KKO:2018:53 – Oikeudenkäyntimenettely

Käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdassa 2 pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden näyttöratkaisu perustui kummankin syytekohdan osalta yksinomaan keskenään ristiriitaiseen henkilötodisteluun.

Valituksessaan hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uskottavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi sekä A:n henkilökohtaiseksi kuulemiseksi. Hovioikeus, joka ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Viitaten aiempaan oikeuskäytäntöönsä Korkein oikeus totesi, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella. Lisäksi asian laatu ja merkitys vastaajalle olivat edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista syytekohdassa 1. Ks. KKO:1999:82 KKO:2000:2 KKO:2000:57 KKO:2000:62 KKO:2001:16 KKO:2008:59 KKO:2017:19

OK 26 luku 14 § 2 mom

Tingsrätten hade i åtalspunkt 1 tillräknat A sexuellt utnyttjande av barn och i åtalspunkt 2 misshandel samt för dessa gärningar dömt henne till ett villkorligt fängelsestraff på sex månader. Tingsrättens avgörande i bevisfrågan baserade sig beträffande båda åtalspunkterna uteslutande på sinsemellan motstridig personbevisning.

A överklagade till hovrätten och yrkade att huvudförhandling skulle hållas för omprövning av bevisningens trovärdighet och tillräcklighet samt för att höra A personligen. Hovrätten, som avgjorde saken utan huvudförhandling, ändrade inte tingsrättens dom. Med hänvisning till sin tidigare rättspraxis konstaterade Högsta domstolen att trovärdigheten av parters och vittnens muntliga utsagor inte kan bedömas uteslutande utifrån de omständigheter som har redovisats i tingsrättens dom. Dessutom hade sakens natur och betydelse för svaranden krävt huvudförhandling när det gällde åtalspunkt 1. Se KKO:1999:82 KKO:2000:2 KKO:2000:57 KKO:2000:62 KKO:2001:16 KKO:2008:59 KKO:2017:19

RB 26 kap 14 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Oulun käräjäoikeuden tuomio 27.8.2015 (nro 15/134369), muutoksenhaku Rovaniemen hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 28.12.2016 (nro 16/154249) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Irma Vähätalo ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Virve Salo. Esittelijä Mari Hiltunen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

C vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytekohdan 1 osalta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdan 2 osalta pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

2. Käräjäoikeus katsoi syytekohdan 1 osalta selvitetyksi, että A oli eräänä iltana lokakuun 2012 loppupuolella koskettelemalla ja muulla tavoin tehnyt tapahtumahetkellä 14-vuotiaalle B:lle seksuaalisia tekoja tulemalla nukkumassa olleen B:n huoneeseen, tekemällä tälle ehdotuksia seksuaalisesta kanssakäymisestä ja puristelemalla tätä takapuolesta. B:n ja hänen isänsä D:n kehotettua A:ta poistumaan, A on vielä poistuessaan B:n huoneesta tehnyt ovella yhdyntää kuvaavia eleitä.

3. Syytekohdan 2 osalta käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 24.11.2012 tehnyt C:lle ruumiillista väkivaltaa lyömällä C:tä kerran nyrkillä vatsaan aiheuttaen tälle kipua.

4. Kummankin kohdan osalta käräjäoikeuden tuomio on perustunut yksinomaan ristiriitaisen henkilötodistelun arviointiin.

5. A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syytteet ja korvausvaatimukset kummankin syytekohdan osalta hylätään tai että rangaistusseuraamusta ja korvauksia ainakin alennetaan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeudessa järjestetään pääkäsittely erityisesti henkilötodistelun luotettavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi ja A:n henkilökohtaiseksi kuulemiseksi.

$c9

7. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota miltään osin.

8. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa pääkäsittely.

9. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

10. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan hovioikeudessa tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatun 26 luvun 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

11. Kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa. Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella (ks. KKO 2017:19 kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut). Arvioitaessa mainittujen lainkohtien nojalla, jääkö käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemän arvioinnin oikeellisuudesta varteenotettava epäilys, kysymys voi siten olla vain suhteellisen karkeasta arviosta (KKO 2017:19 kohta 19). Sen vuoksi myös asianosaisten oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään tällaisissa tilanteissa vain selvissä tapauksissa.

12. Korkein oikeus on edelleen ratkaisussaan KKO 2013:96 todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7). Ratkaisussaan KKO 2017:19 Korkein oikeus on todennut, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi (kohdat 19 ja 20).

13. Syytekohdan 1 osalta käräjäoikeus ei pitänyt A:n kertomusta luotettavana, koska väite siitä, että hän olisi koskenut asianomistajan peittoa vain herättääkseen tämän ulkoiluttamaan koiraansa, ei ollut asianomistajan ja tämän isän kertomusten perusteella uskottava. Tapahtumahetkellä asunnossa ovat olleet läsnä asianomistaja ja B:n isä sekä A. Asianomistajan isän havainnot tapahtumista koskevat pääosin tapahtumia ennen kuin A on mennyt asianomistajan huoneeseen ja tapahtumia sen jälkeen, kun A on poistunut asianomistajan huoneesta.

14. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan huoneessa tapahtuneen osalta käräjäoikeudessa on ollut pääosin kysymys asianomistajan ja vastaajan vastakkaisten kertomusten uskottavuuden arvioinnista. A on väittänyt, ettei hän ollut puristanut asianomistajaa takapuolesta tai vihjaillut tälle seksuaalisesta kanssakäymisestä. Asianomistaja on kertonut päinvastaista. A on esittänyt puolustuksekseen vaihtoehtoisen tapahtumainkulun väittäen, että asianomistaja on unisena erehtynyt hänen tarkoituksestaan. A on myös vedonnut edellä mainittuihin seikkoihin valituksessaan hovioikeudelle. A:n esittämää vaihtoehtoista tapahtumainkulkua ei voida pelkästään käräjäoikeuden tuomion perustelujen perusteella pitää mahdottomana tai ilmeisen epäuskottavana.

15. Myös pahoinpitelyä koskevan syytekohdan 2 osalta asiassa ei ole esitetty syyksilukemisen perusteeksi muuta näyttöä kuin keskenään ristiriitaista henkilötodistelua. A on kiistänyt olleensa tapahtumapaikalla ja hänen kertomustaan on tukenut yhden todistajan kertomus. Asianomistaja on kertonut A:n menetelleen syytteessä tarkoitetuin tavoin ja hänen kertomustaan on tukenut yhden todistajan kertomus. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla kolmas todistajista on käräjäoikeudessa kuultaessa ollut varma siitä, että A oli lyönyt asianomistajaa tilanteessa, vaikka hän esitutkinnassa kuultaessa oli ollut tästä epävarma. A on vedonnut tähän seikkaan valituksessaan hovioikeudelle.

16. Viitaten edellä mainittuun oikeuskäytäntöön Korkein oikeus toteaa, että käsillä on ollut tyypillinen tilanne, jossa hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun uskottavuuden arvioimiseksi. Koska näyttö sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta on edeltä ilmenevin tavoin perustunut yksinomaan keskenään ristiriitaiseen suulliseen todisteluun, hovioikeus ei ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilystä. A on myös valituksessaan riittävällä tavalla riitauttanut käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuuden kiinnittämällä huomiota asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen ja tämän mahdollisiin virhetulkintoihin tapahtuneesta.

17. Arvioitaessa hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely huomioon on lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus.

18. Kuten lain esitöissä todetaan (HE 105/2009 vp s. 68), vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan seksuaalirikoksia pitää sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen voisi usein olla tarpeen. A:ta on syytetty syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan pidettävä vakavana rikoksena ja sellaisena, joka voimakkaan leimaavuutensa vuoksi liittyy merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. A:ta ei myöskään ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittamista ei edellä todettujen seikkojen vallitessa voida pitää syytekohdan 1 osalta myöskään selvästi tarpeettomana huomioon ottaen asian laatu ja merkitys A:lle.

19. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi.

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaen huomioon palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Jukka Loiva.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja arvioinnin lähtökohdat

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Päätöslauselma