KKO:2022:13 – Bestämmande av straff

A hade gjort sig skyldig till mord samt vissa andra brott såsom nedsatt tillräknelig.

Högsta domstolen ansåg att det inte förelåg grunder för att döma en nedsatt tillräknelig till livstids fängelsestraff, även om det i fråga om mordet i det föreliggande fallet fanns drag som framhävde klanderbarheten i tillvägagångssättet.

A dömdes till fängelse på viss tid.

A oli syyllistynyt alentuneesti syyntakeisena murhaan sekä eräisiin muihin rikoksiin.

Korkein oikeus katsoi, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle ei ollut perusteita, vaikka murhaan liittyi arvioitavana olevassa tapauksessa menettelyn moitittavuutta korostavia piirteitä.

A tuomittiin määräaikaiseen vankeusrangaistukseen.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänelle tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani. Esittelijä Heikki Kemppinen.

Syyte Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa

A:ta syytettiin törkeästä vapaudenriistosta (syytekohta 1), törkeästä ryöstöstä (syytekohta 2), lievästä maksuvälinepetoksesta (syytekohta 3), murhasta (syytekohta 4), hautarauhan rikkomisesta (syytekohta 5) ja vahingonteosta (syytekohta 6). Kaikki syytekohdat liittyivät samaan tapahtumainkulkuun 21.5.-22.5.2018, jossa kanssasyytettynä oli toinen henkilö ja rikosten uhrina X.

Käräjäoikeuden välituomio 23.11.2018 nro 18/152089 ja tuomio 23.8.2019 nro 19/135076

Käräjäoikeus katsoi murhan osalta, että tekoa oli suunniteltu etukäteen ja vastaajat olivat yrittäneet peitellä rikostaan ja vaikeuttaa sen tutkintaa. Tappo oli tehty vakaasti harkiten. Tappo oli lisäksi tehty kovia tuskia aiheuttaen ja X:n oli täytynyt tuntea poikkeuksellista kauhua ja kärsimystä. Tappo oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A tuomittiin murhasta sekä muista syytteenalaisista rikoksista syytteen mukaisesti.

Käräjäoikeus totesi rangaistuksen osalta, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tuli lain ja lain esitöiden mukaan olla poikkeuksellista. A:n syyksi luettu murha oli tekotapaan ja teon olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen törkeä. Mielentilalausunnon perusteella A oli ymmärtänyt tekojensa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden. Tämä ja kuvatut tekoon liittyvät erityisen raskauttavat piirteet painoivat seuraamusharkinnassa niin paljon, että A:n alentunut syyntakeisuuskaan ei riittävästi perustellut elinkautista vankeutta lievemmän rangaistuksen käyttöä.

A tuomittiin alentuneesti syyntakeisena murhasta sekä muista hänen syykseen luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Samuli Yli-Rahnasto ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 8.10.2020 nro 20/135807

A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen syykseen luetaan kohdassa 4 alentuneesti syyntakeisena tehty tappo ja että rangaistusta joka tapauksessa lievennetään määräaikaiseksi vankeusrangaistukseksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Eero Antikainen, Harri Hyvärinen ja Tellervo Turunen.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli yhdessä toisen henkilön kanssa tappanut X:n 21.5.2018 ja 22.5.2018 välisenä yönä. A ja toinen henkilö olivat ennen tekoa lähetelleet toisilleen viestejä, joissa oli puhuttu X:n kouluttamisesta ja väkivaltaan viitaten ”Plan B:stä”. A oli 21.5.2018 ehdottanut toiselle henkilölle ”Plan B:n” toteuttamista, koska X oli ollut A:n luona. Tässä yhteydessä oli keskusteltu teon toteuttamistavasta ja X:n ruumiin hävittämisestä. A, toinen henkilö ja X olivat liikkuneet yhdessä autolla ennen rikosten toteuttamisen aloittamista.

$e6

3. Käräjäoikeus on katsonut, että X oli tapettu vakaasti harkiten sekä erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, eli kysymys oli murhasta. A ja toinen henkilö olivat toimineet yhdessä ja yksissä tuumin.

4. A:n oli mielentilatutkimuksessa todettu olleen alentuneesti syyntakeinen. Käräjäoikeus on tuominnut A:n alentuneesti syyntakeisena tehdyistä murhasta, törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä ryöstöstä, lievästä maksuvälinepetoksesta, hautarauhan rikkomisesta ja vahingonteosta elinkaudeksi vankeuteen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, tuomitaanko A alentuneesta syyntakeisuudesta huolimatta hänen syykseen luetuista rikoksista elinkaudeksi vankeuteen vai tuomitaanko hänelle määräaikainen vankeusrangaistus.

6. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan jollei tekijä ole syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut (alentunut syyntakeisuus), on rangaistusta määrättäessä otettava huomioon, mitä 6 luvun 8 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään.

7. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetään tilanteista, joissa rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Pykälän 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisi seurata elinkautinen vankeus, enimmäisrangaistus sen sijasta on kaksitoista vuotta vankeutta ja vähimmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta.

8. Saman pykälän 3 momentin mukaan mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös määrättäessä rangaistusta rikoksen alentuneesti syyntakeisena tehneelle. Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen.

9. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 3 momentti on tullut voimaan rikoslain uudistuksen yhteydessä 1.1.2004. Lain esitöissä todetaan, että alentuneesti syyntakeisten kategoria on saanut osakseen arvostelua yhteiskunnan suojelutarvetta korostavissa puheenvuoroissa. Tällöin säännöksen suurimpana epäkohtana on pidetty sen tuomaa mekaanista lievennystä tuomittavaan rangaistukseen. Käytännössä tällä on ollut merkitystä varsinkin murhasta tuomittaessa, jolloin elinkautisrangaistuksen sijasta on tuomittu enintään 12 vuoden vankeusrangaistus. (HE 44/2002 vp s. 60.)

11. Edelleen esitöissä on todettu (HE 44/2002 vp s. 204), että tarve käyttää alentuneesti syyntakeiseenkin joskus normaalia rangaistusasteikkoa liittyy ennen muuta tapauksiin, joissa rangaistukseksi on säädetty elinkautinen vankeusrangaistus ja joissa asteikon lievennyksellä sen vuoksi on erityisen suuri vaikutus. Käytännössä tämä tarkoittaa murhaa. Näissäkin tapauksissa alentunut syyntakeisuus yleensä tekee perustelluksi teosta normaalisti säädettyä elinkautista lievemmän rangaistuksen. Esitöiden mukaan saattaa kuitenkin esiintyä tapauksia, joissa rikos on tekotapaan, teon olosuhteisiin ja vaikkapa uhrien lukumäärään nähden murhaksikin aivan poikkeuksellisen törkeä. Silloin voi katsoa, että nämä erityisen raskauttavat piirteet painavat seuraamusharkinnassa niin paljon, että tekijän alentunut syyntakeisuuskaan ei riittävästi perustele elinkautista lievemmän rangaistuksen käyttöä.

12. Murhan tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että nimenomaisen kvalifiointiperusteen täyttymisen lisäksi tappoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 3 momentti on soveltamisalaltaan yleinen, mutta edellä todetulla tavalla lain esitöistä ilmenee, että säännös on nähty tarpeelliseksi pääasiassa sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse murhanakin poikkeuksellisen törkeistä teoista. Korkein oikeus katsoo, että enimmäisrangaistuksen soveltamisala on siten tarkoitettu varsin suppeaksi.

13. Korkein oikeus toteaa, että alentunut syyntakeisuus lieventää rikoksentekijään kohdistettua syyllisyysmoitetta, mikä on puolestaan keskeinen peruste rangaistuksen määräämistä koskevassa harkinnassa. Alentuneesti syyntakeisen tekijän syyllisyys on siten vähäisempää kuin syyntakeisen, ja rikoksen moitittavuus on vastaavasti pienempi. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että alentunut syyntakeisuus lieventää kaikissa tilanteissa sovellettavana olevalle rikossäännökselle säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärää. Murhan enimmäisrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tarkoittaa kuitenkin sitä, että alentuneesti syyntakeista rangaistaan samalla tavalla kuin syyntakeista. Tällaisen rangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle merkitsee poikkeusta yleisistä rangaistuksen määräämisen periaatteista. Myös tämä seikka tukee enimmäisrangaistuksen hyvin suppeaa soveltamisalaa.

14. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tulee kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Tällaisia voivat olla lähinnä teot, jotka ovat tekotavan ja teko-olosuhteiden osalta täysin poikkeuksellisia ja selvästi törkeämpiä kuin murhaksi arvioidut henkirikokset yleensä. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi poikkeuksellisen raakaa tai kidutustyyppistä väkivaltaa sisältävät teot, erityisen pitkäkestoiset, monivaiheiset tai useisiin henkilöihin kohdistuneet teot taikka teot, jotka kohdistuvat erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin uhreihin.

15. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaisesti rikoksen moitittavuus perustuu teon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Korkein oikeus toteaa, että poikkeuksellisen törkeiden murhien osalta on mahdollista katsoa teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden ilmentämän erityisen moitittavuuden painavan enimmäisrangaistusta koskevassa harkinnassa enemmän kuin vastaajan syyntakeiseen tekijään verrattuna vähäisempi syyllisyys.

16. Käräjäoikeuden selvitetyksi katsomien seikkojen perusteella X:n surmaamiseen on ryhdytty A:n aloitteesta. A on jo aikaisemmassa hänen ja toisen henkilön välisessä viestittelyssä viitannut X:ään ja tuonut esiin ns. ”Plan B:n”. Surmaan johtaneet tapahtumat ovat käynnistyneet A:n ehdotettua ”Plan B:n” toteuttamista ja saavuttua X:n kanssa toisen henkilön luo.

17. Korkein oikeus katsoo asiassa jääneen käräjäoikeuden tuomion perusteella jossain määrin epäselväksi se, mitä nimenomaisia väkivallantekoja A on X:ään kohdistanut. A on myöntänyt lyöneensä X:n kuolemaan johtaneessa tilanteessa X:ää veitsellä kolme kertaa, mitä käräjäoikeus on pitänyt uskottavana todeten lisäksi, että X:ää oli tässä vaiheessa jo lyöty veitsellä. A on joka tapauksessa ollut osallisena X:n kuolemaan johtaneen tapahtumainkulun kaikissa eri vaiheissa.

18. Arvioitavana olevassa tapauksessa murha on tehty sekä vakaasti harkiten että erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, mikä osaltaan puhuu teon erityisen vakavuuden puolesta. X:ään on kohdistettu eri välinein tehtyä ruumiillista väkivaltaa, ja häntä on kuljetettu väkivallantekojen välillä sidottuna auton takakontissa. X on ennen surmaamistekoa ollut loukkaantuneena ja liikkumiskyvyttömänä useiden tuntien ajan, ja hän on ollut puolustuskyvytön häneen kohdistetulta väkivallalta. Tapahtumat ovat kestäneet kokonaisuudessaan useita tunteja.

19. Rikoksen moitittavuutta on edellä todetuin tavoin lisännyt teon suunnittelu sekä A:n tähän liittyvä aloitteellisuus. Asiassa on kuitenkin katsottu, että ensimmäiset konkreettista tappamistarkoitusta ilmentävät viestit on lähetetty samana päivänä, kun teon toteutus on aloitettu, ja myös syyksiluetun rikoksen tekoaika on alkanut tästä päivästä. Kokonaisuutena arvioiden teon suunnittelu ei siis vaikuta olleen erityisen pitkäjänteistä, yksityiskohtaista tai järjestelmällistä.

20. X:ään on kohdistettu erityistä raakuutta ja julmuutta koskevan kvalifiointiperusteen mukaista väkivaltaa. Teossa käytetty väkivalta ei ole ollut kuitenkaan laadultaan ja voimakkuudeltaan aivan poikkeuksellista verrattuna siihen, mikä murhan tunnusmerkistön täyttävissä teoissa on tyypillistä. X:ään ei ole kohdistettu äärimmäisen vakavaa väkivaltaa ennen surmaamistekoa, eikä kuolemaan johtaneen väkivallan käyttö ole kestänyt erityisen pitkään. Korkein oikeus katsoo, että tekoa ja siinä käytettyä väkivaltaa ei voida pitää niin olennaisesti murhiksi tyypillisesti katsottavista rikoksista poikkeavana, että enimmäisrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi perusteltua.

21. A on ollut rikoksen tekohetkellä 19-vuotias. Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään todennut, että nuori rikoksentekijä on rangaistusta määrättäessä eri asemassa kuin aikuinen ja että alle 21-vuotiaiden rikoksentekijöiden rangaistusseuraamusta on harkittava tavanomaista kokonaisvaltaisemmin (KKO 2021:22, kohta 18 ja KKO 2020:55, kohta 13 sekä siinä mainitut ratkaisut). Ottaen huomioon, että alle 18-vuotiaana tehdystä murhasta voidaan tuomita enintään 12 vuoden vankeusrangaistus, Korkein oikeus katsoo, että A:n iälle voidaan antaa jossain määrin painoarvoa harkittaessa enimmäisrangaistuksen tuomitsemisen edellytyksiä.

22. A:n syyksi luetussa murhassa on edellä kohdassa 18 kuvattuja piirteitä, jotka korostavat rikoksen moitittavuutta. Lähtökohtana on kuitenkin se, että jo henkirikoksen syyksilukeminen murhana edellyttää, että rikos on tappoon verrattuna selvästi törkeämpi. Rikoksen törkeydestä ja moitittavuudesta huolimatta murhaa ei tässä tapauksessa voida pitää niin poikkeuksellisena, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi edellytyksiä. Näin ollen A on tuomittava määräaikaiseen vankeusrangaistukseen.

23. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 2 momentin nojalla A:lle voidaan tuomita määräaikaisena vankeusrangaistuksena murhasta vähintään 2 vuotta ja enintään 12 vuotta vankeutta.

24. Korkein oikeus on edellä katsonut, että A:n syyksi luettuun murhaan on liittynyt piirteitä, jotka ovat puoltaneet elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista alentuneesta syyntakeisuudesta huolimatta. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan X:ssä erityistä kauhua ja kärsimystä, ja A on johdattanut X:n rikoksen uhriksi käyttämällä hyväkseen X:n häneen kohdistamaa luottamusta.

25. Korkein oikeus katsoo, että A:lle olisi tuomittava alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta 12 vuoden vankeusrangaistus.

27. A:lle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus voi rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella olla enintään 15 vuotta vankeutta.

28. A on murhan lisäksi syyllistynyt alentuneesti syyntakeisena törkeään vapaudenriistoon, törkeään ryöstöön, lievään maksuvälinepetokseen, hautarauhan rikkomiseen ja vahingontekoon. Näistä rikoksista erityisesti törkeä vapaudenriisto ja törkeä ryöstö ovat luonteeltaan vakavia. Kaikki rikokset ovat kuitenkin liittyneet samaan tekokokonaisuuteen, ja ne ovat osin tulleet arvioitavaksi jo murhaa koskevan syytekohdan yhteydessä. Näin ollen rikosten keskinäisen yhteyden kokonaisrangaistusta lisäävä vaikutus on tässä tapauksessa vähäisempi kuin tilanteessa, jossa rikoksilla ei ole mitään keskinäistä yhteyttä.

29. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että A on tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta

Yleiset lähtökohdat määrättäessä rangaistusta alentuneesti syyntakeiselle

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Johtopäätökset murhasta tuomittavasta rangaistuksesta

Yhteisen rangaistuksen mittaaminen