KKO:2021:44 – Sexualbrott

Fråga om bevisvärderingen i ett våldtäktsmål. Se KKO:2013:96 KKO:2021:5

SL 20 kap 1 § 1 mom

RB 17 kap 3 §

Kysymys näytön arvioinnista raiskausta koskevassa asiassa. Ks.

RL 20 luku 1 § 1 mom

OK 17 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Syyte raiskauksesta hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero. Esittelijä Ville Hiltunen.

KKO:2013:96

KKO:2021:5

Syyte ja vastaus Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

$f0

B yhtyi syytteeseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta.

A kiisti syytteen ja korvausvaatimukset.

Käräjäoikeuden tuomio 15.3.2019 nro 19/111941

Asiassa oli riidatonta, että A ja B olivat olleet keskenään sukupuoliyhteydessä. Riitaista oli se, oliko seksuaalinen kanssakäyminen perustunut pakottamiseen A:n käyttämällä B:tä kohtaan väkivaltaa vai oliko se ollut vapaaehtoista.

Käräjäoikeus totesi asianomistaja B:n kertoneen oikeudessa sangen yksityiskohtaisesti, johdonmukaisesti, selkeästi ja syytteen teonkuvauksen mukaisesti tapahtumista sekä siitä, mitä seurauksia hänelle oli aiheutunut. Asianomistajan kertomus ei olennaisesti poikennut myöskään siitä, mitä tämä oli aiemmin esitutkinnan aikana kertonut. Asianomistajan kertomusta tuki psykoterapeutiksi kouluttautumassa olleen todistajana kuullun C:n kertomus asianomistajalle teosta aiheutuneista psyykkisistä seurauksista. Käräjäoikeus totesi, että asianomistajalla todetut psyykkiset seuraukset olivat hyvin tyypilliset seksuaalirikoksen uhrille.

$f1

Käräjäoikeus tuomitsi A:n raiskauksesta 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Airi Lappi ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 4.12.2019 nro 19/152986

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Syyttäjä vaati vastavalituksessaan, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan.

Hovioikeus katsoi, etteivät uusina kirjallisina todisteina esitetyt asianomistajan ja vastaajan väliset raskauden keskeyttämistä koskeneet viestit tukeneet tai puhuneet syytettä vastaan. Rikosilmoituksen tekeminen ja asioiden selvittäminen vasta pitkähkön ajan jälkeen ei myöskään puhunut syytteen puolesta tai sitä vastaan. Asianomistajan psyykkisten oireiden ja opintojen vaikeutumisen ajallinen yhteys tapahtumaan tuki hovioikeuden mukaan vahvasti asianomistajan kertomuksen oikeellisuutta. Hovioikeus totesi, ettei asiassa ollut esitetty sellaista asianosaisten kertomuksista riippumatonta todistelua, joka horjuttaisi asianomistajan kertomuksen luotettavuutta. Tämän jälkeen tuli arvioitavaksi se, voitiinko vastaajan esittämää vaihtoehtoista tapahtumainkulkua pitää varteenotettavana.

Hovioikeus totesi, että myös vastaaja A:n kertomus oli johdonmukainen ja selkeä. Eräät A:n kertomuksesta ilmenneet seikat heikensivät kuitenkin jossain määrin kertomuksen uskottavuutta. Hovioikeus totesi, että asianomistajan kertomusta voitiin pitää sitä tukeva näyttö, C:n laatima kirjallinen lausunto ja todistajankertomus, huomioon ottaen luotettavana. Vaikka A:n kertomus tapahtumista oli mahdollinen, se ei selittänyt asianomistajan oirehdintaa. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei A:n syyllistymisestä raiskaukseen jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Syyttäjän vastavalituksen johdosta hovioikeus korotti A:n rangaistuksen 2 vuodeksi ehdotonta vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Soininen (eri mieltä), Tuulikki Räsänen ja Virpi Pääkkönen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Soininen katsoi, että A:n syyllisyys oli jäänyt näyttämättä riittävällä varmuudella. A:n ja B:n kertomukset olivat molemmat mahdollisia, eikä niitä voitu pitää epätodennäköisinä tai epäuskottavina. Syytteen tueksi ei ollut esitetty asian vakavaan laatuun nähden riittävää selvitystä. Tämän vuoksi syyte olisi tullut hylätä ja A vapauttaa tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Perustelut

2. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut selvitetyksi, että A on syyllistynyt syytteen mukaiseen tekoon. Käräjäoikeus on tuominnut A:n raiskauksesta 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

3. Hovioikeus ei ole muuttanut syyksilukemista mutta on korottanut A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi ehdotonta vankeutta.

4. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on asianosaisten keskenään ristiriitaisten kertomusten luotettavuuden arvioinnista sen suhteen, oliko sukupuoliyhteys perustunut väkivaltaiseen pakottamiseen vai yhteisymmärrykseen. Tämän arvion perusteella on ratkaistava kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö kokonaisuudessaan arvioituna riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily.

5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

6. Luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

7. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohdat 5 ja 6) todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän tai asianomistajan vastuulla. Näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa.

8. Mainitussa ratkaisussa on lisäksi todettu (kohta 7), että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

9. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun. Ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 9) todetulla tavalla tällöinkin on lähtökohtana, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä.

10. Ratkaisussa KKO 2017:12 (kohta 11) Korkein oikeus on edelleen todennut, että lähtökohtana voidaan pitää sitä, että rikosasian kantaja on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi.

11. Korkein oikeus on vielä ratkaisussaan KKO 2021:5 (kohta 96) todennut, että näytön arviointi on aina tapauskohtaista. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2013:96 kohdassa 7 lausuttu oikeusohje siitä, ettei luotettavakaan asianomistajan kertomus yleensä yksin voi riittää syyksilukevaan tuomioon, ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin olla riittävän vakuuttava näyttö syyksilukevaan tuomioon. Tällöin asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää olla tavanomaistakin huolellisempaa, ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulisi kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

12. A ja B olivat tutustuneet toisiinsa vajaan kuukauden työharjoittelussa joulukuussa 2016. A oli harjoittelun aikana kyydinnyt B:n joitakin kertoja kotiin työpaikalta vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi. Viimeiseksi jääneellä kerralla he olivat pysähtyneet kesken matkan ja olleet sukupuoliyhteydessä A:n autossa. B oli tullut raskaaksi. Saatuaan tietää raskaudestaan B oli hakeutunut raskaudenkeskeytykseen ja pyytänyt viestillä A:ta osallistumaan siitä aiheutuviin kustannuksiin.

13. Asianomistaja B on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hänen ja A:n välit olivat olleet ystävälliset, mutta he olivat olleet vain työkavereita. A oli kuitenkin ennen syytteessä tarkoitettua tapahtumaa ahdistellut B:tä muutamaan otteeseen ja yrittänyt muun muassa suudella tätä väkisin.

14. Tapahtumapäivänä A oli tarjonnut B:lle kyytiä kotiin, mihin tämä oli suostunut. A:lla ja B:llä oli ollut vaikeuksia ymmärtää toisiaan ajomatkalla yhteisen kielen puuttuessa, mutta B oli ymmärtänyt, että A oli halunnut pysäyttää auton. He olivat pysähtyneet varikkoalueelle, jonka jälkeen A oli pian käynyt apukuljettajan paikalla istuneen B:n päälle ja alkanut repiä tämän vaatteita pois. B oli kieltänyt A:ta sanallisesti ja yrittänyt fyysisesti vastustelemalla tuloksetta estää tämän toimia. A:n menettelyn johdosta B oli ollut täysin alasti niin, ettei hänellä ollut päällään yhtään mitään. B ei ole muistanut, oliko hän itse siihen pakotettuna riisunut jonkin vaatekappaleen yltään. A oli hieman laskenut housujaan.

15. B:n mukaan yhdyntöjä oli ollut kaksi ja A oli niiden välissä käynyt ulkona autosta. Toisella kerralla A oli kääntänyt voimaa käyttäen B:n kohti apukuljettajan ikkunaa ja ollut yhdynnässä tämän kanssa, ja toisella kerralla hän oli vetänyt B:n syliinsä kuljettajan paikalle. B oli tekojen välissä yrittänyt pukeutua, mutta A oli estänyt häntä. B ei ole muistanut, missä järjestyksessä yhdynnät olivat tapahtuneet.

16. Teon jälkeen A oli kuljettanut B:n kotiin. B oli ollut poissa tolaltaan ja pyrkinyt sulkemaan tapahtumat mielestään. B oli jatkanut jo aiemmin aloittamiaan käyntejä koulutuspotilaana todistajana kuullun C:n vastaanotolla. Täällä hän oli kertonut raskaudestaan sekä muisti- ja keskittymishäiriöistä, arjen hallinnan ongelmista, ruokahaluttomuudesta ja lisääntyneestä alkoholin käytöstä, jotka olivat alkaneet vaikuttaa hänen koulunkäyntiinsä. B oli kertonut raiskauksesta raskaudenkeskeytyksen yhteydessä sairaanhoitajalle ja sen jälkeen myös C:lle. Teosta oli aiheutunut B:lle ahdistusta, ja myös teon jälkiseuraamukset olivat aiheuttaneet tunne-elämän ongelmia.

