KKO:2021:86 – Europeisk arresteringsorder

Den rumänske medborgaren A hade genom Högsta domstolens beslut 16.4.2021 (HD 2021:24) förordnats utlämnad till Rumänien för verkställighet av ett fängelsestraff samt att hållas i förvar till dess att han utlämnas.

A har i sin ansökan till tingsrätten 6.10.2021 yrkat att han skall friges, eftersom den tidsfrist som stadgats för verkställighet av beslutet om utlämning hade löpt ut. Tingsrätten avvisade yrkandet på den grunden att den inte var behörig att pröva Högsta domstolens laga kraft vunna beslut.

Högsta domstolen ansåg att A hade rätt att föra frågan om huruvida det fortfarande fanns förutsättningar för att hålla honom i förvar till domstol för prövning. Då det var fråga om betydelsen av omständigheter som inträffat efter beslutet om utlämning, var tingsrätten behörig domstol.

L om utlämning för brott mellan Finland och de övriga medlemsstaterna i Europeiska unionen 18, 46 och 48 §

A on 6.10.2021 käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että hänet vapautetaan säilöstä, koska luovuttamispäätöksen täytäntöönpanolle säädetty määräaika oli päättynyt. Käräjäoikeus jätti vaatimuksen tutkimatta sillä perusteella, ettei se ollut toimivaltainen tutkimaan Korkeimman oikeuden lainvoimaista päätöstä.

Korkein oikeus katsoi, että A:lla oli oikeus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, olivatko säilössä pitämisen edellytykset edelleen voimassa. Kun kysymys oli luovuttamispäätöksen jälkeisten tapahtumien vaikutuksista, toimivaltainen tuomioistuin oli käräjäoikeus.

EU-luovuttamisL 18 §

EU-luovuttamisL 46 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden päätökset 8.10.2021 nro 3120 ja 29.10.2021 nro 3344 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asiat on ratkaissut käräjätuomari Anu Juho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Romaniaan luovutettavaksi määrätyt A ja B olivat 12.10.2021 hakeneet muutosta käräjäoikeuden 8.10.2021 tekemään säilössä pitämistä koskevaan päätökseen ja vaatineet, että heidät vapautetaan säilöstä tai määrätään sen sijasta tehostettuun matkustuskieltoon.

Syyttäjä vaati vastauksissaan vaatimusten hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hakijoiden muutoksenhakemus Helsingin käräjäoikeuden 8.10.2021 tekemästä päätöksestä tutkitaan kanteluna. Käräjäoikeuden antama valitusosoitus poistetaan.

Käräjäoikeuden päätös 8.10.2021 sekä päätös 29.10.2021, siltä osin kuin valituslupa on myönnetty, kumotaan. Asian käsittelyä jatketaan Korkeimmassa oikeudessa.

A ja B on pidettävä edelleen säilössä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Jussi Tapani ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Saara Ingström.

Perustelut

1. Romania on pyytänyt, että sen kansalaiset A ja B luovutetaan Romaniaan heille vaarallisten tai erittäin vaarallisten huumausaineiden kaupasta ja järjestäytyneen rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta tuomitun viiden vuoden vankeusrangaistuksen ja kolmen vuoden täydentävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten. A ja B on otettu Suomessa kiinni ja säilöön 15.12.2020, kun he olivat saapuneet maahan Ruotsin oikeusviranomaisten tehtyä päätökset heidän luovuttamisestaan Romaniaan.

2. Korkein oikeus on 16.4.2021 antamillaan päätöksillä (KKO 2021:24) ja nro 582 suostunut luovuttamispyyntöön ja määrännyt A:n ja B:n pidettäväksi säilössä, kunnes luovuttamispäätös pannaan täytäntöön.

3. Luovuttamista ei ole vieläkään pantu täytäntöön, ja A ja B ovat edelleen säilössä. Osittain tämä on johtunut covid-19-pandemiasta aiheutuneista vaikeuksista kuljetusten järjestämisessä. Aluksi täytäntöönpanoa on lykätty Romanian oikeusviranomaisen pyynnöstä, joka perustui siihen, että covid-19-pandemiasta johtuen Suomen ja Romanian välillä ei ollut suoria lentoja. Tämän jälkeen täytäntöönpano siirtyi, kun Korkein oikeus kielsi 4.5.2021 luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon A:n ja B:n ylimääräisen muutoksenhaun käsittelemisen ajaksi, lopulta 31.5.2021 saakka. A ja B ovat tehneet useita muitakin hakemuksia käräjäoikeuteen ja Korkeimpaan oikeuteen. Viimeksi täytäntöönpanon esteeksi on muodostunut se, että B on hakenut Suomesta turvapaikkaa 17.6.2021 ja A vastaavasti 22.6.2021, kun heidät oli määrä luovuttaa Romaniaan.

