KKO:2018:32 – Misshandel

A hade med sin personbil trängt sig framför en cyklist och gjort en tvärbromsning med påföljden att cyklisten hade fallit med huvudet före på vägen och dött av sina skador följande dag. A hade åkt ifrån platsen utan att stanna.

A dömdes till ett gemensamt fängelsestraff på två år och åtta månader för grovt äventyrande av trafiksäkerheten, grov misshandel, grovt dödsvållande och smitning i vägtrafik. På det sätt som närmare framgår av domen ansåg Högsta domstolen att straffet inte skulle lindras på grund av publiciteten kring brotten eller domen. Däremot beaktades vid straffmätningen såsom en omständighet som minskade A:s skuld att sviterna efter en hjärnskada han tidigare ådragit sig hade varit ägnade att försämra hans förmåga att behärska sitt beteende efter att cyklistens förfarande hade retat upp honom.

SL 6 kap 4 §

SL 6 kap 7 § 1 punkten

A oli henkilöautoa kuljettaessaan kiilannut pyöräilijän eteen ja tehnyt äkkijarrutuksen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli kaatunut pää edellä tiehen ja kuollut saamiensa vammojen johdosta seuraavana päivänä. A oli poistunut paikalta pysähtymättä.

A tuomittiin yhteiseen kahden vuoden kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä. Korkeimman oikeuden tuomiosta tarkemmin ilmenevin tavoin katsottiin, ettei rangaistusta tullut lieventää rikoksista tai tuomiosta seuranneen julkisuuden vuoksi. Sen sijaan rangaistusta mitattaessa otettiin A:n syyllisyyttä vähentävänä seikkana huomioon se, että hänen aikaisemmin saamansa aivovamman jälkitila oli ollut omiaan heikentämään hänen kykyään säädellä käyttäytymistään pyöräilijän menettelyn ärsytettyä häntä.

RL 6 luku 4 §

RL 6 luku 7 § 1 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 9.10.2015 nro 142384 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 6.7.2016 nro 128905 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Maritta Pakarinen, Kirsi Kohonen ja Jouni Jarnamo sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Tarja Ryhänen-Dahlman ja Salla Vaahtera.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksen määräämisen osalta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty.

A vaati, että rangaistus alennetaan 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että se lievennetään ehdolliseksi.

A ja syyttäjä vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Alempien oikeuksien tuomioilla, jotka ovat syyksilukemisen osalta lainvoimaisia, A:n on katsottu menetelleen siten, että hän oli 12.8.2015 Helsingissä kuljettaessaan henkilöautoa ohittanut pyörällä liikkuneen B:n, kiilannut tämän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena B oli lentänyt pyöränsä ohjaustangon yli osuen pää edellä asfalttiin ja kuollut saamiensa vakavien pää- ja kaulaydinvammojen seurauksena seuraavana päivänä. Lisäksi A oli laiminlyönyt velvollisuutensa pysäyttää ja auttaa B:tä kykynsä mukaan.

2. Asiassa on selvitetty, että A oli onnettomuutta edeltäneessä kaistanvaihtotilanteessa ohittanut B:n lähietäisyydeltä, jolloin B oli näyttänyt A:lle keskisormea. B oli tämän jälkeen saavuttanut A:n, joka oli tehnyt äkkijarrutuksen sulkien B:n käyttämän ajoväylän. Jarrutus oli tapahtunut niin lähellä B:n etupuolella, ettei B:llä ollut ollut aikaa reagoida hallitusti, vaan hän oli joutunut jarruttamaan äkillisesti edellä kerrotuin seurauksin. A:n menettelylle ei ole ollut havaittavissa muuta ulkoista syytä kuin hermostuminen kerrotusta eleestä.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on alentanut rangaistuksen 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeutta.

4. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän ja A:n valitusten johdosta kysymys vankeusrangaistuksen mittaamisesta ja valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä.

5. A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistava on törkeä pahoinpitely, josta rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan tuomitaan vankeutta vähintään yksi ja enintään 10 vuotta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomitaan saman luvun 9 §:n mukaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 2 §:n mukaan vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta ja liikennepaosta tieliikenteessä saman luvun 11 §:n mukaan sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Yhteisen vankeusrangaistuksen rangaistusasteikko on rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 2 momentin nojalla tällaisessa tapauksessa yhdestä kolmeentoista vuotta vankeutta.

6. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä ja lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

7. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luettu törkeä pahoinpitely on tekotavaltaan hyvin poikkeuksellinen. Sen vuoksi törkeästä pahoinpitelystä tuomittuja rangaistuksia koskevista tilastotiedoista ei ole saatavissa merkittävää tukea rangaistuksen määräämiselle tällaisessa tapauksessa. Myös törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomittuja rangaistuksia koskevan tilastotiedon merkitys on vähäinen, koska tapausten lukumäärä on tilastollisen arvioinnin pohjaksi niukka ja lisäksi rikosten tekotapa vaihtelee.

8. Korkeimman oikeuden käytännössä on ratkaistu useita törkeää kuolemantuottamusta tieliikenteessä koskevia tapauksia. Ratkaisuissa KKO 1983 II 37 ja KKO 1998:67 rikoksentekijä tuomittiin 3 vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Ensin mainitussa tapauksessa rikoksentekijä oli yli kahden promillen humalassa lähtenyt pitkälle automatkalle vilkkaasti liikennöityä tietä pitkin ja tällöin kuljettaen huonokuntoista autoa ylinopeudella törmännyt kahteen pyöräilijään, jotka saivat surmansa. Jälkimmäisessä tapauksessa rikoksentekijä oli vahvassa humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella vilkkaasti liikennöidyllä ja osittain jäisellä tiellä ja menettänyt auton hallinnan törmäten linja-autopysäkin levennyksellä olleisiin kahteen lapseen, jotka saivat surmansa.

9. Ratkaisussa KKO 2006:13 rikoksentekijä tuomittiin 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, kun hän oli syyllistynyt muun muassa törkeään kuolemantuottamukseen, kuolemantuottamukseen ja törkeään rattijuopumukseen kilpa-ajotilanteessa, jossa rikoksentekijä ja toista autoa kuljettanut henkilö olivat käyttäneet huomattavaa ylinopeutta ja ohitelleet muita autoja, kunnes toinen autoista oli törmännyt vastaan tulevaan autoon aiheuttaen muun muassa kahden henkilön menehtymisen. Ratkaisussa KKO 2003:134 rikoksentekijä tuomittiin 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja oheisrangaistuksena 60 tunnin yhdyskuntapalveluun muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja rattijuopumuksesta. Tapauksessa rikoksentekijä oli yli puolen promillen humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella ja törmännyt jalankulkijaan kuolemaan johtanein seurauksin etsiessään ajon aikana savukerasiaa auton lattialta.

10. Kerrotut tapaukset eroavat tästä tapauksesta siinä suhteessa, että niihin ei sisälly tahallista toisen vahingoittamisen tarkoitusta. Lisäksi tapaukset ovat tekotavoiltaan erilaisia ja ilmentävät tekijöissään vaihtelevaa syyllisyyttä. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta ei voida vahvasti perustaa selostettuun rangaistuskäytäntöön.

11. Korkein oikeus toteaa, että törkeää kuolemantuottamusta koskevassa Korkeimman oikeuden käytännössä ei ole tähän tapaukseen rinnastettavaa tapausta, jossa tekijä olisi tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Joitakin samankaltaisia piirteitä on tapauksessa KKO 1998:2, jossa tekijä tuomittiin pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, kun hän oli lyhytaikaisella kuristamisella aiheuttanut toisen henkilön kuoleman. Korkein oikeus toteaa, että tässä tieliikenteessä tapahtuneessa rikoksessa rangaistuksen määräämisen vertailukohdaksi ei voida välittömästi asettaa myöskään rangaistuskäytäntöä sellaisissa törkeissä pahoinpitelyissä tai törkeissä kuolemantuottamuksissa, jotka on tehty uhria lyömällä, potkimalla tai muutoin kohdistamalla uhriin suoraa väkivaltaa.

12. Korkein oikeus toteaa, että A:n ajokäyttäytyminen on edellä 1 ja 2 kohdassa kerrotulla tavalla johtunut hermostumisesta polkupyörällä liikkuneen B:n käyttäytymisen johdosta. Hermostumisen seurauksena A on tietoisesti kuljettanut autoaan siten, että on ollut varsin todennäköistä, että pyöräilijä suistuu katuun ja hänelle aiheutuu vakavana pidettävä ruumiinvamma. Tällä menettelyllään A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. B on kuollut saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä, minkä johdosta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kuolemantuottamukseen. Kuljettamalla autoaan kerrotulla tavalla A on syyllistynyt törkeään liikenteen vaarantamiseen.

