KKO:2021:39 – Rättegångsförfarandet

A hade skuldsatt sig huvudsakligen under åren 2016-2018. Skuldsättningen hade i huvudsak berott på nätspelande som diagnostiserats som sjukdom, dvs. som spelberoende. Tingsrätten ansåg att det fanns ett sådant hinder för A:s skuldsanering som avses i 10 § 7 punkten lagen om skuldsanering för privatpersoner. Hovrätten meddelade inte A tillstånd till fortsatt handläggning.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av beslutet att hovrätten borde ha meddelat A tillstånd till fortsatt handläggning av prejudikats- och ändringsskäl.

RB 25 a kap 11 § 1 mom 1 punkten

RB 25 a kap 11 § 1 mom 3 punkten

L om skuldsanering för privatpersoner 10 § 7 punkten

Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla katsottiin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisu- ja muutosperusteella.

OK 25 a luku 11 § 1 mom 1 kohta

OK 25 a luku 11 § 1 mom 3 kohta

VJL 10 § 7 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätös 28.5.2019 nro 19/5276, muutoksenhaku Itä-Suomen hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 14.1.2020 nro 6 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Laura Karjalainen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Heikki Hakkarainen, Eija Pitkänen ja Tiina Kiviranta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että hänen velkajärjestelyhakemuksensa hyväksytään.

Velkojat B ja C vaativat vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Muut vastapuolina olevat velkojat eivät vastanneet valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava valituksen käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Lena Engstrand ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Leena Ravi.

Perustelut

1. A on 22.2.2019 vireille tulleessa hakemuksessaan pyytänyt, että hänelle myönnetään velkajärjestely. Hakemuksen mukaan A oli velkaantunut pääasiallisesti vuosina 2016-2018 siten, että hänen velkojensa yhteismäärä oli noin 115 000 euroa. Velkaantumisen syyksi hän on ilmoittanut hänellä olleen peliriippuvuuden, joka oli diagnosoitu hänen sairaudekseen vuonna 2018. Pelaaminen oli loppunut hänen hakeuduttuaan hoitoon kesällä 2018. Osa lausuman antaneista velkojista on vastustanut hakemusta katsoen, että velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. A on katsonut, että velkajärjestelylle oli joka tapauksessa painavat syyt, sillä hän oli pyrkinyt pienentämään asumismenojaan ja maksanut velkojaan ulosoton kautta syksystä 2018 lukien. Velkajärjestelyn merkitys A:lle oli suurempi kuin velkojille.

2. Käräjäoikeus on hylännyt hakemuksen. Käräjäoikeuden mukaan velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdan mukaiset edellytykset velkajärjestelylle täyttyivät, mutta velkajärjestelylle oli lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. A:n oli tullut ymmärtää lainoja ottaessaan, ettei hän kykene maksamaan niitä takaisin. Käräjäoikeus on todennut lisäksi, että uhkapeleillä aiheutettua velkaantumista, vaikka riippuvuus oli diagnosoitu, ei ollut oikeuskäytännössä pidetty hyväksyttävänä, eikä aihetta poiketa tästä ollut ilmennyt.

3. Käräjäoikeuden mukaan A:n toimet, jotka osoittivat halua velvoitteiden hoitamiseen, puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä esteestä huolimatta. Ottaen kuitenkin huomioon esteperusteen osoittaman moitittavuuden taloudellisten asioiden hoitamisessa sekä velkaantumisesta toistaiseksi kuluneen erittäin lyhyen ajan A:n velkajärjestelylle ei vielä ollut riittäviä painavia syitä.

4. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja tarkistusperusteella, käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hänelle myönnetään velkajärjestely. A:n mukaan käräjäoikeus oli jättänyt arvioimatta lääkärinlausunnolla sairaudeksi osoitetun A:n peliriippuvuuden vaikutuksen harkintakykyyn. Vuonna 2013 alkanut pelaaminen oli jatkuvasti pahentunut ja muuttunut vuosien 2016-2018 aikana peliriippuvuudeksi. Peliriippuvuudesta aiheutuneesta velkaantumisesta ei ollut vakiintunutta oikeuskäytäntöä eikä Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua. A:n menettely ei ollut ollut niin moitittavaa kuin käräjäoikeus oli arvioinut.

5. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

6. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa käräjäoikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan edellytyksiä on tässä asiassa perusteltua tarkastella ennakkoratkaisuperusteen ja muutosperusteen kannalta.

7. Jatkokäsittelylupa on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöksen sanamuoto viittaa matalaan lupakynnykseen, joten lupa tulee myöntää jo silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan, jollei kysymys ole saman pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta. Kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, josta ei ole vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, lupa tulee pääsääntöisesti myöntää (esimerkiksi KKO 2020:49, kohta 8 ja KKO 2020:62, kohta 9 sekä niissä viitattu oikeuskäytäntö).

$d5

9. Velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdan mukaan jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velkojen perusteesta ja syntyolosuhteista, velallisen tavasta hoitaa talouttaan tai muista seikoista voidaan päätellä olevan todennäköistä, että velallinen on velkaantunut harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tai velallisen velkaantumiseen johtaneita toimia voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää piittaamattomina ja vastuuttomina ottaen huomioon velallisen ikä, asema ja muut olosuhteet sekä se, ovatko luotonantajat toimineet vastuullisesti.

