennöinnin jakaminen osakasyhtiöille suurin piirtein niiden omistusosuuksien suhteessa ollut ollut välttämätöntä yhtiöiden esittämien tehokkuusetujen saavuttamiseksi, eivätkä kilpailulain 6 §:ssä tarkoitetun kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevan poikkeuksen soveltamisedellytykset siten olleet asiassa täyttyneet.

Äänestys 3 — 1 — 1

Kilpailulaki 5 ja 6 §

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-211/22, Super Bock Bebidas (ECLI:EU:C:2023:529), C-331/21, EDP — Energias de Portugal ym. (ECLI:EU:C:2023:812) sekä C-333/21, European Superleague Company (ECLI:EU:C:2023:1011)

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös