KKO:2017:73 – Skadestånd

A hade varit anhållen fyra dygn och senare avtjänat ett fängelsestraff i 57 dygn. Åtalet hade sedermera förkastats. Hovrätten förpliktade staten att betala sammanlagt 24 400 euro i ersättning till A för lidandet på grund av frihetsberövandena. Vid bedömningen av ersättningsbeloppet beaktade hovrätten bl.a. den exceptionella offentlighet som frihetsberövandet hade fått.

Av de skäl som framgår av domen ansåg Högsta domstolen att det inte fanns orsak att höja den ersättning som hovrätten hade dömt ut. Jfr KKO:1991:128 KKO:1992:90

L om ersättning av statens medel som till följd av frihetsberövande skall betalas till oskyldigt häktad eller dömd 4 § 1 mom

A oli ollut pidätettynä neljän vuorokauden ajan ja myöhemmin suorittanut hänelle tuomittua vankeusrangaistusta 57 vuorokauden ajan. Syyte oli sittemmin hylätty. Hovioikeus velvoitti valtion maksamaan A:lle korvausta vapaudenmenetysten aiheuttamasta kärsimyksestä yhteensä 24 400 euroa. Korvauksen määrää harkitessaan hovioikeus otti huomioon muun muassa vapaudenmenetyksen saaman poikkeuksellisen julkisuuden.

Tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeuden tuomitsemaa korvausta ollut aihetta korottaa. Vrt. KKO:1991:128 KKO:1992:90

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 4 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan, tai toissijaisesti, että asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Valtio vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Tuomo Antila, Tatu Leppänen ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Asian tausta

A oli tuomittu hovioikeuden 28.5.2009 antamalla tuomiolla törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä ynnä muusta yhteiseen yhden vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. A oli asian esitutkinnan yhteydessä ollut pidätettynä 22. – 25.11.2005, ja hän oli 8.4.2010 ryhtynyt suorittamaan tuomittua vankeusrangaistusta sen jälkeen, kun Korkein oikeus ei päätöksellään 10.3.2010 ollut myöntänyt hänelle valituslupaa. A oli suorittanut vankeusrangaistusta 3.6.2010 saakka, jolloin Korkein oikeus oli ylimääräistä muutoksenhakua koskeneen hakemuksen johdosta keskeyttänyt vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon. Korkeimman oikeuden poistettua päätöksellään hovioikeuden tuomion ja palautettua asian uudelleen hovioikeuden käsiteltäväksi hovioikeus oli pysyväksi jääneellä tuomiollaan 21.12.2012 hylännyt syytteet.

A oli vaatinut Valtiokonttorilta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla korvausta kärsimyksestä sillä perusteella, että hän oli ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä yhteensä 61 vuorokautta. Valtiokonttori oli päätöksellään 3.3.2014 korvannut kärsimyksestä A:lle 15 250 euroa korkoineen.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vapaudenmenetysaikaa vastaavana korvauksena

1. pidätysaikaa 22. – 25.11.2005 vastaavalta neljältä vuorokaudelta 1 150 euroa vuorokaudelta ja

2. vankeusaikaa 8.4. – 3.6.2010 vastaavalta 57 vuorokaudelta 1 750 euroa vuorokaudelta

Ratkaisuihin KKO 1991:128 ja 1992:90 viitaten A vaati, että korvausmäärää oli erityisesti korotettava, koska hänen vapaudenmenetystään oli käsitelty tiedotusvälineissä eri yhteyksissä ja erityisesti sen 10 kuukauden aikana, jona A oli joutunut odottamaan vankeusrangaistuksen suorittamisen aloittamista. Korvausta korottavana tekijänä oli lisäksi otettava huomioon hänen tulonmenetyksensä ja työllistymisen vaikeutuminen sekä se, että hän oli suuren julkisuuden vallitessa joutunut syyttömänä suorittamaan vankeusrangaistusta. A oli joutunut kantamaan huolta vastaisista ammattinsa harjoittamisen mahdollisuuksista ja läheisistään. Korvausta tuli A:n mukaan korottaa myös siksi, että A ei ollut myötävaikuttanut rangaistuksen, kärsimyksen tai negatiivisen julkisuuden määrään, kun taas syyttäjät olivat rikkoneet objektiviteettivelvoitettaan, ja myös hovioikeuden jäsenen esteellisyys oli otettava huomioon korvausta korottavana seikkana.

$fe

Käräjäoikeuden tuomio 20.10.2015

Käräjäoikeus totesi, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) 4 §:n esitöiden mukaan korvausta maksetaan vain kärsimyksestä, joka on johtunut vapauden menetyksestä. Syyttömästi tuomitulle ja vapautensa menettäneelle voi aiheutua myös vahinkoa, joka ei ole välittömässä yhteydessä itse vapaudenmenetykseen.

Käräjäoikeuden mukaan oikeuskäytännössä vakiintunut keskimääräinen päiväkorvaus oli ollut noin 100 euroa, ja viime vuosina rahan arvon muutosten myötä se oli noussut noin 120 euroksi.

Oikeuskäytännössä oli ratkaisuissa KKO 1991:128 ja KKO 1992:90 otettu korvausta korottavana huomioon asioiden saama runsas julkisuus ja muut erityispiirteet. Tuomittu korvaus oli molemmissa tapauksissa ollut hieman yli 4 700 markkaa päivältä. Sen nykyarvo vastasi elinkustannusindeksin perusteella arvioituna noin 1 150 euroa.

Käräjäoikeus katsoi, että tässä tapauksessa ja mainittujen ratkaisujen kohteena olleissa tapauksissa oli asioiden saaman suuren julkisuuden ja muiden samankaltaisten erityispiirteiden osalta niin runsaasti yhteisiä tekijöitä, että korvaustasoa oli lähtökohtaisesti arvioitava keskimääräisen päiväkorvauksen sijasta mainittujen ratkaisujen perusteella, jolloin lähtökohdaksi oli otettava päiväkorvauksen arvo 1 150 euroa.

A:n esittämän selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi, että myös A:n vankilassaoloa oli sekä välittömästi ennen että myös vankeusrangaistuksen aikana käsitelty julkisuudessa. Vapautumisensa jälkeen A oli sinänsä myös itse antanut haastatteluja vankila-ajoiltaan ja siten jossain määrin itse ylläpitänyt julkisuutta. Toisaalta näiltä osin oli ollut kysymys myös tarpeesta oikaista aikaisemmin julkisuudessa esitettyjä leimaavia tai virheellisiä tietoja.

Korvausmäärää oli erityisesti korotettava normaalikorvauksesta, koska A:n vapaudenmenetystä oli käsitelty tiedotusvälineissä runsaasti eri yhteyksissä ja A oli siten vapaudenmenetysten aikana ja niiden jälkeenkin joutunut kantamaan huolta laajasti julkistettujen vapaudenmenetysten vaikutuksista hänen ammattinsa harjoittamisen mahdollisuuksiin. A:n ehdottoman vankeusrangaistuksen ja sen täytäntöönpanon saama julkisuus oli edellä mainituista ratkaisuista ilmenevää vielä laajempaa ja leimaavampaa. A:n tulonmenetys oli myös huomioitava korvausta erityisesti korottavana tekijänä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei vankeusrangaistusaikaa verrattuna tutkintavankeus- ja pidätysaikaan ollut pidettävä sellaisenaan korvausta korottavana seikkana. Tutkintavankeusaikana vangin oikeuksia poliisivankilassa rajoitetaan huomattavasti enemmän kuin vankeusrangaistusaikana. Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä seurasi, että vangin kärsimyksiä vankeusrangaistuksen aikana pyritään myös vähentämään monin eri tavoin. A:kin oli voinut suorittaa pääosan vankeusajastaan avovankilassa saaden myös päivisin erivapaudella suorittaa opiskelua vankilan ulkopuolella. Korvausten saajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus edellytti myös näiden kärsimystä lieventäneiden erityisolosuhteiden huomioimista korvauksen määrässä.

Käräjäoikeuden mukaan lain esitöistä tai oikeuskäytännöstä ei löytynyt tukea myöskään sille, että valtion edustajien vääräksi tai virheelliseksi osoittautunut toiminta tai vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon alkaminen vasta 10 kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomiosta olisi tässä tapauksessa korvauksen korottamisperuste.

Edellä mainituin perustein käräjäoikeus katsoi, että A:n vaatimaa pidätysajan 4 vuorokauden päiväkorvausta 1 150 euroa oli pidettävä oikeana korvaustasona. Vankeusrangaistusajan 57 vuorokauden osalta päiväkorvauksen oikeana tasona oli pidettävä 1 200 euroa.

Käräjäoikeus katsoi siten, että korvaus oli korotettava yhteensä 73 000 euroksi, josta oli vähennettävä Valtiokonttorin jo maksama määrä. Käräjäoikeus velvoitti valtion suorittamaan erotukseksi jäävän määrän A:lle korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Saarikoski.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.6.2016

Valtio valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään.

Hovioikeus totesi olevan selvää, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla voidaan korvata ainoastaan sellainen kärsimys, joka johtuu vapaudenmenetyksestä. Rikosasioiden käsittelyyn ja tuomioistuimen antamaan ratkaisuun saattaa kohdistua julkisuutta ja asiaa saatetaan käsitellä laajastikin tiedotusvälineissä. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla suoritettava korvaus koskee ainoastaan korvausta vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä eikä siitä muusta kärsimyksestä, joka johtuu siitä, että rikosepäilyä ja tuomioistuimen ratkaisua on käsitelty julkisuudessa ja lopulta henkilö todetaan syyttömäksi.

Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa ei ollut tarkemmin säädetty siitä, mitä eri seikkoja tulee ottaa huomioon kärsimyskorvauksen suuruutta arvioitaessa. Hallituksen esityksen mukaan arvioinnissa tuli ottaa huomioon kunkin tapauksen ominaispiirteet. Hovioikeus totesi, että arvioinnissa huomioon voidaan ottaa ainakin vapaudenmenetyksen kesto, olosuhteet vapaudenmenetyksen aikana, vapaudenmenetyksen aiheuttamat vaikutukset henkilön sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen, vapaudenmenetyksen aiheuttama mahdollinen leimautuminen sekä vapaudenmenetyksen saama julkisuus.

Hovioikeus katsoi, että korvauksen määrittelyssä oli otettava huomioon Korkeimman oikeuden ratkaisujen ohella Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta vuodelta 2008 ilmenevä laajempaan oikeuskäytäntöön perustuva korvaustaso.

A:n kärsimyskorvausta arvioitaessa oli otettava ensinnäkin huomioon, että A oli ollut ensin pidätettynä 22. – 25.11.2005 ja sitten hän oli suorittanut hovioikeuden 28.5.2009 tuomitsemaa vankeusrangaistusta 8.4. – 3.6.2010. Vapaudenmenetyksen kesto oli ollut kaikkiaan 61 vuorokautta. A oli pidätysajan lisäksi suorittanut vankeusrangaistusta ennen kuin syytteet oli ylimääräisen muutoksenhaun jälkeen hylätty. Vankeusrangaistuksen suorittaminen oli kestänyt 57 vuorokautta eli varsin pitkän ajan. Nämä tekijät puolsivat tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta.

A oli toiminut X Oyj:n toimitusjohtajana. Hovioikeus totesi, että jo epäillyt rikokset sinänsä olivat vaikuttaneet A:n sosiaaliseen asemaan ja hänen arvostukseensa. Kuitenkin myös pidättäminen ja erityisesti aiheettomasti suoritetun vankeusrangaistuksen aiheuttama vapaudenmenetys oli vaikuttanut A:n sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen sitä edelleen laskien. Tämä vapaudenmenetyksestä ja erityisesti vankeusrangaistuksen suorittamisesta aiheutunut vaikutus asemaan ja arvostukseen oli otettava huomioon kärsimyskorvausta arvioitaessa. Nämä tekijät puolsivat tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta.

A oli vedonnut myös vankeusrangaistuksen suorittamisen aikaisiin olosuhteisiin ja muiden vankien aiheuttamaan pelkoon. Tältä osin hovioikeus totesi, että A oli saanut suorittaa vankeusrangaistustaan avovankilassa. A:lla oli siten ollut merkittäviä vapauksia verrattuna suljettuun vankilaan. A:n muiden vankien käyttäytymisestä kertoma ei ollut sellaista, että vapaudenmenetyksen aikaiset olosuhteet olisivat puoltaneet tavanomaista korkeampaa korvausta.

A oli vedonnut korvausta korottavana tekijänä saamaansa julkisuuteen. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa oli tarkasteltava A:n asian käsittelyä julkisuudessa erityisesti siitä näkökulmasta, oliko julkisuudessa käsitelty asiaa yleisesti vai A:n vapaudenmenetystä ja hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa. Selvää oli, että pelkästään syyteasian käsittely julkisuudessa ei oikeuta kärsimyskorvaukseen syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella. Myös A:n kanssavastaajat, jotka eivät olleet olleet vapautensa menettäneenä, olivat joutuneet vastaavan laajuisen julkisuuden kohteeksi.

