KKO:2019:15 – Ändringssökande

X hade varit A:s biträde i tingsrätten när A ensam drev åtal mot B. Tingsrätten hade förkastat A:s åtal och ålagt X att med stöd av 21 kap. 6 § rättegångsbalken solidariskt tillsammans med A ersätta B för dennes rättegångskostnader.

X sökte genom prejudikatbesvär hos Högsta domstolen ändring beträffande den skyldighet att ersätta rättegångskostnaderna som han hade ådömts. A ansökte hos hovrätten om ändring i tingsrättens dom bland annat när det gällde samma ersättningsskyldighet.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att det inte fanns hinder mot att pröva ansökan om besvärstillstånd för prejudikatbesvären trots att X:s och A:s överklaganden hade separerats på två olika rättsinstanser. (Omröstn.) Jfr KKO:2012:84

RB 30 a kap

X haki hänelle tuomitun oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta muutosta ennakkopäätösvalituksella Korkeimmalta oikeudelta. A haki käräjäoikeuden tuomioon muutosta muun ohella saman korvausvelvollisuuden osalta hovioikeudelta.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei estettä ennakkopäätösvalitusta koskevan valituslupahakemuksen tutkimiselle ollut huolimatta X:n ja A:n muutoksenhakujen eriytymisestä kahteen eri oikeusasteeseen. (Ään.) Vrt. KKO:2012:84

OK 30 a luku

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 17.11.2016 nro 16/148034 on selostettu tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Inkeri Gummerus, Tuija Kauppila ja Tero Mikkola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

X:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, saiko hän hakea muutosta ennakkopäätösvalituksella käräjäoikeuden ratkaisuun, jolla hänet oli velvoitettu päämiehensä A:n kanssa yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n vastapuolen B:n oikeudenkäyntikulut. Muulta osalta kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

X vaati valituksessaan, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Muutoksenhakemuksen tutkiminen

1. A on asianomistajana ajanut käräjäoikeudessa syytettä B:tä vastaan. X on toiminut oikeudenkäynnissä A:n avustajana.

2. Käräjäoikeus on hylännyt A:n B:hen kohdistaman syytteen sekä velvoittanut A:n ja X:n yhteisvastuullisesti korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus on perustellut kuluratkaisuaan X:n osalta toteamalla, että X:n oli täytynyt ymmärtää, että B:hen kohdistettu syyte oli ollut ilmeisen perusteeton. Lisäksi X oli esittänyt haastehakemuksessa perusteettomiksi tietämiään väitteitä. Menettelyllään X oli A:n avustajana aiheuttanut tahallaan tai huolimattomuudesta B:lle kustannuksia. Sen vuoksi hän oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n nojalla yhteisvastuullisesti A:n kanssa velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

3. X on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon ennakkopäätösvalituksella Korkeimmassa oikeudessa. A on hakenut tuomioon muutosta valituksella hovioikeudessa.

4. Korkeimman oikeuden arvioitavana on ensin kysymys siitä, voidaanko X:n hakemus valitusluvan myöntämisestä ennakkopäätösvalitukselle tutkia, kun A on samanaikaisesti hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeudessa muun ohella ennakkopäätösvalituksessakin tarkoitetun yhteisvastuullisen kuluvastuun osalta.

5. Oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 1 §:n 1 momentin mukaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun saadaan hakea hovioikeuden asemesta Korkeimmalta oikeudelta (ennakkopäätösvalitus), jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan.

6. Ennakkopäätösvalitusta koskevista säännöksistä ja lain esitöistä ilmenee, että kysymykseen muutoksenhaun eriytymisestä eri muutoksenhakuasteisiin on kiinnitetty huomiota lakia säädettäessä. Muutoksenhakijan ja hänen vastapuolensa osalta asiasta on säädetty oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 1 §:n 2 momentissa siten, että ennakkopäätösvalitus ei ole sallittu, jos muutoksenhakijan vastapuoli ei ole antanut siihen suostumustaan. Lisäksi vastapuoli voi mainitun luvun 5 §:n nojalla tehdä Korkeimmalle oikeudelle vastavalitushakemuksen. Laissa ei ole säännöksiä siitä, että ennakkopäätösvalituksen tekeminen edellyttäisi muutoksenhakijan myötäpuolen suostumusta.

7. Ennakkopäätösvalitusta koskevien säännösten säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 105/2009 vp s. 71) perusteluissa on todettu, että muutosta ei voitaisi hakea esimerkiksi jonkin syytekohdan tai itsenäisen vaatimuksen osalta ennakkopäätösvalituksella Korkeimmalta oikeudelta ja toisen syytekohdan tai itsenäisen vaatimuksen osalta hovioikeudelta. Sanotunlaista asian hajottamista eri muutoksenhakuasteisiin ei hallituksen esityksen mukaan voida pitää tarkoituksenmukaisena.

8. Hallituksen esityksessä on lisäksi käsitelty (s. 72-73) tilannetta, jossa käräjäoikeudessa on samassa asiassa useita asianosaisia ja heitä koskevia useita erillisiä asiakohtia. Tällöin voi joku asianosaisista ilmoittaa tyytymättömyyttä valittaakseen hovioikeuteen, mutta toinen asianosainen haluaa tehdä ennakkopäätösvalituksen. Jos muutoksenhaut kohdistuisivat toisistaan täysin riippumattomiin asiakohtiin, voisivat muutoksenhaut poikkeuksellisesti eriytyä eri muutoksenhakuasteisiin. Asian itsenäisyyttä tulisi tarkastella sekä asia- että asianosaiskohtaisesti. Jos sen sijaan ennakkopäätösvalitus ei kohdistuisi täysin itsenäiseen asiaan, hallituksen esityksen perustelujen mukaan sen tutkiminen Korkeimmassa oikeudessa ei olisi asiayhteyden vuoksi mahdollista. Tällaisessa tilanteessa Korkein oikeus ei pääsääntöisesti voisi myöntää valituslupaa. Riski muutoksenhaun epäonnistumiselle mainitusta syystä olisi muutoksenhakijalla, koska hänen asianaan on päättää siitä, hakeeko hän muutosta ennakkopäätösvalituksella.

9. Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2012:84 arvioinut tilannetta, jossa rikosasian vastaaja oli hakenut hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden pääasiaratkaisuun ja lisäksi muutosta Korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätösvalituksella käräjäoikeuden käsittelyratkaisuun, jolla käräjäoikeus oli hylännyt vastaajan vaatimuksen syytteen jättämisestä tutkimatta. Muutoksenhakemukset sekä Korkeimmassa oikeudessa että hovioikeudessa perustuivat ainakin osittain samoihin seikkoihin. Korkein oikeus katsoi, että asianosaisen muutoksenhaku ei voinut eriytyä kahteen eri muutoksenhakuasteeseen. Sen vuoksi Korkein oikeus jätti ennakkopäätösvalituksen enemmälti tutkimatta.

10. Muutoksenhaun kohteena olevalla ratkaisulla X on velvoitettu yhteisvastuullisesti päämiehensä kanssa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Kysymyksessä oleva yhteisvastuu perustuu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n säännökseen, jonka perusteella päämies velvoitetaan aina yhteisvastuullisesti korvaamaan avustajansa korvattavaksi sanotun pykälän nojalla tuomitut kulut. Avustajan ja päämiehen kulukorvausvelvollisuuden edellytyksillä on siten asiallinen yhteys. A:n haettua muutosta hovioikeudelta ja X:n Korkeimmalta oikeudelta samaa ratkaisua koskeva muutoksenhaku on eriytynyt kahteen eri muutoksenhakuasteeseen. Yhteisvastuullista korvausta koskevan ratkaisun oikeellisuuden tutkiminen rinnakkain kahdessa eri muutoksenhakuasteessa ei lähtökohtaisesti ole tarkoituksenmukaista. Tämän voidaan katsoa puoltavan sitä, että X:n ennakkopäätösvalitusta ei otettaisi tutkittavaksi.

11. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta turvataan lailla. Korkein oikeus katsoo tästä säännöksestä seuraavan, että asianosaiselle lain mukaan kuuluvaa muutoksenhakuoikeutta ei voida rajoittaa, jollei rajoitukselle ole laissa säädettyä perustetta. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n mukaan käräjäoikeuden tuomioon ja lopulliseen päätökseen sekä samassa yhteydessä tehtyyn muuhun ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla, jollei muutoksenhakua ole erikseen kielletty. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun säännöksistä tai muualta laista ei ilmene perustetta sille, että X:n ennakkopäätösvalitus voitaisiin jättää tutkimatta sillä perusteella, että hänen kanssaan yhteisvastuulliseen korvausvelvollisuuteen tuomittu A on hakenut käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta hovioikeudelta.

$d1

13. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että X:n ennakkopäätösvalitusta koskeva valituslupahakemus voidaan tutkia.

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Valituslupaa ei myönnetä enemmälti. Käräjäoikeuden tuomio jää siten X:n osalta pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Asko Välimaa (eri mieltä). Esittelijä Sanna Holkeri (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1-10 sekä valituslupaa koskevan ratkaisun osalta. Kohtien 1-10 jälkeisiltä osin esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja johtopäätöksinään seuraavaa:

Käräjäoikeus on lisäksi edeltä ilmenevin tavoin perustanut X:lle määrätyn oikeudenkäyntikuluvastuun pääasiassa esitettyjen rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimusten ilmeiseen perusteettomuuteen. Näin ollen X:n Korkeimmassa oikeudessa esittämien vaatimusten arviointi koskisi ainakin osittain samoja seikkoja kuin A:n muutoksenhakemuksen johdosta hovioikeuden käsiteltävänä olevassa pääasiassa tehtävä arviointi.

Korkein oikeus todennee, että tässä asiassa X:n ja A:n muutoksenhakujen välillä on edellä esitetyn perusteella niin kiinteä asiallinen yhteys, ettei X:n ja A:n muutoksenhakujen hajautumista eri muutoksenhakuasteisiin voida pitää hyväksyttävänä. Korkein oikeus todennee edelleen, ettei X:n ennakkopäätösvalitusta jo mainituista syistä tule Korkeimmassa oikeudessa sisällöllisesti tutkia. Muutoksenhakujen hajautuminen merkitsee siten tässä tilanteessa tosiasiallisesti pikemminkin ennakkopäätösvalituksen tutkimisen esteenä pidettävää kuin valitusluvan myöntämisen perusteita koskevassa harkinnassa huomioon otettavaa seikkaa.

Todettaessa muutoksenhakujen hajautumisen jo sellaisenaan muodostavan esteen ennakkopäätösvalituksen sisällölliselle tutkimiselle, puoltaa tämän seikan arviointia tutkimisen edellytyksenä valituslupaharkinnan sijaan lisäksi se, että tällöin sekä muutoksenhakija että muut tahot saavat päätöksen perustelujen välityksellä tiedon muutoksenhaun epäonnistumisen perusteista.

Näillä perusteilla Korkein oikeus jättänee X:n ennakkopäätösvalituksen enemmälti tutkimatta.

Perustelujen kohdan 11 asemesta lausun seuraavaa:

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n sääntelystä kuitenkin ilmenee, että asianosaisen edustajan, asiamiehen tai avustajan oikeudenkäyntikuluvastuun perusteet ovat erilliset suhteessa päämiehen kuluvastuuseen. Asiamiehen oikeudenkäyntikuluvastuu voi tulla kysymykseen hänen omien oikeudenkäyntiin liittyvien velvollisuuksiensa vastaisesta toiminnasta ja edellyttää hänen omaa tahallisuuttaan tai huolimattomuuttaan. Asiamiehen kuluvastuu ulottuu lain säännöksen mukaan niihin kuluihin, jotka hän tällä toiminnallaan on aiheuttanut. Päämiehen kuluvastuun perusteet taas liittyvät joko suoraan siihen, että hän häviää asian taikka sitten hänen oma vastuunsa piiriin luettavaan oikeudenkäyntiin liittyvien velvollisuuksien vastaiseen toimintaan. Näiden lisäksi päämies on edellä sanotulla tavalla yhteisvastuussa asiamiehensä korvattavaksi tuomittavista kuluista.

Vaikka siis yhteisvastuun kautta päämiehen kuluvastuulla ja asiamiehen kuluvastuulla on asiallista yhteyttä, muut keskeiset kuluvastuun edellytykset ovat erilaiset. Tästä syystä X:n oikeudenkäyntikuluvastuukysymys on itsenäinen suhteessa päämiehen oikeudenkäyntikuluvastuukysymykseen.

Tämän johdosta enemmistön perustelujen kohdassa 12 mainitun hyväksyn lisäperusteluna edellä sanotulle. Muilta osin olen ratkaisun perusteluista samaa mieltä kuin enemmistö. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Merkitykselliset säännökset ja muut oikeuslähteet

Korkeimman oikeuden arviointi

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Holkeri:

Oikeusneuvos Välimaa: