KKO:2021:84 – Domstols domförhet

Tingsrätten hade genom sin dom som meddelats 31.7.2020 i en sammansättning med en domare enligt 2 kap. 6 § rättegångsbalken avgjort ett mål angående sexuellt utnyttjande av barn som hade påståtts ha begåtts i augusti 2018. Enligt den bestämmelse i 20 kap. 6 § 1 mom. (540/2011) strafflagen om sexuellt utnyttjande av barn som var gällande vid den tidpunkt när brottet begicks var maximistraffet fyra års fängelse. Maximistraffet har sedermera genom en lag (486/2019) som trätt i kraft 15.4.2019 höjts till sex års fängelse. Tingsrätten hade varit domför att avgöra målet i en sammansättning med en domare, och målet borde inte på grund av ett fel i förfarandet ha återförvisats till tingsrätten.

RB 2 kap 6 §

SL 20 kap 6 § (540/2011)

Käräjäoikeus oli 31.7.2020 antamallaan tuomiolla ratkaissut elokuussa 2018 tehdyksi väitettyä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan asian oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n mukaisessa yhden tuomarin kokoonpanossa. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin (540/2011) mukainen enimmäisrangaistus oli neljä vuotta vankeutta. Sittemmin enimmäisrangaistus on 15.4.2019 voimaan tulleella lailla (486/2019) korotettu kuudeksi vuodeksi vankeutta. Käräjäoikeus oli ollut päätösvaltainen ratkaisemaan asian yhden tuomarin kokoonpanossa, eikä asiaa ollut pitänyt menettelyvirheen vuoksi palauttaa käräjäoikeuteen.

OK 2 luku 6 §

RL 20 luku 6 § (540/2011)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeuden on viivytyksettä jatkettava asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Mika Huovila, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Jussi Tapani. Esittelijä Laura Ritakari-Rautio.

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio 31.7.2020 nro 20/126092

Käräjäoikeus käsitteli asian kokoonpanossa, johon kuului yksin puheenjohtaja, ja luki A:n syyksi muun muassa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön sekä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksen ja tuomitsi A:n yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen oheisseuraamuksin ja suorittamaan vahingonkorvausta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Asser Kuosmanen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 11.11.2020 nro 20/142995

Syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus tutki viran puolesta, oliko käräjäoikeus ollut päätösvaltainen ratkaisemaan asian. Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että yhden tuomarin kokoonpanossa voitiin lain mukaan käsitellä rikosasioita, joissa mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään neljä vuotta. Hovioikeus totesi, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja sanotun teon yrityksen tekoaikaan 6.-13.8.2018 voimassa olleen lain mukaan enimmäisrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli ollut neljä vuotta vankeutta. Enimmäisrangaistus oli kuitenkin korotettu 15.4.2019 lukien kuudeksi vuodeksi vankeutta.

Hovioikeus katsoi, että kysymys päätösvaltaisesta kokoonpanosta ei ollut tässä tilanteessa ollut selvä. Silloin kun ei ollut selvää, voitiinko asia käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, asia olisi ollut syytä jo alun pitäen ohjata täysilukuisen kokoonpanon käsittelyyn. Hovioikeus katsoi myös, että käräjäoikeus oli virheellisesti soveltanut tuomitsemishetkellä voimassa ollutta lakia, jonka mukaan enimmäisrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli ollut kuusi vuotta vankeutta. Edellä todettujen seikkojen perusteella käräjäoikeus ei ollut päätösvaltainen ratkaisemaan asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa. Menettelyvirheen johdosta hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Eero Antikainen, Merja Lahti ja Sisko Heimonen.

Perustelut

1. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva asia on ratkaistu käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko käräjäoikeus ollut päätösvaltainen ratkaisemaan asian.

2. Oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa, kun tuomioistuimessa on puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä. Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa myös kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Vastaavalla perusteella käräjäoikeuden yhden tuomarin kokoonpanoa voidaan saman luvun 11 §:n nojalla vahventaa yhdellä lainoppineella jäsenellä.

3. Oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n mukaan käräjäoikeus on rikosasiassa päätösvaltainen myös, kun siinä on yksin puheenjohtaja, jos mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään neljä vuotta. Säännös on tullut tässä muodossaan (422/2018) voimaan 1.1.2019.

4. Edellä selostetut käräjäoikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset ovat olleet voimassa tämän sisältöisinä jo silloin, kun asia on tullut käräjäoikeudessa vireille 23.6.2020.

5. Korkein oikeus toteaa, että sovellettava rikoslain säännös ja päätösvaltaisen kokoonpanon määräytymistä koskeva oikeudenkäymiskaaren säännös määrittävät yhdessä käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden rikosasiassa. Kysymystä päätösvaltaisesta kokoonpanosta ei voida pitää hovioikeuden tarkoittamalla tavalla epäselvänä vain siitä syystä, että sovellettava rikoslain säännös on rikoksen tekoajan jälkeen muuttunut.

6. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistavuudesta säädetään rikoslain 20 luvun 6 §:ssä. Tekohetkellä 6.-13.8.2018 voimassa olleen lain (540/2011) mukaan enimmäisrangaistus kyseisestä rikoksesta on ollut neljä vuotta vankeutta. Sittemmin rikoksen enimmäisrangaistus on 15.4.2019 lukien korotettu kuudeksi vuodeksi vankeutta (486/2019).

7. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentista ilmenevän lievemmän lain periaatteen mukaan jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Tässä tapauksessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittava enimmäisrangaistus on ollut tekohetkellä lievempi kuin lainmuutoksen jälkeen. Näin ollen rikokseen on tullut soveltaa tekohetkellä voimassa ollutta rikoslain 20 luvun 6 §:ää (540/2011), jonka mukaan enimmäisrangaistus on ollut neljä vuotta vankeutta.

8. Syyttäjän käräjäoikeudessa esittämästä rangaistusvaatimuksesta on ilmennyt rikosnimikkeet, rikosten tekoajat ja tunnusmerkistöt täyttävät teonkuvaukset. Syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa enimmäisrangaistus syytteessä tarkoitetusta vakavimmasta rikoksesta eli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on edellä todetulla tavalla ollut neljä vuotta vankeutta. Koska käräjäoikeuden päätösvalta määräytyy sovellettavaksi tulevan rikoslain säännöksen enimmäisrangaistuksen nojalla, yhden tuomarin kokoonpano on oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n nojalla ollut päätösvaltainen ratkaisemaan rikosasian.

9. Hovioikeus on perustellut päätösvallan puuttumista myös sillä, että käräjäoikeus oli soveltanut väärää rikoslain säännöstä. Käräjäoikeuden tuomion rangaistuksen mittaamista koskevissa perusteluissa oli mainittu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksena kuusi vuotta vankeutta, vaikka oikea enimmäisrangaistus on ollut tekohetkellä voimassa olleen lain mukaan neljä vuotta vankeutta.

10. Kun päätösvalta edellä todetulla tavalla määräytyy sen perusteella, mitä rikoksesta on syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä säädetty enimmäisrangaistukseksi, Korkein oikeus katsoo, ettei käräjätuomarin mahdollisella virheellisellä käsityksellä sovellettavaksi tulevasta rikoslain säännöksestä ole merkitystä käräjäoikeuden päätösvaltaa arvioitaessa. Rangaistussäännöksen soveltamisessa mahdollisesti tapahtuneen virheen hovioikeus voi oikaista asiaa käsitellessään.

11. Vastaaja A on katsonut, että hänen oikeusturvansa olisi tullut paremmin turvatuksi, jos asia olisi käsitelty laajemmassa kokoonpanossa. Asia oli ollut laadultaan vaikea ja kokoonpanoa koskevalla sääntelyllä oli tärkeä merkitys oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta.

12. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanon käyttämiseen tai saman luvun 11 §:ssä tarkoitetun yhden tuomarin kokoonpanon vahventamiseen liittyy käräjäoikeuden laaja harkintavalta. Asianosaisen käsitykselle soveltuvimmasta kokoonpanosta ei rikosasioiden osalta ole oikeudenkäymiskaaressa säädetty vastaavaa vaikutusta kuin riita- ja hakemusasioissa (oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 5 §:n 2 momentti). Korkein oikeus toteaa, että käräjäoikeudessa ei ole tältäkään osin tapahtunut menettelyvirhettä, kun asia on ratkaistu yhden tuomarin kokoonpanossa. Asiassa ei ole myöskään tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella A:n oikeusturvan voitaisiin katsoa vaarantuneen.

13. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että käräjäoikeus on ollut päätösvaltainen ratkaisemaan asian yhden tuomarin kokoonpanossa. Asian käsittelyssä käräjäoikeudessa ei ole tapahtunut menettelyvirhettä, eikä asian palauttamiselle käräjäoikeuteen ole perustetta. Asian käsittelyä on siten jatkettava hovioikeudessa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Sovellettavat säännökset käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta

Päätösvaltainen kokoonpano tässä asiassa

Vastaajan oikeusturvan merkitys kokoonpanon päätösvaltaisuuden arvioinnissa

Johtopäätökset ja asian jatkokäsittely