Kirjallisina todisteina oli esitetty selvitystä uutisoinnista ja asian käsittelystä julkisuudessa ajalla 29.5.2009 – 4.6.2010. Uutisoinnissa oli käsitelty hovioikeuden tuomiota 28.5.2009 ja Korkeimman oikeuden valitusluvan epäävää ratkaisua. Hovioikeuden tuomion 28.5.2009 antamiseen liittynyt uutisointi koski tuomion lopputuloksen selostamista ja siihen liittyen oli todettu myös tuomitut rangaistukset. Uutisointi ei olennaisilta osin liittynyt vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeneisiin kysymyksiin. Tällainen uutisointi ei liittynyt vapaudenmenetykseen eikä se näin ollen korottanut aiheettomasta vapaudenmenetyksestä tuomittavaa korvausta.

Hovioikeus totesi esitetyn selvityksen perusteella, että Korkeimman oikeuden valitusluparatkaisun jälkeisessä uutisoinnissa oli tuotu esille A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpano ja myös vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen. A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon oli liittynyt sellaista julkisuutta, jota tavanomaisesti vankeusrangaistukseen tuomitun henkilön kohdalla ei ole. Tähän julkisuuteen liittyvät tekijät puolsivat tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta.

A:n vapaudenmenetyksessä oli tavanomaiseen korvaustilanteeseen nähden poikkeuksellisia piirteitä ja useita tekijöitä, jotka puolsivat tavanomaista suurempaa korvausta vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Korvauksen tuli siten olla selvästi keskimääräistä korvausta korkeampi. Nämä korottavat tekijätkin huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomitsema korvaus oli liian korkea.

Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi yhdeltä vapaudenmenetysaikaan sisältyvältä vuorokaudelta 400 euroa eli kohtuulliseksi korvaukseksi 61 vuorokauden vapaudenmenetysajalta 24 400 euroa, mihin määrään hovioikeus alensi valtion korvausvelvollisuuden.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Merja Söderström ja Heikki Rautiola. Esittelijä Heini Färkkilä.

Perustelut

1. Valtiokonttori on syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) nojalla korvannut A:lle yhteensä 61 vuorokauden vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 15 250 euroa. A:n kanteesta käräjäoikeus on tuomiollaan määrännyt korvauksen 73 000 euroksi. Valtion valituksen johdosta hovioikeus on alentanut korvauksen 24 400 euroon. A on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että korvaus korotetaan käräjäoikeuden tuomitsemaan määrään. Korkeimmassa oikeudessa on näin ollen kysymys siitä, tuleeko korvausta korottaa hovioikeuden tuomitsemasta määrästä.

2. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 4 §:n voimassa olevan 1 momentin mukaan laissa tarkoitettuna korvauksena maksetaan hyvitys kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä ja kärsimyksestä.

3. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain säätämiseen johtaneissa esitöissä todettiin, että kärsimyksellä tarkoitetaan ehdotuksessa samaa kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä, jossa on kysymys muun muassa vapauteen kohdistuvan rikoksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta (HE 187/1973 vp s. 32). Alkuperäisessä muodossaan syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 4 §:ssä (422/1974) säädettiin, että kärsimys korvataan vain, jos siihen on erityistä syytä. Mainittua rajoitusta perusteltiin esitöissä tapausten erilaisuudella ja sillä, että eri henkilöt saattavat kokea vapauden menetyksen eri tavoin.

$101

5. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ää muutettiin vuoden 2006 alusta voimaan tulleella lailla (509/2004) muun muassa lisäämällä säännökseen uusi 2 momentti, jossa säädetään kärsimyskorvauksen määräämisen perusteista. Momentin mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Vahingonkorvauslain uudistuksella katsottiin edistettävän pyrkimystä mahdollisimman yhtenäiseen oikeus- ja korvauskäytäntöön kärsimyksen ja muiden aineettomien vahinkojen korvaamisessa. Korvaukset aineettomasta vahingosta määrätään objektiivisesti arvioitavien seikkojen perusteella (HE 167/2003 vp s. 24). Lain esitöiden mukaan mainitulla säännöksellä ei pyritty muuttamaan kärsimyksestä maksettavien korvausten yleistä tasoa (HE 167/2003 vp s. 60).

6. Vahingonkorvauslain uudistamisen yhteydessä perustetun henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan tehtävänä on siitä annetun lain mukaan seurata henkilövahinkojen ja kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön kehitystä sekä antaa yleisiä suosituksia vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla muun muassa kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä. Neuvottelukunta on sille laissa säädetyn tehtävän mukaisesti antanut suosituksia muun muassa vapauteen kohdistuvan loukkauksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain mukaisten kärsimyskorvausten määristä lautakunta ei kuitenkaan anna suosituksia.