4. A ja B ovat 6.10.2021 käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatineet, että heidät päästetään vapaaksi säilöstä, koska luovuttamisen täytäntöönpanolle säädetyt määräajat ovat kuluneet umpeen. Lisäksi he ovat turvapaikkahakemuksiinsa viitaten vaatineet täytäntöönpanon siirtämistä, koska luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta.

5. Käräjäoikeus on kahdella eri päätöksellä jättänyt tutkimatta hakijoiden vaatimukset. Ensimmäisessä päätöksessään 8.10.2021 käräjäoikeus katsoi, ettei se ole toimivaltainen käsittelemään säilössä pitämisen kumoamista koskevaa vaatimusta, koska Korkeimman oikeuden luovuttamispäätökset ovat lainvoimaisia ja täytäntöönpanokelpoisia. Toisessa päätöksessään 29.10.2021 käräjäoikeus katsoi, että se ei ole toimivaltainen käsittelemään myöskään täytäntöönpanon siirtämistä koskevaa asiaa, kun otetaan huomioon oikeusastejärjestys ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän tarkoitus. Päätöksissään käräjäoikeus on antanut muutoksenhakuohjauksen, jonka mukaan päätöksistä voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

6. Asiassa on kysymys yhtäältä siitä, onko luovutettavaksi määrätyt henkilöt päästettävä vapaaksi säilöstä sen vuoksi, että luovuttamispäätösten täytäntöönpanon määräaika on päättynyt, sekä toisaalta siitä, onko luovuttamispäätösten täytäntöönpanoa siirrettävä, koska he ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta. Ennen näiden kysymysten arvioimista tulee ratkaista kysymys käräjäoikeuden toimivallasta.

7. Ensiksi on kuitenkin ratkaistava, missä käsittelyjärjestyksessä säilöstä vapauttamista koskeva asia tutkitaan Korkeimmassa oikeudessa.

8. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa laissa (EU-luovuttamislaki) on säädetty erikseen muutoksenhausta yhtäältä säilöön ottamisen voimassa pitämistä ja toisaalta luovuttamista koskeviin käräjäoikeuden päätöksiin. EU-luovuttamislain 19 §:n mukaan säilöön otettu saa määräajasta riippumatta kannella korkeimpaan oikeuteen käräjäoikeuden säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevasta päätöksestä. Luovuttamista koskevaan käräjäoikeuden päätökseen haetaan sen sijaan lain 37 §:n nojalla muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla myöntää valitusluvan. Tämän säännöksen mukaisesti hakijoille on myönnetty valituslupa koskien luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon siirtämistä.

9. Luovutettavaksi määrättyjen A:n ja B:n vaatimus säilöstä vapauttamisesta on perustunut siihen, että luovuttamisen täytäntöönpanon viivästyttyä säilössä pitämisen edellytykset eivät enää ole voimassa. Asian laatu määräytyy vaatimuksen sisällön mukaan, vaikka tässä tapauksessa käräjäoikeus onkin jättänyt vaatimuksen tutkimatta. Kysymys on ollut säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevasta päätöksestä, josta voidaan EU-luovuttamislain 19 §:n mukaisesti kannella. Kun varsinaisena muutoksenhakukeinona on kantelu, muutoksenhaku tutkitaan Korkeimmassa oikeudessa valituslupaa pyytämättä (KKO 2021:53).

10. A:n ja B:n vaatimus säilöstä vapauttamisesta perustuu siihen, että Korkeimman oikeuden luovuttamispäätöstä 16.4.2021 ei ole pantu täytäntöön EU-luovuttamislain 46 §:ssä säädettynä täytäntöönpanoaikana. Vaatimus täytäntöönpanon siirtämisestä perustuu puolestaan lain 47 §:ään ja siihen, että hakijat ovat luovuttamispäätöksen jälkeen hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

