KKO:2020:47 – Ändringssökande

A hade i egenskap av ändringssökande kallats att infinna sig personligen till huvudförhandling i hovrätten vid äventyr att besvären avskrivs om hon uteblir. Sedan A hade uteblivit från huvudförhandlingen hade hovrätten avskrivit besvären. I sin ändringsansökan till Högsta domstolen ansåg A att hovrätten borde ha avgjort besvären i skriftligt förfarande och yrkade att målet skulle återförvisas till hovrätten. A:s ändringsansökan prövades som besvär.

Se KKO:2000:44

Jfr KKO:2004:22 KKO:2004:94 KKO:2011:30 KKO:2012:22 KKO:2012:49 KKO:2012:76 KKO:2015:15

A oli kutsuttu hovioikeuden pääkäsittelyyn valittajana henkilökohtaisesti uhalla, että valitus hänen poissa ollessaan voidaan jättää sillensä. A:n jäätyä pois pääkäsittelystä hovioikeus oli jättänyt valituksen sillensä. Muutoksenhakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle A katsoi, että hovioikeuden olisi tullut ratkaista valitus kirjallisessa menettelyssä, ja vaati asian palauttamista hovioikeuteen. A:n muutoksenhakemus tutkittiin valituksena.

Ks. KKO:2000:44

Vrt. KKO:2004:22 KKO:2004:94 KKO:2011:30 KKO:2012:22 KKO:2012:49 KKO:2012:76 KKO:2015:15

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 1.11.2017 nro 17/144117 ja Turun hovioikeuden päätös 22.10.2018 nro 18/147085 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Anne Ritala-Kananoja sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Leena Virtanen-Salonen, Kari Lahdenperä ja Virpi Vuorinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A pyysi muutoksenhakemuksessaan valituslupaa ja vaati, että hovioikeuden päätös valituksen sillensä jättämisestä kumotaan ja että asia palautetaan hovioikeuteen tai, jos asia ratkaistaan suoraan Korkeimmassa oikeudessa, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja syytteet hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Kysymys valitusluvan myöntämisestä siirretään oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 9 §:n 3 momentin nojalla käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi kokoonpanossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Tuomo Antila, Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.

Perustelut

1. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta. Samalla hänet oli määrätty suorittamaan rikosuhrimaksu sekä korvauksia asianomistajalle ja valtiolle.

2. A:n haettua muutosta tuomioon hovioikeus oli päättänyt toimittaa asiassa pääkäsittelyn. A oli kutsuttu pääkäsittelyyn valittajana henkilökohtaisesti uhalla, että valitus hänen poissa ollessaan voidaan jättää sillensä.

3. A oli pääkäsittelyä edeltävänä arkipäivänä hovioikeudelle saapuneessa kirjoituksessaan ilmoittanut, ettei hänellä ollut edellytyksiä hoitaa suullista prosessia. Hän oli pyytänyt, että hovioikeus ratkaisee valituksen kirjallisessa menettelyssä.

5. Hovioikeus on pääkäsittelyssä julistamallaan päätöksellä jättänyt valituksen A:n poissaolon vuoksi sillensä. Muutoksenhakuosoituksessaan hovioikeus on ensinnäkin ilmoittanut, että mikäli valittajalla on ollut poissaoloon laillinen este, jota hän ei ole voinut ilmoittaa, hänellä on oikeus saattaa valitus uudelleen hovioikeuden käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hovioikeudelle 30 päivän kuluessa. Toisaalta hovioikeus on ilmoittanut, että muutoin ratkaisuun saadaan hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan.

6. A on toiminut kummankin muutoksenhakuohjauksen mukaisesti. Hän on ensinnäkin saattanut valituksensa hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi määräajassa esittäen, että hänellä oli ollut laillinen este. Hovioikeus on 29.11.2018 antamassaan päätöksessä katsonut, ettei A:lla ollut ollut laillista estettä poissaololleen pääkäsittelystä, ja hylännyt hakemuksen. Päätös on lainvoimainen Korkeimman oikeuden hylättyä A:n sitä koskevan valituslupahakemuksen.

7. Nyt käsiteltävänä olevassa muutoksenhakemuksessaan A on pyytänyt valituslupaa valituksen sillensä jättämistä koskevaan hovioikeuden päätökseen ja vaatinut, että asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. A on valituksessaan esittänyt, että hovioikeus olisi voinut tutkia hänen valituksensa kirjallisessa menettelyssä.

