KKO:2017:19 – Rättegångsförfarandet

A hade i tingsrätten dömts till villkorligt fängelsestraff för att han såsom nedsatt tillräknelig ung person hade gjort sig skyldig till tvingande till sexuell handling, försök till rån och sexuellt utnyttjande av barn. A överklagade och yrkade att åtalet skulle förkastas och att han skulle befrias från den ådömda skadeståndsskyldigheten. Dessutom begärde A att hovrätten skulle hålla huvudförhandling för omprövning av bevisningen. Hovrätten, som avgjorde målet utan att hålla huvudförhandling, ändrade inte tingsrättens dom. Högsta domstolen ansåg att hovrätten borde ha hållit huvudförhandling i målet, eftersom bevisningen byggde på en bedömning av trovärdigheten av målsägandenas och svarandens motstridiga utsagor. Dessutom krävde målets art och betydelse för svaranden att huvudförhandling skulle hållas. (Omröstn.)

RB 26 kap 14 § 2 mom

A oli käräjäoikeudessa tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdystä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, ryöstön yrityksestä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja että hänet vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Lisäksi A pyysi, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn näytön uudelleen arvioimiseksi. Hovioikeus, joka ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa, koska näyttö perustui asianomistajien ja vastaajan vastakkaisten kertomusten uskottavuuden arvioimiseen. Lisäksi asian laatu ja merkitys vastaajalle edellyttivät pääkäsittelyn toimittamista. (Ään.)

OK 26 luku 14 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden välituomio 11.11.2013 ja tuomio 27.6.2014, muutoksenhaku Vaasan hovioikeuteen ja hovioikeuden tuomio 13.3.2015 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Jorma Isotalo ja lautamiehet. Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Osmo Hänninen, Petteri Korhonen ja Pasi Vihla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

Syyttäjä ei vastauksessaan vastustanut A:n vaatimusta asian palauttamisesta hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B, C, D ja E vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n syyksi 1, 3 ja 4 kohdissa luettujen pakottamisen seksuaaliseen tekoon, ryöstön yrityksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuomitun rangaistusseuraamuksen sekä mainittuihin kohtiin perustuvan korvausvelvollisuuden osalta. Asia palautetaan näiltä osin hovioikeuteen, jonka tulee ottaen huomioon palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Pekka Koponen (eri mieltä), Mika Huovila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Pia Haga.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Olen eri mieltä enemmistön perustelujen kohdassa 24 lausutusta syytekohdan 4 arvioinnista.

Varsinkin sanotun syytekohdan osalta on enemmän huomiota kiinnitettävä siihen, miten vastaajan valituksessa on käräjäoikeuden näytön arviointi riitautettu. Hovioikeusmenettelyä uudistettaessa on monin tavoin pyritty siihen, ettei oikeudenkäynti hovioikeudessa ole käräjäoikeusmenettelyn toistamista, vaan keskittyy siihen, mitä muutoksia ja millä perusteella käräjäoikeuden tuomioon vaaditaan.

Syytekohdassa 4 hovioikeudessa ja edelleen Korkeimmassa oikeudessa vastaaja on siis riitauttanut vain kirjallisen DNA-tutkimuksesta annetun asiantuntijalausunnon näyttöarvon. Valituksessa hovioikeudelle vastaaja ei ole nimennyt mitään henkilötodistelua eikä ole vaatinut asianomistajan tallennettua kertomusta esitettäväksi hovioikeuden pääkäsittelyssä. Valituksessa ei ylipäätään esitetä mitään huomioita asianomistajan kertomuksesta. Näytön arviointia on pidettävä hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp s. 68) lausutun kaltaisena siltä osin, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, joka horjuttaisi käräjäoikeuden arvion oikeellisuutta.

Syytekohdassa 4 hovioikeudella ei siten olisi ollut näytön arviointiin liittyvää estettä ratkaista asiaa pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisessa menettelyssä, jossa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n 3 momentin nojalla tarvittaessa voidaan todistelutallenteelta ottaa selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja valvontaan alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdyistä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon (syytekohta 1), ryöstön yrityksestä (syytekohta 3) ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohta 4). Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan asianomistajille korvaukseksi kärsimyksestä yhteensä 7 000 euroa, kivusta ja särystä 500 euroa ja matkakuluista 592,20 euroa sekä ansionmenetyksestä 255 euroa.

2. Syytekohdassa 1 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 1.11.2011 – 20.12.2011 väkivaltaa käyttäen ja sillä uhaten pakottanut 15-vuotiaan B:n alistumaan seksuaaliseen tekoon tarttumalla tätä kiinni kurkusta ja kiskomalla tämän housuja alas sekä vaatimalla sukupuoliyhdyntää. Käräjäoikeus on katsonut, että B:n, hänen isänsä F:n ja todistaja G:n kertomusten perusteella oli tullut varmuudella näytetyksi toteen, että A oli syyllistynyt syytteessä kuvattuun tekoon ja että A:n väite, ettei mitään olisi tapahtunut, oli valheellinen.

3. Syytekohdassa 3 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 14.11.2012 käynyt käsiksi 14-vuotiaaseen C:hen takaa päin uhaten tätä väkivallalla ja pitäen tämän kaulalla kovaa esinettä vaatien rahaa. Käräjäoikeus on katsonut ryöstön yrityksen tulleen varmuudella toteen näytetyksi A:n jo aikaisemmin tunteneen C:n tekijän vaatetuksesta antamien tuntomerkkien ja tunnistuksen perusteella sekä siksi, että A:n oli selvitetty olleen tapahtuma-aikaan liikkeellä tapahtumapaikan tienoilla.