11. EU-luovuttamislain 46 §:n 1 momentin mukaan luovutus on lähtökohtaisesti tehtävä mahdollisimman pian ja viimeistään kymmenen päivän kuluessa siitä, kun luovuttamispäätös sai lainvoiman. Jollei 1 momentissa mainitun määräajan noudattaminen ole mahdollista Suomessa tai pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa ilmenevän ylivoimaisen esteen vuoksi, toimivaltaisten viranomaisten tulee 2 momentin mukaan sopia uudesta luovuttamispäivästä. Luovutettava henkilö tulee luovuttaa kymmenen päivän kuluessa sovitusta uudesta määräpäivästä. EU-luovuttamislain 47 §:n mukaan tuomioistuin voi siirtää luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa, jos on olemassa seikkoja, joiden vuoksi luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta. Jos luovutettava henkilö on 46 tai 47 §:ssä tarkoitettujen määräaikojen päättyessä edelleen säilössä, hänet on lain 48 §:n mukaan päästettävä vapaaksi.

12. Edellä mainitut EU-luovuttamislain pykälät perustuvat eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS, jäljempänä puitepäätös) 23 artiklan määräyksiin. Puitepäätöksen 23 artiklan 3 kohdassa säädetään määräajan pidentämisestä tilanteessa, jossa luovuttamatta jättäminen johtuu jossakin jäsenvaltiossa ilmenevästä ylivoimaisesta esteestä. Unionin tuomioistuin on katsonut, että täytäntöönpanomenettelyä tulee jatkaa määräaikojen päättymisestä huolimatta ja että myös säilössä pitämistä voidaan jatkaa, jos viranomaiset eivät ole kyenneet toteuttamaan luovuttamista ylivoimaisen esteen vuoksi (tuomio 25.1.2017, Vilkas, C-640/15, EU:C:2017:39).

13. Korkein oikeus toteaa, että hakijoiden vapauttamisvaatimus perustuu luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon viivästymiseen, joka on tapahtunut ja voinutkin tapahtua vasta luovuttamispäätöksen tultua lainvoimaiseksi. Vaatimus ei siten kohdistu Korkeimman oikeuden luovuttamispäätöksen tai sen yhteydessä annetun säilössä pitämistä koskevan määräyksen oikeellisuuteen, eikä siinä siten ole kysymys lainvoimaisen ratkaisun muuttamisesta. Myös täytäntöönpanon siirtämistä koskeva vaatimus perustuu Korkeimman oikeuden ratkaisuun nähden myöhempiin tapahtumiin eli mainitun ratkaisun jälkeen tehtyyn turvapaikkahakemukseen ja sen tavoitteiden turvaamiseen.

14. EU-luovuttamislaissa ei ole nimenomaisia säännöksiä siitä, missä menettelyssä tutkitaan, onko säilössä oleva henkilö vapautettava sen vuoksi, että 46 §:ssä tarkoitettua täytäntöönpanoaikaa ei ole noudatettu. Menettelyä ei ole käsitelty myöskään lain esitöissä.

15. Korkein oikeus toteaa, että luovutettavaksi määrätyllä tulee olla oikeus saattaa täytäntöönpanoajan ylittymiseen perustuva vapauttamisvaatimus tuomioistuimen tutkittavaksi. Täytäntöönpanon siirtämisen osalta on EU-luovuttamislain 47 §:ssä nimenomaisestikin säädetty, että päätöksen tekee tuomioistuin. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että vaikka puitepäätöksen tarkoituksena on ollut luoda yksinkertainen ja nopea luovuttamismenettely jäsenvaltioiden välille, järjestelmän rakenteeseen kuuluu se, että tuomioistuin voi tarkistaa, onko määräaikojen ylittyminen perustunut ylivoimaiseen esteeseen ja onko säilössä pitämisen jatkaminen tapauksen olosuhteet huomioon ottaen liiallista.

16. EU-luovuttamislain 18 §:n mukaan käräjäoikeuden on otettava säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskeva asia käsiteltäväkseen viipymättä noudattaen soveltuvin osin, mitä pakkokeinolaissa säädetään vangitsemisvaatimuksen käsittelystä. Viittaus pakkokeinolakiin sisältää myös asian uudelleen käsittelyä koskevien säännösten soveltamisen (HE 88/2003 vp s. 36-37). Nykyisen pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n mukaan tuomioistuimen on vangitun pyynnöstä otettava vangitsemisasia uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa esille aikaisemmin kuin kahden viikon kuluttua asian edellisestä käsittelystä. EU-luovuttamislain esitöiden mukaan tuomioistuimen tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi aikaisemminkin, jos siihen on aihetta edellisen käsittelyn jälkeen ilmi tulleen seikan johdosta.

17. EU-luovuttamislain esitöissä sovellettavana säännöksenä mainitaan myös nykyisen pakkokeinolain 3 luvun 17 §, jonka mukaan tuomioistuimen on määrättävä vangittu heti päästettäväksi vapaaksi, jos vangittuna pitämisen edellytyksiä ei enää ole. Esitöiden mukaan säilöstä vapauttamispäätös voidaan tehdä tuomioistuimen omasta aloitteesta tai syyttäjän esityksestä.

18. Korkein oikeus katsoo, että EU-luovuttamislain 18 §:ää ja siihen viittaussäännöksen perusteella sisältyvää vangitsemisasian uudelleen käsittelemistä koskevaa sääntelyä voidaan soveltaa osana säilössäpidon lainmukaisuuden tuomioistuinkontrollia myös sen jälkeen, kun itse luovuttamispäätös on tullut lainvoimaiseksi.

19. Kuten edellä kohdassa 13 on todettu, tässä tapauksessa vaatimukset säilöstä vapauttamisesta ja inhimillisiin syihin perustuvasta täytäntöönpanon siirtämisestä eivät kohdistu Korkeimman oikeuden lainvoimaisiin päätöksiin vaan merkityksellisten olosuhteiden myöhempään muuttumiseen. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:62 (kohta 13) katsonut, ettei luovuttamisasiassa säilössä pitämisestä annetulla määräyksellä ole sellaista oikeusvoimavaikutusta, etteikö säilössä pitämisestä asiaan vaikuttavien olosuhteiden muuttumisen vuoksi voitaisi määrätä toisin. Korkein oikeus katsoo tästä seuraavan myös, että kun tutkitaan uusien tosiseikkojen vaikutusta säilössä pitämisen edellytyksiin tai täytäntöönpanon siirtämiseen, toimivaltaisen tuomioistuimen määräytymiseen ei vaikuta se, missä oikeusasteessa luovuttamisesta ja säilössä pitämisestä on aikaisemmin päätetty.

20. EU-luovuttamislain 11 §:n mukaan luovuttamista ja säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevat asiat on keskitetty Helsingin käräjäoikeuteen. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus on ollut toimivaltainen tutkimaan A:n ja B:n vaatimukset säilöstä vapauttamisesta sekä täytäntöönpanon siirtämisestä.

21. Käräjäoikeus on jättänyt A:n ja B:n vaatimukset tutkimatta, vaikka niiden tutkimisen on edellä katsottu kuuluvan käräjäoikeuden toimivaltaan. Käräjäoikeus ei ole ottanut asiallisesti kantaa hakijoiden vaatimuksiin ja syyttäjän esittämiin vastaseikkoihin.

22. Pääsääntönä on, että ylempi oikeusaste ei ryhdy käsittelemään asiaa eikä vaatimusta, jonka alempi oikeus on jättänyt tutkimatta tai josta se ei ole lausunut ratkaisussaan. Oikeusastejärjestyksen ja muutoksenhakumahdollisuuksien vuoksi asia palautetaan tällöin alempaan oikeuteen. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin toisinaan poikettu, jos kysymys on ollut oikeudellisesti ja oikeudenkäyntiaineistoltaan selvästä asiasta eikä asianosaisen oikeusturvan takaamiseen liittyvistä syistä ole muuta johtunut. Tällaisessa tilanteessa oikeudenkäynnin joutuisuuteen ja taloudellisuuteen liittyvien syiden on katsottu puoltavan niin vahvasti asian ratkaisemista välittömästi Korkeimmassa oikeudessa, että oikeusastejärjestyksestä voidaan perustellusti poiketa (mm. KKO 2013:45, kohta 12 ja 2004:7).

23. Nyt käsiteltävänä oleva asia ei ole vähäinen eikä oikeudellisesti selvä. Vaatimus säilöstä vapauttamisesta perustuu siihen, että hakijoiden vapaudenmenetyksen jatkamiselle ei ole enää laillisia perusteita. EU-luovuttamislaki edellyttää kaikissa menettelyvaiheissa kiireellistä käsittelyä. Korkein oikeus katsoo, että asian kiireellisyys ei kuitenkaan yksin riitä perusteeksi poiketa oikeusastejärjestyksestä.

24. Tässä asiassa vaatimusten kannalta ratkaiseva merkitys voi olla sellaisella puitepäätöksen tulkinnalla, josta on välttämätöntä saada unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu. Hakijat ovat jo käräjäoikeudessa tuloksetta vaatineet ennakkoratkaisupyynnön tekemistä, ja he vaativat tätä myös Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus toteaa, että ylimmillä tuomioistuimilla on SEUT 267 artiklan 3 kohdan mukaan muista tuomioistuimista poikkeava asema, koska niiden on saatettava unionin säädöksen tulkintaa koskeva kysymys Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tarve ennakkoratkaisupyynnön tekemiseen arvioidaan niin sanottujen Cilfit-perusteiden mukaisesti (ks.

, kohdat 11-14). Unionin tuomioistuin on uudessa oikeuskäytännössään edelleen korostanut jäsenvaltioiden ylimpien tuomioistuinten merkitystä (tuomio 6.10.2021, Consorzio Italian Management ”CILFIT II”, C-561/19, EU:C:2021:799). Korkeimman oikeuden erityisasema ennakkoratkaisupyyntöä koskevassa harkinnassa yhdessä asian laadun kanssa puoltavat voimakkaasti sitä, että nyt käsiteltäviä asioita ei palauteta käräjäoikeuteen vaan otetaan välittömästi ratkaistavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

25. Tuomioistuimen on kohdissa 16-18 todetulla tavalla määrättävä säilöönotettu päästettäväksi vapaaksi heti, kun edellytyksiä säilössä pitämiseen ei enää ole. Puitepäätöksen 12 artiklan mukaan väliaikainen vapauttaminen on mahdollista milloin hyvänsä täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti edellyttäen, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet etsityn henkilön pakenemisen estämiseksi.

26. Unionin tuomioistuin on katsonut, että jos luovuttamispäätöksen tekemiselle tai päätöksen täytäntöönpanolle puitepäätöksessä varatut määräajat selvästi ylitetään, tuomioistuin voi päättää jatkaa säilössäpitoa vain, jos viranomaisten menettely silti on ollut riittävän nopeaa eikä säilössä pitäminen siten ole kestoltaan liiallinen (Vilkas, kohta 43 ja tuomio 16.7.2015, Lanigan, C-237/15 PPU, EU:C:2015:474, kohta 58). Tarkastelun tulee perustua konkreettisesti kyseiseen tilanteeseen. Menettelyn kestoa arvioidaan muun muassa viranomaisten passiivisuuden ja henkilön oman myötävaikutuksen perusteella. Lisäksi on otettava huomioon pidätysmääräyksen perustana oleva rikos ja siitä tuomittu rangaistus sekä pakenemisen vaara (Lanigan, kohta 59).

27. A ja B ovat olleet säilössä 15.12.2020 lähtien eli lähes vuoden ajan. Lopullisen luovuttamispäätöksen tekemisestä on kulunut jo puoli vuotta ilman, että heidät olisi saatu luovutetuiksi. Suomen ja Romanian viranomaiset ovat sopineet luovuttamispäiviksi 7.5.2021, 11.6.2021 sekä B:n osalta 17.6.2021 ja A:n osalta 29.6.2021, mutta luovuttaminen ei ole kohdassa 3 kuvatuista syistä onnistunut. Tällä hetkellä täytäntöönpano on estynyt turvapaikkahakemusten käsittelyn vuoksi. Korkein oikeus toteaa olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, miltä osin kuvattuja viivästymisen syitä voidaan pitää puitepäätöksen 23 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon ylivoimaisina esteinä.

28. Hakijoiden säilössäpidon tarpeellisuutta arvioitaessa voidaan merkitystä antaa sille, että pidätysmääräys perustuu pitkään vankeusrangaistukseen rikoksista, jotka kuuluvat puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa mainittuihin rikoksiin. Säilössäpitoaika luetaan hakijoiden vankeusrangaistuksen suoritusajaksi. A:n ja B:n pakenemisen vaaraa voidaan pitää ilmeisenä, kun ottaa huomioon heidän Suomeen saapumisensa kohdassa 1 mainitut olosuhteet ja se, ettei heillä ole merkityksellisiä siteitä Suomeen. Pakenemisen vaaraa ei voida tehokkaasti torjua lievemmillä pakkokeinoilla.

29. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että edellytykset hakijoiden säilössä pitämiselle ovat edelleen olemassa. Korkein oikeus voi asiaa käsitellessään ottaa uudelleen harkittavaksi hakijoiden säilössä pitämisen perusteet.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Kysymyksenasettelu

Käsittelyjärjestys säilöönottoasiassa

Onko käräjäoikeus ollut toimivaltainen tutkimaan vaatimukset?

Asian tutkiminen Korkeimmassa oikeudessa

Vapauttamista koskeva arviointi

KKO 2019:70