$f8

18. Kirjallisena todisteena esitetystä C:n laatimasta lausunnosta ilmenee lisäksi, että C:n havaintojen mukaan B oli tammikuussa 2017 tapaamisilla ollut ahdistunut ja kertonut kotiasioiden ja kesken jääneen työharjoittelun painaneen mieltä. Saatuaan tietää olevansa raskaana B oli vältellyt aiheesta puhumista tapaamisilla, kunnes hän toisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen oli kertonut tapahtumista. Sairaanhoitaja oli tuolloin huomannut, että kaikki ei ollut ollut kohdallaan ja B oli myöntänyt, että hänet oli raiskattu. B oli hävennyt tapahtumaa ja syyttänyt siitä itseään. B:n kertomus oli ollut uskottava, eikä C ollut hetkeäkään epäillyt, ettei B olisi tullut raiskatuksi. Raiskaus oli ahdistanut B:tä ja se oli ollut keskusteluissa jonkin verran mukana koko loppukevään. C:n arvion mukaan raiskaus oli aiheuttanut B:lle lisää psyykkistä ahdistusta.

19. Oikeudenkäynnissä on lisäksi esitetty todisteina B:n potilaskertomuksia, joista ei ilmene nyt arvioitavana olevan väitetyn raiskauksen kannalta merkityksellisiä seikkoja.

20. Vastaaja A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän ja B olivat työharjoittelun aikana ystävystyneet. He olivat myös halanneet ja suudelleet jo ennen nyt kysymyksessä olevia tapahtumia. Tapahtumapäivänä he olivat automatkalla pysähtyneet B:n pyynnöstä ja alkaneet suudella. B oli ensin ottanut A:n peniksen suuhunsa, joka tilanne oli päättynyt nopeasti siihen, että A oli poistunut autosta ja lauennut. Kun A oli palannut takaisin autoon, B oli ollut riisuuntuneena alasti. Jonkin ajan kuluttua he olivat olleet yhdynnässä auton etupenkillä. Kaikki oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Tapahtumien jälkeen he olivat viestitelleet joitakin kertoja, ja noin pari kuukautta myöhemmin B oli pyytänyt rahaa aborttiin. Vasta paljon myöhemmin A oli kuullut, että häntä epäillään rikoksesta.

21. B:n kertomus tapahtumien taustoista sekä hänelle teosta aiheutuneista seurauksista on ollut selkeä ja johdonmukainen. Sukupuoliyhteyksien ja käytetyn väkivallan osalta B:n kertomus on kuitenkin ollut melko yleisluontoinen, eikä hän ole kaikilta osin kyennyt kysymysten johdosta täydentämään kertomustaan esimerkiksi sen osalta, oliko hän itse riisunut jonkin vaatekappaleensa tai sen osalta, miten vastaaja oli kyennyt riisumaan hänet kokonaan väkisin auton kuljettajan paikalta käsin kurkottamalla. Toisaalta B on vastannut esitettyihin kysymyksiin avoimesti silloinkin, kun hän ei ole tapahtumia kyennyt muistamaan, eikä hänen kertomuksessaan ole ollut liioitellulta tai mahdottomalta vaikuttavia piirteitä. Kokonaisuutena arvioiden B:n kertomus on muodostanut johdonmukaisen kuvan tapahtumien kulusta. Asiassa ei ole ilmennyt, että B:n kertomus olisi muuttunut merkityksellisiltä osiltaan ajan myötä.

22. B:n kertomuksen uskottavuutta on pyritty horjuttamaan sillä seikalla, että hän on pyytänyt tuloksetta A:lta rahaa raskaudenkeskeytystä varten ennen rikosilmoituksen tekemistä. Molempien asianosaisten kertomusten sekä muun esitetyn todistelun perusteella mainittuihin kustannuksiin liittyvä keskustelu on ollut sävyltään neutraalia ja siitä on ilmennyt, että B ei ole ollut halukas tapaamaan A:ta. B on myös kertonut uskottavasti taloudellisista oloistaan, joiden vuoksi hänellä oli ollut vaikeuksia maksaa aiheutuneita kustannuksia. Korkein oikeus toteaa, että B on pyytänyt neutraaliin sävyyn yksittäisessä viestikeskustelussa A:lta hyvin maltillisen summan rahaa aiheutuneiden todellisten kustannusten kattamiseksi. Tästä seikasta ei voida päätellä sellaista motiivia, joka vähentäisi B:n kertomuksen uskottavuutta.