8. Korkeimman oikeuden arvioitavana on kysymys siitä, voidaanko hovioikeudessa valittajan poissaolon perusteella tehtyyn päätökseen, jolla valitus on jätetty sillensä, hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valitusteitse silloin, kun muutoksenhaun perusteena on jokin muu seikka kuin väite siitä, että valittajalla oli ollut laillinen este saapua hovioikeuden pääkäsittelyyn.

9. Hovioikeuden päätöksen aikaan voimassa olleessa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentissa (381/2003) säädettiin, että jos valittaja on jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä, valitus jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. Saman luvun 22 §:n mukaan valittajalla, jonka valitus on hänen poissaolonsa vuoksi jätetty sillensä, mutta jolla on ollut laillinen este, jota hän ei ole voinut ajoissa ilmoittaa, on oikeus saattaa valitus uudelleen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hovioikeudelle 30 päivän kuluessa valituksen sillensä jättämisestä. Lainkohdassa säädetään lisäksi, että jollei valittaja näytä toteen laillista estettä, valitusta ei oteta tutkittavaksi.

10. Laissa ei ole erikseen säädetty, voidaanko hovioikeuden päätökseen, jolla valitus on jätetty sillensä, hakea muutosta muulla kuin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Muutoksenhakua hovioikeuden ratkaisuun säännellään yleisesti oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa. Luvun 1 §:n mukaan hovioikeuden tuomioon ja päätökseen haetaan muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä Korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua.

11. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä KKO 2000:44 ratkaisemassa asiassa hovioikeuden pääkäsittelystä pois jäänyt valittaja, jonka valituksen hovioikeus oli jättänyt hänen poissaolonsa vuoksi sillensä, oli hakenut hovioikeuden päätökseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun mukaisella valituksella. Hän oli valituksessaan esittänyt, että hovioikeuden olisi tullut tutkia hänen valituksensa niiltä osin kuin sen käsitteleminen ei edellyttänyt hänen henkilökohtaista läsnäoloaan. Korkein oikeus on ratkaissut asian säännönmukaisessa muutoksenhakumenettelyssä.

12. Ennakkopäätöksessä KKO 2004:22 on ollut kysymys muutoksenhakukeinosta silloin, kun hovioikeus oli jättänyt valituksen sillensä valittajan poissaolon vuoksi, mutta valittaja oli pitänyt hovioikeudelle juuri ennen pääkäsittelyn alkamista ilmoittamaansa estettä laillisena ja oli vaatinut saada valituksensa käsitellyksi hovioikeudessa. Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että päätökseen, jolla hovioikeus oli jättänyt pääkäsittelystä pois jääneen valittajan valituksen sillensä, ei voida hakea muutosta valitusteitse. Korkein oikeus on tutkinut muutoksenhakemuksen kanteluna ja oikeudenkäyntivirheen vuoksi palauttanut asian hovioikeuteen, jonka tuli antaa uusi sillensäjättämispäätös ja liittää siihen oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:n mukainen ohjaus mahdollisuudesta saattaa valitus uudelleen hovioikeudessa käsiteltäväksi.

13. Ennakkopäätöksessä KKO 2004:22 todettua oikeusohjetta, jonka mukaan valituksen sillensä jättämistä koskevaan hovioikeuden päätökseen ei voida hakea muutosta valitusteitse, vaan muutoksenhakukeino on kantelu ylimääräisenä muutoksenhakuna, on tämän jälkeen noudatettu Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä. Sitä on ratkaisusta KKO 2004:94 lähtien sovellettu myös tapauksissa, joissa valitus ei ole perustunut väitteeseen laillisen esteen olemassaolosta vaan johonkin muuhun seikkaan, kuten siihen, että hovioikeuden olisi tullut valittajan poissaolosta huolimatta tutkia valitus joko kokonaan tai joiltakin osin (ks. myös KKO 2011:30, KKO 2012:22, KKO 2012:49, KKO 2012:76 ja KKO 2015:15).

14. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen mukaan asian jättäminen sillensä ei käsitä valituskelpoista päätöstä, vaan merkitsee, että asian vireilläolo ja käsittely tuomioistuimessa päättyy välittömästi. Asian sillensä jättämiseen ei ole katsottu liittyvän oikeusvoimavaikutusta eikä se siten estä panemasta samansisältöistä vaatimusta uudelleen vireille. (Esim. Tauno Tirkkonen: Suomen siviiliprosessioikeus II, 2. p., 1977, s. 65 ja 236-237; Tatu Leppänen – Asko Välimaa: Muutoksenhaun pääpiirteet, 4. p., 1998, s. 22; Juha Lappalainen: Siviiliprosessioikeus II, 2001, s. 350 ja 414; Antti Jokela: Oikeudenkäynti III, 2015, s. 575).

15. Toisaalta kirjallisuudessa on esitetty myös käsitys, jonka mukaan silloin, kun juttu jätetään sillensä, vaikka asianosainen on tätä vastustanut ja vaatinut käsittelyn jatkamista, on syytä nimenomaisella sillensäjättämispäätöksellä hylätä vaatimus prosessin jatkamisesta ja todeta jutun jääminen sillensä. Tällaiseen päätökseen asianosainen voi hakea muutosta kuten tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseenkin (Lappalainen mts. 350, Lappalainen ja Tuomas Hupli teoksessa Prosessioikeus 2017, 5. p., s. 740).

16. Ennakkopäätösten KKO 2004:22 ja KKO 2004:94 kohteena olleissa tapauksissa oli hovioikeudessa ollut sovellettavana oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 § alkuperäisessä muodossaan (165/1998), joka oli varsin ehdoton. Jos valittaja jäi ilman laillista estettä pois hovioikeuden pääkäsittelystä, valitus oli jätettävä kokonaisuudessaan sillensä. Oikeustila on sittemmin muuttunut, kun hovioikeuden tutkimisvelvollisuutta poissaolotilanteissa on sekä lainsäädännössä että oikeuskäytännössä laajennettu (lainmuutokset 381/2003 ja 422/2018 sekä erityisesti ennakkopäätökset KKO 2012:22, KKO 2012:49 ja KKO 2015:14). Tapahtunut kehitys on vahvistanut muutoksenhakijan oikeutta saada valitukseensa aiempaa useammin hovioikeuden asiaratkaisu.

$cf

18. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta turvataan lailla. Perustuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on ylimpien tuomioistuinten tehtäviä koskevan 99 §:n perusteluissa todettu, että valituskielloista tulee säätää lailla (HE 1/1998 vp s. 156). Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2019:15 (kohta 11) katsonut perustuslain 21 §:stä seuraavan, että asianosaiselle lain mukaan kuuluvaa muutoksenhakuoikeutta ei voida rajoittaa, jollei rajoitukselle ole laissa säädettyä perustetta.

19. Laissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että valittaja, jonka valitus on hovioikeudessa jätetty hänen poissaolonsa vuoksi sillensä, ei saisi hakea päätökseen muutosta valitusteitse silloin, kun muutoksenhaku perustuu muuhun seikkaan kuin lailliseen esteeseen. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:n säännös samoin kuin vastaavanlainen, kantajan poissaoloa käräjäoikeudessa koskeva 12 luvun 22 §:n säännös antavat lailliseen esteeseen vetoavalle mahdollisuuden saattaa asia yksinkertaisella menettelyllä uudelleen arvioitavaksi, mikäli hän pystyy näyttämään laillisen esteen. Tämän vuoksi ja edellä kohdassa 17 mainituista syistä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:n säännöstä ei voida pitää valituskieltona, joka koskisi muuta valitusperustetta kuin laillisen esteen arviointia.

20. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 1 §:n yleissäännöstä oikeudesta hakea valittamalla muutosta hovioikeuden ratkaisuihin on edellä esitettyjen näkökohtien vuoksi ja perustuslain 21 §:n valossa perusteltua tulkita siten, että hovioikeuden päätökseen valituksen sillensä jättämisestä voidaan nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa hakea valitusteitse muutosta.

21. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus hakea valitusteitse muutosta hovioikeuden päätökseen siltä osin kuin hänen muutoksenhakemuksensa perustuu siihen, että hovioikeuden olisi tullut tutkia valitus kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeuden antama muutoksenhakuosoitus on siten ollut oikea. A:n valituksen tutkiminen edellyttää kuitenkin, että Korkein oikeus myöntää hänelle valitusluvan.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ja oikeuskirjallisuuden kannanotot

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätös