Enligt ett arbetsavtal var arbetstagarens ordinarie arbetstid 37,5 timmar i veckan. Enligt en kollektivavtalsbestämmelse som baserade sig på det s.k. konkurrenskraftsavtalet avtalar arbetstagar- och arbetsgivarparterna lokalt hur den årliga förlängningen av arbetstiden om 24 timmar genomförs på respektive arbetsplats. I ett arbetsgivarbolag hade ingåtts ett lokalt avtal i enlighet med kollektivavtalet, där veckoarbetstiden förlängdes med en halv timme.

Högsta domstolen ansåg att det hade varit möjligt att genom kollektivavtal komma överens om en dylik försämring av arbetstidsvillkoret.

KollektivavtalsL 6 §

Työsopimuksessa työntekijän säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Kilpailukykysopimukseen perustuneen työehtosopimusmääräyksen mukaan työntekijä- ja työnantajaosapuolet sopivat paikallisesti, miten 24 tunnin vuosittainen työajan pidennys kullakin työpaikalla toteutetaan. Työnantajayhtiössä oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

Korkein oikeus katsoi, että työehtosopimuksella oli voitu sopia tällaisesta työsopimuksen työaikaehdon heikentämisestä.

TyöehtosopimusL 6 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Minna Heikinsalmi.

Asian tausta

A ja B Oy olivat solmineet 22.1.2014 työsopimuksen, jonka mukaan A:n säännöllinen työaika oli 37,5 tuntia viikossa. Niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli työsopimuksen mukaan noudatettava suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemän kilpailukykysopimuksen nojalla oli sanotun työehtosopimuksen 4 §:ää muutettu sopimuskaudelle 1.11.2016-31.10.2017 siten, että toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tuntia ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidennystapa jätettiin paikallisesti sovittavaksi. B Oy antoi 15.12.2016 tiedotteen, jonka mukaan yhtiössä oli sovittu työajan pidennyksen toteuttamisesta lisäämällä viikoittaista työaikaa puolella tunnilla 1.1.2017 alkaen.

Kanne ja vastaus Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle palkkaa puolen tunnin viikoittaisesta lisätyöstä. A perusteli vaatimustaan sillä, että B Oy oli menetellyt osapuolten välisen työsopimuksen työaikaehdon vastaisesti eikä B Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti pidentää A:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. A:n säännölliseksi viikkotyöajaksi oli työsopimuksessa sovittu 37,5 tuntia, eikä työehtosopimuksella voitu heikentää työsopimuksessa sovittua työaikaehtoa.

B Oy vaati, että kanne jätetään yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta tai toissijaisesti hylätään. B Oy:llä oli ollut oikeus pidentää A:n työaikaa työehtosopimuksen määräyksen mukaisesti.

Käräjäoikeuden päätös 13.2.2019 nro 19/4560

Käräjäoikeus katsoi, että kanteessa oli kysymys A:n työsopimusehdon tulkinnasta sekä toisaalta siitä, oliko B Oy:llä ollut oikeus muuttaa A:n työaikaa työsopimuksessa sovitusta työehtosopimuksen nojalla. Kanne ei perustunut osapuolten välillä noudatettavaan työehtosopimukseen, eikä työehtosopimuksen pätevyydestä tai tulkinnasta ollut riitaa siten, että asia olisi kuulunut työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.

Asiassa tuli ratkaistavaksi kysymys siitä, voitiinko työehtosopimuksella muuttaa jo voimassa olevaa työsopimusehtoa, sekä siitä, oliko työehtosopimuksella suljettu pois niin sanottu edullisemmuussääntö. Käräjäoikeus hylkäsi B Oy:n väitteen siitä, että asia ei kuulunut käräjäoikeuden toimivaltaan.

Käräjäoikeuden tuomio 4.11.2019 nro 19/32551

Pääasian osalta käräjäoikeus totesi, että A:n työsopimuksen työaikaa koskeva ehto oli A:lle edullisempi kuin työehtosopimuksen määräys, jossa oli sovittu työaikaa pidennettäväksi 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimuksesta ei käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä oli edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys olisi voinut ohittaa työntekijälle edullisemman työsopimusehdon. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että osapuolten tarkoituksenakaan olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksessa ei siten ollut A:ta sitovasti sovittu työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. A:n työaika oli määräytynyt työsopimusehdon nojalla. B Oy oli siten menetellyt A:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä yhtiöllä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä A:n viikoittaista työaikaa puolella tunnilla.

Käräjäoikeus velvoitti B Oy:n suorittamaan A:lle vaaditun palkkasaatavan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Tiina Veranen, Anna-Maria Kangas ja Heidi Lindqvist.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.10.2020 nro 1451

B Oy valitti hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta ja toissijaisesti, että kanne hylätään.

Toimivallan osalta hovioikeus totesi, että kanne perustui työsopimukseen. Keskeistä arvioinnissa oli se, oliko työehtosopimusosapuolten ylipäätään mahdollista sopia työaikaehdosta työntekijän vahingoksi poiketen työsopimuksen nimenomaisesta ehdosta. Kysymys oli sopimusoikeudellisesta arvioinnista ja erisisältöisten normien välisen ristiriidan ratkaisemisesta. Asia kuului yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Pääasian osalta hovioikeus katsoi, että lähtökohtaisesti työehtosopimusosapuolilla oli oikeus sopia siitä, että työehtosopimuksen määräys oli vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto. Tästä ei kuitenkaan välttämättä seurannut, että osapuolilla oli oikeus sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta jo voimassa olevien työsopimusehtojen osalta. Arvioitaessa sitä, mikä vaikutus tässä asiassa työehtosopimusmääräyksellä oli, merkitystä oli annettava sille, että työaikaehdon oikeudellinen perusta oli A:n työsopimus. Huomioon oli otettava sopimusoikeuden yleiset periaatteet ja perustuslain suoja.

Hovioikeus katsoi, että sopimusten sitovuus, perustuslaillinen omaisuuden suoja ja siihen liittyvä taannehtivuuskielto edellyttivät, että edullisemmuussäännön sivuuttavia työehtosopimuksen määräyksiä voitiin soveltaa vain niiden jälkeen tehtyihin työsopimuksiin. Voimassa olevan työsopimuksen työaikaa koskevan nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi ei kuulunut työehtosopimusosapuolten kompetenssiin. A:n työaika oli siten määräytynyt hänen ja B Oy:n välisen työsopimuksen perusteella myös 1.1.2017 jälkeen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Mikko Saleva, hovioikeudenneuvos Markku Laine ja asessori Laura Kallioinen.

Perustelut

1. A:n ja yhtiön välillä 22.1.2014 solmitussa työsopimuksessa A:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli työsopimuksen mukaan noudatettava suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta, johon A ja yhtiö olivat sidottuja myös työehtosopimuslain nojalla. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen (ns. kiky-sopimus) johdosta työehtosopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Paikallisesti sovittavaksi jätettiin se, miten työajan pidennys kullakin työpaikalla toteutettiin. Yhtiössä oli sovittu, että viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko A:n viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta. Kun työajan pidennyksen perusteena on ollut työehtosopimuksen määräys, asiassa on ensin kuitenkin arvioitava, onko yleinen tuomioistuin toimivaltainen ratkaisemaan asian.

3. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun muassa työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on 1) työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; 2) siitä, onko jokin menettely työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain mukainen; tai 3) työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain vastaisen menettelyn seuraamuksesta.

4. Saman lain 12 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen panee työtuomioistuimessa vireille ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys tai työnantaja, ensiksi mainittu omissa nimissään myös niiden puolesta, jotka sen tekemän työehtosopimuksen johdosta ovat työehtosopimukseen sidotut. Nämä eivät voi olla kantajina, ellei osoiteta, että sopimukseen osallinen yhdistys on antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai sitä ajamasta.

5. A on perustanut kanteensa työsopimuksen työaikaehtoon ja vaatinut suoritustuomiota palkkasaatavastaan sillä perusteella, että yhtiö on menetellyt työsopimusehdon vastaisesti. Yhtiö on puolestaan kanteeseen vastatessaan väittänyt, että työsopimusehdon sijaan sovellettavaksi tulee työehtosopimuksen määräys.

6. Korkein oikeus toteaa, että työtuomioistuimen toimivalta koskee työehtosopimuksia koskevia kysymyksiä. Niihin liittyviä kanteita ajetaan tavallisimmin vahvistuskanteina esimerkiksi työehtosopimuksen oikeaa tulkintaa koskevissa riidoissa. Työtuomioistuimessa voidaan oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan ajaa myös suorituskanteita, jos velvollisuus suoritukseen riippuu saman pykälän 1 momentissa mainitun riidan ratkaisusta. Kaikki muut kuin työtuomioistuimelle erikseen määrätyt työsuhderiidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan (ks. esim. KKO 2011:70, kohdat 3-4).

7. Asiassa on arvioitavana työsopimuksen ja työehtosopimuksen työaikaa koskevan ehdon välinen ristiriita. Ratkaistavana on yleinen kysymys siitä, voidaanko työehtosopimuksella heikentää yksittäisen työsopimuksen ehtoja. Työtuomioistuimen toimivaltaan ei kuulu sen tutkiminen, onko työsopimuksen osapuoli menetellyt työsopimuksen vastaisesti eikä siten myöskään siihen liittyvän suoritusvaatimuksen tutkiminen. Koska työntekijällä on työtuomioistuimessa vain toissijainen kanneoikeus, A olisi ylipäätään voinut saattaa kanteen vireille työtuomioistuimessa vasta, jos työehtosopimukseen osallinen yhdistys olisi antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai sitä ajamasta.

8. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että kanne kuuluu yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lausunnon pyytäminen työtuomioistuimelta ei ole oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n nojalla tässä asiassa tarpeen.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

9. Työehtosopimuslain 6 §:n mukaan jos työsopimus joiltakin osiltaan on ristiriidassa siinä noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osiltaan mitätön ja niiden sijasta käyvät noudatettaviksi työehtosopimuksen vastaavat määräykset.

10. Säännös vastaa sisällöltään aikaisemman työehtosopimuslain (88/1924) säännöstä, jonka esitöiden mukaan työehtosopimuksella vahvistetut ehdot ovat vähimmäisehtoja, ellei joissakin poikkeustapauksissa työehtosopimuksessa ole toisin määrätty (Lainvalmistelukunnan julkaisuja, Ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut, 1922, s. 34). Työehtosopimuslain uudistamista pohtineessa työrauhakomitean mietinnössä on kiinnitetty huomiota kansainvälisen työkonferenssin vuonna 1951 antamaan suositukseen, jonka mukaan työntekijälle edullisempaa ehtoa ei olisi pidettävä ristiriitaisena työehtosopimuksen kanssa. Komitea ei kuitenkaan päätynyt ehdottamaan tältä osin muutoksia sääntelyyn. Mietinnössä on todettu, että työehtosopimuksen työehdot ovat vähimmäisehtoja, jollei muuta nimenomaan ole sovittu tai tarkoitettu itse työehtosopimuksessa (Työrauhakomitean osamietintö, Ehdotus työehtosopimuslaiksi, ehdotus laiksi työsääntölain 15 §:n muuttamisesta sekä niihin laaditut erikoisperustelut, 1958:10, s. 11).

11. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että työoikeudessa on yleisesti noudatettu niin sanottua edullisemmuussääntöä. Sen mukaan työnantajan tulee soveltaa työntekijälle edullisempaa työsopimusehtoa työehtosopimusmääräyksen sijaan (KKO 1984 II 23 ja KKO 1979 II 43). Korkein oikeus ei ole kuitenkaan aikaisemmin ottanut kantaa siihen, voidaanko työehtosopimuksella heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja.

12. Työtuomioistuin on useissa ratkaisuissaan ja lausunnoissaan katsonut, että työehtosopimuksella on mahdollista tietyin edellytyksin sopia keskeisenä työoikeudellisena periaatteena pidetyn edullisemmuussäännön poissulkemisesta. Tällöin työehtosopimuksella voidaan puuttua työsopimuksella sovittuihin ehtoihin, vaikka näistä ehdoista poikettaisiin työntekijän vahingoksi riippumatta siitä, onko ehdosta sovittu työsopimuksella ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa vai ei (esim. TT 2019:74 viittauksineen). Erääntyneisiin tai muuten jo kertyneiksi katsottaviin työsopimusperusteisiin etuuksiin ei kuitenkaan voida työehtosopimuksella puuttua taannehtivasti (TT 2013-63).

13. Edullisemmuussäännön vahvaa asemaa on myös oikeuskirjallisuudessa pidetty vakiintuneena. Säännön ei kuitenkaan ole katsottu olevan esteenä sille, että työehtosopimusosapuolet poikkeuksellisesti sopivat työehtosopimusmääräyksiä noudatettavan enimmäisehtoina (Jorma Vuorio, Työsuhteen ehtojen määrääminen, 1955, s. 424, Kaarlo Sarkko, Työoikeus, yleinen osa, 1980, s. 291-292, Jorma Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2012, s. 92 ja Kari-Pekka Tiitinen – Tarja Kröger, Työsopimusoikeus, 2012, 805-807). Tällaisen menettelyn on katsottu edellyttävän, että osallisten tarkoitus käy selvästi ilmi työehtosopimuksesta (esim. Tiitinen – Kröger, Työsopimusoikeus, 2012, s. 807).

Korkeimman oikeuden arviointi

14. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuksen ja työehtosopimuksen välistä ristiriitaa koskevan työehtosopimuslain 6 §:n sanamuodon perusteella sen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko työehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva työsopimuksen ehto työntekijän kannalta edullisempi vai heikompi.

15. Työoikeudessa on kuitenkin vakiintuneesti noudatettu vahvana pääsääntönä työntekijän suojeluperiaatteeseen perustuvaa edullisemmuussääntöä, jonka mukaan työsuhteiden ehtoja sääntelevien eritasoisten normien ristiriita (normikollisio) ratkaistaan työtekijän eduksi. Tällöin työntekijän kannalta edullisempi työsopimuksen ehto syrjäyttää normien etusijajärjestyksessä ylemmän työehtosopimuksen määräyksen. Jos työehtosopimuksessa ei ole nimenomaisesti määrätty edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, työntekijälle edullisemman työsopimuksen ehdon ei katsota olevan ristiriidassa työehtosopimusmääräyksen kanssa. Työehtosopimusmääräykset ovat siten lähtökohtaisesti luonteeltaan työsuhteen vähimmäisehtoja, joista työsopimuksella voidaan poiketa työntekijän eduksi. Myöskään myöhemmin tehdyt työehtosopimuksen muutokset eivät tällöin heikennä työsopimuksen vastaavia ehtoja.

16. Toisaalta edellä kuvatulla tavalla työehtosopimuslain esitöissä on katsottu, että työehtosopimuksen määräykset voivat joissakin tilanteissa olla enimmäisehtoja, jolloin työehtosopimusmääräykset korvaavat myös työtekijälle edullisemmat työsopimuksen ehdot. Tämä kanta on vakiintuneesti hyväksytty työtuomioistuimen oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa.

17. Korkein oikeus toteaakin, että työehtosopimuslain 6 §:n nojalla työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi. Enimmäisehtona sovellettava työehtosopimusmääräys on kuitenkin työehtosopimusjärjestelmässä poikkeuksellinen. Tällaisella ehdolla puututaan työntekijän suojeluperiaatteen ja siihen liittyvän edullisemmuussäännön vastaisesti työsopimuksen osapuolten mahdollisuuksiin sopia yleistä tasoa paremmista tai yksilöllisistä työn tekemisen ehdoista. Jos työehtosopimuksella on tarkoitus sulkea edullisemmuussäännön soveltaminen pois, on perusteltua edellyttää, että työehtosopimuksen osapuolten nimenomainen tarkoitus käy selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai on muutoin ilmeinen.

18. Erääntyneisiin tai jo ansaittuihin työsopimusperusteisiin etuuksiin ei voida omaisuudensuojaa loukkaamatta taannehtivasti puuttua työehtosopimuksella. Tästä ei seuraa, että työehtosopimuksella ei voitaisi puuttua ennen sen solmimista laadittujen työsopimusten sisältöön vastaisuudessa. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että työehtosopimuksen enimmäisehdoilla ei saa olennaisella tavalla huonontaa työntekijälle työsopimuksessa sovittuja ehtoja. Työehtosopimuksesta johtuvien muutosten olennaisuutta ja kohtuullisuutta on punnittava kokonaisuutena ja suhteessa työntekijän suojeluperiaatteeseen ja sopimusten sitovuuden periaatteeseen.

Arviointi tässä asiassa

19. A:n työsopimuksessa hänen säännölliseksi työajakseen oli sovittu 37,5 tuntia. Työnantaja on ilmoittanut A:lle viikoittaisen työajan pidentämisestä työehtosopimuksen työaikaa koskevan määräyksen johdosta puolella tunnilla. Kyseinen työehtosopimuksen mukainen työaikaehto on ollut objektiivisesti arvioiden A:lle hänen työsopimusehtoaan heikompi.

20. Korkein oikeus toteaa, että edullisemmuussäännön perusteella sovellettavaksi tulisi A:n työsopimuksen työaikaehto. Jotta edullisemmuussäännöstä voitaisiin poiketa ja työehtosopimuksen työaikamääräystä voitaisiin poikkeuksellisesti pitää A:n työsuhteen enimmäisehtona, ehdon enimmäisluonteen tulee kohdassa 17 mainitulla tavalla käydä selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai olla muutoin ilmeinen.

21. Sovellettavan työehtosopimuksen 4 §:ssä on määräys säännöllisestä työajasta ja sen pidentämisestä 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimusmääräyksen mukaan ylempien toimihenkilöiden luottamusmies tai ylemmät toimihenkilöt yhdessä sopivat siitä, miten ylempien toimihenkilöiden 24 tunnin vuosittainen työajan pidennys kullakin työpaikalla toteutetaan. Mikäli kollektiivista ratkaisua ei saavutettaisi, työnantajalla on työehtosopimuksen perusteella ollut mahdollisuus osoittaa ylemmälle toimihenkilölle käytössä olevan työtuntijärjestelmän lisäksi säännöllistä työtä enintään 24 tuntia vuodessa. Näiden ehtojen taustalla on ollut laajasti tunnettu työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmima kilpailukykysopimus, jolla on tavoiteltu valtakunnallisesti työn tuottavuuden parantamista kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.

$e9

23. Korkein oikeus katsoo, että suunnittelu- ja konsultti-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan työajan pidentäminen koskee kaikkia ylempiä toimihenkilöitä. Vaikka tässäkään työehtosopimuksessa ei ole nimenomaisesti lausuttu siitä, onko työajan pidentämistä koskeva ehto luonteeltaan enimmäisehto, Korkein oikeus katsoo, että määräyksen sanamuodon, työehtosopimusmääräyksen taustalla olleen kilpailukykysopimuksen tavoitteiden ja edellä mainitussa työtuomioistuimen lausunnossa todettujen seikkojen perusteella on ilmeistä, että sopimusosapuolten nimenomaisena tarkoituksena on ollut, että ehtoa sovelletaan kaikkiin sen piirissä oleviin työntekijöihin edullisemmuussääntö sivuuttaen. Kyseessä ei ole myöskään niin olennaisella tavalla A:n työsopimuksen ehtoja heikentänyt muutos, että sitä voitaisiin pitää kohtuuttomana.

24. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että A:n työaika on määräytynyt työsopimuksen sijaan yhtiössä työehtosopimuksen perusteella tehdyn paikallisen sopimuksen mukaan. A ei siten ole työsopimusehdon perusteella oikeutettu kanteessa vaatimaansa palkkasaatavaan.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Yleisen tuomioistuimen toimivalta

Työsuhteen ehtojen määräytyminen