23. Viive rikosilmoituksen tekemisessä on B:n kertomuksen perusteella aiheutunut siitä, että hän on pyrkinyt sulkemaan tapahtuman mielestään, mutta hänen tunteensa olivat tästä huolimatta lopulta purkautuneet raskaudenkeskeytyksen yhteydessä. Tällainen viive seksuaalirikoksen ilmoittamisessa viranomaisille ei ole poikkeuksellista (ks.

, kohta 33). B:n kertomuksen uskottavuutta ei myöskään horjuta se, että todistajana kuultu D oli kerran havainnut B:n hierovan A:n hartioita työharjoittelun aikana.

24. B:n kertomuksen tueksi on keskeisesti vedottu C:n havaintoihin B:n käyttäytymisestä hoitokerroilla, tämän tilasta tapahtumien jälkeen sekä tälle teosta aiheutuneista seurauksista. Korkein oikeus toteaa, että C:n kertomusta voidaan pitää luotettavana siltä osin kuin kysymys on siitä, mitä B on hänelle kertonut tapahtumista ja mitä oireita tällä on hoitosuhteen aikana ollut. Sen sijaan C:n tehtävänä kouluttautuvana psykoterapeuttina ei ole hoitosuhteen aikana ollut arvioida kriittisesti B:n kertomuksen uskottavuutta, vaan toimia tälle tukena ja apuna. Tämän vuoksi C:n esittämään, hänen omaan intuitioonsa perustuvaan arvioon B:n kertomuksen uskottavuudesta tulee suhtautua varauksella. Tuomioistuimen arvioinnin tulee kohdistua objektiivisesti havaittaviin seikkoihin.

25. C:n kertomuksella sekä hänen laatimallaan lausunnolla hoitokerroista on näytetty, että B:llä on ennen syytteessä tarkoitettuja tapahtumia ollut lieviä psyykkisiä oireita, jotka ovat jatkuneet ja jossain määrin lisääntyneet hoitosuhteen aikana. Raiskaustapahtumaa oli sen tultua ilmi käsitelty hoitokäynneillä, mutta se ei ollut ollut keskustelujen pääasiallinen sisältö.

26. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 37) todennut, psyykkiset oireet eivät itsessään osoita rikoksen uhriksi joutumista. Yksilöllisistä eroista johtuen tietynlaisen reaktion esiintymisestä tai sen puuttumisesta ei voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, onko henkilö joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

27. Tässä tapauksessa B:n psyykkiset oireet ovat lisääntyneet tapahtuman jälkeen ja ne sopivat laadultaan seksuaalirikoksesta aiheutuneiksi. Toisaalta B on hakeutunut C:n koulutuspotilaaksi jo ennen syytteessä tarkoitettua tapahtumaa muista syistä, ja myös tapahtuman jälkeen hoidossa on käsitelty suurelta osin muita B:n elämään liittyneitä ongelmia. On myös selvää, että kaksi raskaudenkeskeytystä vaatinut ei-toivottu raskaus voi jo itsessään aiheuttaa merkittäviäkin psyykkisiä oireita. Sanottu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa B:n psyykkiset oireet ja C:n hänestä tekemät havainnot tukevat syytettä vain vähäisissä määrin.

28. Vastaaja A:n kertomus on myös ollut johdonmukainen ja selkeä kuvaus tapahtumista, eikä ole lähtökohtaisesti aihetta epäillä hänenkään kertomuksensa uskottavuutta. Vastaajan kertomuksesta ei ole ilmennyt mitään syytettä tukevaa seikkaa.

29. Asianomistaja B:n kertomusta sekä syytteen tueksi esitettyä todistelua kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsoo, ettei asianomistajan kertomuksen tueksi ole tässä tapauksessa esitetty riittävästi muuta näyttöä tai kertomuksen luotettavuutta muutoin tukevia seikkoja sen virheettömyyden varmistamiseksi ja rikoksen syyksilukemiseksi. Tämän vuoksi asiassa ei ole tarpeen arvioida enemmälti vastaaja A:n kertomuksen uskottavuutta tai vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen mahdollisuutta. A:n syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, minkä vuoksi syyte raiskauksesta on hylättävä.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Näytön arvioinnin lähtökohdista

Riidattomat seikat

Asianomistajan kertomus

Muu syytteen tueksi esitetty näyttö

Vastaajan kertomus

Korkeimman oikeuden arviointi

KKO 2013:96