$d7

11. Velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohta on nykyisessä muodossaan tullut voimaan 1.1.2015. Korkein oikeus on antanut useita ennakkoratkaisuja velkajärjestelylain aiemmassa 10 §:n 7 kohdassa (57/1993) tarkoitetusta esteperusteesta (mm. KKO 1995:15-18 ja KKO 2001:99). Ratkaisujen mukaan merkitystä esteperusteen olemassaolon kannalta on paitsi sillä, mitkä ovat olleet velallisen mahdollisuudet suoriutua veloista ja mihin velka on käytetty, myös sillä, millaista harkintaa velalliselta on voitu odottaa velanottohetkellä. Nämä lähtökohdat pätevät myös voimassa olevaa 7 kohtaa sovellettaessa.

12. Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

13. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2014:52 arvioinut velkajärjestelyn myöntämistä velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitetusta esteestä huolimatta. Asian arvioinnissa merkitystä annettiin muun ohella niin kutsuttujen pikavippien helpolle saatavuudelle sekä velallisen nuoruudesta johtuneelle harkintakyvyn puutteelle ja ajattelemattomuudelle. Osa lisävelkaantumisesta oli johtunut nettipelaamisesta. Tätä ei voitu pitää hyväksyttävänä, mutta kuitenkin velallisen ikä ja epätoivoinen velkatilanne huomioon ottaen ymmärrettävänä. Velkaantuminen ei kokonaisarvioinnissa osoittanut erityisen suurta moitittavuutta, ja velkajärjestelyn myöntämiselle katsottiin olleen velkajärjestelylain 10 a §:n tarkoittamat painavat syyt.

14. A on esittänyt selvitystä, jonka mukaan hänen velkaantumisensa on johtunut sairaudeksi diagnosoidusta peliriippuvuudesta ja velkaantuminen on loppunut hänen haettuaan apua riippuvuuteensa. Lain perustelujen mukaan velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdan esteperusteen harkinnassa on otettava huomioon esimerkiksi sairaudet, jotka ovat voineet vaikuttaa harkintakykyyn. Lainkohdan sanamuodosta tai esitöistä ei ilmene selvää kantaa siihen, millä tavalla velkaantumista on arvioitava tilanteessa, jossa velkaantuminen on johtunut ajan myötä riippuvuudeksi kehittyneestä, sairaudeksi diagnosoidusta pelaamisesta. Myöskään Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua, jossa tätä kysymystä olisi arvioitu.

15. Arvioidessaan peliriippuvuuden merkitystä A:n velkaantumisessa käräjäoikeus on katsonut, että pelaamisen taustalla ei ollut ollut pakottavaa syytä, vaikka pelaamisesta oli tullut A:lle ongelma. Käräjäoikeuden mukaan A oli aiemmin hoitanut talouttaan hyvin, hänellä oli siten ollut kyky huolehtia taloudestaan ja hänen oli tullut ymmärtää pelaamiseen käytettyjä luottoja ottaessaan, ettei hän kykene maksamaan niitä takaisin. Käräjäoikeus on viitannut kahteen julkaisemattomaan hovioikeusratkaisuun, joiden mukaan sairaudeksikaan arvioitu peliriippuvuus ei ollut hyväksyttävä syy velkaantumiselle. Käräjäoikeuden mukaan aihetta poiketa oikeuskäytännöstä ilmenevästä näkemyksestä ei ollut.

17. A ei ole osoittanut eikä asiassa ole muutoinkaan ilmennyt, että hovioikeuskäytäntö olisi epäyhtenäistä peliriippuvuutta koskevan esteharkinnan osalta. Hovioikeuden asiaa koskevaa ratkaisukäytäntöä on kuitenkin vielä melko niukasti, eikä hovioikeuden ratkaisuja ole julkaistu. Arvioitaessa jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä ennakkoratkaisuperusteella huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että tästä oikeuskysymyksestä ei ole Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja. Ottaen lisäksi huomioon edellä peliriippuvuudesta ilmiönä todettu, kysymyksen toistuvuus sekä asian käytännön merkitys, Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan myöntäminen on kysymyksessä olevan esteperusteen soveltamisen kannalta tärkeää.

18. Kysymys diagnosoidusta peliriippuvuudesta velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettuna esteperusteena on edellä todetulla tavalla epäselvä huolimatta joistakin asiaa koskevista hovioikeuksien ratkaisuista. Kun lainsäädäntö on ratkaistavan oikeuskysymyksen osalta tulkinnanvaraista eikä kysymyksestä ole Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua, voidaan katsoa, että myös käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta tältä osin on syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla.

19. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa velkajärjestelyn esteperustetta koskevan kysymyksen osalta sekä ennakkoratkaisu- että muutosperusteella.

20. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut jollain perusteella myöntää velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä koskevan kysymyksen osalta. Korkein oikeus toteaa, että painavat syyt tulevat joka tapauksessa arvioitaviksi, jos velkajärjestelylle katsotaan olevan este.

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Jatkokäsittelyluvan edellytykset

Sovellettavat velkajärjestelylain säännökset

Arviointi tässä asiassa

Korkeimman oikeuden johtopäätökset