13. A:n menettely on ollut hyvin nopeavaiheista ja liittynyt selvästi tilanteen laukaisemaan suuttumiseen. Se on kuitenkin johtanut määrätietoiseen pyrkimykseen saada B kaatumaan pyörällään, mitä osoittaa se, että A on kiihdyttänyt B:n ohi, kiilannut tämän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen välittömästi noin 20 kilometrin tuntinopeudella kulkevan pyöräilijän edessä. Teko on kohdistunut polkupyöräilijään sellaisessa liikennetilanteessa ja ympäristössä, jossa tämän vakava loukkaantuminen on ollut varsin todennäköistä.

14. A:n menettelyssä on kysymys yhtenäisestä tapahtumienkulusta. Ankarin rangaistusasteikko on törkeässä pahoinpitelyssä. Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa siihen myös sisältyy niin vahva pyrkimys B:n vahingoittamiseen, että siitä olisi tuleva ankarin rangaistus. A:n syyllistyminen törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenteen vaarantamiseen liittyy selvästi törkeästä pahoinpitelystä alkaneeseen tekokokonaisuuteen tekojen yhteisen motivaatiotaustan ja olennaisen ajallisen päällekkäisyyden kautta. Sen vuoksi näiden rikosten moitittavuutta on perusteltua arvioida kokonaisuutena.

15. Törkeästä pahoinpitelystä aiheutuvan seurauksen arvioiminen on tekotavan johdosta ollut tavallista vaikeampaa. Olisi ollut mahdollista, että B kaatuu siten, että vammat jäävätkin vähäisiksi. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole pahoinpitelyn rangaistusta arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä, koska A on joka tapauksessa kohdistanut B:hen sellaista menettelyä, joka varsin todennäköisesti aiheuttaa tälle vaikean ruumiinvamman.

16. Pahoinpitelyn seurauksena A on törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut uhrin menehtymisen. Niin kuin edellä on jo todettu, polkupyörällä kaatumisen seuraukset voivat huomattavasti vaihdella. Tällaisessa teossa kuoleman aiheutuminen uhrille on ollut sattumanvaraista, mikä on otettava huomioon arvioitaessa A:n syyllisyyttä törkeässä kuolemantuottamuksessa. Toisaalta B:n kuolemaan johtanut törkeä pahoinpitely on tehty hyvin määrätietoisesti ja tietoisena tapahtumaolosuhteista, joiden johdosta polkupyörällä ajava on kaatuessaan hyvin turvattomassa asemassa. A:n on täytynyt ymmärtää, että tällaisissa olosuhteissa kaatumisen seuraus voi vaihdella aina menehtymiseen asti. Tämä lisää A:n menettelyn moitittavuutta.

17. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luetut rikokset ovat tapahtuneet tieliikenteessä, jonka luonteeseen kuuluu, että siinä syntyy vaikeasti ennakoitavia, nopeasti kehittyviä tilanteita, joiden hallitseminen voi olla vaikeaa. Tässä tapauksessa A on omalla toiminnallaan synnyttänyt tilanteen, jossa hän on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen sekä törkeään liikenteen vaarantamiseen. Korkein oikeus katsoo, ettei törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen liittyminen tieliikenteeseen lievennä A:n teon moitittavuutta.

18. A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenteen vaarantamiseen yhdellä teolla. Rikosten tiivis keskinäinen yhteys jossain määrin lieventää eri tekojen vaikutusta yhteisen rangaistuksen määrään. A:n syyksi luettu liikennepako tieliikenteessä on tapahtunut muiden rikosten tekemisen jälkeen, mutta se liittyy niihin niin läheisesti, että sillä on vain vähäinen vaikutus kokonaisrangaistukseen.

19. A on esittänyt, että rangaistusta mitattaessa on lieventävänä seikkana otettava huomioon se, että B oli omalla menettelyllään myötävaikuttanut tapahtumiin. A:n mukaan B oli kuljettanut pyöräänsä liian kovalla vauhdilla ja liian lähellä A:n kuljettamaa autoa. A on viitannut alemmissa oikeuksissa kuullun todistajan kertomukseen, jonka mukaan B oli A:n ohitettua hänet lähtenyt polkupyörällään kiihdyttämään A:n kuljettaman auton perään.

20. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi on lainvoimaisesti luettu, että hän oli henkilöautollaan tahallaan kiilannut B:n kuljettaman polkupyörän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen. Vaikka B olisikin todistajan kuvaamalla tavalla lähtenyt pyörällään kiihdyttämään A:n kuljettaman auton perään, A:n syyksi luettu menettely on selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että B on menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaansa johtaneet vammat. Korkein oikeus katsoo, ettei rangaistusta ole syytä lieventää A:n esittämällä perusteella.

21. A:lla on diagnosoitu vuonna 2004 tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyvä neuropsykologinen kohtalaisen laaja-alainen oirekuva. Kuvatun aivovamman jälkitilan johdosta A:lla on todettu huono stressinsietokyky, taipumusta väsyä helposti, muistiongelmia, lyhytjänteisyyttä ja harkintakyvyn puutetta. Lisäksi A:lla on todettu olevan vaikeuksia nähdä syy-seuraussuhteita ja ymmärtää omia rajoitteitaan ja oireitaan. A:n aivovamman jälkitilan on katsottu vaikuttavan hänen mahdollisuuksiinsa hallita stressaavia tilanteita rationaalisesti.

22. Korkein oikeus toteaa, että tieliikenteessä ajoneuvon kuljettajan on otettava huomioon hänen suorituskykyään mahdollisesti rajoittavat seikat ja sovellettava ajokäyttäytymisensä rajoitusten aiheuttamiin vaatimuksiin. Tämä voi edellyttää esimerkiksi ajoneuvon kuljettamisen välttämistä vaativissa liikenneolosuhteissa. A:n syyksi luettu menettely on tapahtunut vilkkaan liikenteen aikana verraten vaativissa liikenneolosuhteissa. A:n ajokykyä tai ajo-oikeutta ei kuitenkaan ole missään vaiheessa pitkäaikaisten lääketieteellisten hoitosuhteiden aikana eikä perusteellisen aivovammatutkimuksen johdosta kyseenalaistettu.

23. A:n aivovamman vaikutuksia koskeva lääketieteellinen selvitys osoittaa, että hänellä on vammastaan johtuen tavanomaista suurempi riski menettää harkintakykynsä paineisessa tilanteessa. Tässä tapauksessa A:n rangaistava menettely on liittynyt pyöräilijän häntä ärsyttäneeseen menettelyyn. Korkein oikeus katsoo, että A:lla aivovamman jälkitilan seurauksena olevat vaikeudet säädellä käyttäytymistään on rangaistusta mitattaessa otettava huomioon hänen syyllisyyttään vähentävänä seikkana.

24. A:n rikokset ovat olleet erittäin vahingollisia. A:n syyllisyyttä lisäävänä seikkana on otettava huomioon hänen vahva pyrkimyksensä B:n vahingoittamiseen ja vähentävänä seikkana puolestaan hänen aivovamman jälkitilasta johtuvat vaikeutensa säädellä käyttäytymistään. Korkein oikeus katsoo, että rikoksista olisi ennen asian saaman julkisuuden vaikutuksen arvioimista mitattava yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Tämä on riittävä seuraamus myös näihin rikoksiin läheisesti liittyvästä liikennepaosta tieliikenteessä.

$ea

$eb

27. A on vedonnut asian saamaan poikkeukselliseen ja leimaavaan julkisuuteen ja esittänyt tästä selvityksenä lehtien internetsivustoilla julkaistuja artikkeleita. Lehtiartikkeleissa on käsitelty myös hänen yksityiselämäänsä sekä hänen kokemaansa aiempaa liikenneonnettomuutta. A:n rikoksesta, esitutkinnan etenemisestä sekä asian oikeuskäsittelystä on julkaistu uutisia niin alueellisissa kuin valtakunnallisissakin tiedotusvälineissä.

$ec

29. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista rikoksista on 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen pituuden vuoksi vankeus on tuomittava ehdottomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuula Pynnä, Tuomo Antila ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö

: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen lukuun ottamatta perustelujen kohtia 23 – 24 (aivovamman merkitys rangaistuksen määräämisessä) ja 29 (rangaistuksen mittaamisen lopputulos), joiden osalta esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi seuraavaa:

A:n syyksi luettuun menettelyyn on liittynyt hänellä todettu aivovamman jälkitila, minkä merkitystä tuomittavaan rangaistukseen tulee arvioida ottamalla huomioon A:n kokema ärsyke pyöräilijän taholta ja liikenneolosuhteet. Siinä, missä kaksi viimeksi mainittua seikkaa ovat psyykkeeseen vaikuttavia ulkoisia seikkoja, aivovamman jälkitilassa on kysymys rikoksentekijään liittyvästä ominaisuudesta. Vaikka kysymys ei olekaan ulkopuolisesta provokaatiosta, aivovamman jälkitila voi joissain tilanteissa tulla arvioitavaksi rikoslain 6 luvun 6 §:n 2 kohdan rangaistuksen lieventämisperusteen näkökulmasta, esimerkiksi siinä mainittuna muuna rikokseen johtaneena seikkana, joka on ollut omiaan heikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia. Jotta lieventämisperusteen soveltamisedellytysten voitaisiin katsoa tällaisessa tilanteessa täyttyvän, aivovamman jälkitilan vaikutuksellisuudelle rikoksentekijän käyttäytymistä selittävänä syynä voidaan perustellusti asettaa melko korkeitakin vaatimuksia.

Korkein oikeus katsonee, että A:n aivovamman jälkitila on, siitä esitetty lääketieteellinen selvitys huomioon ottaen, vaikuttanut hänen liikennekäyttäytymiseensä tapahtumapäivänä. Tästä huolimatta A:n aivovamman jälkitilaa hänen toimintakyvyn puutteena ei kuvatuissa olosuhteissa kuitenkaan vielä voida pitää rikoslain 6 luvun 6 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna rangaistuksen lieventämiseen oikeuttavana perusteena.

A:lle rangaistusta määrättäessä tulee kuitenkin vielä tarkastella, miten aivovamman jälkitilaa on arvioitava rikoslain 6 luvun 4 §:n rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteen valossa. Säännöksen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Korkein oikeus todennee, ettei A:n ja B:n välisessä tapahtumassa ole ollut kysymys epätavanomaisista liikenneolosuhteista tai -tilanteesta. Tapahtumat ovat sattuneet elokuisena arki-iltapäivänä Helsingin ydinkeskustan yhdellä pääajoväylistä. Tapahtumapaikalla on ollut ajankohdalle tyypillistä, huomattavaa työmatkaliikennettä ja liikkeellä on ollut eri tienkäyttäjiä. Tapahtumahetkellä tai juuri sitä edeltävästi ei ole tapahtunut mitään sellaista yllättävää tai poikkeuksellista, jota A ei olisi voinut odottaa ja johon hänen ei voitaisi edellyttää tienkäyttäjänä varautuvan. Ennakoimattomana tai voimakkaana provokaationa ei voida pitää sitä, että B on pyörällään ohittanut A:n ja tällöin kritisoinut A:n ajotyyliä näyttämällä tälle keskisormea. Tällaiset kohtaamiset eivät ole harvinaisia, etenkään ruuhkaisessa tieliikenteessä.

$ef

Rangaistusta mitattaessa A:n syyllisyyttä lisäävänä seikkana on otettava huomioon hänen vahva pyrkimyksensä B:n vahingoittamiseen. A:n menettelyn vaarallisuutta ja hänen rikoksista ilmenevää syyllisyyttään arvioidessaan Korkein oikeus katsonee, ettei A:n syyksiluettujen rikosten kokonaisuus moitittavuudeltaan kovinkaan merkittävästi poikkea henkilöautolla keula edellä tehdystä tahallisesta, kuolemaan johtaneesta päälleajosta.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsonee, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista rikoksista on 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen pituuden vuoksi vankeus on tuomittava ehdottomana.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset

A:n syyksi luettujen rikosten rangaistuskäytäntö

A:n menettelyn arviointi

Asianomistajan menettelyn ja A:n aivovamman merkitys rangaistuksen määräämisessä

Asian saaman julkisuuden vaikutus

Vanhempi oikeussihteeri Vanhanen