7. Korkein oikeus katsoo, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa tarkoitetun kärsimyksen korvaamisen perusteiden ja korvauksen määrän harkinnassa tulee ottaa huomioon myös yleisessä vahingonkorvausoikeudellisessa sääntelyssä sekä oikeus- ja korvauskäytännössä tapahtunut kehitys ja lainsäädännöstä ilmenevä pyrkimys yhdenmukaistaa aineettomien vahinkojen korvauskäytäntöä.

8. Kuten syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain esitöissä on todettu, kunkin tapauksen ominaispiirteet voidaan ottaa huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä. Korkein oikeus on ratkaisunsa KKO 2004:92 perusteluissa todennut, että korvauksen määrää harkittaessa on mahdollista ottaa huomioon sekä korottavia että alentavia seikkoja (kohta 15). Alemmat oikeudet ovat arvioidessaan A:lle tuomittavan korvauksen määrää ottaneet huomioon useita kärsimyksen määrään vaikuttavia seikkoja, joina hovioikeus on tuonut esiin vapaudenmenetyksen keston, olosuhteet vapaudenmenetyksen aikana, vapaudenmenetyksen aiheuttamat vaikutukset henkilön sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen, vapaudenmenetyksen aiheuttaman mahdollisen leimautumisen sekä vapaudenmenetyksen saaman julkisuuden. Alemmat oikeudet ovat korvauksen määrää harkitessaan verranneet A:n tilannetta erityisesti Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 1991:128 ja 1992:90 arvioinnin kohteena olleisiin seikkoihin.

9. Ratkaisun KKO 1991:128 kohteena olleessa tapauksessa asianajaja oli ollut 17 vuorokautta pidätettynä epäiltynä avunannosta konkurssipetokseen ja petoksesta. Pidätyksestä, jota oli käsitelty tiedotusvälineissä, ja siitä johtuneesta vapaudenmenetyksestä oli aiheutunut asianajajalle henkistä kärsimystä niin, että hän oli joutunut jäämään sairauslomalle. Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että asianajajan ammatin harjoittaminen erityisesti edellytti rehellisyyttä sekä luotettavuutta ja että asianajaja oli joutunut kantamaan pidätyksen aikana ja sen jälkeen huolta pidätyksen vaikutuksista hänen mahdollisuuksiinsa harjoittaa ammattiaan.

10. Ratkaisun KKO 1992:90 kohteena olleessa tapauksessa asuntohallituksen toimistopäällikkö oli ollut runsaat 22 vuorokautta pidätettynä ja vangittuna epäiltynä lahjoman vastaanottamisesta ja muista rikoksista, jotka olivat antaneet aiheen epäillä hänen sopivuuttaan hoitaa virkatehtäväänsä. Pidätystä ja vangitsemista oli käsitelty huomiota herättävällä tavalla tiedotusvälineissä. Epäilty oli pidätettynä ja vangittuna ollessaan sekä sen jälkeenkin joutunut kantamaan huolta pidätyksen ja vangitsemisen vaikutuksista virassa pysymiseensä ja virassa etenemisen mahdollisuuksiinsa sekä läheisiinsä.

11. Kummassakin edellä mainitussa ratkaisussa vapaudenmenetyksen käsittelyn julkisuudessa on katsottu vaikuttaneen vapaudenmenetyksen kohteeksi joutuneelle aiheutuneeseen kärsimykseen sitä lisäävästi. Korvaus on ratkaisuissa määrätty kokonaisuutena eikä päiväkohtaisesti. Nykyarvoon muunnettuina korvaukset ovat olleet määriltään ratkaisussa KKO 1991:128 noin 20 000 euroa ja ratkaisussa KKO 1992:90 noin 27 000 euroa. Yhtä päivää kohti laskettuna korvauksen määrä on kummassakin ratkaisussa ollut noin 1 200 euroa.

12. Korkein oikeus on edellä mainittujen ratkaisujen jälkeen antanut useita ratkaisuja, joissa aiheettomasta vapaudenmenetyksestä tuomittu kärsimyskorvaus on määräytynyt ilman, että ratkaisussa olisi otettu huomioon vapaudenmenetyksen saamaa poikkeuksellista julkisuutta tai useita korvauksen määrää korottavia perusteita (ks. KKO 2013:52, KKO 2010:4 ja 22, KKO 2008:10, KKO 2004:92, KKO 2002:86, KKO 2000:31, KKO 1996:75 ja 146, KKO 1995:100, KKO 1994:84 sekä KKO 1993:63 ja 156). Mainituissa tapauksissa tuomitut korvaukset ovat päivää kohti laskettuna vain poikkeuksellisesti ylittäneet 100 euron tason. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2010:4 Korkein oikeus on pitänyt kohtuullisena korvauksena 100 euroa vuorokaudelta ottaen huomioon käytännön tämän tyyppisissä kärsimyskorvauksissa (kohta 13).