4. Syytekohdassa 4 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 25.3.2013 käynyt käsiksi takaapäin 8-vuotiaaseen E:hen työntämällä avunhuutojen estämiseksi sormensa tämän suuhun ja toisen kätensä tämän housuihin sekä kosketellut asianomistajaa intiimeiltä alueilta. Käräjäoikeus on katsonut lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön näytetyksi asianomistajan tekijästä heti tuoreeltaan antamien tarkkojen tuntomerkkien ja tunnistuksen sekä asianomistajan kertomuksen vahvistavien DNA-tutkimusten perusteella.

5. A vaati valituksessaan hovioikeudelle, että syytteet ja korvausvaatimukset hylätään. Toissijaisesti kohdan 1 osalta hän katsoi kyseessä olleen enintään lievän pahoinpitelyn tai pahoinpitelyn ja että tällöinkin hänet tulisi vapauttaa korvausvelvollisuudesta. Joka tapauksessa A vaati rangaistuksen alentamista.

$d6

7. Syyttäjä ja asianomistajat katsoivat vastauksissaan käräjäoikeuden arvioineen näytön oikein ja vaativat valituksen hylkäämistä.

8. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan hylännyt vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta näytön uudelleen arvioimiseksi. Ratkaisun johdosta hovioikeus on vielä tiedustellut A:lta, pyytääkö hän pääkäsittelyn toimittamista muusta syystä. A:n ilmoitettua, ettei niin sanottuun pienimuotoiseen pääkäsittelyyn ollut tarvetta, hovioikeus on katsonut, että tämän vuoksi ja koska asiassa ei ollut pääasiaratkaisun perusteluista ilmenevästi muutakaan syytä pääkäsittelyn toimittamiselle, asia voitiin ratkaista pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisen aineiston perusteella.

9. Pääasian osalta hovioikeus on katsonut, että käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen eikä ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

10. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa pääkäsittely.

11. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

12. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatun 26 luvun 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

$d8

$d9

15. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2013:96 koonnut yleisiä näytön arvioinnin lähtökohtia asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista seksuaalirikoksissa. Korkein oikeus on todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa (kohta 5). Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa (kohta 6).

$db

17. Korkein oikeus toteaa, että edellä selostetulla ennakkopäätöksellä ratkaistussa asiassa Korkein oikeus oli toimittanut suullisen käsittelyn ja ottanut siinä vastaan asianosaisten esittämän suullisen todistelun. Kysymys on siten ollut tilanteesta, jossa Korkein oikeus on voinut arvioida suullisen todistelun uskottavuuden välittömästi asianosaisten ja todistajien suullisten kertomusten perusteella. Myös ratkaisun perusteluissa esitetyt lähtökohdat asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista koskevat siten näytön harkintaa tilanteessa, jossa tuomioistuin on ottanut vastaan myös asiassa esitetyn suullisen näytön. Ratkaisun perusteluista ilmenee, että näytön perustuessa suurelta osaltaan asianosaisten kertomuksiin, näytön asianmukainen harkinta edellyttää yksityiskohtaista ja tarkkaa todisteiden ja muiden asiassa ilmi tulleiden seikkojen arviointia.

$dc

$dd

20. Edellä lausutun johdosta Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen kuten tässä tapauksessa, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi.

$df

22. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:96 on todettu, näytön perustuessa suurelta osin asianosaisten kertomuksiin, riittävään varmuuteen näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei yleensä voida päätyä vain sillä perusteella, että asianomistajan kertomus katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Käräjäoikeudessa kysymys on ollut asianomistajan ja vastaajan vastakkaisten kertomusten luotettavuuden arvioinnista, mitä hovioikeus ei ole voinut asianmukaisesti suorittaa pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä syytekohdassa 1 väitettyjen tapahtumien osalta siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilyä.

$e0

24. Syytekohdassa 4 A on katsonut, että DNA-lausunto ei osoittanut hänen syyllistyneen rikokseen. Muu syytekohdassa esitetty näyttö perustui yksinomaan asianomistaja E:n videoituun esitutkintakertomukseen ja tunnistukseen. Riitauttamisellaan A on pyrkinyt horjuttamaan asianomistajan lausunnon luotettavuutta. Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden kyseenalaistamisen vuoksi hovioikeuden olisi tullut ottaa E:n esitutkintakertomuksesta tehty kuvatallenne uudelleen vastaan.

25. Arvioitaessa hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely huomioon on lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. A on käräjäoikeudessa tuomittu alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdyistä seksuaalirikoksista ja ryöstön yrityksestä. Häntä ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Lisäksi A on nuori opiskelija, jolle on langetettu oloihinsa nähden merkittävä vahingonkorvausvelvollisuus. Asiaa ei vastaajan nuoren iän, alentuneen syyntakeisuuden taustatekijöiden, ensikertalaisuuden sekä vahingonkorvauksen määrän perusteella voida pitää A:n kannalta vähämerkityksellisenä ja myös nämä seikat olisivat edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista.

26. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi.

Oikeusneuvos Koponen:

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Pääkäsittelyn toimittamista koskevat säännökset ja niiden esityöt

Näytön arvioinnista ja varteenotettavasta epäilystä

Korkeimman oikeuden arviointi pääkäsittelyn tarpeellisuudesta