$103

14. Korkein oikeus toteaa, että mainitussa selvityksessä esitetyt korvauksen tasoa koskevat johtopäätökset ovat yhdenmukaiset Korkeimman oikeuden antamista kohdassa 12 mainituista ratkaisuista ilmenevän korvaustason kanssa. Kuitenkin on jo lähtökohtaisesti otettava huomioon rahan arvon muutos vuodelta 2006 peräisin olevaan aineistoon nähden.

15. Tässä asiassa A on katsonut, että edellä kuvattua korvaustasoa ei tule soveltaa syyttömiksi osoittautuneiden vankeusvankien kärsimyskorvauksen määrittelyyn. Selvityksen aineistossa ei ole ollut vankeusvankeja, vaan pidätettyjä ja tutkintavankeja. A on vedonnut siihen, että vankeusvangin osalta vapaudenmenetyksestä aiheutuvia kärsimyksiä ei tarvitse pidätettyjen ja tutkintavankien tavoin minimoida ja että rangaistuksen täytäntöönpano on tapahtunut kärsimystä erityisesti lisäävissä olosuhteissa.

$104

17. Edellä kohdassa 7 todetun johdosta on aiheellista myös verrata aiheettomasta vapaudenmenetyksestä maksettavan kärsimyskorvauksen tasoa muilla perusteilla maksettavien kärsimyskorvausten määriin. Vapaudenmenetyskorvausten määrää voidaan verrata ensinnäkin niihin henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin, jotka koskevat rikoslain 25 luvun 1, 2 ja 6 §:ssä säädetyillä vapaudenriistorikoksilla aiheutetun kärsimyksen korvaamista. Neuvottelukunta on suosittanut korvauksen määräksi 2 500 – 7 000 euroa tapauksissa, joissa vapaudenriistoa on pidettävä pitkäaikaisena suhteutettuna tapaan, jolla loukatun vapautta on rajoitettu. Näissä tapauksissa tekoon voi liittyä merkittävää väkivaltaa tai sen uhkaa. Rikoslain 25 luvun 4 §:ssä tarkoitetusta panttivangin ottamisesta suositettu kärsimyskorvaus on määrältään 2 000 – 30 000 euroa ja mainitun luvun 3 ja 3 a §:ssä tarkoitetuista ihmiskaupparikoksista 5 000 – 30 000 euroa.

18. Syyttömästi vangitulle maksettavan korvauksen määrää voidaan verrata myös muun tyyppisillä rikoksilla aiheutetusta kärsimyksestä viime vuosina maksettavaksi tuomittujen korvausten tasoon. Korkeimman oikeuden ratkaistavina olleissa tapauksissa vain muutamissa kärsimyksestä tuomittu korvaus on noussut 10 000 euron tasolle. Näissä tapauksissa kysymys on ollut hyvin vakaviin seurauksiin johtaneista teoista, lähinnä kuoleman aiheuttamisesta tai törkeistä henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen liittyvistä rikoksista (ks. esimerkiksi KKO 2009:56, 2005:54, 2003:123, 2003:76, 2002:83).

$106

20. Poikkeuksellisen laajan julkisuuden kärsimystä korottavan vaikutuksen osalta voidaan lisäksi viitata henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan kunniaan ja yksityisyyteen kohdistuvilla rikoksilla aiheutetun kärsimyksen korvaamista koskeviin suosituksiin. Vakavimpien kunnianloukkausten, joissa on esitetty erityisen vahingollinen, valheellinen tieto tai vihjaus tai halvennettu toista muulla tavoin erittäin vakavasti siten, että se tulee tai on omiaan tulemaan laajan henkilöpiirin tietoon, aiheuttamaa kärsimystä koskeva korvaussuositus on 5 000 – 10 000 euroa. Vakavimmilla yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevilla rikoksilla aiheutetun kärsimyksen korvaussuositus on vastaavasti 1 500 – 5 000 euroa. Tällöin yksityiselämää koskeva tieto on tullut levittää hyvin laajan henkilöpiirin saataville.

21. A on katsonut, että hänelle vapaudenmenetyksestä aiheutunutta kärsimystä korvattaessa on tukeuduttava ennakkopäätöksistä KKO 1991:128 ja 1992:90 ilmenevään korvaustasoon. A on katsonut, että hänen vapaudenmenetykseensä liittynyt suuri julkisuus on vaikuttanut hänen arvostukseensa ja sosiaaliseen asemaansa poikkeuksellisen leimaavasti ja kielteisesti. Sen seurauksena A:n asema on laskenut arvostetusta johtajasta ja asiantuntijasta vangiksi, jonka ammatilliselle osaamiselle ei ole ollut enää käyttöä ja joka ei ole enää nauttinut sosiaalista arvostusta. A:n mukaan tämä seikka samoin kuin huoli vapaudenmenetyksen vaikutuksista hänen vastaisiin ammatin harjoittamisen mahdollisuuksiinsa ja hänen läheisiinsä on otettava huomioon kärsimyksestä korvattavaa määrää korottavina seikkoina.

22. Korkein oikeus toteaa, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla korvausta maksetaan vain sellaisesta kärsimyksestä, joka on johtunut vapauden menetyksestä. Pelkästään aiheettomaksi osoittautuneesta rikosepäilystä, syyteasian käsittelystä ja väärästä syyksilukevasta tuomiosta itsestään johtuva kärsimys ei sitä vastoin tule lain mukaan korvattavaksi. Sen arvioiminen, missä määrin A:n esiin tuomat kärsimystä korottavat seikat ovat johtuneet nimenomaan vapaudenmenetyksestä, edellyttää siten sen arvioimista, miltä osin julkisuudessa on käsitelty rikosasiaa yleisesti ja miltä osin A:n vapaudenmenetystä ja hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa.

23. Asiassa on esitetty selvitystä A:n asiaa koskeneesta uutisoinnista ja asian käsittelystä julkisuudessa ajalla 29.5.2009 – 4.6.2010. Uutisointi on koskenut keskeisesti hovioikeuden tuomiota 28.5.2009 ja Korkeimman oikeuden valitusluvan epäävää ratkaisua 10.3.2010. Hovioikeuden tuomiota edeltäneestä uutisoinnista selvitystä ei ole esitetty.

24. Hovioikeuden tuomioon liittyneessä uutisoinnissa on käsitelty erityisesti tuomion syyksilukevaa lopputulosta sekä A:lle ja muille vastaajille tuomittuja rangaistuksia. Tämä uutisointi ei varsinaisesti ole liittynyt vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeviin kysymyksiin, vaikkakin yhtiön johdolle tuomittujen rangaistusten ehdottomuus on siinä selvästi tuotu esiin. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden johtopäätöksen, ettei uutisointi tältä osin ole liittynyt vapaudenmenetykseen eikä sen voida katsoa korottavan aiheettomasta vapaudenmenetyksestä tuomittavaa korvausta.

26. Korkeimman oikeuden valitusluparatkaisun jälkeisessä uutisoinnissa on siten tuotu esille A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen tuleva täytäntöönpano ja myöhemmin myös vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen. Uutisoinnin voidaan tältä osin katsoa kohdistuneen A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon siten, että se tulee ottaa huomioon syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrää arvioitaessa. Julkisuuden voidaan katsoa lisänneen vapaudenmenetyksen A:lle aiheuttamaa kärsimystä tavanomaiseen vankeusrangaistukseen tuomittuun henkilöön verrattuna, mikä puoltaa tavanomaista korkeampaa kärsimyskorvausta, kuten myös hovioikeus on katsonut.

27. X Oyj:n toimitusjohtajana toiminut A on ollut pidätettynä ja hänet on tuomittu rangaistukseen yhtiön toiminnassa tapahtuneista arvopaperimarkkinarikoksista. On selvää, että jo rikosepäilyyn ja rikosasian käsittelyyn ja viimeistään hovioikeuden syyksilukevaan tuomioon on liittynyt julkisuutta, joka on voinut aiheuttaa huolta sen vaikutuksista A:n vastaisiin mahdollisuuksiin ammattinsa harjoittamiseen. A on kuitenkin myös rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyneen julkisuuden johdosta joutunut kantamaan huolta sen vaikutuksista ammatinharjoittamismahdollisuuksiinsa ja läheisiinsä. Ennakkoratkaisuista KKO 1991:128 ja 1992:90 ilmenevin tavoin tämä seikka on otettava huomioon kärsimyksestä korvattavaa määrää korottavana. Kärsimyskorvauksessa ei kuitenkaan ole kysymys ansionmenetyksen korvaamisesta, mistä säädetään erikseen syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 4 §:n 1 momentissa.

28. Korkein oikeus yhtyy hovioikeuden perusteluihin siltä osin kuin niissä on katsottu, että tavanomaista korkeampaa korvausta puoltaa myös se, että A on pidätysajan lisäksi suorittanut vankeusrangaistusta pitkähkön ajan eli 57 vuorokautta ennen kuin syytteet on ylimääräisen muutoksenhaun jälkeen hylätty.

29. Kärsimyksestä tuomittavaa korvausta korottavana seikkana ei edellä todetuin tavoin sen sijaan ole pidettävä sitä, että A on rangaistuksen täytäntöönpanon alettua ollut vankeusvangin asemassa. Hän on suorittanut vankeusrangaistustaan avovankilassa ja voinut rangaistusta suorittaessaan opiskella ja tässä tarkoituksessa myös päästä poistumaan laitoksen ulkopuolelle. A:n rangaistuksen täytäntöönpanoon on siten liittynyt vapauksia, jotka on otettava huomioon kärsimystä lieventävinä seikkoina. A:n muiden vankien herättämästä pelosta ja vankeusrangaistuksen suorittamisolosuhteista muuten esittämään nähden Korkein oikeus katsoo, ettei hänelle tuomittua korvausta ole tällä perusteella aihetta korottaa. Muutkaan A:n esiin tuomat perustelut eivät ole sellaisia, joiden perusteella kärsimyksestä tuomittavaa korvausta olisi korotettava.

30. Hovioikeus on tuominnut A:lle korvattavaksi 61 vuorokauden aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä yhteensä 24 400 euroa. Kuten edeltä kohdista 12 ja 13 ilmenee, oikeus- ja korvauskäytännössä omaksuttu korvaustaso tapauksissa, joihin ei liity erityisiä korottavia tai alentavia perusteita, on hovioikeuden nyt tuomitsemaa määrää selvästi alempi. Tavanomaiseen korvaustasoon suhteutettuna hovioikeuden tuomitsema korvaus on yli kolminkertainen. Tapauksen poikkeukselliseen julkisuuteen ja muihin kärsimyksen määrää korottaviin seikkoihin perustuva lisäys kärsimyksestä tavanomaisesti tuomittavaan määrään nähden on tässä tapauksessa 17 000 euron suuruusluokkaa.

31. A:n rangaistuksen täytäntöönpanoon on edeltä ilmenevin tavoin liittynyt poikkeuksellista julkisuutta, joka on vaikuttanut vapaudenmenetyksen hänelle aiheuttamaa kärsimystä lisäävästi. Kärsimystä ja sen määrää arvioitaessa on otettava huomioon, että A:han kohdistunut kielteinen julkisuus on vain osin perustunut vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon. Pidätysaikaan tällaista julkisuutta ei ole väitettykään liittyneen. Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon kohdistunut julkisuus on edellä kohdasta 25 ilmenevin tavoin ollut kuitenkin niin suurta ja sen vaikutukset A:n ammatilliseen asemaan ja maineeseen siinä määrin merkittäviä, että hänelle vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomittavan korvauksen tulee olla tuntuvasti tavanomaista korkeampi. Korvauksen määrän arvioinnissa on toisaalta otettava huomioon, että A:n vapaudenmenetykseen on liittynyt myös kärsimystä vähentäviä, kohdassa 29 mainittuja piirteitä.

32. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että edellä kohdissa 17 ja 18 kuvatuin tavoin vakavistakaan vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen kohdistuvista rikoksista aiheutuneesta kärsimyksestä tuomitaan oikeuskäytännössä vain harvoin korvausta määrää, joka ylittäisi hovioikeuden A:lle tässä tapauksessa tuomitseman korvauksen. Myös henkilön mainetta ja yksityisyyttä vakavastikin loukkaavista teoista aiheutuneesta kärsimyksestä tavallisesti tuomittavat korvaukset jäävät selvästi alle sen osan, jonka kohdassa 30 esitetyin tavoin voidaan arvioida aiheutuvan kärsimystä tavanomaisesta tasosta korottavista piirteistä tässä asiassa.

33. Kärsimyksestä yleensä ja aiheettomasta vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä erityisesti tuomittavien korvausten yleiseen tasoon sekä aiheettomasti vapautensa menettäneiden yhdenmukaisen kohtelun vaatimukseen nähden Korkein oikeus katsoo, että perustetta korottaa hovioikeuden A:lle tuomitsemaa yhteensä 24 400 euron määräistä korvausta ei ole.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Syyttömästi vapautensa menettäneelle aiheutuneen kärsimyksen korvaamisen lähtökohdat

Vapaudenmenetyskorvausten tasoa koskevasta oikeus- ja korvauskäytännöstä

Eräiden muiden kärsimyskorvausten määristä

Kärsimystä lisäävistä ja sitä vähentävistä seikoista tässä tapauksessa

Kärsimyskorvauksen määrä tässä asiassa